Melkein koko päivän koneella. Infoa, karttoja, yhteystietoja, sähköposteja, aikatauluja, etc. Vihdoinkin nuo hommat kulki.
Ja sitten olen kokeillut uusia juttuja Photarilla ja Light Roomilla. Ehei, ei mitään oikeita koululäksyjä, vaan Fantasia-kuvia yhteen haasteeseen värkkäilin. Tässä yksi. Siinä kaikki.
Tarvitsin tänään tällaista fengsui-hommaa – ihan omanlaistaan aikuisten värityskirjatouhua.
Päivä alkoi varhain, ja oli vahva tunne, että on jonkin uuden alku, tai paremminkin niin, että vanha on jäämässä taakse.
Vaikka eihän nyt mitään kovin mullistavaa eroa päivien kulkuun liene tulossa.
Kävelin Linnanmaalle palauttelemassa avaimia, muutaman paperiasian hoitamassa. Kummasti noilla reiteillä tuli mieleen ”sun kaduillas koulutie” …
Lämmintä, leppoisaa.
Iltapäivällä Aapeli tuli pariksi tunniksi. Miniä on ruvennut tekemään satunnaisia sijaisuuksia, ja Juniori on kesätöissä. Toisen aamuvuoro ei ehdi loppua ennen kuin toisen iltavuoro jo alkaa, joten mummi (ja pappa) saavat olla parituntisen tärkeitä. Ainakin avuksi. 😉 Ja tänään Apsulla, ylihuomenna yksivuotiaalla!, oli menoa ja meininkiä niin paljon, ettei edes muistanut vanhempiaan. Vierastaminen ja ikävöinti alkanee olla ohi: eilenkin oltiin monta tuntia kimpassa, kun me Pehtoorin kanssa ensin poljimme nuorten luo Herukkaan, ja sitten neljästään + Aapeli pyöräkärryssä pyöräiltiin tänne meille grillaileen. On kuulkaa lapsella riemu istua kärryssä, katsella kaikkea ympärillä ja vilkutella kun ajellaan rinnakkain.
Meidän muksujen aikaan ei paljon pyöräkärryjä ollut, ei meillä ainakaan. Aika paljon kuitenkin kesäisin pyöräiltiin, jopa kuljetin Esikoista Aapelin ikäisenä tarhaankin pyörän tarakalla olevassa istuimessa. Tyär oli sitten vähän vanhempana sellainen, että tahtoi aina nukahtaa kyytiin. Ei kovin pitkälle kotoa päästy kun selässä alkoi tuntua ”pilkkiminen” – pyöräilykypärä naputti selkään. Juniorista taas oli hillitömän hauskaa paiskoa lapasia, tutteja tai mitä tahansa irtonaista ojanpenkoille; pikkuisen se joskus kävi työlääksi tuo pyöräilytouhu.
Kunhan Aapeli lähti, oli sitten vuorossa edeltävän sukupolven huoltoasioita. Tiedottajan ja valokuvausopiskelijan hommat ovat olleet tänään taka-alalla, mutta huomenissa on sitten niiden vuoro. Sellaista näinä päivinä…
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Minulla on vahva tunne, että wordpress (”alusta” jolla blogi on) on heikentänyt kuvien laatua viime aikoina aika olennaisesti. Tai sitten minulla on jossain editorin asetuksissa joku ruksi heilahtanut jotenkin väärään asentoon. Mutta entistäkin enemmän kannustan aina klikkailemaan kaikki kuvat isommiksi.
Vieläkin olen ´jossain muualla´, – eilisessä akateemisessa juhlassa ja niissä kaikissa muistoissa, joita se herätti ja joita se toi mieleen.
Eilen oli hyvä, väistämätön, hetki, miettiä edellistä kymmentä vuotta, miettiä työuraa taaksepäin, ja ajatella luopumistani siitä. Onhan tätä lähtölaskentaa jo hyvinkin vuosi, ja enemmänkin, tehty, mutta eilen se konkretisoitui: oli viimeinen ”virallinen” tehtäväni Oulun yliopistossa, päiväni kustoksena. Eilen oli yhden parhaista, yhden ´omistani´, väitöstilaisuus. Alle yhdeksässä vuodessa yliopistoon pääsystä nuori mies väitteli tohtoriksi, ja siinä välillä suorittti kaikki erinomaisin arvosanoin, ohessa töitä tehden, mm. tutkimusapulaisenani.
