Tiedejuttukurssi loppui tänään. Luento-osuus siis. Nyt vasta ryhdytään töihin. Luennoilla istuminen, kuunteleminen, miettiminen, uusien ajatusten syntyminen, kysyminenkin (olen yrittänyt, olen kovasti yrittänyt olla hiljaa, olla opiskelijana muiden joukossa!) on hurjan hauskaa. Aika menee nopeasti, – nopeammin kuin elokuvissa. Aloittaisinkohan sittenkin sen taidehistorian appron suorittamisen? Mutta sitten pitäisi tenttiä, tenttiä kollegalle, joka on jo melkein ystävä. Ja tenttimisen kynnys on kyllä metrien korkuinen. Ehkä sittenkin jatkan tätä itsekseen opiskelua. Tosin tiedejutun aion kurssiin liittyen tehdä… Aihe on vaan vielä hakusessa. Keittokirjojen historiasta? Perheenäitien keinoista selvitä lamasta 1920- ja 1930-luvulla? Lastenkasvatuksen periaatteista sotien välisellä kaudella? Sodan jälkeisen arjen muutoksista naisten lähtiessä töihin? Olisi jo päätettävä. Ongelma se on tämäkin. Ei kovin iso ongelma.
Buorre matki
Maalikyliin palattu pohjoisesta. Hmph! Siniset hetket talletettu mieleen ja niillä muistoilla mennään taas monta päivää. Ja kuvia on: nyt voisin jo väittää harrastavani valokuvausta. Otin 200 kuvaa! Puolet suoraan deletoitava, mutta muutama joulusivulle kelvollinenkin joukossa. Eilen lähdettiiin nuorten kanssa Saariselän keskustaan ja Kaunispäälle. Pehtoorilla kun taas iski noidannuoli joten oli jäätävä mökille. Kaunispäältä toivoin saavani otsikkokuvan kaltaisia otoksia. Ei ihan onnistunut kun näkyvyys oli puolelta päivin tuommoinen.
Ilta meni – yllättävää, eikö – kuvatessa kynttilöitä, katsellen Linnan juhlia ja syöden juhlavasti. Jos ikinä olet Saariselällä, hae Siulan Riista ja Kalasta kotasavuporoa, leikkaa viipaleiksi, tee lisäksi sienisoosi ja puikulamuusi ja tarjolle vielä karpalohyytelöä. Juhlaruoka voi olla helppoa!
Tämä onkin sitten ollut matkapäivä, Buorre matki lukee Vuotsossa tienvarsikyltissä. Matka oli ihan hyvä, kiitos vaan.
Itsenäisyyskynttilät
Valokuvatorstain haasteena itsenäisyyspäivä klo 18.oo. Mökin liiterin ikkunalle sytytin kaksi kynttilää. Klikkaamalla kuva suurenee… Kahdelle kynttilälle on hyvät syynsä ja historiansa. Jollet tiedä, vilkaise Artikkelini aiheesta.
Kaamos on alkanut
Ilmatieteen laitoksen sivuilla lukee Saariselän kohdalla tänään: ”Aurinko ei nouse eikä laske tänään.” Kaamos on alkanut. Mutta olipa hieno iltapäivärusko – Kaunispään päältä kun katseli valkoisen ja harmaan tunturimaisemaa kaukana taivaanrannassa tulenvärinen kajo. Hieno ilma. – 2 C ja melkein tyven. Nuoret olivat pari tuntia pulkkamäessä, meitsi rinteessä (hississä, tuolihissi on tolkuttoman hidas!, eivätkä muut olleet vielä toiminnassa) ja pehtoori kävelemässä. Iltapäivän rantasauna ja raukeus.
Vieraitakin kävi. Oli ihan mukava tuokio ”Lappi-tapasten” äärellä. Poroa ja siikaa, mätiä ja lohta pikkupaloina.
Pakastuu yöksi. Oiskohan revontulia? Taidanpa lähteä katsomaan.
