Tuulestatemmattua

Että tämmöinen juttu

Aamulla kävellessäni hautuumaalta Caritakseen seisoin marketin kohdalla liikennevaloissa ja viereeni pysähtyi noin 35-vuotias mies, avopäin ja -käsin, vaikka oli pureva tuuli ja melkein kymmenen pakkasastetta, muutoin aika tavallisen duunarin (raksa tms.) näköinen mies.

Odotellessamme vihreän vaihtumista kysyi: ”Onko tuola päin linja-autoasema?”

M(inä): On se, melkein näkyykin tuolla.

H(än): Saanko kävellä sun kans sinne päin?

M: Joo, vaikka et sinä tässä eksyisi.

H: Mutta en tiiä, en oo täältä kotoisin, olin vaan käymässä. Linnasa. Olin viikon vankilasa.

M: Yhy. Aika lyhyen aikaa olit…

H: Kävin yhe sakon kuittaamassa istumalla. Oli kyllä hyvä ruoka. Tosi hyvvää oli.

M: No sehän mukava, miten muuten meni?

H: Hyvin, vartijat oli tosi reiluja ja mukavia, sanovat, ettei kyllä kannattais toista kertaa tulla vankilaan. Sain ihan oman sellin, ja telkkari toimi hyvin. Eilen kattoin linnan juhulat, tai eihän ne linnasa olleet. Mää olin. he- he…

M: No sullahan on ollut ihan lokoset oltavat.

H: Joo mutta aina aamulla ennen seittemää piti herätä ja lähtä pihalle kävelee ympyrää. Ihan niinku elokuvissaki tekevät. Vankilasa pittää sillai tehä. Se oli kyllä huono juttu.

M: Mutta sakko tuli hoidelluksi.

H: Joo, ja antovat kympin kyytirahaksi kotia.

M: Just nii. Tuossa se linja-autoasema onki jo.

H: Selevä. Saatan minä tulla toisteki Ouluun ….

Jotta sellainen kokemus aamulenkillä: miksi minulle jäi sellainen olo niin kuin joku olisi tullut joltain kylpylälomalta tai jotain …

Aamuisella reissullani kävin sitten Pohjankartanossakin, siellä oli ”itse tehty” -messut. Kävin sitten siellä kun kerran ei äiti lähtenyt taidemuseoon Säräistöniemen näyttelyyn, eikä miniä töiden takia päässyt verho-ostoksille.Menin sitten yksin messuille, jossa olin ehkä vartin. 😉 Messuilta ostin mökille uuden tilkkutekniiikalla tehdyn kaitaliinan ja ihailin, mitä kaikkia kätevät ihmiset osaavat tehdä.

Minä olen osannut tehdä kotihommia ja rotissöörien vuosi/toimintakertomusta. Ja kuvailla huurteita. Auton ikkunassa oli noin hieno ”käkkärämänty”.

Ruokaakaan ei ole tarvinnut tehdä. Kävimme eksnaapureilla syömässä, höpöttämässä. Jo vain oli mukava.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Itsenäisyyden syvin olemus

Kotimaani ompi Suomi …

Juuri tänä itsenäisyyspäivänä, tosin usein ennenkin (kerran ääneenkin yhdessä pitämässäni itsenäisyyspäivän juhlapuheessa ks. täältä), olen miettinyt Suomen itsenäisyyspäivän luennetta. Olisiko Suomen itsenäisyysjuhla erilainen, jos eduskunta olisikin tehnyt julistuksensa huhtikuussa, eikä pimeimpänä aikana vuodesta? Aikalaisillekin itsenäisyysjulistus meni vähän ”ohi”. Esimerkiksi Kalevassa oli asiasta vain pikku-uutinen, Pohjolan Sanomissa asiasta mainittiin sisäsivuilla – ei mitään valtaisia riemuotsikoita, ei mitään revittelyjä.