Poikkeuksellisen paljon olemme olleet tekemisessä, poikkeuksellisen paljon hän on opintojaan minulle tai minun ohjauksessani suorittanut. Ja silti itse, täysin omatoimisesti, opintonsa hanskannut. Juttutuokioita on riittänyt, asiasta ja sen vierestä. Olenhan minä ystävystänyt opiskelijoiden kanssa ennenkin, toki. Melkein joka vuosikurssilla on joku priimus, lellari tai muuten sellainen, jonka kanssa synkkaa syystä tai toisesta erityisen hyvin. Olenpa saanut kutsun muutamien opiskelijoiden häihinkin ja minulle on lähetetty esikoislasten kuvia tai lehtileikkeitä nimityksistä koulumaailman virkoihin tai tietoja lisäopinnoista jossain muualla Suomessa tai ulkomailla. Kontakteja vuosien takaa saatikka viime vuodelta tulee edelleen. Ja eilen väitöksessä oli minun kandilaisiani, mikä lämmitti.
Mutta ei ole ketään muuta, jonka opiskelu-uraa olen ensimmäisestä päivästä väitökseen asti päässyt ohjaamaan, seuraamaan, myötäelämään tällä tavoin, ja koko ajan.
Eilinen herätti merkillisen(?) kiitollisuuden ja ylpeyden tunteen.
Olin kovin iloinen, että väitöksessä oli oppiaineeni kollegoita, molemmat emeritusprofessorit, molemmat nykyiset professorit, valmistuneita ja nykyisiä opiskelijoitani, – ja Pehtoori sekä Juniori. Juniori oli samppanjapalkalla kuvaamassa, olisipa ollut vielä karonkassakin.
Karonkka Uudella Seurahuoneella oli hieno, ja herkullinen, herkkäkin. Vain vähän kyynelehdin, mutta en ollut ainoa. Kyyneleisiin oli moniakin syitä. Ilon ja haikeuden kyyneleitä olivat.
Mutta elämä jatkuu… tosin ei minun elämäni akateemisessa maailmassa juuri ollenkaan. Mutta näinhän minä olen halunnut. Oli hienoa lopettaa se näin. Jäi hyvä mieli. Oikein hyvä mieli.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Tänään olen luvannut julkistaa kuva-arvoituksen. Mikä oli meidän koulutehtävä, johon ottamani kuvat julkaisin täällä?
Kukaan ei osannut kuvasarjastani löytää annettua tehtävää, mikä ei ole ihme. Lupasin kaikkien arvanneiden kesken arpoa palkinnon. Yleensähän täällä blogin arvonnoissa onnettarena on ollut joko Esikoinen tai Miniä, mutta tänään – ensimmäistä kertaa – arvonnan suoritti Aapeli. Arvonnassa olivat mukana – vastausjärjestykssä – Maisa, Katri H., Jarin, Reijo, Tiina, Inkku, Anneli ja Laura. Kiitos kaikille innokkaasti osallistuneille ja hyviä arvauksia esittäneille. Jokainen sai arvontapalloon numeronsa (Maisa = 1, Katri H. = 2 etc) , ja pallot olivat Aapelin syöttötuolilla odottamassa. Se pallo, johon pojanpoika ekana tarttuisi, olisi voittaja! Ja näin kävi:
https://goo.gl/photos/33TXhejSobBNfhhC6
Onnea voittajalle = numero KOLME!! Torikahvit, samppanjaa tai jätskiä on luvassa palkinnoksi!
Ja mikä oli tehtävänanto? – Se meni näin: ”Lukekaa asuinpaikkanne sääennuste sinä päivänä jolloin kuvaatte ja tehkää ennusteesta viiden kuvan sarja.”
Oli siis kuvitettava yhden päivän sääennuste. Ja taas oli tehtävä SARJA. Valitsin kuvauspäiväkseni keskiviikon, jonka ennuste meni näin:
Säätiedotus 18.5.2016 klo 6
Selkeää tai puolipilvistä ja poutaa.
Aamupäivällä pilvisyys lisääntyy.
Päivällä lounaasta leviää sadealue Pohjois-Pohjanmaan ylle.
