Hyvin nukutun yön jälkeen hotelli Kakolan hyvälle (erityismaininnan ansaitsee Turun paahtimon tummapaahto kahvi 🤎) aamiaiselle aamuseitsemältä. Kahdeksalta läpi sateisen, aution Turun – ja kohti Oulua. Koko matkan satoi ja oli harmaata, – tasan kahdeksan tuntia kului taipaleella. Nyt taas muistetaan, miksemme käy useammin Turussa.

Kotona kaikkia laukkuja ja nyssyköitä purkaessa ja paikalleen laittaessa kului tovi jos toinenkin. Minulla on yleensä – patikkalomillakin – tasan yksi matkalaukku, mutta nyt oli kenkäkassia, tuliaiskasseja (mökille, muksuille, kotiin, viinejä laivalta, ..), reppuja ja ties mitä.

Olinhan kuitenkin ollut yhdeksän vuorokautta aika lailla erilaisissa rooleissa tai miljöissä. Purkanut ja pakannut.

Kaikki sarjassaan oikein hyviä yösijoja. Kiertomatka, syyslomamatka, mukava matka, jossa paljon uutta. Ahvenanmaa käymisen väärti, ehdottomasti.

1 Comment

  1. Olimme naisten reissulla Turussa kolme viikkoa sitten ja yövyimme myös Kakolassa. Yksi meistä kolmesta (se kaikista pienin meistä huiman pitkistä) pääsi kalteripinnasänkyyn ja hyvin kuulemma nukutti Kakolanmäki oli kyllä kiehtova ja kiva, hotelli erinomainen. Nautimme myös Kakola Spasta, sillä oli mukava startata lauantaiaamu.

Jokainen kommentti on ilo!