Matkakuvakertomus Dubaista

Keväthanget kimmelsivät lenkillä, kotitöitäkin tein, kevätkääryleitä eka kertaa ever tein ihan itse, mutta suuri osa päivästä on kulunut Dubain kuvien parissa.

Tulos on tuolla DUBAIN MATKAN KUVAKERTOMUS.

Kahdeksan sivullista kuvia, poikkeuksellisen paljon meistä itsestämmekin, pojalla kun oli kamera mukana.

Dubai – Helsinki – Oulu

Eilen illalla – eilenkö se tosiaan vasta oli? – matkalla Palmusaaresta Deiran puolella olleelle lentokentälle räpsimme juniorin kanssa kilpaa kuvia. Lasiseinäiset pilvenpiirtäjät ilta-auringon valossa saivat pistämään kamerat ristitulelle. Seitsemänkaistaisella Sheik Zayad Roadilla (kaupungin läpi kulkevalla moottoritiellä) oli iltapäiväruuhka mutta olimme hyvissä ajoin kentällä.

Dubain kansainvälinen lentokenttä on – luonnollisesti – valtava. Mutta: Finnair lentää jostain siipirakennuksesta, terminaali kakkosesta. Oli sielläkin tax free -myymälä kaikkine tavallisine härpäkkeineen. Ja ainakin meille varsin jouhevat turvatarkastukset ja passikontrollit, mutta sitten rupesikin tökkimään: kun piti saada Iraniin lähtevä kone liikkeelle, kaikki ei sujunut. Matkustajat valuivat miten kuten, monia kuulutuksia ja niin edelleen… Reilu puoli tuntia meni Iranin koneen lastaamiseen, ja sitten vasta siirryttiin Finnairin tiskille.

Kone pääsi lähtemään reilusti myöhässä. Ja Helsingissä kahden kieppeillä yöllä odoteltiin laukkuja puolisen tuntia. Hohhoijaa. Viivästystä yllin kyllin. Eikä minulla kovinkaan raponen olo: oli lipalla etten taas pyörtynyt. Liekö tuosta huippauksesta mahdollista päästä. Alhainen verenpaineeni ei pitkillä lennoilla ole oikein hyvä kaveri. 

Kello oli kolme kun Hiltonissa pääsimme nukkumaan. Ja eihän unta riittänyt kuin joku tunti. Mutta ehdimme sentään vähn levätä ja peseytyä aamulla kunnolla.

Pakkasessa, kirkkaassa talvipäivän Oulussa oltiin 10.45 ja reilu tunti sen jälkeen olin jo matkalla töihin. Seminaari suurin syy, miksi ylipäätään duuniin raahauduin. Opiskelijatkin ihmettelivät naaman väriä: ei Lapissa noin voi ruskettua! No ei.

Tytär myös kampukselle ja illaksi vielä töihin. Ahkera pentuhan se on. Välillä vähän huolissani kyllä olen. Mutta molemmat nuoret lupasivat lähteä meidän kanssa toistekin reissuun. Hyvä niin.

Vävykokelas oli meitä vastassa. Oli viikon aikana tehnyt lumityöt – joita oli riittänyt – tyhjentänyt postilaatikkoa, ruokkinut ”turtlesia”.

Kotiuduin duunista kuudelta, nyt laukku purettu.

En ehtinyt kunnon yhteenvetorapottia kirjoitella. Lupailen viikonlopuksi. Ja kuviakin matkasivulle. Joskaan käsi ei reissussa juuri parantunut, joten nettityöskentely voi olla vähän rajallista. Romahtanut oltavarteni ei pitänyt lämpimästä, sen arvasinkin, mutta ei myöskään uimisesta, toisin kuin luulin. Päinvastoin, ärsyyntyi aika lailla. En sitten muutaman yrityskerran jälkeen paljon uinutkaan. Kävelin rannoilla, kävelin palmusaaren kaarellla.

