Tuulestatemmattua

60-luvun muistot ja mielikuvat

Nyt on aika purkaa maanantainen kysely 60-luvun muistoista, mielikuvista, tiedoista.

Tehtävänanto kuului näin: ”Kirjoita kommenttilokeroon kolme sanaa (tai sanaparia), jotka tulevat mieleen kuuskytluvusta. Ei haittaa, vaikka olisivat samoja kuin mahdollisesti edellisellä vastaajalla. Äläkä mieti liian kauan.”

Ja vastaavalla tavalla pistin eilisellä luennollani olleet reilut 40 opiskelijaa kirjaamaan lappusille, mitä heille tulee mieleen ja muistoihin, mitä tietävät 60-luvusta. Luennolla on pääasiassa fukseja ja kakkosia, joten suurin osa on syntynyt 1990-luvun ensi vuosina, ja noin kolmannes 80-luvun lopussa. Työkavereista suurin osa on syntynyt 60-luvulla ja täällä vastanneista enemmistö on 50-lukulaisia. 1940- ja 1970-luvulta on vain muutama vastaaja. Kaiken kaikkiaan minulla on noin 80 vastausta. Ja mitä tulokset kertovat.

Tässä empiriisen tutkimuksen kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen analyysi:

1) The Beatles oli asia, joka muistettiin/tiedettiin eniten: suunnilleen puolessa vastauksista se oli mainittu. Beatlesin lisäksi musiikki leimaa monen muistoissa ja tiedoissa kuuskytlukua: rock´n roll, Elvis, Fredi, Danny, Puhelinlangat laulaa ja yleisesti vain musiikki, mutta kukaan ei maininnut protestilauluja, mikä minua hieman ihmetytti.

2) 1960-luvulla eläneet mainitsevat autot tavalla tai toisella (Letukat, Skoda, autot, amerikanraudat aikalaisten vastauksissa, yksi pappa-Tunturikin mainittiin ja sitten opiskelijoilla, monellakin heistä oli mainittuna Kleinbuss, Hippiauto, ”oranssi pikkubussivolkkari” (mikä ehkä on elokuvien/tv-sarjojen vaikutusta). Myös reissaaminen maaseudulle ja telttailulomat olivat monien aikalaisten muistoissa.

3) Vastauksissa näkyy myös amerikkalaisen (nuoriso)kulttuurin ja muun USAan liittyvän rantautuminen Suomeen: Jamekset, Letukat ja Elvis, hipit, Kennedyn murha, kuulennot. Yhdysvaltojen ”vuoksi” myös Vietnam ja Kylmä sota (Tsekkoslovakian kriisi, Kuuban kriisi) liitetään 60-lukuun. Mutta nämä ovat enimmäkseen juuri 90-luvulla syntyneiden historian opiskelijoiden ”kirjanoppineisuuden tuotosta”. He ovat lukeneet 60-luvusta, eivät eläneet sitä.

4) Edellisen kanssa sama selitys käy myös siihen, miksi historianopiskelijoista enemmän kuin puolet mainitsivat Kekkosen, mutta yksikään 60-luvulla elänyt ei äkikseltään yhdistänyt Kekkosta 60-lukuun. Meidän fuksit ja kakkoset kun ovat vasta tenttineet ”Suomen historian perusteet” sekä ”Suomen poliittisen historian”, joten aika väistämätöntä on, että heidän tiedoissaan aika päällimmäisenä on Kekkonen, varsinkin jos asiasta kyselee Suomen historian proffa. 😉 Olisi ollut kiva nähdä, olisivatko naapuritiedekuntien opiskelijat pistäneet papereihinsa Kekkosta.

5) Muotiasioita ja ulkonäköön liittyviä asioita muistivat/muistelivat monet 40- ja 50-luvulla syntyneet naiset: ampiaispesäkampaukset, sukkahousut, minihameet, Marimekko, hippivaatteet, polvisukat vappuna, tennarit.

6) Vain satunnaisesti oli asioita, jotka kuitenkin muuttivat Suomea ja vaikuttivat monen arkeen nimenomaan 60-luvulla. Sellaisia olivat esimerkiksi kaupungistuminen, e-pilleri ja seksuaalinen vapautuminen, Ruotsiin muutto, lähiöiden rakentamisen alku, maaltapako, sosiaalipolitiikan monet uudistukset, keskiolut, opiskelijaradikalismi, rauhanliike.

