Reija

Turistina Oulussa

Eilen, kuten tänäänkin, oli mitä mahtavin kesä Oulussa, joten heittäydyin turistiksi. Kiertelin (pyörällä ja kävellen) monta tuntia Toppilansaaressa, Nallikarissa, torilla, hallissa, kävin katsomassa valokuvanäyttelyn (Robert´s Coffeessa on opiskelukaverini näyttely heinäkuun ajan). Pitkä pyörälenkki ja lounasaika riittivät perusteluksi sallia itselle Iced Mocha. Hmmmm….

Tärkein homma oli ottaa kuvia: tämän viikon etätehtävä on viiden kuvan sarja maisemasta. Urbaanimaisema ja panoraama ovat olleet tehtävinä, mutta nyt ”vain” maisema. Ja mihinkäs minä sitä muualle kuin Ilokiville kuvaamaan. Päivällä oli tyven, veden pinta peilityyni ja aurinko paistoi korkealta.

Otin kymmeniä otoksia, – ja päätin, että tulen illalla auringonlaskun aikaan uudelleen: valo on maisemakuvassa(kin) se tärkein juttu. Lähdin iltakymmeneltä takaisin merenrantaan. Ja kuinka olikaan hieno tunnelma. Ihan kuin jossain ulkomailla.

Lapsiperheitä oli rannassa, nuoria pareja kahlaamassa kaukana rannasta, veneet palasivat mereltä, oli lämmin, leppeä tuulenvire. Ihan taianomainen ilta.

Olin vähän ennen puoltayötä kotona ja päätin, että lähden vielä kolmannen kerran sinne, että herään tänään aikaisin ja menen aamulenkille. Heräsinkin, ja olin jo kuuden aikoihin (autolla) Möljällä ja Ilokivillä, mutta aamuaurinko ei näyttäytynyt, eikä ollut rasvatyyni vedenpinta, kuten olin toivonut.

Aamun kuvista onnistunein taitaa olla kännykällä otettu ja appsilla ”rullalle kierretty” kuva, joka on tuossa sivupalkissa ”Instagram”-logon alla. Se on tehty ”Tiny Planet FX Pro” -appsilla, jonka saa ladatuksi puhelimeen. Taisi maksaa pari euroa. Sillä on kiva joskus kuvia muokkailla, nimenomaan jos kuvassa on joku teksti niin saa jänniä Insta- yms. kuvia. Toinen kuvien muokkaukseen hyvä ”lisäosa” on liki ammattimainen Nik Collection. Se tuo lisäarvoa Lightroomiin ja Photo Shoppiin ja mikä parasta, se on nyt ilmainen. Helppo asentaa ja tarjoaa paljon hyviä säätötyökaluja.

En ole vielä maisemasarjaa työstänyt loppuun asti, viiden valinta on vaikeaa, ja ajattelin, että josko tässä loppuviikosta kokeilisinkin tehdä vielä toisen, paremman … meillä kun alkaa olla tutkinnon ensimmäiseen näyttöön enää vähän aikaa, joten olisi hyvä treenata paljon. Ja maisema on kuulemma juuri se, josta pompataan eniten ja useimmin. Nipullinen kuvia on kansiossa, KLIKS.

Turistipäivään kuului myös kaupunkikierrokselle osallistuminen. Oulun seudun oppaat järjestävät taas kesäkierroksia; aiemmin olen osallistunut vain hautausmaakierroksille, mutta eilen illalla menin parin tunnin tourille jossa käveltiin pitkin ja poikin Kakaravaaraa, ja opas kertoi alueen rakennuksista ja elämästä 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa. Paljon oli tuttua asiaa, mutta paljon uuttakin. Varmasti tulen teille täällä anekdootteja jakamaan….

Tänään hoidellut rästihommia koulun, kodin, tiedottajan to-do-listalta. Leikkinyt Aapelin kanssa, ja nukkunut ulkona päikkärit! Ah, onnea.