Yöllä edelleen sadetta.
Heikkoa tuulta.
Tänään saimme jo palautteen noista sarjoista, ja opesta tuo auto-perspektiivissä pysyttelemiseni oli hyvä ratkaisu. Oli se ainakin vähän erilainen kuin monien muiden pilviä, peltoja ja rantamaisemia kuvaava ratkaisu. Että ei siis ihan mönkään mennyt. 😉
Hieno päivä oli.
Muistan tämän kauan.
Postaukseni otsikko voisi (kuvien perusteella) olla ´makron paluu´, sillä tänään – vihdoin – sain 100-millisen makro-objektiivini takaisin korjauksesta ja huollosta. Kallis kuukauden etelänreissu objektiivilla on ollut, mutta nyt minulla on taas toimiva linssi, joka on paras mahdollinen sekä ruoka-, kukka- että henkilökuvauksiin. Ihan minun ykköslinssini.
Ja tuo kukka? – Tähtisilmä! En voinut vastustaa kun käväisin yks päivä puutarhalla tekemässä alustavaa katselmusta. Tänä vuonna – taas – olen päättänyt tyytyä vähiin kesäkukkiin. On pysyttävä vähissä. Meillähän on pihalla – kiitos Pehtoorin – koko kesän kukkivia, kaikkia ihania… Niin kuin nyt nämä kevätkaihonkukat.
Ja koivut. Niitä meillä riittää, mikä tuntuu kyllä muutaman tunnin puutarhatouhuamisen jälkeen silmissä ja syvällä nielussa – kiva kun huomenna kustos on umpiturvoksissa. Turha varmaan sitten selitellä, että on siitepölyä rutkasti ilmassa…
[kannattaa klikata kevään vihreys isommaksi]
Hyvä on, koivut ovat ihania, mutta ne allergisoivat, – tänä vuonna enemmän kuin aikoihin. Siitä huolimatta tämä kevään, alkukesän, vehreys ja linnunlaulu ovat jotain ihan hurjan ihanaa.
[Yllä minun ”äitienpäiväruusuni”. Tykkään siitä hyvin paljon.]
Siitä huolimatta emme Aapelin kanssa lähteneet ulos, vaikka mieli teki. Ja kyllä me keksimme sisälläkin kovasti puuhailua. Tänään(kin), kun Apsu oli parituntisen mummilla hoidossa, me mm. katselimme lamppuja. Aapeli tykkää ihan erityisen paljon lampuista, ihan sama, onko niissä valoa vai ei, joka tapauksessa ne ovat huippujuttu. Valon lapsi. Ja meidän kaappikello. Kun se aina puolelta ja tasalta soi, on se melkein päivän kohokohta: pikkuisella meinaa henki salpautua, kun se on niin jännää. Ja sitten meillä oli isänsä vanhoja Fischer Price -leluja, tietokone, superpallo, (edelleen isänsä vanhoja) kirjoja, kukkuu-leikkiä ja kaikkea älyllistä, mitä mummi tarvii huomiseen akateemiseen loppuhuipennukseensa (ne muutamat lauseet) virittäytymisessä.
Siitä puheenollen…
Olisi aika ryhtyä tekemään karonkkapuhetta, totta puhuen viimeistelemään. Kaikki muu alkaakin onneksi olla valmiina. Jännittää tietysti vähän, lopultakin hyvin vähän. Varsinkin jos vertaan omaan väitökseeni, joka oli liki päivälleen 12 vuotta sitten.(Kakstoista!!!) Silloin meni jännityksen vuoksi jopa ruokahalu, kuten olen jo joskus täällä kirjoittanut:
Ainoa kerta, jonka muistan, jolloin en ole voinut syödä, oli väitöstä edeltävänä perjantai-iltana. Menin silloin töiden jälkeen kampaajalle ja hankkimaan vielä jotain tarpeellista seuraavaa suurta päivää varten, ja kun tulin kotiin, oli mieheni tehnyt ruoan: savustanut nieriää ja tehnyt salaatin, avannut pienen samppanjapullon. Parasta mitä voin tietää, mutta ei. Mitään en pystynyt syömään. Enkä juuri väitöspäivän aamunakaan. Että vähän jännitti. Karonkassa kaikki kyllä sitten maistui kaksinverroin!
