Kiinnostavuuspohdintaa

Mietin, että voisin kirjoittaa siitä, kuinka työpäivä menee nopeasti kun periaatteessa koko päivän istuu seminaarissa ja siinä niiden tauoilla lukee tenttivastauksia. Ja kuinka voi olla tyrmistyttävää, kun fuksi kirjoittaa, että uusliberalismiin on tullut paljon vaikutteita Marxin ajattelusta tai että uskonpuhdistuksen ja Lutherin vaikutuksen keskusalueena oli Wittgenstein!

Sitten mietin, että voisin kirjoittaa siitä, kuinka täysikuu valvottaa ja saa näkemään unia arkistoreissulta, jossa kaikki kaivattu materiaali onkin varastettu ja viety ravintolamuseoon, joka sijaitsee Suomenlinnassa tai Mustion linnassa, kukaan ei tiedä kummassa! Voi herra varjele, ei mitään määrää näillä artikkeliaihioiden yhdistämisillä unissa!

Sitten kun haluaisinkin kirjoittaa jostakin, mikä saa lukijoita piipahtelemaan sivuillani, päätän vilkaista blogini ja www-sivuni tilastoja: katsoa, mitkä asiat ovat viime aikoina saaneet eniten klikkauksia – josko siis kirjoittasin niistä asioista.

Ensimmäiseksi katson, mistä päin Suomea syksyn lukijakunta on: syyskuun alusta lähtien Tuulestatemmattuun (siis pelkkään blogiin) on tultu yhteensä 13 618 kertaa ja noiden käyntien aikana on liki 50000 (49 336) sivun katselua. Eniten kävijöitä on ollut – luonnollisesti – Suomesta, mutta yhteensä kävijöitä on 40 eri maasta. Ruotsi, Yhdysvallat, Belgia eniten ulkomaista.

Suomen 20 vilkkainta paikkakuntaa vasemmalla. Edelleenkin kaikki mokkula yms. sellainen liikenne menee käsittääkseni Helsingin alle. Ja pienet paikkakunnat (tuli nyt mieleen vaikka esimerkiksi  Ii tai Ivalo/Hangasoja, joista tiedän blogissani käytävän, mutta ne eivät näy ollenkaan koko tilastossa) menevät ilmeisesti lähimmän ison paikkakunnan alle.

Sekä www-sivujeni että blogin sivut ovat saaneet suosiota seuraavasti. Tämä tilasto (jossa luvut jostain käsittämättömästä syystä osin epäjärjestyksessä) on  joulukuun tulos:

Sitten jos katson, mitkä ovat ne hakusanat, joilla nimenomaan Tuulestatemmattuun on joulukuussa tultu, hoksaan, että viisi ensimmäistä ovat joko blogini tai oma nimeni eri muodoissaan ja niiden jälkeen hakusanat ovat seuraavia

Kovin on ruokapainotteista tämä kiinnostus. Mutta tosiaankin enin tulee suoraan nimellä, – arvelisin että nimenomaan ”tutut”, vakkarikävijät ovat tähän ehdottomasti suurimpaan ryhmään kuuluvia. Mistä siis voisin vetää johtopäätöksen  – – niin minkähän? Kuulumiset kiinnostaa?

Nyt kuuluu sellaista, että lähden laittamaan jääkellarin lohen ässehtimään, jotta aattona on parhaimmillaan…

Ja ehkä tämä blogini on jollekin joulukalenteri. Siispä luukku 20 (kannattaa klikata isommaksi. Tämä on yksi eniten tykkäämäni jouluotokseni.)

________________________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 20

Liiteritontut

2 kommenttia artikkeliin ”Kiinnostavuuspohdintaa”

  1. Olipas mielenkiintoinen kooste. Ihanko oikein näet unia arkistoinnista? Aika hauska uni. Mistä minä näen unia? Täytyypä tuumata…

  2. Näenkö unia arkistoista? Toki. Ja kaikesta muustakin työhön liittyvästä. Etkös vain sinäkin näe tulevista, olevista ja menneistä. Kaikesta elämästä? Tuumaileppas vaan… 🙂

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.