MIKSIKÖ tällaisen kyselyn tein?

Luennollani puhun muistitiedosta historian tutkimuksen lähteenä ja mietin miten sen monimutkaisuudesta, vaikeudesta ja ongelmallisuudesta selittäisin opiskelijoille, ja silloin keksin tämän.

Muistitieto kertoo paitsi menneestä, myös siitä ajasta, jolloin muistellaan ja se kertoo myös muistelijoista. Muistitieto on riippuvainen siitä, onko muistelija itse elänyt tapahtumaa ja tehnyt osallistuvia havaintoja asiasta, josta kysellään. Muistellun asian ja muistelun välillä tapahtuneet asiat vaikuttavat myös siihen, mitä ja miten muistetaan.

Tässä minun ”tutkimuksessanikin” näkyy selvästi, että on sekä koettua, opittua että telkkarista katsottua (kolme opiskelijaa kirjoitti lappuseensa että tv-sarja ”Sydämen asialla” on ollut hänen tietojensa taustalla), kuultua (tämän opiskelijaporukan vanhemmat kun ovat enimmäkseen juuri 60-luvun lapsia) tietoa. Myös se, kuka kysyy ja miten kysyy, vaikuttaa. Luentosalissa opiskelijoille pamahti varmasti sellainen ”tenttiin vastaamismoodi” päälle ja täällä blogissa vastanneilla oli aikaa miettiä kauemmin… jne. Mutta kivaa oli! Ainakin minulla. Kiitos kaikille!

Oikeita tai vääriä vastauksia ei ollut, mutta lupasin, että ”jos vastaajia tulee yli kymmenen arvon kaikkien vastanneiden kesken yhden Vuorotellen-kirjani”. Vastaajia oli 18!! ja pehtoori suoritti arvonnan: hänhän vastasi kyselyynkin, mutta en tehnyt arvontalappua, mistä mies kyllä urputti ja aikoi tehdä reklamaation. Mutta kenellehän sen tekee, hyövääkö mitään? Ei, ei hyövää [hulppea sana!]. Ja voittajan lappu näkyy kuvassa oikeassa reunassa:

Siis voittaja (fanfaareja!!!) on KAIJA!!
Vuorotellen kirjan postittelen kunhan saan osoitteen.
ONNEKSI OLKOON!

Elävä arkiston (YLE) sivulla 1960-luvun radio- ja tv-pätkiin on tällainen johdanto

1960-luvulla Suomi harppasi ennätysvauhtia urbaaniin nykyaikaan. Entinen maatalouskansa muutti betonisiin lähiöihin ja napsautti televisiostaan auki ikkunan moderniin maailmaan.
Ihminen kävi avaruudessa ja lopulta Kuussa. Kodit varustettiin jääkaapein, pesukonein ja pölynimurein. Edistysuskoa varjostivat kuitenkin monet kriisit ja tragediat: Kuuban ohjuskriisi, rotusyrjintä, presidentti Kennedyn ja Martin Luther Kingin salamurhat, Vietnamin ja Biafran sodat, Tšekkoslovakian miehitys. Suomikin sai muistutuksen kylmästä sodasta, kun Neuvostoliitto vaati nootissaan sotilaallisia konsultaatioita.

Ulkomaan elävät olivat Suomessa vielä harvinaisia nähtävyyksiä, eikä nainen päässyt ravintolaan ilman seuralaista. Uudet, hämmentävät ajatukset ravistelivat kuitenkin perinnäisarvoja.
Pojat kasvattivat pitkää tukkaa Beatlesin innoittamina, tytöt pukeutuivat minihameisiin, abstrakti taide kummastutti, Hannu Salaman romaani loukkasi uskonnollisia tunteita, kulttuuriradikaalit mursivat seksitabuja, ylioppilaat kapinoivat, pasifistit kieltäytyivät asepalveluksesta, hipit olivat epäsiistejä, ja Eino S. Revon johtamassa Yleisradiossa hoilattiin viisuja yhteiskunnan epäkohdista. Köyhtyvän maaseudun protesti kanavoitui vennamolaisuuteen.
Median ja viihteen merkitys kasvoi huimasti. Ajan pop-idoleja olivat Danny, Kirka, Carola, Katri Helena ja monet muut. Hymy-lehti kohahdutti rohkeilla aiheillaan. Tv:ssä ja radiossa viihdyttivät Jatkoaika, Tarvajärven kilpailut, Spede ja G. Pula-aho, tietovisat ja Heikki ja Kaija. Lapsia ihastuttivat Kylli-täti ja Onni-klovni. Rallikuskit nousivat hiihtäjien, mäkimiesten ja keihäänheittäjien rinnalle autoistuvan Suomen uusiksi urheilusankareiksi.

