Reija

Metsään menin

Jos metsään haluat mennä nyt… Kyllä, kyllä halusin. Pakkasta ei enää kuin kymmenkunta astetta, toki tuulta, mutta ei se metsässä tunnu. Olin lähdössä aamuladulle, siis valaistun ladun aikaan, olin lähdössä sinisen hetken aikaan, sain lähdetyksi vasta puolenpäivän tietämillä. Arki käynnistyi hitaasti: pankki- ja paperiasioita, päivityksiä, kirjeitä, taulukon tekoa (kirjahaastetta varten), varauksia, nettiostoksiakin, ja lehtien lukua.

Mutta sitten. Oli hiljaista, kaunista, lempeää, rauhallista. Latu ei priimakunnossa, mutta enhän minäkään. Ei kiirettä, kylläpä taas kerran metsä teki hyvää.

Iltapäivällä Juniorin jelppaamista tekstin teon kanssa ja kotitöitä, kutomista ja vaatehuoltoa. Taas tällaista pienessä kuplassa elelyä.

Niitä näitä

Menneessä elellen

Vielä näitä pyhiä… Kylläpä nyt jo riittää, – tänään vielä sujui, mutta huomista arkea jo odottelen.

Tämän päivän yksi hyvä juttu on löytö: ”Miten tämä ei ennen ole tullut eteen”. Havahduin siihen kun äidin kanssa katselimme (taas kerran) vanhoja valokuvia, selasimme kahvittelun jälkeen yhtä albumia (vanhojen kuvien katselu on ollut oikein hyvä juttu viime aikoina) ja siinähän ne olivat: mamma ja pappa ja mun äiti.

(EDIT 6/2022): kuvassa on äidin nuorin sisko, eikä äiti, joka tässä vaiheessa oli vielä Tanskassa

Papastani (synt. 30.8.1888 Koiviston saaren Partialan kylässä) ei ole monta kuvaa olemassa, ja tämänkin kuvan olen nähnyt aiemmin, mutta nyt vasta tajusin! Äidinäiti ja äidinisä ovat ilmeisesti ainoan kerran samassa kuvassa. Ainakaan säilyneessä kuvassa.

Näiden ”takia/vuoksi” luette blogia, jonka nimi on Tuulestatemmattua (ks. selitys tarkemmin linkin takaa). Pappani oli Tuuli, kuten vaimonsa, ainoa poikansa ja kaikki tyttärensäkin.

Kuva on otettu 1943 kevättalvella, jolloin pappa oli päässyt linnoitustöistä Attuun, jossa muu perhe sillon evakkona asui. Paraisilla Atun kartanon mailla oli asuinkartano (kuvassa taustalla) muonamiehille ja rengeille, ja sieltä äidin perhe oli saanut asuinsijan evakkomatkallaan: ”yksi huone viidelle hengelle”. Perheen huone oli kartanon toisen kerroksen viimeinen huone – ihan niin kuin nyt äidillä on palvelutalossa. Tästä paikasta äidin evakkomatka jatkui Tanskaan.

Äiti lähti Tanskaan sotalapseksi syksyllä 1941. Muutama vuosi myöhemmin pappa hukkui Suomenlahdella marraskuussa 1943, kun perhe oli palannut Karjalaan, Koiviston saareen.

Kuvat ovat tärkeitä. Tämäkin.

Juhlan tuntua vuoden aluksi

Vaikka maailma muuttuu ja vuodet vaihtuvat on asioita, jotka pysyvät. Se tuntuu hyvälle.

Vihdoin tänään ladulle. Kun uudenvuodenaaton juhlinta oli hyvin maltillista ja kun yöunikin oli ollut levollista ja takana parin päivän ja yön lumisadekertymä, jonka turvin myös perinteisen ladut oli eilen ajettu sekä lisäksi Pehtoori oli huoltanut sukseni jo toissaviikolla, ei mikään pidätellyt enää minua lähtemästä hiihtämään. Pakkasta oli toki vähän turhan paljon (- 13 C), mutta laitoin kampetta monta kerrosta, joten vain kasvoja paleli alkumatkasta. En kovinkaan pitkästi hiihtänyt, – varovainen kuuden kilsan lenkki Kuivasjärven rantaan ja takaisin, mutta se oli just sopiva aloitus tälle vuodelle.

Perusteellinen ”kotispa” hiihdon jälkeen. Kun ei ole kiire mihinkään.