Mutta olo on levännyt. Dubai oli paljon odotuksia parempi paikka, joskin meillä keskusta jäi aika vähälle tutustumiselle. Palmusaaren yltiöylellinen hotelli oli hulppea paikka viettää viikko. Sää paras mahdollinen. Ehkäpä minun ei aivan heti tee mieli lähteä uudelleen Dubaihin. Ehkäpä on muita maailman ääriä, joihin ensi kerralla, mutta ehdottomasti olen tyytyväinen, että nuoret tuon kohteen valitsivat. Lämpö, takuuvarma aurinko, ystävälliset ihmiset, monipuolisesti herkullinen ruoka, … katseltavaa, liikuntaa ja lepoa mahdollisuus harrastaa.

Kuvat suurenevat klikkaamalla, alla uuden yhteishuoltajuus laajakulman harjoituskuvassa Atlantis eilen aamulla. Eilen?

Kohti kotia

Lauantai-ilta: Seafire-ravintola oli ainutlaatuisen hieno. Huonekorkeus viisi metriä ja karu linnamainen sisustus. Ja siellä oli kahden Michelin-tähden ravintolan keittiömestari vierailevana tähtenä! Erityisteemana oli erilaiset grilliruoat. Tarjolla mm. KILON T-luupihvit. Valitsimme kuitenkin jotakin muuta.

Tytär vegelinjalla, pojat ottivat Mixed grill -annoksen ja meitsi annoksen, jossa oli sekä merirapua kermaisessa kastikkeessa että kunnon naudanpihvi sienikastikkeessa perunagratiinin kanssa. Alkuruoat olivat antaneet jo aavistaa mitä tuleman piti: ruoka oli kaikkia pieniä piirtoja myöten taivaallista.

Meidän pöytä oli vielä niin, että saatoin seurata kun keittiömestari kahdeksan kokkinsa kanssa valmisti grilliherkkuja avotulella ja teki muuta ruokaa. Hyvin tuntui pojilla rimmaavan. Jälkiruoka ja viini kruunasivat viimeisen Dubain illallisemme.

Viikolla viininautinnot jääneet aika vähäisiksi. Vain hotellien ravintoloissa saa viiniä, ja niissäkin se on niin kallista (halvimmatkin laseittain myytävät 49 -70 dirhamia = kympin tai enemmän euroissa), että on tyydytty siihen yhteen lasilliseen. Seafiressä törsäsimme ja tilasimme alkuruoalle Bonnydoonin Rieslingiä ja pääruoalle Kumalan Shiraz -lasilliset. Useimmiten tarjolla olleet viinit ovat olleet australialaisia, libanonilaisia tai USAsta, eurooppalaisia on listoilla ollut vähän. Ylivertaisen hieno illallinen.

Loman viimeinen päivä, sunnuntai, ei ollut ehkä niin lämmin kuin muut päivät. Ehkä lämpö jäi alle +30 asteeseen, mutta sää oli kirkas ja tuuli teki olosta mukavaa. Perhe ei altaalle enää lähtenyt; sisarukset viettivät parvekkeella laatuaikaa keskenään ja pehtoori lähti lenkille, minä tietysti menin altaalle.

Check out olisi ollut puolelta päivin, mutta olin viikolla käynyt ”ostamassa” late check outin. 150 dirhamia (30 E) takasi että saimme pitää huoneen neljään asti. Sen jälkeen tutustuimme hotellin yhteydessä olevaan akvaariomaailmaan ”The Lost Chambers”. 22 akvaariota.

Niiden lisäksi hotellissa on kahden kerroksen korkuinen jättitankki, jossa on 11,6 miljoonaa litraa vettä. Yhteensä näissä hotellin akvaarioissa on 60 000 kalaa ja erilaista merenelävää. Ihan hullun hienoja katseltavia. Kuvaaminen vain ei oikein onskannut.

Viiden jälkeen hyvästelimme Atlantiksen. Pikkubussilla lähdimme kohti Dubain lentokenttää. Kolmessa vartissa olimme perillä. Kotimatka alkoi.

Näkemiin Dubai

Viimeinen päivä ollut kiireinen… aurinkoinen, mutta mukavan tuulinen.

Nyt vielä lähdemme katsomaan Lost Chambers. Klo 17.10 lähtee bussi kohti kenttää, ja klo 20.35 lähtee lento Helsinkiin.