Haaparannan tuliaisia

Lapsuudesta asti olen tottunut siihen, että ruokapöydässä on satunnaisesti jotain Haaparannasta roudattua. Lapsuudessani isä toi tilausajomatkoilta voita, Kellogseja, ”keltasta mehua”, TOY-purkkaa ja saippuakuplapulloja, joita ei vielä 1960-luvulla Suomessa oltu nähtykään ja kerran sain Penol-tussit. Se taisi olla kun oltiin perheen kanssa käymässä…

Ajokortin saatua käytiin joskus – tosi harvoin tosin – ajelemassa Haapiskella, ja sitten kun 1983 sain onnikkakortin, ajelin koko kesän ja pitkälle syksyyn melkein kerran viikossa eläkeläisreissuja, ”rasvareissuja” (2½ kg margariinia + 2½ kg voita, näkkärilevy, 10 kg sokeria, kannu mehua ja ja purkki mansikkahilloa oli vakio-ostokset) Ruotsin puolelle.

Keminmaan historia -projekti oli seuraava vaihe, jolloin Haaparannalle tuli helposti ajeltua. Kerran kuussa kävin Kemissä ja Keminmaassa arkistossa ja toin kotiin rasvat ja mehut, ”pororieskaa” ja lapsille lauantaikarkit. Myös väitöskirjaprojekti vei usein niin lähelle länsirajaa, että ihan säästösyistä (mm. kannatti käydä siellä tankkaamassa) ajelin Tornionjoen länsipuolelle. Tässä vaiheessa alkoi myös Systembolagetin tarjonta kiinnostaa. Ja joskus ajeltiin mökille tai mökiltä Haaparannan kautta.

Ja nyt on sitten pian vuoden kestäneiden valokuvausopintojen myötä tullut vähintään kerran kuussa käytyä Haaparannan kaupoissa.

Mitäkö sieltä ostan? – Minun ostokseni ovat yleensä Ica Maxista tai Coopista ja sitten Systemistä.

Kannattaa klikata kuvat isommiksi.
Sattuipa viime perjantaina kaunis Volkkari,
ja vielä passelin värinen, olemaan ICAn edessä parkissa.

Paitsi että ostan opiskelijaboksiin aamiaiset ja iltapalaksi jotain, niin sitten kotiin tuomisia myös. Enimmäkseen ostan jotain sellaista, mitä Suomesta ei saa; en siis osta niinkään halvemman hinnan takia, paitsi viinejä. Pororieskaa ostan aina tuollaisen ison pussillisen, muutaman otan meille, ja loput nuorelle parille. Ruotsalainen omenahillo on ainoa oikea italialaiseen suklaakakkuun, ja pannarin kanssa. Jollei ole lakkahilloa. Vihreitä lasagnelevyjä ja erilaisia erikoisnäkkäreitä ei Oulusta juuri löydy, siksi niitäkin joskus tuon.

Ehdoton ostos ovat juustot. Västerbottenia ostan usein, ja sitten (norjalaista) kutunjuustoa ja ehdottomia ovat Kavlin sulatejuustotuubit. Näistä on moni alkuruoka saanut ovat viimeistellyt ulkonäkönsä, tuulihattu täytteensä, ruissipsit nokareen koristukseksi. Moneen on niistä…

Viime viikonloppuna kävin myös Candy Worldissa (liekö se on Pohjoismaiden suurin karkkikauppa? – Taitaa olla) hankkimassa kesän juhliin vaahtokarkkeja. Ja sitten Reese´s! Oli tullut tuollaisia pussissa olevia pieniä… Ajattelin, että sopivat jälkkärilautaselle yhdeksi ”komponentiksi” ja ovathan ne hyviä sellaisenaan päivällisen jälkeen jääneen punaviinitilkan kanssa.

Haaparannasta-2

Candy World on siinä Ikean ”takana”. Samassa kompleksissa on myös Iittala Outlet, Hemtex, Intersportin Outlet… ja ties mitä. Niissä en ole tullut koskaan käyneeksi. Sen sijaan Partioaitan ja Fjällrävenin Outlet ja Coopin yhteydessä oleva Haglöfs Outlet on tullut tsekattua, mutta eipä ole hakemaani niistä kohdalle sattunut.

