Niitä näitä

Riikan reissun loppu

Rantapellossa sataa! Niin satoi aamulla Riikassakin. Hotelli Ainavaksen makuuhuoneen ikkunalautaan sade ropisi jo viiden jälkeen. Koneemme lähti yhdeltätoista, joten ei kiirettä nousta. Kotimatkakin sujui helposti, niin kuin kaikki kolmen päivän vierailullamme Latviaan. En tiedä, onko helppous matkan tekemisen positiivinen, onnistumiseen vaikuttava keskeinen kriteeri, mutta tällä kertaa helppous oli mukavaa. Tässä kun opettelemme reissaamaan ilman lapsia, miettii monenmoista.

Riika ei ole kuten Praha, Tallinna tai Pietari, – miksi vertasinkaan sitä juuri noihin? Se oli meille hieno kävelemisen, historian, ruoasta nauttisen ja kohtuullisen rahanmenon kohde, jossa sääkin oli kaupunkilomalaisille oivallinen.

Reissumme viimeinen ilta meni – luonnollisesti – ruokapaikkaa valitessa, etsiessä ja kävellessä (käveltiin yli 40 kilsaa kolmen päivän aikana). Olimme jo kaukasialaisen, latvialaisen, japanilaisen, taas latvialaisen ravintolan edessä ja sitten, ”eiköhän kävellä sinne Paparazziin jos se kerran on hyvä italialainen”. Käveltiinhän me. Latvialaisessa ristorantessa oli vain paikallisia. Terassin naapuripöydässä oli viiden hengen miesseurue joka söi, metelöi, tilasi ja nautti eräitäkin Veneton alueen arvokkaita viinejä, puhui N-sarjan nokialaisiin, poltteli sikareita ja ihaili – kuten mekin 🙂 – ohi lipuvia urheiluautoja (bemareita, chryslereitä, mersuja, jaguareja, volvoja, audeja… muutoinkin autokanta kaupungissa huomiotaherättävän uutta, hienoa ja kallista)… Kun me olimme jo tryffelitagliatellet nauttineet ja saimme pääruoaksi meriahventa ja sinisimpukoita nämä herrat maksoivat laskun ja hajaantuivat pikkukadulle ja jokainen – juodun viinin määrästä riippumatta – astui omaan menopeliinsä, Range Roveriin, S-sarjan Mersuun jne ja huristeli tiehensä.

Me emme syötyämme huristelleet vaan kävelimme hiljalleen kohti hotellia. Tyyni ilta, kauniit puistot, meille uudet kadut ja kiireetön olo tuntuivat hyvälle. Illan valo ja ennen näkemättömät jugendrakennukset pistivät kuvaamaan (paras joululahjani moneen vuoteen on ollut pehtoorilta saatu Canonini, nytkin kuvasin sadan kuvan päivävauhtia. Puolet kuvista räpsyjä, mutta on haastavaa yrittää kunnon otoksia).

Riikan vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Siellä on siis vanhaa suojeltava. Näimme monia esimerkkejä siitä, miten suojelua oli tehty erinomaisesti, ja vähemmän erinomaisesti.


______________________


(huom. uudet kattopellit, kuvat suurenevat klikkaamalla)

Vanhassa kaupungissa on monia Casinoita ja Nightclubeja mutta sellaisethan eivät meitä iltaunisia koske, joten kohti Peldu ielaa ja hotel Ainavasta.

Aamulla taksilla lentokentälle (tasan 10 latia), jossa chekkaus kesti melkein yhtä kauan kuin Roomassa. Lentokentällä monta hyvää putiikkia: Riga Balsamia (melkein kuin Jägermeisteria) ei niinkään maun vuoksi, vaan pullot ovat kauniita, Laiman suklaata, lapsille tuliaiset (Muumi Boxi ja Smarties-laatikot eivät enää ehdottomia?), pieniä pellavaliinoja (eilen vielä onnistuin liinakiusauksilta välttymään, joskin ostin itselleni ”liehun”) ja ostosten jälkeen Finnairilla Helsinkiin ja Ouluun.

