Vappuaatto. Heti aamulla mittari näytti lämpöasteita. Monikossa. Kaksi on monikko: +2 C. Ja niidenkin näkeminen mittarista oli vähän niin ja näin, sillä sumu oli vähintäänkin kohtuullisen sakea. Noh, ei meillä ollut mitään aktiviteetteja suunniteltunakaan.
Kauppahallissa sentään piipahdin: kalaa (huomiseksi) ja äyriäisvartaita hain. Tulomatkalla vielä ajelin kaupan kautta. Surkea sää kannusti herkkujen ostoon.
Kävimme tänään iltapäivällä ex-naapureidemme luona; heidän kanssaan ollaan melkein 40 vuotta liki joka vappu yhdessä nautittu pullollinen (joskus useampikin) kuohuvaa. Niin tänäänkin.
Muisteltiin naapuruutemme, yhteiselomme hienoja päiviä. Tosin muisti alkaa jo hukata muistoja, painaa niitä unohduksiin; surullistahan se on, mutta niin se vain käy.
Iltapäivän lopulla kaksin (kuvassa molemmille 😋 ) vappuaaton päivällinen: parsaa prosciutto, cheddar-nakkeja ja chiliscampeja, kahdenlaista salaattia ja jälkkäriksi niitä samanlaisia maritozzeja, joita vietiin kyläreissulle.
Tällä kertaa olivat (vielä) parempia kuin ohjeen mukaiset. Eli laitoin jauhoista puolet 00-jauhoja (pizzajauhoja) ja tuplamäärän sitruunankuoriraastetta. Täytin lemon curdilla ja mascarpone-kermavaahdolla. Kuten sanottu vielä parempia kuin viimeksi. Munkit jäivät tälläkin kertaa paistamatta. Ei kuulemma haittaa, totesi mies…
Paluu kesäisen lämpimästä, aurinkoisesta Järvenpäästä tuuliseen, harmaaseen, vilpoiseen (+ 6), sateiseenkin Ouluun. Jo iltapäivällä oltiin kotona. Itkuhan se tuli, kun Vävy lähti meidät viemään lentokentälle yhdentoista aikaan ja Emmiliinille lähtöpusun annoin. Ikävä heti.
Sitä ennen saatiin vielä aamupuuron syönti katsella, leikkiä ja kävimmepä pienellä lenkilläkin katselemassa tyttösen tuleva tarhapaikka, joka on kyllä kiitettävän lähellä ja mukavan pieni päiväkoti. Siellä alkaa sitten elokuun lopussa uusi elämänvaihe.
Päiväkodin naapuritontilla krookuksia. Ja yhden ojan penkalla valkovuokot jo kukassa! Äidilleni lähettelin terveisiä niitä kuvatessani.
Emmiliini on paljon vilkkaampi ja liikkuvaisempi kuin äitinsä oli samanikäisenä, mutta muutoin kovin samanoloinen, pieni, ei mitään vauvan pyöreyttä, ei pullukkakäsiä, ei makkaroita jaloissa. E:n äiti, tyttäremme, oli samanaikaisenä jo toipunut varsin rankasta koliikistaan, mutta paljolti kai juuri koliikin vuoksi kärsi lievästä hypotoniasta. Lihasheikkouden, tai paremminkin jäntevyyden puutteen, vuoksi yhdeksän kuukauden ikäisenä alkoivat ”jumppatunneilla” käynnit. Aluksi pari kertaa viikossa käytiin liikuntaterapiassa (olikohan termi tuollainen?) ja se jatkui monta kuukautta: fysioterapeutti kävi sitten vielä tarhassa tyttöä hoitamassa kerran viikossa ja vuoden ikäisenä tyttö jo käveli, ja hypotonia hiipui hiljalleen.
