huhtikuu 2024 – Sivu 3 – Tuulestatemmattua

Tavoitteessa – hiihdot hiihdelty

Sataa vettä. Hiihtokausi on nyt ohi.

Mutta kävinpä vielä aamupäivällä 15 km hiihtelemässä Sivakkaoja-Kiilopää -huudeilla. Täällä pohjoisessa hiihtokautta on varmaan vielä vappuun asti, mökkipihassakin on lunta aika lailla (artikkelikuva aamupäivältä), mutta meillä paluu etelään edessä.

Tämän hiihtokauden tavoitteeksi asetin itselleni hiihtää kilometrin enemmän kuin viime vuonna, joka sekin oli minun elämässäni jo ihan hyvä suoritus. Hiihdän siis vain ”itseäni vastaan”. Kunhan yritän pitää itseni ulkoilemassa ja liikkumassa. Vaikka monesta suorittamisesta olen oppinut pois, on silti hyvä olla jotain (liikkumis)tavoitteita – pysyä edes itsensä kanssa tasoissa.

Tavoite 635 + 1 km oli täynnä jo sunnuntaina! Nyt kilometrejä on melkein 700 km (= 680 km). En ikinä ennen, enkä ehkä enää koskaan, ole hiihtänyt näin paljoa. Tavoitteen asettaminen, jonkinlainen suorittaminen, luvatun (vaikka vain itselle) tekeminen, on motivoinut.

Tiedättehän, että ”ne oikeat harrastajat” eivät laske kilometrejä; heille hiihtäminen on elämäntapa ja luonnollista liikkumisen tarpeen tyydyttämistä ilman laskemisia. No minä en ole sellainen (ja pikkuisen epäilen noita ´oikeita harrastajiakaan´ 🙂 ).

Minä olen laskenut joka ikisen Oulussa ja Saariselällä hiihtämäni kilometrin. Ja HUOM. vain perinteistä, ei luistelun huumaa, vaan ikäihmisen ilokseen ja terveydekseen sivakointia huonoilla, hyvillä ja erinomaisilla laduilla. Suunnilleen aina kun on ollut mahdollista. Matkathan eivät minulla ole olleet pitkiä (max. 20 km, yleensä kymppi), mutta toistoja on paljon.

Hyvillä suksilla. Sellainenkin hairahdus sattui tänään tässä kauden lopulla, että oikein selfien räpsäisin. Ja suksien merkki näkyvillä, eikös se niin kuulu olla. 😀 Kaikkea sitä!

Nyt päättyi latuilu (”Lähes naapurin” keksimä mainio nimitys leppoisalle, ei-verenmaku-suussa-hiihtämiselle) ja kunhan Ouluun päästään, alkaa pyöräily.

Luulen, että ensi viikolla julkaisen tulevat pyöräilykauden tavoitteeni. Sellainen sitouttaa tekemiseen. Kun on ääneen sanonut/blogiin kirjoittanut, että aikoo hiihtää 636 km tai aikoo pyöräillä 200 km enemmän kuin viime kesänä, on hyvä tavoite tehdä niin.

Nyt olen hyvillä mielin.

Oulussa olen hiihdellyt näitä latuja. Eestaas. Kaksi kolmasosaa kilometreistä on kertynyt tuolla. Tänä vuonna ei ollenkaan meren jäällä, ei ollenkaan Virpiniemessä.

Ja tässä nämä tänä vuonna hiihdellyt Saariselän ladut.

Mökkimaisemissa ei tarvitse hiihtää eestaas, vaan voi suunnitellla rengasreittejä. Ja sellaisista pidän, Ja sellaisia on ollut vara valita. Oulussa korkeuserot ovat korkeintaan 20 metriä. Täällä pohjoisessa kavuttavaa ja laskettavaa on jokaisella reitillä melkein koko ajan. Noin 100 metrin korkeusero on tavallinen. Syke ja ilo ja rasite ihan erilaisia kuin tasamaalla. Molempi parempi.

Nyt (huomenna) kohti asfalttiteitä. Pyörä odottaa kotona huollettuna valmiina kesän retkille.