Monia tuossa mainittuja juttuja oli sekä blogin vastaajien ja työkavereiden että opiskelijoiden vastauksissa.

Voi kuuntele tämä!! Ja tämä on vielä parempi! Entäs koko kaupungin VINSKI! Ja Ota Hota!

Niitä näitä

Oodi kaakaolle

Jos minä vastaisin tuohon asettamaani 60-luku kyselyyn, yksi juttu voisi olla kaakao.

Minun lapsuuteeni, 60-lukuuni, liittyy kaakao. Meidän perhe – ja varsinkin iskä – käytiin jo 60-luvulla Haaparannassa, ja sieltä tuotiin Ögon-kaakaota. Siitä tehtiin aamulla aina kaakaota juotavaksi: 1 tl sokeria, 1 tl kaakaota piti sekoittaa mukin pohjalla hyvin, ja sitten päälle kaadettiin kiehuvaa maitoa. Se oli hyvää, ja sitten oli hyvä lähteä hiihtäen kouluun. Tai pyörällä syksyin, keväin.

Jos oli just tukka (äidin tai kotiapulaisen) letitettävänä silloin kun kaakao oli jäähtymässä, ehti sen pintaan tulla sellainen inhottava ”ketto”. YÄK! Se piti lusikalla onkia siitä pois ja käydä siitä huuhtomassa tiskialtaaseen. Viri-kaakao ja Nesquik-kaakaot tulivat myöhemmin 1970-luvulla, tykkäsin niistäkin, mutta tuo makeuttamaton (edelleen leivonnassa käyttämäni) kaakao oli minusta erinomaisen hyvää.

Kun kansakouluiässä käytiin Virpiniemessä sunnuntaisin hiihtämässä, oli kaakao siellä hiihtomajalla hyvää, parempaa kuin kuuma mehu, jolla poltti aina kielensä. (Olen näitä Virppari-juttuja muistellut ennenkin… )

Kaakao oli lempijuomani silloin, kun olin lasten kanssa kotosalla 90-luvun alussa. Kun tulimme talvella ulkoa pulkkamäestä tai puistosta takaisin, oli ihana juoda kaakaota. Ja minulla oli kaakaota eväänä Keminmaan arkistoreissuillakin. Kyllähän Lapissa, kun on päivän ollut rinteessä, kaakao on hyvää, – eikä Stroh-tilkka siihen ainakaan sitä huononna.

Töissä, iltapäivisin, varsinkin talvella, ja varsinkin kun olen omassa huoneessani [joka on paljon kylmempi kuin tämän talvinen ”majapaikkani” käytävän toisella puolella proffan huoneessa] ja varsinkin kun väsyttää, kun verensokerit ovat kovin alhaalla, haen Humus-kuppilasta mukillisen Tazzaa. Joskus öisin, kun oikein valvottaa, on hyvä lämmittää kaakao. Äsken Cupsolo-kaakao palautti lämmön ja auttaa jatkamaan lukemista.

Kaakao on hyväksi.

Töistä lähtiessä duunin parkkipaikalla piti etsiä auton takapenkiltä jalusta,
telezoomia siellä ei ollut…

Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Taas hampurilaisella!

Käytiinpä pehtoorin kanssa iltasella syömässä Roosterissa. Torikadulla, Riekin talossa on avattu uusi Roosteri-niminen kahvila-ravintola, jossa tarjoillaan erinomaisia kahveja ja hurjan hyviä burgereita. Ja ohessa olevat perunat olivat ylivertaisen hyviä. Ja burgeri oli tehty Viskaalin tilan lihasta, leipä leivottu itse ja kaikki oli hyvää! Ei mikään halpishampurilainen, ei todellakaan fast foodia, mutta kyllä oli 15 euron ja pienen odottelun väärti tuo kokonaan käsitehty annos.

