Menneessä elellen

Vielä näitä pyhiä… Kylläpä nyt jo riittää, – tänään vielä sujui, mutta huomista arkea jo odottelen.

Tämän päivän yksi hyvä juttu on löytö: ”Miten tämä ei ennen ole tullut eteen”. Havahduin siihen kun äidin kanssa katselimme (taas kerran) vanhoja valokuvia, selasimme kahvittelun jälkeen yhtä albumia (vanhojen kuvien katselu on ollut oikein hyvä juttu viime aikoina) ja siinähän ne olivat: mamma ja pappa ja mun äiti.

Papastani (synt. 30.8.1888 Koiviston saaren Partialan kylässä) ei ole monta kuvaa olemassa, ja tämänkin kuvan olen nähnyt aiemmin, mutta nyt vasta tajusin! Pappa ja äiti ilmeisesti ainoan kerran samassa kuvassa.

Näiden kolmen kuvassa olevan ”takia/vuoksi” luette blogia, jonka nimi on Tuulestatemmattua (ks. selitys tarkemmin linkin takaa).  Pappani on Tuuli, kuten sitten vaimonsa ja tyttärensäkin.

Kuva on otettu (ehkä) 1941 kevättalvella, jolloin pappa oli päässyt linnoitustöistä Attuun, jossa muu perhe sillon evakkona asui. Paraisilla Atun kartanon mailla oli asuinkartano (kuvassa taustalla) muonamiehille ja rengeille, ja sieltä äidin perhe oli saanut asuinsijan evakkomatkallaan: ”yksi huone viidelle hengelle”. Perheen huone oli kartanon toisen kerroksen viimeinen huone – ihan niin kuin nyt äidillä on palvelutalossa.

Kuvan ottamisen jälkeen (syksyllä) äiti lähti Tanskaan sotalapseksi ja muutama vuosi myöhemmin pappa hukkui Suomenlahdella marraskuussa 1943, kun perhe oli palannut Karjalaan, Koiviston saareen.

Kuvat ovat tärkeitä. Tämäkin.

2 kommenttia artikkeliin ”Menneessä elellen”

  1. Onhan nuo wanhat valokuvat eräänlaisia aarteita, -ei ehkä kaikille. Joskus sitä ihmettelee, että kun ihminen kuolee (wanhana), hänestä on olemassa valokuva vain 30-40- v. ikäisenä:(

    Vastaa
    • Näinhän se usein on – aika harvoilla on sellaista kuva-aarteistoa omasta, vanhempien ja lasten elämästä kuin minulla. Sekä vanhemmat että itse olen kuvannut, saanut ja säästänyt paljon kuvia, – kaikilta vuosikymmeniltä. Laatu ei aina ole huikaiseva, mutta melkein niin että mitä vanhempia kuvia sitä parempilaatuisia.

      Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.