huhtikuu 2024

Showing: 11 - 20 of 30 RESULTS
Niitä näitä Reseptit Rotissöörit Ruoka ja viini

Rotissöörin kotikeittiössä

Kilpipäivä

Rotissöörien kilpipäivä on tänään. Teemana tänä vuonna kansalliset perinteet; ja niinhän minä sitten kokkasin taas italialaista.

😊

Kilpipäivän idea on syödä kilpiravintolassa, joiden määrä Oulussa on kyllä tällä hetkellä kovin alhainen. Mutta on me edeltäneinä vuosina käyty kaikissa mahdollisissa oululaisissa kilpiravintoloissa kilpipäivää viettämässä. Tänään kuitenkin kotona: sen vuoksi nostin kahden hengen päivällispöytäämme pronssilaatan, jonka sain jokunen vuosi sitten merkiksi aktiivisesta rotissööriurastani. Eli sellainen ”pikkukilpipäivä” tänään.

Uusi keittokirja inspiroi edelleen, ja tänään vuorossa Gnoccheja parsan, gongonzolan ja saksanpähkinöiden kanssa. Klassikkoruoka tämäkin, vaikkei nyt ihan kansallinen perinne olekaan.

Gnoccheja parsan,
gongonzolan ja saksanpähkinöiden kanssa

nippu vihreää parsaa
50 g gorgonzolajuustoa
1 ½ dl kuohukermaa
ripaus muskottia
500 g perunagnoccheja
8 lehteä tuoretta salviaa
1 dl raastettua parmesaanijuustoa
3 rkl hienonnettuja saksanpähkinöitä
suolaa ja mustapippuria


Jos parsa on paksukuorista, kuori se.
Paloittele parsa 2 cm:n paloiksi.
Laita gorgonzola ja kerma laakealle pannulle ja lisää ripaus muskottia.
Hauduta juusto-kermaseosta 5 minuuttia välillä sekoittaen.

Laita gnocchit ja parsat kiehuvaan veteen ja keitä niitä 2 – 3 minuuttia.
Valuta gnocchit ja parsa ja lisää heti pannulle kastikkeen joukkoon.
Lisää myös salvianlehdet ja parmesaani.
Sekoita varovasti kaikki ainekset keskenään ja mausta mustapippurilla.
Mausta vielä tarvittaessa suolalla ja ripottelle päälle hienonnettuja saksanpähkinöitä.

Ohje on suoraan kirjasta ”Henkan Italia”. Kirjoitin ohjeen sanasta sanaan juuri niin kuin se on kirjassa. Siksikin näin, että voin perustella sen, kuinka italialaisessa keittiössä hyvä ruoka on lopulta aika simppeliä, ei pitkiä ainesluotteloita, ei monia esivalmisteluita, ei tuntien tuunausta, vaan yksinkertaista, aika nopeasti valmistuvaa hyvää perusruokaa, joka ei kuitenkaan maultaan ole ihan ”vain perus”. Tässä on ehkä kiteytettynä se minun(kin) ”ruokafilosofia”, josta viikolla kirjoittelin.

Tähän sellainen huomio ja hoksauttamisen paikka, että kannattaa hankkia oikeaa, kunnolla suolaista, vahvasti maistuvaa gorgonzolaa, ei mitään Castelloa, Auraa tai Presidentiä, vaan oikeaa italialaista gorgonzolaa. Gnocchit vaativat vähän tujua makua rinnalleen, varsinkin kun kermakin pehmentää makua. Saksanpähkinät tuovat mukavasti purutuntumaa ruokaan. Molto bueno!

Vuoden kuohuviini testattu

Testasimme myös luxemburgilaisen Bernard-Massardin (”perttimasa” on kuulemma tämän lempinimi 🙂 ) chardonnay-kuohuviinin, joka on vastikään valittu ”Vuoden kuohuviiniksi”. Viinilehden valinnoista juttu esimerkiksi Ilta-Sanomissa.