Näytti siellä olevan vaikka mitä ihania baakkelsejakin,
ja erilaisia kahveja, olusia, viiniä ja kaikenmoista makoisaa.

Ja mitä viehättävin miljöö.

Jotta minusta on tullut ihan hampurilaisten ystävä. Mutta raskaat työt, niin on raskaat sapuskatkin. Tai ei tänään niin raskasta töissä, mutta ihan tekemistä. Ja olipas meillä hyvä, tosin pitkän pitkä oppiainekokous: toisenkin professuurin alan määrittelyä pohdimme. Pohdimme porukalla, ja sellaisella porukalla, jossa on vaikka kuinka monta viran potentiaalista hakijaa, ja silti hyvässä hengessä. Sellainen on hyvä juttu, sellainen on reilua ja osoitus työpaikan hyvästä hengestä. Hyvä me.

* * * * *

Eiliseen kuuskytluku-kyselyyn ehtii vielä huomisenkin illan vastailla. Siellä on on jo mukavasti vastauksia, liitä omasi mukaan, jollet vielä ole sitä tehnyt.

Niitä näitä

Levoton unissa ja kysely jossa mahdollisuus voittaa

Sitten kun joku tietää, miten voi sulkea yöunikanavan, niin ilmoittakoon minulle! Kun on konsti, miten nukkua yö, ja nukkua se vielä näkemättä unia, niin kertokaa minulle. Unet uuvuttavat. Pöhköjä unia, joiden jälkeen on aamulla ihan puhki. Haluaisin päästä niistä.

Haluaisin öisin vain nukkua. Levätä, enkä melskata maailmanäärissä, sukellella syvissä vesissä, velloa tunteiden ja tekemisen loputtomissa syövereissä kunnes sudenhetkenä klo 3:38 herään kertakaikkisen tuskastuneena moiseen unimaailmaan, mutta toisaalta toivoen nukahtavani uudelleen… Ja kuu on vasta TULOSSA täydeksi. Nukahdankin, ja unen läpi tajuan, että hitto tämä sama meno jatkuu…

Unien näkemistä viimeisen viikon aikana on varmasti edistänyt kun olen iltaisin viimeksi lukenut Kari Hotakaisen Luonnon laki -romaania. Siinä on unikuvia. Liikaa. Mutta niiden välissä on oivaltavaa, napakkaa, älykästä tekstiä. Kiteytettyjä dialogeja, jollaisia ei ehkä koskaan käydä. Tai ehkä vähäpuheiset ihmiset käyvät. Minä en ole vähäpuheinen. Olen tänäänkin puhunut. Paljon.

Paljopuheinen, vähäuninen? Ei hyvä yhdistelmä. 😉

’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’

Sitäkin minä yöllä mietin, että voisittekohan te blogissani piipahtajat auttaa? Osallistua empiiriseen, hyvin vakavamieliseen (heh, todella!) tutkimukseeni?

Olisiko mahdollista, että mahdollisimman moni teistä kirjoittaisi kolme sanaa tai sanaparia (adjektiiveja, erisnimiä, substantiiveja, verbejä), jotka tulevat nopsasti mieleen kun sanon 60-luku.

Ja jos vielä samaan vastaukseen voisit laittaa vuosikymmenen, jolla olet syntynyt, niin se olisi tosi hienoa. Oikeaa vastausta ei ole, mutta jos vastaajia tulee yli kymmenen (mieluusti enemmän) arvon kaikkien vastanneiden kesken yhden Vuorotellen-kirjani (niitä ei ole enää montakaan).

Siis kirjoita kommenttilokeroon kolme sanaa (tai sanaparia), jotka tulevat mieleen kuuskytluvusta. Ei haittaa, vaikka olisivat samoja kuin mahdollisesti edellisellä vastaajalla. Äläkä mieti liian kauan.

