Merkillinen mökkisunnuntai

Katsoessani kun molemmat lapset nauravat aamiaispöydässä, ajattelen, että molemmat näyttävät nauraessaan lapsilta, tiedättekös, sellaiselta kuin olivat ”pieninä”. Silmistä sen näen. Vai onko niin, että vain minä sen ajattelen, tunnen niin …

Nauravan, runsaahkon isänpäiväaamiaisen jälkeen nuoret – myös tytär – pakkaavat kamansa ja koiransa, lähtevät kotiin. Koteihinsa. Eivät erityisen innostuneina lähde, miettivät, jotta jos lintsaisivat töistä, gradunteosta, ja jäisivätkin täksi päiväksi, viikoksi… Mutta lähtevät kuitenkin.

Ja minusta tuntuu, että poika lähtee tällä kertaa askelen kauemmas kuin tavallisesti. Ihan kuin kihlautumisen jälkeen lähtisi vähän kauemmas. Ihan kuin vähän aikuisempana lähtisi.

Mutta nuoripari lupaa tulla kanssamme tänne itsenäisyyspäiväviikonloppuna jos suinkin mahdollista, – tyttären suunta on silloin eri.

Jäämme kaksin Hangasojan sunnuntaihin. Harmaa taivas, pehmeät, kimmeltävät hanget ovat muuttuneet vetisiksi, raskaiksi, roskaisiksi. Sataa vesitihkua, näkyvyys on kovin surkea. Sää on merkillisen apea, tylsä. Kieltäydyn kärsimästä huonoa omaatuntoa siitä, etten ole ulkona kauaakaan.

Luen, torkun, teen lasteni isälle ruokaa (Kiveliön savurautu, uudenlainen mätimousse, viiriäisen munia ja muuta pientä… eilisen jälkeen ei niin kovin nälkä, semminkin kun liikkuminen ollut säälittävän vähäistä), saunotaan, vastaanotellaan ja välitellään onnitteluja nuorten kihloista, muistellaan omaa kihlautumista. Olin kihlautuessamme juuri saman ikäinen (21 v.) kuin poika nyt, olimme mekin seurustelleet kolme vuotta, emme tosin asuneet vielä yhdessä, minä olin jo pois kotikotoa ollut pitempäänkin, mekin olimme koulukavereita, meillä ei ollut keskikoulussa pientä seurustelupätkää kuten nuorella parilla on, – – –

Täällä on hiljaista. Hiljaisempaa kuin koskaan.

Niitä näitä Vanhemmuus

Elämä on … ;)

Pakkanen oli yöllä laskenut, aamulla enää – 6 C.

Pitkä aamiainen. Gradulainen ahkeroi vähän aikaa, nuori pari ulkoilutteli Maisaa (saksanpaimenkoira), ja avitti lumitöissä, ja aika pian lähdimme kohti Saariselän keskustaa.

Kylillä käveleskeltiin, kierreltiin ja katseltiin. Taivas pilvessä, pientä tihkuista lumisadetta aika ajoin, mutta liikuttiinpahan, oltiin ulkona. Ja yhtäkkiä: ”Tässä minun kuuluukin olla. Tässä on minun paikkani.” Nämä rakkaat, – ja Lapin marraskuinen lauantai…

Kuukkelin pororieskat ja Siulan aurajuusto-poro-makkarat käytiin ostamassa, ja ajeltiin Huipulle, tarkoituksena laskeskella Kaunispään rinne pulkalla alas. Ainakin mäenlaskun MM-kisojen kymmenenneksi sijoittunut esikoinen aikoi pulkkailla, mutta olihan niin kova tuuli, että skipattiin treenimahdollisuus ja lähdimme möksälle lumitöihin ja notskille.

Saunan lämmitystä ja lumitöitä. Lepoa ja lukemista. Saunomista ja kuohuvat.