Tänään olen syönyt hyvin, ulkoillut paljon ja hyvillä mielin olen. Huominen kustospäivä on erilainen kuin se ensimmäiseni vastaava. Huomenna on minun päiväni kustoksena, viimemen ´jobi´ yliopistomaailmassa. http://www.oulu.fi/yliopisto/node/4084 Olisipa ilo nähdä (blogi)tuttuja yleisön joukossa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Huomenna kannattaa osallistua paitsi väitökseen, myös arvontaan: mitä olen kuvannut? Tässä vaiheessa voisin sanoa, että yksikään aiemmista vastauksista EI ole oikein. Kyllä kyse heijasteista ja auto on se toinen ´tehokeino´ ja kolmas on puna-vihreä, jota kuvissa käytin, mutta mikä on se ASIA, jota yritin kuvata?
Kunhan jotain vastaat, olet mukana. Osallistumalla olet mukana arvonnassa, joka suoritetaan (vasta) sunnuntaina. Siis osallistumisaikaa on huominen lauantai.
Toimenpäivä tänään. Reitillä Caritas – OYS – Caritas – Hammarin Sähkö – K-Market – Caritas – Stocka – Puistolan Deli – Cilja Q (ompelija) – ”lahjanostokauppa” – Linnanmaa – Paljekirppis vierähti ihan täysi työpäivä. Siis äidin kanssa ja luona vierähti aamupäivä ja iltapäivä lauantaisen väitöksen valmisteluissa. Väittelijän kanssa pidimme vielä kahvipalaverin kaupungilla. Ehkäpä hänelle oli mukava vielä käydä asioita läpi, vaikka kyllä pärjää ja osaa asiansa, ja karonkkansa on järjestellyt erinomaisen hienosti. Mutta ikäänkuin sellainen tsemppimeetinki.
Näin outsiderina – emeritana – minulla on ollut yksi järjestelyihin liittyvä lisäjuttu hoideltava. Koska minulla ei ole enää kampuksella työhuonetta, eikä avainta edes käytäville, oli järjestettävä itselle avaimia ja käyttöön yksi siisti, isohko työhuone, jotta voidaan väittelijän ja vastaväittäjän kanssa ennen väitöstä tovi istahtaa ja jutella, ja että voidaan hattukotelot ja päällysvaatteet jonnekin laittaa. Ulkoistetun kustoksen erityisongelmia tämmöiset. 😉
Iltapäivän lopulla kävin tyhjentämässä kirppispöydän, joka on kaksi viikkoa ollut käytössä ja jonne olen käynyt parikin kertaa täydentämässä kirjapinoja ja viemässä kaikenmoista rompetta ja kampetta. Maanantaina jo kävin pudottamassa kaikkien silloin jäljellä olleiden tavaroiden ja vaatteiden hinnat puoleen, joten eipä tänään paljon enää ollut hyllyillä. Yksi iso kauppakassillinen vain. Tosi hyvin kävivät 119 tuotetta kaupaksi, ja rahaakin tuli melkein neljäsataa, josta pöytävuokra vei 60 euroa. Lupasin kaiken tuoton ”Aapelin matkakassaan”.
[Postikorttikuvat toissailtaiselta, liki yöhön venyneeltä, kuvausretkeltäni.
Klikkaahan kuvat isommiksi.]
Kasapäin kodinhoidollisia hommia ja opiskelujuttuja tänään. Pehtoori on yksin huhkinut pihalla, minä vielä hoidellut kaikenmoisia paperihommia, ja sitten tilannut sen uuden tietokoneen. Viimeinen perustelu sen tekemiseksi oli tämä aamulla tullut sähköposti:
Käyttöoikeutesi rrs-tunnukseen on henkilökuntarekisteritietojen mukaan päättymässä.
– – tunnuksesi sulkeutuu kahden (2) viikon kuluessa.
– Ota kopiot tärkeistä tiedostoistasi, sähköposteistasi ja sähköpostiosoitteistasi ennen määräaikaa.