Kyllä, kyllä se on hyvää, todellakin hintansa (18 €) väärti. Hedelmäisyys ja persikkaisuus eivät kyllä olleet ihan sitä, mitä odotimme ja kaipasimme, mutta lempeät, pienet, aromikkaat suunmyötäiset kuplat tyylikkäässä kuohuvassa on. Mikseipä siis vapuksi tätä?

Tosin vuoden kuohuva -valinnan jälkeen se on aika lailla loppu koko maasta, mutta saattaa ehtiä vielä vappubrunsseille ja – piknikeille. Tämä sopii nimenomaan ruoan pariksi, ehkei niinkään lakkiais- tai muuhun juhlaan onnittelumaljaksi.

Tänään piknikit tuntuvat kyllä hyvin kaukaisille. Lunta on vielä hirmuisesti, sitä on tullut tänään vähän lisääkin, ja tuuli edelleen sellainen, että pyörälenkki Koitelinkoskelle katselemaan tulvia jäi. Tulvat taitavat laantua ennen kuin Koiteliin pyöräilen.

Ruoka ja viini Viini

Perjantaina parempaa pöytään

Ulkona näytti siltä, että sinne olisi hyvä mennä ulkoilemaan tuntikausiksi. Pyöräilemään, kävelemään, kuvailemaan,  – ei ollut, en mennyt. En ulos.

Menin saunaan. Jo aamupäivällä, kaupungissa. Mikä tarkoittaa, että oli ihan jäätävän kylmä tuuli, ja pakkastakin monta astetta. Viheliäisen itä-koillistuulen ja vielä umpijäässä olevan meren välissä oli helppo luopua ulkoilusta.

Siispä autolla vain kauppaan ja verenluovutukseen. Kauppareissulta tykötarpeet – taas – melanzaneen. Italialaista munakoisavuokaa meillä oli aika vastikään, mutta nyt kun minulla on uusi keittoski, niin olihan se Henkan versio kokeiltava. Eikä turhaan.

Ensimmäinen kerros tässä. Ja uunissa – jolloin koko keittiö tuoksui hurjan hyvälle. Italialle? 😊

Henkan melanzanen resepti on julkaistu Kotiliedessä. KLIKS

Ja oheen sisilialainen fenkoli-appelsiinisalaatti, joka poikkeaa lopultakin aika vähän  minun versiostani (pääsiäisruokaresepteissä) . Tämä oli himpun verran parempi. 🙂 Nyt kannattaa kyllä fenkolia käyttää, on ymmärtääkseni aika lailla sen sesonki, kaupoissa on meheviä ja edullisia tarjolla. Ohueksi viipalointi/mandelointi tekee siitä erinomaisen salaatin aineksen tai lisän.

Leipaisin – taas kerran – focacciankin, ja kun kerran oli aikaa koetin värkätä koristeluakin.

Kevätauringoksi tarkoittamani kuvio näyttää kyllä enemmän radioaktiivisen alueen varoitusmerkiltä. Siitä huolimatta kelpasi.

Ja toki meillä oli viinikin ruoalle. Ei varsinaisesti mikään täsmäviini kasvisruoalle, mutta toscanalainen chianti kuitenkin. Ja se varmasti sopisi oikeinkin hyvin jollekin lihaiselle pastaruoalle, ehkä kesän grilliruokien oheen, mutta hyvin sen suuntuntuma mukautui juustoisen ja tomaattisen munakoisovuoan oheenkin:   Morellino di Scansano.

Niitä näitä Reseptit Rotissöörit Ruoka ja viini

Vaihtoehtoja on: aijiaco

Torstai voi olla hernesoppapäivä. Tänään ei ollut.

Viime kesänä rotissöörien piknikillä oli tarjolla paljon hyvää, mm. bogotalaista kanakeittoa, – aijiacoa. Tykästyttiin molemmat siihen niin paljon, että pyysin  ammattilaiskeittiömestarilta ohjeen sen tekemiseksi, ja hänhän sellaisen ”karkean reseptin” kuten hän itse sanoi, minulle toimitti.

