2012

Home 2012 (Page 5)
Showing: 41 - 50 of 377 RESULTS
Niitä näitä

Menoa ja maalauksia

Eilen illalla Paistinkääntäjien voutineuvosto, tänään Slow Foodin ja Maatalousnaisten yhteinen ideapalaveri syksyn suurta ruokaseminaaria/-tapahtumaa varten [tulette vielä kuulemaan asiasta, ja paljon!] ja huomenna tutkijaseminaari. Kolmena iltana menoa. Ja perjantaina olisi vielä Tiiman [opiskelijoiden killan] pikkujoulu [ihmettelen suuresti jos jaksan lähteä]. Nyt menojen määrä tuntuu ihan paljolta. Varsinkin kun  kaikkina päivinä on erinäisistä syistä ollut oltava liikenteessä jo seitsemän jälkeen aamulla. Ja tänään ja huomenna on päivälläkin kaikenmoista häppeninkiä.

Äskeisessä palaverissa oli mielenkiintoinen makupari: Paulig Papua New Guinea -kahvia  ja sipulipiirasta. Eipä olisi tullut mieleenkään yhdistää, mutta voinpa suositella.

Töiden ja palaverin välissä ehdin pyörähtää kotosalla, jossa tuli käymään taulukauppias. Äitini oli sen ”lähettänyt” tänne, tai siis välittänyt meidän yhteystiedot. Kauppias tuli näyttämään meille yhtä hienoa taulua, sopisi kyllä mökille väreiltään ja aiheeltaan, mutta ehkä 20 000 euroa!!!! on mökkitauluksi hieman hintava. Eikä sitten kyllä tuntunut löytyvän kotoakaan seinää moiselle kalleudelle.

Mutta kun menin sanomaan että meiltä on makkarista puuttunut vuosikausia taulu, ja haluaisin sängyn päälle Olli Joen taulun – sellaisen kuin tuolla www-sivulla  http://www.ollijoki.com/finnoil.htm   sivun  puolivälissä ”Keskikesän juhla” tai ”Pablon talo” niin tuntui, että kauppias lähtee just ajelemaan Tampereelle ja hakemaan sellaisen. Mutta hänellä oli kyllä mukanaankin pari Joen taulua. Minä pidän niistä. Yksi Joen tauluhan meillä onkin.

Mutta sitten minun oli vain riennettävä kaupungille palaveriin ja jätettävä pehtoori juttelemaan taulukauppiaan kanssa — eikä mies sittenkään ymmärtänyt, että tein tilaa joululahjaostoksiensa suorittamista varten. Eivät olleet kauppoja tehneet 🙁

Historiaa Luettua

Ruoka-asioita

Pikkuisen sitten pitkähköksi venähti tämän päivän turnee…

Työ ei edes häirinnyt harrastuksia, tuli ihan täysi päivä tehdyksi. Täysi päivä tuli luetuksi. Minun työssäni kun on sellainenkin mukava puoli, että joskus voi koko päivän lukea. Muutakin kuin tenttivastauksia, opinnäytetöitä tai esseitä. Melkein kokonaan luin Mirkka Lappalaisen ”Jumalan vihan ruoska. Nälänhätä Suomessa 1695 – 1697”  – aika karua luettavaa kyllä. Mutta äärimmäisen hyvin tutkittua tietoa, ja ylenpalttisen oivallisesti tutkittu tieto luettavaksi laitettu.

”Suuret kuolonvuodet” veivät 1690-luvulla hautaan lähes kolmanneksen suomalaisista. Halla ja loppumaton sade tuhosivat sadon kahtena vuonna peräkkäin, ja seurauksena oli paha pula ruuasta ja siemenviljasta. Kriisi ulottui myös Liivinmaalle ja Ruotsin valtakunnan sydänosiin. Syötävää etsivät kerjäläislaumat levittivät tappavia tauteja, ja keväällä ja kesällä 1697 kuolleisuus saavutti Suomessa kauhistuttavat mittasuhteet.Suomen 1690-luvun nälänhätä on Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen. Esimerkiksi Irlannin kuuluisa nälänhätä 1800-luvulla surmasi ”vain” alle 12 prosenttia väestöstä.”

 

Illansuussa duunista suoraan voutineuvoston kokoukseen, joka ei ollutkaan mikään pikapalaveri. Ja siinä suhde ruokaaan toisessa ääripäässä. Paistinkääntäjille ruoka ei ole elämän ja kuoleman kysymys.