Kuuden jälkeen lähdimme Saariselälle. Lapin keittiömestareiden herkkupöytä oli meidän tämän illan ruoka. Eikä ihan tavallinen ruoka. Enkä todellakaan illalliskortteja tilatessa kuukausi sitten tiennyt, että kihlajaisillallinenhan siitä tulisi!

Tomppa ja Jenni olivat eilen käyneet Ultima Jewelllerystä sormukset ostamassa.

Meidän kuopus kihlasi tyttöystävänsä, avokkinsa, eilen. Olihan se yllätys kun eilen tänne tultiin. Iloinen yllätys, joskin oli jo aiemmin pehtoorin kanssa ajateltu, että ehkä Roomasta toukokuussa tulevat kihlojen kanssa, tai kun intti oli ohi, tai kun … Kolme vuotta ovat jo kimpassa olleet.

Kummallisen iloinen ja liikuttunut olen siitä, että halusivat täällä pohjoisessa kihlautua.

Vielä minä tätä makustelen. Kauan. Hyvillä mielin.

Lappi Niitä näitä Vanhemmuus

Juuri nyt on hyvä

Sininen hetki heti Napapiirin jälkeen. Ja samalla olo aina vaan parempi. Toisaalta ei huono ennen sitäkään…

Tätä ennen kuitenkin aamu, varhain töissä, turhan varhain, ja hyvä oppiainekokous, olimme eri mieltä, mutta sekin vain vei eteenpäin. Keskustelimme opiskelijoistakin, hyvä, ja tohtoriopiskelijoistakin, hyvä. Ja toki paljon muustakin. Hyvä. Keskustelu on hyväksi.

Kokouksen jälkeen olisi ollut kakkukahvitkin – kuulin että kakku oli ollut erinomaista – lähin työkaveri kun vietti puolivuosisataisiaan – yritin kyllä vihjata jo aiemmin, että olisi lakisääteisesti vapaapäivä, mutta ei – ei kollega tajunnut, vaan töihin mokoma tuli — olinpa siis eilen hankkinut meidän kaikkien puolesta ”herkkukorin”, jossa oli kaikenmoista pientä hyvää ja tietty yksi kirjakin.

Lahjojen keksiminen – varsinkin isomman porukan puolesta – on vaikeaa, tietty helpottaa jos on tuntenut lahjan saajan vuosikymmeniä… kun edes vähän tietää, mistä lahjottava voisi tykätä. No niin, mutta siis minä en ollut lahjaa luovuttamassa, sillä puolelta päivin liukenin: pehtoori ja tytär odottivat jo parkkipaikalla. Ah, onnea. Kohti pohjoista.

Olihan siellä matkalla porojakin. Onneksi vain vähän.

Ja kuudelta olemme Hangasojalla, jossa on kylmä.

Nytkin. On kylmä.

Mutta onhan täällä muutakin, nuoripari, odottivatkin meitä. Mukava.

Tästä on vielä kerrottavaa.. nyt tämä lepo ja rauha, tämä epätodellinen olo. Eikä se johdu vain Lapista. Kaksin on erilaista. Ja nytkin on hyvä. Joskus on parempi kaksin, tänä iltana on parasta juuri näin. Nyt on hyvä.

Niitä näitä

Tunnit ei riitä

Päivä menee tavattoman nopeasti, eikä tunnit riitä

– kun aamulla jää pihalle ihailemaan tähtitaivasta, kuivaa ilmaa, pikku pakkasta.

– kun päivän yrittää miettiä, miten tunkisi väitöskirjallisen ja vähän enemmänkin asiaa kahteenkymmeneen minuuttiin.

– kun nuori mies nimettelee harmaaksi eminenssiksi (ks. alla) ja itse alkaa miettiä, mistä moisen nimityksen on saanut: onko silloin neuvonantaja, ”asemassa viraton”, omaan poliittiseen tavoitteeseen pyrkijä vai johtuuko nimitys sittenkin vain hiusten ja muun olemuksen harmaantumisesta marraskuisella kampuksella vai kenties sittenkin lempijumpperista [harmaasta], johon tänään on pukeutunut.