Olen tehnyt tätä jo useammankin kerran ja vasta tänään hoksasin, että lupauksestani huolimatta en ollut muistanutkaan sitä tänne blogiin kirjoittaa. Mutta ei soppa siitä ole kärsinyt. Esimerkiksi tällaisena viimaisen pohjoistuulen ja monien pakkasasteiden huhtitorstaina lämmittävä ja maukas keitto maistui oikein hyvältä ja vahvistavalta. Ei kesäisintä, mutta  vielä huhtikuu-toukokuussa sopii arkiruokapöytään ja nälän karkottamiseen mainiosti.

Aukikirjoitin saamani ohjeen tuohon alle. Mittoja RR ei antanut, joten reseptissä on ne mitat, joilla meille tänään tein kattilallisen. Ihan kaikki ei  kulunut, siis noin 3 hengen annos on tuo. Soppa maistuu kyllä lämmitettynäkin, edes avocadot eivät tykkää huonoa.

Alkuperäiseen, aitoon columbialaiseen keittoon (johon yksi reseptiversio on täällä) kuuluu myös guascas-mauste. Sitä ei olla Suomesta onnistuttu löytämään, joten  JOS joskus satut näkemään jossain, niin kerro ihmeessä tännekin tiedosta.

Bogotalainen peruna-broilerkeitto  – Aijiaco 

1 l vettä
3 puikulaperunaa ja 4 Annabel-perunaa
(2–4 eri perunalaatua pieninä kuutioina)
1 kanafondikippo
1 pieni purkki maissinjyviä
½ prk kapriksia
2 – 3 avocadoa kuutioina nekin
250 g maustamattomia broilersuikaleita

Kuori ja pilko perunat ja laita ne kiehumaan
– kaikki samaan aikaan kiehumaan,
jotta osa soseutuu ja saostaa keiton.
Lisää tölkkimaissit ja kanalientä.
Kun perunat ovat kypsiä,
osa jo soseutunutkin, lisää kaprikset liemineen.
Lisää puolet avocadokuutioista.
Kypsennä taas tovi.
Lopuksi lisätään broileri pieninä kuutioina
(tai suoraan paketista ”broilersuikaleet, maustamattomat”).
Kypsennetään sen aikaa, että broileri kypsynyt.

Tarjolle myös ranskankermaa sekä avocadokuutioita.

 

Niitä näitä

Ostokset kertovat elämänmenosta :)

Kaupunkireissulla tänään tapahtunutta…

kävin ostamassa itselleni keittokirjan ”Henkan Italia”.

Yksi (harvoista) julkkiskokeista, joista tykkään paljon. Hän on (ainakin julkisuuskuvan perusteella aika vaatimaton ja symppis, kannustava (Master Chef tuomarina), vilpitön, hänen ravintoloidensa (Muru ja Pastis, muut 4 vai 5 testaamatta) asiakkaana olen viihtynyt, hänen ruokafilosofiansa vaikuttaa – ainakin vielä näin ennen kuin olen siihen uuden kirjan myötä perehtynyt kunnolla – aika omani kaltaiselta.  (Onko minulla oikein ”ruokafilosofia”!?  😂)

Ja tärkeä peruste kirjan valinnalle oli, että se on ”Italiaa”. Siis ehdoton ja välttämätön lisä noin 30 kirjan Italia-teemaiseen kokoelmaani.

Suomalaisessa Kirjakaupassa myös havainto että en suinkaan ole ainoa, jolla kalenterointi/journailu/muistikirjapiirtely, -kuvitus ja -koristelu on jo euroja – ei onneksi kovin monia – kuluttava harrastus ja tapa. Valikoimat olivat laajenneet edellisestä kerrastani yhdestä hyllynurkasta kokonaiseen seinälliseen. Tarroja ja teippejä ostin vain yhdet pienet paketit.

Osana tätä buumia olen löytänyt myös uudenlaiset kynät: Pilot Frixion on kuulakärkikynä, jonka väri on pyyhittävissä pois. Frixion-valikoima koostuu useista leveyksistä, väreistä ja muodoista. Toin yhden Pehtoorillekin; nyt niiden soveltuvuus sanaristikoiden täyttöön on täällä testattavana.

