Kitzbühel

Perjantai – Wilder Kaiser
Siirrymme taxeilla Ellmaun kylän yläpuolelle, Wochenbrunneralmille. Täältä tiukahko nousu Gruttenhüttelle nauttimaan suussa sulava punaviinimarjapiiras ja kupponen kaffetta. Lounaalle saavumme Niederalmille, josta reitti Riedelhütten kautta Ellmaun kylään. Vaellusaika noin 6 t.

Punaviinimarjapiiras jätettiin väliin, ja lounaskin kovin vaatimaton, mutta tiukahko (aika lievä ilmaus etten sanoisi) nousu Gruttenhüttelle tehtiin, ja Riedelhütten pihalla käytiin välipalalla, kuvaamassa kotieläimiä, hiukan palelemassa ja sitten lasku oikeastaan aika suomalaisen näköisen metsän läpi Ellmaun kylään.

__________________________

Aamulla sää vaikutti surkealta. ”Etanan latana  näytä sarves onko huomenna pouta” … Ja sehän näytti. Tänään Wilder Kaiser vuoristo oli pilvessä, koko sen ajan kun me sinne nousimme, siellä olimme ja sieltä laskeuduimme, mutta  (14 km näytti askelmittari) tuntui vaelluspaketin helpoimmalta päivältä. Meitä oli tänään 16 vaeltamassa.

Eikä valittamista. Ylämäet on rankkoja, alamäessä polvi oireilee, mutta who cares! Patikointi on maistunut.

Tiukimmassa nousussa kamera ei ollut esillä, valitettavasti. Porukka höpötteli, patikoi. Tauoilla nautittiin Radlania, olutta, Spitseriä, tuoremehua, ja Appfelstrudelia ja sauerkrautia. Kuka mitäkin makunsa mukaan.

Metsässä oli kanttarelleja, vattuja ja PALJON mustikoita. Korkeissa varvuissa, poimijaystävällisissä korkeuksissa hyviä mustikkamättäitä paljon.  Wilder Kaiserien jylhät vuoret jäivät oikeastaan näkemättä, vaikka nilllä vaeltelimmekin. Siinä puolentoista kilometrin korkeudessa oltiin.  

Ellmaun kylän golfkentän taustalla Wilder Kaiser-vuoret.

Ellmaussa After hike, jossa kirjallisuus, matkat ja jättimäiset jätskiannokset teemoina.

Hotellissa niin aikaisin, että tuntui kuin tosiaan olisi perjantai: karattu töistä etuajassa. 🙂 ´

Tänään taas hotellin illalliselle. Nyt on kyllä jo nälkäkin.

______________

Lisäystä … Jotain ihan muuta kuin vuoria. Harrikoidenkin kuvat suurenevat klikkaamalla.

Illallisen jälkeen lähdimme vielä pehtoorin kanssa kävelylle, K & M jo vetäytyivät yöpuulle, mutta me vedimme vaelluskengät jalkaan ja kuoritakit päälle ja lähdimme kylille. Kitzbühelin kaunis alppikaupunki on tänä viikonloppuna Harley Davidson -moottopyörien kokoontumisajojen kohteena, joten kaupungissa on kymmeniä, satojakin? toinen toistaan hienommin tuunattuja motskareita.

Keskustan pääkatu oli täynnä kaikenmaailman telttaa ja lavaa, mutta lämpimässä illassa, joskin aika ajoin tihkusateisessa, oli mukava tepastella (muutama kilometri vielä lisää päivän saldoon, ja illallinen vähän laskeutui ;)).

Vapaapäivä. Miten lomalla voi olla vapaapäivä? Mikä loma se on jolla tarvitaan lomapäiviä?

Tätäkin olen vuorotteluvapaan alkumetrien lähestyessä miettinyt, että onko enää lomia, onko viikonloppuja, tarvitaanko lomallakin vapaapäiviä… noh, tähänkin palannen tulevana syksynä useinkin…

Mutta siis: tänään on ollut vapaapäivä patikoinnista. Meillä oli vähän ajatuksena nousta Hahnenkammin hissillä ylös, tehdä pieni oma patikkaretki, ja pitää piknikkiä jossain almin reunalla, mutta kun on vain yksinkertaisesti ollut niin kylmä ilma, että ei mitkään piknikkeilyt kiinnostaneet ….