Dubain kirjeenvaihtajanne sulkee yhteyden. Kuulemisiin ja katselemisiin…

Leppoisa lauantai Dubain malliin

Päivän ohjelmassa aurinkoa, Aquaventurea, esikoisen kanssa täsmäisku City Centre Malliin. Tytär löysikin yhtä sun toista. Minäkin Ralph Lauren Polon pikeepaidan. New Arrivals ja silti hinta selkeästi alle Suomen hintojen. Monta muutakin harkitsemisen arvoista juttua näin, mutta kun nyt en oikein jaksanut…

Aurinkolasit (Paul Gartier) ostin. Ja harmitti kovasti kun ei alkuviikosta ollut sitten jaksettu etsiä optikkoliikettä, vaikka meillä pehtoorin kanssa molemmilla on rilliresepti mukana… Olisi oikeasti saanut aurinkolasit ja tavalliset vahvuuksilla  (ja merkkitavaraa) olennaisesti halvemmalla kuin Oulusta. Laiskuus tulee kalliiksi.

Aurinkolasit varsinkin olisi ollut hyvä tilata, sillä vanhat ovat neljä vuotta vanhat, mikä tässä iässä merkitsee, etten niillä kovasti enää lueskele. Enkä tämän päivän jälkeen varsinkaan: kävipä nimittäin niin, että yhdessä koskipaikassa heitin renkaan kanssa voltin, ja sinnehän ne lasit hävisivät. Huomenna käyn kysymässä, josko ovat jonnekin suotimeen jääneet.

Iltapäivällä tyär halusi lähteä vielä käymään Dubain keskustassa, mikä merkitsee suuntaansa puolen tunnin taksikyytiä (noin 10 euroa) ja tällä kertaa valitsimme kohteeksi City Centren. Ei niin suuri, eikä uusi ”mall”. Sopi meille; rajallisuus mahdollisti hahmottamisen.

Tytär löysi yhtä sun toista, minä sen puseron ja ne aurinkolasit. Kävin myös ruokakaupassa, valtaisa marketti, tarkkailemassa tarjontaa ja hintatasoa. Kovin oli tutun oloista. Ruusuvettä ja limpparia ostin. En kassikaupalla viemisiä! Siitä olen iloinen. Ja sitten takaisin hotellille.

Pojat olivat käyneet varaamassa viimeisen illan ruokapaikaksi Seafire-ravintolasta pöydän. Olen tainnut edellisen kerran syödä yhtä hyvin Oloksen Rotissööri-kapitulissa. Illallisesta myöhemmin lisää.

Ostoksilla: Dubai Mall

1200 liikettä. 1200!

Tänään lähdimme altaalta hyvissä ajoin iltapäivällä, pukeuduimme (täällä kun ei shortseissa shoppaamaankaan sovi mennä) ja hyppäsimme Monotrailin kyytiin. Monotrail (ilmeisesti tämän valtion ainoa ”rautatie”, junaliikennettä kun ei muuten ole) kulkee täälta Palmun kärjestä rantaviivalle asti. Se kulkee vähän tietä korkeammalla, joten näimme palmun ”oksien” kaduillekin. Kovin oli äveriään näköistä. Mutta ei nähty Beckhameja eikä Schumacheria, joilla on Villat saaressa. Monotrailin päättärillä vaihdoimme taksiin: Dubai Mall, please.

Vastikään avattu 1200 liikkeen ostosparatiisi (vai -helvetti) hengästytti pelkkänä ajatuksena. Esikoisen kanssa on vastaavan kokoinen koettu Guangchoussa pari vuotta sitten mutta silti! Silti ihan määräämättömän suuri kompleksi. Ensimmäinen tunti meni yrittäessä edes jotenkin suunnistaa… Toisella tunnilla muistin: laajakulma kameraan ja uusi käsilaukku. Niitähän olen tullut hakemaan. Kierrämme, erkanemme, kohtaamme jälleen, ja sitten on jo mentävä syömään.