Valkoisessa tunturissa

On sellainen vaihe elämässä, että aamulla herätessä on tovi mietittävä, mikä viikonpäivä, paljonko kello on, missä ollaan, onko joku syy tai peruste herätä? Päivää ja kellonaikaa on mietittävä myös hereillä ollessa. …

Nukuin viime yönä 11 tuntia!! Ilman melatoniinia (viikon olen ollut ilman), näkemättä painajaisia tai muitakaan vauhdikkaita unia. Minä vain nukuin. Oi, että elämä voi olla hyvää!

Näillä vuosilla varsinkin täällä pohjoisessa valon määrä, lämpötila, pilvipeite ja omien kolotusten puute/voimakkuus ovat ratkaisevia tekijöitä päivän ohjelmaa suunnitellessa. Niiden tila ratkaisi tänään, että lähdimme autolla liikkeelle. Minä vein Pehtoorin Laanilaan ja HUOM. kävin kuvailemassa Monomestan joten NYT eilisen postauksen lopussa on kuvat siitä. KLIKS

Pehtoori lähti siitä talvipatikalle, Ruijanpolulle kohti Kiilopäätä. Ja minä pyöräytin auton ja ajelin teitä pitkin samaan kohteeseen. Sieltä lähdin hiihdellen kohti Niilanpään vanhaa erotuspaikkaa. Viime syksynä viimeksi sinne kävelimme ruskaisen tunturin paljakassa, jossa nähtiin mm. riekkoja. Tänään oli hyvin eri näköistä. Oikeastaan välillä ei minkään näköistä.

Sinne kulkee ns. luonnonlatu, siis yksi latu, joka on tehty moottorikelkan perässä vedettävällä vempaimella, ei siis ole mikään leveä, kaksisuuntainen latu-ura, jossa keskellä luistelua varten oma ”kaista”. Tämä luonnonlatu oli kaikenkukkuraksi aamuisen ajon jäljiltä osittain jo tuiskunnut umpeen. Silti.

Silti, ja noin kolmen kilometrin ylämäkeen hiihdosta huolimatta, tänään oli hirmu hyvä vire hiihdellä. Plussa-asteita ja melkein tuuletonta. Luisto oivallinen. Niilanpään poroaitauksen kohdalta sitten alkoikin metsätaival, ja alamäki. Minulle ennen hiihtämätön pätkä. Aika lailla ketään kohtaamatta reilu vitonen kulki.

Rautalammelle hiihtäjiä oli alla olevassa risteyksessä muutamia, minä en taida koskaan enää sinne asti jaksaa… (Tulee sellainen 30 km:n lenkki)

Mutta ihan tyytyväinen olin tämänpäiväiseenkin lenkkiini.

Pehtoori otti kyytiin Kiilopääntien varresta ja palailimme mökille.

Ja mikä merkillisintä ja mukavinta, jaksoin vielä mökillä käynnin, voileivän ja smoothien jälkeen lähteä uudelleen ladulle: Prospektorin sprintti sujahti helposti. Kausihan voisi jatkua vielä kauan. Virallinen lumensyvyys on melkein metri ja latukoneet hyrräävät joka aamu ladut priimakuntoon,

mutta minulla alkaa olla lajinvaihto lähellä. Oulussa pyörätiet jo pian houkuttavat. …

Vaikka toki täälläkin viihtyy.

Niitä näitä

Dialogi ladunvarressa

Kohtasin ladulla kaksi, ehkä jo eläkeikää lähestymässä olevaa, ei niin tavattoman urheilullista miestä; he sattuivat Laanilassa kohdalle paikassa, jossa (Prospektorin) latu ylittää Viskitien* ja jatkuu siitä kohti Saariselän keskustaa Parfyymilatuna*.

