Karkkilakossa oleva miniä totesi, että suklaafondantia ei lasketa karkiksi, vaan kakuksi. Ihan oikeassa on miniä: ei lasketakaan karkiksi, mutta hyväksi jälkkäriksi lasketaan äänin neljä nolla! Ja ihan pelkkää kaloria on tämä jälkiruoka, joten onneksi tuli topakasti aamulenkki tehtyä.
En ole ennen fondantia tehnyt, mutta teen toistekin. Ja tuo kermalikööri-jäätelö tuossa ohessa: erinomaisen helppo ja hyvä lisuke! Josko jota kuta kiinnostaa, niin ilmoittautukoon kommenttilootassa, voin reseptin tänne postailla.
Onneksi jälkkäri oli nappisuoritus, sillä pääruoka [lihakääryleet muusin kera] ei ollut ihan se mitä olin toivonut, mutta… mutta minä yritän vielä! Ja kyllä, kyllä ne kaikki kuusi isoa käärylettä kaikesta huolimatta aika äkkiä upposivat, eikä Juniori syönyt niistä kuin kaksi ja puoli. 😉
Mutta nyt ei reseptiikkaa, vaan – yleisön pyynnöstä – terveisiä Meksikosta.
Edelliset terveiset postittelin ennen joulua, (täällä KLIKS) joten nyt vielä palattava jouluunkin:
Tällä erää reilusti yli kolme kuukautta Monterreyssä ollut esikoinen vietti ”lyhyen” joulun ystävänsä Ana Karenin perheen kanssa.
Merkillisintä meidän lapsesta oli, että ”syötiin hirmu nopeesti”. Iltamessun jälkeen (jossa ”koreografia oli paljon liikkuvaisempi kuin meillä: ylös, alas, polvilleen, ylös, rukoillaan, istutaan, ylös, jne.”)
ja tämän myötä siunauksen tulevalle vuodelle (miksi minulle tuli mieleen meidän puuromanteli??) ja kuinka ollakkaan tämä pohjoisesta Martinezin suvun joulunviettoon tupsahtanut pohjoisen blondi sen tietyn jakeen sai, ja sitä myöten siunauksen tälle vuodelle. Noh, siitä en ole pahoillani. 😉 Kaikki suojelus ja siunaus, varjelus ja varovaisuus on tervetullutta!
Jouluyö oli jatkunut erinäisten pelien ja arpajaisten merkeissä.
Joulu meni nopsasti, ilman pitempiä vapaita. Uuden vuoden kestit olivat sitten esikoisen ja kämppiksensä luona. Tilaa kun nuorilla naisilla siellä on! Nyt ovat vihdoin saaneet ”lukaaliinsa” kolmannen tytön (= nuori lakinainen), joten 800 euron vuokra jakaantuu useamman kesken. Hyvä niin, markkinointipäällikön tienesti kun kuitenkin on aika vaatimaton.
Mitenkö menee töissä? Yhden skypen aikana lapsi ilmoitti, että ”olen oppinut hallitsemaan ja sietämään stressiä entistä paremmin. .. ” ja samaan hengenvetoon kertoo, kuinka tekee paljon sellaista, mistä työsopimuksessa ei ole edes pienellä mainittu, mistä ei tiennyt Binbitillä koskaan huolehtittavankaan… Kertoo oppineensa espanjan niin että ymmärtää muiden jutut, vielä ei paljon itse puhu…
Kuulemme että ennen joulua firmassa oli ”tapana” järjestää ”viikottaiset potkut” jollekin, ja kun kuuntelimme perusteita, olimme vakuuttuneita, että suomalaisesta tai sen kaltaisesta työsuhdeturvasta ei Meksikossa oltu kuultukaan [ja minä pöhkö mielessäni toivon, että esikoinen jotensakin mukavasti mokaisi, tulisi erotetuksi ja sitä myöten kotiin! Ei ole lasta ainakaan vielä näkynyt!].
Pyysin lähettämään kuvia arjestaan. Tässäpä niitä. Salsaa, guacamolea, limeä chiliä, — tämähän me tiedetään…
Oxxo vasemmalla on lähikauppa. Sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, alla oleva kuva on lapsen ”kotikadulta”.
Matkalla töihin, vai sittenkin jonnekin kaverin luo? Töihin kun ei ole kuin muutaman korttelin matka.
Joka tapauksessa taksin kyydissä matkaaminen on usein arkea, ja edullista.
Jouluaaton aamupäivällä lapsella oli edessään tällainen näkymä ….
Mutta onhan sitä vapaa-aikaakin: mariachi-musiikki on osa Meksikoa.
Ai niin, sää? Nyt siellä on aika lämmin… Lämpötilojen vaihtelut kuitenkin aika hurjia. Milloin lapsi tekstailee kulkevansa shortseissa, milloin palelevansa töissä niin, että sormet eivät läppärillä toimi….
Loppiaisen jälkeen sattui niin, että Väli-Amerikassa oli kylmempi kuin Oulussa…
(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)
.JPG){kind=link}