Paljon tuli tietysti mieleen kaikkia omien lasten vauva-ajan juttuja, joita ei ole vuosikymmeniin muistanut. Tyttärelle muistutin, että kun hän oli juuri sen ikäinen kuin hänen tyttärensä nyt on, siis 9 kk, minä aloin jo odottaa veljeään, itse juuri ja juuri toivuttani isosta leikkauksesta, joka ei edes ihan täysin onnistunut. Tyär pyöritteli päätään ja naurahti ”aikamoista”. Onhan hän sen toki aina tiennyt, mutta nyt ehkä uusi näkökulma asiaan… 🙂
Ja oli kyllä hyvä nähdä, että siellä kaikki on hyvin. Vaikka toisaalta: nyt on entistäkin isompi ikävä, – olen minä kalenteria jo katsellut ja miettinyt, milloinkahan voisin/voitaisiin taas mennä. …
Aamuseitsemältä meidän AirBnB-kaksiomme keittiön ikkunasta.
Tuusulanjärven rannalla (Suvirannassa) asui ja maalasi Eero Järnefelt sekä muita Suomen taiteen kultakauden taiteilijoita. Eikä tästä Louttin kaupunginosasta, jossa me on isovanhempeiltu pari päivää, ole tuonne rantaan pitkä matka. Tällä reissulla emme käyneet järven rannassa ollenkaan, vaan kaikki huomio on kiinnitetty tyttärentyttäreen.
Kauppareissulla käytiin maailman parhaaksi valitussa K-Citymarketissa, ja toki löydettiin ruokaakin, mutta myös eka vappupallo Emmiliinille ja mummille uusi muistikortinlukija! Ja kuten tästäkin postauksesta huomaatte, kuvat ovat taas käytettävissä. Liittelin eileseen ja toissapäiväiseen postaukseen muutaman otoksen, joten kannattaa rullailla alaspäin.
Eiliseen Eero Järnefeltin näyttelyyn Ateneumissa palaan vielä kirjavinkin vuoksikin. Alla olevaan kaskenpolttomaisemasta maalattuun ”Heinäkuun päivä” -tauluun liittyvän kirjan, joka siis perustuu tositapahtumiin tästä taulusta, kuuntelin tässä aika vastikään. Tatu Kokon teos on sekin nimeltään ”Heinäkuun päivä”. Se on jotenkin nostalginen, mukava kirja, jossa on mysteerin ratkaisua ja pieni rakkaustarinakin. Kannattaa ehkä kuunnella ennen kuin käy taulun katsomassa, tai viimeistään sen jälkeen. Joka tapauksesssa, suosittelen.
Ja sitten, miksi otsikkokuvassa on Alasuq-neuleen kaarrokkeesta kuva? – Ehdin kuin ehdinkin saada valmiiksi tälle reissulle mukaan Vävylle kutomani norjalaisen villapaidan. Ei kiirettä säiden vuoksi, tänään Järvenpäässä on ollut lämmin, hyvin keväinen päivä. Iltapäivällä pitkästi toistakymmentä astetta lämmintä.
Tein paidan lahjaksi: ollaan juhlittu Vävyn valmistumista. Tammikuussa Hangasojalla opintovapaakuukauden aikana valmistui gradu, ja nyt on maisterin paperit pokattu! Paljolti töiden ohessa ja lomassa on vävy opintojaan suoritellut ja nyt on sitten hyvä aika viettää vanhempainvapaata kesän lopulle asti. Emmiliinin äitihän on palannut äitiyslomalta töihin jo pari kuukautta sitten tekemään nelipäiväistä työviikkoa. ”Vuorolukua” on siellä siis ollut.
Tänään oli Emmiliinin vanhemmille jännä päivä: uskalsivat, kun oli oikeastaan eka kertaa mahdollista, lähteä kahdestaan mihinkään ja jättää tyttö kotiin. Kokonaista kaksi tuntia saatiin olla kolmisin, kun vanhemmat olivat keskenään pelaamassa sulkapalloa. Kun tytölle yhtäkkiä puolen tunnin jälkeen selvisi, että äiti ja isi eivät olekaan kotosalla, meinasi tulla itku, mutta sittenhän me tanssittiin: pappa oli solistina ja mummi ja E. tanssivat Satumaa-tangoa ja mummin ja papan häävalssia, myös ”Oi, Emma, Emma” kuului ohjelmistoon.
Vielä huomennakin aamupäivällä sylittelyä ja leikkiä tiedossa. Kuinka hyvälle onkaan tuntunut kun vihdoin kunnolla saatu olla yhdessä.
Mieli myllerryksessä, tai paremminkin sellainen hyvä hyrinä on nyt.
