Tänään on ollut onnistumisia. Omia ja muiden. Enemmän muiden kuin omia.
Ensimmäinen onnistuja oli kampaajani T. Tänäänkin hän onnistui samaan todellakin ylipitkäksi kasvaneista ja mökkivedellä kuiviksi ja hamppuisiksi pestyistä hiuksistani ihan kelvolliset, kiiltävät. Katu-uskottava pehko on taas muutaman viikon kohdallaan. Se on hyvä. Minullehan hiuspehkoni on ehkä hieman tavallista keskeisempi osa identiteettiä, joten ei ole ihan sama, miten se on leikattu, pesty ja kammattu. Nyt se on hyvin. Onnistuminen numero yksi. Kiitos taas kerran, T. ja Salon Virho.
Toinen onnistuminen oli kun menin kauppaan: Ossuuskauppaan! K-kaupassa kun ei vielä ole sisilialaisia veriappelsiineja, Valkean S-marketissa on! Sitä paitsi siellä oli joulu-Panettonet puoleen hintaan. Ostan usein suklaa- tms. panettonen aina joulun alla ja nautimme sellaisen ystävien kanssa vuodenvaihteessa mökillä. Niin tänäkin vuonna (tosin sitruunaisen, ja se olikin todella hyvää), vähän jäi vielä tyttärelle ja Vävyllekin. Nyt ostin toisen. Pistaasi-panettone, puoleen hintaan! Nehän säilyvät kauan. Meillä ehkä ensi viikkoon. 😀
Ja matka jatkui. SPR:n Veripalveluun. Syksyn tautien (korona, vyöruusu) jälkeen pääsin taas ojentamaan käteni. Tällä kertaa se tuntui tavallistakin merkityksellisemmältä. Kysyin – sattuneesta syystä, mielenkiinnon vuoksi – toimenpiteen (onkohan oikea sana?) tehneeltä, että mihin vähän vajaa puolilitrainen varsin korkea hb-arvoinen veripussini kulkeutuu: jääkö se Oulun seudulle, OYSiin vai viedäänkö jonnekin lähi-labraan? – Hän kertoi, että se viedään SPR:lle Vantaalle, ja siellä se testataan ja jalostetaan, minkä jälkeen erilaiset verituotteet viedään sinne, missä tarvetta on.
Kun kyselin häneltä (poikkeuksellisen juttelevainen, hyvin pistävä henkilö), onko muistikuvani siitä, että joskus vuosikymmeniä sitten olin luovuttamassa verta ja joku ”lähetti-ihminen” oli kylmälaukun kanssa odottamassa, että luovuttamani pussillinen saataisiin pakattua mukaan, koska ”nyt on OYKSissa pula” (minulla on 0+-veriryhmä, joka käy suurimmalle osalle väestöstä). Että saatettiinko silloin (n. 45 v. sitten) viedä verta suoraan sairaalaan sitä tarvitseville? – Ja kyllä. Kyllä sellaista kuulemma tapahtui: ”Oli sellaisia suorasiirtoja. Ei ollenkaan mahdottomia”. Olin hyvilläni, että muistikuvani ei ollut väärä, sillä se on osaltaan vuosikymmenet motivoinut verenluovutukseen. On ollut olo, että oikeasti voi olla avuksi. Ja vielä voin muutamia vuosia jatkaa tätä, – jos kaikki osaltani sujuu hyvin.
Onnistumisia lisää: kävelin Kauppahalliin. Hain M:lta hyvin, itseasiassa hirmuruman, mateen. Tai oikeastaan vain sen fileet. En ottanut edes ruotoja mukaan. Ei tänään madekeittoa, vaan madetta kerma-kalaliemikastikkeessa perunoiden kera. Vähän muokkailin ”Vottosen reseptiä”.
Tällä kertaa minulla oli valmiiksi paahdettua voita (kuvassa nuo pienet ruskeat pallerot), mikä kruunasi annoksen. Lisukkeena oli (ohi oikeaoppisen ohjeen) myös viiriäisen munia. Ei huono!
Madekeittokin kuuluu tammi-helmikuun ruokakalenteriin: kannattaa hakea hallista kala. Fileoidusta fisusta on helppo tehdä kelpo keittokin. Muutaman vuoden takainen varsin maukas kokeiluni siitä on täällä. Mateelle, joka on varsin tiivis kala ja jolla oli lisänä tuo piparjuurella maustettu kastike, sopi vallan hyvin klassinen chablis. Ei edullinen, mutta osaltaan se teki meidän kahden hengen päivällisestä ihan juhlaruoan.
Paljon hyvää tässä perjantaissa.