Kuvassa yllä näkyy yksi monista nuuskakaupoista, joita Haaparannalla on kai puolenkymmentä. Ja ne on isoja.

Trafiikkia niiden liepeillä on: ison kassin kanssa – enimmäkseen nuoret miehet – noista näyttävät ulostulevan.

Ja System? – Sieltä tuon samppanjaa ja amaroneja. Viinikerholle, viemisiksi, juhliin. Alkossa Tommasin Amarone maksaa neljäkymppiä, Systemissä sen saa kympin halvemmalla. Sama koskee samppanjoita.

Ja sitten tuon tietysti viinejä meidän viikonlopun ruokapöytään: eniten on Zinfandel-rypäleestä tehtyjä viinejä tullut nautittua. Niitä kun Haaparannan aika pienessä liikkeessä on suhteellisesti kaikkein eniten. Ne on hyviä ja monet maksavat alle 100 kruunua pullo.

Tietysti IKEA, ja Haaparannasta muutaman kymmenen kilometriä pohjoiseen, Korpikylässä oleva Butiken på Landet ovat olleet Haaparannan reissujen perusteluissa mukana.

Haaparannalla en tiedä oikein hyviä ruokapaikkoja yhtäkään, konditoria keskustassa on oivallinen, mutta Ruotsin puolen Kukkolankoskelle kannattaa kesällä ajella, ja Torniossa on hyvä kiinalainen (Golden Flower) ja hotelli Olofin alakerrassa Ofelia. Torniossa on Aineen taidemuseo ja Rantakatu mukavia paikkoja kävellä, ja Alatornion kirkko tutustumisen arvoinen.

Siispä miten olisi pieni shoppailu- ja turistimatka Perämeren pohjukkaan?

Niitä näitä VAT

Juhlasta juhlaan

Viikonlopun ”jälkitöitä” vielä tänään.

Luokkakokouksessa otin pitkälti yli 200 kuvaa, joista perkasin enemmän kuin puolet pois ja loput muokkailin ja laittelin luokkakavereille nettiin kansioon. Ja sitten tein myös koulua varten kaksi kansiota: reppari (reportaasi) luokkakokouksesta sekä henkilökuvia. Näitä vastaavia muut tekivät ja analysoivat lauantaina ja eilen Torniossa kun minä lintsasin. Sain siis suorittaa koulutehtävät soveltaen etänä. Josko kiinnostaa, niin nekin ovat VAT-kansiossani KLIKS

Kauniista säästä huolimatta iso osa päivästä eilen ja tänään mennyt koneella… Aamupäivän kauppa- ja Caritas-reissun jälkeen menin kuitenkin Pehtoorin kanssa puutarhahommiin. Aivan kesällehän se tuntui. Taas viriteltiin ajatusta pienestä kesälomamatkasta, – ehkä Pohjanmaalle päin. Seinäjoella olisi asuntomessut, Kokkolassa vanhassa kaupungissa paljon mukavia paikkoja jossa olisi mukava piipahtaa, Tuurissa ei olla käyty koskaan, Lapuan haluaisin nähdä, ystävien kesäpaikkakin olisi sillä suunnalla, mutta kun sitten katselimme säätiedotusta, niin siellä suunnalla ei oikein hyvälle lähipäivien kelit näytä.

Nyt on aika aloittaa seuraavien juhlien valmistelu: kalaasikutsut lähtevät huomenna.

Niitä näitä VAT

Luokkakokouksen jälkeen

Vielä eilisessä, vielä lukiovuosissa… On oikeasti vaikea palata tähän päivään, todellisuuteen. Eilinen iltapäivä ja ilta olivat aika huikea sukellus omaan menneeseen…

Eilen oli vihdoin – talven ja kevään odotuksen ja järjestelyn jälkeen – luokkakokous. Olin aamupäivän vielä Torniossa, koulussa. Kuuntelin viikonlopun tehtävienannot ja ensimmäisen kuvausssession ehdin tehdä, mutta sitten lähdin, livahdin, kohti Oulua.

