Yliopistoelämää

Suvantopäivä

Yhtäkkiä hiljaisuus. Lukukauden aloitushäslinki kuin veitsellä leikaten ohi. Tänään vastaanottokin, eikä kukaan käynyt, vaikka edeltävät viikot ovella on ollut välillä jonoksi asti väkeä, kaiket päivät. HOPSit on nyt siis tehty ja opinnot saatu opiskelijoille alkuun. 40 henkilökohtaista opetussuunnitelmaa fuksien ja vanhojen kanssa räätälöity. Opettajaksi moni haluaa. Haluaa, vaikka yritän hienovaraisesti sanoa, jotta historianopettajia on joka kouluun varallekin asti. Toisaalta olen sanonut, että onkin tärkeää ryhtyä haluamaan joksikin. Tavoitteet tuovat jäntevyyttä.

Yliopisto tarjoaa suojan viideksi vuodeksi, ja opiskelu ja opiskelijaelämä ovat ylivertaisen hieno vaihe elämässä, mutta entäs niiden jälkeen? Toisaalta osalla on jo nyt (viime kevään ylioppilailla!) valmistumisahistus: apua_jollen_saa_töitä! Sitäkin ahdistusta olen yrittänyt lievittää. Esitellä vaihtoehtoja: arkistoala vetää, projekteihin pääsee kuin lukee taloustieteitä sivuaineena, venäjä tai saksa ylimääräisenä kielenä on historianmaisterille oivallinen juttu, entäs hallintotieteet? Harkitse. Tutkijaksi? Omalla vastuulla! Harkitse tarkkaan! Aina joku silti haluaa, aina silti joku sille tielle lähtee ja jääkin.

Meidän opiskeluaikanamme ei opintojenohjausta ollut: vieläkin puolet samana vuonna opintonsa aloittaneista on valmistumatta, ja meillä kaikilla valmistuneilla ja keskeyttäneilläkin oli sivuaineita puoli tusinaa, vähintään. Paljon minäkin olen sosiologian cum laude -opintoja tarvinnut!  Entäs klassillista arkeologiaa? No, omaksi huvikseni sitä luinkin. Entäs aate- ja oppihistoria? Ja latinaahan minä myötäänsä tarvitsen ja käyttelen!  No lisääväthän ne kaikki laaja-alaisuutta ja oppineisuutta ? Periaatteessa ainakin. Jos vain muistaisi enää mitään oppimastaan.

Kolme viikkoa lukukauden alun jälkeen siis hiljaisuus. Kun oppiaineen molemmat professoritkin olivat tänään reissussa, oli huoneessani rauha. Hiljaisuus. Tuntui kummalliselle. No onneksi huomenna kanditutkielmien tekijöiden kanssa arkistoon ja ensi viikolla ekskulle Helsinkiin.  Jotta suvannosta taas myötävirtaan… 🙂

Ruoka ja viini Vanhemmuus

Hyvä ruoka, parempi mieli

felicTänään oltiin pitkästä aikaa koko perhe yhtä aikaa ruokapöydässä. Esikoisen työvuorot/luennot ovat pitäneet meidät eri ruokavuoroissa toista viikkoa. Mutta siis tänään tiesin saavani perheen yhtäaikaa keittiöön, ja töiden jälkeen pikakokkausta, ilman enempiä suunnitelmia. Broileria ja pastaa. Tavallisen broilersuikaleet-, valkosipuli-, paprikajauhe-, pippurit-, suolaa- ja jotain maustetta -viritelmän piristämiseksi hulautin kastikkeen kypsymisen loppuvaiheessa melkein puoli pullollista uutta maustekastiketta – joka sitten paljastuikin salaatinkastikkeeksi 🙂 – mukaan.  Piti oikein kesken sapuskan mennä katsomaan, että mitäs soosia se oikein olikaan, ja kyllä: salaatinkastike. Merkki Felix ja maku mango-chili. Sehän sopi kermaiseen broilerkastikkeeseen kuin nenä päähän. Mukava vahinko.