Kaupungissa kävin myös ostamassa Apsun synttärilahjan: Niken city-lenkkarit vai Peakin oranssi huppari? – Niistä tykkäisi, kun kyselin, mitä ehkä toisin Helsingin reissun tuliaisina/lahjaksi. Ja mitä nämä toiveet kertovat? – Apsu ei todellakaan ole enää mikään leikkivä pikkulapsi.

Kävin etsimässä – löytämättä – uusia matalavartisia vaelluskenkiä/tukevia lenkkareita – vanhat ehkä vielä toukokuun reissuun kelpaavat ja kestävät, mutta suosin löytäväni uudet.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Joululahjoista iloa elämään

Lentolippu

Sain joululahjaksi lapsilta edestakaisen matkan Oulu – Helsinki – Oulu joko junalla tai lentäen. Lahjan lunastamiseen kuuluu myös ”vaatimus” käydä Järvenpäässä tervehtimässä nuorinta lastenlasta: Emmiliini täyttää viikon päästä jo 9 kk.

Niinpä tässä joku viikko sitten tyttären kanssa etsittiin kaikille osapuolille sopivaa viikonloppua jolloin voisin/voisimme siellä suunnalla käydä viettämässä viikonloppua. Päätimme, että lähdetään Pehtoorin kanssa reilun viikon päästä  – sellainen pidennetty viikonloppu, vaikka perjantaista maanantaihin. Voitaisiin samalla käydä Helsinsingissäkin humputtelemassa.

Ja tiesinhän että lentoliput Oulu – Helsinkin -välillä on tällä hetkellä ihan tolkuttomissa hinnoissa, mutta silti ryhdyin etsimään (aika hyvissä ajoin kuitenkin) sopivia lentoja. Löytyikin!! Aamulento perjantaina 26.4. olisi just hyvä. Mutta 639 € yhteen suuntaan yhdeltä! No way, no flight!

Vaikka, ja siksikin,  että lapset lupasivat maksaa lippuni, niin en tätä todellakaan varannut.

Aikani etsittyäni, sumplittuani ja päätettyäni käyttää Finnairin Plussapisteitäni (nykyisiä Avioksia) sain meille molemmille varsin edulliset meno-paluulennot, mutta meno on vasta iltapäivällä. Noh, jääpähän vähemmän aikaa tuhlailla Helsingin keskustassa. Mennään illalla syömään ja teatteriin, yövytään taas Central Stadionissa ja sitten lauantaiaamupäivällä Emmiliinin tykö Järvenpäähän. Eikä lasten joululahja minulle sitten tulekaan maksamaan paljoa.

Samppanja

Toinenkin joululahja tuli tässä vastikään nautittua. Sain Miniältä toissajouluna (2022) lahjaksi samppanjan saatesanoilla ”… kun kerran oot kova pyöräilemään, ja tässä on jotain historiaankin”.

Roudasin samppanjan viime mökkireissulle: hiihtokauden mahdolliseen onnistuneeseen päätökseen ja pyöräilykauden aloittajaisiksi juhlajuoman. Ja kun kerran hiihtokausi päättyi hyvin, nautimme jo viime viikon tiistaina puolet ja viimeisenä mökkisaunailtana toisen puolikkaan. (Wineboy stopperi on hyvä kuohuviinipullojen sulkija; hyvin kuplat olivat vuorokauden ajan puolikkaassakin pullossa säilyneet.

Ja samppanjan maku? –  Ihan mahdottoman hyvä samppanja. Huolimatta siitä että on BdB (siis pelkistä valkoisista = chardonnaysta tehty samppanja). 😊 Minä pidän usein sellaisista, joissa on myös Pinot Noiria ja Meunieria, siis kaikki kolme klassikkosamppanjarypälettä, mutta nyt riitti pelkkä chardonnay. Tässä juhlajuomassa oli tuoksussa aprikoosia, ja voimaa. Maku on pitkä, voimallinen, paahteinen, croissanttinen (= briossinen). Ihan huippu. Juhlallinen.

