Syksyn ja sukujen asioita

Näinä päivinä meillä oli haave ja vakaa aie olla Bolognassa. Oli aie sisaren kanssa lähteä Italiaan, lennellä Bolognaan  – meillä oli eka kertaa aie lähteä kaksistaan saapasmaahan, monta kertaa olimme olleet yhtä aikaa. Ja kuinka monta kertaa – taas, tänäänkin – tulikaan mieleeni ”laitanpa R:lle viestin, ja kysyn tai kerron …”. En laittanut, en kertonut. Kävin laittamassa hänen haudalleen talvikukat. Juttelinkin siellä … kuten aina. En oikein tiedä kenelle. Ehkä itselleni vakuuttelin jotain.

Eilisellä pyörälenkillä sattumoisin satuin taas Virpiniemen mäntykankaille, – porojäkälää on siellä riittämiin. Nyt sitä on vanhempien ja sisaren haudoilla. Eiväthän kaikki päivät ole suruttomia, eivät vain ´tässä ja nyt´. Tänään oli paljon mennyttä ja paljon tulevaakin. Vielä minulla on oppimista, jotta muistaisin vain tässä ja nyt. Eihän se oikeastaan ole ”vain”, se on kaikki. Tässä ja nyt on kaikki.

Tänään sekä minulla että Pehtoorilla oli muitakin suvun ja syksyn juttuja ´agendalla´. Neljän sukupolven asioiden hoitoa, järjestelyä, monen moista touhuamista, selvittämistä ja tiedottamista. Mainittava, muistettava, että tänään olin  – pitkästä aikaa – hoitamassa asioita sellaisen henkilön kanssa, että kaikki sujui miellyttävästi. Nimenomaan miellyttävästi: on ilo kun tervehditään tavatessa, kun tapaamisen sopiminen on sujunut helposti, vaikka ei kovin tuttuja ollakaan, kun on pieni ystävällinen small talk aluksi, kun puhutaan suoraan, kun ainakin uskoakseni ollaan rehellisiä, kun kuunnellaan ja kun vastataan. Ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta kunnioitetaan toisen sanomisia. Kohteliaisuus mutta välittömyys. Ja lopuksi erotessa kädestä pitäen kiitetään tapaamisesta ja yhteistyöstä. Oi että.

Syksyä oli pyörälenkillä Hietasaaressa ja

 —  ja Oulujokivarressa, syksyä myös ruokapöydässä. Juureksia ja poronpotkia uuniin moneksi tunniksi. Iso padallinen riittää huomisellekin.

Palaan huomenna, kera reseptien. Myös omppupiirakkaa tulossa.