Ope kyllä ymmärsi luokkakokouksen ainutkertaisuuden, ja myönsi ”luvallisen poissaolon”, kunhan teen repparin luokkakokouksesta. Kurssikaverit lähtivät Arpelaan ja muualle kuvailemaan erilaisia kesätapahtumia, mutta minä lähdin kohti Oulua, kohti luokkakokousta. Eka kertaa ”lintsasin” VAT-koulutuksesta.

Merikosken lukiossa reaalialinjalla 1974 – 1977 olleet oli kutsuttu koolle. Melkein kaikille (38?) saimme lähtemään kutsun, – lopulta paikalla oli 20 oppilasta ja kolme opettajaa, joista yksi oli reksi. Viime hetkellä tuli surullisia peruutuksia, ja sattui monia esteitä, aika moni ei ollut vastannut kutsuun ollenkaan ja muutamia jäi sitkeistä yrityksistä huolimatta tavoittamatta, mutta olipa meitä kuitenkin koolla ihan huippujengi.

Kokoonnuimme ensin koulun pihalle: ”virallinen” luokkakokouksen aloitus sujui sateettomassa säässä mukavasti. Halauksia, jälleennäkemisen riemua, hämmästystä: ”Sinäkö se oot?”. Tunteiden ailahduksia, flashbackejä, kommentteja: ”Eihän siitä oikeasti voi olla 40 vuotta?” – Mutta kaikkinensa ei turhaa vaivaantuneisuutta, ei vuosikymmenien eroa, – hyvin alkoi.

Pehtoorin kanssa olimme hankkineet tarpeeksi piccolokuohuvia ja vaahtokarkkeja… ja sitten yksi meistä, yksi luokkakavereista, joka on ammattinäyttelijä ja jonka kanssa olimme suunnitelleet lyhyttä improvisaatiotuokiota, tuli ja vapautti tunnelman omalla pienellä esityksellään. Erinomaista. Sitten otettiin tietysi uusi luokkakuva.

Ennen —

ja jälkeen —

Tovi ihmeteltiin, vaihdeltiin kuulumisia, ja kyllä oikeasti oli vaikea uskoa, että osaa luokkakavereista ei oltu tavattu vuosikausiin, vuosikymmeniin!! Oli lopulta vain muutamia, joita en olisi tunnistanut kadulla tavatessa, mutta kun eilen tiesimme, ketä oli koulun pihalle tulossa, oli helppo löytää kasvoille nimet.

Koululta lähdimme kävellen kohti Lasarettia, mikä oli oivallinen juttu. Siinä reilun vartin matkalla ehdimme jutella, ei tullut pönötys olo… oli aikaa ottaa paikkansa.

Lasaretin terassilla, kun sade ei sittenkään tullut meitä kiusaamaan, ehdimme jutella, kysellä, tunnustella, muistella. Puolikuudelta siirryimme sisätiloihin: mihinpä muualle kuin Merikoski-saliin. Se oli meidän.

Söimme, katselimme kuvia lukiovuosilta, itse kunkin menneiltä vuosilta, luokkakuvia, juttelimme, kiersimme ja kaarsimme, muistimme ja muistelimme.

Ilta meni äkkiä, liian äkkiä. Se, että emme olleet tulleet yhteen paikkaan yhtäkkkiä, vaan kokoonnuimme ensin koulun pihalle, kävelimme hissuksiksiin ravintolaan, olimme vielä ulkona ennen illallista, auttoivat hyvän ”moodin” löytämisessä, oli helppo olla. Oli vaan niin mahdottoman mukava nähdä monia … Muistella, muistaa. Näin ainakin minä sen koin.

Ilta meni, kuten sanottu, liian nopeaa.

Aika monet meistä, mekin!! lähdimme jatkoille. Kohti keskustaa. Yritimme Leskiseen, Jumpruun…. Lopulta istahdimme BAR 1:n patiolle. Jatkoimme siitä mihin illallisella, vai lukiossa?!, oli jääty…

Olimme ihmeissämme siitä, kuinka paljon Oulun keskustassa oli väkeä (nuoria) puolenyön aikaan ja sen jälkeenkin… Yhtä kauempaa emme me jaksaneet. Mutta hieno päivä oli. Once in a lifetime. En unohda…

Niitä näitä

Luokkakokous

Luokkakokouksesta palattu.