Ja lisää ”asioita joista tulee turvallinen olo”: Wienin filharmoonikkojen uudenvuoden konsertti. Jostain syystä se tuntui tänään erityisen merkitykselliseltä, toivoa tuovalta.

Johann Strauss´n ”Champagner-Polkan” jälkeen Tyär tarjoili lasilliset roseskumppaa aperitiiviksi ja meillä oli taas pienen juhlan tuntua: glamouria telkkarissa, hyvää seuraa, kaikinpuolinen vapaapäivä, ja tiedossa pientä juhlaruokaa.

Meidän kolmen hengen päivälliselle laitoin uunipuikuloita ja neljää erilaista täytettä – oiva tapa kerätä jääkaapista ja pakkasesta joululta jääneitä pieniä jämiä tahnoiksi: homejuusto-cremefraiche, katkarapu-maustettu-tuorejuusto, graavilohi-smetana-mäti ja poro-piparjuuri-kerma-cremefraiche. Lisäksi salaatti ja poronvasanmaksaa ja voissa paistettua sipulia, jonka seassa myös omenaa. ”Huru-ukkojen” resepti oli innoittajanani, kerman kyllä jätin pois.

Leikkaa kuoritut sipulit ohuiksi viipaleiksi, ja paista niitä voissa, kunnes ne ovat pehmenneet ja ruskistuneet vähän. Kuori omenat ja raasta ne, lisää pannulle sipulien joukkoon. Hienonna joukkoon tuoretta timjamia ja mausta suolalla. Pidä lämpimänä, kunnes olet paistanut maksan.

Sekoita vehnäjauhoin suolaa ja valkopipuria. Kierittele maksasiivut jauhoissa ja paista ne runsaassa voissa molemmin puolin muutaman minuutin ajan. Maksa saa jäädä vähän roseeksi sisältä. Huom! Ylikypsä maksa ei ole hyvänmakuinen!

Ystävän vinkkaama omenalajike Honey Crunch on mahtavan raikas, mehukas ja makeakin, ja sopii leivontaan ja ruoanlaittoon hyvin. Juuri sellaista tähän tänään käytin, jätin mukaan vähän isompiakin paloja, purutuntumaksi. Tuli hyvää. Tuota sipulilisuketta voi varmasti käyttää vaikka nakkien oheen tai vaikka verilättyjen kanssa.

Ruoka ja viini

Kohti parempia aikoja…

Ulkona paukkuu jo. Saa paukkua. Ei pienintäkään aietta lähteä ulos katselemaan ilotulitteita, ei edes tähtisädetikkuja polttelemaan, vaikka niitä on monta laatikkoa kaapissa: pienille ne hankittiin, joten ehkä sitten loppiaisena.

Tänään lumisateisena aamuna, herättyäni taas kerran aivan liian aikaisin, ajelin kaupungille. Siellä tepastellen nuhjuisilla, tyhjillä kaduilla. Mietin kulunutta vuotta, ja ajattelin tulevaa. Ei nyt voi väittää, että mitään riemunsekaisia tuntemuksia olisi kumpaankaan suuntaan. Kuluneessa vuodessa on jotenkin paikallaan polkemisen tunnelma, ja päällimmäisenä tietysti äidin elämässä mukanaolo entistä enemmän, mutta myös jälkipolven kanssa vietetyt juhlahetket, joita koronakurimus on itseasiassa luonut enemmän kuin ehkä ”vanhana normaalina” olisi ollut. On oltu keskenään, eikä kuljettu maailmalla ja sen riennoissa. Ja etelän etätyöläiset ovat aika usein olleet ”lanssipaikalla” Oulussa matkalla etelästä pohjoiseen ja takaisin. Sehän on tietysti ollut mukavaa.

Radiossa kyselivät, mikä on ollut vuoden kohokohta, ja aika äkkiä muistan ne pari päivää Valkeajärven rannalla, Kolin kupeessa, heinäkuun alussa. Ne eivät hevin unohdu.

Näitä muistellen kuljin Kauppahalliin, jossa oli systerin kanssa teetreffit. Hänen ensi vuoden suunnitelmansa ovatkin ihan eri levelillä kuin minun pienet puuhasteluni ja aikeet.