– Muistathan käydä katsomassa Lähtevän työntekijän muistilistan jos palvelussuhteesi on päättymässä: http://u.oulu.fi/tarkastuslistaTerveisin
Tietohallinto
Terveisiä vaan tietohallinnolle, että ei ole pikkuhomma tämä ruljanssi. Minä olen saanut tuon em. rrs-tunnuksen 1.1.1994, joten minulla on yli 20 vuoden ajalta sähköposteja (tulleita ja lähteneitä) tallennettuna, niitä on vieläkin yli 10 000, vaikka jo viime keväänä deletoin tai siirsin muille erinäisiä kansioita ja vaikka satunnaisesti postilaatikoita olen siivoillutkin. Arvelisin, että noiden joukossa on noin sata viestiä, jotka haluaisin säilyttää, ja ehkä 20, jotka ovat minun urallani ja elämässäni olleet niin tärkeitä, että ne haluaisin jopa tulostaa.
Tietoliikenteessä on siis alkamassa uusi aikakausi, ja menetän yliopiston sähköpostiosoitteen mahdollistaman ”oppilaitoslisenssihinnan”/henkilökuntaoikeuden moniin ohjelmiin, mm. Adoben ohjelmat (Photari, Light Room, Dreamviewer etc. joita käytän päivittäin ja paljon) ja MS Officen. Olen lehtoristatuksella nuo saanut edullisesti käyttööni, nyt täytyy vaihtaa Tornion Ammattiopisto Lappian opiskelijastatukseen ja koulun sähköpostiosoitteeseen, jotta edes osa olisi edullisempia. Ja tässä yhteydessä on siis hyvä vaihtaa myös tietskari.
Tosin tuota koulun sähköpostia en käytä muuten kuin noiden lisenssijuttujen kanssa, joten kesäkuun alusta lähtien on käytössä VAIN reija at satokangas.fi -osoite. Olkaapas, ystävät ja kylänmiehet, ystävällisiä ja vaihtakaa oulu.fi -osoitteeni tuohon siviilipostiin, etten jää paitsi posteistanne.
Minun olisi tilattava uudet käyntikortitkin. Työkäyntikortteja en ole vuoteen juuri tarvinnut, mutta minulla on jo monta vuotta oma ”siviilikäyntikortti”, jossa on www-sivujeni (ja siis tämän blogin, keittokirjojeni, matkasivujeni) osoite, jota on kyselty reissuissa, paistinkääntäjä-, ruoka- ja valokuvausyhteyksissä. Mutta kun siinäkin on tuo oulu.fi -osoite. Olisi suunniteltava ja tietysti kuvattava uusi kortti. Oma kortti, jossa on myös www-sivujeni (ml. keittokirjat, matkasivut ja tietty tämä Temmattu) osoite, on ollut hyvä ruoka-, reissu-, paistinkääntäjä- yms. muissa harrastushommissa. Siksipä taidan uuden tehdä.
Yleistila hyvä, asiallinen, orientti nainen.
Minulla on mustaa valkoisella, lääkärin allekirjoituksella varustettu paperi, jossa lukee, että olen ´asiallinen´, mutta mitä hittoa tarkoittaa, että olen ´orientti´. Itselle tulee orientti-sanasta mieleen ”Itämaat”. Eivätkä minun blondattu habitukseni ja sinertävän-vihertävät silmäni sinne suuntaan kyllä viittaa.
Olen tänään käynyt läpi tämän kevään lääkäreissä ja poleilla käyntejä, epikriisejä, ja tehnyt vakuutusyhtiölle niistä korvaushakemuksia, ja kahdessakin lausunnossa lukee tuo ”asiallinen, orientti nainen”. Googlailinpa sitten, että mitä ihmettä tuo tarkoittaa? Se on ammattislangia, jolla sairauskertomuksessa tehdään tiettäväksi, ettei vastaanotolle tullut ollut sekava, eikä poissaoleva, vaan tolkuissaan ja osasi orientoitua oikein kyseessä olleessa tilanteessa. Miksi se pitää ilmaista noin?