Huikea olo.

Epätodellinen olo.

Olipa hieno päivä ja ilta.

Ja vielä jatkotkin…

VAT

Kesäopintoja

Kesälomamatkalla jossain Pohjois-Suomessa… eiku koulussa Torniossa.

Lähdin kotoa poikkeuksellisen aikaisin, jotta ehdin käydä shoppaamassa Haaparannalla ja lounastamassa tässä hotelli Olofin (opiskelija-asuntolaan ei ollut heinäkuussa pääsyä) alakerrassa olevassa Ofelia-ravintolassa. Kanasalaatin jälkeen olin valmis opintoihin.

Tornio – Haaparanta -tienoilla on paljon turisteja. Ikean pihalla satoja autoja, ja monet muutkin kaupat turistien kansoittamia. Palaan asiaan alkuviikosta (NYT vihdoin tulossa postaus ”Mitä Haaparannalta kannattaa ostaa?”)

Iltapäivä ja ilta kului etätehtävien palautuksessa, keskustellessa, nauraessa. Kesällä (vaikka kylmänä ja sateisanakin) naurua on enemmän kuin talvella – vai onko se vain niin, että minä olen helpottuneempi, jotain oppinut?

Tänään meitä oli kovin vähän (12/20) sillä monet ovat kuvauskeikoilla (hää- ja polttarikuvauskeikkoja) tai lomamatkoilla. Ehkä se olikin syynä, että keskustelimme tavallista enemmän ”filosofisia” – kuten ope sanoi: siitä, miten kuvilla viestitään, miten niillä otetaan kantaa, mitä niillä halutaan ”aiheuttaa”. Sitäpä tässä kuvablogin pitäjänäkin mietin.

Ja muistan vihdoin asettaa heinäkuun kuvahaasteen (josko nyt osallistuisin itsekin – vaikka kyllä kai kesäkuun haasteeseen tulin täällä blogissa vastanneeksi aika moneen kertaan). Mutta siis heinäkuussa kuvahaasteena on ´kesäloma´. Lähettelehän 3 – 5 kuvaa kesälomastasi. Maisemakuvia, kotikuvia, lomaruokakuvia, reissukuvia…. Ihan mitä vain. Kännykuvat sopivat tavallistakin paremmin: jollet aiemmin ole osallistunut niin NYT on hyvä mahdollisuus.

Niitä näitä

Näillä keleillä

Etanan latana näytä sarves onko huomenna pouta!

Ei hyvälle näytä!

On niin kosteaa, ettei tarvi kastella edes niitä kukkia, jotka ovat markiisien alla tai terassilla. Ja loput mätänevät penkkeihinsä ja purkkeihinsa. Se on surullista.

Eikä totta totisesti tarvitse kihartaa hiuksia, jos sellaisia haluaisin. Onhan kutrit niin kiharalla ja kaarella ettei mitään rajaa. Ehkä en pidä sitä sateen ja kosteuden tuomana lisäarvona. Ei, en pidä. No mutta lämmintä sentään on.

Sen verran sade keskipäivän tienoilla taukosi, että tilauskuvauskeikalla sain potrettikuvat otettua ulkona. Siihen ilma oli mitä parhain: ei kirkasta auringonvaloa, ei jyrkkiä varjoja, vain sopivan dramaattisia ukkos- ja sadepilviä taustalla.

Samalla reissulla luokkakokousasioiden hoitamista, ja kummasti alkaa jo vähän jännittää, tai noh, ainakin vähän kutkuttaa lauantainen luokkakavereiden tapaaminen.

Ja totta totisesti, alkaa ärsyttää, ettei saada lähdetyksi mihinkään.

[Kyllä nämäkin kuvat kannattaa katsoa isompana.]