Kun kerran Hallissa olin, hain samalla meidän kolmen hengen (Pehtoori & Tyär) kotipileisiin herkkuja: simpukoita alkuruoaksi, lisäksi hapanjuurileipää, pääruoaksi kaikkia mun herkkuja: graavilohta, katkarapuherkkua ja scampivartaita, lisäksi tein vuohenjuustosalaatin. Ja jälkkäriksi Mojito-kakkua.

Ja nautimme samppanjaa! Kuplat ovat olleet harvinaisia tämän vuoden juomissani, mutta tänään niistä nautin. Pullollinen Kalle Heikkistä (Charles Heidsieck) on saatu kiitokseksi vävyltä ”kun on mökillä saatu olla etc.” … (Huom. maalarinteippi samppanjapullon kaulassa. 🙂 ) Kalle ei petä koskaan!

Tälle joululle ja vuodenvaihteelle ei tullut perinteisiä jouluviinisuosituksiakaan laadituksi ja kuvatuksi – vaikka jokunen blogin lukija niitä jo kyselikin. Kovin vähän olen viinejä syksyn ja talven aikana nauttinut, joten ei mitään kompetenssia viineistä kirjoitella. Puna- ja kuohuviinilasit ovat joulukuun alkuun asti olleet kohdallani lähinnä rekvisiittana, valkoviinejä sentään olen nauttinut monilla viikonlopun aterioilla, mutta eipä niillä kokemuksilla paljon jaella ”kokemusasiantuntijan” vinkkejä. Tänään samppanja maistuikin erityisen hyvälle.

Mutta ei puhettakaan, että puolille öin jaksettaisiin valvoa. Ei aina olla jaksettu mökilläkään, jossa on monta vuodenvaihdetta ystävien kanssa vietetty. Jopa viime vuonna moninkertaisissa poikkeusoloissa. Tänään kotosalla, mökillekin päästään ehkä jo piankin.

Reseptit Ruoka ja viini

Vanhan vuoden lopulla

Vuodenvaihde menee meillä ilman isompia manöövereitä; ei kestiystäviä, ei juuri perhettäkään, ei menoja. Siitä huolimatta jotain sentään valmistelin tänään. Kävin kaupassa sillä aikaa kun Tyär imuroi. Kauppalapussa ainekset aika keväiseen kakkuun: Mojito-palat

Limeä, kookosta, rahkaa – mun lempparijuttuja. Pienet palat äsken jo nautimme. Olipa hyvää, raikasta, vaikka mukavasti tömäkkä rakenne onkin. Valion sivuilla luokiteltiin helpoksi ja sitä se kyllä olikin. Jollet pakkaskeleihin innostu kokeilemaan niin harkitsehan viimeistään pääsiäispöytään. Ainakin meillä tämä menee heittämällä jatkoon.

Lenkin ja Vuoksin, ruoanlaiton ja pyykin lisäksi kortti-invertaariota, viimeisiä laskutuksia ja samalla pohdintaa ja punnitsemista, kuinka paljon ensi vuonna enää Muistikuvia-hommia pyöritän. Tämä vuosi on ollut pikkuruisen yritykseni tuottoisin; on ollut muutamia (minun toiminnassani) isohkoja toimeksiantoja (Liikekeskus, eka hääkuvaus, Vastavalon kautta myyntejä, muutama yritys) ja sitten paljon, paljon kortti- ja kalenterimyyntiä. Tänä vuonna mainostin (somessa) paljon, tai siis monta kertaa, ja se sekä korttieni tunnettuus varmasti lisäsivät menekkiä. Käsityötähän tällainen kotoa kauppaaminen, toimittaminen ja postittaminen tietysti vaatii, mutta ainakin tänä vuonna tuntui ihan mukavalle.

Monille valokuvaajille korona-aikana on merkinnyt töiden hupenemista, mutta minä olen saanut uusia asiakkaita. Jos kohta ihan viimeisen päälle kevytyrittämistähän tämä on ollut ja on. Kunhan on jotain tekemistä ja oppimista, projekteja ja niiden valmiiksi saamista. Semmoisesta tykkään.

Vuosi alkaa olla paketoituna…

Niitä näitä

Jokohan valoa näkyvissä?

Pari päivää ennen vuoden vaihtumista, juuri tänään on tapahtunut asioita, jotka saattavat isostikin vaikuttaa ensi vuoden elämänmenooni, arjen iloihin ja suruihin, mahdollisuuksiin harrastaa, olla ja elellä. Juuri nyt näyttää siltä, että kolme asiaa antavat lupauksia hyviin kokemuksiin.

