Ilon kautta uuteen vuoteen!

Vuosi vaihtumassa…

Blogissa vuosi 2012 on ollut ennätysvuosi!

WordPress, jonka ”alustalla” tämä blogini pyörii, lähetti raportin kuluneesta vuodesta. Reilut 100000 käyntiä Tuulestatemmatussa, kiitos niistä, mutta mitkä ovatkaan eniten käyntejä keränneet sivut? Kuka on kommentoinut eniten kun aiemmin liki ”virallisena” kommentaattorina ollut Koivu on luovuttanut kärkisijansa?

http://jetpack.me/annual-report/6451786/2012/

Ahkerimmalle kommentoijalle [luonnollisesti itseni skippaan vaikka wordpress ei näin teekään] on jo palkinto postitettu 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja tässä kortti, jonka juuri teille kaikille värkkäsin! Uhrauduimme aukaisemaan samppanjankin, että saatiin kuvat 🙂 ! (klikkaahan isommaksi)

Ilon kautta Uuteen Vuoteen!

Kaikkea hyvää Teille!

Ensi vuoteen, hyvät ihmiset! Cin cin! Felice anno nuovo!

Me lähdemme piakkoin tervehdyskäynnille 😉 Värttöön! Ensi vuoteen!

PS. Vanha juttuni tähän alle…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kuplat tekevät samppanjan!

Cava, sekt, prosecco, spumante, franciacorta, California sparkling, crémant, kaikki ovat kuohuvia viinejä ja näihin kaikkiin viineihin kuuluvat kuplat, mutta vain Ranskan Champagnen maakunnassa tuotettu kuohuviini on samppanjaa. Yksi samppanjapullo tuottaa keskimäärin 100 miljoonaa kuplaa, ja yleinen käsitys on, että mitä enemmän ja mitä pienempiä kuplat ovat, sitä parempaa samppanja on.

Ranskalainen Dom Pérignon (1638–1715) on saanut virheellisesti kuplien keksijän maineen. Samppanjan pitkässä historiassa munkki Pérignonilla on toki osansa, mutta ei hän poreita keksinyt, päinvastoin: hän koetti estää niiden syntymisen. Ei Dom Pérignon myöskään itse nauttinut samppanjaa, saatikka puhunut tähtien juomisesta kuplia maistettuaan – kuten legendassa kerrotaan – vaan raitis munkki nautti elämänsä aikana lähinnä vain hedelmistä ja maitotuotteista.

Dom Pérignon on siis saanut maineensa osin vain markkinoinnin seurauksena, mutta kenenkään ansioksi – vai pitäisikö sanoa syyksi – ei ole mainittu samppanjavispilän keksimistä. Vispilällä ei vispata juomaan lisää kuplia, kuten joskus luullaan, vaan vaikutus on täysin päinvastainen.

Miksi ihmeessä joku haluaa hävittää kuplat? Samppanjavispilän synty liitetään jo 1700-luvun alkuun, Aurinkokuninkaan hoviin, jossa sanotaan jatkuvan samppanjan lipittämisen aiheuttaneen hoviväelle närästystä, joten tuolloin keksittiin vatkata turha kuohunta vispilällä pois.

Toisen tarinan, joka usein ajoitetaan sotien väliseen swing-jazz-aikaan, mukaan haittatekijä oli ulkoinen; laakeaan lasiin kaadettu samppanja kun pirskahteli daamien kasvoille, mikä ei sopinut puuteroidulle hipiälle, joten vispilää tarvittiin hävittämään ylenpalttinen kuplinta.

Samppanjalasissa kisailevissa kuplissa on lukuisia kemikaaliyhdisteitä, jotka vaikuttavat aisteihin esimerkiksi maun, tuoksun ja värin kautta. Ne ovat kauniita ja iloa tuovia, ne tekevät viinistä juhlallisen. Niistä kannattaa nauttia! Vispilätöntä ja Kuplivaa Uutta Vuotta!

Läpi tuulen ja tuiskun

Brunssi (ei kuohuvaa, mutta kaurapuuroa!) oli sovittu kymmeneksi. Kyllähän ne nuoret – nälissään – pikkumökistä ajoissa ”meidän puolen” pöydän ääreen istahtivat. Kyllähän sitä voi vain ihmetellä millainen määrä ruokaa nuoriin miehiin uppoaa jo aamusta. Ja kaikki kuin kukkakeppejä, kuka mitäkin urheilua aktiivisesti harrastavia, ja muutoin vain treenaavia.

Pitkähkön tovin jälkeen me nousimme brunssipöydästä, heippasimme ja lähdimme kohti maalikyliä. Paluumatkaan meni kuusi pitkää tuntia.

Hangasoja – Sodankylä välillä oli ihan hirveä ajokeli. Puuskittainen tuuli, liki lumimyrsky, pöllyävää lunta, näkyvyys kovin surkea. Ainoa lohtu, että nuoret olivat tulleet mökkiin jo eilen, etteivät hekin olleet tien päällä; olisi ollut kaksinkertainen huoli. Paitsi että hyvinhän pehtoori ajaa.

Rovaniemen jälkeen jo vähän parempi keli, mutta liikennettä (venäläisiä!) paljon, eikä alijäähtynyt vesi ja ja vesitihku nekään mukavia olleet. Mutta tultiinpahan takaisin kotiin.

Monta asiaa ehdin matkalla miettiä…

– Olenkohan ilmoittautunut yhdelle vai kahdelle kurssille kevääksi. Ainakin syksyllä Kansalaisiopistolla alkanut digikurssi jatkuu, mutta myös kuvankäsittelyä OSAO:lla? Lähtisköhän Juniori mulle kaveriksi?

– Julkisen bloggailuni 5-vuotispäivä tänään! Viisi vuotta – aika vaatimattomasti se alkoi! Enkä nyt tiedä on kovin laadukkaaksi käynyt sen jälkeenkään. Laveammaksi kylläkin. 🙂

– Ja kummitytön varttivuosisataispäivä. Jo nyt?

– Millä ilveellä mahdun työvaatteisiin keskiviikkona? Enhän kulahtaneissa venyneissä vakosammareissa ja fleecessä kehtaa duuniin mennä?

– Jatkanko ensi vuonna Kalevan ruokakolumneja, — ? Mutta kun aiheet ovat aina vain vaikeampia keksiä. No yhtä työstin kuitenkin.

– On se aika vuodesta kun huoltoasemalla punaiset joulupallot ja hopeiset nauhat lasinpesunesteiden ja sipsipussien välissä ja keskellä näyttävät tavattoman muovisilta, rihkamalta, tyhmältä.

– Onneksi huomenna ei ole vielä työpäivä, tai ainakaan en mene kampukselle… kotosalla voin jo varovaisesti aloitella…

– Voisiko tutkimusmäärärahoilla palkata kuukaudeksi tutkimusapulaisen? Syntyvyystilastojen kokoaminen olisi vielä kesken.

Nyt väsyttää,… Täysikuu(ko) piti hereillä, niin ja kävinhän minä vielä alkuyöstä ”taivaanvahtina” pihalla. Revontulia toivottiin näkevämme – erityisesti tyttären Saksan vieras niitä kaipaili. Mutta ei ollut taivaantulia, oli vain kirpeä pakkasyö ja täysikuu. (kuva kannattaa klikata isommaksi: taivaan syvä sini näkyy… Minun lempivärini: syvä taivaansini)

Lappi Niitä näitä Vanhemmuus

Pakkasta, historiaa, nuoria ruokapöydässä

Puolelta päivin pidimme naapurin kanssa taas Laanilan historia -seminaaria, ja yllätykseksi kaimansa kävi myös: kalatoimitus suoraan Inarinjärveltä. Rautua ja siikaa suoraan mökkiovelle. Ei voi valittaa. 🙂

Iltapäivällä me saimme tänne nuoria. Tytär kavereineen (1 + 4) tuli. – – minähän laitoin ruokaa, aika paljon laitoin: nuorilla miehillä oli nälkä. Kaksi kiloa puikulapottuja, joista tein pottuvoita, ja puolitoista kiloa poronkäristystä ja kaikenmoista lappilaista – olihan stuttgartilaiselle vieraalle paikallista ruokaa maistettavaksi tarjottava, – ja kun kerran sain kokkailla enhän voinut olla kuin tyytyväinen. Ruoka maistui, viini maistui, – oli ilmeisen hyvä tunnelma, merkillisen aikuiselta tuntuivat ottopoika ja kaikki muutkin tyttären kaverit. Mekö vanhenemme?

Ja olihan enemmän kuin mukavaa kun jäivät meidän kanssa takkatulen ääreen höpöttelemään illaksi, nyt me vetäydymme unille, huomenna on ajeltava matka kotiin, ja nuoret Tuulentuvan puolelle…

Lappi Niitä näitä

Ihan pihalla

Hangasojan aamuun herättiin vasta kahdeksan jälkeen.

Ei niin kovin aikaisin ulos, mutta sitten reippaasti kolaan kiinni ja lumitöihin. Siinäpä se tovi vierähti.

Lähtisköhän sitten sisälle, aika houkuttelevalta näyttää …

Mutta eikun lähdetäänkin kylille….

Saariselkä centerin katuja käveleskeltiin.

Hisseillä oli tehty remonttia…

Huipulla jo tuuli. Muutoin mitä parhain ulkoilupäivä: – 10 – 14 C niiden neljän tunnin aikana kun ulkoiltiin. Eikä täällä pakkanen ole sellaista kuin kaupungissa, täällä pakkanen on pehmeää, ei purevaa.

Mökille palattua hiukan historiaprojektia, vähän työsähköpostejakin, ja valmistelua. Valmistelua?

Tyär soitti eilen ja kysyi, että saavatko sittenkin tulla jo huomenna.
– Saatteko? No totta kai, — mutta me kyllä aateltiin lähteä silti vasta sunnuntaina kuten alunperin oli tarkoitus… ? Lähdettäisiin ”alta pois” vasta sunnuntaina.
– Joo, ei mitään, olkaa vaan, me tullaan Tuulentupaan [vanha mökki] … mahdutaanhan me kaikki.
– Jesh, tulkaa ihmeessä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

klo 21.36 Ei revontulia, mutta kuutamo!

Lappi Niitä näitä

Päivä Hangasojalla

Jossain vaiheessa yöllä loppui pakkasen pauke nurkissa, unen läpikin aavisti, että ulkona lauhtuu. Uni syvää, levollista.

Hiljalleen herättyä ryhdyn puuronkeittoon. Me lumitöidentekijät tarvitsemme vahvistavan aamiaisen [ihan niinkuin viime päivinä ei olisi vahvistunut jo tarpeeksi!!)].

Sähköpostit, kommentit, ja säätiedotus. Lauhtunut on. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.)

Samaa näyttää mittari (- 10 C). Mitä ylle, jotta on sopivasti lumitöihin?

Ikivanha (about 28 v.) villapusero, iki-ihana villapusero on mökkivaatetuksen aatelia.

Liiterin edessä odottaa lumilinko, johon pehtoori on tuonut ja asentanut huolletut renkaat – nyt on erinomaista ryhtyä pihapiirin putsaukseen.

Lunta ei kuitenkaan ole paljoakaan, eihän siitä ole kolmea viikkoakaan kun täältä lähdettiin, joten reilussa tunnissa polut, myös vedenottopaikalle, samoin parkkipaikka, putsattu.

Samalla ihailen mökin räystään pitsireunaa

Naapurikin on tulossa tänne vuodenvaihteeksi, joten huurruttelenpa heillekin reitin tienvarresta mökkiovelle. Pääsinpä samalla kuvaamaan tämän kauniin nilan, – Rudolf Koivu maisema, eikö?

Sitten purolle (kyllä se tuolla erottuu), vedet saunalle ja sauna lämpiämään. Lingon ja lapion kanssa on tullut hiki, joten oli hyvä päästä pesulle.

Iltapäivällä rupesi tuulemaan, pyryttämään, – ei kai vain puista lähde lumi?

Kauppaan ja postiin lähdin, – Kuukkelissa hurja hyörinä. On sesonki. Enemmän väkeä kuin pääsiäisenä.

ja samalla reissulla pääsin hierojalle. Joululahjakuvakirjojen teko viimeistään jumitti niska-hartiaseudun, joten oli hyvä jotta minun pohjoisen luottohierojani palautti toiminnan ja verenkierron.

Illansuussa pitkästä aikaa oikeasti nälkä: ei syöty vain koska ”on sen aika” tai niin kuuluu tehdä, vaan koska oli oikeasti nälkä. Olin ajatellut jotain ihan muuta, mutta kauppareissulla – hylättyäni monta muuta vaihtoehtoa – keksinkin jotain hyvin retroa: Metsästäjän leipä! Niitä syötiin nuoruusvuosina Laanihovissa eräskin. Siis jauhelihaa ja tatteja. Oli muuten ihan hurjan hyvää, ja retrohenkeen nautimme ruoan kanssa retroviiniä: Torresin Cran Coronas oli jossain vaiheessa viiniharrastusta suunnilleen parasta mitä tiedettiin. Hyvää se on tänäänkin.

Viiniä on vielä, ja nyt kysymys kuuluu: vetäydynkö viinilasillisen kanssa nimikkotuoliini tuohon takan äärelle

vai lähdenkö ulos, – siellä ei nyt tuiskua ihan hirveästi, mutta olisi kyllä lumitöitä – ihan hyötyliikunnaksi asti. …

Mutta ehkä otan Esko Valtaojan ”Kaiken käsikirjan” tai ehkä voisi katsoa jonkin elokuvan, – tuolla on montakin ehdolla. Koskaan ei ole muka ollut aikaa katsoa, nyt voisi vaikka olla…

Päivä Hangasojalla ei ole ihmeellinen, mutta meille se on! Tämä on meidän maailma nyt – nyt on hvyä.

Lappi Niitä näitä

Tapanin ajelulle

Vähän pitempi Tapanin päivän ajelu.

Läpi musta-valkoisen maiseman Rovaniemelle. Pöllyävää puuterilunta, aika paljon sitä ja aika paljon liikennettä. Mutta tiet sulat. Sikäli hyvä ajella, hyvä kulkea, vaikka poikkeuksellisesti olisi kyllä ollut melkein yhtä hyvä jäädä, – jäädä kotiin.

Mökillä on oltu vastikään, parikin kertaa, ja pohjoiseen lupaa pakkasta niin paljon, että huolettaa, kuinka kovasti kaivatun ulkoilun käy? Meneekö ihan pirttipäiviksi? Kotonakin on jouluista, kaunista, Oulunkin talvi luminen, ulkoiltavat kelit. Ja mökille on mentävä kaksistaan, ei ystäviä, ei nuoria, – Oulussa niitäkin olisi…

Mutta kuitenkin lähdimme… Aamulla pakataan ne vähät, mitä mukaan on otettava. Kirjoja, herkkuja, untuvatakit, ulkoisen kovalevyn pakkaan myös [mökillä on hyvä aika järjestellä syksyn kuvia], joulukukka ja sen sellaista. Joulupukin pajalla Napapiirillä käydään syömässä erinomaiset lohileivät ja ajohuki siirtyy pehtoorille.

Rollon jälkeen pilvet häipyvät: aurinko läntisellä taivaalla, kuu idässä. Vaaleansinistä, valoisaa.

Sodankylässä – kuten koko matkalla – on -15 C . Lunta poikkeuksellisen vähän; uutisissa kerrotaan että Kehä Kolmosen sisällä on enemmän kuin täällä.