Jos itsenäisyysjulistuksen antaminen olisi ollut jotenkin räväkämpi tapahtuma, olisiko 2000-luvun Suomessa itsenäisyyspäivän juhla iloisempi juhla? Jos itsenäisyys olisi saavutettu taistelujen jälkeen, olisiko juhla enemmän kiitoksen juhla? Vaikuttaako se, että sisällissota syttyi heti kohta itsenäistymisen jälkeen, edelleen niin, että itsenäisyydestä ei riemuita, vaan sitä juhlitaan hartaasti ja arvokkaasti, liki hautajaismaisesti, ja sotilasparaatein ja pönäköin puhein pönkitetään. Vai johtuuko tämä tummasävyisyys vain perisuomalaisesta jäyhyydestä tai talvi- ja jatkosodasta?

En tarkoita, että riekkumista ja riehaa kaduilla pitäisi olla, enkä että täytyisi ryhtyä karnevalistisiin kekkereihin, kuten – hyvänen aika – maailmalla usein valtiollista itsenäisyyttä juhlistetaan, saatikka, että pitäisi unohtaa viime sotien merkitys itsenäisyyden säilyttämisessä, mutta – miksei ilon kautta!

Demokratia, kansanvalta, itsemääräämisoikeus ovat ilon asioita. Isoja asioita. Iloittavia asioita.

Iloista ja tunnelmallista itsenäisyyspäivää, ihmiset!

Ehkä olen tullut pohtineeksi tätä itsenäisyyden iloisempaa sanomaa Mandelan poismenon vuoksikin…

R. I. P.

”Olen taistellut valkoisten ylivaltaa vastaan ja olen taistellut mustien ylivaltaa vastaan. Olen vaalinut ihannetta demokraattisesta ja vapaasta yhteiskunnasta, jossa kaikki voivat elää yhdessä yhtäläisin mahdollisuuksin. Toivon eläväni ja näkeväni sen ihanteen toteutuvan. Mutta tarvittaessa olen valmis kuolemaan sen ihanteen puolesta.”

Nelson Mandela
(Oikeudenkäyntinsä puolustuspuheessa 1964)

Mandelan kotikadulla kävimme: http://www.satokangas.fi/Matka/Afrikka/Soweto.htm

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Niitä näitä Ruoka ja viini

Yksi aattopäivä

Olisihan se ollut aika mukava lähteä kohti pohjoista, Hangasojalla olisi ollut kolme vuorokautta, mutta eihän tämä kaupunkivaihtoehtokaan niin huono ole. Kevyt duunipäivä, ajoissa kotiin ja pienet torkut (hitto tätä minulle vierasta väsyä), huomista keittiöpäivää varten valmisteluja. ja sitten ”studiokuvausta” – kalenterikuvia ;). Olisi pitänyt … kaikenmoista olisi listalla, mutta onhan tässä kolme päivää aikaa….

Palatakseni taannoiseen glögimaaotteluun: silloinhan vuosikerta-Loimu voitti vuosikerta-Blossan mennen tullen, mutta vähän kuin puun takaa, musta hevonen, olikin Blossan ”normi”glögi. Liki puolet halvempi (= 7,50 €) kuin se vuosikertaversio, ainakin kaksi kertaa parempi. Viinillisempi, ei kovin makea, mutta jouluinen, kanelia, neilikkaa, etc.

Lasilliset äsken otimme tuota etkoiksi, ja nyt lähdemme kävellen kaupunkiin: ystävien kanssa mennään Hagia Sofiaan syömään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

(muistathan että kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Kyllä tuo alempi ainakin kannattaa… 😉 Siinä on jotain dramatiikkaa. )

Yliopistoelämää

Piparipäivä, päivä piparina

Siihen on vain alistuttava. Siihen, ettei unta ole. Ei illalla, ei aamulla. Nukku-Matti ja minä emme taaskaan ole väleissä. Minkäs sille teet? Ja viiden tunnin yöunien jälkeen olo ja olemus eivät ole kaikkein freeseimpiä. Mutta siitä viis, ehtiipähän tehdä aamusella töitä, ennen kuin päivä pirstaloituu pätkittäisiksi palavereiksi, seminaareiksi, vastaanotoksi, paperipinojen purkamiseksi.