Mutta voihan käydä kaupungin keskustan kävelykadun kahvilassa… pehtoorille Sacher-torttu  maistui.

Siispä – vihdoinkin – tutustumaan Kitzbuhelin keskustaan. Aamiaisen jälkeen lähdimme kylille kameroinemme ja shoppaamaankin. Palasimme viiden tunnin jälkeen – kaikilla yksi ostos mukana. Ja sitten lautasliinoja, mutta niitähän ei edes lasketa.  Yksi kirkko, ei yhtään museota, pieni lounas, muutamia vaatekauppoja ja kaikki ostokset urheilutarvikeliikkeistä – kertoo mistä?

Kaupungilta hotelliuduttua eilisen krijaamista tänne Temmattuun ja sitten syömään muualle kuin omaan hotelliin . . . aikas hyvä kokemus. Sieltä juuri palasimme – – nyt nukkumaan. Yritän palata asiaan huomenissa – Auf wiedersehen!

Keskiviikko – Fieberbrunn
Aikaisin aamulla siirrymme Fieberbrunnin kylään, josta nousemme hissillä Lärchfilzkogelille (1654 m). Täältä matka jatkuu aamukahville Wildseeloderhausille (1854 m) kuvankauniin alppijärven rannalle. Jatkamme vaellusta pitkin vuorenharjanteita kohti lounaspaikkaamme Hochwildalmia (1567 m). Lounaalta jatkamme Wildpark Aurachiin, josta kuljetus Kitzbüheliin. Vaellusaika noin 7 t.

Kolmas – ja pisin – vaelluspäivä takana. Hyvä, mutta väsynyt olo. Melkein 20 kilometriä, joihin sisältyi pari ”pientä nousua”.  Ihan erilaista maisemaa ja kasvillisuuskin kovin erilaista kuin eilen tai toissapäivänä. Paljon rehevämpää. Wildseelle asti oli paljon vaeltajia reitillä, mutta sen jälkeen meidän porukka sai tepastella näkemättä ketään – paitsi Naton Hollannin joukkojen Alppi-leiriläiset.

_________________

Näin se päivä suunnilleen meni.

Kokoontuminen Imgreissin pysäkille klo 8.25 ja sitä ennen vielä hilpaistava hotellilta kauppaan ihan toiselle suunnalle hakemaan Gatoradea ja vähän kuivahedelmiä ja myslipatukoita. Olimme ajoissa. Porukka oli huvennut melkein puoleen eilisestä; yhteensä 16 lähdössä kohti Fiederbrunnia. Myös K & M jättäytyivät pois völjystä: lähtivät junalla Innsbruckiin päiväksi.

Me huristelimme paikallisdösällä St. Johann´iin päin ja sieltä edelleen hissiasemelle. Matkaan kului reilu puolituntia, sitten parilla cabinilla ylös (Lärchfilzkogel) ja puolikymmeneltä lähdimme yhä ylemmäs. Nyt taas omin voimin, omin jaloin. Reput selässä, sauvat apuna. Tänään koettelin raahata itse kameraa, pehtoorilla vain yksi objektiivi. Kummasti reppu kuitenkin painaa. Maanantaina minulla painoi kameroineen kaikkineen kahdeksisen kiloa, eilen sekä kameraa että objektiivia kantoi pehtoori. Tänään vähentelin tavaroita ja puolitettiin kuvausvälineistön rahtaaminen. Välillä mietin, miksen tyydy kuvailemaan kamerakännyllä…

No joka tapauksessa ensimmäinen etappi oli Wildsee, joka oli kaunis ja sen hyttellä Moosberstrudel (tai whatever sen oikea nimi olikaan) maistui pehtoorille ja monelle muulle. Ja toki minäkin siitä osani maistelin. 🙂

Se on vähän kuin omenastruudeli, lämmin luonnollisesti, mutta täytteenä mustikkaa ja rahkaa ja ties mitä. Mmmmmm …

Järven reunaa kohti seuraavaa nousua, jonka takana taas uudenlaista alppimaisemaa. Niittyä ja leimallista olivat vihreät kivet. Sammaloitunut kalkkikivi oli samettisen näköistä. Tämä oli sellainen taival, jolle ei koskaan olisi tullut lähdettyä ilman opasta – hurjan hienoa oli tämäkin taival kokea ja patikoida.