Pian pimenee, ja neljältä kun ollaan Hangasojalla on jo syvänsinistä, samettisen pimeää. Kristallisen kylmää. Nyt on jo –26 C. Jätin lumityöt huomiseksi.

Ei enää jouluruokia, ei edes Lappi á la cartea, mutta perinne se on tämäkin… meillä ainakin.

Niitä näitä Vanhemmuus

Joulun jälkeen – jo nyt…

Itkuhan siitä tuli…

On niiin epäreilua koko joulu! Ensin sitä odottaa ja valmistelee – enemmän tai vähemmän. Kuukauden aukoo kalenterin luukkuja, ja joka aamu ollaan lähempänä joulua, joka päivä jotain pientä tekee .. ”koska pian tulee joulu”.

Haluaa, että koti on siisti, että on hyvää tarjottavaa. Hankkii uusia koristeita ja putsaa kristallilasit. Miettii, mitä antaisi lahjaksi, käyttää ja raivaa aika paljon aikaa voidakseen antaa jotain itse tehtyä. Lukee kauniita lehtiä, miettii, ettei kuvien kaltaista idylliä voi todellisessa elämässä ollakaan. Järjestelee ja suunnittelee, sopii ja tilaa. Muistilappuja on kalenterin välissä ja taskussa. Silti unohtaa jotain, mutta toteaa, että eihän se nyt ole kovin iso asia. …

Ja joulu tulee. Taas se tulee. Joululaulut kuulostavat hyvälle. Aattoaamuna lapset tulee, syödään yhdessä puuro, kuunnellaan joulurauhan julistus, mietitään, mistä ensi vuodeksi Turkuun löydetään lievästi ärrävikainen apulaiskaupunginjohtaja: Brinkkalan talon parvekkeelta luettavaa joulun avausta on vaikea ajatella ilman pehmeää ärrää.

Lähdetään haudalle, käydään iltapäivämessussa ja todetaan, ettei vielä koskaan, ei koskaan! kuusi kirkossa ole koristeltu niin huolimattomasti, eikä saarna vielä koskaan ole ollut niin kertakaikkisen mitäääänsanomaton ja hymytön. Ihan yhtä tyhjän kanssa, … Kirkon jälkeen kotipihalle sytytellään paljon soihtuja, ulkotulia, sisällä lämmitellään glögiä, systeri tulee, onneksi, mutta mummu ei tänä vuonna enää jaksa.

Aattoilta soljuu, monta tuntia syödään, välillä annetaan lahjoja, kaikki ovat iloisia antamistaan, saamistaan, – yllätykset ovat ihania, taas istahdetaan pöytään, kaikki on hyvää, kynttilöiden valo on lohdullista, nauretaan vedet silmissä, jutut vähintäänkin sisäpiirin juttuja, katsellaan vanhoja valokuvia, jossain välissä on jo sanottava sisarelle näkemisiin… on pitkälti yli puolen yön ennen kuin vetäydytään nukkumaan.

Yöllä herätessä yhtäkkiä: ”Lapset on kotona!” , nukahdus hyvillä mielin, hymy huulilla, – olo typerästi onnellinen kuin jossain piirretyssä.

Jouluaamun pitkä brunssi, kaunis pakkasaamupäivä… kynttilöitä, herkkuja, kahvin tuoksu, kaakaotakin,.. tyttären leipomia (!) kookoskakkusia ja paljon muuta hyvää – ihan kuin ei olisikaan syöty koko eilistä iltaa….

Iltapäivällä reipas lenkki, tavattoman kaunis päivä. Ei tuule, pakkanen ei ole paha, on hyvä hengittää. On joulupäivä. Merenrannassa aurinko näyttää olevan merkillisen korkealla. On lunta ja kovin kaunista.

Nuoripari lähtee, menevät miniän kotiin tänään … ymmärränhän minä sen. Tyttären kanssa pelataan lautapelejä, höpötellään, jutellaan keväästä, opiskelusta, enkä kaikkia Othello-pelejä häviä…

On taas aika syödä: päädymme vain alkuruokiin ja jälkkäreihin. ~ Skipataan laatikot ja paisti, jotta voidaan nauttia kaloja ja muuta pientä hyvää, monia. Strassesta toissa keväänä ostettu hanhenmaksapurkki aukaistiin jo eilen, mietittiin, muisteltiin, mistä se hankittiin, mitä muuta samana päivänä tehtiin, – ja purkista riitti meille kolmelle vielä tälle päivälle siivut alkupaloille.

Baileys-granaattiomenakakku oli tänään eilistäkin parempaa…

Ja sitten – melkein yhtäkkiä, … – tytärkin keräsi kimpsunsa, kampsunsa, lahjansa, – ja lähti. Lähti omaan kotiinsa, pois. Itkuhan siitä tuli.

Minä en vain voi sille mitään. Mutta ikävä on. Jo nyt. Juuri nyt.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

…I wanna wish

you

a Merry Christmas

From the bottom of my heart.

Joulukalenteri Niitä näitä

ILOA JA VALOA JOULUUN!

Meidän joulukorttikuvassamme on tänä vuonna brittiporo:
Shelfridgen jouluosastolla lokakuun Lontoon reissulla ihastuin tähän
valoa tuovaan poroon ja karhunpoikaan..

Joulukorttiin ja tämänvuotisen kalenterini viimeiseksi kuvaksi tuunasin siitä ”designporon”

Ja jos ”Joululahja-postaukseni” meni ohi, niin kerronpa vielä,

että joululahjani kaikille lukijoille on täällä.

Iloa ja Valoa teidän kaikkien Jouluun!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukalenteri Niitä näitä

Tulkoon Joulu!

Molemmat mummulat käyty, jouluun toivotettu. Vähäiset joulutervehdykset perille toimitettu, loput jouluruoat mahdollisimman valmiiksi saatettu. Hyvin perinteisesti mennään: baileys-granaattiomenakakku on jotain ihan uutta,..

Ja sitten tämmöisiä pikkukakkuja (suklaa-manteli) kaksikin tehty…

Pakkanen, ja kulkeminen, estäneet ulkoilun, kuvailun.

Nuorison jutuille naurettu. Todettu, että viikonloppu ennen jouluaattoa on duunarille erinomaisen hyvä juttu – ehtii puuhastella.

La Festa alkaa olla valmiina jouluun – tulkoon Joulu!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Joulukalenteri Niitä näitä

Joulun alla

Onhan mukavaa tällainen lussakka lomailu. Heräsin kahdeksalta! Lin Jutangin sanoin: Ah, onnea! Hyvin nukkuminen, tarpeeksi nukkuminen, on niin julmetun mukavaa. Toinen ihan armottoman hyvä juttu on kun pääsee ulos ja liikkumaan. Maltoin odottaa puolille päivin, että lauhtui (no, hyvä on: ei – 18 C niin järin lauhaa ole, mutta lauhempaa…) ja lähdin autolla kohti kaupunkia, jätin harmaan kaunokaiseni Raatin parkkiin ja sitten kameran kanssa liikkeelle.

(klikkaa kuva isommaksi, se ”valaistuukin” samalla… )

Yllättävän vähänhän kaupungilla oli väkeä liikkeellä, ja olin kovin onnekas kun ei tarvinnut kauppoihin mennä. Kiertelin ja kuvailin muuten vain.

Tiedätkös missä katolla on tämmöinen?

Edellisessä Kauppahalli-kuvassa näkyy P:n kaunis vaalenpunainen talo, siellä se joulupukki on katolla menossa kohti savupiippua….

Martti oli saanut taas uudet kamppeet, mutta kovin kylmissään reppana näytti olevan.

Meidän pihalla näytti iltapäivällä tältä.

Pullaa ja kakun Jäälin huomista vierailua varten leivoin, muutamia tonttuilijoita kävi, liinan silitystä ja sen sellaista pientä…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Joulukalenteri Niitä näitä

Valoa pimeässä

Vuoden pimein päivä, mutta ei siltä ole näyttänyt! Purppuraa, oranssia, pastellinvärejä, taivaankannen kirjo ihan huikea! Yleensä vain Lapissa näkee näin kauniita auringonnousuja ja laskuja… Sitä paitsi keskipäivällä paistoi aurinko! Mutta ei tullut oltua oikeaan aikaan oikeassa paikassa kamera mukana, että olisi voinut kuvailla.

Kauppareissulla kävin, muutoin kotosalla, lahjoja paketoiden, kakkua tehden ja laitoin meille sitä porkkana-lanttupaistosta, josta kirjoittelin (11.12.) joku päivä sitten. Kaksi isoa porkkanaa ja 400 g painava lanttu oli sopiva annos kahdelle. Tuli hyvää.

Sitten elokuviin. Elokuvissa käynti liittyy joululomiin. Muistan kuinka lukio- ja opiskeluaikana juuri joululoman aikoihin käytiin parikin kertaa viikossa elokuvissa. Saatiin leffarahaa ja oli aikaa, ja joulun tienoilla tulivat yleensä vuoden parhaat elokuvat teattereihin.

Tänään pehtoori ei viitsinyt lähteä (ois kannattanut), joten menin yksiksein. Ei, ei Hobittia vaan Starissa (Oulun paras elokuvateatteri ;)) menee Koskemattomat, jota työkaveri suositteli. Ranskalainen ”hilpeän liikuttava ja sentimentaalisen riemukas” lukee esittelyssä, no joo, noinkin mutta minusta se oli myös hyvin kaunis elokuva ystävyydestä. Lämpimästi voin suositella. Siitä jää hyvä mieli.

Tähän päivään ja kuvan tontun tarha-aikoihin liittyvä mukava muisto täällä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Joulukalenteri Niitä näitä

Blue Christmas?

On joululoma.

Pehtoori haki postista joululahjoja, joita olin tilaillut. Poika oli saanut työnantajalta ison juustopaketin, olisi saanut kinkunkin ”mutta ku sanoin, etten tartte, niin se sano, että no hö?, mutta vie vanhemmilles, mutta ku sanoin, ettei nekään syö kinkkua, niin se kysy, MITÄ te jouluna oikein syötte, ja ku sanoin, että poronpaistia ja korvasienimuhennosta meillon aina ollu, nii se katto vähän ihmeissää….”. Töissä kävin esimiehen kanssa torttukahveilla (tämän joulun ekat ja viimeiset?). Muutamalta bloginlukijalta on tullut joulukirje – entiset opiskelijat ja minulle ennestään tuntemattomat ihmiset ovat kertoneet lukevansa näitä juttujani, – asettaa paineita? Ehkä ei, mutta ehkä kannustaa, – ainakin tuntuu mukavalle. Tulin töistä ja sytyttelin paljon kynttilöitä, leivinuunissa olikin jo tulet – siivooja-S. on käynyt tänään tekemässä kotiin puhtauden, joten nyt saan vain fiilistellä.

Nyt voin antaa joulun tulla, minulla on monta päivää aikaa laitella kaikkea. Joulustamme ei tulekaan sinistä… kävin toissapäivänä etsimässä kattausvermeitä.. ja oliko missään kauniita sinisiä (olinhan jo päättänyt että laitan sinisen joulun) nauhoja, lautasliinoja, kynttilöitä, helmiä, mitään …. ei ollut, ei. Hopea-valkoinen onkin tämän(kin) joulun väri.

Elvis laulaa ”Blue Christmas” – nyt ei ole se, ei millään muotoa.

Santa Maria degli Angelin kirkko Assisissa – se on tuossa kalenterikuvassa (klikkaa isommaksi). Kuva on pienestä keramiikkataulusta, jonka ostin toukokuussa … nyt olisi mukava käydä tuolla. Paitsi että nyt on ihan hurjan mukavaa olla kotona. Ihan mahdottoman hyvä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Joulukalenteri Valokuvaus Yliopistoelämää

Kohti joulu(loma)a

Istahdin aamulla työpöydän ääreen ja kuuntelin ääniä käytävästä: kovin merkillistä oli, että moni muukin oli töissä heti kahdeksan jälkeen. Minä tavallista myöhemmin, moni muu tavallista aikaisemmin. Meillä kaikilla syymme moiseen käytökseen.

Siinä mietin, että mitähän tänään pitikään tehdä, oliko täällä enää mitään tekemistä? Yleinen käsityshän on, että meillä yliopistolaisilla on tekemistä vain silloin, kun on opetusta, mutta no way! Ei sinne päinkään. Meillä on tekemistä myös opetuksen [ja tutkimuksen] ulkopuolella/jälkeen/välissä/ennen.

Tänään about sata lukukauden loppuun liittyvää asiaa: tuloksia opiskelijoille, ensi vuoden budjettia varten tietoja kerättävä/perusteltava, kandisemman uudelleenjärjestämistä valmisteltava, opetusohjelmaa taas kerran muokattava – Unitimen ylivertaisuudesta huolimatta, vai sen takia?, eksyneitä lampaita (= opiskelijoita) laskettava ja mietittävä, miten omaa ja muiden tekemää ohjaustyötä voisi petrata.. ., setvittävä matkalaskuja, sähköposteja läheteltävä, gradun tutkimussuunnitelmasta keskusteltava [ko. tapauksessa ei ollenkaan ikävä asia] ja ilolla otettava vastaan ne opiskelijat, jotka kävivät joulukortin tuomassa tai hyvätjoulut heippaamassa, tohtorikoulutettavien seminaariaikatauluja järjesteltävä, kollegan kanssa palaveri kevään työnjaosta pidettävä.

Niin että ei siellä tarvinnut päivää kahviossa istua tai netissä surffailla. Ja mikä parasta sama meininki jatkunee huomenna!

Mikä meininki nyt? Nyt palelee. Ihan hitosti palelee. Sallinen itselleni mukillisen glögiä ja samalla teen listaa, mitä jouluksi tehtävä/hankittava ja vähän samalla jotain jo tehtäväkin.

Kalenterikuvan kävin äsken autotallissa ottamassa: meillä on siellä ikkunassa näin kaunis luomujoulukoriste. Pakkasesta on jotain hyötyä! Klikkaa isommaksi näet kauniin jäämetsän! Ja klikkaa F5 niin saat tähtitaivaan (= Rotuaarin jouluvalot) taustaksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Joulukalenteri Niitä näitä Ruoka ja viini

Jouluviinit – olisiko näistä joku?

Vino e pane. Viiniä ja leipää…

Täällä tuoksuu joululimppu ja saaristolaisleipä .. molemmat tekeillä. Mutta tänään ei puhuta leivästä vaan viinistä. En tee tänä vuonna erikseen uutta jouluruoka ja -viinisivustoa, koska siellä on tämän vuoden kohdalla kokonainen Vuorotellen-kirja – se on myös omalle koneelle ladattavissa tai tulostettavissa – ja siinä on vuodeksi ohjeita. Ehkäpä tässä loppuviikosta kokoan jouluruokasivustoni Top 10 -ohjeet tänne blogiin…

(Jouluviinit 2014 -suositukset ovat TÄÄLLÄ, ja vuoden 2015 TÄÄLLÄ)

… mutta nyt siis lupaamiani viinisuosituksia. Ja nämä eivät ole vain minun henk.koht. suosikkeja, vaan voin tukeutua viinikerhomme vankkumattoman hyvään makuun.

Viinikerhon kanssa oli maistelut lauantaina, osa näistä oli siellä, osa on maistettu meillä tai kerhossa aiemmin.