Ja tänään yliopiston tulosneuvottelujen jälkeinen Missä mennään? -tilaisuus. Ja oli kyllä surkein ikinä. Tiedettiinhän me, että ensi vuodesta tulee tiukempi kuin aiemmin, ja että ehkä joissakin tiedekunnissa joudutaan yt-neuvotteluihin. Tiedettiin, ettei meillä humanisteilla ole siinä suhteessa huolta. On tehty tulosta ja rakenteet ovat kunnossa. Mutta kaikkea muuta apatiaa ja aggressiota aiheuttavaa ehti yliopiston hallinto tunnissa esitellä.

Ette usko, mutta meidän yliopistoa kehitään parhaillaan sellaisella johtamisfilosofialla, joka on toiminut ihan tolkuttuman hyvin Toyotan autoteollisuudessa. Kätevää, eikö? Puhutaan ns. Lean-ajattelusta (ks. Wikipediasta KLIKS). Organisaatiota keskitetään, – loputtomiin.

Tänään meille vilautettiin puolensataa PP-diaa, enkä niissä paljon nähnyt sanoja oppiminen, saatikka opiskelija, eikä tutkimuksestakaan puhuttu. Tasalaatuisuudesta puhuttiin niin paljon, että siihen pyrkimisen alkoi pian ymmärtää kirosanaksi. Työhyvinvointikyselyyn on vastannut puolet yliopistolaisista, eikä se hyvinvointi tulosten perusteella nyt niin hurrattavaa ollut. Mutta yliopiston henkilöstöjohto totesi tulosten olevan ”tavattoman kiinnostavia” ja ”supistuvan budjetin raameihin sopivia”. Huoh!

Näistä huolimatta loppupäivä duunia tehtiin. Muutama jossain määrin ongelmallinen opinnäytetyöntekijä (jotka eivät missään tapauksessa miellä omaa toimintaansa/toimimattomuuttaan ongelmalliseksi) viipyi pitkähkön tovin, – ja minua vaivasi kun en oikein osannut ratkaista ongelmia heidän kanssaan. Ja sitten tohtoriseminaarissa suvantovaihe tälle päivälle: syötiin pipareita ja pohdittiin tohtorikoulutettavan tutkimusaihiota.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Niitä näitä Ruoka ja viini

Luottamustehtävä

Olin vuosituhannen vaihteessa viisi, kuusi vuotta Museoyhdistyksen johtokunnassa, ja yhdistyksen puheenjohtajanakin kolme, neljä vuotta. Kokoonnuimme noin joka toinen kuukausi, eikä me mitään kokouspalkkioita nostettu. Mutta joka kerta kokouksissa oli baakkelsikahvit. Tai enkkomikahavithan ne Oulun murteella oli: kahavia ja nisua, leivoksia tai kakkua. Sihteeri tai puheenjohtaja kävi kokoukseen tullessa Nisu- ja Sokurileipomosta tai Huoviselta ostamassa.

Nyt olen ollut kohta kolme vuotta Paistinkääntäjien voutineuvostossa tiedottajan hommassa. Mekin kokoonnumme noin joka toinen kuukausi, eikä paistinkääntäjätkään mitään palkkioita saa. Ja on meillä aika usein pullakahvitkin, mutta lähes joka kerta on kokouksissa myös jotain ruokaa, iltapalaa tai illallinen. Tänään kokouskutsussa luki että ”nautitaan kevyt illallinen”. Ei hassumpaa. Kun olin aamulla jo seitsemän jälkeen kotoa lähtenyt, duunista suoraan Caritakseen ajellut ja sieltä kokoukseen, ei moinen kevyt illallinen (tatticappuccino ja muikunmätitoast, Inarin nieriä ja mesimarjajäädyke) todellakaan ollut huono kannustin kokouksen pitoon.

Kannattaa hieman valita, mitä harrastaa, millaisiin luottamustehtäviin suostuu 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Niitä näitä

Maanantai tehty pienistä mukavista palasista

Yhdeksän tunnin yöunet.

Ei tarvinnut pukea hametta, mustaa eikä muuta virallista ylle. Uusi cashmir-villatakki, ah onnea.

Narskunta kenkien alla.

Sopivan mittainen johto autopaikan sähkötolppaan.

Tiukkana olemisen onnistuminen: tiedekunnan kuukausipalaverissa (”dekaanikahvit”) sinnitellen jätin joulutortun nauttimatta.

