Reija

Koulukortteeri Haaparannalla

Täällä River-motell, Haparanda.

Oikeastaan haluaisin olla Suomen puolella. Mutta ku. Mutta ku täältä Ruottin puolelta on kuitenkin yhteen tiettyyn ravitsemusliikkeeseen melkein kaksi kilometriä matkaa ja koko illan on satanut ihan hitosti vettä. Minähän ensin, aamulla siis, päätin, etten mihinkään pikkujouluihin jaksa lähteä, päivällä kun taas hoksasin kuinka mukava poppoomme on, halusin sittenkin mukaan. Vielä koululta seitsemän kieppeissä lähtiessä olin ihan varma, että vien vain auton ja kameralaukun pois, ja sitten hipsin takaisin rajan yli Tornioon, mutta kun oikeasti vettä tulee ihan hirmu paljon, eikä minulla ole edes sontikkaa mukana, … joten jäinpä tänne kopperooni muokkailemaan kuvia, bloggaamaan 🙂 .

Aamulla ei satanut: oli mitä kaunein pakkasaamu. Tornionjoen rannalla heräsin, hyvin nukkuneena, ja tarpeeksi varhain, että ehdin pienelle aamulenkille, kamera ja jalusta seuranani.

Mikä siinä on, että nämä svenssonit osaavat nämä jouluvalot paremmin kuin joen toisella puolella suomalaiset? Kuvissa ehkä rakennukset ja kuunsirppi puoltavat valaistusta, mutta myös yksityiskodeissa jouluvalaistus on kaunista, välillä jopa suureellista, välillä hillittyä ja siten oikein fiksua.

Kuvathan kannattaa klikata isommiksi. Olkootkin vain opiskelijan kuvia, — silti, sen vuoksi…

Aamulenkin jälkeen sitten koululle. Tänään ykkösasiana panoraamat. Ja niitä sitten kuvailtiin ulkona ja sisällä, iltäpäivä ja illansuu niitä työstettiin. Olenhan toki ottanut panoraamoja, mutta onnistuivatko ne neljä, jotka tänään piti saada aikaiseksi? – Ei, eivät onnistuneet. Yksi neljästä on siedettävä, mutta ei voi mitään. Mutta mikä parasta: paljon on tänäänkin tullut opituksi kuvaamisesta, ja itsestäkin. Kyllä tämä kaikki on hyväksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jouluvalaistusta ruotsalaisittain

Niitä näitä

Kolmas lähiopetusjakso

Nyt kun kolmas lähiopetusjakso VAT-koulutuksessa täällä Torniossa on menossa, voin todeta, etten koskaan ole ottanut niin huonoja kuvia kuin nykyisin. Eikä tämä tunne suinkaan johdu vain ja ainoastaan siitä, että tänään on saatu etätehtävistä palautetta, vaan myös siitä, että olen oppinut edes vähän näkemään, mikä kuvissani on pielessä, mitä niistä puuttuu, mitä niissä on liikaa… Olen jo vähän oppinut siitä, mikä tekee kuvasta hyvän.

Tänne oppimiseen, porukkaan, koulutukseen uppoaa merkillisesti heti kun tulee, mihin ehkä osansa on silläkin, että näille lähiopetusjaksoille lähtee pois kotoa. Asuu motellissa, syö ICAsta ostettua ”retki”einestä yksikseen yhdeksän aikaan illalla motellin pienessä huoneessa. Mutta sehän on niin, että nautin kovasti tästä yksinolostakin.

Huomiseksi suunnittelevat (nuoremmat) pikkujouluja, suoraan koulusta (joka päättyy iltaseitsemältä) illanviettoon. Saapa nähdä, lähteekö porukan vanhin (it´s me!!) mukaan… No kun ei ole ollut opiskelijapikkujouluja niin …. no katsotaan nyt.

No mutta palatakseni vielä tämän päivän koulutukseen: ei tullut ihan niin paljon turpaan kuin viime kerralla kirkkokuvista. Mielenkiintoista oli se, että kun meidän piti tehdä kaksi kuvasarjaa – toinen oli ”urbaani maisema” ja ”toinen vapaavalintainen miljöö” – ajattelin itse onnistuneeni PALJON enemmän miljöökuvissa, mutta sikäli kuin ymmärsin oikein, niin urbaani maisema´´ sai sittenkin vähemmän kriittisiä kommentteja.