Miehet: tulitko Piispanojalta, pääseekö tästä sinne? Eikö tuolta alhaalta mene toinenkin latu?
Minä: Joo, pääsee tästä. On tosin pitempi tätä kautta, ja ladulla on melkoista nousua pari kilometriä Välimaalle, sieltä sitten lasku Piispanojan taukotuvalle. Mutta alhaalta latu kukee Piispanojan vartta ja se on lyhyempi ja paljon helpompi reitti.
Miehet: Ei tässä muuten, mutta kun pitäis sitten ehtiä ajoissa takasin – Monotansseihin [alkavat yhdeltä, livebändi kahdesta viiteen]
Minä: No sitten kannattaa hiihtää tuon alemman ladun kautta.
Miehet: Tuu sinäkin. Ootkos käynyt koskaan monotansseissa?
Minä: No 80- ja 90-luvulla kun asuttiin Laanihovin pihassa asuntovaunussa, niin silloin tuli Monotansseja nähdyksi …
Miehet: No sitten. Lähe mukkaan. Etkös ollut eilenkin?
Minä: Kiitos vaan, en mie eilen ollut, en oo ollut koskaan siellä tanssimassa. Enkä varsinkaan tässä uudessa paikassa – Monomestassa.
Miehet: No me ainakin käydään nyt sitten se Piispanojan pikku lenkki – ehdittään sitten Mestaan.

Jotain dopingia olivat tanssimiehet tainneet jo aamupäiväpuustiksi nauttia, … tiedä häntä, mutta hiihto- ja tanssi-intoa ainakin oli yllin kyllin.

Minulla jäi tälläkin kertaa sitten monotanssit kokematta.

Ollaanhaan me Pehtoorin kanssa monta kertaa aiottu mennä, edes joku valssi käydä keinahtelemassa, mutta aina on jäänyt. Ja nyt kun Monotanssit ovat siirtyneet legendaarisesta miljööstä, Laanihovin aulasta ja terassilta, Savottakahvilan takapihalle aika surkean näköiseen muoviteltta-parakkirakennukseen, ei enää ole edes aiottu mennä.

Paljon siellä nyt kuluneen viikonkin aikana on väkeä näkynyt; suksilla, kävellen ja taksilla sinne hiihto- ja lomakansa virtaa piipahtamaan tai viettämään iltapäivää. Jotain eksotiikkaa siinä taitaa olla, ja hyvä keinohan se on rentouttaa kehoa hiihdon välissä ja jälkeen. 🙂

(Ja minähän olen tälle vuodelle ottanut siitä Monomestasta, parakkiteltasta kuvia ihan varalle, postausta varten, ja yhtäkään ei nyt löydy. Huoh! Jos vielä loppuloman aikana ohi hiihtelen, otan uusia kuvia. Sisäkuvia en lupaa. 🙂 )

EDIT 9.4. iltasella. NYT tämän postauksen lopussa on kuvia.

Viskitie
Saariselän ja Laanilan välillä kulkee muutaman kilometrin mökki/yhdystie, jota on ymmärtääkseni ajeltu enemmän vähemmän viskeissä jo vuosikymmenien ajan.

Parfyymilatu (lainaus vanhasta postauksestani)

Nimensä Parfyymilatu on saanut siitä kun kevätsesongin aikana (varsinkin 10 – 20 vuotta sitten) sitä monet hiihtelivät Saariselältä kohti Laanihovin legendaarisia Monotansseja. Iltapäivätansseihin (klo 14 – 17) hiihdellään sopivasti turhia hikoilematta ja parfyymit tuoksuen. Laanihovin päivätanssien motoksi on mainittu myös ”Monona sisään, stereona ulos”. Joskus paluu Saariselän hotelleille sitten taittuu Skibussin kyydillä. Sitten saunaan ja päikkäreille ja illalla Tunturihotelliin tanssimaan tai Teerenpesään karaokeen.

Alla kuva Laanihovin edestä keväällä 2018.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Lisäkuvat. 9.4. Monomesta

Luettua Niitä näitä

Helmet lukuhaaste 2024 valmis!

Lukuhaaste valmistui jo maaliskuun puolella, mutta nyt vasta sain kootuksi listan. Vähän muuttelin aiemmin valitsemiani kohtia. Ja taisin nyt vähän muuttaa arvostelujakin. Joka tapauksessa tähdittelin vaikuttavimpia, – ja on todettava, että se, että olen kuunnellut/lukenut kirjan loppuun asti, on jo merkki siitä, että kirja on vähintään kolmen tähden väärti. Laitan tähän listaan muutamia kommentteja (tällä värillä) kirjoihin, joita en ole aiemmin suositellut, mutta jotka olisivat sen ansainneet tai muuten vaatineet selityksen.

