Lapset tulevat ja menevät, juuri ja juuri saimme kohtaamisen isänpäiväkahvipöytään sopimaan yhtäaikaa kuin Jäälin mummu ja pappa olivat käymässä. Kerrankin näin päin: tulivat (pehtoori haki, juniori vei) isänpäivänä tänne. Katseltiin Afrikka-kuvat ja ”seepramuffarit” (mustikka-valkosuklaa) ja kakku kelpasivat.
Kesti keskeytti mukavasti muutoinkin mukavan sunnuntain: kovasti puuhastelua ja ulkoilua. Yritän pysyä pois koneelta.. Yritän. 🙂
Poika Rukalla, tytär omassa kotonaan, sentään kävi täällä kotikotona opiskelujuttuja tekemässä kun uudessa asunnossaan ei vielä olla nettiyhteyttä avattu (enkä taida auttaakaan sen avaamisessa, josko tyär kävisi sitten täällä usein).
Kotitöitä, leipomista, työtöitä, lenkkeilyä, datailua, – ja sitten käytiin pehtoorin kanssa teatterissa. Oulun Työväen Näyttämön ”Viivi ja Wagner” -esitykseen saatiin pari peruutuspaikkaa. Jo vain oli letkeä esitys, leppoisaa satiiria, kesäteatterimaista kohellusta. Sarjakuvista voi näköjään tehdä onnistuneesti myös teatteria. Ja niin kuin ne pari aiempaakin OTN:n näytelmää, jotka olemme joskus nähneet, tämäkin oli tehty sellaisella intohimolla ja herkällä harrastuneisuudella, että katsoja viihtyi. Ei mitään pönäkkää, vaan oikein mukava.
Tänään monen tekemättömän työn, ajattelemisen, aikomisen loppuunsaattamisen päivä. Sellainen antaa edelleen hyvän olon.
Yksi projekti on päätöksessä kun Etelä-Afrikan matkasivun kuvat on valittu, editoitu ja nettikelpoiseksi laiteltu:
tervetuloa virtuaalimatkalle lokakuiseen Pilanesbergiin ja Kapkaupunkiin.
Matkasivulle klikkaamalla tästä!
Ei, ei kuva ole väärinpäin.
Näinpäin kuunsirppi näkyy Etelä-Afrikassa. (klikkaa isommaksi)
Olen tänään
Oulun yhteen harvoista jugendtaloista ja yhteen kauneimmista keskustan vanhoista kivitaloista on vastikään avattu uusi ravintola (itse asiassa kolme: deli, bistro ja dining). Me päätimme aloittaa testaamisen heti hienoimmasta: pehtoorin, kollegani (:)) ja hänen miehensä kanssa kävimme pitkään venyneen työpäivän päätteeksi syömässä Puistolan fine dining” -kellarissa. Miljöö viehätti: kellariravintolan kaunis karuus oli meille mieleen. (Ja se vessa! Ei mikään vaneripömpeli!)
Mutta tärkein: ruoka? Valitsimme trendikkäänoloiselta listalta erilaisia vaihtoehtoja: sinipallasta, tattipolentaa, hirveä… Jälkiruoat olivat appelsiinijäätelöä ja passionmarenkia, seurueen miehillä pinjansiemenleivos ja lakritsijäätelöä. Kenellekään ruoka ei ollut pettymys. Päinvastoin. Oma ”Haudutettua sinipallasta, hummerikastiketta ja chorizo-artisokka-mungpapusalaattia” -annokseni oli maukas. Kala maistui kalalta niin kuin kuuluikin, ei ollut kuivaa, eikä ylikypsää, ja chorizo toi annokseen särmää, josta pidin.
Tiistai-illat eivät yleensä ole näin makoisia ja mukavia. Sovimmeko me jo jostain tulevasta matkasta? Toivottavasti sovimme, aioimme ainakin …
Tämähän meinasi mennä ihan työnteoksi tämä päivä. Seminaarista kun vihdoin kotiuduin olenkin sitten harrastanut ja rentoutunut. Eli tehnyt ekan Etelä-Afrikan matkasivun valmiiksi:
Tarvitsisin enemmän aikaa. Lintsasin lenkinkin, mutta silti en ole ehtinyt oikein mitään. Nuorisolle (omat + 3) sentään ruokaa, aika monta ruokalajia riemastuin tekemään. Mutta eipä juuri muuta aikaansaannoksia, ja on sentään sunnuntai.
Huomisen paneelin puheenvuorotkin vielä hajanaisina hakusessa… Jos antaisikin intuition vielä … Ehkä ei sentään. Tarvin paperin. Teen sen nyt, eiku aamulla varhain, …
Kuka se aina minut lupaa joihinkin paneeleihin, seminaareihin, workshoppeihin, työryhmiin…
Tytär on muuttanut. Hyvin epämaterialistisen lapsen tavaroiden roudaamisessa nyt ei kauan mennyt. Ei vaikka kaikenlaista tarpeellista on tullut valmiiksi puolen vuoden aikana hankittua.
Kuten sisareni on viisaasti kirjoittanut: kotoa tulisi saada siivet ja juuret. Toivottavasti esikoinen on ne saanut. Toivottavasti siivet kantavat, toivottavasti juuret tuovat aina kotiinkin…
Onneksi meillä on kutsu ystävien luo illaksi viininmaistiaisiin, en voi jäädä kotiin niiskuttamaan ja rypemään ikävässä.
Ai niin, aamuvarhain, yksin lenkillä oli mielettömän kaunista. Tyyntä.
(Klikkaamalla kuva suurenee.)
On vaan niin ikävä, monia asioita, ihmisiä, ihmisen ikävä toisen luo … kuka niin laulaa? Juice?. Jo tulevakin ikävä. Taas kerran, taas!, olen väärässä ajassa. Tulevassa ja menneessä. Ihan sama. Viime viikossa ja ensi kuussa. Ikävä menneitä ja ikävä jo, kun ajattelen huomista. Aina minulla on vaikeuksia ollut olla tässä ajassa, ehkä se on historioitsijan ammattitauti?, helmasynti, mutta nyt marraskuun tullessa, pyhäinpäivän aattona, kaikessa ”menneessä”, ikävä on isoin.