– kun käyttää pitkät tovit esimiehen kanssa keskusteluun valokuvauksesta ja sen harrastamisesta: ”Jospa minäkin rupeaisin harrastamaan valokuvausta kun ensi vuonna jään eläkkeelle, voitais sitten käydä kimpassa kursseilla.” – Nii.

– kun jää pitkäksi ajaksi ihailemaan Hangasojalta mökkinaapurilta aamusähköpostissa tullutta kuvaa,

jossa saatesanoina lukee ”Tältä näyttää täällä. Pehmeältä ja valkoiselta. Neljä riekkoa oli aamulla pihalla. Ne oli jotenkin samanlaisia kuin lumi.”

– kun illalla käy ”valokuvauskeikalla” kilpienluovutusjuhlassa (oululainen Hugo-ravintola Uudella Seurahuoneella sai tänään paistinkääntäjien kilven, eikä syyttä!).

– kun unohtuu lukemaan jotain mistä ei artikkeliin ole mitään hyötyä.

– kun liikennevalot ovat suosiolliset kun käy kaupungissa hankkimassa lahjan joka huomenna luovutetaan.

– kun kirjoittaa blogia ja vielä pitäisi pakatakin….

*Harmaa eminenssi tarkoittaa vaikutusvaltaista poliittista neuvonantajaa, tukijaa tai avustajaa, joka toimii poliitikon tai poliittisen liikkeen yhteydessä salaa tai vailla virallista asemaa. Harmaa eminenssi ei välttämättä ole auttamansa poliittisen voimatekijän varaukseton ihailija tai kannattaja, mutta hän katsoo tämän tukemisen edistävän jotakin itselleen tärkeää poliittista tavoitetta. Nimitys syntyi 1600-luvun Ranskassa, jolloin François Leclerc du Tremblay toimi kardinaali Richelieun oikeana kätenä. Leclerc du Tremblay oli kapusiinimunkki ja pukeutui harmaaseen kaapuun, mistä syystä hän sai kutsumanimen éminence grise. ”Eminenssi” oli kardinaalin arvonimi, mutta Leclerc du Tremblay kuoli juuri kun hän oli saamassa kardinaalin arvon^[1]. Suomen poliittisessa historiassa harmaana eminenssinä on pidetty esimerkiksi akateemikko Kustaa Vilkunaa, joka oli Urho Kekkosen tukija yliopistomaailmassa. (Wikipedia)

Niitä näitä

Viikonloppua jo odotellen

Täällä tuoksuu pulla.

Leivoin puolen litran taikinallisen pikkupullia. Lähdetään viikonlopuksi mökille, ja mökillä on mukavaa kun on pullaa. Semminkin kun sinne tulee nuorisokin. Juniori ja avokkinsa lähtevät jo huomenna iltapäivällä, kunhan pääsevät töistä, me pehtoorin ja tyttären kanssa vasta perjantaina, kunhan minä pääsen puolilta päivin kokouksesta.

– Hiihäkkö?

Pehtoori kyseli moista. No ei ole kyllä tullut pieneen mieleenkään, vaikka kyllä tuo latukameran kuva näyttää että hyvässä kunnossa latu on. Jotta eipä tuota tiedä, vaikka hiihtäsinkin. Mutta joulukorttikuvia ainakin otan. Ja lauantaina mennään syömään. On kolmas kerta kun menemme Lapin keittiömestareiden herkkupöytään.

Kaikkinensa on ihana päästä pohjoiseen, …

Minulla on ollut taas liki ennätyspitkä aika pois sieltä. Elokuun alussa viimeksi olin mökillä, joten ei ihme, että ikävä on jo iso. Enkä ota töitä mukaan. EN. Ehkä Laanilan historiaa toimitustyötä varten, mutta en mitään muuta.