Nyt on väsymys. Iltalukemiseksi en Lappalaisen tutkimusta voi ottaa…

 

Bloggailu Niitä näitä

Totuus tästä blogista :)

Ei ole kauaakaan kun tapasin yhden tutun, jota en ollut nähnyt aikoihin ja kun aikamme Humus-kuppilassa istuimme, kuulumisiamme vaihdoimme ja kerroin yhdestä elämänmenooni liittyvästä aika isosta jutusta, hän sanoi että ”et ole tuosta mitään kirjoittanut!” – Hetkinen! Mietin, että miten niin en ole kirjoittanut?? Hän sanoi seuranneensa blogiani jo parikin vuotta (mitä en ollut tiennyt) ja sanoi, että täällä en ole mitään asiasta puhunut. Niin, en minä täällä kaikesta kirjoita.

Silloin ajattelin, että minun pitää muistaa muistuttaa täällä blogissakin: ei näissä postauksissa ole minun ”koko” elämäni. Tämän blogin ”formaattihan” ei suinkaan ole ”totuus, koko totuus ja vain totuus” minun elämästäni.

Nämä jokailtaiset sepustuksenihan näyttävät jotensakin paikoin aika vääristyneen kuva päivieni kulusta: tännehän tulee yleensä rustailtua kun jotain on tehty, jossain käyty, jotain erityistä syöty. Saattaa syntyä helpostikin näköharha, että kovastikin käydään jossain tai että aina teen jotain. Tai että meillä on kovinkin erilaisia ruokia jatkuvasti. Eihän se nyt ihan niin mene. Lähdekritiikkiä kehiin :), hyvät ihmiset . [Turhan] Paljonhan tänne kaikkea selittelen, mutta paljonhan tapahtuu tai nimenomaan on tapahtumatta ”kulissien” takana. Paljon mietin ja tunnen sellaista, mistä täällä saattaa olla vain häivähdys, ehkä joskus jotain luettavissa rivien välistä. Mutta paljon tuntoja jätän kirjaamattakin, hyvin paljon.

Nyt kun www-sivustoni remontti on saanut minut pohtimaan, mitä sinne vanhoilta sivuilta enää siirrän ja miten saisin tämän blogin samaan yhteyteen, olen vähän tarkastellut mikä ja miten nämä postaukseni ovat saaneet vastaanottoa. Tehnyt sellaista omaehtoista ”markkinatutkimusta”.

Viimeisen neljän vuoden aikana täällä on käynyt 300 000 kävijää ja päivittäinen keskiarvo on ollut hienoisessa nousussa koko ajan

TOP KYMPPI sivuista, joilla blogissa on käyty… (etusivu tietysti pois listasta)

Galleria
Erikoisten etunimien bongausharrastus
Limoncello di Casa
Artikkelit
Rex-kakku ja muita vanhoja kakkuja
Tämä blogi
Syyskuun ruokahaaste: Lapsuuden paras kotiruoka
Vuodesta 2007
Vieraskirja
Patikkaretki Pielpajärven erämaakirkolle

Erityistä, hyvää, palautetta muistan saaneeni näistä alla olevista jutuista. Varmaan on ollut monia muitakin, mutta en vain muista… Ainakin näistä on tullut mukavaa paluupostia.

Kuntosalielämää

Sairaalassa takaumia

Hillamisu

Kohti Jäämerta ja takaisin

Ja sitten tuolla Artikkeli-sivulla olevasta Itsenäisyyspäivän kynttilä -jutusta, joka onkin neljäntenä TOP10 -listassa. Ja Lapin kuvista on tullut kiitoksia, niiden käyttölupia, julisteen teko-oikeuksia, lehtijuttuihin pyyntöjä on tullut. 🙂

Eniten kävijöitä on ollut sivulla Valmiina:  yli 500 klikkausta yhden päivän aikana. Moni kävi viime huhtikuun lopussa katsomassa, olinko valmiina ja mihin. 🙂

Hakusanoja,  joilla tänne on ”eksytty” on satoja. Sanapareista minua itseäni ehkä hämmästyttävät tai hymyilyttävät eniten seuraavat: Mitä mökille mukaan, Päivä on pulkassa, Maitopussin historia, Pykeijan sauna, Harmaata näkyvissä, Väitöslahja miehelle, Tavastkengän päivät, Elämäni aakkoset… toki noista kaikista täällä olen höpötellytkin.

