Reija

Naantalin aurinko

Naantalissa 1700-luvulla olleen maatullin tullikamarin rakennus oli punaiseksi maalattu, jotta kaikki kaupunkiin tulevat sen huomaisivat. Sen yhteydessä olevan portin yläosaan maalattiin keltainen aurinko loistamaan. Perimätietoon on jäänyt tämä ”maantietä matkanneen silmiin osunut maalaus” ja on syntynyt sanonta ”loistaa kuin Naantalin aurinko”.

Tänäänkin Naantalissa on paistanut aurinko.

Jo neljä vuotta sitten on tänne luvattu tulla. Luvattiin lokakuussa 2011 ollessamme Shanghain Jin Jang Tower -hotellin 42. kerroksessa Skybarissa juomassa rieslingiä kiinalaisen jazz-klubikonsertin jälkeen. Silloin luvattiin, että tullaan, ja nyt juuri se oli mahdollista.

Aamuvarhain lähdettiin kotoa, – päätettiin ajaa Jyväskylän ja Tampereen kautta. Liikennettä ei nimeksikään, ja liki Jyväskylään asti tie erinomaisessa kunnossa. Kun enimmäkseen tulee ajeltua tuota Eurooppa nelosta/Jäämerentietä pohjoiseen päin, oli ero siihen verrattuana ihan selkeä. SILTI en ajellut ylinopeutta.

Puolelta päivin Pehtoori rattiin, ja matka halki suloisen Suomen, auringossa, tyynessä kauniissa elokuisessa tiistaissa jatkui. Kaura- ja ohrapellot viljavina, tuleentumassa. Tai en minä tiedä, miten niistä sanotaan, mutta olin kyllä hyvin vaikuttanut niistä.

Oletteko koskaan käynyt Ruutanassa, Lempäälän keskustassa, Varmiolassa, – mepä ollaan. Käytiin etsimässä lounassalaattia. Ei löydetty. Mutta ei se haittaa. Löysimme Nuutajärven Lasikylästä kahvion ja siellä croissantit. Lasikylä oli mitä viehättävin miljöö, vanhoine teollisuusrakennuksineen ja puukonttoreineen. Lasitaide- ja taulumyyntinäyttelyistä ja Iittala Outletista huolimatta onnistuin olemaan ostamatta mitään.

Tämän päivän määränpäänä siis Naantali, ja majapaikkana on hotelli Palo. Viehättävä pieni hotelli ihan vanhan keskustan tuntumassa. Olisi meidät majoitettu Villa V:aankin, mutta haluttiin kuitenkin olla ”omillamme”.

Tutustuimme näihin ihmisiin Kiinan matkalla ja he ovat kerran käyneet yhden illan mökillämme (Virallisilla päivällisillä 😉 ) ja satunnaisesti kirjeitse ja puhelimitse on pidetty yhteyttä. Eihän sitä enää tällä iällä kovin usein tällä lailla tutuksi tule ihan uusien ihmisten kanssa. Näihin on tutustuttu, ystävystytty.

Ja ilta on oltu heidän luonaan: ensin ihailemassa upeaa puutarhaa (erityisesti tämän neljän hengen seurueemme miehet ovat näitä puutarhaihmisiä) ja sitten saimme hyvin syödäksemme.

Eikä ollut mitään vaikeuksia jatkaa juttua siitä, mihin Hangasojalla jokunen vuosi sitten jäätiin.

Kahdeksaksi lähdimme pyörillä [meillekin oli pyörät hommattu! Miten mukavaa!] satamaan kuuntelemaan iltarummutuksen ja -vesperin. Vesperi ensin presidentille (Kultarannan suuntaan), sitten kaupungille ja sitten merelle.

Oli hyvinkin sellainen olo, että olemme ulkomailla. Jatkoimme matkaa pyöräillen ja kävellen Naantalia ristiin rastiin, hautausmaalla ja kylpylässäkin piipahdettiin.

Ja S. oli mitä mainioin opas: myös Naantalin historian kertojana. Elokuun ihana ilta!