Noh, ihan sama. Toinen uusi juttu, joka tässä on tullut eteen, on vakuutusyhtiön nopea toiminta korvaushakemusten kanssa. Jo pari tuntia sähköisen hakemuksen lähettämisen jälkeen tuli joko päätös tai lisäselvityspyyntö. Ja rahat tilille Erinomaista. Sain muuten osan siitä kännykän näytön maaliskuisesta rikkoontumisesta aiheutuneesta aika rapsakasta laskusta kotivakuutuksesta takaisin. Sen sijaan uutta hammaskiskoa vakuutusyhtiö ei (vieläkään) laske ´sairauden hoidoksi´, ei vaikka tiukka purentani aiheuttaa muutakin kuin hammasongelmia. Senpä kyllä melkein arvasinkin. Eikä senttiäkään yli 500 euron laskusta korvattu.
Kolmas uusi juttu näiden sairausvakuutusasioiden kanssa oli Omakanta-palvelun käyttökelpoisuus. Kun vakuutusyhtiöstä tuli sähköpostin kautta tieto, että lisäselvityksenä pitää olla mm. nuo lääkärien lausunnot, niin eipä tarvinnut lähteä mapeista penkomaan (ja olisiko kaikki sittenkään olleet edes tallessa) ja skannailemaan, vaan klikkauduin vain Omakanta.fi -palveluun, ja kun olen antanut suostumukseni kaikki tietoni sinne tallentaa, oli ne sieltä näppästi poimittavissa. Omatietokantaan olen tallentanut myös elinluovutus-lupaukseni, jonka kyllä tein sille keltaiselle kortille jo 50-vuotispäivänäni.
Kaikenmoista tässä on ollut, pari kuukautta enemmän vähemmän remppaa ja riesaa kropan kanssa: en todellakaan ala operaatioita ja komplikaatioita, sairauskertomuksiani tänne toistelemaan, semminkin kun kaikki alkaa olla kondiksessa, mutta vyöruususta on pakko sanoa: olihan kerrassaan kivulias tauti. Rakkulat ja piinaava, aika ajoin paikalleen lamauttava, h…etillinen kipu tosiaan kulki ´vyönä´ toisesta rinnasta kainalon kautta selkäpuolelle. Mitenkään päin ei voinut olla, vaikka melkoisessa lääketokkurassa pari viikkoa menikin. Se vaan, että nyt kun se on kerran ollut, se voi uusia aika helposti. Ensi kerralla menen ajoissa lääkäriin: kolme ensimmäistä päivää ovat kuulemma ratkaisevat viruslääkityksen tehoamiseksi, minä menin viidentenä. Ei siinä sitten enää auttanut kuin napsia 3000 mg parasetamolia vuorokaudessa.
Enää olen vain asiallinen ja orientti, enkä enää kipuileva ja lähden juuri nyt Taskisenrantaan kuvailemaan auringonlaskua.
Tänään alkoi – ja päättyi – ilmoittautuminen ensi kesän paistinkääntäjien kapituliin, joka pidetään Oulussa. Ilmoittautuminen alkoi aamukymmeneltä ja puoleen päivään mennessä 330 paikkaa olivat menneet. Aamupäivällä oli vähän säpinää minullakin. Aika paljon on kokoustettu ja tehty jo tätä ennen, paljon vielä tehdään. Minun osalleni ei suinkaan ole kasautunut kovinkaan paljon hommia verrattuna moniin muihin, mutta toki olen minäkin osani tehnyt.
Jos paistinkääntäjien pressen hommat työllistävät, niin kyllä siinä on hyvätkin puolensa. Tuossa illansuussa pääsin maistamaan muutamaa samppanjaa, ja tilkkasen Krugin samppanjaa.
Se ei olekaan ihan mitä tahansa samppanjaa, vaan juuri se pullollinen, joka maistettiin ja josta riitti kymmenelle, oli tehty vuosien 1990 – 2007 välillä kasvaneista rypäleistä, 12 eri vuodelta ja viini oli koottu 183 eri (reservi)viinistä. Grande Cuvee taso pyritään pitämään tasalaatuisena vuodesta toiseen, ja siksikin tällainen valtava prosessi. Se on siitä jännä samppanja että siinä on – toisin kuin useimmissa muissa – melko tasaisesti kaikkia kolmea (pinot noir, chardonnay ja meunier) samppanjarypälettä. Krugin Grande Cuvee on Alkon tilausvalikoimissa: 179 euroa!
