Miten tässä näin pääsi käymään: sanavarastooni on kavalasti lipsahtunut ”kiire”. Moisesta kielenkäytöstä on pyrittävä eroon. Kiireesti eroon.
Kohti kohtuutta
Aamiaiseksi puuroa, lounaaksi hedelmiä ja päivälliseksi salaattia ja leipää… hiljalleen kohti paastoviikkoa mennään. Se onkin ainoa, mitä tänään on tapahtunut hiljalleen, muutoin melkoista menoa.
Lukukauden alku
”Jos olet juoksija, juokse. Jos olet honka, humise.” Jos olet lehtori, lehtoroi? No sitä olen tänään tehnyt oikein tosissani. Proseminaarin aloitusistunnosssa 25 UUTTA! Eipähän puutu ohjattavia!
Loppiainen
Lapset ja Raila ovat vuosien ajan tehneet piparkakkutalon tai piparkakkuautotallin tai piparkakkutönön tai piparkakkuvaraston. Jos jonkinlaisia rakennelmia on siis nähty, mutta koskaan ne eivät ole loppiaisena olleet NÄIN surullisen näköisiä.
Monta viikkoa odottelemani ja käynnistysyrityksiäni vältellyt luennonrakentamis-draivi on nyt vihdoin tosiasia. ”Arjen historia” alkaa muotoutua 16-tunnin luentosarjaksi. Pakkohan se jo on!
Tuulta ja herkkuja
Viheliäisen tuulen loppiaisaattona BO:n perinteiset nyyttärit. Teemana olivat ranskalaiset ruoat ja me olimme lupautuneet viemään jälkiruoan. Klassikko kerrakseen: Crepes Suzette. Nämäkin olivat hyviä.
Osallistunpa minäkin, ekakertalainen
Ilmaston muutos: uudenvuodenpäivänä tässä lapsuudessa luisteltiin. Ei luistella enää.
Osallistunpa tällä kuvalla nyt eka kertaa Valokuvatorstain haasteeseen.
Palautetta
Keittokirjan jälkimainingeissa: sukulaisten, serkkujen ja vanhempien sisarusten kanssa tullut kontaktiseerattua enemmän kuin vuosiin yhteensä. Aina suvuista etäällä asuneena yhteydenpito ollut vähäistä, nyt sitten kummasteltu elämänkulkua puolin ja toisin. Ja toinen seuraus kirjasta: töissä sekä kollegat että opiskelijat käyvät kertomassa mitä kaikkea ovat leiponeet ja laittaneet, miltä on maistunut. Mukavaltahan semmoinen tuntuu.
Ongelmia heti alussa
En ole aikoihin tehnyt niin epäonnistunutta ostosta kun tämä kevyttoppapuku. Ensinnäkään se ei ole kevyt, toiseksikaan ei toppa, – ei ainakaan lämmin ole. Sitä paitsi se kahisee, mikä vie osan tepastelun riemusta. Se ei todellakaan ole minun väriseni (khaki/valkoinen). Se ei ollut erityisen edullinenkaan. Housut ovat vyötäröltä liian matalat, lahkeet ovat liian pitkät. Siinä ei ole taskua Ipodia varten. Näytän siinä pötköltä. Tavallistakin pötkömmältä. Minulla ei ole siihen sopivia hanskoja, pipoa eikä kaulahuivia. Se on hyvin epäonnistunut ostos.
Minulle lenkillä käymisen, erityisesti yksin kävelemisen, tehtävä on selkiyttää ajatuksia, ajatella, olla yksin, rentoutua. Ja vuoden ensimmäisen päivän tunnin lenkin käytin tupisemiseen lokakuisen ostokseni epäonnistumisesta. Jokohan nyt olen vakuuttanut (kenet?), että voin ostaa itselleni uuden untuvatakin.
Jos ongelmani heti vuoden aluksi ovat näin valtaisat, ei liene syytä huoleen?
Vuoden viimeisenä
Jollei vuosien kulumista muuten huomaisi niin ainakin tänä iltana. Tähän on tultu: teinit lähtevät, me jäämme kotiin odottamaan heidän paluutaan. Käveltäisiinkö kaupunkiin katsomaan ilotulitusta? Ehkä ei, on niin kylmäkin.
Tänään julkistan!
Olen syksyn harjoitellut kirjoittamaan päiväkirjaani lyhyesti. Harjoitellut digikuvaamaan. Ottanut tuhansia kuvia ja koettanut kirjoittaa vain satoja sanoja. Vastoin suuria sanojani (Blogit-eivät-ole-mun-juttu!) olen avannut itselleni blogin näitä harjoituksia varten. Ks. syyskuun ensimmäinen viesti.
Tänään julkistan blogini. Laitan näkyville. Miksikö?