Naantalin aurinkokin laskee…

Niitä näitä

Lenkkeilyn tarve

Huomenta. Minä olisin kyllä tänään voinut tehdä jotain muutakin kuin tulla tänne … lähteä vaikka lenkille, tai kiertelemään pyörällä pitkin rantoja.

Näin minä olisin varmaan tänään virastomestarille aamusella hänen lasikopperonsa ohi mennessä sanonut, jos olisin töihin mennyt. Noin minä usein kauniina aamuna tulin sanoneeksi, ja V. vastasi, että niin hänkin. Ja sitten me molemmat ryhdyimme sen enempää valittamatta tekemään tahoillamme töitä.

Kävinkin sitten lenkillä. Minun metsässäni, mereni rannalla. Tai pitäisi varmaan sanoa, että kuvat ovat minun lenkkireittini varren metsästä ja meren rannalta, jossa yleensä lenkillä käyn, – eivät suinkaan minun metsästäni. Vaikka kyllä tuo polku on jo niin ”oma”.

Klikkaa kuvat isommiksi… Melkein voit tuntua kuinka hyvälle tuolla tuoksuu.

Meri oli liki tyyni. Ja oli niin huikean kaunis kesäpäivä, ettei oikein tiennyt missä on, ja mikä aika vuodesta. Toppilan kukkuloilla oli paljon frisbee-golfaajia, mutta mahduttiin sitä kuitenkin yhtä aikaa… Eilenkin kävin siellä, ja kiekon heittäjiä vielä enemmän. Pitäisi joskus pyytää että saisin kokeilla – joskin luulen, että olkapääni ei oikein diggaisi ja toisekseen tuokin laji näyttää minulle vähän turhan verkkaiselle. Olen jo kuntosalikortin hankkinut, mutta eihän tällaisilla keleillä voi sisälle mennä? En minä ainakaan.

Olin poikkeuksellisesti vasta puolenpäivän jälkeen tuolla. Lenkillä kyllä onkin syytä käydä, sillä – kuten varmaan postauksista olette huomanneet – on tullut viime viikkoina syötyä aika hyvin, eikä mitään raejuusto-ananas-täysjyvä-broileri-salaatti -linjaa, vaan mm. suklaakakkua, joka on ihan pelkkiä kaloreita. Niin kotona kuin mökillä, systerin luona ja muutaman kerran ”ulkonakin” on nautittu erinomaista ruokaa, eikä tuleva viikko ainakaan tule muuttamaan tilannetta.

Alkaa olla kyseenalaista, mahtuvatko vaatteet enää kunnolla päälle, ja ihan johdonmukaisesti tämän huolen kanssa sitten ollessani aamupäivällä Höyhtyän suunnalla katsoin tarpeelliseksi nauttia lounaaksi Minettin jäätelötöttörön, ihan ilman mitään tekosyitä tai ”minä olen ansainnut tämän” -selityksiä. Ja olihan se hyvää.

Huomenna maiseman vaihto. … KESÄlomareissu edessä. 😉

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kalaasimenu varustettuna kommentein ja ohjein

Kesäsunnuntaiaamuun sai herätä tänäänkin. Aurinkoa koko päivän, ja nyt vielä kauniisti säteitä puiden välistä. Aika vasta palasimme pyörälenkiltä Nallikarista, jonne lähdimme illansuussa syötyämme. Nuoripari kävi syömässä eilisiä rääppiäisiä, joita ei onneksi kovin paljoa ollutkaan. Tuntuu, että eilen vieraille kyllä maistui kaikki mitä pöytään tuotiin. Nälkäisiä vieraita vai oliko ruoka oikeasti ”gourmettasoa”, jollaisen ilmauksen kiitoksissa kuulin? – Molempia varmastikin. Hyvä niin.

Monta tuntia söimme, emmekä puolilta öin vieraiden lähtiessä huomanneet taivaalle katsella: oli ollut revontulia! Elokuussa! No ne jäi näkemättä, mutta tänään on ollut hienoja pilviä taivaalla … Klikkaa suuremmaksi, näistä saa ihan mukavia backgroundeja tietskarin näytölle.