Ollaan vietetty iltapäivä ja ilta Emmiliinin kanssa. Olen saanut mummeilla. Ja hyvinhän me tultiin toimeen.
Vilkkaasti yhdeksänkuinen jo liikkuu ja katselee. Konttaa ja nousee tukea vasten seisomaan, ja kulkee sohvan reunaa. Katselee ihanilla sinisillä, ultramariinin värisillä silmillään tarkkaan, rauhallisesti. Varsinkin papan kanssa innostui lällättelemään. Me luettiin kirjaa ja rakenneltiin duploilla. Ja juteltiin.
Iltapesun aikaan vetäydyimme papan kanssa tänne Vuorikadun AirBnB-asunnolle. Sama jossa olin syksylläkin pari yötä. Tästä on heti aamulla hyvä lähteä Emmiliinin luo sunnuntaita viettämään.
~~~~~~~~~
Aamupäivän olimme vielä Helsingissä, Stockalta löysin valkoiset Locin tennarit ja Aleksanterinkadun ALPA-kaupasta löytyi valkoinen bolerovillatakki – kesägarderobi on nyt täydentynyt tarpeellisilla lisillä.
Ehdimme sitten vielä käydä Ateneumissa. Eero Järnefelt-näyttely oli vaikuttava, tavattoman laaja, paljon sellaisiakin maalauksia joita en osannut/tiennyt hänen koskaan maalanneenkaan. Muotokuvat – kaikki ne 🙂 – vaikuttavia. Ja Suomen maaseudun elämästä (Raatajat rahanalaiset, Heinäkuun päivä (palaan tähän vielä), Pyykkirannassa etc.) maalaukset olivat juuri siitä maailmasta jota tutkin ja opetin yliopistovuosina; arjen historiaa kuvitettuna. 🙂 Tunnissa ehdittiin häthätää kiertää koko näyttely ja kun väkeä alkoivat Ateneumin salit olla jo aika täynnä, ajattelin, että seuraavalla Helsingin reissulla voisin käydä toistamiseen, rauhassa.
Puolen päivän aikaan lähdimme R-junalla kohti Järvenpäätä.
Ja useaan otteeseen ja nyt ainakin tunteroisen olen tupissut ja kiroillut, pahinta peläten, koettanut saada siirrettyä kuvia kamerasta läppärille, eikä se onnistu tänäänkään. Muistikortti vioittunut? Ehkä. En tiedä. Ja harmittaa kovasti. (EDIT seuraavana iltana: nyt toimii)
Mutta sitten muistan, että heti aamulla taas Emmiliinin tykö. Kaikki hyvin.
Helsingissä. Hotellissa. Taas Grand Central. Kolmannen kerran tämä valittiin hotelliksi erinomaisen sijaintinsa (Rautatieaseman ja Kansallisteatterin välissä) vuoksi. Tällä kertaa myös Kansallisteatterin naapuruus oli tärkeää, sillä olin varannut meille liput Juhlat – ja elämä siinä sivussa -näytökseen. Se kun tuntui sopivan tämän viikonlopun teemaankin.
Rautatieaseman sijannilla edelleen merkitystä, Kansallisteatterin ei niinkään. Ei ainakaan tällä reissulla. Kävipä nimittäin niin, että aamupäivällä ollessani kampaajalla (siis Oulussa vielä) puhelimeen kilahti viesti: Sairaustapauksen vuoksi illan näytäntö peruttu!! En ilahtunut.
Miksi ihmeessä mennään jo tänään Helsinkiin jollei ole mitään tekemistä, merkityksellistä menemistä. Siispä siinä T:n saksiessa hiuksiani lyhemmiksi surffailin pikapikaa Helsingin ravintoloita: mennään siis syömään hyvin, jollei kerran teatteriin päästä. Ja tsädääm: Henkka Alen -viikot jatkuvat: ravintola Fiascoon varaus iltaseitsemäksi.
Lento Helsinkiin sujui helposti, junamatka kentältä keskustaan samoin. Ja meille jäi tovi aikaa piipahtaa Stockan lastenvaateosastolla. 🙂 Sekä Emmiliinille että Eepille on kesämekot hankittu.