Varoitus: nyt tulee taas sairauskertomusta – koko syksyn edestä. Voit skipata. Ja lupaan, ettei taas ihan heti tämän jälkeen….

Tähän mennessä tapahtunutta:
Olen vapun jälkeen käynyt 21 kertaa lääkärissä ja erilaisissa tutkimuksissa/kokeissa, lisäksi muutamat hammaslääkärireissut. Siis yhteensä 25 kertaa!

Monta diagnoosia on tehty, hoitoja ja lääkkeitä on määrätty, ja moni kipu ja oire on saatu taltutettua tai poistettua. Moni, muttei kaikkia. Pahimmat pelot ovat – toivottavasti – ohi.

Sisätautilääkärin, nenä-, kurkku- ja korvalääkärin, hammaslääkärin, kahden kardiologin, radiologin, gynekologin, gastroenterologian erikoislääkärin luona on tullut käydyksi, useimpien luona useastikin.

Tutkimuksia on tehty: sinuksen kartiokeilakuvaus, hampaiston röntgenit, 2 x EKG, rasitus-EKG, Holter (EKG), kuusi eri ultraäänitutkimusta (sylkirauhaset, kilpirauhaset, sisäelimet, sydän, kohtu/munasarjat ja rinnat), gastroskopia (vatsalaukun tähystys), Thorax-natiivikuvaus (keuhkot), mammografia, kymmeniä verikokeita, lisäksi viikkoja kestänyt verenpaineen, sykkeen ja painon seuranta.

Ja mitä on löytynyt (mm:):
G50.1:: Epätyypillinen kasvokipu. Maligneja soluja ei nähdä. Sylkirauhaskiviä. Struuma.
K08.1: Onnettomuuden, hampaiden poiston tai hampaan kiinnityskudoksen paikallisen sairauden aiheuttama hampaiden menetys (kahden vanhan kruunun purku ja uusien teko).
IBS (= ärtyvän suolen oireyhtymä), dyspepsia, vatsakalvon tulehdus ja ”jonkin verran sappirefluksia”,
”Potilaan tavallisesta (110/60) kohonnut verenpaine (140/75) Kiputila taustalla?”. (Ja väittäisin että myös pelko syynä: määräykset mammografiaan, ultraäänitutkimuksiin, koepalat ja ohutneulanäytteet saavat pelkäämään!).
”Tuumorimuutoksia ei tule esille.” ”Huimausta äkillisesti ylösnoustessa, ei kollapsia, ei dyspneaa”
”Kalium-arvo viitearvojen alareunassa, samoin ferritiini.”
”Pientä aortan kalkkeutumista, yksi LBBB tyyppinen lisälyönti, esiintyy runsaasti kammiolisälyöntejä (7830 kpl/vuorokaudessa!!). Diagnoosi: Ennenaikainen kammiodepolarisaatio (I49.3) (= rytmihäiriö) ja Määrittämätön rintakipu (R07.4)”

Todettu, että monille taudeille altistavia tekijöitä (diabetes, tupakointi, ylipaino, perimä, liikkumattomuus) ei ole, minkä jälkeen epigriiseissä toistuvasti lukee ”kivun syy epäselvä.”

Lääkkeitä on määrätty aika vähän: happosalpaajia, beetasalpaaja, kalium, hampaistoon särkylääkkeitä ja ohjeistettu kokeilemaan FODMAP-ruokavaliota, hierojaa ja liikkumista mahdollisuuksien mukaan sekä kehotettu välttämään stressiä ja huolia. Ja ennen kaikkea luottamaan, että syy(t) kipuihin ja huonoon oloon vielä löytyvät ja sitä kautta hoito ja terveempi olo.

Hoito- ja tutkimuslinjaa vaihdeltu: kahdenviikon ”horkkatauti” pahoinvointeineen vei koronatesteihinkin (negat.), gastriitti alkaa olla voitettu (mm. FODMAP), rytmihäiriöön lääke määrätty ja tarkkailuaikataulu laadittu, mutta ”määrittämätön rintakipu”, joka ”liikkuu”, on eriasteista, puristavaa, painavaa, särkevää, myös selkäpuolella, on osa lähes jokaista päivääni, öitäkin joskus.