Jouluviinivinkit edellisiltä vuosilta eivät ole mitenkään vanhentuneet, ja useimpia noista näyttää olevan Alkosssa edelleen myynnissä, esimerkiksi vuoden 2008 yksi suosikki, Lyngrove, on edelleen edullinen ja hyvä eteläafrikkalainen punaviini.

Joulun 2009 viinivalinnoissa on yksi ympärivuotiseksi suosikiksi noussut Juno, josta edelleen pidämme kovastikin. Siinä on etiketti vaihtunut, mikä ei tee viiniä yhtään huonommaksi.

Museum ja kuohuva vuodelta 2010 saattavat olla pöydässämme tänäkin vuonna.
Syksyllä 2006 toscanalaiset olivat suosikkeja, valmis kauppalappu (pdf) on täällä KLIKS

Nyt uusi suosikki, joka varmasti pärjää alkupalapöydän kalojen ja äyriäisten, mätien ja muikkujen seuraan ja jopa kalkkunallekin, on Uudesta-Seelannista tuleva chardonnay. En ole pitkään aikaan tykännyt ns. uudenmaailmanchardonnaysta, mutta tämä on tavattoman hyvää. Alkon luonnehdinta kertoo paljon: ”kuiva, hapokas, trooppisen hedelmäinen, mausteinen, hennon kermainen, tamminen” – sellaista se on.

Valkkarisuorituksiin oli ”pakko” laittaa Kungfu Girl Riesling (vaikka etiketti on kaikkea muuta kuin joulupöytään sopiva :)) eikä tuo viini ehkä lopulta ole minulle kuitenkaan se ykkösviini, vaikka vuoden viiniksi on valittukin. Minä vannon jouluna(kin) alsacelaisten valkoviinien nimiin, ja saksalaiset Rheinhessen ja Rheingau ovat jo alueina sellaisia klassikkoja, että mieluusti niiden joukosta jotain kokeilemme.

Mutta punaviiniä pöytään, kiitos! Sitäpä sitä mieluiten jouluna. On muistutettava siitä Santiagosta (harvoin seitsemällä eurolla saa noin hyvää viiniä) Ja meillä kun ei ole kinkkua, vaan poroa ja juustoa, joiden kanssa punaviiniä nautitaan, niin valitsemamme punaviinit ovat aika tuhteja… Nämä kaksi viiniä saivat kertsin maisteluillassa ihan huippupisteet. Eiväthän ne kumpikaan ole mitään edullisia (parinkympin molemmin puolin, mutta tokihan sitä joulupöytään vähän parempaa…), ja kun verrokkina oli mm. viidenkympin Montalcino niin se hävisi näille kahdelle ihan heittämällä. Siis eteläafrikkalainen Pinotage (Flagtone) ja argentiinalainen Amauta (sori kuvan tummuus ja surkeus muutoinkin…) ovat täyteläisiä, pehmeitä, liki hilloisia, niissä on suuren viinin elkeitä. Ikihyväksi niiden makuun ihastuin.

Kuohuvista voisi mainita kaksi roseskumppaa: jo kesällä mainostamani argentiinalainen Las Moras menee varmasti uudenvuoden vastaanottajaisissa tapas-herkkujen kanssa. Samoin uusi espanjalainen laatucava.

Tässä mainitut viinit yhdellä listalla: rypäle, vuosikerta, tuottaja(maa) ja hinta lueteltuna jouluviinikauppalapulla, jonka voit klikata ja tulostaa! KLIKS!

Ja kuten jo alussa kerroin, paljon lisää viinejä ja niille passeleita, helppoja kotikonstein tehtäviä herkkuja on joulusivuillani.

VUODEN 2013 JOULUVIINISUOSITUSSIVU ON TÄÄLLÄ

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKUVAKALENTERI 2012

Joulukalenteri Niitä näitä Yliopistoelämää

Lukukauden loppurutistusta

Lukukauden viimeinen opetuspäivä olikin sitten kunnon rutistus: kolme kandityötä ja viidettä tuntia seminaaria yhteen putkeen ja erinäinen muu juokseva asia juosten ennen ja jälkeen sitä. Loppuviikko sitten jo hiljalleen ryhdytään laskeutumaan kohti joulua, perjantain taidan jo olla pois…

Mutta huomenna olen luvannut puhelinpalaveria vielä pitää väitöskirjantekijän kanssa, ja tekstiä olisi nyt hieman kahlattava läpi, joten palaamme jouluasioihin huomenissa paremmalla ajalla, ja kirjoitusvireellä.

Kalenterikuvan kukkameri on Pentikin ikkunasta. Pikkuisen ”filtteröin” sitä… klikkaa isommaksi niin erotat…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Joulukalenteri Niitä näitä Ruoka ja viini

Lenkillä ja leipomuksia

Kalsea valo, katala tuuli, lumettomat puut, auraamattomat ulkoilureitit, ytimiin asti tuntuva vinkka, Dixonin raitilla pubin edessä portailla kaksi mongertavaa, kovin heikolla hapella olevaa miestä likaisissa takeissaan, sinertävät hanskattomat kädet selostuksen tahdissa heiluen, vain muutama koiranulkoiluttaja, ainoa ilo oli siis revittävä liikkumisesta ja hyvistä lämpimistä vaatteista …

.. ja niinpä sitten sitäkin sankarillisempi ja punaposkisempi olo lenkiltä tullessa. Kaikesta huolimatta minä tein sen: pitkän lenkin kävelin! Ulkoilu on hyväksi – kaikesta huolimatta.

Päivä on touhuttu oikein kunnolla: jouluun jo paljon tehty, varsinkin nyt kun laatikot ovat jo leivinuunissa. Niitä on niin paljon, että riittää Jääliin, Caritakseen, Iihin ja meidän aattoomme. Viimeiset jouluvalosysteemit viritelty. Kalenterikuvassa näkyy, kuinka teimme vanhasta orkideamaljakosta ”jouluinstallaation”. Onhan hieno! 😉

Iltapäivällä kunnon sapuska, tytär kotona: gradu ja Stuttgart päivitetty. Nuoriparikin pyörähti.

Nyt voisin vielä sen verran suorittaa, että kirjoitan tähän pari reseptiä kuten lupailin. Perjantaiksi tein Piparkakkuleivoksia ja mukaelman Antell´n Omenahyveestä. Tänään vielä rippeistä nautimme.

Kuorrutetut piparileivokset (ohje Maalla-lehdestä)

150 g voita
3 munaa
3 dl raakasokeria (käytin puolet canea, puolet talous)
2 dl kermaviiliä
4 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
18 g piparkakkumaustetta
2 dl puolukoista

KUORRUTUS

200 g Philadelphia-juustoa
50 g pehmeää voita
1 dl tomusokeria

KORISTELUUN

1 dl puolukoita
3 rkl sokeria

Voitele vuoka (30 x 21 cm).
Sulata voi.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää voisula ja kermaviili.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita nekin
sokeri-munavaahtoon, lisää lopuksi puolukat.

Kaada taikina vuokaan ja paista ~175-astetta ~ 30 min.
Anna jäähtyä.

Tee kuorrutus vatkaamalla kaikki aineet sekaisin.
Levitä kuorrutetta leikatuille paloille,
ja koristele sokeroiduilla puolukoilla.

Koekeittiössäni oli myös kotikeittiöihin sovellettu versio Antell´n maankuulusta omenahyveestä. Ohje on kuulemma ollut alunperin Gloriassa, mutta minä bongasin sen aikaa sitten Omenapuun Katriinan blogista. Vain hieman varioin

OMENAHYVE OMIN NEUVOIN

Ensin tehdään omenahilloke: kuori ja paloittele 8 omenaa, ripottele omenakuutioille 1 dl hillosokeria ja kaada päälle ½ dl vettä. Laita mikroon ja anna liki soseutua (noin 4 – 5 minuuttia, sekoittele välillä) ja sitten jäähdytä hilloke.

Pakastemurotaikina helpottaa elämää, – parempi tulisi tietysti alusta asti itse tehden, mutta menetteli näinkin. Siis kauli valmistaikina kahdeksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja paista pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Ota pelti uunista ja levitä omenahilloke päälle. Ja pursota pohjan ja omenoiden päälle valkuaisvaahto (vispaa neljä valkuaista kovaksi vaahdoksi. Lisää 1½ dl sokeria vaahdotuksen loppuvaiheessa ja ihan viimeisenä vielä 1 tl väkiviinaetikkaa). Pistä paistos takaisin uuniin noin viideksi minuutiksi.

Marenkikuorutteesta ei tullut sellaista rapsakkaa kuin olisin toivonut, ja mietinkin, jotta jos paistaisi tuon marenkikannen erikseen. Paistaisi pitkään, kuten marenki kuuluukin… ja sitten nostaisi pohjan ja omenoiden päälle. Ehkä ensi kerralla kokeilen niin. Mutta kyllä tämä hyvin vaniljavaahdon (puolet kermavaahtoa, puolet vaniljakastiketta) kanssa maistui näinkin.

Sunnuntai on kestänyt melkein iltaan asti. Hyvä näin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukalenteri 2012

Joulukalenteri Oulu

Joulukuun tapahtumia

Vielä minä tein lohivoileivän tähän bloggaukseni seuraksi. Ihan niinkuin en olisi koko iltapäivän, illan, ollut notkuvien pöytien äärellä…

Systeri tuli iltapäivällä, oli mukava nähdä pitkästä aikaa… veljen kuopuksen [suvun kuopus, minun näkökulmastani] täysi-ikäisyyttä lähdimme porukalla juhlimaan. Jos pikkuveljen kuopus on jo täysi-ikäinen, niin kuinka vanhoja tässä itse ollaan? … Ja pehtoorin siskon kuopus on myös täysi-ikäinen, joten ollaan tosivanhoja…

No mutta… olimme siis iltapäivällä kakkujen ja herkkujen makumaailmassa, sankari ei tainnut juuri suunvuoroa saada, kun meitä monia puheliaampia sattui olemaan läsnä. Mukavan illansuun jälkeen siirryimme kaupungille… tai siis keskustaan, jossa meillä oli viinikerhon miitinki. Olimme vajaalukuisesti läsnä, mutta se ei heikentänyt keskustelun reippautta, eikä tarjoilun tasoa. Olihan taas kaikkea hyvää tarjolla: illan annista raportoinen ensi viikolla ikäänkuin jouluviinisuosituksina…

Päivän muusta kulusta on todettava, että nukuin ihan liian myöhään, joten on tuntunut, ettei mitään aiottua ole ehtinyt. Hallisssa ja surkuhupaisalla Tiernatorilla kävin aamupäivällä .. miksi näistä piti tämmöisiä tehdä. Miksei hirsikojuja Letkunpuistoon? Jääkuutio-idea on ihan hyvä, mutta toteutus ja paikka enemmän kuin arveluttava…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Joulukalenteri Niitä näitä

Ystävyys on hyväksi

Ehkä en kerro mistään muusta kuin siitä, kuinka on hienoa kun on ystäviä.

Ei ole mitään parempaa kuin vanhat ystävät, hyvä ruoka, levollinen tunnelma, muistoja, ei mitään tarvetta mihinkään suuntaan esittää mitään, ei mitään odotuksia, ei mitään pettymyksiä, ei valheita, ei teeskentelyä, ei kateutta, ei kiristelyä. On vain tämä hyvä hetki.

Vain leppoisa yhdessäolo ja yhteiset muistot, haaveet tulevasta, eikä kysytä menneitä tai tulevia niin, että niistä olisi rasite, pelko, kateus, katkeruus – vain kaiho on sallittu.

Oikeastaan se ei ole ”vain”, vaan on niin luvattoman hienoa, että on tämä ystävyys.

Eksnaapurit olivat viettämässä perinteisiä [oikeasti perinteiset: nämä olivat kahdennetkymmenennetneljännnet!] pikkujouluja. Vuorovuosina on järjestelyvastuu, nyt meidän.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Joulukalenteri Yliopistoelämää

Rentoutumista monin tavoin

Tein huomiseksi sen toissapäivänä mainostamani yrttisen bataattivuoan, ja nyt on siis kuvakin siitä. Mutta korjaus ohjeeseeni: se saa olla uunissa hyvinkin sen kolme varttia, ehkä tunninkin (ei puolta tuntia kuten kirjoitin). Korjaan tuonne aiempaan postaukseen…

Sitten tein ihania piparkakkukakkuleivoksia. Laitan viikonloppuna ohjeen ja kuvia.

Olipa mukava leipoa pitkästä aikaa. Vaikka töistä tullessa kyllä väsynväsy. On ollut ihan touhukas työviikko. Tänään taas (vielä) oli oppiainekokouksessa sellainen ulkopuolinen olo… katselin ”sivusta”. Asiat, jotka monissa aiheuttivat suuriakin intohimoja (jälkeenpäin varsinkin ;)), olivat minulle ihan yhdentekeviä. Sellainen on oikeastaan aika mukavaa. Saisipa sellaisen vaihteen aina päälle.

Ja sitten iltapäivällä olin kuuntelemassa kollegan esitelmää: kuinka se onkaan nautinto istua ja kuunnella kun joku osaa asiansa ja osaa sen esittää. Keskellä työpäivää seesteinen oppivainen parituntinen. Sellainen on hyväksi. Sellainenkin lepuuttaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Joulukalenteri Ruoka ja viini Valokuvaus Vuorotteluvapaa

Joululahja Sinulle!

Hyvät Tuulestatemmatussa kävijät ystävät ja ymmärtäjät,
kiinnostuneet ja kaverit, tutut ja tuntemattomat!

On aika antaa joululahja teille kaikille!

Viime vuonna sisaren kanssa tehty
pieni ruoka-, runo-, historiatarina- ja valokuvakirja on nyt nettiversiona.
Sen voit ladata pdf-tiedostona ja halutessasi vaikka tulostaa.
Jakaa linkkiä tai lueskella kirjaa ja sen ohjeita aina kun netti on saatavilla.

Vuorotellen kirjan lataussivu, KLIKS

Oleppas hyvä!

Jollei kirjan aukeamakuvat ja idea ole oikean näköinen, siis ettei se aukea aukemittain, niin säädä Acrobat-lukijaa vähän: Oikean näkymän aikaansaamiseksi (eli kahden sivun aukeama kerrallaan) pdf-tiedosto vaatii Acrobat Readerissa sen, että valitsee näkymäksi kaksi sivua vierekkäin. Valitse Adobe Acrobatin valikosta: View (Näytä) -> Page Display (Sivunäyttö) -> ja ruksi ainoastaan kohdassa Two-Up Continuous (Kahden sivun vieritys). Ohje on myös tuolla lataussivulla.

Mistä on tämä kirja tehty?

Se on tehty
syksyn säkeistä, kevään kukkasista,
mielen ja metsän maisemista.
Makumuistoista, runotuulista.

Ilosta ja yhdessäolosta,
mieluisesta tekemisestä.

Runoja ja ruokia, kuvia ja kirjoituksia.
Riimitellen ja vuorotellen,
ne kertovat ja muistavat.

Kirjan etusivu on täällä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 12.12.12

Joulukalenteri Niitä näitä Ruoka ja viini

Jouluruokia lehdissä ja ohjeissa

Karjalan liiton lehdessä ”Joulukanteleessa” oli jouluruoasta juttua, ja ylisanoilla maininta kokkailuistani, joista erityisesti mainittiin resepteineen yrttinen jouluruukku. Sehän on Valion aika päiviä sitten lanseeraama juusto-juuresvuoka, jota meillä tähän jouluntienooseen aina tehdään. Ohjeen olen julkaissut jo kauan aikaa takaperin, ja jollet ole koskaan tehnyt niin suosittelen kyllä tekemään nyt. Ohje TÄÄLLÄ (jutun yhteydessä näyttää olevan kyllä merkillistä avautumistakin. uups!)

