Juhlan tuntua vuoden aluksi

Vaikka maailma muuttuu ja vuodet vaihtuvat on asioita, jotka pysyvät. Se tuntuu hyvälle.

Vihdoin tänään ladulle. Kun uudenvuodenaaton juhlinta oli hyvin maltillista ja kun yöunikin oli ollut levollista ja takana parin päivän ja yön lumisadekertymä, jonka turvin myös perinteisen ladut oli eilen ajettu sekä lisäksi  Pehtoori oli huoltanut sukseni jo toissaviikolla, ei mikään pidätellyt enää minua lähtemästä hiihtämään. Pakkasta oli toki vähän turhan paljon (- 13 C), mutta laitoin kampetta monta kerrosta, joten vain kasvoja paleli alkumatkasta. En kovinkaan pitkästi hiihtänyt, – varovainen kuuden kilsan lenkki Kuivasjärven rantaan ja takaisin, mutta se oli just sopiva aloitus tälle vuodelle.

Perusteellinen ”kotispa” hiihdon jälkeen. Kun ei ole kiire mihinkään.

Ja lisää ”asioita joista tulee turvallinen olo”: Wienin filharmoonikkojen uudenvuoden konsertti. Jostain syystä se tuntui tänään erityisen merkitykselliseltä, toivoa tuovalta.

Johann Strauss´n ”Champagner-Polkan” jälkeen Tyär tarjoili lasilliset roseskumppaa aperitiiviksi ja meillä oli taas pienen juhlan tuntua: glamouria telkkarissa, hyvää seuraa, kaikinpuolinen vapaapäivä, ja tiedossa pientä juhlaruokaa.

Meidän kolmen hengen päivälliselle laitoin uunipuikuloita ja neljää erilaista täytettä  – oiva tapa kerätä jääkaapista ja pakkasesta joululta jääneitä pieniä jämiä tahnoiksi: homejuusto-cremefraiche, katkarapu-maustettu-tuorejuusto, graavilohi-smetana-mäti ja poro-piparjuuri-kerma-cremefraiche. Lisäksi salaatti ja poronvasanmaksaa ja voissa paistettua sipulia, jonka seassa myös omenaa. ”Huru-ukkojen” resepti oli innoittajanani, kerman kyllä jätin pois.

Leikkaa kuoritut sipulit ohuiksi viipaleiksi, ja paista niitä voissa, kunnes ne ovat  pehmenneet ja ruskistuneet vähän. Kuori omenat ja raasta ne, lisää pannulle sipulien joukkoon. Hienonna joukkoon tuoretta timjamia ja mausta suolalla. Pidä lämpimänä, kunnes  olet paistanut maksan.

Sekoita vehnäjauhoin suolaa ja valkopipuria. Kierittele maksasiivut jauhoissa ja paista ne runsaassa voissa molemmin puolin muutaman minuutin ajan. Maksa saa jäädä vähän roseeksi sisältä. Huom! Ylikypsä maksa ei ole hyvänmakuinen!

Ystävän vinkkaama omenalajike Honey Crunch on mahtavan raikas, mehukas ja makeakin, ja sopii leivontaan ja ruoanlaittoon hyvin. Juuri sellaista tähän tänään käytin, jätin mukaan vähän isompiakin paloja, purutuntumaksi. Tuli hyvää. Tuota sipulilisuketta voi varmasti käyttää vaikka nakkien oheen tai vaikka verilättyjen kanssa.

 

2 kommenttia artikkeliin ”Juhlan tuntua vuoden aluksi”

  1. Kaikkea hyvää tähän alkaneeseen vuoteen ja terveiset Saariselältä! Melkein kuin mukana olisit kun olen täällä liikkunut ja nauttinut upeista talvimaisemista.

    Vastaa
  2. No wau! Hienoa, – toivottavasti en ole häiritsevää seuraa… 🙂 Nyt siellä onkin kaamoksen kauneutta ja värejä yllin kyllin.

    Antoisaa Saariselkä-aikaa ja hyvää alkanutta vuotta!

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.