Olisipa tosi mukava jos moni osallistuisi. Kerron sitten jonkun päivän päästä ”tutkimustulokset” ja sen, mihin tällä jutulla pyrin. 😀

Paikoillanne, valmiina, nyt: 60-luku!

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Kuukauden kuva vuodelta 2013

Koskapa harvoin olen iltaisin kameran kanssa ulkona, päätin jo perjantaina, että lauantaina aamulla varhain lähden kuvaamaan kaupungin valoja, lähden niin varhain, että on vielä pimeää. Eilen niin tein.

Ensimmäisenä Möljälle. Taivaankansi liki pilvetön, näytti, että ei tule sellainen harmaa päivä kuten tuntuu olleen kaikki edelliset päivät, viikot – olleen ainakin kuukauden ajan tai kauemminkin. Ja varhain liikkeellä olo paljasti, että Toppilansalmen uusi silta on valaistu hienosti.

Ja sattui hyvin, että Hannalassakin (kesäkuvien pariin ja talon historian täältä KLIKS) oli jo aamulla joku touhuamassa. Koko talo oli valaistu!

Toppilansaaresta ajelin kaupungille, jossa sielläkin vielä kovin hiljaista. Ja viimaista. Ui-jui, että tuuli kylmästi.

Päivän valjetessa toimittelin pikaisesti muutaman asian, vein äidille herkkuja Caritakseen
ja sieltä lähtiessä ajelin rautasillan kautta…

Mitä näet alla olevassa kuvassa?
Koivun, joen, voimalaitoksen, Puutteenperän rannan?
Aivan, mutta siinä on AURINKO!
Auringon valo heijastuu rantaviivaan. Ja kuvassa on valo.
Ja lumi tuo valon kaupunkiinkin.

* * * * * * * * *

Kuvasin eilen myös siiloja.

Viime vuoden kuukausikuvauskohteekseni valitsin Toppilansalmen siilot ja niiden tuhon ja uuden elämän. Mistä on kysymys? Kurkkaa tuolta:

https://www.satokangas.fi/blogi/2013/02/kuukauden-kuva-siilojen-tuho-ja-nousu/

Tavattoman vähän, enkä todellakaan kuukausittain, olen kuvia siiloista julkaissut. Aika tunnollisesti olen kyllä niitä käynyt, vähintään kerran kuussa, kuvaamassa. Omasta mielestäni kyllä joka kuukausi olen käynyt, mutta muutaman kuukauden kuvat ovat jossain hävöksissä – tai jopa deletoitu.

Tässä kuitenkin setti joka tietokoneen kätköistä löytyi:

Heinäkuu 2012

Marraskuu 2012

Tammikuu 2013

Helmikuu 2013

Maaliskuu

Huhtikuu

Heinäkuun aikana toinen tuettu seinä luovutetaan. Tuet ja seinä poistuvat …

Elokuussa puretaan toinenkin tuettu seinämä.

Lokakuun kuva puuttuu: sen aikana nousee taustalle Toppilan lämpövoimalan toinen, uusi piippu.

Tammikuu 2014 (eilen)

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla ja voit nuolilla siirtyä kuvasta toiseen)

Siilojen rakennusprojektia seurataan myös ”Kulmuri”-blogissa. Siellä on kuvia rakennustyömaalta ja sisältä.

Edellisten vuosien kuukausikuvat löydät täältä: 2010 (Puutteenperän 12 kuukautta) ja 2011 (Merikosken yläkanavan vuosi).

Varmasti käyn vielä seurailemassa, miten rakennustyö etenee, mutta mitä tänä vuonna kuvaisin? Ehdotuksia? Oulussa joku sellainen paikka, jossa näkyvät vuodenaikojen vaihtelut?

Niitä näitä Ruoka ja viini

Nyyttärit rulettaa

On loppiaisnyyttäreiden aika. Loppiaista voi ihan hyvin viettää tänäänkin. Tänään on enempi loppiaskelikin kuin viime viikolla. Koin kylmyyden oikein tosissani kun aamun pimeydessä olin Möljällä ja kaupungissa kuvailemassa.