Unohtui muuten toissapäiväisessä ”sinisessä” postauksessa kertoa, että tuon meidän Huvilan kaikki pienet siniset tilpehöörit on ostettu reissuista. Siellä on puoli Eurooppaa, Meksiko, Etelä-Afrikka ja Kiina tilpehööreinä läsnä. Minä, joka naureskelen turhalle krääsälle ihmisten kirjahyllyissä, Kanarian saarilta ostetuille kastanjateille kirjahyllyssä tai Kreikasta tuoduille ”koboloille” ~ rukousnauhoille, joita taksikuskeilla roikkuu peruutuspeileissä, ostelen ihan samanlaisia pieniä matkamuistomyymälöiden pikkuisia tuotteita – mutta vain sinisiä – itsekin pitkin maailmaa: ”Noku Huvilaan.”

Tänään on ollut sellainen olo, että todellakin olisi ollut mieluisaa olla jossain huitsinnevadassa, mieluiten sateettomassa ja lämpimässä sellaisessa, ostelemassa matkamuistoja.

Niinpä olen ihan innossani pakannut huomista Tornion reissua varten. Edes sinne siis!

Niitä näitä

Kaikki nämä vuodet

Niin se aika rientää.

Tämä päivä on mennyt etsiessä, katsellessa, skannaillessa vanhoja valokuvia. Sadepäiväksi sopivaa puuhaa. Luokkakokousta varten hommaan ryhdyttiin.

Minulla, meillä, on yli 30 albumillista kuvia. Paljolti meidän yhteiseltä taipaleelta, jota on nyt ollut jo muutama vuosikymmen. Näinä päivinä tulee täyteen 35 vuotta yhteistä asumista, jota edelsi viiden vuoden seurustelu ja pari vuotta aiemmin kihlautuminen.

Muutimme kesällä 1981 yhteen asumaan. Virallisesti ´vasta´ silloin. Jo aiemmin poikaystäväni, siis Pehtoori, oli toki bunkannut opiskelijakämpässäni suunnilleen kaikki viikonloput ja lomat.

Vielä häitä edeltävänä kesänä kihlatun historiansietokykyä oli testattu Kreikan ekskursiolla, jossa olin toisena matkanjohtajana. Kuten kuvasta näkyy: kuvaaminen oli tuolloin vielä ensisijaisesti Pehtoorin harrastus. Kerron joskus tuosta kamerasta …

Kesällä 1981 oli siis aika muuttaa yhteen. Avoparina, tai susiparina, kuten meidän taloyhtiön 1950-luvulla asuttanut alkuperäisväestö meitä pari vuotta ennen avioitumistamme hienovaraisesti nimitteli. Toivoniementie vitosen viidennen kerroksen isosta kaksiosta tuli meidän ensimmäinen yhteinen koti. Eikä sen jälkeen ole ollutkaan kuin tämä toinen. Olemme aika vakaata sakkia: turhaan paria tai kotia vaihdella.

Tänään ei varsinaisesti ollut tarkoitus näitä muistorikkaita hetkiä isommin juhlistaa, mutta sattuipa, että meillä oli pizzatreffit VMP:n kanssa. Ystävien kanssa kävimme Cantinassa italo-tunnelmissa, ja sen jälkeen heidän luonaan juhlasamppanjat nauttimassa.

Ystävyys heidän kanssaan melkein yhtä pitkä kuin meidän kahden yhdessäasumisen taival. … Kaikki nämä vuodet. 😉

Niitä näitä

Päivät hupenee kesää odotellessa

Kun tyttäreltä aamuyöllä tuli whatsappi (jonka olin pyytänyt lähettämään) en enää nukkunutkaan kunnolla. En vaikka olinkin helpottunut, että oli turvallisesti saapunut Houstoniin. Lähti sinne eilen aamulla kaverinsa (mask., ei poikakaveri) kanssa katsomaan heidän yhteistä opiskelukaveriaan, joka on avioitunut amerikkalaisen miehen kanssa. Ainahan reissut vähän huolettavat, ja tällä kertaa lisäjännitystä toi se, että lensivät Istanbulin kautta (tyttäremme tuntien hän valitsi Turkish Airways´n epäilemättä siksi, että se oli varmaan halvin). Minua ei lohduta, eikä rauhoita se, että ”tuskin toista terrori-iskua viikon sisällä samaan paikkaan tehdään”. Parin viikon reissulla on myös muutaman päivän road-trip New Orleansiin, mikä kyllä minuakin kiehtoisi.

