Tuulestatemmattua

Mihin kaikki aika kuluu? Mitään ei ehdi, paitsi laittaa ruokaa ja ottaa valokuvia. No molemmathan on mukavia puuhia. Ja kun tänään vielä molemmat lapset olivat kotosalla ja syömässä yritin tehdä jotain erityishyvää. Ja kieltämättä: bataattivuoka ja parmankinkkuun kääritty possunsisäfile (Hesarin ruokatorstai on taas luettu) olivat makoisia. Jälkkäriä ei näin ennen joulua kovin paljoa kannata harrastaa, mutta kun sitä ei ollut, niin sorruimme avaamaan tryffelirasian, tuo tumma oli paras. Onneksi oli sentään pitkä lenkki tehtynä ennen ruokaa…

____________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 13
Konvehtikausi avattu

Tänään kun blogipäivityksen yhteys oli rikkipoikkikatkikaput heti aamusta ja oli valokuvatorstain haasteeseen vastaaminen, ei päivä alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Tärväsin aikaa korjatakseni, turhaan. Soitin webbihotelliin ja sen huoltojoukoille, mutta ei se yhteys, eikä päivä oikeastaan ole parantunut. Toinen toistaan tylsempiä kommahdyksiä ja viivytyksiä pulpahteli pitkin päivää, minkä seurauksena iltapäivällä jo kihisin.

Kun juniori sitten erinäisten sotkujen takia unohti hakea äitinsä töistä, niin eihän saldo kovin paljon plussalle jää.

Lähipiirissäni tarvitaan nyt suojelusenkeleitä … 🙂

________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 10
ENKELEITÄ ELÄMÄÄN

Tiedättekö, mitä syön tässä bloggailun ohessa? Viiliä, johon olen murustellut piparkakkuja. Ihan parasta! Onhan niitä piparkakkusuklaita, piparkakkujäätelöitä, piparkakunmakuista glögiä, piparkakulle tuoksuvia kynttilöitä ja piparkakku sitä sun tätä, mutta ne on ihan toiskelpoista verrattuna viili-piparkakkupöperöön. Parasta tarkoitukseen on tavallinen kevytviili, ja siihen pilkotaan 2 – 3 piparkakkua. Kernaasti omin kätösin leivottuja pipareita, mutta toki kaupan kakutkin kelpaavat. Siinä saa joulupuuroa keitellä ja joulutorttuja aamiaisella tarjoilla, mutta minulle jouluajan parasta aamiais- ja välipalaruokaa on viili ja piparkakut.

Viili-innostuksellani on vuosikymmenien monipolvinen historiansa. Yksi kulminaatiopiste oli kun odotin esikoista, ja suunnilleen ainoa raskauden ajan merkillisiin mittoihin kasvanut mieliteko oli viili. Söin varmasti puolenkymmentä purkillista päivässä. Ilman pipareita, mutta mansikoiden kanssa, sokerin ja kanelin kanssa (nyttemmin olen oppinut laittamaan joskus ripauksen inkivääriä), ananasmurskan kanssa tai ilman lisukkeita. Aamulla, illalla, yöllä.

Kun sitten raskauden kuudennella kuulla jouduin munuaiskivien takia sairaalahoitoon ja kun lääkärit kertoivat, että munuaiskivet ovat kalkkimuodostumia tms., tein välittömästi kovin yksioikoisen päättelyn ja olin täysin vakuuttunut, että olen itse aiheuttanut tuskaisen, infernaalisen kivun, jonka kivien poistuminen aiheutti. Raskauden vuoksi en saanut kivunlievitykseen morfiinia, jota yleensä kuulemma käytetään. Syyttelin itseäni viilinsyönnistä, jolla olin – omasta mielestäni – vääjäämättömästi aiheuttanut pitkään toivotun raskauden vaarantumisen…  Siitä olin täysin vakuuttunut. Ja vannoin, etten koskaan enää syö viiliä.