Historiaa Oulu

Oulusa Heleperin päivä

Tännään ei oo ollu mittää tähellistä hommaa, mitä ny oon sentää pyöräilly. Tieteski.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Jukka Ukkolan ”ookko nä” -murresanakirjan lopussa on ”Jankkinakka”. Siihe on merkitty oululaisia ”merkkipäiviä tähellisten tappausten muistoksi”.  Kattoin sitte tännää heti aamula, oisko sielä vinkkiä, mitä erikoista tännää tapahtus, ku omasa kalenterisa ei ollu mittää merkintöjä. Niinku ei taho nykyää ikkää olla.

Ja oliha sielä merkintä 15.4. on Heleperin päivä. Ei siitä kyllä oikein riemu revenny. Vähä vaikia keksiä mainittemisen arvoista tekemistä tämmösen jutun ympärille.

Kirijasa lukkee näi: ”15.4. Heleperin päivä. Palovartiointi siirrettiin Raatihuoneelta kirkontorniin 1761. Siellä oli tunnetuin palovartija Heleperi.” Ja siinä kaikki. Mää jäin miettii että mihi kirkontorniin? Tuomiokirkko ku oli vasta rakenteilla ja se valamistu vasta 1777, eikä siihen ees tehty tornia.

Tuosa kuvasa näkkyy kirkko semmosena ku se oli vuojesta 1777 vuojen 1822 tulipalloon asti. Sillo siitä palo kaikki puuosat, mutta kiviosien päälle uuen kirkon oululaisille suunnitteli ite Engeli. Se piirti kirkkoon sitte torninki ku tuo kuvasa näkyvä puine kellotapuliki oli tuhhoutunu siinä palosa.

Varmaa se palovartiointi oli sillo vuona 1761 siirretty just tohon puiseen kellotapuliin; voi kai sitä sanua kellotorniksiki. Se oli valmistunu jo melekei puolivuosisattaa aikasemmi, elikkä 1720-luvula.

Historiastaha sitä löytyy aina jottai luettavaa, ja tulipahan tällekki päivälle jottai tähellistä opittua. Ja hoksattua, kuinka mahottoma vaikiaa on kirjoittaa Oulun murretta.

Liikkuminen Niitä näitä

Pyöräilykesäksi tavoite

Nyt kun kuudes sähköpyöräilykausi on alkamassa, on hyvä asettaa tavoite.

Jonkinlaisen liikkumisen harjoittaminen kun on hyvä ajanviete, vähän velvollisuuskin, pysyvä toive ja ehkäpä – niin ajattelen – myös edellytys sille, että liike jatkuu kivuttomammin ja ilolla mahdollisimman kauan.

Ja sitten kun on vielä tämä – selkäytimessä ilmeisesti hamaan loppuun asti – pysyvä suorittamisen tarve! On edelleen tarve aikatauluttaa, prosessoida, suunnitella, aikoa, luvata vaikka vain itselleen, aikaansaada jotain. Kun vielä aukikirjoitan ja täällä julkisestikin aion, niin sekin on kannustin pysyä aiotussa.

Viiden edellisen vuoden yhteenlaskettu kilometrimäärä on 18 750 km. Tämä kilometrimäärä jakautuu kahdelle pyörälle; nyt käytössä olevalle pyörälle (Helkama e7) tämä alkava kausi on jo neljäs – takana 10 000 km. Ja hyvältä tuntuu vieläkin.

Tulevaa suunnitellessa on hyvä ottaa huomioon mennyt.

VuosiKilometrit
20194500
20204200
20213700
20223250
20233100
2024??

Selityksiäkin tälle rankasti laskevalle ”kehityskaarelle” on – ja paljon! 😀 , mutta enpä nyt tänään ja tässä ryhdy niihin juttuihin. Tänä vuonnahan on nyt nimenomaan tarkoitus keskeyttää aleneva trendi. Tavoite tälle vuodelle EI siis ole saavuttaa nippa nappa 3000 kilometriä, vaan pikkuisen parantaa viime vuodesta.