Jos/kun kiinnostaa, olen tehnyt kaikista koulutehtävistäni portfolio-kansion kuvasivustolleni. http://satokangas.kuvat.fi/kuvat/VAT+Valokuvausopinnot/

Siellä on viikkotehtävät, etätehtävät (joita siis tänään käsiteltiin) ja koulutehtävät (joita on taas huomenna (vesisateessa?) tiedossa). Käykäähän katselmassa, ja kommentoimassa! Alan sietää palautetta. 😉 Olenhan käynyt tätä ennen jo ainakin puolen tusinaa valokuvauskurssia, joissa kaikissa on saanut palautetta kuvaamisestaan, eikä se ole niin helppoa niellä sitä, mutta siedettävä se on. Siis antakaa tulla vain: opikseni se on! Hyvillä mielin kuitenkin.

Joulukalenterikuvaksi oli tarkoitus lähteä kuvailemaan Haaparannan joulukatua, mutta enpäs jaksanut. Joulukatukuva tähän kuitenkin. Tämä on kahden viikon takaa…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Isovanhemmuus

Aapeli ilonamme

Ajattelin herätessä, että en sittenkään lähde aamuvarhain lenkille. Menen aamupäivällä. Siispä suihkuun, aamukahvi, smoothie, sähköpostit, uutisotsikot, tukan kuivaus, kevyttä kenttämeikkiä, ja kun tähän vaiheeseen olin päässyt, olikin jo räntäsade alkanut. Sen varjolla jäin sisälle. Siispä aika Laanilan historialle.

Jossain vaiheessa Juniorilta tuli tekstari: ”Ootteko kotona, jos Aapeli tulis hoitolaiseksi, kun pääsen koulusta, mentäis kauppaan, – kunnolla”. – Ollaan kotona [mikä riemu olikaan vastata noin, eikä esim. ”olen seminaarissa, en voi vastata”. Tai: ”koko iltapäivän koulutusneuvostossa, ei pysty”. Siis: Ollaan kotona, tuokaa Aapeli!

Ja siinä me sitten iltapäivä seurusteltiin.

Puolivuotias Aapeli jutteli, nauroi, kummasteli ja hämmästeli, piti ihan omaa monologiaan, pyöri, kääntyili, katseli jouluvaloja, nauroi ääneen, posmotti ja jokelteli, ihmetteli, söi jo oikeaa ruokaa kelpo kipollisen, päälle puoli pullollista maitoa, ja sitten tuli väsy, nukahti syliini. Kahden ei-niin-hyvin-nukkuneen, ei-koskaan-helposti-nukahtaneen –vauvan äitinä tällaiset nukahtamiset tuntuvat uskomattomilta. Ja ihanalle tuntuu pieni sylissä.

Illalla nuoripari tuli hakemaan Aapelin kotiin.
Enää en katsonut tarpeelliseksi lähteä ulos.
Ei tänään tarvittu enää muuta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jotain odotusta on tässä kuvassa…

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Oulun aamu

Klikkaa isommaksi.

Kyllä minä joskus työaamuisin ajattelin, että ulkona saattaisi olla kauniita sinisiä hetkiä. Että pikkupakkasessa, hiljaisessa kaupungissa voisi olla mukava kävellä. Vaikka harvoinhan niitä sellaisia ajatuksia sittenkään tuli, sillä eipä yliopiston kampuksen kolossissa paljon ulkoilmasta tiennyt. Toki ikkunoita työhuoneissa ja neukkareissa, luentosaleissa ja käytävien varsillakin oli, mutta ei ikkunoista juuri taivasta tai puita näkynyt. Tavallisesti vain tehdasmaisen valtavan rakennuskompleksin toinen seinä, tai synkeä sisäpiha.

Eikä sitä nyt paljon mitään näköaloja tullut kaivanneeksikaan. Työ vei, eikä siinä mitään. Minähän viihdyin töissä vallan hyvin. Luennon pitäminen oli juhlaa, niiden tekemisessä oppi itsekin, eikä huomannut ajan kulumista. Seminaarit olivat ehkä kaikkein parasta, kelloa ei tullut katsotuksi. Enkä varmaan yhdenkään opiskelijan kanssa palaveeratessa miettinyt, kuinka olisi sittenkin kiva olla kameran kanssa kävelemässä Pikisaaren läpi tai pysähtyä Ämmänväylän kevyenliikenteen sillalle katsomaan, kuinka Oulu-yhtiö, tai whatever se nykyään onkaan, on kuin koneromantiikan lippulaiva – tai raketti! – peilityynen Romakonselän takana.