Että sitä nainen voi hormoonihyrrässä ja tuskissa kaikkea miettiä, päätellä ja päättää! Kivet tulivat pois, esikoinen syntyi kolme kuukautta myöhemmin, minä en syönyt pariin vuoteen viiliä (ihan turha tauko, ymmärsin myöhemmin), uusia kiviä tuli paljon lisää ja nyttemmin minä taas nautin joka joulunseutu aika monta purkillista viiliä. Opettelin muka tekemään viiliä itsekin, mutta kaupan viili on parempaa kuin omatekemäni.

Piparkakut kyllä mielestäni maistuvat kaikkien maitotuotteiden kanssa. Onpa lähipiirissä ihminen, jolle piparkakut ja maito merkitsevät samanlaista efterdagen-einestä kuin monelle nykynuorelle kebabpizza. Piparkakuista saa oivallisia kakkupohjia: tehdään samalla idealla kuin digestive-kakkupohjat. Tuohon kalenterikuvan joulukakkuun tein pohjan (kaupan) piparkakuista. Päälle voi-sokerikakkutaikinaa, jossa on runsaasti puolukoita. Turkkilainen jukurtti, kermavaahtonokare tai vaniljajäätelö ovat tämän seurana ehkä vähän sofistikoituneempi lisäke kuin viili, mutta voitte olla varmoja, että sitten kun kakusta on enää vähän jäljellä, minä pilkon loput koriin, annan vähän kuivahtaa ja nautin palasia upotettuna viilipurkkiin!

________________________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 9
Piparkakkukakku

Monta asiaa vievät lähemmäs joulua tänään. Postista hain ISON paketin; lahjaksi jaettava paketti ja olen aikas tyytyväinen sisältöön. Parempi kuin odotin, vaikka oma tekele onkin. Joulukortteja olen värkkäillyt, ja olkapää vihoittelee heti kun vähän kauemmin olen koneen ääressä… Harmi, kun olisi paljon työstettävää. Sitä yllätystäkin… Joskopa perjantaina saisin valmiiksi.

Joulusiivouksen olen tilannut, punaisen villapuseron laittanut tuultumaan, ostanut joulutähden kotiin ja töihin, nostanut tonttu Tomafoin kirjoituspöydälle muistuttamaan, että erinäisiä asioita olisi vielä muistettava… 🙂

Siis kovin pieni päivä tänään.

_________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 8
JOULUNSYDÄN
(Kaikki kalenterikuvat suurenet klikkaamalla,
ja voit halutessasi käyttää vaikka koneessasi taustakuvana.)

Töistä suoraan kiertelemään matto- ja verhokauppoja: tyttärellä oli aikaa ja intoa – tai no ei ainakaan vastustusta – sellaiseen. Olin lupautunut kaveriksi. Ja taas me saimme kolme tuntia kulumaan, ja yhtä sun toista löysimmekin. Eikä meillä kummallakaan minkään valtakunnan käsitystä, miten kankaankulutus verhoihin lasketaan.  Mutta väliäkös sillä! Hieno pöytä löydettiin! Siinäpä sitä yhdelle päivälle saavutusta.

Merkillistä kuinka paljon lumen tulo vaikuttaa ihmisiin… Ihan kuin töissäkin olisi ollut jotenkin leppoisampaa ja valoisampaa.

________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 7
LUMI VALAISEE

Itsenäisyyspäivänä oltiin viime vuonna mökillä, itsenäisyyspäivänä oltiin edellisenä vuonna mökillä, itsenäisyyspäivänä on oltu niin monena vuonna Lapin kaamoksessa, että tuntuu vähän merkilliseltä (mikä ei tässä yhteydessä välttämättä ole positiivinen ilmaus) viettää se täällä kaupungissa. Onneksi eilen satoi lunta! Ah, onnea. Noh eilinen seminaari oli tietysti suurin syy, miksei olla pohjoisessa nytkin. Kotonaolossa on tietysti se hyvä puoli, että voi tehdä kotihommia, ei mökkihommia… heh! Valmistella joulua, laatikot on tehty, piparkakkuataikina, kakkua ja kaikkea pientä kokkailtu …