Tähän mennessä on mennyt jo monta tonnia rahaa, mutta onneksi vakuutus sentään korvaa ison osan. Ja onneksi Suomessa on hyvä sairaanhoito, onneksi olen päässyt lääkäreihin, ja apuja jo saanutkin. Onneksi ei ole löytynyt syöpää eikä ”isompaa” sydänvikaa. Onneksi vielä voidaan etsiä ratkaisuja elämänlaadun parantamiseksi.

Seuraavaksi on vuorossa fysiatrian ja reumatologian erikoislääkärit ja ehkä magneettikuvaus. Kuulemma kartoiteaan, olisiko kyse (vain) TULES-oireista (ja niitähän minun romahtanut, ahdas, jäätynyt, räjähtänyt olkapääni on osoittanut jo vuosia) ja/tai fibromyalgiasta tai … En enää tiedä. Epätietoisuus ei ole hyväksi.

Ja mitä hyvää tänään on tapahtunut? Saimme kolmannen rokotteen, tänään julkaistiin uusi Helmet-lukuhaaste ja kävin osteopaatilla. Kaikki nuo ovat hyviä asioita. Vaikuttavat pitkälle ensi vuoteenkin.

Ikinä ennen en ole käynyt osteopaatilla; tänään kävin. Ja nyt, juuri nyt minua ei särje mistään. Se lupaa hyvää. Valoa näkyvissä.

Niitä näitä

Liikkumisen iloa

Parasta tässä päivässä oli aamun pitkä ulkoilu, ja hyvä kirja kuuntelussa. Minä vain kävelin, sellaista ”täytyy kävellä näin” -teputtelua 10 000 askelta huomaamatta. Oli kaunis, valkoisenharmaa pakkassää.

Kun ei ollut kameraakaan mukana, ei tullut kummoisia pysähdeltyä. Ajatukset ovat kyllä tänään olleet aika pysähtyneet. Tekemiset vähissä.

Isovanhemmuus Luettua Neulottua

Kohti uutta

Maanantaiaamuunkin oli ilo herätä kun oli tiedossa, että saisin pari tuntia viettää kahden pienen pulputtajan kanssa. Aikuiset lähtivät pelaamaan: Juniori ja R., jotka saivat joululahjaksi sulkismailat sekä Tytär ja Pehtoori lähtivät jouluherkkujen sulatukseen Nallisporttiin, joten minä sain mummihommia. Meillä lasten kanssa ”tonttujahtia” ja Legoja, ja lounaaksi lohta – Apsun herkkua melkein enemmän kuin tortillat.

Iltapäivällä siivoilin jo vähän joulua pois, Festasta ja jääkaapeista ainakin. Siivoilujen ja järjestelyjen jälkeen istahdin ihan itsekseni, tuosta vaan keskellä päivää kutomaan – ja kuuntelemaan kirjaa.

Kirjoista puheenollen. Ylihuomenna julkistetaan Helmet-lukuhaaste 2022. Tänä vuonnahan osallistuin haasteeseen eka kertaa, ja kokemus oli kyllä innostava, uudenlaisiin kirjoihin ”tartuttava”. Lukuhaasteen sain valmiiksi jo huhtikuussa, mutta ideahan ei olekaan kuka nopeiten lukee 50 kirjaa tai kuka lukee haasteeseen ”sopivimmat” kirjat, vaan jokainen voi muokata haasteen itselleen parhaaksi. Ensi vuonna aionkin etsiä haasteeseen kirjoja koko vuoden, vaikka useammankin kirjan yhteen kohtaan. Voin kyllä suositella ryhtymistä mukaan – ainakin kokeeksi. Voitaisiin täällä blogissakin sitten jakaa vinkkejä puolin ja toisin, eikös vain?

Ensi vuoden kirjojen parissa ei taida syntyä riddareita ja muita neuleita tämän ja edellisen vuoden malliin, sillä kehoni ei kaipaa kutomista niin paljon kuin mieleni, päinvastoin: selkeitä hylkimisreaktioita pitkille neulostasessioille on ollut aistittavissa.