Listassani on kymmenen kirjaa, joita EN olisi valinnut tai kuunnellut ilman haastetta. Tämä haaste ja vinkit ovat taas kerran tehneet lukuharrastukselle hyvää. Olen etsinyt uudenlaisia ja uusista aiheista kirjoja.

Kuten tavallista lukemistossani on paljon historiallisia romaaneja ja biografioita. Tällä kertaa poikkeuksellisen vähän tietokirjoja, ja poikkeuksellisen monta (yhteen kohtaan (17) jopa kuusi kirjaa Villa Venla -sarjasta) feelgood-genren kirjoja.

1 Kirjan niessä on erisnimi
Heini Junkkaala
Pirkko Saisio – Sopimaton

2 Kirjassa tehdään taikoja
Toshikazu Kawaguchi
Ennen kuin kahvi jäähtyy

3 Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja
Anthony Doerr
Kaikki se valo, jota emme näe

4 Kirjassa on presidentti
Karo Hämäläinen, Alexander Stubb
Alex

Jotenkin oli pakko tämä kuunnella. Nyt tiedän presidentistämme enemmän. En kommentoi enempää.

5 Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny nimessäsi
Benjamin Ferencz
Viimeiset sanat

6 Kirjan tapahtumat ovat 1920-luvulla
Eeva Joenpelto
Vetää kaikista ovista

7 Kirjassa rakastutaan
Santa Montefiore
Italialainen tyttö Brooklynissa

8 Kirjan nimessä on perheenjäsen
Jenni Kokander
Äidit palaavat aina

9 Kirjassa joku karkaa
Johanna Elomaa
Prinsessan pako

10 Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna
Serang Chung
Sisunin maailma

11 Kirja nimessä on joko ilma, vesi, maa tai tuli
Petri Tamminen
Piiloutujan maa

Tamminen ei petä. Hänen jokainen kirjoittamansa lause on mietitty. Ja tämä näkökulma! Piiloutujat! Minulle aika tuntematon maailma. Mutta siksikin kannatti.

12 Lasten runokirja
Laura Ruohonen
Allakka, pullakka

Riemullinen, rallattava, iloinen, älykäs lasten runokirja, johon todellakaan en olisi ilman haastetta tarttunut.

13 Tapahtumapaikka on suljettu
Mélissa Da Costa
Kaikki taivaan sini

14 Kirjassa harrastetaan
Tuija Kauppinen
Joutilaita kilometrejä

Yli vuoden kestänyt polkupyörämatka läpi Etelä-Amerikan. Erilainen matkakirja. Hyvä kirja.

15 Vähintään kolme tekijää
Enni Mustonen,
Anna-Liisa & Carl Mesterton, Jussi-Pekka Aukia
Ruotsin vallan iltarusko

16 Kirjassa on valokuvia
Sakari Siltala
Korkea peli – Teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä

17 Kirjassa (kirjoissa) on ärsyttävä henkilöhahmo
Amanda Vaara,
Villa Venla -sarja (6 kirjaa)

18 Kannessa tai nimessä on koru
Philip Ellis
Rakkautta ja muita vedätyksiä

19 Suomi mainittu
Mikael Niemi
Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä

20 Pieni kustantaja (Icasos)
Tatu Kokko
Heinäkuun päivä

21 Kirjasta on tehty TV-sarja
Emily St. John Mandel
Asema 11

22 Kirjailijan suosittelema
Juha Hurme
Tiu tai tilhi
Tämä pitäisi oikeastaan lukea kirjana. Tässä on paljon mielenkiintoista Suomen kulttuuri- ja kirjallisuushistoriaa. Hurmeen itsensä lukemana tästä saa paljon irti, mutta toisaalta: välillä ärsyyntyy, välillä nauttii. Ajan kanssa kirja kirjana ehkä pitäisin tästä hyvinkin paljon.