Siinä on hyvin hienostunut, voimallinen maku, yrttinen ja makupaletti on kaikkinensa hyvin lavea. Huikea se on. Oli hienoa maistaa tuo huippusamppanja toisen kerran (edellinen Grande Champagnessa kuukausi sitten), mutta en omalla rahalla tuollaista pulloa ostaisi. Samalla rahalla saa kolme erinomaista, hienoa huippu samppanjaa.
Kirpparihommia, sääilmiöiden kuvausta, väitösasioita, lenkkeilyä ja kaikkea muuta touhua on mahtunut tähän maanantaihin.
Monta viikonloppua Torniossa asuneena olen miettinyt että koulun ja sen asuntoloiden läheiselle hautausmaalle olisi syytä lähteä yksinäiselle ekskursiolle. Muutaman kerran olen ohi kulkiessa poikennut kirkkomaan kautta, kamerankin kanssa, mutta ei mitään kunnon perehtymistä vaikka tämä hautalehto on oikeastaan aika pieni.
[kaikki kuvat suurenevat – ja paranevat – klikkaamalla]
(Ylläolevassa on YKSI (ja monta muuta) virhe. Mikä?)
No kun sitten tänään aamulla koulussa tehtäväksi ilmoitettiin, että on kaksi ja puoli tuntia aikaa kuvata ja käsitellä kuvat teemalla ”Hiljainen kaupunki”, tiesin mihin minä suuntaisin: minulle Tornion hiljainen kaupunki on hautausmaalla. Tietysti. Löysin uusia nimiä, ja hyvänen aika, ”titteleitä” (= filos. tohtorin leski!! — vielä 50-luvulla naisen asema, leskeyskin, määriteltiin miehen koulutuksen perusteella!) otin uusia kuvia. Ei satanut, onneksi ei myöskään paistanut.
Osa näistä kuuluu siihen viiden kuvan sarjaan, jonka rohkenin pistää näytille… hirveä kiire valita ja muokata. Nyt, täällä kotona, rauhassa, ottamistani kuvista lähtisi parempia, mutta… osa tehtävänantoa ja oppimista on ottaa kuvat nopeasti, toimeksiannon mukaisesti, tehdä ne nopeasti ”julkaisukelpoisiksi” ja päästää käsistään. Uudelleenkuvaamisen mahdollisuutta, saatikka loputtomaan muokkaamiseen ja tuntien tuhraamiseen, ei ole aikaa…
On oltava epämukavuusalueellaan, ja uskottava, että kyllä se tästä.
Kassakaappimestarit? – Älkää minulta kysykö… 🙂
Mitäs mieltä olette alla olevista kuvista? – Hiljainen kaupunki?
Itselle tuli tuosta näkymästä väistämättä mieleen 70-lukulainen rakentaminen; hautausmaan lähiö?
Lopultakin … mukava päivä tänäänkin. Itseasiassa erittäin. Oli jopa pieni, orastava tunne, sellainen, että minäkin opin. Ja nyt meillä vattilaisilla tahti kesää kohti vain kiivastuu. VAT-koulutuksessa ei ole mitään kesälomaa, päinvastoin. Kesällä on valo, joten VALOkuvauksen opiskelijat opiskelevat. Ja nyt on joka viikko tehtävä sen verran kuin talvella kuukaudessa. Tehdään sitten.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Sen sijaan…
minusta tuntuu että tämän blogini kuvahaaste on pienoisessa aallonpohjassa. Hienosti on 3o haastetta jo toteutettu, eikä ole mitään aietta lopettaa tätä, mutta että saataisiin keskenämme uusia kuvia, uutta intoa ja yritystä, ajattelin, että jos siirryttäisiin siihen, että aihe olisi laveampi. Ehkä uusiakin tulisi mukaan. Kännykkä- ja pokkarikuvaajat ovat erinomaisen tervetulleita. Minulle vain sähköpostia (reija at satokangas.fi – osoitteeseen) ja avaan kuvien lähetysoikeuden ”Kevät”-kansioon. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä on hauskaa, opettavaista ja kuvaamiseen innostavaa.
Siis toukokuun loppu menee teemalla ”Kevät”. Nyt on melkein 2½ viikkoa aikaa ottaa kuva, kuvapari tai jopa kuvasarja (3 – 5 kuvaa), teemalla kevät. Kuvien tulisi kuitenkin liittyä toisiinsa jollakin tavalla. Väri, sävy, teema, valo, aihe, …