Blogin käyttöohjetta en ole tainnut koskaan julkaista, mutta nyt voisin kertoa, että tuossa ylhäällä olevassa palkissa on tuo ”Vuodesta 2007” sen takaa avautuu hakurobotti jonka avulla voit löytää täältä jonkun reseptin tai muun jutun josta et muista missä se olikaan. Sivussa olevassa palkissa on Aiheet ja sieltä voit valita vaikka esimerkiksi Lappi-kohdan, minkä jälkeen tähän tulee kaikki Lappi-aiheiset sepustukseni. Vastaavasti kaikki kolumnit tai kaikki ”Vanhemmuus”-postaukset löytyvät yhden linkin takaa. WWW-sivulta pääsee tänne blogiin, mutta myös toisin päin: yläpalkissa on linkki sinnekin.

Kukat ojennan kaikille lukijoilleni, joista edelleenkään en monista tiedä mitään.
Itsellenihän näitä päiväkirjojani etupäässä kirjoittelen,
mutta on se nyt sata kertaa tai oikeastaan kolmesataa kertaa mukavampaa
kun näitä joku käy lukemassa ja kommentoimassakin.
Kiitän ja kumarran.

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Tavallinen sunnuntai

Aamukahvipöydässä:

– Mikäs on päivän programmi?
– Enpä tiedä, ihan tavallinen sunnuntai, kai …
– Siis: ensin sähköpostit ja kommentit, sitten lenkille, suihkuttelua ja huoltoa, kuvien purku koneelle ja vähän datailua, ja sitten ”tuu kattoon ku hyvä kuva/mainio nettisaitti/yms” ja sitten vähän  sapuskan esivalmisteluja, ehkä kotitöitä, luet kandityön tai otat tirsat, taas koneelle, sitten sapuskan teko ja arvattavastikin lähtee lapasesta, lapset tulee syömään, syödään hyvin ja höpötellään kauan, tai siis sinä ja nuoret pulputatte, minulle jää sotkuinen keittiö, menet koneelle, kirjoitat blogin ja luet, ja sitten Tanssit, ja taas koneelle ja luet ja nukkumaan.
– Niin.

Hyvin tuntuu mies tietävän, miten minun tavallinen sunnuntaini menee. Noin se menee. Paitsi tänään ei ollut ettoneita eikä sotkuista keittiötä. Nukuin kahdeksaan! joten päikkäreitä ei tarvittu, ei kandityötä vaan väitöskirjan tutkimussuunnitelma ja keittiön siivosin itse odotellessani ruokien kypsymistä, kun ei tarvinnut/voinut tehdä jälkkäriä, sillä meillä oli jälkiruoaksi pehtoorin arpajaisista voittama Antellin raparperihyve, joka on melkein vielä parempaa kuin omenahyve.

Eturuoaksi rohkenin valmistaa perheelleni maksaa. Kukaan ei tykkää maksasta, mutta kaikki sanoivat, että tämähän on hyvää! 🙂 Mikä on salaisuus? Poron maksa suli ja  lillui yön piimässä. Ohuet siivut paistoin nopeasti oikeassa voissa, pippuroin ja suolasin ja tarjosin punasipulihillokkeen [ohje on mm. LappItaliassa sivulla 59] kanssa. Se oli kyllä hyvää…

Pääruokana oli uunilohta. Antti Vahteran reseptin olen tainnut julkaista ennenkin?  En ole varma, mutta kirjoittelenpa tähän kuitenkin. On se sen verran hyvä ruoka, että kannattaa kokeilla. Aikas edullista, nopeaa ja helppoa.

Grillattua lohta – kuorrutettuna katkoilla ja kylmäsavulohella

600 g tuoretta merilohta
100 g kylmäsavulohta
100 g katkoja
50 g suolakurkkukuutioita
1 dl smetanaa
1 dl hienonnettua tilliä
1 dl hienonnettua ruohosipulia
2 rkl currya
ripaus cayennepippuria (tai peperincinoa)
mustapippuria myllystä
3 – 4 rkl parmesanraastetta

Leikkaa lohifileestä neljä viipaletta (nahattomaksi). Pariloi lohet kuumalla teflonpannulla nopeasti kummaltakin puolelta. Mausta pippurilla.
Leikkaa kylmäsavulohi pieniksi kuutioiksi ja sekoita kaikki aineet keskenään. Parmesanista säästä puolet pinnalle. Levitä massa lohiviipaleiden päälle ja ripottele loppu parmesan pinnalle. Grillaa lohiviipaleet uunissa n. 10 minuuttia 220-asteessa.