No mutta siis: olin hereillä ja touhussa jo hyvin varhain ja Caritaksessa kauppojen, apteekin ja torin kautta ehkä turhankin aikaisin. 😉 Päivää liian aikaisin olin SPR:n oven takana: Veripalvelu on supistanut aukiolojaan entisestään, mitä en sitten tiennyt/muistanut, joten kiinniolopäivä oli tänään.

Iltapäivällä aloitin ponnekkaasti skannaamaan kuvia ja penkkari- ja potkiaislaulujen sanoja (jotka minulla on vielä tallessa, toisin kuin kenelläkään muulla 😉 ) luokkakokousta varten, mutta sen kun alkuun pääsin, saatiinkin Aapeli taas iloksemme, mummilaan illaksi. Nyt kun kulmahampaat alkaa olla ”puhki”, on poika entinen hymyilevä ja levollinen.

Yksi menossa oleva kuvahaaste on ”sininen”. Otin lauantaina jo eräänkin kuvan meidän Huvilasta, aikeena käyttää niitä, mutta eipä ne oikein sovi lisämääreen ”Art” alle. Teinpä niistä kollaasin (klikkaa isommaksi). Tiedättehän Olavi Virran Sininen Huvimaja -tangon. ..

Niin mieluusti jo Huvilassa istuskelisin vaikka näitä blogijuttuja kirjoittelemassa, mutta tämä suvi ei oikein tässä pääse alkua pidemmälle…

Niitä näitä

Tuliaisia, talkoohommia ja tervehdyskäynti

Macarons! Nuo ranskalaisten ihanat pienet mantelileivonnaiset. Minähän olen yrittänyt niitä tehdä itsekin, eräänkin kerran. Epäonnistunut surkeasti, ja sen jälkeen olen tyytynyt ostamaan Stockalta. Tai Ranskasta. Hävyttömän kalliitahan ne ovat, mutta joskus …

Tänään sain niitä ison rasiallisen. Ranskasta, De Gaullen lentokentältä tuotuna tuliaisina. Ne olivat nimenomaan tuliaisia, eivät palkka, sanoi sisareni, jolta ne tänään sain.

Tänään olin systerin luona Iissä talkoohommisssa, ja tuli hyötyliikuttua monta tuntia, joten ei mitään tarvetta enää lenkille, mitä sääkään ei olisi suosinut. Eikä sää kyllä oikein suosinut piha- ja ulkosiivoushommia Iissäkään, jossa oli vielä enemmän sääskiä kuin meidän möksällä Lapissa. Mutta hyvältä tuntui vähän huhkia, tässä koneella napotus kun väistämättä jumittaa niskoja ja käsivarsia, on hyvä olla välillä pois ja tehdä ”oikeita hommia”.

En raskinut vielä rasiaa avata, ja nyt mietinkin, milloin olisi sille hyvä tilaisuus. Minulla tahtoo olla paha tapa jemmata tällaisia erikoisherkkuja niin kauan, että ovat jo ylivuotisia. Joskopa tässä saisi järjestettyä pieniä kestejä pihapiirissä, JOS saataisiin taas kesäkelit, niin voisi vieraillekin näitä tarjoilla… Katsotaan.

Tänään ei erikoisherkkuja todellakaan tarvinnut kotona nauttia, sillä kävimme iltapäivän lopulla ystävien luona ´tervehdyskäynnillä´. Heidän kauniissa puutarhassaan, isolla pihallaan, on mukava kävellä, ihailla istutuksia ja kaikkia viehättäviä yksityiskohtia… Samoin kodissaan. Josko meihinkin tarttui pieni rempan kipinä. Eteistä haluaisin vähän uusia, ja ehkä vähän muutakin. Mutta ei nyt kesällä. Nyt on niin paljon kaikkea muuta puuhaa.