Kävelin aamulla kaupunkiin leikkauttamaan hiukseni, ja mietin, että kun tutkijat väittävät, että säännölliset jo 20 minuutin kävelyt metsässä vaikuttavat ihmisen onnellisuuteen, niin kyllä varmasti myös kauniissa kaupunkimiljöössä, pikkupakkasessa kävelyllä on myönteisiä vaikutuksia.

Kahdeksan jälkeen ei ollut paljon liikennettäkään, viime yönä hivenen satoi lunta, mikä teki maisemasta vähän valoisamman, kauniimman. Vedet eivät ole vielä jäässä, ja oli ihan tyven. Aamun sininen hetki kaupungissa oli kovin kaunis. Sellainen epätodellinen olo monessakin mielessä. Hieno aamu- ja aamupäivä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Hämäränhyssyssä tontun aitan postilaatikko odottaa kirjeitä: mitä toivot joululahjaksi?

Historiaa Niitä näitä

Joulukalenteri

Ei ole aina ihan tervejärkistä tämän minun bloginpitoni. Tarkoitan vaan, että kun olen ottanut itselleni tällaisen ”tehtävän”, tavan, antanut lupauksen ”Päivittäin tosia ja tuulestatemmattuja juttuja”. Kahdeksan vuotta. Lähes 700 000 klikkausta! Tarkoitan vain, että kun nyt ei tule tekstiä automaattisesti – kuten useimpina iltoina tulee – niin sitten päädyin siihen, että siteeraan itseäni viime vuodelta. Viime vuonna kirjoitin joulukuun alussa näin:

Joulukalentereiden historiaa olen tässä vähän selvittänyt, työ on kyllä vielä pahasti kesken. Ehkä ensi vuonna aiheesta syntyy pieni kolumni, viimeistään ensi vuonna, jollen ehdi jo tänä vuonna. Pikkujoulujen historiasta kirjoitinkin jo joku vuosi sitten KLIKS ( ja itsenäisyyspäivän kahden kynttilän tarina on täällä).

Tuossa lainauksessani ”viimeistään ensi vuonna” -kohdan taustalla tai siis ajatuksena (kun jo silloin tiesin, että tänä vuonna olen pois ansiotyöstä) oli, että minulla olisi tänä vuonna yllin kyllin aikaa marraskuussa kirjoitella ”Vuotuisjuhlien historiallisista juurista” kolumneja ja lehtijuttuja, ehkä koota kirjaakin. Viime vuonna ajattelin, että tänä vuonna etsisin tietoa myös joulukalentereista. No onko ollut luppoaikaa? – Noh, on sentään sitäkin, mutta olen käyttänyt sen kameran kanssa vaeltelemiseen pitkin Oulun rantoja ja raitteja. (Ja Laanilan historian massiiviseksi paisuneessa toimitustyössä.)

Kuitenkin nyt vähän joulukuun ja joulukalenterin historiaa tähänkin: joulukuuhan on ollut joulukuu vasta pari sataa vuotta. Ruotsin vallan lopulle, 1800-luvun alkuun asti joulukuun nimi oli talvikuu. Monissa muissa eurooppalaisissa kielissä joulukuu on kymmenes kuu (decembre, dicembre, december, dezember). Sehän taas johtuu siitä, että vielä antiikin Roomassa vuoden alku oli keväällä, joten joulukuu oli sitten kymmenes kuukausi. (tästäkin on ollut jo puhetta. Noloa toistella omia juttujaan. 😉 )

Joulukalenterit tulivat Suomeen (vasta) 1940-luvulla, Saksasta, osin Ruotsin kautta (tietysti), partiolaisten tuomana. Vieläkinhän Adventtikalenterit ovat partiolaisten tärkeä myyntituote ja keino kerätä varoja toimintaansa. Adventtikalenteri-nimi liittyy kirkkovuoden alkuun, adventtiin, odottamiseen ja ”oikeasti” adventtikalenterin ensimmäinen luukku pitäisikin avata ensimmäisenä adventtina/adventtisunnuntaina, eikä joulukuun ensimmäisenä. Ja siksipä Tuulestatemmatun kalenteri onkin nimenomaan JOULUkalenteri, ei adventtikalenteri! 😉

Joulukalenterini ensimmäisessä luukussa on kyse joulun yhdestä tärkeästä perusasiasta: ruuasta! Joulun(kin) valmistelu alkaa ruoan suunnittelusta ja valmistamisesta: ruoka on hyvin keskeinen osa joulua. Joten joulukalenterini ensimmäisessä kuvassa on jouluinen Oulun Kauppahalli!