Pullan leivonnan lomassa olen vähän värkkäillyt Lontoon kuvien kanssa… Saapa nähdä, josko ehtisin yön tullessa ne jo julkaista? Niitä tehdessä ajattelin, että pitäisi tehdä erillinen sivu kaikesta matkamuistokrääsästä ja arvokkaammastakin LONDON-logolla tai brittiväreillä koristelluista tuotteista. Olen kuvannut niitä kymmenittäin. Oli mitä kuvata.

Tein sitten myös kollaasin siitä meidän lauantai-illan Michelin tähden ravintolan Cobra Coffesta. Klikkaa isommaksi niin näet, kuinka hienosti Owen flambeeratun kahvin valmistaa.

Niitä näitä

Aikaansaapa

En pidä siitä kun joku sanoo ”asioilla on tapana järjestyä”. Se tarkoittaa useimmiten sitä, että sanoja ei tee asiaa, joka hänelle kuuluisi tai hän tekee sen myöhässä tai hän sälyttää homman jonkun muun tehtäväksi, mutta kuittaa pisteet itselleen.

Tänään aamulla toivoin, että niin olisi, että asioilla olisi tapana järjestyä. Ja niin kävi. Asiat järjestyivät, enkä siirtänyt, en sälyttänyt, enkä myöhästynyt. Mutta kyllä voin kuitata pisteet itselleni. 🙂

Olen ollut kertakaikkisen aikaansaapa. [ihan tavattoman tyhmänkuuloinen sana: ”aikaansaapa”!]

Aatelisvälipaloista keräilytalouteen, Laanilan historiasta UniOgsin ihmeelliseen maailmaan, muutamia mukavia sanoja ja merkillistä pahantuulisuutta liikkeellä ja ilmassa, kuulumisia ja tutkimusta syntymistä ja kuolemista, kaikkea siltä väliltä, pisteenä digikurssi ja nyt Downton Abbey. Toimen päivä.

Bloggailu Ruoka ja viini

Brittiläistä, kuuluisaa ja halpaa – ja kaikki erinomaista

Huomenna on illalla digikurssi ja sen päälle Downton Abbeyn kolmannen tuotantokauden alku! Ja Dame Maggie Smith on mukana, jee! Ja eilen uutisoidun jutun mukaan hänet nähdään myös seuraavalla, neljännellä tuotantokaudella. Ihan parasta viihdettä mitä voi olla.

Brittielämän tunnelmissa tässä muutenkin, Lontoon kuvien perkaamista ja sitten kolumniinkin on tulossa terveisiä saarivaltakunnasta.

Mutta muutoin kovin rahvaanomaista ollut tämä päivä. Ainoa, mikä työteliästä ja pimeää marraskuun päivää vähän juhlisti, oli sapuska. Minä olin jo ajatellut, etten mene virran mukana, enkä puhu täällä avokadopastasta mitään, riittäköön että kaikki muut siitä bloggaavat, mutta onhan se linkki ohjeeseen laitettava: täällä. Jos jotenkin olet onnistunut välttymään tähän reseptiin liittyvältä tarinalta aamuteeveessä, Hesarissa, kymmenissa blogeissa, FB:ssä ja kuitenkin haluat tietää sen, niin klikkaa tänne.

Tänään kun tein sitä, oli otettava kuva. Oli oikeastaan pakko. Siitä huolimatta, ettei mikään kuvauksellinen ruoka olekaan. 🙂

Tässä ennen pastan lisäämistä.

Tässä kastike jo spagetissa.

Mutta siis: onhan se ihan hulppean hyvä safka. Ja samasta kirjasta on se lohi-avokado-salaatti, jonka ohjeen tänne laitoinkin jo joku aika sitten. Edelleen sitäkin voin suositella.

Ja sitten toinen juttu, joka ei ehkä oikeastaan kuuluisi maanantain – vaan perjantain – postaukseen, mutta kun tämänkin olin ajatellut täällä skipata, siis etten siitä kirjoita, mutta kun tähänkin on nyt tullut kannustusta ”etkö vois laittaa blogiin kuvaa siitä”? Siispä.

