Tänään on ollut pieni päivä: ei mitään suuria tunteita, tekemisiä, tapaamisia tai tapahtumia. Olen istunut koneella vain ruoanlaiton (tulikin tosi hyvää kiinalaista) ja Jäälissä käynnin keskeyttäessä webbailun.  Ulkona + 9 C, joten pehtoori on saanut ihan yksikseen puuhailla pihalla. Huomenna voisin harkita kasvimaan ja penkkien kitkemistä. Harkitsen. En vielä lupaa mitään.Â
Erilainen keskiviikko
Tämmöinenkin voi olla lomapäivä:
– herättyä salille
– kampaajalle (vankilaraitaseksi pöhöttynyt, mökkivedellä epämääräiseksi pesty hiuksisto palautettu ruotuun)
– pieni hetki webbailua ja sähköposteilua ja tyttären kanssa jutskaamista
– elokuviin (elokuviin keskiviikkona! iltapäivällä! varmaan jotain tosi kultturellia? No niinpä!) Sain houkuteltua pehtoorin mukaan ja eiku katsomaan Sinkkuelämää. Kumpikaan meistä ei ole ever katsonut jaksoakaan ko. tv-sarjasta ja silti elokuva viihdytti. Ei se meihin isoja jälkiä jättänyt, mutta ´ei huono´.
– syömään ravintolaan
– ja nyt, nyt pääsen taas rakentelemaan www-sivuja.
Siinäpä se kylmä lomakeskiviikko.
Perhe nimittelee datistiksi
Vastoin tapojani olen nauttinut suuresti kun sää ei ole oikein suosinut ulkoilua. Olen järjestellyt valtaisiksi kasvaneita digikuva-arkistojani ja värkkäillyt www-sivuja (lakkiaissivut jo valmiina). Opettelin tekemään sivuikonejakin. Tulos ei vielä raponen, mutta tiedänpäs tekniikan. Heh, kaikesta sitä voi riemua repiäkin.
Puron rannalta puutarhaan
Jo vain mie tiiän olevani surkia lähtemmään mökiltä kottiin. Mutta että näi surkia! Olihan tuskanen aamu kun piti Myötätuulen ovet sulkea ja suunnata maalikyliin. Rovaniemelle asti meni, että pystyin ylipäätään puhumaan! Rantapeltoa kohti alkoi olo jo helpottua ja mutikaisten ootellessa ruoan kanssa (hienoa jälkikasvua meillä, eikö? – vai katumusharjoituksiako tekevät? :)), pihalla auringosta ja vehreydestä, kukkivista ruusuista ja alppiruusuista, lomantunnusta ja teinien jutuista nauttiessa jo mietin, että pääseehän tuota pohjoiseen taas uudestaan …
Päivitettiin puutarhaa (mistä pehtoori kyllä huomautti, ettei puutarhaa �päivitetä�) ja setvittiin vähäinen posti, nyt sateen uhatessa vetäydyin koneen ääreen, Ronan Keating laulakoon ja saan harrastaa :). Järjestelen ajatuksia ja muistoja. Mietin tulevia tekemisiä. Enkä suorita. Loman tuntu.
Lähdön tunnelmaa
Leppeä tunturituuli ja hiljainen sunnuntain aurinkoinen iltapäivä Ahopään rinteillä: mukavasti uuvahtanut olo kun tepastelimme ja poimimme korillisen korvasieniä. Ah onnea! Molemmat omissa ajatuksissaan, hiljalleen rinnakkain kulkien. Aika on suhteellista mutta eikö se voisi nyt hieman hidastaa kulkuaan…
K & M lähtivät aamupäivällä; lähteminen ei ole niin hienoa kuin tuleminen. Pehtoori jatkaa siitä, mihin torstaina jäi: jatkaa yksinpuheluaan. Minä kuuntelen, kommentoinkin.
Haluanko huomenna lähteä kotiin? Jollei teinejä olisi jo ikävä, ei varmaan lähdettäiskään.
Valokuvatorstai: Yötön yö
Yötön muttei pilvetön juhannusyö Saariselällä 2008. Puolilta öin aurinko oli vielä näin korkealla.
(klikkaamalla kuva suurenee)
Taivas kattona
Viipyilevä aamiainen (niistä minä pidän! pidän hyvin paljon!), sateen uhka ilmeinen, mutta rohkeasti uhmasimme ja lähdimme pienelle vaellukselle katsomaan, mistä Hangasoja alkaa. Matkalla korvasieniä! Paljon korvasieniä. Minulle kuin pieniä koruja… Jääjärviltä Ruijanpolulle, sää suosi ja oli huikeaa: vain taivas kattona.
Myötätuulen terassilla tovi ennen saunaa ja pitkää illallista. Tietämättömyys tuntui olevan monin tavoin yllättävää (meriorvokki, upporentukka, teris, ovat aivan uusia Lapin luonnosta löytyviä kasvi- ja eläinkunnan lajeja, joista vain tietämättömät voivat tietää ;)) . Montako tuntia me istuimmekaan höpötellen? Vakaviakin puhuen. Viihtyen. Pitkän ystävyyden helppous mukavaa.
Vielä keskiyön kävelylle, nyt nukkumaan.
Juhla ja juhannusyö
Juhannusaatto tunturissa ja kuruissa. Kiilopää huiputettu ja Hangasojan kultamailla käyty. Aurinkoa ja tyventä. Hiljaisuutta ja huoletonta naurua. Hyvin syömistä, tunturipuron vettä ja kuplivia. Uhrilahja auringolle jotta huomennakin sen näkisimme. Elämisen sietämätön keveys yöttömänä yönä hiekkamontun reunalla…
Kaksistaan
Hangasojalla ei ole juuri muita kuin me – ainakaan vielä. Rönkönlammen lenkillä ei ketään. Pehtoori juttelee itsekseen, – minunkin vuorosanani – minä kuuntelen ja mietin, että tämmöistäkö se sitten on kun ollaan oikeasti kaksistaan … Siihenhän ei varmaan mene kuin muutama vuosi. Meneehän se näinkin. Mutta silti on hienoa, että saamme vielä tänään tänne ystäviä seuraksi.