23 Suomalainen dekkari
Matti Rönkä
Uskottu mies

24 Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin
Raila Kinnunen, Esko Salminen,
Elämä Eskona & Toinen näytös

25 Kirjassa vietetään juhlapyhää (Hanukkah, Bar mistva)
Katriina Järvinen
Ruben Stiller, Siltä väliltä

26 Kirjan nimessä on sana kirja
Pip Williams
Kadonneiden sanojen kirja

27 Kirja kertoo jälleenrakentamisesta
Tina Harnesk
Lumeenkylväjät

Ehdottomasti hyvä kirja kuunneltavaksi Lapin hangilla hiihdellessä. Ja muutenkin. Kannattaa kuunnella.

28 Kirjailija on Välimeren maasta
Orhan Pamuk
Punatukkainen nainen

29 Kirjassa valehdellaan
Timo T. Tuikka
Vitutuksen voima

30 Kirjassa ei ole nimettyjä lukuja
Katarina Widholm
Viaton sydän lyö

31 Kirjassa on vammainen henkilö
Gianna Solla
Ystävyyden oppimäärä

Tätä suosittelen. Ehkä jotain Ferrantea… Ja lukijana Antti Virmavirta!

32 Pienen kielen (tanska) kirja
Ane Riel
Tiima

”Lämmin ja sydäntä raastava tarina vanhenemisesta, yksinäisyydestä sekä kaiken kestävästä rakkaudesta.” TÄMÄ!!!

33 Kirjassa muutetaan maalle
Jenna Kostet
Punainen noita

34 Kirjan nimessä on käsky
Axel Schulman
Unohda minut

35 Kirjassa vietetään aikaa luonnossa
Paula Havaste
Kymmenen onnen Anna

36 Kirjailija on maahanmuuttaja
Nura Farah
Lumimaa

37 Kirja herättää voimakkaita tunteita
Sirpa Kähkönen
Mustat morsiamet

38 Kirjan kannessa on kädet
Minna Canth
Kodista pois

39 Kirjassa on bi- tai panseksuaali
Erja Tulasalo
Oranssi puutarha

40 Kirjassa on todella kuuma tai kylmä
Sanmao
Tarinoita Saharasta

41 Kirjassa syntyy lapsi
Johanna Annola
Valkenee kaukainen ranta

42 Kirjan nimessä on alaotsikko
Kari Enqvist
Tulivuoren varjossa – Löytöretkellä identiteettiä etsimässä

43 Kirjalla ei ole päähenkilöä
Joonas Konstig
Hyvät naiset ja herrat

Tämän kirjan äitini olisi ostanut meille kaikille kolmelle lapselle joululahjaksi. Tämä on aika hauska ”käytöksen kultainen kirja”. Paljon hauskempi ja ajankohtaisempi kuin se kirja, joka me saatiin joululahjaksi. 😀

44 Naisen kirjoittama tietokirja
Varpu Tavi
Viisaus on vanhoissa naisissa

45 Kirjassa pelataan
Jaakko Suominen
Pajatsosta pöytätennikseen

46 Kirjan kannen pääväri on musta
Jake Nyman
Monen vuoden jälkeen, Radiomiehen muistelmat

47 Kaksi kirjaa, joilla on sama kääntäjä (Kristiina Riikala)
Elizabeth Strout
Nimeni on Lucy Burton

48 Kaksi kirjaa, joilla on sama kääntäjä (Kristiina Rikman)
Claire Keegan
Kasvatti

49 Julkaistu 2024
Joel Haahtela
Marijan rakkaus

50 Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
Camilla Davidsson
Pikkuinen unelmien kaksio

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kirjaa kuunnellen tänäänkin hiihtämässä. Ei pelkkää latuilua tai retkihiihtoa, vaan oikeinkin sujuvaa ja luistavaa hiihtoa. Ehkä paras keli viikkoon ja pari tuntia tunturin ladulla puolipilveisessä säässä sujui ilolla.