(Yllä kuunari, ravintolalaiva Kathrina jonka taustalla illan auringonlasku näytti samalta kuin taivas tuntureilla tammikuussa: pastellin sävyt ihan samat. Emme kuitenkaan syöneet siellä vaan Vanhan kauppahallin vieressä Fiasco?:ssa) )
Illallisella päätimme törsätä, hyvittää peruuntunutta teatteria, ja otimme maistelumenun = neljä ruokalajia. Tiedättekös ravintolan mustapippuririsotto oli aika lailla parempaa kuin minun viikolla tekemäni!! Se oli aika taivaalllista, ja sopivan kokoinen annos menukokonaisuudessa. Ja vielä tarjoillut viinit! Juhlailta oli tänään.
Ja minullahan oli kuvia illasta. MuttaKU!!! olen tässä pitkän tovin yrittänyt, mutta kolmi/neliyhteys hotellin wifin, läppärini, kameran muistikortin ja kuvankäsittelyn välillä ei vaan pelitä, EVO, en vaan taaskaan osaa, joten pahoittelen omasta ja teidän lukijoiden puolesta. 🙁
Huomenna uusi päivä, vaihdamme maisemaa, ja soisin kaiken toimivan. (EDIT 28.4. NYT TOIMII! 😀 )
Västäräkki, kaksi joutsenparia ja yksi haukkakin, – pieni, vaalea, oisko ollut varpushaukka? Joki jo reunoja myöten sula ja vesi korkealla, pyörätiet jäättömiä. Meri vielä jäässä, ja aika kaukana pilkkijöitäkin, mutta jäätelökioskit ja niiden kalusteet jo valmiina. Niin ja aurinko. Kevään merkkejä on paljon.
Ja lähdön tunnelmaakin on. Etelän matkalle lähdetään huomenna. On kai oikeasti jätettävä talvitakki kotiin, kengätkin jotain muuta kuin karvavuoratut? – Helsingissä ollaan ilta ja yö, lauantaina sitten jo Järvenpäähän.
Tänään kun ulkona on lunta, kun somessa kaikissa kuvissa on lunta, kun sanomalehdissä on lunta ja kun sääennusteissa on vielä lisää lunta, minä tein aamiaiseksi puuron, otin kuvan siitä, nautin ajattelematta lunta ja päätin, että tänään en laita postaukseen yhtään lumikuvaa, joita tuli kyllä otettua, vaan laitan blogiini kuvan minun hedelmä-jukurttipuurostani. Se on paljon piristävämpi kuin märät tiet, vetiset hanget, harmaa taivas.
Postauksen lopussakin on ”puurokuva”. Se ei ole riisipuuroa, ei aamupuuroa vaan cacio e pepe risottoa – yllätys, yllätys resepti Henkan Italia -kirjasta. Cacio e pepe ~ juustoa (pecorinoa) ja pippuria on tunnettu pastaklassikko, mutta tämäpä onkin risotto. Eikä yllätys ole sekään, että minä risottofani (parsa-, porkkana-, scampi-, samppanja-, tattirisotot ovat meillä paljon yleisimpiä kuin makaronilaatikko tai spaghetti Bolognese) ihastuin tietysti tähänkin. Siis puuroa aamulla ja puuroa päivälliseksi.
Aamiaisen ja päivällisen välissä kävin pyöräilen eksymässä ja ostamassa yhden kerän lankaa Maikkulan yrityskylässä. Sinne on meiltä matkaa kymmenisen kilometriä, ehkä vähän enemmän, ja olen toki Lankapuutarha-myymälässä käynyt pyöräillen ainakin pari kertaa aiemminkin, mutta silti onnistuin tänään eksymään. Tai menomatkalla polkemaan niin monen mutkan kautta, että matkaa tuli hyvinkin tuplasti. Muutama (Äimärautio ja Tahkokangas) isohko tietyömaa saivat minut harhailemaan, mutta eipä sillä nyt niin väliä.