Klikkaa isommaksi, se on aika hyvä kuva. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä Oulu

Jo nyt joulua kohti

En varmaan koskaan ole ollut joulun kanssa näin ajoissa. Tänään kävin jo jouluostoksillakin. Minulla oli aamulla lääkäri (olkapään kuntoon saamiseksi – vaihteeksi) ja sitten jäin shoppailemaan. Se on kummallista maanantaina aamupäivällä. Eikä se nyt oikein simahtanut, mutta sentään nuorille sellaista, mitä oikeasti tarvitsevat, pieniä juttuja ja sitten papereita ja pakettikortteja ja lautasliinoja ja sen sellaista pientä.

Ostatko koskaan itsellesi lahjoja? Joululahjoja? Minäpä ostin ”pikkujoululahjan” tai noh, sillä nimellä se nyt menee. Olisin ostanut vaikka olisi ollut huhtikuu. Minä kun olen tuoksuriippuvainen: minulla on oltava Edt tai parfyymi. Paraskin allergikko, mutta silti. Ostin poikkeuksellisen kukkaisen, eikä Giorgio Armania kuten aika usein minulla on, vaan Dolce Gabbanaa. Italiasta pitää tuoksut ja käsilaukut, niin ja pastat ;), olla.

Sitten etsin lehteä, Digikuva-lehteä. Mistä Oulusta nykyisin saa ostaa erikoislehtiä kun meillä ei enää ole Akateemista? Kävin Suomalaisessa, nope! Stockan lehtihyllyllä, Kirkkokadun Ärrällä… Nope.

Kävin Taitoshopissa, rautatieaseman vieressä, ja siellä oli tuotteita uudella ”brändillä”. ”Oulu Western Capital of Siberia.” Mikä on kyllä aika mainio parodia ”Visit Oulun” paljon palautetta ja hämmästystä saaneesta, muutaman vuoden takaisesta lanseerauksesta ”Oulu – Capital of Northern Scandinavia”. Sitä nimittäin ihan vakavissaan käytetään Oulun matkailumarkkinoinnissa ja -mainonnassa, ja se on kissankokoisin kirjaimin lentokentän seinillä ja paikallisbussien kyljissä. Nämä uudet ”Siberian läntisen pääkaupungin” -logoilla varustetut hupparit, pipot, tarjottimet, teet ja kahvit ovat tietääkseni aika uusi juttu. Kaikkea sitä.

Noh, Oulun hyvistä puolista tähän vielä muutamia kuvia viime viikon Valoa Oulu -jutusta. Arkkitehtuurin opiskelijoiden Kiikelinsaareen rakentama puinen HILA-paviljonki oli sekin valaistu.

Ja sekin vaihtoi väriä.

Tuiran suuntaan avautuva näkymä jotenkin ulkomaisen näköinen?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Etsin Bülowin lakritsijoulukalenteria. Myöhässä olin sen asian kanssa; sekä Puistolassa että Stockalla totesivat niiden jo loppuneen. Suklaista en ostanut, vaikka toinen toistaan hienompia oli tarjolla, yritän vältellä suklaata minäkin.

Joten on tehtävä oma kalenteri! 😀 Huomenna avautuu Tuulestatemmatun kuudes joulukalenteri: joka päivä yksi jouluinen kuva.

Tässä viime vuotisen kalenterin luukut kollaasina.

Klikkaahan isommaksi…

Niitä näitä Ruoka ja viini VAT

Ensimmäinen adventti ja sen päivällinen

Ensimmäinen adventti, ja maa on paljas. Lämpöasteita. Silti halusin joulua kohti jo mennä.

Aamupäivän lenkillä soi mielessä – ilman nappikuulokkeita – Valot pimeyden reunoilla. Minä se aina vaan tykkään Apulannasta. Vaikkei ehkä kuuluisi – tässä iässä.