Toinen täällä Temmatussa julkaisemani (joulunkin ajan) ja itse tuunaamani vuokaruoka on päässyt lehtien palstoille. Nordea-rahoituksen asiakaslehti Toriin tekivät laajan jouluruokajutun, johon haastattelivat historioitsijana, mutta sitten myös kokonaisen sivullisen blogini ja jouluruokasivujeni ohjeista kokosivat. Täällä lehden juttu ja se reseptisivu (s. 34)

Ja vielä yksi linkki, jossa taas merkillisesti on jouluruokahistorian asiantuntijaksi tituleerattu. Tämä juttu oli viime jouluaattona Hesarissa.

Mutta nyt kehiin jotain uutta. Ei ole ihan perinteistä jouluruokaa, mutta kyllä sopii joulupöytäänkin tavallisempien peruna-, porkkana- ja lanttulaatikoiden rinnalle tai vaihteluksi.

En muista mistä ohje on… Oisko Viinilehdestä? Kuvakin minulla siitä jossain on, muttä tähän hätään ei löydy.

Jouluinen, yrttinen bataattivuoka

800 g valmista bataattisosetta
(= kolme isoa bataattia)
1 rkl öljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
½ tl currya
korianteria
muskottia
2 rkl korppujauhoja
2 dl kuohukermaa
2 munaa
1 tl suolaa

Kuori, keitä ja soseuta bataatit. Tai osta valmista. Kuullota ensin sipuli ja valkosipuli öljyssä, lisää curry, veitsenkärjellinen korianteria ja muskottia. Sekoita yrttiöljy bataattisoseen joukkoon. Sekoita kerma, munat, korppujauhot ja suola keskenään ja sitten soseeseen. Kaada voideltuun uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa kolmisen varttia, tunteroinen. Anna vetäytyä ennen tarjolle vientiä.

Helppoa kuin heinänteko [siitähän minulla niin paljon kokemusta onkin!] ja vaikka noita bataattimössöohjeita on pilvin pimein, tässä on sitä jotain.

Toinen makoisa, ei vain jouluruoka on se mitä tein mökillä viikonloppuna. Jostain blogista tai useammastikin olen tämän kaltaisen ohjeen nähnyt, mutta kun sellaista ei ollut käsillä, soveltelin. Ja oli kyllä tosi hyvää.

Ruusukaalia ja pekonia smetanan kanssa (kahdelle)

400 g ruusukaalia
½ pkt pekonia
tilkka öljyä
1 dl smetanaa
suolaa
mustapippuria myllystä

Poista ruusukaaleista kannat, halkaise tai jopa neljään osaan voit pilkkoa. Ryöppää vesitilkassa mikrossa pari minuuttia. Pilko pekoni ja paista pannulla, lisää ruusukaalit, anna vähän ruskistua. Sekoita smetana sekaan, anna muhia tovi (viisi minuuttia?), suolaa ja pippuroi.

Ihan järjettömän hyvää ja nopeaa arkiruokaakin. Laitanpa sitten vielä kuvan LappItalia -keittokirjani sivulta 117, jossa on yksi erinomainen juhlaruoka, jouluruoka.

Porkkana-lanttupaistos mukavasti modernisoituna. Tyylikäs tarjottava.

Enää yksi yö JOULUYLLÄTYKSEEN … Pysy linjoilla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Leivinuunissahan ne parhaat
joulun vuoka- ja laatikkoruoat tehdään..

Joulukalenteri Lappi Niitä näitä

Valveen rajamailla

Huolimatta siitä, että eilen yhden hengen joululahjavalvojaiseni venähtivät reilusti yli puolen yön, olin yhtäaikaa kolistelevan aura-auton kanssa aamukuudelta hereillä kuin – kuin elävä tikka! 🙂 Ei se töihin lähtö niin nyt järin innostunutta ollut, mutta tulipahan päivä duunattua. Seminaarinpito on minun juttuni, senhän te jo tiedättekin. Mutta tänäänpä taas sen muistin ja hoksasin.

Olisi ryhdyttävä ajattelemaan enemmänkin tuota joulun tuloa. Vuosi vuodelta olen laittanut vähemmän, ja tästä taitaa tulla minimi. Valoja ja ruokaa on, tai siis on tarkoitus tehdä. Siivooja on luvannut käydä ennen joulua… kaappeja en todellakaan aio siivota. Nuorisolle vähän tarpeellista ja jotain hemmottelua. Se on sitten siinä.

Merkillisen pimeältä on koko päivä tuntunut. Lapin valoonko kaipasin vielä? On laiteltava tähän vielä noita viikonlopun talvimaisemia mökin pihapiiristä, kaamoskuvia joissa on aurinko ja valo 🙂

Huomenna voisin kirjoitella muutaman reseptin, ehkä, ja keskiviikkona täällä on JOULUYLLÄTYS, varmasti!!

Voisko jo mennä unille? Ei vai? Hö!

Tämä on kyllä niin kaunis kuva, että kannattaa ainakin se klikata isommaksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Joulukalenteri Lappi Niitä näitä

Siperia opettaa

Siperia opettaa. Tai siis Siberia. Saariselän keskustassa on ravintola, sateenkaariseinämän takana. Sisältä väljä, tyylikäs, lappilaista gourmettia tarjoava fine dining -paikka, jossa kävimme eilen. Olimme siellä toista kertaa, keväällä kävimme kaksin, nyt ystävien kanssa, ”markkinoinnin kohteena”. Ja nyt Siberia opetti, että samppanjaa siellä ei kannata tilata: voi elävä tikka* turhan hintavaa on. Tätä ”kauneusvirhettä” lukuunottamatta, mitä mainioin ja makoisin ilta.

Kymmenen tunnin yöunen jälkeen mökin siivoilua ja vähäiset tavarat autoon ja tien päälle. Kuiva, selkeä pakkaskeli. Neljä teertä, kettu, tusinan verran poroja tiellä ennen Sodankylää. Minulla lukemisena – vaihteeksi – Kemijoen vesivoimahistoriaa, . Napapiirillä kävimme pitkästä aikaa joulupukin pajalla. Kalenterikuvia ja postiasioita. Joulupukin pajalla ja postikonttorissa 10 bussilastillista espanjalaisia. Ja pari sataa japanilaista. Ihan kuin ulkomailla olisi ollut.

Nautimme lounaaksi lohileivät. Rollo – Oulu välihän on se meitsin hukina oleva ajopätkä, yleensä on, mutta tänään pehtoori ajoi koko matkan. Minä luin. Ajoissa kotona. Pitikin olla. Projekti saatettava loppuun …

(*päivällä kuulimme radiosta Risto Kaskilahden haastattelun, jossa tämä totesi, että isänsä rajuin voimasanonta oli ”voi elävä tikka”. Sepä sitten oli illan puheissa meillä …)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Joulukalenteri Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Kauniissa kaamoksessa

Kohtsillään herättyäni halusin ulos, sillä pakkasta juurikin sopivasti, hulppeasti vain -8 C. Ihan tyven, ei sada lunta. Ladulle lähdin ja siellä viihdyin. Hiljaisessa, hiljalleen hämärästä valkeaksi aukeavassa aamussa hiihtelin yksikseni, loistavassa kelissä, hyvillä mielin. Kännykamera oli sentään mukana.

Päivä kulunut Laanilan historia -projektin ja yhden kirjallisen joululahjan kanssa puuhatessa. Takkatulen loimussa, ikkunasta näkyvää talvimaisemaa ihaillen.

Saunalle mennessä minäkin näin sen hillerin tai kärpän tai mikä lieneekään, asunee Tuulentuvan alla, Pehtoori on jo pari kertaa sen nähnyt, en edes haaveile kuvaavani sitä; niin nopea näytti olevan. Purolla jääkannen alla kuuluu solina, isosti, enpä muista ennen talvella kuuluneen noin isosti.

Illaksi meillä on kutsu kylille syömään. Mennään Siberiaan oululaisten kavereiden kanssa, jotka hekin viettävät täällä, siis omassa lomaosakkeessaan ”tuolla keskustassa”, pidennettyä viikonloppua.

Nälkähän tässä jo onkin — – me hiihtäjät tarvitsemme ruokaa. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERIn kuva
on aamulla Savottakahvilan nurkalla otettu.

Joulukalenteri Lappi Niitä näitä

Pohjoisen taivaan alla

Aamulla mökin mittari näytti -25 C. Ei aiettakaan lähteä ladulle, lenkille, mäkeen. Ei minnekään. Vaikutti tulevan pirttipäivä.

Joulukorttien kirjoittaminen: ehdin saada kortit iFolorilta niin, että lapset laittoivat puumerkkinsä jo kotona, tänään sitten meidän vuoro ja osoitteet kuoriin. Kotimatkalla ajetaan Napapiirillä Joulupukin pääpostikonttorin kautta, jotta saadaan oikeanlaiset postileimat kohdilleen.

Sitten vähän lukemista ja kuitenkin puolilta päivin päätin lähteä kylille: jouluostoksille. Saariselän keskustassa on Partioaitta ja paljon pieniä design- ja lahjatavaraputiikkeja, joten ajattelin, jotta josko siskolle, nuorisolle, pehtoorille ja murmelille jotain pientä kaunista arkeen ilahdutusta tai ulkoiluun passelia joululahjaksi löytäisin.

Kiersin kaikki … Tuloksena vain se, että meille muutti Valtteri. Se on Ollin ja Voltin serkku. Olli asuu Iissä ja Voltti Merijalinrannassa. Valtteri on nyt tuossa alhaalla joulukalenterikuvassa. Pehtoori vain hiukan huokailee minun ja tonttujeni (täälläkin niitä on) kanssa… huokailkoon.

Iltapäivällä lauhtui, pehtoori käveli pitkästi, minä en saanut itseäni oikein liikkeelle. Kamera kuitenkin kannusti lähtemään ulos.

Pihapiirissämme on aihki (ks. siitä enemmän täältä). Komea maskuliininen Aihki.

Ja sitten koivu, enemmän kuin vaivais. Hienohelma se näin talvella on.

Seita? Noup, vain ilmastointiputki naamioitu aika hyvin. …

Siperianpihta lappilaiseen tapaan.

Jos kotona olenkin jo oppinut kokkaamaan vain kahdelle, niin täällä Myötätuulessa se ei oikein vielä ole onnistunut. Tänäänkin olisi ollut ruokaa isommallekin sakille. Olisi varmastikin nuorisolle, VMP:lle tai vaikka ”virallisilla illallisilla” maistunut. Sen kerran kun meidän helsinkiläiset ystävät ovat Oulussa, me olemme täällä. Mutta erittäin mieluusti näkisin heidät täällä ruokapöydässä, – ja muutenkin tietysti.

Mutta siis söimmepä kaksistaan parsakeittoa, jossa oli savuporosuikaleita ja krutoneja, pääruokana kaupan (Riddesheim) valmista lammaspateeta (erinomaista) ja portviinihyytelöä ja sen kanssa ruusukaali-pekoni-smetana-lisuketta. Pidimme siitä hyvin paljon, varmaan jää tehtäväksi toistekin. Eikä jälkkärinä olleet letut kirsikkamoussetäytteelllä nekään jääneet syömättä. Voisin ensi viikolla resepteillä niistäkin…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Lappi Niitä näitä

Itsenäisyyspäivä Hangasojalla

Iltainen oli syöty. Ja jäänyt myös oli torpan
pöytään loppuja vain, vähän kaljaa tuoppien pohjiin,
kantoja reikävän leivän ja muikkuja, myös perunoita.
Pirttikin lämpimän herttainen oli, luota kun lieden
hiillos räiskyessän tulen hehkua henki ja peitti
pilviin tupruaviin katon: vain pärepuut, reki vaivoin
nähtiin orsien päällä -ne saivat kuivua siellä.
Korkeuteen savu leijui, kun pimeän katon alle
loimua loi päre vain, siten ehtootoimia torpan
helpottain valollaan.

(Katkelma runosta Hirwen-Hiihtäjä, J. L. Runeberg, (suom. Teivas Oksala))

Hyvää itsenäisyyspäivää täältä Hangasojan lumisesta satumaailmasta.

Mutta jos ensin kerron, mitä olemme tehneet: hiihdimme. Matka oli sprintti, vauhti ei. Mutta me hiihdimme. Pehtoorikin vain kolme kuukautta selkäleikkauksen jälkeen – viime talvena ei juuri hiihtänyt, tänään hiihti. Olimme ladulla aamuvarhain, vielä hämärässä. Ja siellä oli kaunista. Sielläkin.

Loppuaamupäivä meni lumitöissä ja muutoin pihapiirissä. Sitten kauppaan: Kuukkelista [Saariselän legendaarinen kauppa] löysimme puikulaperunoita ja erinomaista mätiä. Lohta ja silliä ja vähän muuta. Siitähän se kahden hengen juhlapäivällinen lähti. Suomalainen kahden hengen juhlaruoka.

Rantasaunassa luonnollisesti kävimme. Pulahdus purossa ei ollut meidän juttu, ei tänään. Aamulla hiihtäessä oli vain -11 C, nyt on jo enemmän kuin 20-astetta pakkasta. Olkoot. Me kääriydymme viltteihin, samppanjaa jäi ruoalta vielä vähän, — ja ryhdymme katsomaan Jennin ja Saulin vastaanottoa. Ja kaksi kynttilää ikkunalle on jo laitettu. Miksikö? ks. täältä

Aurinko ei enää nouse…. tai siis nousee, mutta vasta ensi vuonna.

Joulukalenteri Lappi Niitä näitä

Vinkkeleiden hakumatkalla

Iltapäivän pastellinsinisestä taivas vaihtui nopeasti sinisiin hetkiin ja pian taivas oli jo tumman-, jo syvänsininen. Pohjantähti näkyi edellä, ei muita tähtiä. Napapiirin jälkeen tuntui, että loputkin valopisteet häipyivät. Tasainen, sula tie, verkkainen liikenne, vain toistakymmentä Eskelistä (Lapin Linjat) aiheuttivat hetkellisen ruuhkan, tulivat vastaan, eteläänpäin menossa. Sotapojat menossa onnikkalasteittain maanpuolustustehtävistä kohti koteja, kohti itsenäisyyspäivän viettoa. Tiesin, että monessa kodissa äidit jo miettivät, mitä ruuaksi, kun poika (tyttö) tulee kotiin. 🙂

Meidän matka sujui Novan Ilen reippaita ja monin paikoin riemastuttavia, samaistuttavia kommentteja kuunnellen.

Minun ajovuoroni loputtua ei enää nähnyt lukeakaan, joten tyydyin katselemaan pimeitä tienvieriä, vuosi vuodelta eneneviä kaamos/jouluvaloja lappilaisissa pihapiireissä, ikkunoissa, käymään poikkeuksellisen vilkasta tekstarivaihtoa, miettimään kolumnia, joulua, ihmissuhteita, sitä mikä sai kenenkään silloin vuosituhansia sitten hakeutumaan näille seuduin asumaan, miten minun lapinhulluuteni on seesteisessä, vastaansanomattomassa vaiheessa…

Mökin pihassa ketun jäljet. Ja lunta. Kuukaudessa tänne on ehtinyt taas tulla hanget. Enimmät puskimme edestä, sen, että mökkiin sisälle päästiin. Huomenna sitten lisää. Vinkkeleitä tarvitaan (tosin vain -12 C), ja sunnuntaina ne viedään taas Ouluun.