No niin, mutta palataanpas ruokaan ja eiliseen…

Ehkä se, että ystäville meidän ”normijuhlaruoka” (= joulu, juhannus, tyttären läksiäiset ja paluut, mökkivieraat etc.) oli harvinaista herkkua, vaikutti myönteisten lausahdusten syntyyn. 😉 Mutta hyvin kuvaavaa on, että liki kaikkien eilisessä menussa olleiden ruokien reseptit on täällä Temmatussa jo olleet ainakin kerran esillä.

Tänään kun oli ravintolapäivä, laitoin pop-up-ravintolan meidän piazzalle. Aika pienelle porukalle kyllä tarkoitettu… 😉 Nuoripari rääppiäisiin.

Eilinen menu tässä. Kalaasit 2015. Lappi-menu, jossa mukana siis myös Norjan ja Ruotsin Lappi ~ Pohjois-Kalotti-menu?

LAPPI-MENU

Samppanjaa
ja vaahtokarkkeja

Lapaksia

Västerbottenin juustopiiras [Tämähän on aika uusi tuttavuus. Tällä kertaa en laittanutkaan siihen aurinkokuivattuja tomaatteja vaan niiden sijaan paketillisen tuoreita pinaatinlehtiä. Ja tein piiraasta ohuemman kuin edellisellä kerralla. Tuli parempi minun mielestäni tällä tavoin. Oli oikein hyviä ”terveisiä keittiöstä” -palasia nuo.]
Gjeitost-rieskaset [Tarvitaan kutunjuustoa (tunnetaan myös Norjan ruskeana juustona) ja tunnbrödiä (Fazer myy nimellä Rullarieska). Rieska voidellaan, ripotellaan pintaan vähän suolaa, sitten toiselle puolelle juustoviipaleita, ja toinen puoli käännetään päälle. Tämä on ollut minun henk. koht. paheeni jo 90-luvun puolivälistä, jolloin töiden vuoksi kuljin Keminmaassa ja usein samalla reissulla hain Haaparannasta tunnbrödiä ja Gjeitostia tai mysostia tai ruskiaa juustua, kuka milläkin nimellä tuntee.]
Porolastusalaatti [Ihan oma, uusi kehitelmä: 100 g porolastuja, prk raejuustoa, litra herneitä riivittynä, 1 rkl piparjuuritahnaa, 1 dl vatkattua kermaa sekoitetaan ja asetellaan salaattipedille (pieneen lastuveneisiin jos mahdollista. Kurkusta purje. ;)]
Skagenröra [minun mielestäni tuli liian valkosipulista, ja eilisessä versiossa sellainen kardinaalimoka, että siitä puuttui ”viimeistelevä” konjakkitilkkanen. Meillä kun ei ollut konjakkia, ei edes ruoanlaittokonjakkipulloa keittiössä, jollainen joskus on ollut.]
Savulohituulihatut [täytteeseen palanen savulohta, 1 prk smetanaa, puolikkaan sitruunan mehu, sitruunapippuria, suolaa, 10 cm pätkä purjoa ihan pienenä hakkeluksena, tilliä. Ei siis Creme fraichea vaan smetanaa. Tuulihattujen takuuvarmaohje on mm. Riemusta ruuanlaittoon -kirjasen lopussa.]
Graavisiika
Saaristolaisleipä, pataleipä
Luomuvoi