Valitsimmme yhden kymmenistä tarjolla olleista ravintoloista: aasialaista tänään. Söimme hyvin, edullisesti, nopeasti, samalla katsellen ostarin keskellä olevalla luistinradalla (vrt. Rockefeller Center NYCssä) koheltavia paikallisia. Ateriointiiin ei mennyt kuin reilu puolituntia ja kiertäminen jatkui.

Kiertely jatkui, sillä seurauksella, että pojalla on nyt laajakulma (Sigman ”halpis”, johon meitsillä käyttöoikeus, ja joka on pojan synttärilahja)  ja tyttärellä käsilaukku. Juuri muuta emme monen tunnin kiertelyllä saaneet aikaseksi. Noh, on minullakin plaseerauskortteja La Festan juhliin ja uusi polarisaatiolinssi kamerassa. 🙂 Guccin ja Ralph Laurenin laukut kyllä kiinnostivat, mutta en raskinut ostaa. En sittenkään…

Osa kauppakompleksista oli melkein vain varakkaille emiraateille varattu. En voi, en osaa kuvailla millaista siellä oli. Monta senttiä paksut kokolattiamatot, messinkiä, lasia, vieri vieressä Dolce & Gabbana, Dior, Salvatore Ferragamo, Gucci … kaikki maailman suuret muotitalot. Nukkavieruksihan siellä itsensä tunsi vaikka kuinka muka uudessa tunikassa  kulki.  Herkkukauppoja, maailman suurin karkkikauppa, valtaisa kirjakauppa. Ja minä saan ostetuksi plaseerauskortit! Pehtoori ei senkään vertaa. Suklaata sentään.

Monen tunnin jälkeen olimme valmiita jättämään Dubai Mallin: ennen taksin ottamista käymme Burj Kalifan juurella. 828 metriä alumiinia. Hienosti valaistu. Merkillisen siro pytinki. Ja sitten Dubai Fountainilla valo- ja musiikkiesitys: Botticellin laulu kuuluu ämyreistä ja vesisuihkut ”tanssivat” musiikin tahtiin. Vaikuttava viisiminuuttinen.Oli se.

Aquaventure

Eilen ja tänään aurinkoa otettu Aquaventure-vesipuistossa. Mieletönhän sekin on. Suurin ja kaunein vesipuisto ikinä. Suurin niinkuin täällä kaikki. Vain jenkit voivat yrittää lyödä paremmaksi… Otetaan uimarengas, hieman hienostuneempi versio sellaisesta kuin meillä lapsuudessa oli linja-auton renkaiden sisäkumi(uima)renkaat, kiivetään portaita, ja istahdetaan virran vietäväksi. Hulppeita vesivuoristoratoja ja pitkiäkin vesireittejä on kuljettu. Ziccurat, the Plunge, Shark Attack, The Rapids,  …

Kaikki on tullut kokeiltu. Persianlahdessakin uitua. Tai oikeastaan Delfiinilahdessa, eli tämän Palmusaaren sisäpuolella. Vesipuisto rajoittuu mereen ja tänään olimme siis biitsillä. Yhdeksäntoista vuotta sitten Persianlahden sota oli juuri loppunut ja olin viimeisilläni raskaana juniorista… Silloin ei tullut mieleenkään, että joskus vielä yhdessä Persianlahdessa uimme. 😉

Ja sitten huipp: Leap of Faith. Olihan se testattava. Kahdeksan sekunttia se kestää:  27 metriä liuku ja lasku päättyy haialtaaseen. Hait ovat onneksi lasiputken takana. Mutta on siinä 27 metrin pudotuksessakin jännityksensä. (tyär kuvassa jo pudotuksen loppuvaiheessa…. klikkaa kuva suuremmmaksi).