Itsenäisyyskakku

Nyt laittelemaan kynttilöitä ikkunoille…

______________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 6
KAKSI KYNTTILÄÄ IKKUNALLA

Metsätyön ja puunhankinnan murros Pohjois-Suomessa sotien jälkeen, Isojako kolmessa pohjoisessa kunnassa 1900-luvun alkupuolella, Kristinuskon juurtuminen saamelaisten keskuuteen vuosina 1595 – 1810, Valtapuolueiden elinkeinopolitiikka sotien jälkeen, Kostamus-hankkeen syntyhistoria, Algot Untola… Mitä ihmettä? Tutkijaseminaaripäivä tänään. Professorin kanssa pidimme seminaaria ja läsnä oli seitsemän jatkotutkijaa. Väitöskirjojen alkuja ja loppuja. Vuosien työtä takana tai edessä … Järjestin seminaarin Lasarettiin (kongressi-hotelli-ravintola Oulun keskustassa), mikä toi vähän vaihtelua ja oikean konferenssin tuntua. Hyvä päivä meillä oli.

Eikä minua edes väsyttänyt, vaikka niin pelkäsin, sillä eilen oli opiskelijoiden ainejärjestö Tiiman pikkujoulu, jossa menin käymään. Aika usein pikkujoulujen/bakkanaalien ohjelma on ollut enemmän, vähemmän kömpelöä, huonoa tai jopa ”poliittisesti epäkorrektin rajoilla” (kuten eilen n:nnen vuosikurssin opiskelijoiden kanssa totesimme), tosin aika usein se on ollut myös varsin kekseliästä tai jopa sivistävää. Eilen ohjelma oli mukavaa, ja paikoin jopa laadukasta. Tiiman mieskuoro (johon liittymisellä ei ole mitään tekemistä sukupuolen tai lauluäänen kanssa) esitti paitsi kuorolaulua (Njet Molotov, talvisodan hengessä kun mennään …) mutta myös tanssia ”That is it” – mikä minua hämmästytti laadukkuudellaan. Pakollinen ohjelmanumero, johon paikalla olleet henkilökunnan edustajat (lue: meitsi ja kollega) haastetaan mukaan, oli tietysti. Me ei kyllä oltu oikein hyviä. Reilun parin tunnin aikana ehdittiin tehdä hopseja :), suunnitellla graduaiheita, kuunnella vaihtareiden kuulumisia, keskustella proseminaarien sujumisesta ja sujumattomuudesta, ja – onneksi – höpöttää kaikenlaista opintoihin kuulumatonta. Hyvissä ajoissa kotiuduin;  juniorin ajokortista on erityistä iloa pikkujouluiltana.

Ennen Tiiman pikkujouluun menoa, käytännöllisesti katsoen melkein suoraan duunista kävimme kaupungilla syömässä. Systeri oli luvannut tarjota meille päivällisen Oulun uudessa Vanha paloasema -ravintolassa. Nimenomaan sen grillipuolella. Liki kolmetuntisen nautimme uuden ravintolan miljööstä ja oivallisesta  eineestä. Systeri ja pehtoori ottivat Premium-menun, jonka pippuripihvi sai kiitosta ja jälkiruoka (josta katsoin parhaaksi ottaa oikein omakohtaisia maistiaispaloja (suklaakakkua ja pistaasijäätelöä hmmm)) samoin. Minun antilooppiannokseni oli todella hyvää mureaa, kevyesti riistaisen makuista. Erinomaista.  Eikä meidän jututkaan huonoja olleet: ei mikään Äkkijyrkkä vaan Tosijyrkkä, heh!

****

Eikös se olisi jo glögin aika? Kotimainen vuosikertaglögi Loimu on tänä vuonna pullotettu joulunpunaiseen punaiseen kuosiin. Se on aika hyvää… Täyteläistä, mutta toisaalta se on myös aika vahvaa (21%) joten pienet kupilliset riittää…

____________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 5
GLÖGIN AIKA