Lämmin ruoka

Poronfilettä [”pinnat kiinni valurautapannulla voilla paistaen, pippuroi, suolaa ja sitten 200-asteiseen uuniin toviksi. Jos raaka-aine on hyvää, ei voi epäonnistua.]
Lakritsikastiketta [tätä tosiaan tein jo keskiviikkona ison satsin. Juhlaruoalla ja vierailla parin päivän välein on mahdollista saada aikaan synergiaetuja. 😉 ]
Sipulihilloketta [tällä kertaa tuli ihan liian makeaa, mutta tee LappItaliassa sivulla 59 olevalla ohjeella) niin tulee hyvää.]
Samppanjarisottoa [Kuohuviiniä oikeasti, ei sentään samppanjaa risottoon. Tätä olin tehnyt pari vuosikymmentä sitten kun joskus ”keitrasin” isäni mökille tulleille vieraille, liiketuttaville, sapuskaa, ja tätä yksi eilisistä vieraista oli nuorena miehenä juuri siellä syönyt ja silloin ollut kovin tohkeissaan tästä. Eilen kuulin tällaisen sattuman josta en ollut koskaan ennen kuullut.]
Fenkoli-kurkku-vuohenjuustosalaattia [Taas tätä. Mutta sopihan se poron oheenkin oikein hyvin.]

Jälkihyvä

Hilla -créme brûlée [Valion perusohje, brulee-vuoan pohjalle lusikallinen Lapin Jängän hillakastiketta. Eilen oli parempi kuin torstaina. Olennaista on, että vesi ei saa kiehua, mutta että uskaltaa antaa bruleitten vähän tummua…]