 Ja sitten on kyllä hieman kehuskeltava, sanottava ääneen, mikä on hyvin. Tiedättekös, mikä meidän kakaroissa on mukavaa? Se, että tulevat mielellään ja nälkäisinä syömään kotikotiin. Tykkäävät kokkailuistani, ottavat mieluusti jämät ja isot kipot lappapuuroa tupperpurkeissa kotiin vietäväksi ja istuvat rauhassa pöydässä ja ovat! Ovat läsnä, ovat olemassa! Se on ihan hiton hienoa! Tekevät tavallisesta sunnuntaista juhlan. 😉

Bloggailu Niitä näitä

Marraslauantain ”kiireessä”

Olihan niin huippua olla aamuvarhain merenrannassa… tuntui, että siellä olisi voinut käveleskellä ja kuvailla vaikka kuinka kauan. Jotta kyllähän taas tunsin itseni ihan halavatun älykkääksi siellä aamukahdeksalta lätäköitä kuvatessani … 😉

Ei siksi, että olisi ollut erityisen kaunista, päinvastoin. Kerrassaan ankean näköistä oli, mutta oli ihanaa olla ulkona. Tuntui niin hyvälle liikkua, olla reippaana, ehtiä vaan olla, – olla lauantaissa.

 

Mutta jotta ehtisin asioille ajoissa, oli kuitenkin kiiruhdettava. Jo kymmenen jälkeen olin kaupungilla.

Ja niinhän minä shoppailin – reippaasti. Ihan kuten eilen lupasin.

Ne popot löytivät, suunnilleen kaupungin viimeiset kokoani, mikä ei ole ihan vaatimaton…  Lämpimät, liustamattomat, no eivät niin kovin naiselliset, mutta hyvät… tulkoon talvi! Minulla on Pampakset!

Eikä mennyt kauaankaan – kun kerran tietyn vaatemerkin rekille satuin – että löysin myös kaipaamani uuden kamppeen… 😉 (Masai tämäkin!, klikkaa isommaksi näet paremmin. )

Lenkin, Caritaksen ja asioiden jälkeen oli aikaa laittaa kahden hengen pikkuisen parempi päivällinen ja sitten istuskella netin ääressä. Yhdellä nettisivuilla oli otsikko: ”Mahtava retropläjäys – nämä fossiiliset nettisivut toimivat yhä” ja sen jälkeen voin todeta, että minun fossiiliset nettisivuni eivät enää toimi: nyt on uudistumisen aika!

Etusivu on jo uusi. Tosin pahasti kesken, mutta käy nyt ihmeessä katsomassa. On sieltä linkki matkasivuille ja keittokirjoihin ja joulusivuille, joiden parissa näyttää päivittäin jo kymmeninä vierailijoita viivähtävän. SIIS: satokangas.fi Onhan siellä vielä paljon virheitä ja puutteita, mutta uusi ilme kuitenkin!!

Haluaisin osata laittaa tämän blogin suoraan tuon etusivun alle, ehkäpä opinkin. Jollen, niin systerin avec ja ammattilaiset auttakoon. 😉 Palannen asiaan.

Mukavaa marraslauantain jatkoa kaikille toivottelen ja takkatulen ääreen liukenen …

 

Niitä näitä

Koti-ilta

Pikkujoulut. Tänään olisi ollut tiedekunnan pikkujoulut. Ilmaista ruokaa ja juomaa. Työkavereita, eikä kökköä ohjelmaa. En mennyt. On ollut ja on ihan riittämiin iltamenoja ja ravintolaruokaa, enkä nyt vaan jaksanut.

Shoppailupäivä. Lähdin töistä jo kahden jälkeen vakaana aikeena lähteä ostamaan uudet Pampakset tai millä nimellä ne vanhat Camelin merkillä kulkevat talvipopot nykyään kulkevatkaan. Pari kirjaakin tarvisin luennon tekoon, hiustenhoitoaineet kaikki lopussa, äidin asioita toimitettavana, pesulaankin asiaa, ehkä vähän herkkuja haettava sunnuntaiksi, eikä joku villatakkikaan tai tunika olisi pahitteeksi. Ja miten kävi? En edes lähtenyt kaupungille.

