Taukojumppaa

Tässä kuukausi sitten ollessamme ostamassa tyttärelle synttärilahjaa, hoksasin urheilukaupan kassan viereisellä pienellä pöydällä, ”poistohintaan” pienet, sievät käsipainot. Ja vielä siniset! Mieheni vielä yllyttäessä ostin  puntit pois kuleksimasta. Toinen paino jäi tähän kotikoneen pöydälle ja toisen vein töihin. Ne on olleet hyvin kätevät. Muistan aina välillä painon kanssa lepuuttaa kättä, venytellä juilivaa olkavarttani. Paino kun on käden ulottuvilla, saatan huomaamatta ottaa sen käteeni ja vähän aikaa sen kanssa jumpata.

Tänään sitten taas  – suunnitellessani töissä paria kirjettä – leikin painolla, venyttelin ja jännitin – –  pikku punttini on vähän kuin kynä kädessäni, pyörittelen, teen ranneliikkeitä, – –  Kaikki meni hyvin siihen asti kun hoksasin, että opinto-ohjausasioissa tullut rovaniemeläinen sivuaineopiskelija, jonka kanssa olimme jo tovin keskustelleet, katseli minua tosi outo ilme kasvoillaan. Vähän kuin epäröiden, että olenkohan ihan täysillä työssäni… 🙂 Hih!

En edes ruvennut isommasti selittelemään. Sehän yleensä ainoastaan pahentaa asiaa, laskin puntin kylmän rauhallisesti syrjään, puolihuolimattomasti tokaisin: ”Tämä on kuule hyvä”, ja ryhdin kirjoittamaan todistusta, jota tyttö oli tullut hakemaan.

Onko se nyt muka niin outoa nostella puntteja töiden ohessa?

2 kommenttia artikkeliin ”Taukojumppaa”

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.