Tuulestatemmattua

Töissä kuin lomalla en olisi ollutkaan… Ensi viikon arkistoreissun valmistelua, opiskelijoita ovenpielessä piipahtelemassa, yksi HOPSikin jo väännettiin, ekskursiota varten puheluita. Nopeastihan aika kului. Eväänä raejuustoa ja ananasta, kuinkahan kauan sitä on syötävä että on taas sinut kroppansa kanssa. Tuskastuttavan kuuma ja tukahduttavan huono ilma, mutta tulipahan käytyä kirjastossa – kandiseminaariaiheita kovin vähän tyrkyllä. Vatuloida ei saisi niiden kanssa; on tulossa uusia semmalaisia … Toisaalta siis sittenkin: töissäkin vielä kesä.

Ilta kotona vain hyötyliikuntaa… kotitöitä, puuhastelua pihapiirissä. Valokuvasinkin. Yllättävää. Valokuvatorstai palaa tällä viikolla lomalta ja haasteena on ”parasta kesässä”. Yhdellä valokuvalla (joita tänä kesänä olen ottanut varmasti pari tuhatta!) pitäisi osallistua. Tässä kesässä on niin monenlaisia juonteita, niin monenlaisia juttuja, että minun on mahdoton nähdä metsää puilta, mahdoton sanoa, mikä oli parasta kesässä. Ehkä kesä. Se että tänä vuonna tosiaan on ollut kesä. Se on ollut ja on vieläkin niin parasta.

Raahessa rippijuhlissa tänään. Leppoisa tunnelma, ja näinkö ”vanhoja” lapset jo ovat?

Koti ja puutarha vaativat osansa sunnuntaisesta huolenpidosta.

Paistaisipa vielä monta päivää!

Koskapa pihallamme on edelleen runsaahkosti kiusallisia eläimiä

ja niitä on lisää (kukkivassa pihassa on huonotkin puolensa),

päätimme paeta niitä (ja erinäisiä määriä hommia jotka olisi ollut tehtävänä) ja pyöräilimme kaupunkiin.

Matkalla mm. otsikkokuvan merimaisema. Emme kuitenkaan – tänään – jaksaneet olla kauaa. Elojazzit vetivät väkeä torinrantaan, mutta meillä painoi eilinen juhlinta. Oltiin näet yli puolen yön!! Eikä tytär edes paennut vessaan vaikka opiskelilukavereita tuli pubiin. Kunhan kavereilleen esitteli: ”Tässon mun vanhemmat”. Noin vaan, mehän oltiin tietysti kovin mielissämme.

Tänään nukuttiin aika myöhäseen, ja rulllislenkin jälkeen ehdittiin torillekin verraten myöhään, mutta olihan siellä kesän tuntu ja kesän herkut. Ainekset kanttarellikeittoon ja mustikkarahkaan lähtivät mukaan. Alku- ja jälkiruoan lisäksi laitoin (tuore)tonnikala(tuore)inkivääri -salaattia. Muuta ei tarvittu. Kauden herkut hyödynnetty…

Naapuriin muuttavien uusien ihmisten touhuja seurattu, heidän tulonsa kun aiheutti meillekin erinäisiä tekemisiä.

Paljon puheluita on myös kuulunut päivään, ja liikaa karkkia. Ja allergialääkkeitä! Että minulla on joku siitepölytsydeemi meneillään…. !

Syyslukukausi on saatu oikeasti käyntiin kun tänään oli ensimmäinen työpalaveri, historiatoimikunnan kokous. Se oli sellainen palaveri, jossa oli ilo olla. Monestakin syystä.

No, kuitenkin rajansa riemullakin, ja aika varhain iltapäivällä lähdin perheen pariin sapuskan tekoon, ja pihalle. Ainoa vaan, että nyt kun ei ole sääskiä eikä sadetta, niin on niin paljon ampiaisia ja mehiläisiä, että olo kotipiazzalla on vähän hermostunutta. Tosin: hyväksi havaittiin laittaa muutamien metrien päähän omista tuoleista pari kippoa, joissa on hunajaa; ne vetävät hyönteisiä niin paljon puoleensa, että itse saa olla melko rauhassa.