Niitä näitä

Jurmala

Vincents-ravintolaa on kehuttu Latvian parhaaksi. Meillä on kokemus kolmesta; tämä oli niistä ehdottomasti paras. Me pidimme tästä enemmän kuin Milanon kahden Michelin tähden Peck´stä. Hassua ettei meidän nimeämme ole vielä lisätty ravintolan nimekkäiden vieraiden (Elton Johnista Elisabeth II:een ja B.B. Kingistä Pierre Cardiniin)
http://www.vincents.lv/
listalle, ei vaikka itse pääkokki Martins kävi pöydässämme! Ruhtinaallista. Sommelier suositteli ja sai myydyksi meille huippuviinitkin ja silti koko Fine Dinig oli selkeästi edullisempaa kuin Matalassa tai Uleåborgissa.

Vincents oli siis eilen. Sieltä käveltiin tyynessä illassa läpi kaupungin hotelliin. Puistoissa ihmeteltiin puita ja kukkia (pehtoori ihmetteli!) ja toinen Riikan päivämme todettiin oikeinkin hyväksi.

Aamulla ilo todeta, että edelleen lämmintä ja sateetonta. Siispä kohti Jurmalaa. Yritimmme bussilla, ei sopivaa löydetty, joten ei muuta kuin rautatieasemalle. Kaksi edestakaista lippua kaksi ja puoli latia. Raiteelta kolme juna kohti länttä ja Jurmalaa ja Majorin asemaa. Matka kohtuullisen täydessä junassa kesti puolisen tuntia ja perillä rantalomakaupungissa oli pitsihuviloita, kunnostettuja puuleikkauksin koristeltuja hulppeita datsoja. Pitkä kävelykatu ´Jómas iela´ putiikkeineen ja 30 km hienohiekkaista rantaviivaa tarjosivat kävelylle puitteet; tepastelimme monta tuntia, toki istahdimme lounaalle yhdestä monista houkuttelevista turistirysistä. Lämmintä, mutta pilvistä.

Kotiin duunariteineille soiteltiin, eikä paljonkaan huolestuneena … ja
iltapäivällä junakyyti takaisin Riikaan. Nyt viimeinen ilta edessä. Aamulla lento Helsingin kautta Ouluun. Lomanen lopuillaan, tyytyväisenä jatkamme tästä…

Niitä näitä

Riikaa ristiin rastiin

Boutique-hotellimme aamiainen linjassa hotellin muun ilmeen kanssa: talon kellarissa pieni aamiaishuone, jossa tarjolla hyvin kotoisan oloinen buffet. Letut mansikoiden kanssa pientä ylellisyyttä.


Ennen kuin museot ja kirkot aukesivat lähdimme torille ja halleihin. Neljä Zeppelinejä varten rakennettua kaarihallia täynnä kauppiaita. Ja laaja torialue ympärillä. Valtavasti kaikkea hyvän näköistä, tuoretta. Vaate- ja tilpehöörikojut sensijaan eivät olleet houkuttelevia. Kauppiaat tuntuivat olevan venäläistä väestöä (jota on vieläkin melkein 30% Latvian asukkaista). Asiakkaatkin kovin erinäköisiä kuin eilen vanhan kaupungin kävelykaduilla. Slaavilaista rehevyyttä ja vetyperoxidia yllin kyllin.

Ja sitten: on häpeä tunnustaa, mutta niinpä minä vaan ostin Riikan Stockan alesta itselleni Gerry Weberin tunikan. Niin siinä vain pääsi käymään… Mutta: täällä alessa on kokoisellenikin ihmiselle jotain eikä vain kokoja 34 ja 44 niinkuin Suomessa.

Pietarin kirkon näköalatasanteelta sai käsityksen kaupungista. Parin latin (noin kolme euroa) hissimaksu kannatti maksaa. Muutenkaan täällä ei nähtävyyksiin mitään Rooman, Pietarin, New Yorkin kaltaisia hintoja kiskota. Toisaalta hintataso vanhan kaupungin kuppiloissa ja kaupoissa lähes Suomen tasoa. Paikoin tyyriimpääkin. Paikallinen kuohuva ja Laiman suklaa (paikallista tosi suklaista suklaata) ovat edullisia mutta ei niillä nyt oikein voi elää. Tai no voi, mutta Livu laukums -aukiolle istahdimme auringonpaisteeseen tekstailemaan,levähtämään ja nauttimaan lounassalaatit. Totta puhuen teen kotona vasemmalla kädellä paremman Caesar-salaatin, mutta onhan se reissutunnelmaista istuskella puiston laidan mukavan restoranin (4 Rooms-nimeltään) terassilla ja lomailla. Tuntui, että olisimme Keski-Euroopassa.