Niitä kuvia lisää sitten huomenissa, mutta nyt kerron, mitä ollaan viemässä viinikerhon perinteiseen loppiaispöytään. Taas – kuten lähes aina – varasin kala/äyriäis tms. osuuden. Ja ”Oulu a la Carte” -kirjasta löytyi pienet nappiset, jotka vaikuttivat tarkoitukseen sopivilta. Olihan se tarkoitus leipoa itse saaristolaisleipä, mutta eilen iltasella ei ollutkaan kotona maltaita, joten jäi leipomatta. Mutta Antellin saaristolaisnappiset ja ruisnappiset kyllä toimivat.

Ohjeet on neljän hengen annoksiin, minä tein kolmikertaiset kun meitä on se kymmenen.

Muikunmätiä ja maa-artisokkamoussea

200 g maa-artisokkiaa
2 dl kermaa
2 dl vettä
suolaa ja valkopippuria
100 g muikunmätiä
punasipuli
tilliä

Kuori maa-artisokat, mittaa kattilaan vesi ja desi kermaa. Lisää artisokat ja keitä kypsiksi. Kaada puolet liemestä pois kattilasta ja soseuta. Suolaa ja pippuroi. Jäähdytä massa. Vispaa loppu kerma vaahdoksi ja sekoita jäätyneeseen massaan. Laita moussea ruis- tai saaristolaisleivälle, lusikallinen mätiä ja sitten punasipulia.

Graavisiikatartar ja sitruuna-tillikreemi

200 g graavisiikaa
1 sipuli
mustapippuria
tilliä
oliiviöljyä

Kuutioi siika pieneksi, mausta pippurilla, tillillä ja lorauksella oliiviöljyä. Sekoita hyvin.

Sitruuna-tillikreemi

100 g smetanaa
sitruunan kuori, tilkka mehua
suolaa, mustapippuria
sokeria ripaus
tilliä

Vatkaa smetana vaahdoksi, mausta raastetulla sitruunankuorella, -mehulla ja muilla mausteilla.

Peitä saaristolaisleipä tartarilla, lusikoi päälle kreemiä, koristele tillillä.