Vesipuistossakin näkee kulttuurieroja … venäläisistä en edes viitsi kerto, mutta islamilaisten oleminen jaksaa pohjoisen luterilaista ihmetyttää. Avioituneet naiset kulkevat kaftassaan myös vesipuistossa; umpimuistissaan…

Ja nuoret naiset ja tytöt uivat ja kulkevat vesipuistossa omanlaisissaan uikkareissa. Tiedättehän millaisia on pikaluistelijoilla: kokovartalopukuja, ja niiden päällä sitten hameet ja huivit. Mustia tietysti, vaikka lämmintä on noin +33 C. Ihmetyttää, mutta toisaalta ei voi kuin ihailla noita uskossaan vahvoja …

Rusketusta hankkiessamme pohdimme, kuinka täällä aurinko ottaa erilailla kuin yleensä. Olemme merkilllisen laikukkaita ja punaisia. Minäkin, joka yleensä rusketun aika helposti ja tasaisesti, olen riemunkirjava -…

Illaksi oikein tälläydyimme. Ykköset ylle ja eiku kun kohti baareja ja biletystä. Turhaan tälläydyimme, sillä emme päässeet sisälle baareihin tai yöklubeihin. Tower of Emiratesin toisen pilvenpiirtäjän huipulle 52. kerrokseen menimme: Vu oli baarin nimi. Ovelle asti kuljimme sujuvasti, mutta sitten: ”They looks so young… ” Ootelkapas muutama vuosi. No herra varjelkoon me mitään odoteltu. Kävelimme niin kauan että löysimme baarin, johon alle 21-vuotiaat nuoremme pääsivät sisälle. Istuimme Hotel Crownin ulkoterassilla ja katselimme islamien viikonloppuillan vilkasta liikennettä. Huomenna perjantaina täällä on pyhä. Ainakin arabeilla.

Yhden drinksun jälkeen otettiin taksi ja ajeltiin takaisin hotellill. Onhan täälläkin ravintoloita. Rondo oli italialainen. Molemmat lapset ja siippa totesivat, jotta kovin on kotoista ruoka …. 😉 Söimme ja nyt nukuttaa, taas….

Tänään valokuvatorstain haasteena on tuli;  minullapa ei nyt ole parempaa ehdotusta olekaan, vaikken haasteeseen ”virallisesti” osallistukkaan. Hotellimme aulassa on tällainen ”tuli”.

 

Aavikolla

Aamulenkki sumussa. Aamiainen auringossa.

Päiväksi Aquaventureen. Hotellimme yhteydessä on vesipuisto, jossa päivän lilluimme. Lämmintä hyvinkin yli 30 astetta.

Puolineljältä oli oltava valmiina lähtemään aavikkoajolle. Emme itse asiassa oikein tainneet tietää, mihin olimme menossa. Niinpä se ylitti odotukset. Monin verroin. Me saimme kuudenhengen jeeppimme kuljettajaksi Amirin. Samaan kyytiin tuli kaksi iranilaista nuorehkoa miestä, ilmeisesti Amirin kavereita.

Al Ainiin päin kohti Omanin rajaa ajelimme tunnin ja harvakseltaan juttelimme kuljettajan kanssa. Heti kaupungin asutuksen harvennuttua nähtiin, ettei maastossa ole mitään. Ei mitään. Ei puita, ei peltoja, ei järviä. Pelkkää karua tasaista puutonta matalaa maisemaa, jossa ei kasva mitään. Kameleita, niitä siellä on. Niitä oli tielläkin, kuin meillä poroja. Mutta ei muuta.

Tunnin ajon jälkeen pysähdyimme aavikon laidalle. Siellä oli valkoisia jeeppejä ja turisteja oppaineen vaikka kuinka paljon. Meille kerrottiin, että edessä olisi noin puolentunnin aavikkoajo, dyyniralli. Enkä minä vieläkään tajunnut, mitä oli tulossa.  Mutta se oli kaltaiselleni vauhdista pitävälle melkoisen makea kokemus.

Tytär totesi, että yksi parhaista AM:n järjestämistä retkistä, ja niillä on kuitenkin tullut oltua aikas monella. Pojat tietysti miettivät jarruja, iskareita, ja ties mitä…. Kyyti oli hurjaa. Ja toinen Amirin kavereista, esikoisen vieressä istunut iranilainen mattokauppiaan poika (kuten myöhemmin paljastui) huokaili ja istui huulet valkoisena kyydissä. Ja me tyttären kanssa olimme ihan täpinöissämme.