Mutta – taas kerran – paluumatkalla tulin miettineeksi, että miksi minun on aina ”rupateltava”, seliteltävä, kerrottava, kyseltävä, juteltava kaupoissa, asiakaspalvelijoiden kanssa, virastoissakin, opiskelijoiden kanssa ja vaikka kirjakaupan myyjän kanssa. Siis tarpeetonta small talkia, miksi? Miksi piti lankakaupan mukavan pitäjän kanssa pohtia noita tietyömaita ja sitten vielä selitellä kenelle ja miksi teen villapaitaa, jonka kaulus olisi jäänyt tekemättä, jollei ko. lankakerää olisi ollut. En minä tavarataloissa enkä marketeissa juuri ryhdy juttelemaan, mutta tuttujen kauppiaiden tai vaikka lääkärin tai ravintoloitsijan kanssa diskuteeraan huomaamattani; helposti siinä jotain ”päivänpolttavaa” 🙂 asiaa pieni tovi pohditaan.
Äitini ei voinut ymmärtää moista: kun olin käyttämässä häntä lääkärissä, tai olin katsomassa sairaalassa tai oltiin syömässä tutussa ravintolassa tai kesällä kauppatorilla, ja minä saatoin hetken jutella (tai taustoittaa käyntimme syytä), äiti kyllä aika napakasti esimerkiksi lääkärissä ilmoitti, että ei me oltu sinne seurustelemaan tultu. Ja hän se kuitenkin oli 100 % karjalainen, minä vain puoliksi. 🙂
Enpä tiedä. Jäinpähän vain miettimään, että miksen vain ostanut sitä lankakerää. Toisaalta eipä kauppiaskaan mitenkään hiljaa ollut, – siinä me hetken juttelimme. Ja kiitos ja näkemiin. Mukava putiikkireissu oli se.
Nyt villapuseron kauluskin on valmis. Enää päättely ja viimeistelypesu. Hyvin ehti valmiiksi ajoissa.
Jo pääsiäisen aikoihin minulla alkoivat kalenterinvaihtoviikot. Puolitoista vuotta käytössä ollut Nuunan muistikirja/kalenteri/bujo alkoi olla täynnä. Varsinaisia kuukausi- ja viikkokalenterisivuja ei siihen mahtunut enää kuin tämän huhtikuun loppuun, joten hyvissä ajoin ryhdyin ”tuunailemaan” uutta.
Tämä uusi, omatekemä kalenteri-muistikirja, on minulle nyt kolmas. Olen tästä puuhastani kirjoitellut täällä ennenkin (mm. postaus Versioni bujoilusta) ja kun olen tässä puuhassa nyt vähän edennyt (= tullut riippuvaiseksi), niin kirjoittelen vähän lisää.
Semminkin kun viimeisimmässä blogikyselyssä joku (kiitos tuntemattomalle siitä 🙂 ) ehdotti aiheeksi juuri kalenterointia, niin esittelenpä sitten uutta Nuunaani, johon kesäkuukaudet olen jo tehnyt valmiiksi. Varsinaisen kalenterin lisäksi siinä on uudet ”luvut” kirjoja, kokkausaikeita ja pyöräiykilometrjä varten, sivut postausaiheita ja viinivinkkejä varten, mökkimuistio, ”Oma omakanta” ja kaikkea muuta elämänmenooni kuuluvaa, joista on mukava kirjoitella, joita on hauskaa suunnitella, ja myös tarpeen muistaa.
Tämä on siis paljon enemmän kuin pelkkä kalenteri. Se on muistikirja, päiväkirja, kirja lastenlasten sanomisista ja tekemistä, työkirja. Enää en tarvitse kokousmuistioita, en tutkimuspäiväkirjaa, mutta muistamista on silti.
Allaolevan gallerian kuvat aukeavat isommiksi ja klikkaamalla voit edetä kuvan oikeasta reunasta.
Tuunaustarvikkeita
Nuuna Minulla A5-kokoinen, 256 sivua (riittää pariksi vuodeksi), sellainen, jossa on pistesivut ja paksua paperia (premium 120 g) ettei tussit heijastu läpi.
Kalenterimania (FB-book-ryhmän ylläpitäjien ja muiden pitämä blogi. Joskus olen piipahdellut, hakenut ideoita aukeamiin. Samoin samannimisestä FB-ryhmästä. Sen kautta on löytynyt mm. Etsyn tarrojen myyntisivut.
