Koskapa tämä postauksen teko venyi näin pitkälle, en sittenkään tee aikomaani kyselyä. Huomenna sitten. …

Päivässä on ollut hopusti hommaa, koneelle en ole juuri ehtinyt.

Siivousta, asioita, kirjastoa – viihdyinkin aika kauan, lankojen ostoa [taasko itselle neule? – kyllä, neulominen on mukavaa, halpaa, terapeuttista. Kukaan lähipiirissä ei tietääkseni tarvi islantilaisneuletta, joten mikseipä itselle pääsiäiseksi?], hiihtoa, peruna-purjokeittoa ja leipää Napolin salamin (että on hyvää!!!) kera.

Ja illansuussa Aleksinkulmassa. Tiedättehän paikan, jossa järjestetään oululaisten eläkeläisten kaikenmoisia kerho-, yms. tapahtumia. Siellä sitten minäkin. Auts.

Ja kovasti houkuteltiin myös muihin touhuihin, aktiviteetteihin, luottamustoimiin… En lupautunut. Siitä olen erinomaisen iloinen.

Osaan jo sanoa ei, eikä tämä taito ole vaatinut kuin puolenvuosisadan ja kymmenien epäonnistumisten kokemuksen. Mutta nyt ei: en ala rotissöörien voudiksi, en viininystävien puheenjohtajaksi, en sihteeriksi. En ala millekkään. En millekään ylimääräiselle. Monessa olen ollut, en enää ala.

Mutta olipa tänäänkin mukava kun luottamusta osoitettiin, kun kysyttiin, kun sain olla ´vain ´ aktiivijäsen ja koettaa pukata nuoria toimintaan.

Huomennakin on ainoa ´must´ miettiä lähteäkö metsään, josta on lumet tippuneet puista. Kehitelläkö uusi arkiruoka? Neuloako koko päivä. Tämmöistä se on nykyisin. Tai ainakin huomenna.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.