Tämä juttu liittyy yllättäen meidän Junioriin. Poika oli töissä kuullut, joltain tukkurilta, kauppiaalta, any way, joltakin, että Alkossa on tapahtunut pieni työtapaturma, ja että tietty chileläinen kohtuullisen hintava (about 20 euroa pitäisi olla) punaviini onkin saanut väärän hinnan.

Liekö hinnoitteluvirhe urbaanilegenda, mutta joka tapauksessa Santiago 1541 (Syrah, Cabernet Sauvignon, Malbec) -viinin saa seitsemällä eurolla ja se on erinomaisen hyvää viiniä. Juniori toi meille sitä pullollisen välittömästi kuultuaan tarinan, noin kuukausi sitten. Ei ole ennen meille poika punaviiniä tuonut, mutta tämä kerta kyllä kannatti.

Nyt kun pikkujoulukausi on alkamassa kannattanee pitää mielessä, – monista liikkeistä on kuulemma jo loppunut…

Ruoka ja viini Valokuvaus

Retkellä Koitelissa ja kotona keittiössä

Valokuvauskurssin retkipäivä Koiteliin, jossa kyllä kannattaa käydä (edellisen käynnin raportti täällä ja ”virallinen” esittelysivu täällä).

Olisi sää voinut olla parempikin. Mutta siinä kun Oulussa satoi vettä, niin Kiiminkijokivarressa tuli räntää, – mikä oli kuitenkin pienempi paha. Kamerathan ei välttämättä kovin kosteista keleistä tykkää… Me kuvaajat emme antaneet sään lannistaa.

Meillä oli siellä kuvaustehtäväkin, laittelen tänne kunhan saan valmiiksi, reilun viikon päästä vasta pitää olla … Tässä muutama otos .. Eiliselle koivukuvalle löytyi pari Koitelista.

Vettä koskessa ei ollut kovin paljoa, mutta kuvattavaksi asti riitti kuitenkin.

Retkellä pitää olla eväät, ja valokuvauksesta viis, kunhan paistetaan makkaraa! Vähän tuommoinen fiilinki tuntui meidän seitsemän hengen porukassamme olevan, ja sehän sopi minulle. Eilen leivoin mukaan vietäväksi valkosuklaamuffareita. Jäi niitä perheellekin ja taitaa riittää vielä huomiseksi töihinkin aamukahville…

Näiden – vanha, omakehitelmä – resepti on tässä (klikkaa isommaksi)

Nuoret eivät paljon muffareita syöneet meillä kun oli muutenkin runsaahkosti jälkkäreitä. Tai siis lettuja ja niille suklaarahkavaahtoa, vaniljavaahtoa, lakkoja, vaahterasiirappia, … ja pääruokaakin oli enemmän kuin runsaasti. Oli vähän sellainen kaappien ja pakastimen tyhjennysfiilis ruokaa tehdessä. Minusta – eivät muutkaan syömättä jättäneet – parasta oli poronmaksamousse. Tein erilaista kuin ennen. Kuvaa ei ehkä kannata laittaa, näyttää — noh, ei näytä herkulliselta, mutta kyllä se oli erinomaisen hyvää.

Ja näin se tehdään: Pilko poron maksa kuutioiksi, silppua yksi iso makea sipuli, valkosipulin kynsi, ja paistele niitä voi-öljy-seoksessa. Lisää pannulle purkillinen smetanaa, pari ruokalusikallista ketsuppia, paljon rouhittua mustapippuria ja timjamia, tietysti suolaa ja anna hautua 5 – 10 minuuttia. Sekoita pamixilla tahnaksi, lisää tuoretta rakuunaa ja jätä jääkaappiin makuuntumaan pariksi tunniksi. Tomaatin kanssa ihan tavattoman hyvää. Olisipa ollut cocktail-tomskuja, ne kun olisi täyttänyt tällä, olisi tullut salonkikelpoista kuvattavaa… 🙂 Moni muu pääruoka olisi ollut kuvattavaakin, mutta keskityin syömään, joten ”no fotos”.