Kahvia

Kaunispään kaarnikkakakku [Linkin takana oleva ohje pätee muuten, mutta nyt kun Wilhelmiina-keksejä ei mistään löytynyt, tein pohjan Digestive-Muro sekoituksesta, puolet ja puolet]
Pienet suklaa-vadelmaleivokset [tämä tehty torstailta jääneen kakun lopusta. Siis uusiokäyttöä.]
ChocoDelin konvehdit

~~~~~~~~~~~~~~~~

Osa menusta kuvitettuna …

Kalaasit Niitä näitä

Kalaasit Lappi-teemalla

Onnistui se!

Kaarnikkakakku siis. Ja kalaasit yleensäkin. Ei ainakaan vieraiden, ystävien, mielestä olleet mitenkään rupupilheet.

Savulohituulihatut olivat nyt parempia kuin toissapäivänä. Smetana, ei creme fraiche. Palaan asiaan joku päivä.

Porolastuveneet. Ei huono.

Ja sitten juhlat päättyivät…

Nyt vetäydyn unille, .. juhlat ovat ohi.

Niitä näitä

Ennen kalaaseja

Huomenna kalaasit. Kuudennettoista. Niistä tulee erilaiset kuin koskaan ennen. Eikö aina ole erilaiset kuin edelliset? On toki, mutta nyt jotenkin sellaiset rupukalaasit tulossa – minun mielestäni ainakin, sillä perinteisesti kalaasien (ruoka)teema on seurausta meidän edeltävästä (kesän) matkasta: Italia, Itävalta, Meksiko etc. Nyt emme ole käyneet ulkomailla (pl. kaksi vrk Norjassa), vain kaksi viikkoa mökillä, mikä sitten näkyy teemassa, tarjottavissa sapuskoissa ja myös kattauksessa. Rustiikkia siis on tulossa, ja teemana Lappi (jossa mukana myös Norjan Lappi).

Meitä on kalaasipöydässä yleensä 14 henkeä (jolleivät meidän lapset/nuoret ole tunkeneet itseään mukaan kuten joskus on tapahtunut, – iloksemme kyllä), mutta huomenna meitä on vain kymmenen. Helpottaahan se roudaamista, kattamista, pipertämistä, mutta eihän se muutoin ole mukavaa. Mutta olen varma ja vakuuttunut että hyvät kestit kaikesta huolimatta huomennakin on. Ja huomaatteko mitä noissa kuvissa on olennaista?

Ei, ei sitruunat tai limet…

Eikä sälekaihtimet [,joista muuten Aatu tykkää ihan hurjan paljon. Tykkää kaikista sälekaihtimista.]

Olennaista on, että kaikissa kuvissa näkyy aurinko, vaikka vain sivusta paistavana valona, mutta nyt on ollut kesäpäivä.

Päivän lenkki hoitui kävelemällä – keskellä päivää, jolloin muut on töissä!! – Tuiraan ripsien ja kulmien värjäykseen. Hyvä ne on olla kunnossa sillä tässä on viikko vierailuja, visiittejä, kapitulia, juhlaa, menoa ja meininkiä siinä määrin, että ei haittaa vaikka jonkinlainen peruskunto kasvoillakin on olemassa.

Huolimatta siitä, että vielä työjuttuja tänäänkin olen sähköpostitse hoidellut, on tällä viikolla konkretisoitunut – edes vähän se, että olen lähtenyt, että voin valita milloin ja mitä teen. Se ei tunnu ollenkaan huonolta. ….

Ruoka ja viini

Torstain päivällinen

Meilläpä on ollut nuoria tänään ruokavieraina: Juniori & Miniä (ja Aatu tietysti) sekä Juniorin työkaveri avokkinsa kanssa. Olin luvannut tehdä kunnon sapuskan Juniorin kaverille palkkioksi Aatun kastejuhlan kuvausprojektista. Ja muutoinkin oli ollut puhetta, että olisi mukava istua ruokapöydässä ja testata muutama viini.

Minulla harvoin enää on mitään ruoanlaittopaineita, kun tulee vieraita, teen mikä tuntuu sopivalta ja yritän parhaani. Tälle illalle oli kyllä pieniä ennakko-odotuspaineita, vähän jännitystä .. Tämä Juniorin kaveri kun on selkeästi gourmandi, joka kokeilee ja mitä ilmeisimmin osaa tehdä vaikka ja mitä… Erityisesti grillin ja savustuspöntön kanssa nuori mies on aika pro (ks. bloginsa), mikä teki sen, että rakensin menun siten, että ei grillattavaa eikä savustettavaa olisi.