Väillä luulimme oikeasti, että kyljelleen auto kaatuu, ei kaatunut. Amir hanskasi homman. Ja entäs aavikon maisema. (ainakin osa kuvista aukenee isommiksi klikkaamalla). Väistämättä tuli verrattuan pohjoiseen (tunturit – dyynit, jeepit -moottorikelkat, porot – kamelit…. Maisema oli kaunis. Auringonalaskun aikaan idän ihmettä tunnelmassa. Kaunista, hiljaista.

Aavikkoajon jälkeen meidät vietiin ”beduiinileiriin”  (vrt. saamelaiskylät pohjoisessa). Istuimme tähtitaivaan alla, saimmme leirikeittiöstä kelpo illallisen,  hummus, munakoisosalaatti, paljon muita lisukkeita, hyvää kalaa, lammaskabab (lammasta vastaassa (kebabille sukua) jopa viiniä sai ostaa muovimukeihin. Ostimmme yhdet, ei olisi kannattanut. Huh!

Leirissä sai myös hennatatskoja (ilmaiseksi, jätimme väliin), ajella kamelilla (jätimme väliin), pukeutua arabiksi ja kuvauttaa itsensä burkhassa (jätimme todellkin väliin!), koettaa vesipiippua (no tietysti piti käydä kokeilemassa, kuin omenamehua olisi ”polttanut”.  Henkosia vedeltiin. Omenamehu-nikotiini-pössikset?) Lopuksi oli – kieltämättä varsin tasokas – itämainen (vatsa)tanssiesitys, joka oli meidän mielestä turhankin kauan kestävä.

Paluumatkalla sitten esikoisen kanssa jutskailtiin iranilaisten ja kuskin kanssa. Tiesivät Suomen oikein hyvin: siinä Norjan ja Portugalin naapurissa! Ja saksaahan te puhutte vai jotain italian sukuista kieltä? Mutta tunnin ajomatkan jälkeen nuoret miehet päättivät tulla Suomeen myymään mattoja ja nostamaan opintotukea…. 🙂

Puoli kymmeneltä hotellissa. Taas ollut hyvä päivä.

Dubain saitterilla

Sumuinen aamu. Tarkoitus oli ollut lähteä lenkille ennen saitterille lähtöä, mutta ehdinkö? No en. Just ja just ehdin suihkuun, laittaa tukan  ja aamiaiselle. Tänään menimme hotellin toiseen aamiaisravintolaan. Ei eilisen veroinen. Ei ollut suunnilleen kuin sattaa erilaista herkkua 🙂 Ja ravintola vähän tunkkaisempi. Tai siis jotenkin 80-lukulainen. No ei maailma siihen kaatunut. Varttia vaille kymmeneltä olimme hotellin edustalla odottamassa retkibussia.

Kaupunkikierrokselle lähti myös Juniori (välttääkseen lukemista?), mutta tyär jäi ensin hotellin salille ja sitten altaalle.

Ensimmäinen kohde Burj Al Arab. Tai siis pääsimme kuvaamaan sitä, ei sinne sisälle ole rahvaalla asiaa. Helikopterilla ja Rollsilla kuulemma sopii mennä. No me mentiin  retkeibussilla muutaman sadan metrin päähän…. Maailman ainoa ”seitsemän tähden” hotelli. 120 sviittiä, koko 120 – 800 neliömetriä. Halutessa huoneistoon kuuluu hovimestari, nanny, sihteeri … Brunein sulttaanin tytär sai Dubaissa opiskellessaan kokonaisen kerroksen opiskelijaboksikseen.  Just, että sellainen solukämppä prinsessalla.