Täällä on hyvin kaunista. Hyvin kaunista. Täällä on hyvä.

_______________________

JOULUKALENTERI

Joulukalenteri Niitä näitä Vanhemmuus

Kansainvälistymisestä ja Plan B.

Miksei pitkäntähtäimen suunnitelmaa voisi vaikka aikaistaa? Onko kansainvälistyminen ihan kaikilla elämänalueilla ihan välttämätöntä?

Kyllähän tammikuussa Meksikoon lähtevä tytär kertoi, kuinka hänen meksikolainen ystävättärensä oli viime lukuvuonna lähtenyt jo toisen kerran vaihtariksi, tällä kertaa ei Meksikosta Eurooppaan, vaan Meksikosta Balille. Ja kuinka ollakkaan oli Balilla tavannut tavattoman mukavan ja komean nuoren miehen. Ei, ei indonesialaista tai tai ketään aasialaista vaan argentiinalaisen! Ja seurustellut tämän kanssa koko vaihtarivuoden ja sitten olivat molemmat palanneet Etelä-Amerikkaan, molemmat kotimaihinsa – kaipaamaan toisiaan. Tarina ei kerro, missä vaiheessa seurustelu on nyt.

Kyllähän minä olen nähnyt meidänkin opiskelijoiden, vaihtareiden jääneen Tromssaan, Japaniin, Saksaan, Pariisiin ja ties minne. Sellaistahan se elämä on… Kujaltammekin on avioiduttu Sveitsiin ja loputkin kujan ”lapset ” ovat lentäneet ja joko yksikseen tai kumppaniensa kanssa asettuneet jonnekin.

Paitsi meidän ”ottopoika”; meidän esikoisen kanssa samanikäinen (viiden viikon ikäerolla) naapurinpoika K. asuu vielä tässä liki, vanhempiensa talon siivessä. Tytär ja K. ovat koko elämänsä olleet kavereita, ovat edelleen, ovat käyneet kaksistaan mökilläkin, ovat kai menossa uutena vuonnakin ja pitävät välillä leffailtoja ja ovat toisilleen keskustelukavereina, kun tarve vaatii.

Ja joku aika sitten meillekin kerrottiin näiden kahden hätävarjelu(s)suunnitelma, vanhanpiikuuden poistotae, viimeine oljenkorsi, peräkamaripojan elämänmuutos, Plan B ja mitä kaikkea nimiä tällä suunnitelmalla onkaan: jolleivät ole tahoillaan 40-vuotispäiviinsä mennessä löytäneet elämänkumppania, niin avioituvat sitten keskenään. Vuosipäivästäkin on pari eri variaatiota liikkeellä: joko 30 tai 40-vuotiaana… Ihan sama, tulevaisuus avioliittomarkkinoilla tai ainakin vakinaisen parisuhteen osalta on siis pitkäntähtäimen suunnitelman mukaan varmistettu. Sitä minä vaan, etteikö tuota voisi vähän jo aikaistaa …

… pakkoko sitä on vielä kansainvälistyä tässä välissä. Tai siis pakkoko sitä on niin kauas lähteä. 😉

Tämmöisiä tulin miettineeksi, kun töiden jälkeen kävin viemässä tyttären lentokentälle. Stuttgartiin kun on menossa… Enhän minä sitä sano, etteikö siellä voi se maailman paras vävy olla, mutta kun en ole nähnyt, kuvissa vain.

Joulukalenterikuva on 23 vuoden takaa… ennen tietoakaan Stuttgartista ja Plan B:stä.

__________________________________________________

JOULUKALENTERIKUVA 2012

Joulukalenteri Niitä näitä Yliopistoelämää

Töitä kotiin vai hommat rästiin?

Kumpi on pahempi: ottaa töitä viikonlopuksi kotiin ja tehdä rästihommat pois vai tehdä duunia vain virkapäivinä (ja -suunnilleen vain virka-aikana) ja siten saada määrätyt tehtävät valmiiksi pari päivää myöhässä, siis määräajan jälkeen?

Sitä tänään mietin, kun aamulla käärin hiat ja ryhdyin oikein paiskimaan hommia. Enkä mihinkään selkeään, järjelliseen lopputulokseen pohdinnoissani päivän aikana päässyt. Vanhat tavat, luonne?, tunne puoltavat tuota ensimmäistä vaihtoehtoa, mutta tällä kertaa todellisuus oli toista, ja työt odottivat Linnanmaalla. Eivät olleet mihinkään kadonneet… olinko niin odottanut? Ehkäpä olinkin. 🙂

Rästihommat tulivat sitten tänään – myöhässä – melkein valmiiksi tehdyiksi. Kaksi symposiopäivää kun kummasti oli ruuhkauttanut yhden jos toisenkin duunin. Mutta tänään oli mukava olla töissä. Ihan tavattoman mukava. Minulla on töissä ikkunalla pieni kynttelikkö, viherkasveja, tauluja, hartiahuopa (jota ilman tänään olisi kyllä jäätynyt) tuolin karmilla, harmaat pehmeät villasukat käytettävissä – siis hyvinkin kodikasta. Ennen polttelin joulukuussa tuikkujakin pöydällä, mutta niin ei saa enää tehdä.

Ensitöikseni siivoilin pinkkoja matalammiksi, vein ja palautin ylimääräiset kirjat kirjastoon. Pari gradu/kandi-ohjausmiitinkiä sovittu heti aamuksi ja yksi kokous ja sitten vain aloitin järjestyksessä purkaa sumaa. Halki, poikki ja pinoon! Melkein yhtä hyvä fiilis kuin oikeasti klapeja tehdessä. Hyväätekevää huhkimista. 😉

Joulukalenterin kuvan kello on lokakuussa kuvattu Shelfridgen tavaratalon portaikossa Lontoossa. Klikkaa kuva isommaksi, se on komea joulukello!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Joulukalenteri Niitä näitä

Loimu vastaaan Blossa ja muuta leppoisaa sunnuntaita

Olen nukkunut paremmin kuin aikoihin ja lenkkeillyt aamuvarhaisessa lumisateessa, olen melkein koko päivän tehnyt joululahjaa, ihan vain pienesti töitä siinä ohessa, olen soitellut eksnaapureille, kuunnellut hyvää musiikkia ja laittanut ruokaa. Siispä sunnuntaina paljon hyviä asioita.

Eilen lupailin tuloksia perinteisestä glögimaaottelusta: ruotsalainen Blossa vastaan savolainen Loimu. Perinteinen? No pari edellistä ”tulosjulkistusta” täällä 2008 ja täällä 2011.

Loimu on tänä vuonna punaisessa pullossa, mausteinaan ”vain” neilikka ja kaneli. Loimu on puolitoista euroa kalliimpi (14 €) kuin Blossa (12,50 €)

Blossa on valkoisessa pullossa, tuntematon Yuzu-hedelmä ja inkivääri ovat glögin makuaineet. Loimu on punaista ja Blossa valkoista glögiä.

Meidän äänet menivät (taas) 2 – 0 Loimulle. Blossa oli yhtä valjua kuin miltä näyttikin . . . Molemmissa se hyvä puoli, etteivät olleet liian makeita, eivät siirappisia. Loimu on melkein marjaisaa, olematta mehumaista.

Ja jos mietit, mitä tarjoaisit glögin kanssa, niin parin vuoden takaisella joulusivullani on variaatioita pipari-aurajuusto-herkusta: ja on siellä paljon muitakin jouluhyvien kuvia ja ohjeita. KLIKS

Mietin vähän, että olisihan nuo glögikuvatkin voineet olla kalenterikuvia, mutta laitanpa kuitenkin mökin terassin lyhdystä kuvan. Näyttääpä nimittäin nyt aika varmalta, että päästään keskiviikkona lähtemään kohti Hangasojaa...

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI n:o 2

Joulukalenteri Niitä näitä

Joulukalenteri 2012

On joulukalenterin aika. On adventin aika. Se tarkoittaa, että on aika ja lupa odottaa. Odottaa ainakin seuraavaa päivää, seuraavaa luukkua.

Odotin itseltäni, aikaansaanniltani paljon enemmän tälle päivälle, mutta aina ei voi voittaa. Mutta joulukalenterin aloitan. Tämän blogin neljäs joulukalenteri on edessä.

Tänä vuonna kalenterini on sininen, ja ajattelin tehdä joulusta muutoinkin sinisen. Ajatus voi vielä muuttua moneen kertaan, mutta haitanneeko tuo… Nyt ajattelen niin, että joulupöydän katan siniseksi, joulupaperit olkoot sinisiä, joulukortista tuli kyllä musta-valkoinen, tai ”musta-valoinen”, toivoisin, että olisi paljon sinisiä hetkiä joulukuussa, Liekö kalenterin kuvat sinisiä, ehkä pyrin siihen…?

Olisin suonut, että tänään sääkin olisi ollut sinisempi, olisi satanut kauniisti lunta, olisi ollut mukava lenkillä tepastella ja kuvailla, – mutta ei. Oli vihmova tuuli aamulla postilaatikolla, luihin ja ytimiin koskeva vinkka puhalsi asioilla ollessa, hautuumaalla oli kalsea, harmaa tunnelma, Caritaksen pihassa kylmyys sai kädet kohmeeseen ja aukoessani auton takakonttia ja yrittäessäni järjestellä tavaroita, iskin pääni kontin reunaan niin kipeästi, että olin pudota polvilleni. Nyt sinipunainen mustelma paistaa hiusrajassa ja lenkille lähtiessä tuntui, ettei pipoakaan voi päähän pistää, koskee!

Mutta tänään sentään ruoka oli hyvää. Oli sininen hetki kaksin syödessämme. Syystalven kuha on järjettömän hyvää ja helppoa. Minnalta hallista haettujen takuuvarmasti tuoreiden kuhafileiden leivitys jauhoissa, suolaa ja valkopippuria pintaan, nopeahko paisto oikeassa voissa ja pinnalle pirskotellen vähän sitruunamehua, oheen porkkanoita persiljan ja voisulan kera, voissa paistettuja sieniä (tigri vai mikä onkaan nimi), eilisen maa-artisokkapyreen paisto samalla pannulla ja siinä kaikki. Ei ole monimutkaista, mutta on gourmet-tason sapuskaa. Kuvakin olisi, mutten sittenkään laita tähän – ei sekään oikein simahtanut. 🙂

Niin ja iltapäivän lenkiltä palattuani pehtoori oli järjestänyt lämmikettä. Tämän vuoden glögikausi avattu; glögimaaottelu käyty. Kerron tulokset huomenissa tai lähipäivinä.

Ja nyt ja tämän jälkeen 23 joulukalenterikuvaa (klikkaa isommaksi ja käytä vaikka taustakuvaksi, ole hyvä) … Sinisiä hetkiä ja ihanaa odotusta toivottelen kaikille!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Marraskuu on purkissa, huh!

Repaleisen yön, unettoman aamuyön jälkeen nousen ja mietin, josko saunaan menisin. En viitsi. Suihkuttelut riittäkööt!

Keitän tummapaahtokahvia ison pannullisen, oikean pannullisen, ei mitään keitinkahvia. Syön paahtoleipää [kertoo lerppuilusta, kuituisempaa sen pitäisi oikeasti olla], luen lehteä näkemättä edes otsikoita. Kun kerran ei oikein suju, ajattelen että samahan se on töihin lähteä. Kunhan ensin taas sain päätetyksi, mitä pistän päälle. 90 % aamuista se ei ole mikään ongelma; pistän ylle jotain mustaa tai sitten harmaata, mustaa ja valkoista tai harmaata ja mustaa tai kenties mustaa, harmaata ja valkoista. Paitsi sitten kun on farkkufiilis; sitten on farkut ja jotain tummansinistä.

Kaiken tuon värikirjon keskellä jotain pientä (huivi) vaaleanpunaista, vanhaa rosaa, beigeä, vaalean(farkun)sinistä tai kenties jopa jotain ruudullista, jossa on monia noista edellisistä väreistä. No mutta… tänään sitten lopulta kuitenkin aika nopeasti tyydyin melkein normisettiin [paitsi että kelpuutin mustan ja valkoisen lisäksi Kitzbühelistä ostetun vaaleansinisen villatakin, joka on reilun vuoden aikana pelastanut jo monelta vaateongelmalta] ja eikun töihin. Kuten huomaatte: kun paperi on valmis, seuraava ongelma on, mitä pistää päälle (edellisen kerran asiasta puhetta täällä).

Kampuksella sähköposti oli täynnänsä kaikenmoista, akuuttia ja vähemmän. Yritin olla reagoimatta. En ole oikein hyvä reagoimattomuudessa. Vielä. Mutta tänään olin ja siirryin puoli kymmeneksi symposiumiin. Ja siellähän se päivä viivähti. Vierähti, viihdytti. Työpäiväkö muka?

”Itämeren piirin vuorovaikutusverkoston muutokset kivikaudella – vertaisyhteisöjen reaktioita neolitisaatioon”, ”Periferia resurssina esiroomalaisessa Keski-Italiassa: Tapaus Crustumerium”, ”Kuolemattomat keskustassa ja maanäärillä: Jumalallinen näkökulma tilaan antiikin Kreikassa”, ”Valtiovallan panostus Pohjois-Suomen liikenneinfraan: tavoitteet, toteutus, tulokset”, ”Pohjois-Suomen perifeerisyys Urho Kekkosen talous- ja yhteiskuntapoliittisessa ajattelussa”, “Keskusta” ja “periferia” ryhmien välisissä suhteissa – esimerkkinä norjalais-islantilainen kulttuuripiiri 1200-luvulla”, ”Englannin ja Skotlannin väliset suhteet brittiläisten sisällissotien aikakaudella”, ”Alaskan ”sourdough”-territorio muuttuvassa maailmassa” –

Eikö muka kuulosta kiinnostavalta? Ehkä ei kuulosta, mutta oli kyllä. Päivä humahti, ja opin paljon uutta. Monella tasolla, monista asioista ja monista ihmisistä, menneistä ja olevista.

Kuva on minun osuudestani päivän antiin. Tutkimuksessakin kun haluan tutustua ihmisiin ja heidän elämäänsä.

Nyt väsyttää, – olisi niin paljon tehtävää, mutta taidanpa relata: lähden sytyttelemään takkatulen.

Ai niin, pysy linjoilla: huomenna on joulukalenterin ensimmäisen luukun vuoro…

Historiaa Yliopistoelämää

Symposiopäivä

Tänään on ollut symposiopäivä.

Kun historioitsijalla on symposio-päivä on tietysti mietittävä, mitä sana tarkoittaa…

Onko kyse vaihtoehdosta

a) symposion kuten se käsitettiin antiikin Kreikassa ja Roomassa, jolloin on kyse juhla-aterian jälkeisistä juomingeista (joissa oli usein myös ohjelmaa trubaduureja, tanssijoita tai muita esiintyjiä)

vai

c) symposion kuten se anglo-saksisissa maissa käsitetään = akateeminen konferenssi tietystä teemasta?