Lappi-menuhan siitä sitten tuli: lapaksia (= Lappi tapaksia), poroa ja hilloja. Eihän kaikki nyt mennyt ihan kuten olin ajatellut, yrittänyt, mutta ei mitään totaalisia floppejakaan. Paitsi se Alsacen riesling. Olin jo etukäteen mainostanut, että tänään – vihdoin – avataan Domaine Weinbach, Grand Cru Schlossberg 2000, joka ostettiin Strasbourgista puolenkymmentä vuotta sitten. Olisi muuten kannattanut juodakin saman tien, eikä kellaroida!

Sehän oli yli, förbi, vanha, överi, – ei etikkaa, mutta yli. 🙁 Olin niin pettynyt.

Lapakset kuluivat, savukalatuulihatut uusi juttu, vaatii vielä vähän kehittelyä, mutta oikealla suunnalla…

Pääruokana poroa, ja olennaista oli kastike: pitkästä aikaa lakritsi-pippurikastike. Tein jo eilen sen, ja se nyt vaan on erinomaista.

Ja sitten jälkiruokana suklaakakkua, jota olen ennen tarjonnut kirsikoiden kanssa. Kyllähän se vadelmillakin oli hyvää. Ihan pelkkiä kaloreita koko kakku! 😉

Sen ohje on täällä.

Kyllä torstain voi kuluttaa päivällistä tehden ja mukavassa nuoressa seurassa nauttien.

Oikein hyvin voi.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Yliopistonlehtorin raidat

Tänään oli koulutusneuvoston kokous. Minullekin tuli kokouskutsu, ja osa materiaaleistakin. Huomenna on tiedekunnan joka elokuinen ”Missä mennään?” -tilaisuus, jossa koko tiedekunnan voimin aina suunnataan katse tulevaan, mietitään tehtyjä, käynnistetään porukalla tuleva lukuvuosi. Minusta se on aina ollut tärkeä tilaisuus. Ja kutsu yliopiston virallisiin avajaisiin (31.8.) tuli myös, ilmoittautuminen alkaisi olla käsillä.

Minä en ollut tänään koulutusneuvoston kokouksessa, enkä mene huomenna tiedekunnan lukukauden aloitukseen, yliopiston avajaiskokkareille vähän suunnittelin meneväni … tohtorinhatunkin voisi ulkoiluttaa. Paitsi että en mene, enkä ulkoiluta.

Mutta tänään olin duunissa. Menin – vasta – yhdeksäksi, suoraan aamukahville. Ja istuin siellä 40 minuuttia!! Yleensä neljä, korkeintaan neljätoista minuuttia. Meillä yliopistosta lähteneillä on aikaa istua aamukahvilla ja kuunnella toisia. 😉

Linnanmaalla

Kollegan, eiku seuraajan, kanssa kävimme mappeja ja tiedostokansioita läpi. Annoin kaikki kirje-, info-, ohjaus- etc. aineistoni ja -pohjat hänelle. Miksipä niitä panttaisin? Onpahan hänelle vähän helpompi hoidella asioita kun pohjat on valmiina. Tietoliikenneasioita järjesteltiin, ohjauskuvioita kerrattiin. Kaikenlaista. Tiedekunnan hallinnossa kävin myös hommien häntiä sitomassa, heippailemassa.

Ja kyllä tänäänkin vahvistui ajatus, että lähdin oikeaan aikaan: juuri tänään uutisoitiin, että hallitusohjelman mukaisesti Suomessa koulutuksesta säästetään 210 miljoonaa. Äkikseltään kuulostaa hyvin abstraktilta summalta, mutta kun käy katsomassa OKM:n vastikään julkistamaa ”Suomi osaamisen kasvu-uralle. Ehdotus tutkintotavoitteista 2020-luvulle” – raporttia ja vaikkapa sen sivua 123, niin tulee kyllä sellainen olo, että olen rotta, joka jättää uppoavan laivan – kummasti konkretisoituu se, mitä humanisteille on tapahtumassa tulevina vuosina. Ja koko Suomen koulutusjärjestelmälle, – ei hyvältä näytä.

Ihan kokonaan en kuitenkaan vielä lähde. Pieni säie jäi.

Olen tulevan lukuvuoden ajan vielä yhden väitöskirjan ohjaaja. Tavoitteena on, että väitöskirja on valmis kevätlukukaudella ja että saan olla vielä väitöksessä kustoksena. Tällainen järjestely oli sekä tohtoriopiskelijan että minun toiveeni, ja jotta se onnistui, oli kaikenmoista byrokratiaa pitkin mennyttä kevätlukukautta hoidettava. Mutta lopulta: vaikka en ole dosentti, enkä enää yliopistonlehtori saatikka professori, saan tämän projektin osaltani saattaa päätökseen. Se tuntuu merkillisen tärkeältä. Olen ko. opiskelijan kanssa ollut tekemisissä, opettajana ja ohjaajana hänen ensimmäisestä opiskelupäivästään asti, monta projektia on kimpassa tehty, vuosien varrella ystävystyttykin.