Sitten tänään … Paitsi että nuoripari (ja Aapeli tietysti) tulivat syömäään, saatiin sisareni ruokapöydän ääreen, mikä oli minulle hyvä syy tehdä vähän enemmän, vähän parempaa kuin tavallisena sunnuntaina. Alkuun eilisen possunfileen jämät (alla) ja Västerbottenin piirakan yksi uusi versio (joka on syntisen hyvää!)

Pääruokana jotain niin proosallista kuin sisäfilepihviä, punaviinikastiketta ja uunijuureksia. Yksinkertainen on parasta. Kauppahallin Lihamestarilta erinomaiset pihvit ja sitten pientä piperrystä noiden juuresten kanssa (hunajaa ei saa unohtaa, – tuli mieleen, että jos joulunakin lanttulaatikon korvaisin uunilantuilla?).

Osanhan tämän päivän tarjottavista tein jo eilen, mm. hillapannacotta, joka tänään oli vielä parempaa kuin eilen (siis kannattaa tehdä päivää ennen). Sitten se varsinainen, The Jälkiruoka. Ohjeen olen poiminut Hesarin Ruokatorstaista aika päiviä sitten … enkä sitten nytkään tehnyt ihan alkuperäisohjeen mukaan, mutta tässä minun versioni. Jonka onnistumista itse kyseenalaistin loppumetreille asti, mutta hyväksi sitä pöytäseurue kehui, ja tykkäsin kyllä lopulta itsekin.

Omenaterriini ja muscovadojäätelö

Terriini:
2 Granny Smith -omenaa
1 dl Loimu-glögiä
3 dl omenamehua
3 rkl sokeria
pari kanelitankoa, ½ tl kardemummaa
3 liivatelehteä

Kuori omenat, poista kota ja leikkaa omenat lohkoiksi. Kuumenna omenamehu, mausteet, glögi ja sokeri.

Lisää joukkoon omenat, hauduta varovasti noin 10 minuuttia, kunnes omenat pehmenevät hieman. Varo, etteivät omenat hajoa. Poista omenat liemestä ja anna jäähtyä. Laita liivatelehdet kylmään veteen.

Siivilöi omenalientä 2 desilitraa. Kuumenna liemi ja liuota siihen kuiviksi puristetut liivatteet.

Vuoraa terriinivuoan (ihan tavallinen leipävuoka minulla oli) pohja kelmulla. Nostele omenat vuokaan, kaada päälle liivate-omenaliemi. Anna hyytyä muutaman tunnin ajan viileässä.

Muscovadojäätelö:
noin 3 dl vaniljajäätelöä
3 rkl muscovadosokeria

Anna jäätelön hieman pehmetä. Sekoita muscovadosokeri jäätelön joukkoon. Pistaarirouhe ohessa maistui hyvälle.

Terriini vaatiin ehdottomasti tuon jätskin seurakseen. Tai edes Aino- tai Mövenpick -jätskin. Mutta jotain pitää olla ohessa.

Viiniäkin oli pöydässä. Viikonlopun virtuaalitaistingin viinit on nyt maisteltu. Ja? Ensinnäkin valkoinen Adam Pinot Gris tiedettiinkin erinomaiseksi, siinä on hedelmäisyyttä, helpoutta, mutta myös karaktääriä, voimaa ja se kyllä pärjää varmasti monien ruokien kumppanina. Ei ole mikään ”lipittelyviini” vaan vaatii ruokaa seurakseen.

Ja sitten tuo eilen testattu australialainen Gabernet Sauvignon. Hinta-laatu-suhteeltaan vallan kelpo viini, ja jos joulupöydässä on kinkku laatikoineen niin tämä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Terve, tasapainoinen, ei mitään epämiellyttäviä makuja, ei napsumista hampaissa, ei raaka eikä etikkainen. Perus-cabernet, jossa ei huomauttamista, ei edes hinnassa (alle kympin), mutta … mutta ei se kyllä mitään suuria (myönteisiä) tunteitakaan herättänyt. Tuskin jää makumuistiin pitkäksi aikaa; ei hyvässä eikä pahassa. Vähän hengetön se on. Mutta esimerkiksi joulun buffet-pöytään oikein hyvä valinta.