Paljon mitään en ole illansuussa aikaiseksi saanut. WWW-sivupäivitys sentään alulle! Ja matkan onnistuin varaamaan. Erityisesti teille, jotka Temmattuja juttuja paljolti reissuraporttien takia seuraatte, voin ilokseni kertoa, että on tulossa uusi maa! Irlanti! Tosin vasta ensi kesänä. Heinäkuussa patikkareissu Dublinista pitkin vihreää saarta. VMP olisi tarkoitus houkutella seuraksi. Jo varauksesta tulee hyvä olo. 🙂

Huomenna olen sitten reipas.

Historiaa Kolumni

Sandwichin historia – ja jälleen lyhyt oppimäärä ;)

Torstai: kolumnipäivä.

Aatelisvälipaloja, välipaloja aatelisille

Nyt kun tv:ssä jatkuvat brittisarja Downton Abbeyn aristokraattielämänmenosta kertovat jaksot, on sopiva ajankohta muutamalle ruoka-anekdootille.  Sellaisten englantilaiseen maailmaan olennaisesti kuuluvien asioiden kuin sandwichien ja kello viiden teen syntyhistoriat liittyvät nimenomaan brittiaatelisten maailmaan.

 John Montagu oli 1700-luvulla elänyt aatelismies, Sandwichin suvun neljäs jaarli, ja juuri hän se on antanut nimensä englantilaisille voileiville. Tämä korkea-arvoinen upseeri käytti paljon aikaa ja rahaa kortinpeluuseen. Taas kerran hän oli tehnyt sitä suunnilleen kellon ympäri ja oli niin pelin tuoksinassa, ettei malttanut edes syödä. Jaarli pyysi kuitenkin saada jotain huikopalaa pelin ääreen.

Hänelle tuotiin keittiöstä paistiviipale, joka oli nokkelasti keksitty pistää kahden kolmioiksi leikatun leipäviipaleen väliin: fiksua, sillä näin kädet eivät tahriintuneet eikä peliä tarvinnut keskeyttää välipalan ajaksi. Sandwichin jaarlin pelihimo synnytti uuden leipämallin.

Sandwichit kuuluvat usein myös kello viiden teelle. Englantilaiset tosin eivät puhu kello viiden teestä, vaan heille se on Afternoon tea, iltapäivätee. Kuningatar Victorian hoviväkeen kuulunutta Anna Maria Stanhopea (1783–1857), paremmin tunnettu Bedfordin herttuattarena, pidetään tämän tradition aloittajana. Kun hovi kesäisin siirtyi Lontoosta maaseudulle, olivat lounaat siellä herttuattaren mielestä turhan kevyitä. Anna tunsi olevansa nälkäinen paljon ennen illallista, mistä johtuen hän halusi iltapäivisin jotain pientä syötävää ja luonnollisesti teetä. Herttuattarelle tuli Belvoirin residenssissä tavaksi kutsua myös ystäviään pieneen teehetkeen, jossa tarjottiin ehkä juuri noita sandwicheja, mutta useimmin teeleipiä, skonsseja, hilloja ja marmeladia sekä pieniä leivonnaisia.

Niiden turvin jaksettiin nälästä kärsimättä odottaa illallista. Kun syksyn tullen Belvoirista palattiin Lontooseen, iltapäiväteestä ei luovuttu. Päinvastoin siitä tuli nopeasti yläluokan yleinen huvi koko Lontoossa.

 

* * * *  * * *

Niin ja onhan tänään marraskuun kolmas torstai.
Tämän päivämäärän historia ja selitys allaolevalle kuvalle on täällä ja täälläkin siitä on juttua.

Hyvä on: tunnustan. Olemme maistaneet.

Mutta ei todellakaan tarvitse huomenna intopinkeänä pitkäripaiseeen rientää hankkimaan lisää.

Niitä näitä Valokuvaus Yliopistoelämää

Häneksi meni

Sen yhden kerran viikossa kun minulla ei ole kamera töissäkin mukana, niin aamulla sinne ajellessa on vuoden komein aamurusko! Ei ihan taivaantulet [vaikka viime yönä oli kuulemma ollut jossain revontuliakin], mutta niiiin upea taivas. Keltaista, punaista, tummaa sinistä, savunharmaata, mustaa.