Retro Tramvajs (entisöity ratikka vuodelta 1901) vei meidät kauas vanhan kaupungin ulkopuolelle. Tunnin kierroksen aikana jugendia toinen toistaan hienommissa julkisivuissa, neuvostoajan kerrostaloja (vrt. Tallinna) ja loistokas kaupunginosa, jossa 1920- ja 1930-luvulla rakennettuja funkkistaloja oli alettu kunnostaa. Siellä olis pehtoorille projekteja!


Nyt keräämme voimia illan kierrosta varten: Elizabetes iela on kohde. Sinne myös illastamaan.

Niitä näitä

Kesälomareissu ulkomaille


Täällä Riika, Latvia
– sumuisesta Rantapellosta lähdettiin klo 5.45
– Finnair: Oulu – Helsinki – Riika ajallaan
– hotelliavaraus olikin ok: boutique hotel Ainavas on pieni ja viehättävä (www.ainavas.lv) ks. yllä kuva ”olohuoneestamme”
– Puoleltä päivin, pilvisessä säässä alkoi tutustuminen vanhaan Riikaan
– yllättävän pieni, yllättävän paljon kirkkoja
– ensimmäisenä päivänä yksi kirkko, yksi museo (Miehitysmuseo: ”entäs jos meillekin olisi käynyt noin?” …) ja yksi ruokakauppa: siinäpä ne keskeiset nähtävyydet näin aluksi
– odotellessa että kehdattaisiin mennä syömään, istahdettiin ”Roman” (enkö pääse eroon ko. nimisistä ravintoloista edes Latviassa!)terassille paikalliselle kuohuvalle (Riga champagne, ei huono ollenkaan)
– katsellessa paikallisia teimme huomioita: naiset ovat naisellisia, miehiä on liikenteessä vähän, tai ne, jotka ovat, eivät kiinnitä huomiota, vauraus ei ole vähäistä, väki on suomalaisen näköistä, paitsi se, että naiset ovat naisellisempia… korostaa pehtoori
– tekstailua, eikä saatu seuraa houkutelluksi tänne asti
– Livonija-ravintola ok., ei olisi haitannut vaikka siellä olisi ollut enemmänkin väkeä
– vielä ostoskeskukseen
– nyt väsy
Niitä näitä

Matkaan lähdössä

Eilinen meni vieraita varten valmistellessa ja ilta illastaessa. Aurinkokin harvinaisena vieraana.

Tänään matkavalmisteluja, ja koko päivän ollut ongelmia verkkoyhteyksissä, juuri kun Riikan sivustoille pitäisi päästä… Huomenna aamusella lähdetään. Kätevää kun Air Baltic lentää suoraan Oulusta Riikaan: käteväähän se on mutta me mennään loppujen lopuksi Finnairilla, välilasku Hesassa. Kätevää.

Hotellivarauskin on takkuillut.

Ruoka ja viini Vanhemmuus

Muutoksia elämänmenossa

Kuva meistä häissämme on toissapäivän Hesarissa. Neljännesvuosisadassa hoikasta morsiamesta on tullut vyötärölihava vaimo, mistä löytyykin suora aasinsilta siihen, kuinka mukavaa onkaan lomasyöminen ja lomasapuskan teko. Esimerkiksi: puolikas vesimeloni ja Auraa-palanen (17 %, jotta edes jotain kontrollia olisi!) kuutioiksi ja kulhoon. Sopii hyvin vaikka grillatulle makkaralle mutta meillä oli äsken pöydässä teriyaki-marinoitua broileria ja sen seurana vallan mainiota. Entäs viini: aina vaan Yellow Tail (- kenguru keltamustassa etiketissä) takaa että mausteisempikaan ruoka ei jää vaille vastusta. Kenguru-viiniä kyllä kelpaa lipitellä ilman ruokaakin, onhan se niin makeaa. Ei todellakaan mikään viiniharrastajien ykkösviini, mutta meille se vaan maistuu… kannattaa kokeilla. Kuntosali, rullaluistimet tai lenkkarit [kelistä riippuen] odottavat vasta aamua … 😉