Perheessämme on tietysti ilolla otettu vastaan tällainen (Kauppalehden!!) uutisoima asia; http://www.kauppalehti.fi/uutiset/patkiiko-muisti-juo-samppanjaa/ziM6CsZH Tyär onkin jo kohta vuoden ollut Kauppalehdellä töissä, joten ei ihme, että näin vakuuttavia uutisia sieltä tulee.

~~~~~~~~~~~~

Uusi valokuvaamisen viikkohaaste on julkistettu. Nämä viikkohaasteiden aiheet ovat meidän ”vattilaisten” vuorollaan antamia aiheita. Minun vuoroni on vuoden vaihteessa; taidan jo tietää aiheen, en kerro vielä. Tällä viikolla aiheen antovuorossa on porukkamme kuopuksen (luulisin) antama aihe ja se kuuluu näin: ”Henkilökohtainen. Vapaasti tulkiten, esim. jokin itselle tärkeä henkilökohtainen konkreettinen asia (ihminen / esine / eläin / jne.) tai vaikka luonteenpiirre kuvattuna.”

Minä tykkään kovasti aiheesta. Ei tuhannen vaikea, mutta vaatii työstämistä…. Mikä on sinun ”henkilökohtainen”? Ota kuva ja postaa haastesivulle. http://satokangas.kuvat.fi/kuvat/Haastesivu/

Oulu Ruoka ja viini

Lauantain sinisiä hetkiä

Sataa vettä. Nurmet liki hehkuvat vihreyttään. Päivällä ankeampaa kuin voisi kuvitellakaan. Sataa lisää vettä. Mutta on lämmin. Ihan mukavan lämmin (+6,5 C) jo ennen aamukahdeksaa kun kameran kanssa olin Toivoniemeä kuvailemassa, kun siirryin Tuiranrantaan, kun lähdin vielä Möljälle. Satoi, muttei paljon. Oli hyvä hengittää. Kuitenkin, oli hyvä olla ulkona.

Klikkaa isommaksi.

Sitten kauppaan ostamaan kaikenlaista hyvää. Ihan rauhassa valitsemaan, miettimään, etsimään uusia tuotteita. Tänään kun jatkuu kahden hengen pikkujouluviikonloppu. Ja huomiseksi tekeillä kaikenmoista.

Ja koko lauantai kotona. Ei menoja, eikä velvotteita.

Testasimme sen toisen tämän viikonlopun virtuaalitaisting-viineistä : Cabernet Sauvignon oli suositeltu kinkulle, possulle, ja kun meillä ei sellaista edes jouluna harrasteta, niin laiton tänään ruoaksi possunfilettä käärittynä prosciuttoon. Ja ennen fileen vuoraamista prosciuttolla peittelin sen pestolla (arrabiata-versio, jota olen tuonut Haaparannan ICAsta). Sitten uuniin (190 astetta) reiluksi puoleksi tunniksi. Uunin jälkeen kiedoin fileen tiukkaan pakettiin foliolla ja annoin ”rauhoittua” vartin verran. Sitten leikkaaminen annonpaloiksi, ja oheen sieniä ja tattirisottoa, sekä punaviinikastiketta. Väitän, että huonompiakin pikkujoulusafkoja on tänä viikonloppuna ollut tarjolla. 😉

Eikä siinä vielä kaikki! Jälkkäriksi hilla(rahka)pannacotta. Nyt kun on tämä panna cotta -vaihe menossa löysin Valion sivuilta (jossa muuten on ihan hulppea joulujälkkkäreiden reseptivalikoima tarjolla) ohjeen, jota soveltelin vähän. Käytin valmista Jängän hillakastiketta, ja tuli oikein hyvää. Hedelmäsokerilla kun vielä tein niin ei kovin kaloristakaan.

Piti tällainen versio tehdä huomisenkin takia. Huomiseksi aiottu jälkkäri kun ei meidän Juniorin nykyiseen ruokavalioon sovi, niin tein tänään tuota light-juttua niin paljon, että huomiseksi on pojalle oma jälkkäri. Meidän nuoret kun jokunen viikko sitten tavatessaan päättivät viettää jouluun asti herkutonta (karkitonta, keksitöntä, pullatonta etc. elämää, haasteessa on myös alkoholittomuus siten, että viikossa on vain yksi päivä, jolloin saa nauttia viiniä tai siideriä etc.) elämään. Kun panoksena on kohtuullisen iso summa rahaa (150 euroa) ovat molemmat havaintojeni mukaan olleet aika tiukkoja vetonsa kanssa.