Mutta tosiasiahan se on, että ruokaa parempaa oli seura. Ihan saletisti. Meidän mielestä ainakin, nuorista en tiedä. 🙂

Hautausmailla Historiaa Niitä näitä Valokuvaus

Pyhäinpäivänä 2012

Niin marraskuu kuin vain voi kuvitella. Yllättäen aamupäivän sateessa ja sumussa muutama kelpo otos. Säästän osan julkaisemisen viikolle, mutta tässä jo jokunen.

Kuvat suurenevat klikkaamalla, ja tästäkin tuli aika hieno taustakuva tietokoneelle.
Klikkaa kuva isoksi, sitten hiiren oikealla näppäilemällä klik, klik,
ja avautuvasta valikosta valitse ”Aseta (työpöydän) taustakuvaksi” .

Pyhäinpäivän aamu aukeni siis sumuisena, Pyhäinpäivänä – kuten niin monena muunakin lauantaina – tulee käytyä hautausmaalla. Enkä ollut ainoa. Sateesta huolimatta siellä oli jo aamulla aika paljon läheisiään muistavia. Kauan piti odottaa, että tämä käytävä ”tyhjeni” kuvattavaksi.

Tällaisia hienoja ”seppeleitä” en ole ennen nähnytkään.

Hautuumaalta reittini jatkui – kuten monena muunakin lauantaina – Caritakseen; piipahdin äidin luona ja sitten jatkoin matkaa, ja sateesta huolimatta kiertelin ja kuvailin. Ulkoilma tuntui äärimmäisen hyvälle.

Pyhäinpäivän tunnelmaan sopivaa sumua.

Pyhäinpäivän historiasta ja kekristä avattiin meidän yliopiston kirjastossa näyttely torstaina, en ehtinyt avaukseen, mutta kävin eilen tutustumassa siihen.

Mukava sattuma että näyttelyssä oli pestuusopimus, tai siis työtodistus pestuun ottamisen jälkeen, juurikin perniöläistä piialta. Perniöstähän ne minun sukujuureni ovat… puoliksi.

Minäkin olen kekriin tai römppään ja sen historiaan törmännyt ja vähän sen vaikutuksia tutkinutkin ja ehkä uudessa projektissa tutkin lisääkin… Neljä vuotta sitten olen jo römpästä, kekristä, runtu-viikosta kirjoittanut, täällä blogissakin. Ihan asiaakin ja selitystä postauksessa on; käy katsomassa ”kekrin ja römpän historiaa” KLIKS .

Tuon vanhan postauksen vaiheet muistan vallan hyvin ja tuntuu, että siitä on iäisyys. Ja tänään oli ihan erilaista sananvaihtoa kun poika kävi tuokion keittiössä istuskelemassa ja työjuttujaan kertomassa.

Meillä pyhäinpäivänviikonloppuun on monena vuonna sattunut viinikerhon synttärijuhlat, ja niitä me eilenkin (Botrytis Ouluensis 21 v.!) olimme viettämässä. Varmaan toistakymmentä kertaa on oltu meillä, mutta parina viime vuonna on pantu kerhon vuoden aikana kertyneet varat menemään ja menty ravintolaan syömään. Kaksi vuotta sitten olimme Istanbulissa kokkikurssilla, viime vuonna tasavuotiskekkereitä viettämässä Uleåborgissa ja eilen Hugossa. Harvoin on syöty – ja juotu – niin hyvin.

Menu oli järjettömän hieno ja se maistui kaikilta osin (paino sanalla kaikilta) hyvältä, erinomaiselta.