Etsy, josta olen ostanut vintage-tyylisiä tarroja/kuvia. Hakusanoina minulla olleet mm. kitchen, easter, food, books, winter, summer, cycling. Eli juuri niitä samoja juttuja joita täällä blogissakin postausten kuva- ja artikkeliasioina. Jokunen kymppi on mennyt kymmenien ladattavien kuva-arkkien tilaamiseen. Mm. Pieni pääsiäisruokakirjan vol. 2 sai osan kuvituksestaan näillä Etsystä ostetuilla pikkukuvilla. Tänne blogiin on siirtänyt kuvia kuvankäsittelyn avulla ja tähän uuteen kalenteriin (vanhassa näitä ei vielä ollut, koetin itse piirrellä jotain tikkukukkasia, mutta kun ei tuo piirrustustaito oikein ole vahvuuksiani, niin löysin näistä tarroista mieluisia juttua kalenteriin, – ja tänne blogiinkin!
Etsyshän nyt on suunnilleen kaikkea: sisustuksesta vaatteisiin, urheiluvälineistä keittiötarvikkeisiin. Jollet tiennyt, että myös auton ikkunalaudalle voi laittaa kukkia, niin nyt tiedät. Etsystä löytyy! Ja siellä on myös kalenterointiin paljon valtavasti muutakin kuin ladattavia pdf-tarroja. Mm. erilaisia kauniita muistivihkoja, kalenteita, bujoja, …
Mutta ehkä kotimaisia kannattaa kuitenkin suosia, eikö? Tarroja, washiteippejä, kyniä, kalentereita, ja kaikkea muuta, jota harrastelijat näissä puuhissa käyttävät, löytyy suomalaisistakin kaupoista, myös kivijalkaliikkeistä. Tässä pari sellaista: Teippitarha ja Paperimuru. Suomalainen Kirjakauppa nyt ainakin on mainittava. Käyhän joskus vilkaisemassa, kuinka paljon kaikkea on tarjolla. Mm. kuitukärkyniä olen sieltä hankkinut.
Jos kirjoitan, että tämmöinen tuunailu on jotenkin terapeuttista, voimaannuttavaa tai maadoittavaa, niin se kuulostaa melko hassulle tai tosi typerälle. Mutta jotain sellaista siinä kuitenkin on. Ehkä sekin on jännää, että se on vain mun oma. Eikä siinä mulle ole mitään hassua tai typerää. Tässä vaiheessa oikein hyvä juttu.
”… parasta ennen päiväyksen jälkeen paikolleen unohtunut talvi”.
Parhaillaan kuuntelussa olevassa kirjassa oli tuollainen: ”paikoilleen unohtunut talvi!” Niin hieno ilmaus: juuri sellaista on tänään täällä ollut.
Otsikkokuva on lempparipyörälenkkini kääntöpaikalta Oulujokivarresta. Siitä on ollut täällä kymmeniä kuvia, mm. tässä kollaasissa.
Nyt maisema todella ankea, mutta kyllä tämä tästä.
Kirja, josta lainaus on, ei ole ainoastaan tuon erinomaisen luonnehdinnan vuoksi hyvä, vaan se on monin tavoin koskettava ja ajattelemaan pistävä. Elina Hirvosen ”Rakkauksien lokikirja” on fragmentaarinen olematta sirpaleinen silppu, tunnelmaltaan vaihtuva, dokumentaarinen ja jutusteleva, vakava ja melkein lörpöttelevä. Haluamattaan tulee miettineeksi, kuinka paljon siitä on ”totta”, autofiktiivistä ja/vai/tai tarinallista, kirjailijan sepittämää.
Silti kirja on vakuuttava, viisas, ja todellakin ”lokikirja”. Tuo lainaamani kohta ei todellakaan ole ainoa, jossa pysähdyin, kelasin takaisin ja kuuntelin uudestaan (ennen tällaisen kohdan tullessa vastaan, se alleviivattiin ja tehtiin sivun nurkkaan viikkaus. Nyt kelataan takaisin ja opetellaan ulkoa.).
Hieman kalseahkosta säästä huolimatta olin siis kuitenkin ulkona. Liikkumisen ja kirjojen lisäksi muuta hyvää tässäkin päivässä olivat hyvä ruoka ja kutominen. Tekeillä oleva neule on toiveena saada mukaan ensi viikonlopun reissulle, joten tikuttamista on vielä. 🙂