Pysähtelimme ja taas jatkoimme. Mukavaa tasaista, ja siellä ei vastaantulijoita, ei ohittelijoita. Lapinkävijän on jotenkin vaikea puhua erämaasta näillä alppirinteillä, mutta hyvin vähän ihmisen jättämiä jälkiä luonnossa kuitenkin oli. Hiljaista, vain joskus kaukaa lampaiden määkinä, tai lehmien kellojen kalkatus.

Muutama vähän kinkkisempikin vuorenreunan pätkä polulla nousujen lisäksi  oli (vasemmalla, kuvat suurenevat klikkaamalla).

Ennen pysähtymistä vuorenrinteelle evästauolle, saavutimmme noin kymmenen sotilaan joukkueen. Hollantilaisilla sotilailla oli kunnon kokoiset reput ja rynnärit mukana, eivät juuri tervehtineet, eivät edes nuorta ja kaunista opastamme. Saavutimme reilun tunnin päästä sotilaat uudelleen ja saimme seurata, kuinka joukkueen keskelle, kapealle polulle, lyöttäytyi mukaan lehmä. Siinä se tovin köpötteli sotilaiden kanssa tasatahtia. Meidän vaelluspoppoo repi moisesta näystä riemua niin,  että välillä oli vaikea kävellä. (”Suomalaisturistit sekaantuivat Alpeilla Nato-operaatioon” … )

Mutta ei auttanut:  ”Yl´kasteisten vuorten me kuljemme, ja riemumiellä kaunihisti loistaa ne, ei meitä suru paina, vaan laulu raikaa aina… ”

Laskeuduimme laaksoon, yritimme pienen puron, suon, (täällä ei liene kuruja) ja taas lähdettiin nousuun. ”Heittämällä yli”, ”Hannibalin jalanjäljissä”. Tänään ei niin kuuma kuin eilen, vilvoittava tuuli teki vaeltamisesta mukavaa, aurinkoakin kuitenkin oli ja näkyvyys hyvä. Hochwildalmhütte (1557 mpy) oli viimeinen levähdyspaikka. Vessa, juotavaa, hütten isäntänä Itävallan maajoukkueen ex-tähtipelaaja ja vuorikiipeilijä-lentoemäntä-ex? vaimonsa, jollaisia ei ehkä olisi osannut odottaa tapaavansa täällä ”keskellä-ei-mitään”.

Aurinko häipyi, vuorten huiput peittyivät pilviin, ja alkoi ripsiä ja vihdoin ne kolme päivää repuissa raahatut sadevermeet saatiin pukea päälle. Hütteltä ei ollut yleistä tietä Aurachiin, joten meidän oli laskeuduttava soraista, kalkkikivistä serpentiini-maaseututietä – tosin välillä niittyjen poikki oikoen – reilun puolen tunnin päästä olimme yleisen tien päässä, ja siellä meitä odotti pikkubussi. Kymmenen minuuttia ja olimme hotellissa. Kymmenen tuntia oli taas huvennut kovin äkkiä, kunnolla liikkuen, paljon nähden, terveesti väsyttäen.

Suihkuttelujen jälkeen oli hyvä ”laskeutua” hotellin ravintolasaliin jossa ystävät jo odottelivat. Oli illallisen aika.

Alla vielä kuvia. Joukossa Koivun toivomia (ks. eilisen postauksen kommentti) perhoskuvia, tai siis kuva. Ei mitään tietoa mikä perhonen, mutta näitä(kin) on täällä paljon.

Täällä Kitzbühel.

Lufthansan lento Helsingistä Müncheniin lähti vähän myöhässä, mutta 2½ tunnin lennon jälkeen olimme perillä aurinkoisessa Etelä-Saksassa. Meidän kaikkien neljän (K & M, jotka ovat täällä Temmatussa seikkailleet mm. Hangasojan uusina vuosina, viime kesänä kanssamme Roomassa ja toissa kesänä Kataloniassa ja jotka tunnetaan myös nimillä Majakka (M) ja Perävaunu (F) tai VMP (varamiespalvelu) ovat jälleen seurana) laukut olivat kanssamme yhtä aikaa Münchenissa, mikä ilolla merkille pantiin.