Kunhan illan päälle nyyttäreistä palaudumme, voin tähän lisäillä, mitä muut olivat tuoneet.

~~~~~~~~~~~~~~~~

klo 22:38 Kylläisenä, mukavan illan jälkeen olemme kotiutuneet, ja voin liittää kännykameralla otettuja kuvia illan kattauksesta.

Alkuun saimme thai-keittiön keiton. .. Hmmm hyvää, kevyttä, mukavasti chiliä.

Broilerinmaksapaté sopi erinomaisesti salaatin kanssa. Viimeisessä Glorian Ruoka ja viini -lehdessä on tämän erinomaisen salaatin ohje. Muista dukkah! Se on tulossa Suomeenkin jäädäkseen?

[Miksi nämä kännykällä otetut kuvat tekevät ruoista vihreitä!? ]

Välissä tarjolla oli meidän nappisleipäset: maa-artisokkaleipä muikunmätineen sai kiitosta. Eikä kukaan moittinut siikatartariakaan 🙂

Pääruokana saimme piiiiitkään kypsytettyä possunposkea. Erinomaisen hyvää oli se. Ja jälkiruoka! Suklaafondant vadelmien ja kermavaahdon kera. Minähän sanoin, että nyyttärit rulettaa.

Niitä näitä

Vaihtoehtoja

Lehdessä luki, että nyt voisi olla revontulia näkyvissä. Koko maassa olisi mahdollista nähdä tähtisumua, tai siis aurinkomyrsky! Ja heti minussa herää hillitön ikävä pohjoiseen! Että kannattaisi ensin, ennen kuin kuvittelee ottavansa vuosisadan komeimmat revontulikuvat, harjoitella laajakulman kanssa, varmistaa, että taivas on tähdessä, asetella jalusta ja itsensä pohjoiseen päin aukeavan aukeaman reunalle. Paras ajankohta olisi ennen puolta yötä.

Muistan kuinka niitä usein olen nähnyt. Joskus kuvannutkin, – ja haluaisin taas yrittää.

Auroras Now (elikkäs netin revontulivahti) näyttää, että Kilpisjärvellä ja Utsjoella todella magneettikenttä värähtelee, aurinkomyrsky (kiehtova ilmaus!!) on lähellä. Vielä tarkistan netistä, että NASAkin on todella perunut jotain suunnattoman tärkeää mittausta ja koetta, koska juuri NYT aurinkomyrsky ja revontulet saavuttavat maan.

Ja mitä on todellisuus? Oulussa käy vihmova tuuli, on pakkasta ja pimeää, on ihan hiton kylmää [ei, en valita, kerron vain tosiasiat, ja pakkastahan on odotettu, – älä ihminen valita!] joten ei tule pieneen mieleenkään lähteä tuonne ulos jalustan kanssa tai ilman etsimään taivaankaaresta revontulia. Jos niitä on, niin olkoot!

Tämä perjantai-ilta on tehty ihan muista asioista kuin revontulten kuvaamisesta.

Viini nimeltä Pehtoorin nimikkohöyry? Yritin taas nauttia Sauvignon Blanc -rypäleestä tehdystä viinistä, mutta kyllä ”Pecan” sai enimmät nauttia, huolimatta siitä että ruokana oli kalaa, ei viini ollut minulle mikään erikoinen ilon aihe. Nimikkoviinin mies piti siitä. Sanoi, että oli hyvää, aika voimallista, mutta hyvää. Siis te, jotka SB-viineistä pidätte, tässä vinkki.

Ja ruokana oli? Oli lohta. Suola/voileipäkurkku on lohen kanssa oivallista. Kuin myös pintaan sivelty hunajasinappi. Kaikenmoista sitä tulee ”pikaistuksissaan” (lue: nälissään) kokeiltua. Mutta ei huono: sinappi ja suolakurkut lohen kanssa ovat hyvä yhdistelmä.

Nämä ovat kirjoituspöydällä odottamassa … toivottavasti ennen sunnuntai-illan päättymistä ovat ”käsitellyt”.

Niitä ennen kuitenkin tutustun tähän. Joku roti pitää olla viikonlopussakin.

Huomiseksi pitäisi kehitellä viemiseksi nyyttäriruokakin…. Onhan minulla visio…

Bloggailu Valokuvaus

Katkos

Eilen illalla kymmenen kieppeissä kirjoitin tällaisen ”muistiinpanon”:

Kummallinen ilta.

On satanut lunta. Pakastuu.

Olen silittänyt.

Lukenut ja arvioinut kertakaikkisen kiinnostamatonta gradua.

Puhellut äidin kanssa puhelimessa pitkän tovin.

Etsinyt kadoksissa olevaa kirjaa. Kahtakin.

Pari, kolme – kuusitoista! kertaa yrittänyt kirjoittaa blogiin ”päivän sanan”, mutta webbihotellini, jossa Tuulestatemmattu majailee, on ollut koko illan remontissa tai peräti kaatunut, joten ei mahdollisuutta päivityksiin.

Niinpä illan ”koneellaistumiskiintiöstä” liikeni aikaa kuvien muokkailulle.

Ja nyt tässä perjantaiaamussa lupaan pyhästi – jos internetti vain suo – että ette tänään, tai ihan lähiaikoinakaan, enää joudu näkemään kuvia tuosta tai muistakaan vanhoista herätyskelloista. Muista kelloista ehkä sitten sitäkin enemmän… 🙂