Vaikka pihalla (Pehtoorin asentelemana) on jo monia ”kausi/jouluvaloja” niin tänään olen laitellut esille pieniä tuikkuja, valosarjoja, liinoja ja muutamia tonttujakin. Oli aikeena lähteä huomenaamulla äidin kanssa Tuomiokirkkoon Hoosiannaa kuuntelemaan, mutta eipä äiti jaksakkaan, joten täällä kotosalla jatkuu valmistelut kohti adventtia. … Mukavaahan tämä on.

Niitä näitä Oulu

Black Friday – miksi?

Tänään kävin Gigantissa. Ensinnäkin hämmästyin jo ovella, kun kauppa oli iltapäivän alkupuolella (arkena!) ihan tungokseen asti täynnä porukkaa, miehiä enimmäkseen. Myyjien paidoista ja alennuslanketeista joita oli joka puolella liikettä hoksasin, että täällähän on tämä ”Black Friday”. Hienoinen verenpaineen kohoaminen jo tässä vaiheessa: mikä ihmeen juttu tämä on, että tämmöinen ”Black Friday” täytyy Suomeenkin lanseerata. Meillä ei ole Thanksgiving´iä (täällä Suomenniemellä kun ei paljon kiitellä 😉 ), mutta Black Friday voidaan Amerikoista meille tuoda.

No, etsiessäni tarvitsemaani pieni tuohtumukseni hieman laantui; ehkä muutaman kympin, tämän amerikkalaisen alennusmyynnin ansiosta, minäkin hyötyisin, joten menköön moinen kulttuuriin kuulumaton hapatus.

Löysin nuoren miehen tekemään kanssani kauppoja …

My(yjä): Tehdäänpä nämä paperit nyt vielä valmiiksi. Nimi, yhteystiedot etc.

Mi(nä): Luettelen em. tietoja, jotka kyllä Gigantin järjestelmästä pitäisi löytyä muutenkin.

My: Miten on, miten haluat tämän maksaa? Käteisellä, laskulla, osamaksulla, …

Mi: Käteisellä maksan.

My: Suosittelen kyllä, että otat laskulla, sillä siten saat puolen vuoden takuun, vaikka mitä tapahtuisi. Vaikka pudotat, hukkaat, kaadat kahvit päälle, —

Mi: No hyvä on. Pistä laskulla sitten.

My: Tämän laskutus- ja takuujärjestelyn vuoksi pitäisi täyttää vielä yksi kaavake, ja siihen tarvitsisin tiedot… Työnantajasi?

Mi: Ei ole nyt työnantajaa. Olen tällä hetkellä enimmäkseen opiskelija [ja olen taas pakahtua onnesta, kun pääsen tuon sanomaan ääneen].

My: Opiskelija? No kun tähän ei oikein voi niin merkitä… kun et… tai siis … Sinä opiskelija? Kun pitäisi olla alle 30 vee jos on opiskelija tai siis…

Mi: No laita sitten vaikka, että olen free.

My: Free. Niinku vapaa vai?

Mi: Niin, laita vaikka että freelance.

My: Mikä free— lance?

Mi: No laita vaikka freelance, vaikka kirjailija. Vaikka tietokirjailija.

My: Joo, hyvä, täällä on kohta freelance. Paljonko on kuukausiansiosi? Mikä sun toiminimi on?

Mi: No ei ole mitään toiminimeä. Eikä työnantajaa.

My: Oletko sitten eläkeläinen?

Mi: [yritän olla näyttämättä pientä sisäistä tupinaani…]. Ei, en ole eläkkeellä vielä moneen vuoteen.

My: No minä jätän tämän tyhjäksi. Mutta hei, siis… Kaikki tänään vähintään muutaman satasen ostoksen tekevät saavat kolmeksi kuukaudeksi DNA:n viihdekanavan (tms:n) ilmaiseksi käyttöönsä. Tehdäänkö siitä sopimus?

Mi: Ei, ei tarvitse. EN HALUA. (Tässä on taustalla sellainen juttu, että kuukausi sitten hain äidille telkkariin uuden kaukosäätimen, joka maksoi huikeat 22 euroa, ja sen ostoksen yhteydessä täyteltiin tuo DNA-paperi. Minulle tuli RAJATON DNA:n viihdekanavan käyttöoikeus jne. Minulle, joka en katso edes telkkaria! Paitsi Downton Abbeyn, joka sekin on nyt katkolla. Ja tämän sopimuksen jälkeen saan Gigantilta, vaikka olen unsubscribannut itseni ainakin kolme kertaa, jatkuvasti sähköpostia.)