Tullin takana meitä odottivat YouTravelin  (alpit.fi) matkaoppaat Jenni ja Marianne. He johdattivat meidät ja parikymmentä muuta matkailijaa pikkubussiin jolla suuntasimme kohti Itävaltaa ja Kitzbûhelia. Taas kului reilut pari tuntia ja olimme perillä. Jo matkalla alkoi tuntua, että aika hetken mielijohteesta tänne varattu matka ei ollut ollenkaan huono idea.

Alppikylät kauniita, oppaiden kertoma tulevan viikon ohjelma vaikutti hyvälle, hotellimme (Astoria) on kaunis, siisti, ja pakettiin kuuluva illallinen nautittiin juuri. Olimme kuvitelleet menevämme hotellin buffettiin nauttimaan lihapatoja ja litistyneitä salaatteja altaista, mutta saimmekin ihan hurjan hienon illallisen (kerron joku toinen ilta).

Nyt on jo mentävä yöpuulle: huomenna on edessä ensimmäinen vaelluspäivä. Aamulla on lähtö ja huiputamme Kitzbüheler hornin (2000 mpy). Siispä: Guten nacht.

Näihin kuviiin, näihin odottaviin, ihastuneisiin tunnelmiin, ukkosen järistessä vuorten rinteillä … kirjeenvaihtajanne

R, Tuulestatemmattu, Kitzbühel

_________________

Huomenna huiputetaan Kitzbüheler horn (kuvassa)

Tytär vei meidät kentälle. Helteisestä Oulusta melkein yhtä helteiseen Hesaan.

No sehän olikin sitten merkillisesti pettymys. Mutta yhtä aikaa esillä ollut näyttely Heikki Aho ja Björn Soldan (Juhani Ahon pojat) valokuvista oli hurjan hyvä, laaja ja mielenkiintoinen. Aho ja Soldan kuvasivat sotien välisenä aikana; mv-otokset olivat ihan mahdottoman hienoja. Eikä niissä ollut vain monumentaalisia rakennuksia, henkilökuvia tai pönäköitä maisemia vaan arkea. Suomalaisten, stadilaisten, tehdastyöläisten, naisten, maaseudun ihmisten,- – – kaikkien arkea. Kuva tukkikämpältä esimerkiksi. Tai lyhytelokuva ”matka Lappiin” olivat pysäyttäviä. Harmi vain ettei meillä ollut aikaa pysähtyä. Ateneum sulkeutui viideltä. Kuvien parissa olisi mennyt toinen tunti vallan helposti.

Kävimme hotellissa siistiytymässä ja sitten kohti Luomoa. Yhden Michelin tähden raivntola Kruununhaassa. Samassa paikassa oli 90-luvulla ravintola Safka. Kävimme silloin siinä ja nyt tässä uudessa tähditetyssä paikassa. Ja ystävät Helsingistä saatiin seuraksi. Ravintola on pieni (30 paikkaa) ja ilman ilmastointia. Huh! Mutta ruoka hyvää, suomalaista, lähiruokaa. Gourmettia olematta turhan kimuranttia. Amusia ja sorbetteja ruokalajien välissä, ruokalajeille valitut viinit (erikoisin, ehkä lopultakin paras oli burgundilainen suodattamaton pinot noir 2008). Seurueen herrat söivät viiden ruokalajin menun, me naisissa tyydyimme kolmeen (+ ne pikkusyötävät välissä). Suomalaista ankkaa, tillisiikaa (viehättävä keittiömestari ”Pikku Myy” kävi itse salin puolella, J) ja mansikkamaitoa.

Illallisen jälkeen vielä kävelimme keskustan kaduilla, joissa oli paljon turisteja, leppoisa tunnelma, istahdimme vielä Kämpin uudelle terassille yökuohuville. Oikeastaan ei haitannutkaan yhtään että oli ollut lennettävä Helsinkiin jo päivää ennen kuin kone Müncheniin ja edelleen matka sieltä Kitzbüheliin alkoi.

Ateneum, Luomo, kesälauantai-ilta Espalla ja ystävät ovat hyvä syy olla Hesassa yksi ”ylimääräinen” yö.