Päivän kohteina Kulta-Souk, Mauste-Souk, ajelu  abra-veneillä (pelatuslliivit? Niinku miks?), Dubain museo, joka kyllä yllätti positiivisesti. Museon vahanuket tekivät maanläheisestä näyttelystä elävän. Ja videopätkä 1930-luvulta tähän päivään kuvasi hyvin kuinka tämä paikka on noussut aavikolle muutamassa vuosikymmenessä. Lyhyt historiavideo vahvisti sen minkä täällä aistii koko ajan: täällä ei ole mitään vanhaa. Kaikki on vastarakennettua. Näiden muutaman päivän aikana on monta kertaa tullut sellainen vaikutelma että tämä on ”aikuisten Disneyland”, jotenkin muovisen oloinen. Täällä ei ole kerroksia. Siis aikakerroksia. Kaikki on kirjaimellisesti rakennettu hiekan päälle. Ja tämä meidän hotellin palmusaari on rakennettu mereen hiekanpäällle. Ei kuulemma aavikonhiekan vaan merenpohjasta kerätyn hiekan päälle. Aavikkohiekka on liian höttöistä.

Siis Dubai museo. Sen lisäksi Madina Souk, mmukavan rauhallinen basaarialue, jossa paljon  käsityöläisten liikkeitä ja monia ravintoloita. Mukavan ”rustiikki”.

Saitterilla jalkaiduimme sopivissa kohteissa; kuvattavaa riitti, sumu tosin jatkui pitkälle iltapäivään, mikä asetti haasteita fotografieeraamiseen.

Abra-veneellä ylitimme Dubainlähden. Ihan jännä kokemus. Merkilllistä on nähdä myös millaisia bussipysäkkejä kaupungissa on! Klikkaa kuva suuremmaksi.

Nämä merkillisen näköiset pömpelit ovat todellakin bussipysäkkejä. Ilmastoituja! Kesällä täällä kun lämpötila nousee lähemmäs +50 C , joten silloin tuollaiset pysäkkikopit ovat varmasti oivallisia. Huomaa oikealla olevat kierrätyslaatikot. Pysäkkien vieressä, ei huono idea. Niistä tulikin mieleen: täällä on käsittämättömän siistiä. Niin siistiä, että juniorikin oli sen hoksannut ja erikseen siitä puhui. Ja sellaisellehan suomalainen pistää ison arvon, eikö? Oikeasti kaikki julkiset wc:etkin tuoksuvat hyvälle, eivät urealle, ja ovat siistejä, niissä on saippuaa, niissä on käsipyyhkeitä.

No niin kierros jatkui.

Rivitaloalueita, pilvenpiirtäjiä, intialainen kaupunginosa (paljon työntekijöitä on sieltä kotoisin), pakistanilaisten kaupunginosa … kaikkea nähtiin. Ja siirtymätaipaleilla opas kertoi paikallisista tavoista ja paikallisesta yhteiskunnasta. mm. hurjista vuokrista ja Arabiemiraattien hallintosysteemistä, olemattomista veroista ja naisen asemasta. Paljon uutta tietoa. Siis kelpo tournee.

Iltapäivällä aika myöhään olimme hotellilla. Pehtoori lähti hotellin kylpylään hierottamaan niskansa, Juniori jäi lukemaan ja me tyttären kanssa lähdimme pienelle lenkille.  Tunnin kiertelimme Palmusaaren ulkokehällä. Tämä ilmasto on loistava.

Syömässä kävimme Jumeirah Beachin ravintolassa: ”lebanonian restaurant”  Times of Arabian tarjosi oivallista ruokaa! Jutut sellaisia että naurattavat varmasti vain meidän perhettä, siis aina vain parempia 🙂

Hotelli Atlantis, the Palm

Ensimmäinen vuorokausi Dubaissa on eletty. Hotelliin ja sen allasalueisiin tutustuttu. (täällä jo puoliyö, kello 2 tuntia Suomen aikaa  edellä)

KS. kuvakertomus ja matkapäiväkirja http://www.satokangas.fi/Matka/Dubai/index.html

Eilen kävimme vielä iltapalalla Levanthian ravintolassa. Tässä hotellissa on varmaan kymmenkunta ravintolaa. Me valitsemme selliaisen bistrotyyppiseltä näyttävän, jotta jotain pientä suolaista, salaattia tai jotain. Ovella Juniorille huomautettiin, että shortsien lahkeet pitäisi laskea alemmas. Casual Restaurant, you know. Eikä polvet edes näkyneet… No onneksi oli varaa löysäillä nyörejä. Pääsimme ulkosalle samettiseen iltaan.

