Viideltä halasin tyttären, – enkeleitä elämääsi, nautihan!
Tämä postaus pitäisi lukea niin että taustalla soi tämä KLIKS
Jos pärjäämisellä tarkoitetaan matkustamisesta, asioiden hoitamisesta ja arjen sujumisesta selviämistä, en minä juurikaan huolissani ole. Kun olen katsellut ja myötäelänyt sitä, miten on opintonsa, työnsä, raha-asiansa ja asumisensa hoitanut, niin en epäröi, etteikö tyär pärjäisi. Hyvin on ihmisten kanssa toimeentullut ja ystäviä hankkinut ja niistä kiinni pitänyt. Uskon vakaasti, että siivet ja juuret lapsella on, . .
Tytärtä itseään jännitti eniten, miten pärjää töissä, miten markkinointitutkimuksen teko simahtaa ja toinen asia, mikä arvelutti oli se, että miten tulee toimeen mañana-meiningin kanssa: oli jo Strassburgin vaihtovuonna monta kertaa liki tuskastunut meksikolaisten ystäviensä tapaan hoidella asioita, eikä osannut mukautua kavereidensa loputtoman kiireettömään, aikatauluista piittaamattomaan elämänmenoon. Tytär kun ei oikein osaa vitkutella ja on yhtä allerginen omille ja muiden myöhästymisille kuin moni muukin suomalainen, mm. molemmat vanhempansa. 😉 Mutta koetin lohdutella, että onhan sitä opittava sellaisessakin maailmassa elämään.
Tiedänhän minä, että ainahan voi sattua jotain, – mutta niinhän kotonakin voi sattua, niinhän voi sattua mansikanmyynnissä Raksilassa, tai niin voi Helsingissä tai Saariselälläkin sattua. . . – ei niin, ettenkö siitä olisi huolissani. Jos kohta olen enemmän huolissani kaikkina niinä arkiaamuöinä, jolloin tiedän pojan olevan matkalla Raaheen, Tornioon tai mihin tahansa tien päällä, kun keli on karmea, niin kuin nyt lauantaiaamunakin.
Mitäkö sitten kyynelehdin, – – miksi itkusilmin ajelen lentokentältä aamuviiden jälkeen takaisin päin?
Matkan pituus Meksikoon, ehkä se etäisyys on se suurin huolen aihe. Poikaystävä Baden-Württenbergistä ja riiuureissut Stuttgartiin ja sieltä tuntuvat tähän verrattuna melkein kuin naapurinpojan kanssa seurustelisi, – pari lentoa, muutama tunti. Mutta Meksiko, ja siellä vielä Monterrey! Jos hyvin ketjuttaa Oulu – Helsinki – Lontoo Heathrow – Mexico City – Monterrey niin vuorokaudessa on siellä. Vuorokaudesssa!
Minä en voi olla auttamassa tai lohduttamassa jos ois tarve. Jos on tyttärellä paha olo, jos ahistaa tai jos sitten oikeasti jotain sattuu, minä en voi olla läsnä. Se se on se kyynelten aihe.
Ikävä. Ei enempää, eikä vähempää kuin ikävä. . .. tunnen saman ikävän kun poissa on hän…
Enkeleitä elämääsi, pikkuinen, pistä monet sukat päällekkäin kun jänskittää liikaa — niinhän teit pienenäkin joulupukin tuloa jännitellessä. Neljät sukat päällekkäin ja joulupukin tulo oli ihan peloton juttu.