Ja nyt odotellaan, että esikoisen iltavuoro päättyisi (klo 22.30!! miten ihmeessä pysymme hereillä niin kauan?): tytär kun on luvannut tarjota meille drinksut Jumprun patiolla*. Esikoinen on siellä muutaman kerran käynyt ja kun hän on käynneistään kertonut, olemme pehtoorin kanssa riemastuneet muistelemaan omia kokemuksiamme Oulun yhdestä perinteikkäimmistä patioravintoloista. Siellä kun tuli nimenomaan tyttären ikäisenä kesäisín käytyä, .. ehkä kerran, no hyvä on, ehkä sentään muutaman kerran (mm. polttarini alkoivat sieltä!). Mutta nyt siis sinne esikoisen kanssa: sukupolvien kohtaaminen Jumprussa! 🙂

__________________
* Ja se – jos joku – on nimenomaan ´patio´ eikä mikään terassi.

Hieman hopun päivän ilta päättyi tilaisuuteen, jossa meitä (ja muutamaa kymmentä muuta) ohjeistettiin teenjuonnin historiaan ja saloihin. Helena Petäistö, jonka ”Cocon matkassa” -matkaoppaita on tullut luettua hiirenkorville asti, oli esittelemässä kirjaansa ”Tee teematka” ja hän myös maistatti erilaisia teelaatuja. Vielä en vaihda viininmaisteluja teenmaisteluihin, vaikka paljon uutta kiehtovaa tietoa teestä saatiinkin.

Ja kyllähän se nyt on pehtoorille sitten smokki hankittava. 🙂 Teenjuontia varten? Ei kun ihan muuhun.

Aamulla töihin pyöräillessä aurinkoista, kaunista, mutta jossain, jotenkin, varkain, vieressä tuntui syksy. Kalsea, mutta myös virkistävä tuntu. Merkillinen ristiriita. Merkillisiä puhelujakin tänään, hyviä ja huonoja uutisia. Sellainen rajalla olo, oudosti.

Minulla erinomaistakin parempi syy tehdä lyhyt duunipäivä: illaksi saatiin vielä I & B meille. Kesävieraita. Tuntuikin taas leppoisalta kuin kesällä ainakin. Iltaa istuttiin, syötiinkin (mitä ihmettä siihen marinadiin olinkaan pistänyt, heaven knows!). Menneitä, puolen vuosisadan takaisiakin! yhteisiä ”kokemuksia” :). Onhan serkkuni kummitätini tytär… Sekö se saa meillä jutun kulkemaan? Ei isommasti hiljaisia hetkiä. Miehet puhuu koko ajan? Niin se varmaan on…

Kesäillassa mukava olo, vieläkö huomenna?

Vankkumaton päätös aloittaa loman jälkeinen elämä salitreenillä oli vielä eilen illalla hyvä. Aamukuudelta ajatuskin kuumalle salille lähtemisestä tuntui hyvin, hyvin merkilliseltä. Rullislenkin sentään tein. Mukava kun sentään sen.

Vaikka hankkiuduin kustannuspaikalle tavanomaista myöhemmin, olin silti ainut pitkän aikaa. Pitkän tovin tuijotin epäuskoisena työhuoneeni seinällä olevaa mittaria, ja kyllä, kyllä huoneessa oli + 29 C. Pieni rupelituuletin, sälekaihtimet ja tuuletusikkunan avaaminen eivät juuri tilannetta helpottaneet. Kun on ollut ulkoruokinnassa ja -olossa monta päivää, tuntui kuuma sisäilma kerrassaan kiusalliselta. Muutamien kollegoiden tulo kaveriksi – vaihtamaan kesän kuulumiset ja pohtimaan yliopiston uuden hallituksen kokoonpanoa ja sen mahdollisia seurauksia, niin ja tietysti – tekemään töitäkin, helpotti kummasti.

Stockan herkun kautta kotiin, tykötarpeita huomista ruokaa ja baakkelsia varten. Mökkikaupan jälkeen Herkun tarjonta tuntuu aina yhtä juhlalliselta. Ehtoo onkin sitten kulunut pihalla ja Festassa. Pehtoori meinaa minun pienille kattauskukka-asetelmilleni (kuva suurenee klikkaamalla) taas hymyillä, hieman syrjäkarein virnuilee. Mutta eipä ole pääpuutarhuri itse edes yrittänyt… 🙂 Kyllä minä vielä opin. Kai. Ehkä. Yrittänyttä ei laiteta. [sanonta jota en ole koskaan oikein tajunnut]. No keittiöön mies ei sentään tullut tekemisiäni kuljailemaan. Vaikka uutta sielläkin kokeilin…

Työtöitä ja harrastuksia sopivassa suhteessa. Kun vielä nukkumisrytmi reivautuisi sopivaan kurssiin.

Stressiraja on ylitetty: mökkiloma loppu, kesäloma loppu!