No kun saan tehtyä selväksi, että en halua DNA:n etua, meillä menee vielä ainakin 10 minuuttia lankettia täytellessä – joka tapauksessa kauemmin kuin tuotteen valinnassa ja päätöksen teossa oli mennyt – ja saan kuin saankin jonkinlaisen uuden luottokortin, jolla en tule tekemään yhtään mitään. Okei, puolen vuoden täystakuu lienee tienattu.

Kun tulin kotiin ja katselin sopimuspapereita, jotka olin kaupassa allekirjoittanut, huomasin, että kaltaiseni kummajainen, työpaikaton, ikäloppu-opiskelija, itsekseen satunnaisia hommia duunaava, ei periaatteessa voisi Gigantin tai siis heidän käyttämänsä luottojärjestelmän piirissä, olla edes olemassa. Miten kotiäidit tai -isät tai työttömät saavat ansaituksi puolen vuoden takuut Black Fridayna, tai ylipäätään koskaan?

Gigantin jälkeen lähdin ULOS! Kävelemään. Tarvitsin happea! Ajelin Möljälle. Pitkästä aikaa. Öisestä myrskystä, joka herätti ryminällä puolikahden aikaan ja valvotti aika kauan, ei enää ollut paljoakaan jäljellä. Vesi vain korkealla. Maisema varsin tumma.

PS. käykäähän kaikki katselemassa, kuinka monta hienoa kuvaa Haastekuvissa taas on!
Kommentointi on tervetullutta, vaikka hyvää analyysiä ja keskustelua siellä jo nytkin on.
Kaikkien kommentit ovat tervetulleita. KLIKS

Niitä näitä Ruoka ja viini

”Paras glögi” -äänestys ja virtuaalipruuvi vol. III

Milloin minusta on tällainen pimeässä kuvaaja tullut? – Tietysti Valoa Oulu -festivaali vetää valon luo, ja ne syttyvät vasta kun on pimeä. Siis tänäänkin liki kolme tuntia kiertelemässä torinrannassa, kaupungilla, Tuirassa, padon juurella.

Vaikka kuinka asianmukaisesti olin pukeutunut, niin sen verran kotiin tullessa kuitenkin paleli, että mukillisen glögiä sallin itselleni. Ei, tämä ei ole glögikauden aloitus. Blossan vuosikertaglögi on tullut avatuksi jo mökillä syyslomalla.

Kuitenkin perinteinen glögimaaottelu (Blossa vastaan Loimu) on vielä pitämättä. Kyselenpä nyt teidän mielipidettä, hyvät blogivieraat/ystävät. Tässä linkit Alkon sivuille: Blossa ja Loimu. Kummasta pidät enemmän, vai oletko löytänyt jonkun oman suosikkisi? Pidän kyselyä auki 15.12. asti ja sen jälkeen alkuviikosta on tarkoitus julkaista perinteiset jouluviinisuositukseni, joten olisi mukava saada ”yleisön suosikki” mukaan suosituksiin. 😉

Minulla on jo vahva mielipide toisesta, toinen on avaamatta, mutta en kerro vielä.

Pitkään aikaan (kesäkuun jälkeen) ei ole täällä blogissa ollut virtuaalipruuvia. Olisiko viikonloppuna sen aika? Toinen taistingiin valitsemani on australialainen jouluviini, Cabernet Sauvignon, jota pitäisi olla melkein jokaisessa Alkossa. Sitä me emme ole testanneet, mutta Adam Pinot Gris on meillä ollut kalan kanssa jo muutaman kerran, mikä kertoo siitä, että me pidimme siitä aika lailla.

Laittelen sunnuntai-iltana meidän kommentit noista, laitelkaahan tekin makukokemuksia julki kommenteissa.

Kaikkien joko viinejä tai glögejä kommentoineiden kesken arvon
yhden ensi vuoden Oulu kuvissa -kalenterin!

Loimua on iltakuvissakin!