Yliopiston tutkijakoulu myönsi minulle lopulta ohjaajastatuksen, ja hienon ”tittelinkin”: olen toukokuun 2016 loppuun asti ”professori emerita”. Hassua, mutta tällaista se byrokratia teettää. Titteliä tärkeämpi juttu on se, että säilytän yliopiston sähköpostiosoitteen. Eli oulu.fi osoitteeni on siis vielä voimassa, moni kun on sitä kysellyt. Mutta kannattaa jo siirtyä käyttämään tuota ”siviilisähköpostia” (reija at satokangas.fi). Molempia käyn kyllä lukemassa. Joka tapauksessa todo-listallani on yhden tohtoriopiskelijan saatteleminen tohtoriksi asti.

Vähitellen historia jää. Historia hiipuu. Mutta ei kokonaan, ei todellakaan. Aivan kuin tuolla kommenteissa oli puhettakin ”minkäs tiikeri raidoilleen”…

Luettua Niitä näitä Ruoka ja viini

Luettua ja syötyä

Sain vihdoin luetuksi Jussi Valtosen Finlandia-palkitun ”He eivät tiedä mitä tekevät”. Meni eilen illalla puolille öin sen lopettaminen, ja kun se on hyvin vahva kirja, ja kun sen loppukin on hyvin vahva, olen tänään elänyt vielä kirjan tunnelmassa. Olen lukenut sitä kauan, aloitin varmaan jo toukokuun puolella tai heti kesän alussa, välillä ja välissä olen lukenut pari muuta ohuempaa, kevyempää kirjaa.

Valtosen kirjassa on paljon sivuja täynnä tekstiä, asiaa, ajankuvaa, analyysiä suomalaisista ja amerikkalaisista. Mutta se ei ole järkälemäinen vain sivumäärän vuoksi: se on hyvin monitasoinen. Se on hyvin uskottava monilta osin. Siksikin se on pelottava. Se ei ole ahdistava, eikä jännittävä, mutta jotenkin rankka se on. Kuten Pehtoori sanoi: ”Se voisi tapahtua”.

Harvoin minä lukiessani hypin tekstejä yli, nyt tein sitä, mutta sitten kävi niin, että sittenkin palasin lukemaan ne skippaamani pätkät. Kirja vie, se vangitsee.

Mietin kauan, voinko suositella sen lukemista. Kyllä, kyllä minä voin. Se pistää ajattelemaan, ymmärtämäänkin.

Mutta olen hyvin iloinen että se on nyt ohi. Voin kohta aloittaa vaikka uuden, vanhan Hercule Poirot´n tai Minna Lindgrenin ”Kuolema ehtoolehdossa”.

Mikä oli sinun kesäsi paras kirja? Kerro, sillä vinkit saattavat olla tarpeen: minulla kun on nyt mahdollisuus lukea kaunokirjallisuutta syksylläkin, joten kerro.

Tänään olin jo vähällä mennä Kaupunginkirjastoon uusimaan kirjastokorttini, mutta jätin vielä tekemättä. Kirjasto kyllä sattui matkan varrelle, sillä olin aamupäivällä pyörälenkillä, . .

Nallikarin kautta Hietasaaren pikkuteille, Pikisaareen ja torille ja halliin.

Eihän Nalskussa ollut juuri ketään. Koulut alkoivat tänään. Lomat jo useimmilla ohi. Vain norjalaisia näkyi. Norjalaisille Nallikari on Pohjolan Riviera, ja tänään – vihdoin – oli edes vähän siihen viittavat kelit.

Tiistaista huolimatta, Pehtoorin synttärin vuoksi, oli visio ja missio tavallista paremmasta lounaasta ja päivällisestä, joka sitten kyllä venähti ihan illallisen puolelle. Päivänsankari kun on päivän ollut ahkerana ja tehnyt erinäisiä muuttopuuhia.

Lounaalla savukalasalaattia ja kauppahallin rieskaa.

Ja illaksikin kalaa. Paistoin kuhaa. Se on meidän molempien herkkua, ja sitten ”oli pakko” tehdä kanttarellikastiketta. Ihan torilta sieniä, ei sitten mentykään Rokualle sieneen kuten vähän alunperin aikeena oli ollut. Eikä siellä nyt kanttarelleja olisi ollutkaan… Ja jälkkärinä vadelma-mini-leivoksia. Suklaatahna viime syksynä Mallorcalta tuotua. Korkea aika avata tuo suklaatahnapurkkki, – hyväähän minttu-suklaa on. Tämä oli harjoituserä torstaita ja lauantaita varten. Minähän en juuri marjoja pakasta: syömme koko kauden mansikoita, ja vadelmiakin aika usein, ja se on sitten siinä – tuoreena syödään. Vain hilloja pakastan.