Napapiiri on minulle stressiraja, ja tänään ollaan tultu sen eteläpuolelle. No ei vielä isoa stressiä, joskin erinäisiä järjestelyjä että aamusella voi varovaisesti kohti kampusta suunnata … Viiden viikon loman jälkeen … Jep, jep! Reippaasti vaan.
_______________________
Tänään vielä Hangasojan aamu avautui kirkkaana. Värit ja valo voimakkaita. Serkku tuntui näkevän ja tuntevan ne meitä muita voimakkaammin. Ehkä puhdas luonto, pohjoisen aurinko näyttäytyvät eri tavoin. Pehtoori kävi purossakin (+ 12 C), minä vain sähkösaunassa. Vieraat tyytyivät suihkutteluihin.

Puurot ja kahvit nautittuamme pientä siivoilua. Rudolfit ja muut porot hyvästeltiin, matka etelään alkoi hyvissä ajoin ennen yhtätoista. Vähän liikennettä. Paljon juttua matkalla. Emme juuri pysähdelleet (ohjeistus :)), mutta Napapiirillä heittäydyimme turisteiksi. Joulupukin kammari, raja (Arctic Circle) ja postitoimisto käytiin kuvaamassa. Matkamuistojakin löytyi. Ja Iittala Outlet. Ja sieltä jotain ..

Auringon hellimisestä huolimatta oli istahdettava autoon, matka kohti Iitä ja kotia jatkui. Vieraat jätettiin veljen ja perheensä huomaan Iin mökille, me pehtoorin kanssa jatkoimme kohti kotipuutarhaa. Pientä elvytystä sille. Nyt jo nuorisokin on nähty ja halattu.

Taas kerran Iisakkipää huiputettu, taas kerran se tuntui hyvältä. Oli hyvä lähteä tunturiin kun vieraatkin olivat levänneet yön hyvin. Levollinen uni täällä ei johdukaan hirsistä, Lapin rauhasta, Napapiirin pohjoispuolisen luonnon lumosta, vaan siitä kullasta, joka Tunturituulen (mökkitontin nimi) alla on. Näin sanoi Saariselän Siula-Centerissä Hippupuodin ihminen. Kultaa tai ei, mutta hyvin nukuttiin.

Siis aamiaisen jälkeen kohti huippua. Kaksi tuntia mutkin. Keskipäivän korkeassa valossa. Lämmintä ja aurinkoa helteen rajalle asti. Hiljalleen nousimme, tunturi- ja vaivaiskoivuja ihmetellen, puroja, kuruja ja poroja kuvaten. Maiseman avaruudesta nauttien. Eikä muita kuin me. Oli se – toivottavasti, ymmärtääksemme – Atlantin takaa tulleillekin mukava juttu. Ei ihan jokainen newyorkilainen ole Iisakkipäälle (450 mpy) kavunnut… 🙂

Kun nuotiomakkara on oululaisillekin nimenomaan mökkielämään liittyvä juttu kuittasimme lounaan sillä (tosin kahvilla ja kakulla höystäen). Kummasti pari tuntia vierähti Hangasojan töyräällä, ja sitten turisteina shoppaamaan Saariselälle.

Ilta saunoen ja syöden.

Ei järin yllättäviä ohjelmanumeroita, mutta mukavahan se on. Maailman pienuus ja suuruus, sukulaisuus :), tuli todettua.

New Yorkin kone laskeutui tänä aamuna 1½ tuntia myöhässä Helsinkiin. No mitä se meitä liikuttaa? Sitä vaan, että huolehdittiin josko vieraamme ehtivät Ivalon koneeseen. Ehtiväthän he. Laukut eivät. No hätä. Taksi toi ne illalla mökin pihaan.

Ivalon kentällä oli pilvistä, melkein sateisen näköistä, mutta kun pääsimme Kaunispään eteläpuolelle aurinko näyttäytyi. Ja sen jälkeen Lappi on näyttänyt parhaintaan. Lämpöä, valoa, rauhaa. Ja sitten! Nuotiobrunssin ja nokosten jälkeen ”turisteille” sight seeingin vuoro. Sen, että ensimmäiseen etappiin päästiin oli siellä saamelaishäät hyvässä vauhdissa. Paljon saamelaispukuja ja aurinkoista juhlaa. Seuraavassa vaiheessa kolmenkymmenen poron tokka katseltavana ja kuvattavana keskellä Saariselän hotellialuetta. Ilta-auringossa käytiin vielä kappelissa ja ”kirkkoviinillä”.

Mökin rannassa sauna ja puropulahdus maistuivat longislandilaisillekin. Ja sitten ruokaa ja viiniä. Souvarit soivat …