Arvatkaapa nyt vain, kumpi? – mutta joka tapauksessa, olipa mukava työpäivä: ei tarvinnut tehdä mitään. Sai istua koko päivän symposiossa ja kuunnella toisten esityksiä. Kommentoida jos huvitti, tehdä muistiinpanoja jos huvitti. Molempia huvitti. Ja ainahan tuollaisesta päivän symposiosta, tusinasta esitelmiä, jää jotain omaankin tutkimukseen hyödynnettävää tai sitten vain ihan iloa ja huvittuneisuuttakin. Meitä oli niin vähän osallistujia, että liki fämiliääri tunnelma. Ei hassumpaa sekään.

Porukalla me esitelmöitsijät olimme äsken ”Get-Together” = syömässä Fransmannissa. Eipä tarvi vähään aikaan mennä Fransmanniin syömään. Oulussa saa samalla rahalla MONESSA paikassa paljon parempaa ruokaa – yhden kokonaisen maksa-annoksen tilattuani ja syötyäni (osan) voin näin todeta. Ei, ei se tavattoman huonoa ollut, mutta parempaa saa muualla …

Pöytäseura sattui mukavasti. Odotuksenmukaista, mutta eihän se ole huono asia. Ja tutkimusmatkoista ja politiikasta, tutkimuksesta erityisesti ja yleensä keskusteltiin. Vanhoista autoista ja Syyrian tullista. Japanilaisista taistelulajeista ja – – ruoasta.
Ja huomenna on meitsin vuoro astua areenalle. Siispä nyt power pointit vielä kertaukseen…

Tästä se lähtee.

Niitä näitä

Joululahjavihjeitä – herkkutoimitukset kotiovelle

Minulla on ollut kauan aikaa tekeillä postaus niistä verkkokaupoista, joita käytän ja joita voin lämpimästi suositella. Aie julkaista melkein valmis postaus on venähtänyt tänne asti ja tästähän voinkin nyt soveltaa joululahjavinkkijutun.

Tertin kartanon verkkokauppa

htt p://www.tertinkartano.fi/verkkokauppa

Mikkelin lähellä olevassa Tertin kartanossa on käyty pari kertaa, ja molemmilla kerroilla ostettu kassillinen herkkuja. Ja kahdesti olen noiden reissujen jälkeen verkkokaupasta tilannutkin.

Mitäkö sieltä kannattaa ostaa? Iivarin savumuikkuja. Ihan ylivertaisen hyviä, ja meillä on kyllä vertailupohjaa ympäri Suomenniemeä. Ja sitten ratuleipää elikkäs näkkäriä. Ja kukkaissokeria olen myös kokeillut. Kaupan sivuilla lukee näin: ”Yrttisokerista syntyy esimerkiksi Tertin herkullinen kukkais-sokerikakku, jonka ohjeen voi tulostaa reseptivinkeistä!” Se on hyvää ja erilaista kuivaa kakkua. Ja sitten omena-calvados-hyytelöä: sopii yhtä lailla riistalle kuin juustoillekin, maksapateelle ja kinkullekin arvelisin sen sopivan. Mutta ennen kaikkea Iivarin muikut ja näkkäri!

Sitten Viskaalin

viskaalin.fi

Tätä olen jo monta kertaa mainostanut. Enkä syyttä. Käytän sitä jatkuvasti. Limousin-lihasta jauhettu paistijauhelihalasagne tai luomulantuista tehdyt lantturieskat ovat semmoisia herkkuja, joita teen sen jälkeen kun Viskaalista tulee paketti. Kananmunia ei kannattaisi muualta ostaakaan, eikä muualta saa erinomaista kalamaustetta. Pateeseen tai uunikalan päälle, savukalatahnaan ja miksei keittoonkin. Suosittelen. Niin ja vuohenmaidosta tehtyä leipäjuustoa silloin kun sitä on saatavissa. Aina ei ole. Silloin kun on kannattaa tilata. Ja nyt kaupassa näyttää olevan valmiita lahjapakkauksiakin. (Juttuni tilalla vierailusta täällä).

Umbria-kauppa

Tätä nettikauppaa pitää suomalainen Umbriassa asuva pariskunta, joka hoitaa tilaukset tulleineen ja kaikkine papereineen nopeasti ja ilman mitään ongelmia.

Viinit kotiovelle! Samalla tilauksella oliiviöljyä ja tryffeleitä ihanaista pastakastiketta varten. (ks. ohje ja juttu täällä) Kastikkeeseen käytin näitä: Carpaccio di Tartufo Nero Pregiato, mustatryffelilastut.

Viineissä on monia erinomaisia erikoisuuksia, joita ei Suomesta saa. Meidän ehdoton lemppari on Antonellin Crechetto.

http://kauppa.umbria.fi/tuotteet.html?id=27/54

Ihanainen jälkiruokaviini joka sopisi joulun suklaakakulle on Vero Amore Chiorri. Se on makea muttei hapoton, eikä imelä. On kauniissa pullossa ja paketissa, joten vallan oivallinen joululahjaksi.

Klikkaudu Umbria-kauppaan! http://kauppa.umbria.fi/

Jos haluat viinivinkkejä, niin voit kyllä posteilla ja kysellä minultakin, mutta ehdottomasti kannattaa käyttää umbrilaistuneiden P:n & S:n asiantuntemusta. Varmasti auttavat kun pistät sähköpostia.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sitten vielä yksi ihan joku muu verkkokauppa kuin ruokaan tai juomaan liittyvä.

Karttakauppa.fi

Siellä on kaikkea valmista mukavaa kartta-aineistoa, mutta sieltä voi tilata oman tarpeensa/lahjansaajan tarpeen mukaan jotain hieman erilaista. Me on tilattu sieltä muovitettu (kestää patikkareppuun ruttaamisenkin, eikä piittää vesisateesta) maastokartta mökin lähitienoosta (ks. täältä). Meidän kartan keskipisteessä on mökin rantasauna! Voit tilata omasi vaikka ja millaisin merkinnöin ja mittakaavoin. Tauluksi tai julisteeksi? Tai käy itse kurkkaamassa mitä kaikkea siellä onkaan. (Sivun vasemmassa reunassa valikko karttatulostepalvelu; sieltä pääset räätäläimään omia karttojasi.)

Kaikki nuo kaupat ovat toimittaneet tavarat nopeasti ja perille. Hyvin pakattuina ovat tulleet ja ruoka/viinikaupoista on tullut ohjeita, kaupantekijäisiä, maistiaisia … Siis suosittelen: ruokalahjat ovat siitäkin ihania etteivät jää (yleensä ainakaan) käyttämättä.

Niitä näitä

Sosiaalista mediaa ja digitaalisen oppimista

Uudelle? yhteistyö/asiantuntijaverkosto SkillPage -sivustolle on tullut monilta kutsuja, mutta en ole katsonut tarpeelliseksi liittyä, kiitos vain viesteistä. Mutta kyllähän minä ihan hurjasti säikähdin kun sitten iltapäivällä saman sivuston kautta FB:ssä oli näin kamala uhkaus!

Hint: if you don’t connect with Facebook you will miss out on new job opportunities.

Että voisin missata uudet työmahdollisuudet!! Tässä kun on parhaillaan tavoitteena vältellä kaikki mahdolliset jobit, joita kohdalle sattuisi. Ihan on näissä nykyisissä riittämiin ja kyllä se nyt marraskuulla on siihen lipsahtanut, että niitä kotiinkin asti on tullut kanniskeltua. Ei, ei paljoa mutta kuitenkin. Ja taitaapa tässä tovi niiden parissa tänäänkin vielä vierähtää. Mutta eipäs tuo nukutakkaan: digikuvakurssilla tuli juotua oikein torttukahvit ja taivaalla möllöttää täysikuu, joten joutaapa tässä perjantain esitelmää vielä hiomaan ja kiteyttämään: unta tuskin on kuitenkaan toivottavissa.

Mutta enpä ole duunissa ainoa joka esitelmää on viime päivät kasannut. Meitä kun on liki koko henkilökunta osallistumassa kaksipäiväiseen symposioon, niin onkin pitkän käytävän varrella olleet ovet melkoisen napakasti kiinni: kaikki tekevät omia papereitaan.

Valokuvauskurssille vein sen siilo-kuvan – ihan kuten äänestystuloskin kannusti. 🙂 Kuvasta tykättiin, mutta taashan se minulla oli vähän aiheen vierestä – ihan kuten itsekin aattelin. Tänään – ihan liian myöhään – tuli mieleen, että olisi pitänyt ottaa kamera mukaan hammaslääkärireissuille, joita äidin kanssa tässä viime viikkoina olen tehnyt. Olisin voinut kuvailla kaikkia poria, ruuveja, leikkausvälineitä, pihtejä ja muita vempaimia. Minulle kun ne ovat viime vuosina merkinneet pelkoa ainakin jollei nyt ihan helvettiä sentään… Mutta enpä tietty hoksannut, ja olisinko sitten kuitenkaan kehdannut kysyäkään, saako niitä kuvata.

Niitä näitä Valokuvaus

Taiteellinen olo?

No ei todellakaan!

Huomenna on kansalaisopiston digikurssin syyslukukauden viimeinen kerta. Ja maailman vaikein valokuvaustehtävä

Joko
”Helvetti, synti ja pelko”
(kaikki samassa kuvassa)

tai

”Sä raotit hiukan sun sielusi saloja. Triviaa turhaa, jaoit vain makupaloja”

Ei saisi olla kuin yksi kuva. Eilen koetin tuota jälkimmäistä avata ja ilmaista. Vain vanhan myllyn siiloton, rikottu fasadi ”avasi sielun saloja”. Kovin kitsaasti kylläkin.

Ja sitten lainasin tänään Danten Jumalaisen näytelmän, Helvettihän on sen ensimmäinen osa. Aika karseeta luettavaahan se on (Ei, en ole koskaan kokonaan lukenut, eikä kyllä ole mitään aiettakaan lukea). Muutamia säkeitä kuvasin ja liittelin (kökösti) liekkeihin.

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Vapaapäivän iloja

Ehdin aamulla Rotuaarille suunnilleen ennen ketään muita. Sain uusista hienoista jouluvaloista paljon kuvia.

Tyhjillä keskustan kaduilla käveleskelin pitkän tovin, eikä minulla enää millään muotoa olisi ollut aikaa jatkaa matkaa Möljälle, oli levoton olo ja mielessä rotissööripostitukset, kaikki kotityöt, työt, sapuskan teko, yhden postitusasian kiireellinen hoitaminen, konnulin kylvetys, mutta tuntui että juuri noiden syiden vuoksi oli sittenkin hyvä mennä vielä merenrantaan. Lupasin itselleni lähteä vielä Ilokiville, Möljälle. Uusi Möljänsiltakin oli näkemättä ja kävelemättä.

Tähän tullessa oli jo hyvä olo. Aamulla ennen kymmentä aallonmurtajalla ei vielä muita. Tyyntä, mielessäkin.

Tänään marraskuuksi merkillisen korkea lämpötila ei haitannut, ja harvoin tuolla Toppilan salmen suulla on tuuletonta. Tänä aamuna oli. Satamaan oli tullut kaksi asuntoveneeltä näyttävää potskiakin. Tatjanassa ja Crescendossa oltiin aamukahvin keitossa kun ohi kävelin. Uusi silta toimii, kesällä siitä on varmasti enemmänkin iloa ja kunhan saavat lähitienoot rakennetuksi.

Pari tuntiahan kuvausreissulla viivähti, parisataa kuvaa tuosta vaan… Säästän muutamia otoksia ensi viikon postauksiin,…

mutta pisteenä tähän postaukseen: tämän päivän jälkkkärimme. Vanha herkku. Helppoa kuin heinänteko, eikä kaloreista ole puutetta. 😉 Mietihän jos pikkujouluissa tai joulupöydässä tarjoaisit tätä? Laita kristallilasiin tai pieniin valkoisiin mokkakuppeihin, niin onhan salonkikelpoinen jälkimakea. Kirsikka tai tuore vadelma koristeeksi, ei huono.

Suklaakupit (kuudelle tai kuvan kokoisia espressokupillisia kahdeksan)

3 dl kermaa
200g tummaa suklaata
2 munankeltuaista
3 rkl konjakkia
20 g voita

Kuumenna kerma paksupohjaisessa kasarissa melkein kiehuvaksi.
Ota kasari lämmöltä ja annan jäähtyä tovi.
Lisää paloiteltu suklaa kerman joukkoon sulamaan. Sekoittele.
Vatkaa sekaan keltuaiset ja konjakki.
Anna jäähtyä vähän (ettei juoksetu) ja lisää voi. Sekoita kunnolla.
Kaada suklaa pieniin espressokuppeihin.
Pistä jääkaappiin jähmettymään.

Niitä näitä Valokuvaus

Pientä kaunista pimeään

Lämmin, turhan lämmin. +5,6 C näytti mittari kun aamuhämärissä lähdin lenkille merenrantaan. Tänään ei mitään sovittua, ei mitään luvattua. Ei kiire lenkiltä pois, ei kiirettä asioille lähtemisen kanssa. Mikä ilolla merkille pantakoon!

Keskustaan ajelin aikeenani hankkia kihlaparille lahja, – ja matkalla keksinkin… en osta mitään täkkejä tai muuta tähellistä. Annamme matkalahjakortin! Menkööt kihlapari kaksistaan Helsinkiin ja risteilylle Tukholmaan tai Tallinnaan; semmoisesta ovat puhuneet, semmoisen muistavat kauemmin kuin minkään tuiki tarpeellisen ja kun eivät kerran oikeasti mitään arkista tarvi. Astiat ja aterimet on jo ostettu, pyyhkeitä ja patoja on riittävästi, joten menkööt kaksistaan matkalle.

Samalla reissulla kukkia kotiin hankin.

Ja sitten ostin sellaisen härpäkkeen kameran salaman eteen: pehmentämään salaman sairaalamaista valoa. Yllä ilman pehmentävää ”huppua” ja alla sen kanssa. Muutaman kympin investointi näyttäisi olevan hintansa väärti. Paljon pehmeämpi, luonnollisempi valo on alemmassa.

Ja ostin myös uuden näppiksen, vanhassa kun alkoivat kirjaimet jumittaa, jäädä paikalleen ja monesta oli jo teksti kulunut… vaikka periaatteessa minä en kirjaimia näppikseen tarvikaan. Opiskeluaikana kävin ”konekirjoituskurssin” ja opin 10-sormijärjestelmän ja pystyn aika hyvin kirjoittamaan katselematta näppikseen. Mutta jumitukselle tuolla taidollakaan ei voi mitään. Nyt on siis taas hyvä naputella.

Kävin myös Bauhausissa, hankkimasa rekvisiitttaa joulukoristeluun. Joulukorttikuva olisi tarkoitus huomenissa saada aikaiseksi, ja huomaan jo ajattelevani että ”sitten joulukalenteriin kun otan kuvia…. ” Nyt kun jouluaattoon on tasan kuukausi, olen näköjään päättänyt tehdä tänäkin vuonna tänne blogiin joulukalenterin. Joka päivä postaukseen joku jouluinen kuva (ks. edellisiä vuosia täältä. Toissavuoden kalenterikuvista tein aikanaan kollaasinkin…

Niitä näitä

Marraskuun todellisuudesta maaliskuun haaveisiin

Vanhan kalenterin mukaan tänään on Klemetin päivä ja vanhan kansan säätietojen ja ennusmerkkien mukaan asia on niin, että ”Lementin ilmat vallitsevat matinpäivään (24.2.) saakka”. Luoja meitä moiselta varjelkoot! (kuva aamusella Linnanmaan liikennevaloissa odotellessa…)

Sattuipa töissä semmoinen juttu että hain Googlen kuvahaulla karttaa esitelmääni varten. Pistin hakusanaksi Hermelinin kartasto, ja tuloksia oli yhteensä 566. Pikkukuvista koetin etsiä tarpeisiini passelia, ja mitä siellä kaikkien keskellä näenkään? Meidän mutikaiset! (klikkaa kuva suuremmaksi, niin näet heidät)

Julkaisin tuon kuvan toissakeväänä kun oltiin menossa tytärtä lentokentälle vastaan, silloin kun tämä palasi vaihtarijaksoltaan Strassbourgista, ja nyt hakurobotti näyttää sen Hermelinin karttojen keskellä?! Internet on ihmeellinen. Tyttären vaihtariudesta tulikin mieleen, että ostettiin sitten tänään lentolippu Oulu – Helsinki – Lontoo Heathrow – Dallas – Monterray. Vuorokauden saa tyär reissata, jotta harjoitteluun pääsee. ..