Jospa viikonloppuna näkyisi sinistä taivastakin – voisi kuvata vaikka sitä. Mieluusti näkisin ja kuvaisin.

Niitä näitä

Salakuuntelua

– Vaikka kuinka yritän, niin aina menee kolmeen, neljään. Kyllä ei millään jaksais nousta näin aikaisin ylös …
– Joo mulla ihan sama. Ja kun nää luennot alkaa vielä niin aikasi. [Hei haloo! Luento alkoi kymmeneltä.]
– Loman jälkeen rytmit ihan sekasi…

Minullakin on. Tai siis on tullut joka ilta valvottua, luettua, touhuttua puolille öin, ylikin. Ja se on minulle ”rytmit sekaisin”. Nukkumaan kuuluu mennä yhdeltätoista. Minun ainakin kuuluu. Herätä kuudelta tai vähän ennen. Joskus kellonsoittoon vasta puoliseitsemältä, – se on melkein ”rytmit sekaisin” jos herää niin myöhään. No mutta kukin tavallaan.

Ja sitten toisessa yhteydessä tänään yksi sitruuna. Että voi ihmisellä olla elämä vaikeaa! Tai en minä tiedä ehkä oikeasti onkin, mutta tuntuu, että tämä persoona on sellainen syntymähapan. Ympärillä oli mukava keskustelu menossa, nauruakin, eläväistä nuorta porukkaa kuppilan pöydän ympärillä ja sitten yksi myrkyn niellyt, joka satunnaisesti kommentoi muiden iloista keskustelua jollain täysin niittaavalla kommentilla. Tai valittamalla.

Satuin istumaan yksikseni iltapäiväkahvilla odottaessani yhtä vierasta palaveriin Linnanmaalle ja pakosta tuli naapuripöydän tapahtumia seurattua. Ja jäin miettimään noita äkkivääriä, nurinkurisia, mielensäpahoittaneita ja mieltenpahoittajia. Sellaiset ovat oikeastaan nuorten joukossa harvinaisempia kun jo aikuisten ihmisten ja varsinkin omaa ikäluokkaani olevien naisten joukossa. Ehkä juuri siksi niin kummissani kuuntelin tuota ja jäin miettimään, millaista se on mököttäjien, nirppanokkien ja kaiken-kivan-kurjaksi-kurttaavien elämä? Näin äkikseltään voisi ajatella ettei erityisen riemullista ja rentoa.

Amarylliksellä ei ole rytmit sekaisin: se on jo menossa levolle.
Mutta onkin se kukoistanut!

Niitä näitä Yliopistoelämää

Hajamietteitä opettamisesta

Tähän se nyt taas sitten meni: olen tässä yrittänyt viimeisteillä huomista luentoa, ja jäin sitten leikkimään näiden kellojen kuvien kanssa. Näistä voisi kyllä saada mukavan kolmen taulun setin työhuoneen seinälle, ainoa vaan että tuo tapetti taustalla on vihreä.

Pitäisihän se osata photarilla muuttaa siniseksi? Miksi minä olen unohtanut kaikki tuollaiset keinot? Siksi kun minä en ole (ehtinyt) treenaamaan mitään kuvankäsittelyä pitkään aikaan.

Eikä nytkään pitänyt mitään kuvankäsittelyjuttuja ryhtyä tekemään. Hakemaan vain kuvitusta luentoon. Huomenna kun on tarkoitus puhua ajasta. – Eikö historioitsija aina luennoi ajasta? No, joo, mutta nyt vähän teoreettisemmin.

Tänään minua kyllä hieman huoletti kun en seminaarin aloitusistuntoon mennessä jännittänyt ollenkaan. En ollenkaan. Varmaan eka kertaa ikinä en hitustakaan jännittänyt. Ja vähän luulen, ettei se ole hyväksi. Pieni jännitys on osoitus siitä, että välittää, miten juttu menee. Enkö tänään sitten välittänyt? – Kyllä, luulisin. Mutta silti en jännittänyt.

No, mitenkö se sitten meni? Ennätyksellisen lyhyesti. Sekin vielä! Enkö siis innostunut kun kerran kaksituntinen ei tullut täyteen ja vauhdilla asiaa? Ehkä innostuin, ehkä en. – Tai noh, innostuin minä, mutta ehkä en sittenkään niin paljon kuin joskus. Sitä paitsi olin tylsä ja kerroin opiskelijoille suoraan, että tutkielman teko ei synny inspiraation voimalla, vaan tarvitaan (Turun opintojeni aikaisen proffan sanoin) perspiraatiota: Verta, hikeä ja kyyneleitä! Noh, ainakin hyvä istumalihaksia. Se on pitkällistä puurtamista. Inspiraatiota ei kannata jäädä odottelemaan, kelloon ei auta tuijotella, on vain tehtävä. Ja kyllä se ”flow” sieltä sitten tulee. Tulee se!

Minullekin huomisella luennolla? Toivottavasti ja todennäköisesti. Arjen historia on kuitenkin minun viimeisen kymmenen vuoden aikana tekemistäni/pitämistäni luentosarjoista se mieluisin, parhaan palautteen saanut, aina itsellekin uutta antava. Nyt pääsen pitämään sen kolmannen kerran. Arkeen paluu siis moninkertaisesti, mutta arjessa onkin hyvä. 😉