Kadonneen vyötärön myötä mennyttä on myös aika, jolloin meillä oli huoli, miten järjestämme lomamme, että tarhasta/ala-asteelta lomalla olevat lapset eivät jää vaille huoltoa, hoitoa ja hupia kun tahrantäditkin olivat lomailemassa. Nyt me olemme molemmat kotona ´päivystämässä´ ja nautimme niistä vilahduksista kun enimmäkseen töissä, seurustelemassa, ajelemassa, nukkumassa olevat teinit ovat näköpiirissä.

Niitä näitä

Lomafiiliksiä

Heräsin kahdeksalta tänään! Lomarytmi, you know! Kun lisäksi aurinkoakin on näkynyt edes hieman, niin onhan hieno juttu. Saatiin yllärivieraitakin, ja sattui olemaan yllärikakkukin. Tästä kaikesta riemastuttiin: ”Nyt lähdetään terassikierrokselle (patiokierrokselle oululaisittain)”! Pyörät esiin ja Kulumaan ensin (Margarita oli hyvä). Ja kotiin sitten. Kulumasa kylymä. Semmoinen kesäpäivä. 

Niitä näitä

Sää ei suosi

Olen ommellut pöytäliinan. Ja kuin tilauksesta Novassa soi Bonnie Tylerin kasaribiisi ”I am a hero”. Niinku mitä ihmeellistä liinan ompelussa muka on? Kyllä siinä  minulle on. Minähän en ompele, en ompele enkä osaa. Ompelukone ei todellakaan ole minun vempstaakini. Moni muu kone on, tietokone varsinkin, mutta ei ompelukone. Se, että olen ommellut liinan kertoo siitä, kuinka tämä ”vuosisadan kylmin heinäkuu” minuun alkaa vaikuttaa. Teen outoja. 

Liinakangas löytyi torinrannan Lentävä lammas -aittakaupan poistokorista. Menin etsimään mökille taulukehystä – lasten kuvia varten (lisää sään ja tämän iän? aiheuttamia outoja juttuja). Sisustuskierroksella kun olin jo aamupäivän ollut; murmelille löydettiin passelit matot. Kauppahallissa juttelin kiinalaisen ruokatarvikekauppiaan kanssa ja opin paljon uutta ja lähdin mukanani kassillinen kastikkeita ja mausteita. Perhe varautukoon kokeiluihini! Pistetään sekin sään syyksi, jollei sapuskat onnistu ja maistu. 

Vanhemmuus

Kesäduuniblues

Teinien kesäduunit aiheuttavat minulle vähän bluesia. Siivooja ja puutarhatyöntekijä kun ovat aivan eri vuoroissa, ja pehtoorin kanssa yritämme tässä välissä viettää jonkinlaista lomalaisten päiväjärjestystä. Eli poika menee seitsemäksi hautuumalle, josta kotiutuu neljän jälkeen ja siivooja menee kahdeksi pankkiin, josta kotiutuu kymmenen jälkeen. Toinen siis rymyää aamuisin ja toinen iltaisin, eikä meitsille (ja muillekin, eivät vaan tunnusta) niin kovin tärkeästä yhteisestä ruokapöytään kokoontumisesta tule yhtään mitään. Laittelen sitten aamupaloja, eväitä, lounaita, päivällisiä, iltapaloja ja kaikkea koko ajan. Nurmenleikkuuta ja pensaiden putsausta riittää heinäkuun loppuun ja pankin moppausta elokuun puoliväliin, joten yhteistä mökkireissua on turha suunnitella. Tää on nyt tätä sitten. Hyvähän se tietty on, että ovat töissä ja että itse duuninsa halusivat ja hankkivat. Ja jollei sää tästä kohta jo lämpene, töihin menen minäkin. Lukemiset ja luutuamiset alkavat kohta riittää!