Hummerikeittoa
Tannilan poron ulkofileetä, sipulia ja mallasta
Sokerisuolattua siikaa, varsiselleriä ja vesikrassia
Alhopakan ankkaa, kurpitsaa ja timjamikastiketta
Suklaata ja passiohedelmää

Ehkä eniten mainesanoja illan aikana maistetuista ja nautituista viineistä keräsi Ara Pathway Pinot Noir 2009, Uusi-Seelanti. Jos menet Hugoon – ja kannattaa mennä – , niin nauti siitä.

Tänään oli tarkoitus laitella Lontoon kuvista setti kuvasivulle, mutta olenko saanut aikaiseksi. Noup. Tein meille katkarapukasaria (oikein kasariruoka! retroa kerrassan) ja valkosuklaamuffinseja. Lueskelin (hömppää) ja nyt on jo ilta. Aika kuluu …

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Tutkimusperjantai

Herään väsyneenä, tuntuu melkein fyysinen kipu, kun niin nukuttaa, – eihän kello ole kuuttakaan, eikä se edes vielä soinut, kunhan vain nousen. Suihkussa jo unohdan, virkistyn.

Aamiaisella hemmotellen itseäni syön vaaleaa leipää, paksut viipaleet juustoa, jukurttia kulhollisen ja sillä varjolla, ettei ole marjoja sulamassa, huljuttelen sekaan müsliä – reilusti. Ison mukillisen kahvia nautin samalla kun teen evässalaatin.

Jo matkalla töihin olen kovin omissa ajatuksissani, ja huomaan, kuinka helppoa onkaan uppoutua uuteen kirjaan: ”Lapsi matkalla maailmaan. Historiallisia ja kulttuurisia näkökulmia syntymään”. Sitä lukiessa, muka esitelmää valmistellessa, tulee mieleen, että jos sittenkin kollegan kanssa yhdistettäisiin tutkimusteemat. Miksen voisikin vaihtaa muuttoliikkeen syntymään? Historiallista demografiaahan sekin on…

Aamupäivällä pistän huoneen oven hiljalleen kiinni, uppoudun aineistojen hakemiseen… jossain välissä tyttäreltä tulee tekstari: iso G ”on seinä”. Tuntuu hassulta, että se on tyär, joka sellaista viesteilee, yleensä vastaavia tulee opiskelijoilta; gradun tekohan ei ole mikään läpihuutojuttu, eikä se ilman – edes pientä – tuskaa taida keneltäkään sujua. Samalla mietin, miksei pojalta tule viestiä: näillä liukkailla, tähän aikaan vuodesta kuorkkuripojan äiti on koko ajan vähän varppeillaan, ja jos tekstariin ei jotensakin pian tule vastausta, alkaa huoli kasvaa… Mutta pian, taas, olen 1800-luvun maailmassa ja palaudun tälle vuosituhannelle vain muutaman opiskelijan piipahtaessa: yhdessä kiroamme AHOTin, tai siis sen kaavakkeen ja sitten taas jatkan lukemista ja tietokannoissa surffaamista.

Eväiden jälkeen on tutkimusseminaarin vuoro. Mennessä vilkaisen peiliin; mihin se vielä eilen ollut hiusten kiilto on kadonnut, ja miksen ole – muka – ehtinyt ulkoilemaan, olen harmaa kasvoiltanikin. Mutta ei auta, eteenpäin.

Kuuntelen tutkijatohtorin oppinutta alustusta, mietin vielä oman artikkelini tutkimusongelman asettamista, mietin ketä ja millä perusteella tutkimusryhmäämme voisi kuulua, annan historian viedä, ja hoksaan, että ympärillä on parikymmentä muuta ihan yhtä hurahtanutta. Näinä hetkinä tiedän, miksi en sittenkään jättänyt akateemista maailmaa.

Lähden töistä hyvissä ajoin: onhan minun ehdittävä kirjoittaa blogi! ja valmistauduttuva iltaan… Jo 1700-luvun alussa Valtimolla tiedettiin, miten tänään käyttäydytään… 🙂

Kerron huomenna, miten paini sujui, miten veisata völlötettiin.

Levollista römppää kaikille!

~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨~~~~¨

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