Hiljaisella Hangasojalla
Valokuvatorstai. Niinpä jäin eilen ehtoolla odottamaan puolta yötä ja uuden haasteen julistamista että voisin vastata heti ensimmäisten joukosssa. Ja mitä lukee haasteessa: ”Valokuvatorstai haluaa juhlistaa itsenäisyyspäivää kuvapeittohaasteella. Tarkoituksena on kerätä mahdollisimman kattava peitto osallistujien itsenäisyyspäivästä, kuvausaika n. klo 18. Haaste on varattu yksinomaan tuoreille 6.12. 2008 klo 18 otetuille kuville.” No niin, siis nukkumaan. Kenellekään ei liene yllätys että me kaikki nukuimme hyvin. ”Me kaikki” on tällä kertaa meitsi ja pehtoori ja nuorempi nuoripari. Elikkäs kuopus tyttöystävänsä kanssa mukana.
Ilmatieteen laitoksen www-sivulla lukee tänään näin: ”Aurinko nousee 11:37 ja laskee 12:24. Päivän pituus on 0 h 47 min.” Pitää paikkansa. Pimeästä hämärän kautta pimeään. Ei ahdista. Lumitöitä (täällä on lunta!), tepastelua, töitä, ja sitten kuvausta. Paljon kuvia sinisistä pehmeistä hetkistä, kuvia puhtaista hangista, kuvia lyhdyistä ja lampuista.
Vajaa viikko sitten tuulisella, sateisella, umpipimeällä Elielin aukiolla Helsingissä, nyt Hangasojan hiljaisessa hyvässä hyrinässä. Söimme äsken, tänään kalapäivä. Kokeilin sellaista kala-alkupalaa kuin söimme Haviksessa viime perjantaina: savukalaa, kapriksia, majoneesia, ruohosipulia, tuorejuustoa, vähän suolaa, loraus sitruunamehua… Ei huono.
Ei muuta
Olemme mökillä. Tänne minä kuulun. Aina välillä. Nyt on se välillä. Nyt on hyvä.
Sinappikastike purkkiin ja …
Piti pakata ja piti laittaa kuvia etelän sukulaisille juhlista. Ja siivotakin olis vähän voinut. Mutta minäpä riemastuinkin leipomaan. Joululimpputaikina ja pullataikina nousevat keittiössä. Niiden noustessa tein mökille vietäväksi sinappikastiketta. Se on hyvää graavilohen kanssa. Vähän kun jalostaa tillillä niin on juhlakelponen soosi joulun alkupalapöytäänkin. Se on hyvää salaatin kanssa. Ja siihen on hyvä dipata surimi-tankoja. Tuorekurkun kanssakin se on ihanaa. Hakkelukseksi pilkottu kurkku ja vähän lohta tai vaikka vaaleaa tonnikalaa sopivat sen kanssa. Maistuu jouluna ja juhannuksena.
Kastiketta voi tehdä tupla-annoksen, pakata pieniin lasipurkkeihin (pilttipurkkeihin tai noihin IKEAn maitotonkkiin), kietaista ruutukangasta kannen päälle ja sitoa kauniilla nauhalla ja viedä pikkujouluviemisinä. Lasten ala-asteen joulumyyjäisiin tein ison satsin monena vuonna. Ja kaikki myytiin. Kastike säilyy jääkaapissa hyvinkin pari, kolme kuukautta.
Nyt lähden leipomaan. 🙂
Sinappikastike graavilohelle ja salaateille
2½ dl sinappia (makeaa sinappia, Turun esim.)
1 dl sokeria
1 dl valkoviinietikkaa
suolaa & valkopippuria
½ l maissi- tai auringonkukkaöljyä
Sekoita muut aineet paitsi öljy. Anna seistä puolisen tuntia, jotta sokeri sulaa. Vatkaa sauvasekoittimella. Lisää lopuksi öljy nauhana sekaan.
Työnteon meininki
Kahden kokouksen päivänä, jolloin pitäisi saada myös artikkeli viimeistellyksi (lue: lyhennetyksi!), ja nyt saada loppuviikonkin duuneja jo alta pois, joten ei ehdi muka edes bloggailemaan.