Ja hiljaa mielessäni tupisen, että olisihan tuota ollut harjoitttelupaikkoja lähempänäkin… Mutta jupinanihan on vain ikävöivän äidin turhanaikaista jurnutusta… Kahden kuukauden päästä esikoinen lähtee halusin tai en. Ja menköön, nauttikoon nuoruuden rohkeudesta, mahdollisuudesta.

Ja nyt kun näen tuon ketjutetun lentolipun, alan miettiä, voidaanko sittenkään mennä katsomaan tuonne maailman ääreen? Minun viikon lomastani kaksi vuorokautta menisi pelkästään matkan tekoon, lentämiseen, eikä viiden päivän (jetlagissa mennen tullen oleva) piipahdus perillä Monterrayssa ehkä olisi se Meksiko, mitä haluttaisiin nähdä (millä ihmeellä ehtisimme tutustua Inka-kulttuurin jäänteisiin, Jukatanin kaikkiin kohteisiin? Hyvä on, nähtäisiin lapsi, mutta kun hänkin haluaisi vähän reissata Meksikossa, onnistuisiko se edes, antaako työnantaja tyttärelle lomaa vain sen takia, että jostain Hyberborealiksesta ovat vanhemmat tulleet käymään?), ja aikas paljon tulisi tuommoinen piipahdus kyllä maksamaankin,…. mutta mehän suunnittelemme, mietimme.

Tämä ei ole ainoa kohta, jossa tänään, tällä viikolla, olen miettinyt, että ei sittenkään olisi hassumpaa olla vielä vuorotteluvapaalla.

Tänään iltapäivällä oli tämmöinen olo. Ihan noin viehättävästi en vaan hommaa hanskannut. 🙂

Yliopistoelämää

Marraskuisia mietteitä

Vesisadetihkua, mustaa, pimeää, varjoisia uutisia, surullisia kuulumisia, pienesti alakuloa, mutta suhteellisen paljon infoamista (muiden ja omaa), seminaaria, palaveria ja hopsailuja, jotta ei ehtinyt juuri miettiä kovin syntyjä syviä. Ja onhan se jotenkin hienoa nähdä että tulosneuvotteluissakin hopsailu ja opintojenohjaus on nyt aukikirjoitettu tärkeä tehtävä yliopistossa. Onkin parikymmentä vuotta saanut melkoisesti puolustella tekemäänsä ”holhousta, paapomista, ilmanaikuista infoilua, omaeopeilua ja opiskelijoiden terapointia”, joilla kaikilla nimillä opinto-ohjausta ja opiskelijoiden jeesausta on nimitelty ja samaan hengenvetoon on todettu, että ”osattiinhan mekin opiskella ilman mitään ohjausta”. Siihen aina vastaan, että iso osa ”meistä” keskeytti jo alempaan tutkintoon tai suoritti opintojaan 10 vuotta. Eikä silloin opintojen rakenne ja säädökset koko ajan muuttuneet niin kuin nyt tekevät! Eikä järjestelmät.

Ja nyt opintojenohjausta jo edellytetään yksiköiltä. Se työ nähdään nyt [vasta nyt] ”tuottavana”, joten yhtäkkiä siitä onkin tullut ”salonkikelpoista” ja kannustettavaa. Ei sen tekemiseksi vieläkään juuri resursseja irroteta, mutta ei sitä enää huononakaan pidetä. Eikä opiskelijat ole koskaan sitä huonona pitäneetkään, mistä sain tänään taas pitkästä aikaa ihanan muistutuksen: publiikkipäivänä yksi ”pitkän linjan” opiskelija, iloinen nuori nainen, kaksivuotiaan tytön äiti, kävi tyttärensä kanssa luonani ”näyttäytymässä” ja maisterissuklaarasian tuomassa. Publiikkipäivän piipahdukset [ilman suklaalahjuksiakin :)] lämmittävät kovasti ja muistuttavat jatkamaan omaopeilua ja opiskelijakontakteja, muistuttavat ja lämmittävät paljon enemmän kuin mitkään tiedekunnan tulosneuvotteluissa ylöspannut liturgiat.

Sitä paitsi oli tänään hyviäkin puheluja, sposteja,tapaamisia ja kuulumisia.
Paistaa se marraskuussakin aurinko.

Niitä näitä

Menoa ja maalauksia

Eilen illalla Paistinkääntäjien voutineuvosto, tänään Slow Foodin ja Maatalousnaisten yhteinen ideapalaveri syksyn suurta ruokaseminaaria/-tapahtumaa varten [tulette vielä kuulemaan asiasta, ja paljon!] ja huomenna tutkijaseminaari. Kolmena iltana menoa. Ja perjantaina olisi vielä Tiiman [opiskelijoiden killan] pikkujoulu [ihmettelen suuresti jos jaksan lähteä]. Nyt menojen määrä tuntuu ihan paljolta. Varsinkin kun kaikkina päivinä on erinäisistä syistä ollut oltava liikenteessä jo seitsemän jälkeen aamulla. Ja tänään ja huomenna on päivälläkin kaikenmoista häppeninkiä.

Äskeisessä palaverissa oli mielenkiintoinen makupari: Paulig Papua New Guinea -kahvia ja sipulipiirasta. Eipä olisi tullut mieleenkään yhdistää, mutta voinpa suositella.

Töiden ja palaverin välissä ehdin pyörähtää kotosalla, jossa tuli käymään taulukauppias. Äitini oli sen ”lähettänyt” tänne, tai siis välittänyt meidän yhteystiedot. Kauppias tuli näyttämään meille yhtä hienoa taulua, sopisi kyllä mökille väreiltään ja aiheeltaan, mutta ehkä 20 000 euroa!!!! on mökkitauluksi hieman hintava. Eikä sitten kyllä tuntunut löytyvän kotoakaan seinää moiselle kalleudelle.

Mutta kun menin sanomaan että meiltä on makkarista puuttunut vuosikausia taulu, ja haluaisin sängyn päälle Olli Joen taulun – sellaisen kuin tuolla www-sivulla http://www.ollijoki.com/finnoil.htm sivun puolivälissä ”Keskikesän juhla” tai ”Pablon talo” niin tuntui, että kauppias lähtee just ajelemaan Tampereelle ja hakemaan sellaisen. Mutta hänellä oli kyllä mukanaankin pari Joen taulua. Minä pidän niistä. Yksi Joen tauluhan meillä onkin.

Mutta sitten minun oli vain riennettävä kaupungille palaveriin ja jätettävä pehtoori juttelemaan taulukauppiaan kanssa — eikä mies sittenkään ymmärtänyt, että tein tilaa joululahjaostoksiensa suorittamista varten. Eivät olleet kauppoja tehneet 🙁

Historiaa Luettua

Ruoka-asioita

Pikkuisen sitten pitkähköksi venähti tämän päivän turnee…

Työ ei edes häirinnyt harrastuksia, tuli ihan täysi päivä tehdyksi. Täysi päivä tuli luetuksi. Minun työssäni kun on sellainenkin mukava puoli, että joskus voi koko päivän lukea. Muutakin kuin tenttivastauksia, opinnäytetöitä tai esseitä. Melkein kokonaan luin Mirkka Lappalaisen ”Jumalan vihan ruoska. Nälänhätä Suomessa 1695 – 1697” – aika karua luettavaa kyllä. Mutta äärimmäisen hyvin tutkittua tietoa, ja ylenpalttisen oivallisesti tutkittu tieto luettavaksi laitettu.

”Suuret kuolonvuodet” veivät 1690-luvulla hautaan lähes kolmanneksen suomalaisista. Halla ja loppumaton sade tuhosivat sadon kahtena vuonna peräkkäin, ja seurauksena oli paha pula ruuasta ja siemenviljasta. Kriisi ulottui myös Liivinmaalle ja Ruotsin valtakunnan sydänosiin. Syötävää etsivät kerjäläislaumat levittivät tappavia tauteja, ja keväällä ja kesällä 1697 kuolleisuus saavutti Suomessa kauhistuttavat mittasuhteet.Suomen 1690-luvun nälänhätä on Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen. Esimerkiksi Irlannin kuuluisa nälänhätä 1800-luvulla surmasi ”vain” alle 12 prosenttia väestöstä.”

Illansuussa duunista suoraan voutineuvoston kokoukseen, joka ei ollutkaan mikään pikapalaveri. Ja siinä suhde ruokaaan toisessa ääripäässä. Paistinkääntäjille ruoka ei ole elämän ja kuoleman kysymys.

Nyt on väsymys. Iltalukemiseksi en Lappalaisen tutkimusta voi ottaa…

Bloggailu Niitä näitä

Totuus tästä blogista :)

Ei ole kauaakaan kun tapasin yhden tutun, jota en ollut nähnyt aikoihin ja kun aikamme Humus-kuppilassa istuimme, kuulumisiamme vaihdoimme ja kerroin yhdestä elämänmenooni liittyvästä aika isosta jutusta, hän sanoi että ”et ole tuosta mitään kirjoittanut!” – Hetkinen! Mietin, että miten niin en ole kirjoittanut?? Hän sanoi seuranneensa blogiani jo parikin vuotta (mitä en ollut tiennyt) ja sanoi, että täällä en ole mitään asiasta puhunut. Niin, en minä täällä kaikesta kirjoita.

Silloin ajattelin, että minun pitää muistaa muistuttaa täällä blogissakin: ei näissä postauksissa ole minun ”koko” elämäni. Tämän blogin ”formaattihan” ei suinkaan ole ”totuus, koko totuus ja vain totuus” minun elämästäni.

Nämä jokailtaiset sepustuksenihan näyttävät jotensakin paikoin aika vääristyneen kuva päivieni kulusta: tännehän tulee yleensä rustailtua kun jotain on tehty, jossain käyty, jotain erityistä syöty. Saattaa syntyä helpostikin näköharha, että kovastikin käydään jossain tai että aina teen jotain. Tai että meillä on kovinkin erilaisia ruokia jatkuvasti. Eihän se nyt ihan niin mene. Lähdekritiikkiä kehiin :), hyvät ihmiset . [Turhan] Paljonhan tänne kaikkea selittelen, mutta paljonhan tapahtuu tai nimenomaan on tapahtumatta ”kulissien” takana. Paljon mietin ja tunnen sellaista, mistä täällä saattaa olla vain häivähdys, ehkä joskus jotain luettavissa rivien välistä. Mutta paljon tuntoja jätän kirjaamattakin, hyvin paljon.

Nyt kun www-sivustoni remontti on saanut minut pohtimaan, mitä sinne vanhoilta sivuilta enää siirrän ja miten saisin tämän blogin samaan yhteyteen, olen vähän tarkastellut mikä ja miten nämä postaukseni ovat saaneet vastaanottoa. Tehnyt sellaista omaehtoista ”markkinatutkimusta”.

Viimeisen neljän vuoden aikana täällä on käynyt 300 000 kävijää ja päivittäinen keskiarvo on ollut hienoisessa nousussa koko ajan

TOP KYMPPI sivuista, joilla blogissa on käyty… (etusivu tietysti pois listasta)

Galleria

Erikoisten etunimien bongausharrastus

Limoncello di Casa

Artikkelit

Rex-kakku ja muita vanhoja kakkuja

Tämä blogi

Syyskuun ruokahaaste: Lapsuuden paras kotiruoka

Vuodesta 2007

Vieraskirja

Patikkaretki Pielpajärven erämaakirkolle

Erityistä, hyvää, palautetta muistan saaneeni näistä alla olevista jutuista. Varmaan on ollut monia muitakin, mutta en vain muista… Ainakin näistä on tullut mukavaa paluupostia.

Kuntosalielämää

Sairaalassa takaumia

Hillamisu

Kohti Jäämerta ja takaisin

Ja sitten tuolla Artikkeli-sivulla olevasta Itsenäisyyspäivän kynttilä -jutusta, joka onkin neljäntenä TOP10 -listassa. Ja Lapin kuvista on tullut kiitoksia, niiden käyttölupia, julisteen teko-oikeuksia, lehtijuttuihin pyyntöjä on tullut. 🙂

Eniten kävijöitä on ollut sivulla Valmiina: yli 500 klikkausta yhden päivän aikana. Moni kävi viime huhtikuun lopussa katsomassa, olinko valmiina ja mihin. 🙂

Hakusanoja, joilla tänne on ”eksytty” on satoja. Sanapareista minua itseäni ehkä hämmästyttävät tai hymyilyttävät eniten seuraavat: Mitä mökille mukaan, Päivä on pulkassa, Maitopussin historia, Pykeijan sauna, Harmaata näkyvissä, Väitöslahja miehelle, Tavastkengän päivät, Elämäni aakkoset… toki noista kaikista täällä olen höpötellytkin.

Blogin käyttöohjetta en ole tainnut koskaan julkaista, mutta nyt voisin kertoa, että tuossa ylhäällä olevassa palkissa on tuo ”Vuodesta 2007” sen takaa avautuu hakurobotti jonka avulla voit löytää täältä jonkun reseptin tai muun jutun josta et muista missä se olikaan. Sivussa olevassa palkissa on Aiheet ja sieltä voit valita vaikka esimerkiksi Lappi-kohdan, minkä jälkeen tähän tulee kaikki Lappi-aiheiset sepustukseni. Vastaavasti kaikki kolumnit tai kaikki ”Vanhemmuus”-postaukset löytyvät yhden linkin takaa. WWW-sivulta pääsee tänne blogiin, mutta myös toisin päin: yläpalkissa on linkki sinnekin.

Kukat ojennan kaikille lukijoilleni, joista edelleenkään en monista tiedä mitään.
Itsellenihän näitä päiväkirjojani etupäässä kirjoittelen,
mutta on se nyt sata kertaa tai oikeastaan kolmesataa kertaa mukavampaa
kun näitä joku käy lukemassa ja kommentoimassakin.
Kiitän ja kumarran.

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Tavallinen sunnuntai

Aamukahvipöydässä:

– Mikäs on päivän programmi?
– Enpä tiedä, ihan tavallinen sunnuntai, kai …
– Siis: ensin sähköpostit ja kommentit, sitten lenkille, suihkuttelua ja huoltoa, kuvien purku koneelle ja vähän datailua, ja sitten ”tuu kattoon ku hyvä kuva/mainio nettisaitti/yms” ja sitten vähän sapuskan esivalmisteluja, ehkä kotitöitä, luet kandityön tai otat tirsat, taas koneelle, sitten sapuskan teko ja arvattavastikin lähtee lapasesta, lapset tulee syömään, syödään hyvin ja höpötellään kauan, tai siis sinä ja nuoret pulputatte, minulle jää sotkuinen keittiö, menet koneelle, kirjoitat blogin ja luet, ja sitten Tanssit, ja taas koneelle ja luet ja nukkumaan.
– Niin.