Muutoin jotensakin meinasi mennä häneksi koko työpäivä; en saa puristettua tekstiä paperille, en sitten millään. On niin mielenkiintoisia juttuja, joita eteen tulee, että jatkuvasti unohdun lukemaan asian vierestä… No mutta kevään uuden luentosarjan kansio alkaa täyttyä kopioista ja muistiinpanoista. Siis ei ihan harakoille kaikki duunaaminen. Ja minä muistutan, että se olen juuri minä, joka yritän opettaa tieteellistä kirjoittamista! Opettaa? – Kun ei itsekään osaa, tai ei saa aikaiseksi.  Huoh! Gradun ohjaajansa konferenssipaperin ”kanssakirjoittajaksi” edennyt esikoinen kävi kertoilemassa tekstin tuottamisesta, ja tuntuu kyllä, että on omena pudonnut juurikin sopivan kauas tutkijaäidistään… 😉

Abipäivät aiheuttivat nekin häslinkiä ja merkillisiä ongelmia tietotekniikan kanssa! Ja sitten minulla oli tettiläinenkin tänään ohjattavana. Ysiluokkalaiset tettiläiset ovat kyllä hyvää ”orjatyövoimaa”. Ja kun nämä nykyiset nuoret hanskaavat tietotekniikan niin Suomen historian kartastosta tuli luennolle eräskin kartta skannattua ja muokattua. Sitä paitsi jämy poika tykkäs hommasta (enemmän kuin toisesta paikasta [sekin yliopistolla] jossa oli pantu kutomaan mattoja!

Kun tänään ei ollut sitä kameraa, laittelen toissa viikonlopun, pyhäinpäivän, kuvista muutamia tähän. Yliopiston puutarhan viereisessä lammessa oli hienosti jää sulanut, jäätynyt, sulanut, …. Klikkaamalla pitäisi avautua muutaman kuvan diashow. Eka kertaa harjoittelin sellaista. Voisiko joku kommentoida, toimiiko? Vai menikö häneksi tämäkin?

 Siis kliks  Lampi

(kun muutaman sekunnin diashow on ohi,
klikkaa nuolinäppäintä niin pääset takaisin tälle sivulle)

 

 Yllä olevan kuvan laatu on kyllä paljon parempi kuin diashow´n kuvien.
Klikkaa isommaksi niin huomaat…

Historiaa Niitä näitä Valokuvaus

Vielä kerran Koiteli

Viime viikon sunnuntaina digikurssin Koitelin reissulla oli tehtävänä ottaa 2 – 5 kuvaa ja tehdä niistä tarina, runo, kuvittaa niillä lehtijuttu tai mainos tai jotain. No kun minä en voinut ruokajuttua kuvittaa, niin valitsinpa sitten teemaksi historian. Jollei ruokaa niin sitten historiaa, ja tässä tulos.

Kuvat suurenevat klikkaamalla. Kuviin en ole erityisen tyytyväinen, mutta että sain 250 vuotta mahtumaan viiteen diaan! Eipä ole tämän historioitsijan vahvuuksia lyhyt- tai nasevasanaisuus. Onpa enempi sellainen narraation kannattaja tämä historioitsija. Ei nämä ”lyhyet oppimäärät” normaalisti kuulu minun kurssitarjontaani.

Olihan meillä kamerakurssilla kovin erilaisia toteutuksia tästä teemasta, vaikka samoilla seuduilla sunnuntai-iltapäivä porukalla vietettiinkin.

Niitä näitä

Viheliäinen keli

Lähdimme ennen puolta päivää Hangasojalta, emme niin järin mielellämme mekään…

Liki Sodankylään oli ajettava pienissä ”kinoksissa”. Lunta nelostiellä niin paljon, että auton pohjaan otti välillä kiinni. Liukasta. Varmaan eka kertaa ikinä toivoin, että meillä olisi ollut maasturi, onneksi on sentään neliveto. Ja hyvä kuski, – en todellakaan olisi itse halunnut ajaa. Laanilan historiaa sitten oikoluin, korjailin.

Sodankylän jälkeen tie oli aurattu, mutta oli liukas ja alkoi runsas räntäsade, joka Rovaniemellä muuttui sakeaksi tihkuksi. Tiet kuitenkin olivat jo sulat joten minun ajohukini saattoi alkaa. Raskaat pilvet makasivat vaarojen ja mäkien laeilla  [pitäisiköhän tuo kirjoittaa ´la´eilla´- vai miten?], harmaata, märkää, mustaa. Neljän jälkeen pimeni, ja musta märkä asfaltti vei lopunkin valon. Näkyvyys ihan tavattoman kehno. Marraskuu.

Yksi kurjimmista kotimatkoista. Tuntui tavattoman pitkälle ja rasittavalle.

Mutta kotona on hyvä.