Adventtikalenterin ehdin aukaista, ja ilolla kuulla, että kuopus aikoo sittenkin tanssia helmikuussa vanhat tanssit!
Kaksi reipasta työpäivää ja sitten kohti pohjoista! Ah onnea! Jo odotus tuntuu pehmeltä. Nii-in. Pohjoisen kaamos on pehmeää. Sitä odotan. Sitäkin.
Mennyt maailma
Itsenäisyyspäivän lehteen värkkään artikkelia, minkä vuoksi olen tässä lueskellut Vänrikki Stoolin tarinoita. Koulussa meillä ei niitä luettu, vain runo sieltä, toinen täältä. Cajanderin suomentama Sotilaspoika sentään piti opetella ulkoa johonkin itsenäisyyspäivän juhlaan. Nyt kun – sukutapaamisen aiheuttamassa historiahavinassa muutoinkin vielä viivyn – luen Sotilaspojan säkeitä, palautuu nenään Koskelankylän kansakoulun tuoksu (puu-uuneilla vielä lämmitettiin joitakin luokkia) ja mieleen kummallinen tunne siitä, kuinka paljon pidin tuosta runosta. Sepä kun on oikein lettipäisten pikkulikkojen laulu!
Nyt jos yksikään ala-asteen ope pistäisi 2000-luvun lapsoset opettelemaan moista, niin varmasti ajankohtainen kakkonen ja Ilta-Sanomat saisivat yleisöä lisää! Satavarmasti ope pistettäisiin jäähylle syytettynä sodan ihannoinnista ja lasten mielen järkyttämisestä.
”Mun isän´ oli sotamies ja nuori, kauniskin
jo viisitoista vuotisna hän astui rivihin.
Tiens´ aina kulki kunniaan,
iloisin mielin kärsi vaan
hän kylmää, nälkää, haavojaan,
mun isän´ armahin. – –
Kun viisitoista vuotta vaan ma kerran täyttää saan,
samaanpa käyn mä taisteluun ja nälkään, kuolemaan.
Miss´ ankarimmin luodit soi,
taajimmin tulta salamoi,
en sinne käymätt´ olla voi
tiet´ isäin astumaan. ”
Just. Mun isäin ei kärsinyt haavojaan, eikä nälkäänsä. Oli armeija-ajan kenraalin kuskina ja riiasi äitiäni, minkä iltalomiltaan ja kyytikeikoiltaan kerkisi.
Eikä minua päästetty edes veistoon, vaikka kovin halusin!
Sukua
Tuulia nähty. Serkkuja ja tätejä ja lasten pikkuserkkuja. Sellainen on harvinaista. Siis suvun näkeminen. Kun molempien vanhempien sukujuuret ovat kaukana etelässä, Suomen laidalla (Oulusta katsoen Karjala/Kymi/Helsinki ja Perniö ovat Suomen laidalla…) niin tämmöinen suvun tapaaminen on harvinaista. ”Oot sie niin äitis näkönen”, sanoi noin kymmenen ihmistä. Oltaiskohan sukua? 🙂
Kummitädin 80-vuotias hymy sama kuin muistan jo lapsuudesta. Sitkeä nainen ollut aina. Juhlassa kuvakavalkadi menneestä: se oli hieno. ”Uusia” kuvia Karjalastakin. Josko minäkin ensi kesänä lähtisin käymään Tuulien mailla. Joskopa? Ennen juhlaan menoa ehdin aamupäivällä käydä Stockalla, ja Akateemisessa. Ja Sanomatalossa oli Fotofinlandia-kilpailun parhaimmiston kuvista tehty näyttely. Hurjan hienoja kuvia. Pysäyttäviä kerrassaan.
Entäs nyt lauantai-iltana Helsingissä? Katson Lauri Tähkää telkkarista, luen uutta Kiina-ilmiö -kirjaa ja kirjoitan blogia. Ikäkriisini syvenemiseen on aineksia tässä yllin kyllin!