Valokuvaus Yliopistoelämää

Kohti tähdenlentoja

San Lorenzon päivä. Laurin päivä.

Ja juuri tänään – juuri Laurin päivänä – astui voimaan tasan puoli vuotta sitten tekemäni irtisanoutuminen. Tänään on ensimmäinen päiväni vapaaherrattarena, ensimmäinen päivä ilman työpaikkaa. Ja että se sattui Laurin päiväksi [mikä ei ollut suunniteltu juttu, enkä edes itse hoksannu]! San Lorenzollahan on meidän elämässä ollut kovin monta kertaa osansa. Keittiömestareiden ja palomiesten suojeluspyhimyksellä tuntuu olevan sijansa minun elämänmenossani.

Ja San Lorenzon yö on tähdenlentojen yö. Pitäisi näkyä tulevina öinä, ainakin eteläisemmässä Suomessa jossa lienee jo pimeää. Ursan sivuilla on tietoja ja havaintojakin jo: http://www.ursa.fi/harrastus/jaostot/meteorit/havaitseminen/havaintokohteet/perseidit.html Pitäisiköhän sitä lähteä yöksi jonnekin kamerakaluston kanssa odottelemaan tähdenlentoja, kun ei kerran tarvi huomenna töihinkään herätä. Ei olisi tarvinnut tänäänkään, mutta kuudeltapa jo kahvia keittelin.

Mitäkö olen tänään tehnyt? Vastaillut työsähköposteihin, lueskellut kokouskutsua ja kokousmatskuja, jotka minulle vielä tulivat – sähköpostituslista vielä menneessä. Toki olen käynytkin tänään yhdessä kokouksessa, tosin paistinkääntäjien, en Linnanmaalla. Ilahtunut ”vanhalta” opiskelijalta saamastani sähköpostista. Ja käynyt Pehtoorin syntymäpäivälahjan hakemasta postista.

Olen puuhaillut kovasti myös ”uusien ovien aukomiseksi”. Ensi viikon reissuakin varten järjestelyjä, ja lauantaina on kalaasit ja torstaina ruokavieraita, joten jo vähän niidenkin tiimoilta hommia, ja sitten olen kuvaillut pihalla. Kun katarrini on jo lähes kokonaan helpottanut, ovat sitrushedelmät palanneet keittiöön, ja siitäpä keksin ryhtyä makroilemaan … Lime on niin hyvää, ja se on niin kaunis. Kannattaa klikata kuvat suuremmiksi.

Tälläkin lailla voi kuluttaa maanantaina iltapäivällä aikaansa.

Photoshopin uutta versiotakin piti tietysti kokeilla, kaikenlaisia kuvia…

Ensimmäinen päivä loppuelämästäni sujui vallan nopeasti,
eikä ainakaan vielä ole tullut aika pitkäksi. 😀

Historiaa Oulu Valokuvaus

Turkansaaressa ysikymppisillä

Eihän meillä oululaisilla Seurasaarta ole. Mutta emme sitä tarvisikaan: meillä on Turkansaaren ulkomuseo. Se viettää tänä vuonna ysikymppisiään (olinpa yhdessä sen historiaan liittyvässä juhlassa puhumassakin keväällä) ja onhan museolla ja kirkolla ihan henkilökohtaisestikin tärkeä merkitys (= meidät vihittiin siellä ks. kuvia ja lisää); tänään oli Turkansaaressa paljon ohjelmaa. Kansantanhuja, käsityöläisnäytöksiä, nukketeatteri, kirkonmenot, puheita ja muuta kotiseutuhenkistä ohjelmaa.

Paljon väkeä, lapsiperheitä, kotiseutuihmisiä, museolaisia, historiaihmisiä. Ja aurinko.

Olin – taas kerran – päättänyt, että en kuvaa vain seiniä, taloja, maisemia, vaan ihmisiä. Ja minä kuvasin. Seppää, kansantanssijoita, nukketeatteria ja sen yleisöä, lauluyhtye Pammausta ja puuseppää.

Seppä on oululainen Lasse Pietari Kaikkonen. www.pietarinpaja.fi jos on tarvis sepän töille…

Mainiota oli kun tämä kansantanssiryhmä Polokkarit (Oulunsalosta) oli lopettanut varttitunnin esityksensä ja liki satapäinen yleisö asianmukaisesti aplodeerannut hyvälle, iloiselle esitykselle ja yleisö jäi odottamaan seuraavaa ohjelmanumeroa, jolloin noin kymmenvuotias pikkupoika onnistui syntyneessä hiljaisessa hetkessä heläyttämään ilmoille: ”Hyvä isä, hyvin meni.” Hyväksyvää hyrinää aiheutti pojan rohkaiseva kommentti isälleen.

Aurinkoinen sunnuntai.