Tuulia nähty. Serkkuja ja tätejä ja lasten pikkuserkkuja. Sellainen on harvinaista. Siis suvun näkeminen. Kun molempien vanhempien sukujuuret ovat kaukana etelässä, Suomen laidalla (Oulusta katsoen Karjala/Kymi/Helsinki ja Perniö ovat Suomen laidalla…) niin tämmöinen suvun tapaaminen on harvinaista. ”Oot sie niin äitis näkönen”, sanoi noin kymmenen ihmistä. Oltaiskohan sukua? 🙂

Kummitädin 80-vuotias hymy sama kuin muistan jo lapsuudesta. Sitkeä nainen ollut aina. Juhlassa kuvakavalkadi menneestä: se oli hieno. ”Uusia” kuvia Karjalastakin. Josko minäkin ensi kesänä lähtisin käymään Tuulien mailla. Joskopa? Ennen juhlaan menoa ehdin aamupäivällä käydä Stockalla, ja Akateemisessa. Ja Sanomatalossa oli Fotofinlandia-kilpailun parhaimmiston kuvista tehty näyttely. Hurjan hienoja kuvia. Pysäyttäviä kerrassaan.

Entäs nyt lauantai-iltana Helsingissä? Katson Lauri Tähkää telkkarista, luen uutta Kiina-ilmiö -kirjaa ja kirjoitan blogia. Ikäkriisini syvenemiseen on aineksia tässä yllin kyllin!

5 Comments

  1. Hei Tuuletar, toteutukoon Koivisto -aikeesi! Ehkä Stalinin saappaan painanteista löytyy jotain esi-primorskilaista, joka ilahduttaa historioitsijan mieltäsi.

  2. Hei Koivu, kiitokset viesteistä. Kummasti roskapostisuodatin tuota ensimmäistä panttasi …

    Minäkin toivon Koivistolle, nimenomaan Koiviston saareen pääseväni. Tiedän ettei isovanhempieni ja äitini kodista ole jäljellä mitään ja että paljon muutakin on mennyttä, mutta haluaisin nähdä edes paikan.

  3. Förlåt – liikkeelle lähti (sittenkin) tårta på tårta. Kun ensimmäinen kommenttini ei näyttänyt realisoituvan blogisivullasi, työstin pikaisesti lyhennelmän. Ja sitten ne kumpikin kuitenkin…

    Onko linkki Seppo Rapon ”Luovutettu Karjala” -sivustoon liian rankkaa tavaraa ja tuppaa suodattumaan?

Jokainen kommentti on ilo!