Tuulestatemmattua

Ei ollut edes vaikeuksia duunata iltapäivään asti. Pilvet makasivat maassa! Pieni tauko aamupäivän sateessa tuli käytettyä hyödyksi; puut ja vedet kannettua rantasaunaan iltaa varten valmiiksi. Kauppareissulla soitti esimieskin: kuinka mukavaa että duunissa kaivataan. Soitti toisenkin kerran. Ehkäpä annan itseni uskoa, että minua olisi siellä tarvittu. 🙂

Eilen jo tulomatkalla soitin Saariselän kylpylään ja varasin itselleni niska-hartia-hieronnan. Enpä muista milloin olisin käyttänyt neljäkymppiä paremmin kuin tänään. Olen viimeisen vuoden aikana käynyt eräänkin kerran hierojalla ja fysioterapiassa, mutta tänään tuntui, että olkavarteni sai tosi hyvän hoidon. Ainoa vaan, että olinpa pyörtyä Laurin käsivarsille lähtiessäni – paineet retriitin viettäjällä vähän alhaalla. Hiukka huippas. 🙂 Äskeinen illalliseni  (takkabratwurst ja smetanassa haudutettu hapankaali) varmasti takaavat suolansaannin, joten eiköhän ne paineet taas ole kohillaan.

PS. Sinuhe on hyvää seuraa myös ikkunoita pestessä. Jatkamme yhdessä huomenna…

Nythän se on niin, että minä lähden huomenna töiden jälkeen Lappiin. Lähden yksin. Lähden, vaikka tytär tuleekin huomenna Ouluun. En tiedä milloin minulle tulee seuraava mahdollisuus olla muutama päivä yksikseni. Ja sitä nyt tarvin.

Mennyt kesäloma oli poikkeuksellisen ”ystävällinen”, ja ihmisvilkas (onko tuollaista sanaa olemassakaan?). Siis tapasimme paljon ystäviä, sukulaisia, tuttuja, uusia ihmisiä. VIetimme pehtoorin kanssa viisi viikkoa käytännöllisesti katsoen koko ajan ainakin kahdestaan – usein muiden seurassa. Minähän tarvin ihmisiä, ystäviä. Uusia ja vanhoja tuttuja. Mutta minunkin on saatava joskus olla hetki itsekseni. Tehdä tai olla tekemättä mitään, – ottamatta isommasti muita huomioon.

Olisiko se sitten sitä ”omaa aikaa”? Kun lapset oli pieniä, muistan kuinka monet samassa tilanteessa olevat naapurien äidit, lasten tarhakavereiden vanhemmat, työkaverit, ystävät ja kaikki puhuivat siitä kuinka olisi ihana kun olisi joskus ”omaa aikaa”. En koskaan oikein ole ymmärtänyt tuota. Minusta kun lasten kanssa eläminenkin oli omaa aikaa. Ja aika hitsin hyvää aikaa olikin! Mutta silloinkin tarvitsin joskus yksinäisyyttä, – mahdollisuutta olla yksin. Silloin lauantaiaamupäivät arkistossa tai asioilla käyminen ilman perhettä riitti yksinoloksi. Nyt on mahdollisuus vähän isompaan yksinoloon.

Elokuun retriittini alkaa huomenna.

Ehdinpäs ennen puolta yötä koneelle.

Olen harrastanut tänään. Harrastanut liikuntaa, kuvia (niiden muokkausta, järjestelyä, kehystämistä, kirjaksi tekoa, kaikenlaista tulostamista) ja sapuskan tekoa. Meillä oli kuin olikin ruokavieraita tänään. Naapurit (uudet, ei eks) istahtivat illaksi Festaamme. Vuoden naapuruuden jälkeen korkea aika syödä yhdessä.

Siinähän se viimeinen lomalauantai sujui.

Paljon tekemistä tänään. Paljon ehdinkin, paljon jäi tekemättä. Nukuinkin ihan liian kauan.

Positiivista on että poika sai jatkettua työsopimusta – edes viikolla. Ja positiivista että alustavasti lupautuivat tyttöystävänsä kanssa lähtemään seuraavalle lomalle meidän kanssamme ensi syksynä.

Tosin KAIKKI tulevat lomat vielä auki. Meillä ei ole varattuna YHTÄÄN lomaa. Hieman poikkeuksellistahan tämä on. Tosin olen entistä vakuuttuneempi, että teen kaikkeni, että pääsen ensi viikonlopuksi mökille. Olisipa töissä maanantaina odottamassa paljon ”lukutöitä” (= kesätenttivastauksia, semma-aihioita, gradu-kässäreitä, väitösohjattavien tekstejä). Ne kaikki tietäisivät sitä, että voisin ”vetäytyä” kampukselta ”rauhaan” (lue: mökille) lukemaan niitä.