Olen siis kalkyloinut, ottaen huomioon aiotut pyörättömät ajanjaksot mökillä ja reissuissa ja olettanut, että erilaiset kiputilat ja sairastamiset eivät tule keskeyttämään aktiivista sykkelöintiä, että tänä vuonna ajelen pitkin poikin Oulun ja naapurikuntien pyöräteitä yhteensä 3 250 kilometriä. Ja joutunette/saatte lukea raporttia näiltä retkiltä. Löytäisinpä jotain uusia juttuja. Oisko kellään vinkkejä pyöräretkikohteista?

Tämän postaukseni artikkelikuvassa yllä näkyy, kuinka olen jo kalenteriini tehnyt taulukon kilometrimäärän kontrolloimiseksi. Ihan vastaava oli hiihtokilometrejä varten. Kalenteroinnista voisinkin joku päivä kertoa lisää… 😀

Jos olen pyörän kanssa liikkeellä keskimäärin viitenä päivänä viikossa (minähän en, kun kerran ei ole pakko, eikä edes välttämätöntä, pyöräile sateessa) lokakuun alkupuolelle asti, niin keskimääräinen päivämatka on noin 22 km. Ei millään muotoa pitäisi olla mahdotonta, semminkin kun näinä kevät – kesä – syyskuukausina en juuri autoa käytä – poislukien mökkireissut ja muksujen kanssa liikkumiset. Ja nyt on jo ensimmäinen sata kilometriä lähes kuljettuna.

Aloituksen riemua ja intoa siis on tänäänkin ollut!

Historiaa Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Päiväkahvilla kuulumisia ja uusi miljöö

Huhtikuisen lauantain aamupäivällä kodin, tietokoneen, kalenterin päivityksiä, ja sitten pitkähkölle pyörälenkille. Edelleen liian paljon vaatetta ja liian vähän allergialääkettä. Katupölyä ei täällä vielä paljon ole, ei vaikka ilokseni Oulujokivarren reitillä oli jo enimmät hiekoitussorat putsattu, mutta lepän siitepölyä on: ainakin niiskutukseni ja silmäni viittaavat siihen. Samoin Juniorilla, joka pudotti kuopuksensa tänne iltapäivällä muutamaksi tunniksi, koska Apsulla sählyn lopputurnaus, eikä Eepi halunnut lähteä kannustusjoukkoon (”mää on ollu niiiiiiiiin monissa peleissä”).

Allergisen pyörälenkin lopulla ajelin Toppilassa aukaistuun uuteen Cafe Huvilaan. Meillä oli treffit siellä; Pehtoori tuli omalta pyörälenkiltään ja ystävä Merijalinrannasta kävelylenkiltään. Kuulumisten vaihdon lisäksi tälläkin kertaa (vrt. georgialainen Marani) teemana  tutustuminen uuteen oululaiseen ravintolaan/kahvilaan.

Hostel Cafe Huvila on avattu Toppilan Panimon ja Mallasjuoman vanhoihin tiloihin. Panimosta ja sen historiasta kuvineen kirjoittelin puolenkymmentä vuotta sitten. Nyt juuri noihin samoihin tiloihin on siis avattu viihtyisän näköinen, menneen maailman hengessä kunnostettu hostel ja kahvila.

Vähän tuli sellainen olo, että olikohan sinne hommattu huonekalut ja lamput siltä huonekalujen kierrätyskauppiaalta, jonne äidin kodin irtaimistoa kolme vuotta sitten lahjoitin. Liinoissa ja matoissakin oli jotain tuttua. 🙂

Kahvilan vitriinissä oli toinen toistaan paremman näköisiä suolaisia ja makeita piiraita ja kakkuja, hyvännäköisiä rahkapullia ja sopivan rasvaisia korvapuusteja, sekä keittolounasbuffetti. Enpä niitä kuvaillut, mutta varmasti menemme toistekin, joten josko silloin muistaisin. Joka tapauksessa voidaan suositella.

Huomionarvoista on, että siellä on myös pieni leikkinurkkaus: siis pientenkin kanssa voi siellä käydä lounaalla tai kahvittelemassa.

Kun me kahden jälkeen lähdimme, taisi kaikissa pöydissä olla asiakkaita. Todellakin soisin paikalle onnea ja menestystä. Se on ihan tulevan kulttuuripääkaupunkivuoden asuntomessualueen läheisyydessä, joten edellytyksiä pärjäämiselle on. Edullinen hostel-majoitus viehättävässä miljöössä luulisi houkuttavan kävijötä.