Mökkielämää

Kestiystävyyttä Hangasojalla

Bingoillat Saariselän Panimolla, tanssiharrastus, elämä ja kuolema, lapset ja lapsettomuus, Souvarit ja klassinen musiikki, lakot ja itäraja, Sodankylä ja vaellukset, patikointi ja hiihto, ruoka ja viini, sairaudet ja syövät, Hangasojan asujaimisto – sekä eläimet että ihmiset, siisteys ja sen periytyminen… Olihan meillä paljon asiaa, juteltavaa.

Lauantai-ilta kului meidän kahden tavallisesta mökkielosta poiketen. Hyvä niin.

Mökkinaapuri, ”Lähes naapuri” oli ruokavieraanamme, juttuseurana, jakamassa kokemuksia, ajatuksia, elämänmenoa.

Olinhan joku viikko sitten täällä blogissa kommentissa luvannut tarjota maritozzeja tavatessamme; tänään oli mahdollisuus lunastaa lupaus. Maritozzeja oli alkuruokana (muiden muassa) ja näiden suolaisten täytteenä savuporoa ja tuorejuustotahnaa. Jälkiruokana olleiden maritozzien täytteenä oli hilloja ja mascarponevaahtoa.

Taustalla pashaa (ohje Kevyt pasha) mango-passionhedelmärahkasta ja oheen hilloja. Niin minun makuuni!

Pääruokana lohirullia ja parsarisottoa ja (sitä vakioruokaa, meille lähes jokapäiväistä) tomaattisalaattia.

Olihan näiden kokkaamista varten käytävä Ivalossa. Siellä kävimme aamupäivän lumpipyryn aikana; palattua kävin auringon paistaessa lähimetsissä liukulumikenkäilemässä. Kylläpäs sekin oli taas mukavaa. Ja niin kaunista, valkoista, kimmeltävää, hiljaista.

Näin paljon hyvää yhdelle päivälle.

Mökkielämää

Mökkiperjantai – Lapin luonto ja hyvää ruokaa

Eilen illaksi oli luvattu revontulia (4/5) ja oli kirkas pakkasilta/yö. Jaksoin – juuri ja juuri – odotella ja piipahdella mökkipihassa yhteentoista asti, sitten annoin periksi ja vetäydyin unille. Ja aamulla näen somessa toinen toistaan hienompia reposkuvia sekä Saariselältä että pitkin Suomea. Mutta sitten: haitanneeko tuo?

Olenhan minä niitä nähnyt ja kuvaillut. Kymmeniä kertoja.

Ja kuin korvauksena näkemättömistä revontulista tänään on paistanut aurinko. Täysin siniseltä taivaalta, koko päivän. Aamuvarhain auringon noustessa pakkasta oli taas pitkästi yli 20 astetta, mutta äkkiä pakkanen hiipui. Hanget kimmelsivät, houkuttivat ulos.

Tänään valitsin ladun niin tasaiselta kuin tällä latuverkostolla on mahdollista: Iiskonlompolon parkkipaikalta, laskettelurinteiden sivuitse Luttojokivartta kohti Vellinsärpimää – eestakasin.

Metsän siimeksessä, paljon paljakkarajan alapuolella, kulku nopeampaa kuin tunturissa, toki myös jotenkin vaisumpaa. Mutta lunta ja aurinkoa riittää. Niistä iloinen.

Laskettelurinteiden ohitse hiihdellessä mietiskelin, jotta joko vihdoin ensi viikolla mäkeen? Mun lempparirinteet ihan tyhjillään, hyvässä kunnossa, eikä hissijonoja. Kutkuttais kyllä…

Eikä sitten juuri muuta ole ehdittykään. 🙂 Mainitsemisen arvoista on, että perjantairuokana ollut toissapäiväinen korvasienipiirakan loppu paistettuna voissa pannulla, sekä tomaatti-balsamicosalaatti ja vähän muita ”saidereita” sekä Lu Rappaio -viiniä olivat vähintäänkin ravitsevia – ja hyvä kaikki tyynni.

Hngasojalla kaikki hyvin.

Lappi Liikkuminen Valokuvaus

Canonin kanssa tunturissa

Retkipäivä aurinkoisilla laduilla.