Tässä nyt lupaamani kuva tyttärelle joululahjaksi neulomastani kaarrokeneuleesta. Mieluinen ja sopiva oli lahjani. 🙂

Hautausmailla Joulu

Joulun lopulla

Kolmisin Pehtoorin ja tyttären kanssa istuimme aamukahdeksan jälkeen aamupuurolla ja -kahvilla, ja mietimme ääneen päivän kulkua, katselimme pakkasmittaria ( – 19 C). Mietin pientä lenkkiä, Pehtoori muistutti: sunhan piti mennä kuvaamaan Villa Hannalan uuden jouluvalot. Ja siltä istumalta lähdin pakkaamaan ylle lämmintä, kameran reppuun, uudet valokuvaajan pakkasrukkaset völökkiin ja eikun autolla kohti Hietasaarta. Tovin siellä kiertellin, Hannalankin kuvasin. Ja aika pian ihan seitinohut kylmän hohka hiipi kaikkien lämpökerrosten läpi. Jatkoin matkaa, kohti hautausmaata. Jotenkin sinne mieli taas veti.

Siellä oli kaunista. Koskettavaa.

Se kaikki suru, se kaikki ikävä, se kaikki rakkaus. …

Nouseva aurinko, muualle haudattujen muistomerkin sadat kynttilät. Ikävä on.

Viivyin paleltumiseen asti… silti jatkoin vielä laajan kaaren kiertäen, iskällekin kävin heipat heittämässä. Ajatuksissani kuljin, kylmäkään ei tuntunut.

Jatkoin vielä Oulujokivarteen, Oulujoen kirkon olisin halunnut kuvata sinisenä hetkenä, mutta jo valkeni. Kaunista silti. Kirkonmenot olivat juuri alkaneet, – en sisälle kuitenkaan mennyt. Tänä jouluna ei edes jouluhartaudessa tullut käytyä. Tänä jouluna moni asia on ollut eri tavoin kuin ennen.

Tapaninpäivän kahvit äidin luona, ja sitten vielä kerran katoin perheelle joulupöydän. Tänään rääppiäisiä, paljon niitäkin. Lapsille mehua ja cokista (huom. lasit), merkki juhlasta sekin.

Ja Apsulle suurinta juhlaa on, kun kummitäti on Oulussa ja sen kans sai ”jälkkäriksi” pelata Mario Cartia. Nostalgista myös minulle. Mario Cartista alkoi meidän perheessä Nintendo-aikakausi. Kokeilin kerran, kaksi. Ei ollut mun juttu.

Pari tuntisen jälkeen täällä taas hiljeni. Tämä joulu on taputeltu. Toisin kuin usein ennen, emme huomenna lähdekään kohti Hangasojaa, emme kohti mökkieloa. Nyt on parempi, tarpeenkin, olla kotosalla ensi vuoden puolelle asti.

Joulu

Joulunaikaan

On jo joulupäivän ilta.

On jo hiljaista. Täyteläisiä päiviä ollut.

Parin erilaisen joulun jälkeen nyt rauha. Olkoonkin, että olenhan touhunnut, tänään ehdin ihan hyvin uloskin, mutta silti rauhassa, mielen levossa olen ollut. Ei mitään kalvavaa huolta ylisukupolvisesti suuntaan tai toiseen. Nyt – juuri nyt, ainakin hetken – joulun rauha, yhdessäolo, kohtaamiset ovat olleet juuri sellaisia leppoisia kuin toivonkin.

Eilen aattoilta, melkein yön puolelle asti, aikuisten kesken. Hyvin ja hitaasti syötiin perinteisesti (kalaa ja äyriäisiä alkuun, poroa ja laatikot pääruoaksi, jälkkkäriksi systerin tuoma joulukakku), nautittiin muutama excellent viini, puhuttiin paljon. Ei leikitty, ei laulettu – kukaan ei sellaista todellakaan kaivannut. Oli hyvä.

Tänään molempien lasten avecit, eivät enää kokelaita, vaan vävy ja miniä sekä kaksi, joista ainakin toinen uskoo joulupukkiin kympillä, toivat jouluun lisää iloa ja eloa Festan pitkän pöydän ympärille joulun tunnelmaan. Tänään paljon, liiankin, ruokaa. Osa italialaisella twistillä (mm. vitello tonnato ja porkkanarisotto – jotka alkavat olla meidän perinteisiä jouluruokia). Muutamiin kokkailuihin tulen palaamaan, – ehkä vinkiksi uudenvuoden vaihtumisen juhlistamiseksi.

Pinjamännynkäpy avautui tänään: jokohan siitä saisi siemenet salaattiin?

Taasko ajattelin ruokaa!