Suotuisasti sujuneita puheluita; seuraavan väitöskirjan tarkastusprosessi alulle. Professorihommat jo rutiinilla. Heh!

Vanha tuttu Keminmaasta soitti, muisti.

Helpotus vieläkin – lauantaista.

Väittelijä kävi, toi kauniin amarylliksen minulle, ja kuvia.

Ison tenttipinon sain tarkastettua – ei hylättäviä.

Kotona paljon jouluvaloja… kynttilöitä vielä sytyttelin.

Ja joulukorttikin vihdoin valmis.

Tiedättekös, että Lapissa on tähän aikaan vuodesta noin kaunista?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Niitä näitä Yliopistoelämää

Joulukuussa jo

Joulukuun ensimmäisenä, ensimmäisenä adventtina taivaanranta iltapäivällä hehkui purppuraisena. Lumi maassa. Pientä pakkasta. Juuri niin on hyvä.

Ajatukset vielä eilisessä, ajatukset illan karonkassa monta kertaa. Oli kyllä mukava karonkka. Aika akateeminen, mutta hyvin kaukana mistään pönötyksestä. Upseerikerholla ruoka pääosin erinomaista ja muutama todella hyvä puhe. Omani ei kuulunut niihin, mutta menetteli. 🙂

Ja sitten sellainen, että oikeastaan kaikki (30 vierasta?) väittelijää (yhtä entistä opiskelijaa ja hammaslääkäriäni) lukuunottamatta olivat minulle uusia ihmisiä. Sellainen tekee välillä hyvää. Katsoo omaakin maailmaansa toisten ihmisten kautta, suhteuttaa monia asioita ja arvojakin taas hieman eri lailla. Oman elämän ja tekemisen itsestäänselvyydet eivät olekaan kaikille samanlaisia… Hieman hassulta tuntui kuinka yliopistoelämä/-työ/-maailma ja akateemiset juhlat/väitösprosessi tuntuivat monesta jotenkin eksoottiselta. ”Moni meistä on tänään menettänyt väitösneitsyytensä”, totesi yksi karonkkavieras puheessaan.

Kaikkinensa aika väsy sunnuntai, huolimatta siitä, että en lähtenyt jatkoille, kuten suunnilleen koko juhlaväki teki. Ehkäpä väsy siksikin, että minullakin pieni paineen laukeaminen. Olihan väittelijä yksi ”minun” tohtorikoulutettavistani, tutkimuksensa pääohjaaja kun olen ollut.

Siispä voisko jo mennä nukkumaan?

Aika joulukalenterille. Yhdellä kynttilällä aloitetaan … Kuva näyttää jotenkin kuuskytlukulaiselta, eikö?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukalenteri 2013

Yliopistoelämää

Päivä kustoksena

Tähän asti kaikki ihan hyvin…

Hattuakin sain ulkoiluttaa…

Tällaisen sain aikanaan lahjaksi … Pidän siitä hyvin paljon.

Samanlaisen vien lahjaksi tänään… Sen ympärille kun voin karonkkapuheenikin sovitella.

Tiukka väitös oli. Hyvä väitös kuitenkin.

Ja historiallinen: ei ole Oulun yliopiston historian oppiaineessa ennen ollut naiskustosta.
Nyt oli. Enkä edes töpeksinyt. Jee!

Yliopistoelämää

Erilainen työpäivä

Olin koko aamupäivän haastattelemassa aineenopettajakoulutukseen haluavia. Historian pedagogiset opinnot tuntuvat kiinnostavan. Nyt haastattelimme seitsemää filosofian maisteria, jotka haluavat koulutukseen. Siis jo valmistuneita maistereita, jotka haluavat jatkokouluttautua. Tähän prosessiin liittyy yksi epäoikeudenmukaisuus, ainakin yksi!, josta tuohduin. Ihan sisäisesti vielä tuohduin, mutta minä otan kyllä asian puheeksi. Tähän palataan vielä!

Iltapäivä menikin osittain/paljolti huomisen väitöstilaisuuden valmisteluissa.