Yöpakkanen hiipui aamupäivällä nopeasti. Yhdentoista jälkeen oli enää viisi pakkasastetta. En tiedä mitään, mikä olisi ollut tälle päivälle parempaa kuin lähteä kameran kanssa tunturiin. Halusin korkealle, hiihtämään pitkähkön ja rauhallisen lenkin, iltapäivän aurinkoisessa maisemassa, valkoisilla hangilla, aika luistavalla kelillä. Siis viettämään aikaa ulos, luontoon.

Saariselän latukartta -palvelu on muuttunut, siitä on tullut maksullinen. Siinä on hyvää se, että siihen on merkitty myös maastopyörä- ja talvikävelyreitit, joita on viime vuosina tullut todella paljon lisää. Minä en ole vielä ihan sinut tämän uuden kanssa, mutta piirsinpä siihen kuitenkin päivän reitin.

Pehtoori vei minut autolla Laanilaan, ja Savottakahvilan nurkalta lähdin kohti Piispanojaa, sieltä ylös Pieranvaaraa kiertäen, pätkä Onninjälkeä ja sitten kohti Ahopään huippua. Kyllä kannatti. Taivas kirkas ja korkea, lumi valkoista, kaukana kavala maailma. Viime kesänä useammankin kerran patikkareitin kohteena ollut Mariankuru näkyi, mutta kun ei kerran ole vielä kunnon kestohankia, en rohjennut kovin lähelle kurun reunaa suksilla mennä.

Sitten parin kilometrin lasku Kiilopään juurelle, Suomen ladun majalle lounaskahville. Ja korvapuustille. 🙂

Paluumatka ensin kohti Kakslauttasta (ja nelostietä) kohti, mutta puolimatkassa poroaidassa olevan portin kohdalta kohti Rönkönlampea ja Hangasojan risteystä. Sitten luonnonlatua ja mökkitietä pitkin maaliin.

Monta kertaa tuli äiti mieleen: kun hän 80-luvun lopulla ja 90-luvulla eläköidyttyään vietti kevättalvisin yksin usein monta viikkoa täällä Hangasojan mökillä, hän hiihti pari kolme kertaa viikossa mökiltä Ahopään yli Kiilopäälle, jossa söi keittolounaan ja luki sanomalehdet, joi kahvit (ja epäilemättä poltti myös Marlboronsa) ja sitten palasi hiihtäen mökille.

Tänään minulla reissulla kului yli kolme tuntia, muistikortille tarttui yli sata otosta ja kasvot saivat hehkuvan punan. Mökille palattua Pehtoorin lämmittämä rantasauna oli tavallistakin parempi.

Retkipäivässä oli olennaista että Canon oli seurana. Omat manuaalisesti säädellyt kuvat ovat enemmän mieleeni kuin puhelimen automatiikalla syntyneet otokset, mikä motivoi kameran kantamiseen – ja toki käyttämiseenkin. Kuvitin leppoisan lenkkini ja alla kansio.

Klikkaa kehyksen oikeasta ylänurkasta nuolikuviota, minkä jälkeen kuvat avautuvat koko näytön kokoisiksi. Sen jälkeen voit edetä kuvasarjan (noin 40 kuvaa) oikean reunan nuolesta. Aurinkoista virtuaalilinkkiä!

Niitä näitä

Oululaisia ruokavieraita

Aamukuudelta herätessä oli ulkolämpömittarissa -27.8 C. Noh, ei ollut kiirettä ulos. Iltapäivällä ehdin hiihtämään – tavoitekilomertrimäärä jo lähellä… 🙂

Kun kerran olin saanut aikaiseksi ja purettua erakoitumistamme, olin kutsunut meille ruokavieraita. Tai ei vieraita, vaan tuttuja ystäviä. Oululaisia saariselkälaisiä. He kun asuvat kylillä aika ajoin. Satunnaisesti täällä ollessamme tapaamme. Nyt oli sen aika.

Siinä se ilta vierähti. Onneksi olin Oulusta roudannut mm. parsaa. Ja aika monia muitakin alkupaloja, alkupaloja alkupalojen perään. Ja sitten hillatiramisu. SE oli hyvää. Muukin kelvollista.