Ja verbaalitykkityttären höpötyksiä ja lievästi sanottuna vanhemmille kettuilua, sarkastista sanailua oli ilo kuunnella. Entä sitten juniori: oli itsekin aivan hämmästynyt kun ei ole mitään kouluhommia rästissä. Naureskeli, että oispa joku joskus kertonut, kuinka hulppeaa on kun on esseet tehty ja läksyt duunattu. Olisipa tosiaan joku joskus kertonut!! Vallan veikeitä poikamme haastoi!

Ruokapöytä on hyvä paikka. Arkiruoka, ruoka kotona. Sitä ei meidän nuorisokaan ole onneksi koskaan kyseenalaistanut. Tupisematta kotiin hankkiutuvat ruoka-aikaan – jos suinkin mahdollista ja yleensä on. Se on minulle merkillisen tärkeä juttu. Nyt näissä arkisapuskoissa alkaa olla jo sellaista sisäänrakennettua haikeuttakin, sillä esikoisen muuttopäivä lähenee. … Onneksi tyär on luvannut viikonloppuisin kotiin tulla… ainakin syömään. 🙂

Niitä näitä

Paluu arkeen

Aamuseitsemältä suljettiin mökin ovet, ja kohti Oulua. Vuotsosta kotipihalle asti kaunis syksyinen maailma. Puolen päivän jälkeen melkein lennosta töihin, ja iltasella sieltä palatessa tunsi, että arkeen on tultu.

Ai niin, käykääpäs kurkkaamassa ruokahaasteen kommenttilootaa, kuinka monta nostalgista osallistujaa on jo ilmoittautunut. Vielä ehtii osallistuakin.

Niitä näitä

Haikeaa

Jos huomenna ei tarvisikaan lähteä Ouluun, olisiko olo näin haikea? Jos eilen ei olisi ollut niin hieno ja hyvä päivä niin olisiko tänään ollut vähemmän ikävä hyvästellä ystäviä? Kaikki viisi ystäväpariskuntaa lähtivät; brunssin jälkeen Hangasojalla hiljeni. Koetin kestää sen kuin … kuin aikuinen.

Kahden hengen mökkisunnuntai kului nopeasti. Rantasaunassa ei käyty nopeasti. Purossa sen sijaan käytiin varsin vauhdilla: veden lämpötila + 4 C, joten ei sinne lillumaan jääty. 

Metsässä kävin vielä tarkastamassa puolukka- ja sienitilanteen: molempien aika jo ohi. Torvisienet (klikkaamalla kuvaa näet ne paremmin) kauniita.

torvisieni

Niitä näitä

Ruskaperjantai

Maa kuurassa aamulla. – 2 C klo 7.30. Aurinko siniseltä, kuulaalta taivaalta.

Nautimme aamiaisen. Sitten Saariselälle hankintojen tekoon. Piccolokuohuvia ja poromakkaraa. Kuukkelin savupororieskaa ja suklaata.

Kunhan porukalla pihapiiriä hieman siistimme ja saunan lämpimäksi laitoimme, lähdimme tunturiin. Sää suosi, puista lehdet jo lähteneet, maaruska alullaan. Ulkoilma tekee hyvää.

Kuten mökillä melkein aina, lounas nuotiopaikalla. Istuskelimme, höpötimme. Ja iltapäivä kului jo muita kovasti odotellessa. Hiljalleen sapuskaa tehden. Tulilla istuskellen.

Nyt kalaasiväkeä jo virtaa tänne. Hmmm… Mehän viihdymme. Mehän nautimme. Kohta illalliselle. Nyyttäriruokia jo niin paljon, että mihinhän kaiken laittaisi. Nautimme pois.

Lappi Vanhemmuus

Kokoontumisajot?