Ja oikeastaan iltakin samoissa merkeissä. Vastaväittäjä tuli illaksi Ouluun ja kustoksen kanssahan sitä usein tavataan/illastetaan/kahvitellaan väitöstä edeltävänä iltana/päivänä. Ei aina, – aika usein kuitenkin. Ja minulle sattui sikäli hyvä tuuri, että tänään oli tiedekunnan kuusijuhla, jonne lähtemisen kanssa olin hyvin kahden vaiheilla, mutta keksinkin, että kutsun myös vastaväittäjän sinne. Ikään kuin huvi ja hyöty, velvollisuus ja vapaa-aika samassa setissä. Ja tapasipa Itä-Suomen yliopiston dosentti sitten laajemmasti meidän oppiaineemme ja tiedekunnan porukkaa, jota huomiseen karonkkaan ei ole tulossa. Verkostoiduttiin, tiedättehän.

Ja syötiin. Oltiin Hilikussa, Markan puolella tosin. Hilikku (paitsi että on 25 penninen jolla vielä 1800-luvulla hyvinkin sai lounasruoan tai aamuseksi sitä kai useimmiten tuolloin kutsuttiin) on ammattiopiston harjoitteluravintola ja -keittiö. Markan puoli on sitten se ”parempi puoli”. Siihen maailman aikaan kun meidän laitos oli vielä Kasarmintiellä oli Hilikku (ja tilipäivinä Markan puoli) hyvinkin usein lounaspaikkana. Hilikku oli hyväksi niinä vuosina kun pistin ruokatapani remonttiin: oli hyvä syödä oikea lounas eikä mussuttaa pitkin päivää eväitä, suklaata, Snellmanian kahvilan pullatiskin antimia… Noh, noistakin vuosista on jokunen vuosi – paljon ennen esikoisen syntymää … 😉

Mutta siis: tänään kuusijuhlan sapuska maistui, ja seurakin oli vallan oivallista, mutta kiiruhdin kyllä mahdollisimman varhain kotiin. Aamulla on kampaaja ja yhdeltätoista on oltava duunissa musta mekko yllä ja tohtorin hattu kainalossa. 😉

Niitä näitä

Kuvaamisen tuska

Kamera kädessä käveleskelen pihalla ja sisällä. Sytyttelen kynttilöitä ja etsin laatikoista rekvisiittaa, liinoja, tonttuja, harkitsen lähtöä kukkakauppaan, mökin lähimetsästä hyvissä ajoin kerätyt jäkälät kiertävät purkista ja korista toiseen, punaista, hopeaa, valkoista ja sitten sinistäkin taustaa, kynttilää, nauhaa ja kartonkia. Leivon pienen kakunkin, hopeahileellä muka koristelen, takkatulen sytytän, inspiraation antajaksi laitan musiikkiakin, …. Joulukorttikuva ei vain ota onnistuakseen.

Samalla mietin työasioita, ja sitten ajattelen, kuinka vähän teen nykyään töitä iltaisin, kuinka vähän on ollut mitään harrastustoimintaakaan viime aikoina (ei ruoka-, ei viini- eikä valokuvausharrastus ole vienyt kokoontumaan, kokeilemaan, kokkailemaan, kurssiutumaan, kuvaaamaan), kuinka vähän nykyään teen mitään muuta kuin luen ja surffailen iltaisin. Ja katson telkkaria! Koko syksyn monta tuntia viikossa (Tanssit, Downton, Taivaantulet, Vain elämää)! Ja sitten taas mietin työasioita. Ja hetken on huono omatunto kun en kirjoita iltaisin, en lue ammattikirjallisuutta, en yritäkään kehittyä. Annan periksi, olkoot! Miksipä enää yrittäisin? Ja pienen tovin työstän ikuisuusprojekti ´Laanilan historiaa´ … Hö, joulukorttihan se piti tehdä!

Tulisihan tästä viime vuotisesta blogin joulukalenterikuvista kootusta kollaasista ihan kiva kortti?
Klikkaa isommaksi, näet pikkukuvat paremmin.

Ei muuta kuin Ifolorille tuo ja siinä se on?
No ei taida onnistua. Enpä taida noin helpolla antaa periksi:
ehkä sunnuntaina on parempi kuvausfiilis.
Ja sunnuntaina täällä blogissa aukeaa ensimmäinen luukku uudesta kalenterista. 🙂
Se on jo Tuulestatemmatun viides!