Saimme monta tuntia kulumaan ruoan ja viininkin (Engelit rulettaa) parissa. Jutellessa, hyvä on, juoruillessakin. Höpötellessä, muistellessa, yhteisiä muistellessa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

15 km silkkaa kiitollisuutta

Melkein puolille päivin oli maltettava, odotettava, pysyttävä mökissä siihen asti, että pakkanen laskisi aamun -17 C pakkasasteista alle kymmeneen.

Pitkän pohdiskelun jälkeen reitiksi valikoitui Kakslauttanen – Sivakkaojan vartta kohti Kiilopäätä, jossa kahvilaan pissalle ja pillimehulle – paluumatka pohjoispuolta poronaidan vartta takaisin Kakslauttasen parkkipaikalle.

Ei tullut uutta nopeusennätystä, eikä tyylipisteitäkään ollut jaossa, mutta voin ylpeänä kertoa, että osasin nauttia joka ikisestä kilometristä, jokaisesta auringonsäteestä, kaikista hiljaisista hetkistä (äänikirjakin tuolla tauolla), liikkumisen ilosta, jaksamisesta, terveydestä, mahdollisuudesta olla täällä.

(Vielä kun olisin viitsinyt ottaa oikean kameran mukaani, kuvat eivät olisi tällaisia vähän oudon värisiä yms., niin olisipa ollut hyvä. Nyt on tyytyminen näihin. )

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Mökkielon rauhassa

Pääsiäismaanantai, toinen pääsiäispäivä. Pyryä, paistetta, pikkupakkasta. Tuulta, tuiverrusta ja tyventä. On asetuttu kunnolla mökkieloon, lumityöt saunalle ja purollekin asti tehty. Otsikkokuvassa notskipaikka vielä keskipäivän auringossa. Nyt (alkuilta) pyryttää. Ihan täys talvi. Ei haittaa.

Viime vuosina, aika usein, juuri näinä mökkiviikkojen ensimmäisinä päivinä tuntuu, että ei oikeastaan olisi ollenkaan mahdotonta, että muuttaisin tänne pysyvästi. Tämä hiljaisuus. Ja mökin viihtyvyys, viehättävyys, sopiva koko, tai siis tämähän on aika pieni (toisen viikon lopulla se alkaa olla vähän niinkuin haittatekijä). Sitä paitsi täällä on hyvä hengittää. Hirsiseinät (oikeasti ne on hirsipaneelia, Tuulentuvassa on oikeaa hirttä)), joka tapauksessa puupinta. Ja sitten tietysti se kaikki, mitä on ulkona.

Täällä on myös (melkein aina) loma. Täällä on loma-olo, vaikka täällä tekisi töitä, on loma, vaikka on eläkkeellä. Onkohan se sitä, että on vähän kuin lomalla itsestään? – Ehkäpä.

Täällä on rauha, vaikka täällä olisi muitakin, ystäviä, perhettä, tuttuja.

Kaikki hyvin. Ainakin nyt. Ainakin juuri nyt tuntuu siltä.

Jään tänne. Ainakin viikoksi. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS 1.

Jo eilen piti tämä linkki laittaa jakoon: Oulun säätyläistön, erityisesti naisten, elämästä mielenkiintoinen podcast-jakso. Kuuntelimme automatkalla. Varsinkin oululaisia kiinnostanee se, millaista oli oululaisen kauppaporvarin rouvan elämä ja asema. Väitöskirjan aiheesta tehnyt R. (jonka väitöksestä ja karonkasta kerroinkin ennen joulua) osaa tässä Yle Areenan Elävä historia -podcastin jaksossa kertoa aiheestaan hyvin ja elävästi.

PS 2.

Toinenkin Ouluun liittyvä linkki jakoon: Oulun tuomiokirkon vesivahingon jälkimainingit (tämä vaatii kyllä Facebookin käyttöä) mutta kertoo sitten Oulun tuomiokirkkoseurakunnan jäsenten (ainakin joidenkin) historiatajusta, edistyksellisyydestä ja rohkeastakin esiintymisestä.