Niitä näitä

Lajinvaihtoviikko ja perhepäivällinen

Olisihan täällä Oulussakin ollut vielä latuja hiihdettäväksi – mutta kun jätin monot mökille! Joten oli muutoin nautittava aurinkoisesta, käsittämättömän lämpimästä päivästä.

Minähän olen sellainen, ehkä vähän outo, että kaikki vuodenajat sopivat. Eikä edes kiirettä vaihtaa edellisestä seuraavaan. Tärkeää on, että ON vuodenaikoja, mielellään kahdeksan (kuten Lapissa), mutta neljäkin riittää, kunhan ovat selkeärajaisia, ”oikeita” kesiä, syksyjä, talvia ja keväitä, eikä mitään loputonta loskaa tai epämääräistä lämpenevää-viilenevää.

Pehtoori roudasi minulle pyörän takavarastosta, pumppasi renkaat täyteen, itse löysin kaiken rekvisiitan (akku, ketjulukko, kypärä, mittari, avaimet ja tarpeeksi vaatetta) ja ensimmäinen pyörälenkki tehty ja nautittu. Kirjaimellisesti lajinvaihtoviikko on ollut tämä. Tuntuipa mukavalle, ja huollettu pyörä kuin uusi. Kyllä taas kelpaa.

Puolenpäivän jälkeen hain pienet meille; piirtelemään, auttelemaan pöydän kattamisessa ja muissa ruoanlaittopuuhissa. Eepi olkoon vastaisuudessakin parsojen kantojen napsauttelija!

Ilta nuokkuen ja neuloen: minulla on vielä yksi ”tavoiteneule” tälle talvelle.

 

 

Mökkielämää Valokuvaus

Sateesta etelään

Tänä aamuna mökiltä lähdössä ei ollut mitään vastaansanomista: kahdeksalta istahtaessa autoon pihalla oli ankean näköistä. Ja niin oli melkein Sodankylään asti: märkää, loskaa, sulavia hankia, – ja melko reipasta vesisadetta.

Napapiiriä lähestyessä pilvet väistyivät, tuuli voimistui ja Rovaniemellä jo paistoi aurinko. Tervolassa oli + 11 C, huhtikuun alkupuolella! Vielä ei ollut vaihdettu kesärajoituksia, mutta silti matkanteko sujui joutuisasti ja joustavasti – puolikahdelta olimme jo Rantapellossa.

Nyt on jääkaapissa huomista varten sapuskaa ja minulla lupa hakea muksut heti koulun ja päiväkerhon jälkeen tänne. Sadesää ei siis suinkaan ollut ainoa syy jättää mökkimaisemia ja hiihtolatuja taakse.

Parin viikon kuvasaalista vähän raapaisin. Minähän en ole mikään lintukuvaaja, – ei riitä objektiiveissa polttoväli, eikä kuvaajalla kärsivällisyys, asiantuntemus eikä taito, mutta näitä pari viikkoa pihapiirissä auringonkukan siemeniä syöneitä lintuja kuvailin sekä pihalla että pirtinpöydän äärestä lasin läpi.

Urpiaisen (Acanthis flammea) tunnistaa punaisesta täplästä päälaella sekä selkäpuolen viiruisuudesta. Se on pikkuinen peippolintu, ja hyvin vikkeläliikkeinen.

Sen lisäksi lintulaudalla oli punatulkkuja, lapintiaisia – ja taviokuurnia. Sekin on peippolintuja, melkein kaksi kertaa urpiaista isompi, papukaijanokkainen.

Ja se on nimenomaan Lappiin kuuluva lintu, Oulussakin niitä joskus näkee, mutta mitä etelämmäs mennään sitä harvinaisemmaksi se käy. Uros on komea punarintainen, mutta yhtäkään tarkkaa kuvaa en onnistunut ottamaan. Kelta-oransseja naaraita sen sijaan on muistikortilla paljonkin.