Äidin oma pikku poika, Eskoseni, Juniori jurrikka, hymypoika, Puppeli, Tomaski, kuopus oli tänään kutsunnoissa. Meidän poika?  Polvivammasta huolimatta armeijaan a-mieheksi kelpuuttivat: 11.7.2011 Kajaanin kranaatinheitinkomppanian autoalokas or whatever astuu harmaisiin.  Niin se aika rientää. Merkillistä.

Työntäyteisen viikon jälkeen olin tänään kahdelta valmis lähtemään kohti kotia, ja kohti pohjoista. Simosta käännyttiin Ranuan tielle, välttääksemme Kemin ja ympäristön isoja tietöitä ja siksikin kun en ole sieltä kautta koskaan – ruska-aikaan ainakaan – Rovaniemelle ajellut. Ruskaa olikin. Ja takaviistosta paistava iltapäiväaurinko antoi keltaisille ja oransseille lehdille loistoa, joka vielä korostui kun pohjoinen taivas oli sadepilvistä tummansinisenä. Saimme ajella sateen perässä, auringon paistaessa. Kovin kaunista, ja lepoa ololle.

Nuoriso ei lähtenyt mukaamme; saammekin Myötätuuleen muuta seuraa. Ystäviä saapuu (on saapunut jo!)  viikonlopuksi tänne enemmältikin. Kalaasiväen ”ensimmäinen kokoontumisajo” Saariselällä on tosiasia! Siitähän me olemme hyvillämme.

Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: sitaatti

Tällä viikolla haasteena on sitaatti:

— ”Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja.” —

Romaanin päähenkilö Frank Bascombe ohjeistaa poikaansa Richard Fordin teoksessa Itsenäisyyspäivä (suom. Sirkka Alanko), Tammi 1996.

________________________________

Sitaatti sopii hyvin niihin ajatuksiin, joita Kiinan matkallamme oli usein mielessäni… Tosia ja epätosia asioita, asioita, joista ei tiedä, ovatko totta vai eivät, asioita, joista, meidän pitäisi välittää, mutta joista emme välitä hittojakaan. Sielläkin. Varsinkin siellä tämä sitaatti tuntuu pätevän.

sitaatti

Klikkaamalla kuva Guangzhoun sivukadulta suurenee…

Niitä näitä

Työnsaatto hakusessa

Ennen oli työnsaatto paremmalla tolalla. Johonkin kun ryhtyi niin sitten kans teki. Ei tullut vatuloitua tunti- ja päiväkausia yhden asian kanssa. Ei tule nykyäänkään yhden asian kanssa kauaa puuhasteltua kun jo huomaa, että ”hei tuohan se nyt pitikin tehdä”. Menee tekemään sitä toista, unohtaa ensimmäisen, keksii kolmannen, jonka jälkeen muistaa sen eilen kesken jääneen jutun ja sitten  päättääkin tehdä sen pois kuleksimasta kunnes joku tulee ja keskeyttää kiireemmän jutun kans ja sitten ei enää muistakaan, mikä juttu on ykkönen, kakkonen ja kolmonen. Ja aikansa kun sopivasti häslää niin ei tule mitään valmista. Mutta hommia on hirveästi. Koko ajan ja keskeytyksettä.

Jotta tänään tämmönen päivä. Huh-huh.

Niitä näitä

Sulavoita – ete mittä määrä!

Heli Laaksosen runokiertue on tänään Oulussa. Ja me olimme systerin ja pehtoorin kanssa osa nelisatapäisestä yleisöstä. Ei mitään rajaa Laaksosen sanomisen helppoudella, hauskuudella, hulvattomalla huumorilla. Lounaismurteella puolitoista tuntia tauotta runoa ja raataamista, syntyjä syviäkin sivuttiin. Www-sivullaankin on muutama kolumni ja tarina, ihan vaan vinkiksi, että siellä voi nauttia edes luettuna jotain, jos kiertue ei kohdalle satu. Vaikka live oli kyllä ylivertaisen hyvä. Ihan juhlailta meillä oli.

Riemastuttiin mekin niin että Pursut ostettiin.