Nyt sataa. Paljon. Onneksi kumpikaan kakaroista ei ole Qstockissa. On siellä 20 000 muuta nuorta. Tänne asti kuulu jumputus Kuusisaaresta. Huomenna voisi mennä tyttären (joka on Ateenassa, eikä minua yhtään huoleta kaikki lakkoilut, mellakat yms.  joista päivittäin uutisoidaan – mitäpä sitä hermoilemaan…. auts!) parvekkeelle kuuntelemaan ”Europea”. The Final Countdown on niiden – ja minun 🙂 – biisi. Minulla on ollut – aina – kännykän soittoäänenä Final Countdown. Syystä.

.

Hellettä! Kunnolla hellettä. Aamun rullislenkin ja aamupäivän kasvimaan perusteellisen putsauksen, kitkemisen jälkeen en ole tänään tehnyt juuri muuta kuin nauttinut auringosta. Lukenut auringossa, levännyt auringossa, tehnyt ruokaa auringossa, syönyt auringossa, maannut auringossa. Ah, onnea. Harvoin Oulussa on lämmintä yli + 30 C. Tänään on ollut. Varjossa + 33 C. Sopii minulle.

Helteestä nauttimisen riemua lisää se, että huushollissamme on ilmastointi. Kuusi vuotta sitten tehdyssä koko talon isossa remontissa pehtoori halusi  asennuttaa meille ilmastoinnin, mitä minä en välttämättä ymmärtänyt. Mutta on siitä ollut ilonsa muinakin kesinä, saatikka nyt. Yöt voi nukkua viileässä. Jo ajatus maanantaina Linnanmaan kampuksen kolmannen kerroksen lämpöön joutumisesta saa pienen ahdistuksen aikaiseksi. Mutta siihen asti, maanantaihin asti: loma jatkuu! Carpe diem!

Olimme Möljällä. Joka kesäinen Meri-Oulun kesäteatteri oli tänään ohjelmassa. Nuorempi nuoripari, systeri ja murmeli (äitini) mukana.

Kävimme ensin Villa Hannalassa lohisopalla. Tänään kun on keskiviikko, olisi ollut rössypottuakin  – oululaista perinneruokaa, jota minua ei saa syömään. Meillä ei sitä koskaan ollut kotona (karjalais-perniöläiseen kotiin sellainen ei kuulunut) ja koulussa se oli kamalaa. En ole koskaan syönyt hyvää rössypottua. Kovin useasti en ole moiseen keittoon lusikkaa pistänyt.  Keittoon laitettava veripalttu ei periaatteessa ole minulle este, olenhan vastikään syönyt lehmän mahalaukkuakin eivätkä kamelin aivotkaan maistuneet hullummilta, mutta ei kiitos rössypottua. Hannalan maitoon keitetty lohisoppa sen sijaan maistui.

Myös äidilleni maistui. Olenhan täälläkin kertonut, kuinka hän pääsiäisestä asti on sairastanut; on lampattu lääkärissä ja kokeissa, tähystyksissä ja kuvauksissa, mutta syytä ei ole löytynyt. Ei ennen kuin pari viikkoa sitten. Toiseen vaivaan määrätty lääke aiheutti viikkojen kurimuksen, tippahoidon, liki 10 kilon laihtumisen ja  nyt kun tuo väärä lääke on jätetty pois, pystyy murmeli lähtemään ulos syömään ja kesäteatteriinkin. Mahatauti johtui väärästä lääkkeestä!

Kesäteatteri oli tuttua kohellusta. Kuusniemen kunnan elämänmenoa taas seurattiin: TV:stä tuttu Piiparinen joukkoineen tarjosi hupia kesäiltaan.

Leuto, lämmin, lussakka, leppeä? Ei vaan lösö! Aamun rullislenkillä olin läkähtyä! Mutta en valita. Ukkosta edeltävä hellekin sopii minulle paremmin kuin kylmä kesä. Rullistelu sopii minulle paremmin kuin loputon taapertaminen.

Kotipäivä. Ja saimme kuin saimmekin eksnaapurit piazzallemme. Teimme ”suolakalaa”.  Sekä siika että kuha pakattiin suolakuoreen ja pistettiin uuniin. Systeriltä vohkittu idea. :=) Eihän ole mitään erityisen kaunista mutta sitten sitäkin makoisampaa. Ja sille yrtti-öljykastike. Voisin kirjailla resehtin tässä joku päivä…

Kuvailinkin pihalla tänään. Arvaa kumpi puoli piazzan verbena-penkeistä saa enemmän valoa? (klikkaa kuva suuremmaksi)

_____________________________

Käytä neljä minuuttia elämästäsi, klikkaa nuolesta ja nauti! Puolivälin jälkeen tahti vain paranee!