Hyvin tuntuu mies tietävän, miten minun tavallinen sunnuntaini menee. Noin se menee. Paitsi tänään ei ollut ettoneita eikä sotkuista keittiötä. Nukuin kahdeksaan! joten päikkäreitä ei tarvittu, ei kandityötä vaan väitöskirjan tutkimussuunnitelma ja keittiön siivosin itse odotellessani ruokien kypsymistä, kun ei tarvinnut/voinut tehdä jälkkäriä, sillä meillä oli jälkiruoaksi pehtoorin arpajaisista voittama Antellin raparperihyve, joka on melkein vielä parempaa kuin omenahyve.

Eturuoaksi rohkenin valmistaa perheelleni maksaa. Kukaan ei tykkää maksasta, mutta kaikki sanoivat, että tämähän on hyvää! 🙂 Mikä on salaisuus? Poron maksa suli ja lillui yön piimässä. Ohuet siivut paistoin nopeasti oikeassa voissa, pippuroin ja suolasin ja tarjosin punasipulihillokkeen [ohje on mm. LappItaliassa sivulla 59] kanssa. Se oli kyllä hyvää…

Pääruokana oli uunilohta. Antti Vahteran reseptin olen tainnut julkaista ennenkin? En ole varma, mutta kirjoittelenpa tähän kuitenkin. On se sen verran hyvä ruoka, että kannattaa kokeilla. Aikas edullista, nopeaa ja helppoa.

Grillattua lohta – kuorrutettuna katkoilla ja kylmäsavulohella

600 g tuoretta merilohta
100 g kylmäsavulohta
100 g katkoja
50 g suolakurkkukuutioita
1 dl smetanaa
1 dl hienonnettua tilliä
1 dl hienonnettua ruohosipulia
2 rkl currya
ripaus cayennepippuria (tai peperincinoa)
mustapippuria myllystä
3 – 4 rkl parmesanraastetta

Leikkaa lohifileestä neljä viipaletta (nahattomaksi). Pariloi lohet kuumalla teflonpannulla nopeasti kummaltakin puolelta. Mausta pippurilla.
Leikkaa kylmäsavulohi pieniksi kuutioiksi ja sekoita kaikki aineet keskenään. Parmesanista säästä puolet pinnalle. Levitä massa lohiviipaleiden päälle ja ripottele loppu parmesan pinnalle. Grillaa lohiviipaleet uunissa n. 10 minuuttia 220-asteessa.

Ja sitten on kyllä hieman kehuskeltava, sanottava ääneen, mikä on hyvin. Tiedättekös, mikä meidän kakaroissa on mukavaa? Se, että tulevat mielellään ja nälkäisinä syömään kotikotiin. Tykkäävät kokkailuistani, ottavat mieluusti jämät ja isot kipot lappapuuroa tupperpurkeissa kotiin vietäväksi ja istuvat rauhassa pöydässä ja ovat! Ovat läsnä, ovat olemassa! Se on ihan hiton hienoa! Tekevät tavallisesta sunnuntaista juhlan. 😉

Bloggailu Niitä näitä

Marraslauantain ”kiireessä”

Olihan niin huippua olla aamuvarhain merenrannassa… tuntui, että siellä olisi voinut käveleskellä ja kuvailla vaikka kuinka kauan. Jotta kyllähän taas tunsin itseni ihan halavatun älykkääksi siellä aamukahdeksalta lätäköitä kuvatessani … 😉

Ei siksi, että olisi ollut erityisen kaunista, päinvastoin. Kerrassaan ankean näköistä oli, mutta oli ihanaa olla ulkona. Tuntui niin hyvälle liikkua, olla reippaana, ehtiä vaan olla, – olla lauantaissa.

Mutta jotta ehtisin asioille ajoissa, oli kuitenkin kiiruhdettava. Jo kymmenen jälkeen olin kaupungilla.

Ja niinhän minä shoppailin – reippaasti. Ihan kuten eilen lupasin.

Ne popot löytivät, suunnilleen kaupungin viimeiset kokoani, mikä ei ole ihan vaatimaton… Lämpimät, liustamattomat, no eivät niin kovin naiselliset, mutta hyvät… tulkoon talvi! Minulla on Pampakset!

Eikä mennyt kauaankaan – kun kerran tietyn vaatemerkin rekille satuin – että löysin myös kaipaamani uuden kamppeen… 😉 (Masai tämäkin!, klikkaa isommaksi näet paremmin. )

Lenkin, Caritaksen ja asioiden jälkeen oli aikaa laittaa kahden hengen pikkuisen parempi päivällinen ja sitten istuskella netin ääressä. Yhdellä nettisivuilla oli otsikko: ”Mahtava retropläjäys – nämä fossiiliset nettisivut toimivat yhä” ja sen jälkeen voin todeta, että minun fossiiliset nettisivuni eivät enää toimi: nyt on uudistumisen aika!

Etusivu on jo uusi. Tosin pahasti kesken, mutta käy nyt ihmeessä katsomassa. On sieltä linkki matkasivuille ja keittokirjoihin ja joulusivuille, joiden parissa näyttää päivittäin jo kymmeninä vierailijoita viivähtävän. SIIS: satokangas.fi Onhan siellä vielä paljon virheitä ja puutteita, mutta uusi ilme kuitenkin!!

Haluaisin osata laittaa tämän blogin suoraan tuon etusivun alle, ehkäpä opinkin. Jollen, niin systerin avec ja ammattilaiset auttakoon. 😉 Palannen asiaan.

Mukavaa marraslauantain jatkoa kaikille toivottelen ja takkatulen ääreen liukenen …

Niitä näitä

Koti-ilta

Pikkujoulut. Tänään olisi ollut tiedekunnan pikkujoulut. Ilmaista ruokaa ja juomaa. Työkavereita, eikä kökköä ohjelmaa. En mennyt. On ollut ja on ihan riittämiin iltamenoja ja ravintolaruokaa, enkä nyt vaan jaksanut.

Shoppailupäivä. Lähdin töistä jo kahden jälkeen vakaana aikeena lähteä ostamaan uudet Pampakset tai millä nimellä ne vanhat Camelin merkillä kulkevat talvipopot nykyään kulkevatkaan. Pari kirjaakin tarvisin luennon tekoon, hiustenhoitoaineet kaikki lopussa, äidin asioita toimitettavana, pesulaankin asiaa, ehkä vähän herkkuja haettava sunnuntaiksi, eikä joku villatakkikaan tai tunika olisi pahitteeksi. Ja miten kävi? En edes lähtenyt kaupungille.

Paljon mitään en ole illansuussa aikaiseksi saanut. WWW-sivupäivitys sentään alulle! Ja matkan onnistuin varaamaan. Erityisesti teille, jotka Temmattuja juttuja paljolti reissuraporttien takia seuraatte, voin ilokseni kertoa, että on tulossa uusi maa! Irlanti! Tosin vasta ensi kesänä. Heinäkuussa patikkareissu Dublinista pitkin vihreää saarta. VMP olisi tarkoitus houkutella seuraksi. Jo varauksesta tulee hyvä olo. 🙂

Huomenna olen sitten reipas.

Historiaa Kolumni

Sandwichin historia – ja jälleen lyhyt oppimäärä ;)

Torstai: kolumnipäivä.

Aatelisvälipaloja, välipaloja aatelisille

Nyt kun tv:ssä jatkuvat brittisarja Downton Abbeyn aristokraattielämänmenosta kertovat jaksot, on sopiva ajankohta muutamalle ruoka-anekdootille. Sellaisten englantilaiseen maailmaan olennaisesti kuuluvien asioiden kuin sandwichien ja kello viiden teen syntyhistoriat liittyvät nimenomaan brittiaatelisten maailmaan.

John Montagu oli 1700-luvulla elänyt aatelismies, Sandwichin suvun neljäs jaarli, ja juuri hän se on antanut nimensä englantilaisille voileiville. Tämä korkea-arvoinen upseeri käytti paljon aikaa ja rahaa kortinpeluuseen. Taas kerran hän oli tehnyt sitä suunnilleen kellon ympäri ja oli niin pelin tuoksinassa, ettei malttanut edes syödä. Jaarli pyysi kuitenkin saada jotain huikopalaa pelin ääreen.

Hänelle tuotiin keittiöstä paistiviipale, joka oli nokkelasti keksitty pistää kahden kolmioiksi leikatun leipäviipaleen väliin: fiksua, sillä näin kädet eivät tahriintuneet eikä peliä tarvinnut keskeyttää välipalan ajaksi. Sandwichin jaarlin pelihimo synnytti uuden leipämallin.

Sandwichit kuuluvat usein myös kello viiden teelle. Englantilaiset tosin eivät puhu kello viiden teestä, vaan heille se on Afternoon tea, iltapäivätee. Kuningatar Victorian hoviväkeen kuulunutta Anna Maria Stanhopea (1783–1857), paremmin tunnettu Bedfordin herttuattarena, pidetään tämän tradition aloittajana. Kun hovi kesäisin siirtyi Lontoosta maaseudulle, olivat lounaat siellä herttuattaren mielestä turhan kevyitä. Anna tunsi olevansa nälkäinen paljon ennen illallista, mistä johtuen hän halusi iltapäivisin jotain pientä syötävää ja luonnollisesti teetä. Herttuattarelle tuli Belvoirin residenssissä tavaksi kutsua myös ystäviään pieneen teehetkeen, jossa tarjottiin ehkä juuri noita sandwicheja, mutta useimmin teeleipiä, skonsseja, hilloja ja marmeladia sekä pieniä leivonnaisia.

Niiden turvin jaksettiin nälästä kärsimättä odottaa illallista. Kun syksyn tullen Belvoirista palattiin Lontooseen, iltapäiväteestä ei luovuttu. Päinvastoin siitä tuli nopeasti yläluokan yleinen huvi koko Lontoossa.

* * * * * * *

Niin ja onhan tänään marraskuun kolmas torstai.
Tämän päivämäärän historia ja selitys allaolevalle kuvalle on täällä ja täälläkin siitä on juttua.

Hyvä on: tunnustan. Olemme maistaneet.

Mutta ei todellakaan tarvitse huomenna intopinkeänä pitkäripaiseeen rientää hankkimaan lisää.

Niitä näitä Valokuvaus Yliopistoelämää

Häneksi meni

Sen yhden kerran viikossa kun minulla ei ole kamera töissäkin mukana, niin aamulla sinne ajellessa on vuoden komein aamurusko! Ei ihan taivaantulet [vaikka viime yönä oli kuulemma ollut jossain revontuliakin], mutta niiiin upea taivas. Keltaista, punaista, tummaa sinistä, savunharmaata, mustaa.

Muutoin jotensakin meinasi mennä häneksi koko työpäivä; en saa puristettua tekstiä paperille, en sitten millään. On niin mielenkiintoisia juttuja, joita eteen tulee, että jatkuvasti unohdun lukemaan asian vierestä… No mutta kevään uuden luentosarjan kansio alkaa täyttyä kopioista ja muistiinpanoista. Siis ei ihan harakoille kaikki duunaaminen. Ja minä muistutan, että se olen juuri minä, joka yritän opettaa tieteellistä kirjoittamista! Opettaa? – Kun ei itsekään osaa, tai ei saa aikaiseksi. Huoh! Gradun ohjaajansa konferenssipaperin ”kanssakirjoittajaksi” edennyt esikoinen kävi kertoilemassa tekstin tuottamisesta, ja tuntuu kyllä, että on omena pudonnut juurikin sopivan kauas tutkijaäidistään… 😉

Abipäivät aiheuttivat nekin häslinkiä ja merkillisiä ongelmia tietotekniikan kanssa! Ja sitten minulla oli tettiläinenkin tänään ohjattavana. Ysiluokkalaiset tettiläiset ovat kyllä hyvää ”orjatyövoimaa”. Ja kun nämä nykyiset nuoret hanskaavat tietotekniikan niin Suomen historian kartastosta tuli luennolle eräskin kartta skannattua ja muokattua. Sitä paitsi jämy poika tykkäs hommasta (enemmän kuin toisesta paikasta [sekin yliopistolla] jossa oli pantu kutomaan mattoja!

Kun tänään ei ollut sitä kameraa, laittelen toissa viikonlopun, pyhäinpäivän, kuvista muutamia tähän. Yliopiston puutarhan viereisessä lammessa oli hienosti jää sulanut, jäätynyt, sulanut, …. Klikkaamalla pitäisi avautua muutaman kuvan diashow. Eka kertaa harjoittelin sellaista. Voisiko joku kommentoida, toimiiko? Vai menikö häneksi tämäkin?

Siis kliks Lampi

(kun muutaman sekunnin diashow on ohi,
klikkaa nuolinäppäintä niin pääset takaisin tälle sivulle)

Yllä olevan kuvan laatu on kyllä paljon parempi kuin diashow´n kuvien.
Klikkaa isommaksi niin huomaat…

Historiaa Niitä näitä Valokuvaus

Vielä kerran Koiteli

Viime viikon sunnuntaina digikurssin Koitelin reissulla oli tehtävänä ottaa 2 – 5 kuvaa ja tehdä niistä tarina, runo, kuvittaa niillä lehtijuttu tai mainos tai jotain. No kun minä en voinut ruokajuttua kuvittaa, niin valitsinpa sitten teemaksi historian. Jollei ruokaa niin sitten historiaa, ja tässä tulos.

Kuvat suurenevat klikkaamalla. Kuviin en ole erityisen tyytyväinen, mutta että sain 250 vuotta mahtumaan viiteen diaan! Eipä ole tämän historioitsijan vahvuuksia lyhyt- tai nasevasanaisuus. Onpa enempi sellainen narraation kannattaja tämä historioitsija. Ei nämä ”lyhyet oppimäärät” normaalisti kuulu minun kurssitarjontaani.

Olihan meillä kamerakurssilla kovin erilaisia toteutuksia tästä teemasta, vaikka samoilla seuduilla sunnuntai-iltapäivä porukalla vietettiinkin.

Niitä näitä

Viheliäinen keli

Lähdimme ennen puolta päivää Hangasojalta, emme niin järin mielellämme mekään…

Liki Sodankylään oli ajettava pienissä ”kinoksissa”. Lunta nelostiellä niin paljon, että auton pohjaan otti välillä kiinni. Liukasta. Varmaan eka kertaa ikinä toivoin, että meillä olisi ollut maasturi, onneksi on sentään neliveto. Ja hyvä kuski, – en todellakaan olisi itse halunnut ajaa. Laanilan historiaa sitten oikoluin, korjailin.

Sodankylän jälkeen tie oli aurattu, mutta oli liukas ja alkoi runsas räntäsade, joka Rovaniemellä muuttui sakeaksi tihkuksi. Tiet kuitenkin olivat jo sulat joten minun ajohukini saattoi alkaa. Raskaat pilvet makasivat vaarojen ja mäkien laeilla [pitäisiköhän tuo kirjoittaa ´la´eilla´- vai miten?], harmaata, märkää, mustaa. Neljän jälkeen pimeni, ja musta märkä asfaltti vei lopunkin valon. Näkyvyys ihan tavattoman kehno. Marraskuu.

Yksi kurjimmista kotimatkoista. Tuntui tavattoman pitkälle ja rasittavalle.

Mutta kotona on hyvä.