Tilasimme libanonilaisen keittiön pieniä herkkuja; paistettua   haloumia, juustolla täytettyjä leivonnaisia, merenelävillä täytettyjä friteerattuja palleroita, lammaslihapullia, munakoiso-tomaattijuttua… ja pari lasia viiniä. Chateau Musaria, se näytti olevan vähän kuin talon viini. Sekä valkoista että punaista oli tavallista ja cuveeta. Ja vuosikerroista ois ollu vara valita: vuoden 1959 oli vanhin ja hinta 20 000 dirhamia. Siis neljäsataa egeä. Meille riitti lasilliset sitä tavallista. Sekin oli aika hyvän hintaista (n. 10 euroa).

Juuri kun ihmettelimme arabimiesten pukuja ja vesipiippuja, puhuttiin moniavioisuudestta, naisen asemasta ja sellaisesta, niin ravintolassa musiikin volyymia lisättiin reilusti ja napatanssija tuli esiintymään.  Meistähän nämä asiat ovat jotenkin ristitiidassa mutta ei varmaankaan paikallisista.

Aamulla seitsemännen kerroksen parvekkeeltamme  palmusaarta ei paljon näy, on aamu-usvaa, joka yhdeksään mennessä hälveni.

Valitsemme kahdesta mahdollisesta aamiaisravintolasta Saphronin (huomenna Kaleidoskopeen). Ihan mieletön. Kuin pari vuotta sitten Hainanilla. Ja minä sain dumplinkeja. Ja hedelmiä, hedelmäshotteja, kaikkea … Istuimme auringossa ja olimmme tyytyväisiä että viikko on alussa.  Vasta.

allaspalmu

 

Ja sitten altaalle. Aurinkorasvaa paljon. Ja palmujen juurella vierahti päivä. Lounaaksi frozen margarita ja taidettiin me kaikki pienet unetkin ottaa… Pehtoorillahan se on aina paha jetlag, – vaikka Oulu – Helsinki välin vain lentäisi… 🙂

Viideltä olimme valmiita lähtemään hotellilta. Isot ostoskeskukset tarjoavat ilmaisen kyydin shuttlebussilla, ja sellaisella sitten mentiin The Mall of Emiratesiin. Turhan paljon puikkelehti bussi, kesti melkein tunnin menomatka, ja tullessa takaisin taksilla matkaan kuin vain 15 minuuttia ja viisi euroa koko sakilta. Luulenpa että muina päivinä ajelemme taksilla.

The Mallissa oli noin 500 kauppaa! Ja neljä laskettelurinnettä. Tuolihissillä 400 metrin mäkeen nousi aikuisia ja lapsia. Osasivat laskeakin. No meidänkin piti sitten hiihtoloman kunniaksi päästä rinneravintolaan syömään. Mentiin ostarissa olevaan ravintolaan josta oli iso ikkuna laskettelukeskukseen. Merkillinen olo. Tilasimme ruoat ja juomat, ja tarjoilija niitä tuodessaan kaatoi Juniorin syliin ison olutlasillisen. Niin ison että siitä riitti sisaren käsilaukulle ja housuille asti. VIiden tarjoilijan voimin luutusivat ja vaihtoivat meille pöytää, eivät sanallakaan pyytäneet anteeksi. Vähän ihmeteltiin sitä, ja tupistiin keskenään että laskusta on saatava alennusta… Syötiin ja ajateltiin että noh sattuuhan sitä, ja onhan eilisen punaviiniaccidentin jälkeen hotellin pesulaan kai muutenkin turvauduttava ja olimme jo ryhtymässä laskun maksuun kun meille kannettiin aika monta jälkkäriä – tilaamatta – pöytäään ja kahvit ja limoncellot ja tämä kaikki anteeksipyytelyjen saattelemana.

Pari tuntia kierreltiin kauppoja ja vaatteita nuorille löydetttiinkin. Minäkin löysin hienon vyön. En kenkiä enkä kesähousuja, joita vähän etsiskelin.  … Hintataso Suomen hinnoissa ja niiden alle. Paikoin hyvinkin edullista.