Tuulestatemmattua

Käykö muille ikinä niin kuin minulle tänään…

Kun on aamulla herättävä juuri tiettyyn kellon aikaan, toisin kuin nykyisin yleensä, niin alat aamuyöllä joskus neljän jälkeen herätä puolen tunnin välein katsellen kelloa, varmuuden vuoksi, torkahdat taas, ja taas säpsähdät hereille… Olin aamusella luvannut viedä Tyttären lentokentälle, eikä ollut kyse edes mistään aamun rahtivuorosta (klo 6) vaan kotoa piti lähteä vasta varttia vaille kahdeksan. Itse asiassa ihan ”normiheräämisellä” olisin ehtinyt ihan hyvin. Mutta kun oli ”välttämätöntä” — siis kuuden jälkeen en nukkunut. Typerää. Hyvin ehdimme, ja pieni ikävä iski tietysti heti,  –

Entä yritätkö ikinä ”opettaa” itsellesi välinpitämätöntä asennetta tai sellaista ”kuin vesi hanhen selässä”- tai teflon-suhtautumista johonkin elämäsi pysyvään juttuun, joka ei ole kunnossa, mutta jolle et voi mitään? Hoetko itsellesi: lopeta, unohda, älä enää jaksa välittää, älä enää yritä, et voi mitään… , .. Sellaistakin olen tänään tehnyt. Kovasti iltapäivän ulkoiluhetkissä omassa mielessäni sellaista harjoitin. Aika surkein tuloksin.

Entä kuinka sujuu uuden asenteen omaksuminen omaan tekemiseen ja aiempien tapojen muuttamiseen? Tässä iässä?! Tässä kohti kalaasijuhlaa mennään, ja minähän pidän siitä, että asiat tehdään niinkuin ennenkin, mutta nyt!  – Lerppuilen vähän kaikessa… Onneksi Pehtoori jaksoi asennella pöydän isoksi ja on huolehtinut pihasta ja puutarhasta, minä sitten vain puhdistelin laseja ja aterimia, katoin pöytää, vähän kuin toisella kädellä. Missä on kattauksia ”harrastava” R.?

No mutta, se mikä on tänään on ollut enemmän kuin ihanaa, on lämpenevä sää. Kesä on palannut.

Iin Haminassa museoalueen reunalla on Museokahvila Huilinki. Sinnepä suuntasin tänään aamupäivällä, systerin kanssa sovittu lounasmeetinki sinne. Emmekä suinkaan olleet ainoat, siellä oli vaikka ja kuinka paljon lähityöpaikoista ruokatuntilaisia, ja taisipa olla jokunen turistikin. Oli yllättäen niin lämmin, että päätimme syödä pihalla. Hyvä kotilounas, salaattipöydän ja jälkkärikahvin ja piirakkapalan kera maksoi kympin, – ei paha. Yläkerrassa on museoesineistöä, tukkikämppä sisustettuna ja pientä tilpehööriä – kannattaa käydä katselemassa jos paikan päälle satut. Tämähän on talvellakin auki, joten hyvä vaihtoehto ABC:lle.

Lounaan jälkeen ajelin vielä tunteroisen Iitä ristiin rastiin, kuvailin ja katselin. Hamina on kyllä viehättävä, mutta merkillisen vaikea siitä on saada tunnelmallisia, idyllisiä kuvia. Semminkin kun ei kehtaa ihan ”päin taloja ja pihoja” kuvailla. Joku talvi-ilta voisi olla parempi…

Pitkältä tuntuneen kesätauon jälkeen meidän oma kotisiivooja S. tuli tänään jo heti aamusta, mistä oli oikein iloinen ja oli juhlaa iltapäivällä palata puhtaaseen kotiin. Olin ilmoittanut Pehtoorille ja tyttärelle, että tänään ei meidän keittiössä ole sapuskaa, joten olivat hekin molemmat hankkiutuneet omille teilleen ja tahoillaan syömään. Tyär oli päivän kaupunginkirjastossa tekemässä harjoitustehtäviään ja koodaamassa projektiaan. Kesäopintoja voi suoritella etänäkin. Ja sitten illansuuksi kummipojan luo ja kanssa pelaamaan. Ja kun Tytär palasi äsken tänne kotikotiin tuli Apsulta itkunsekainen ääniviesti, kuinka oli tullut heti ”ikävä Saanaa”.

Päivässä paljon plussia ja iloja, ja sitten myös sellaisia pohjaimujuttuja. Eikä kovinkaan kesäistä.

Kolmen viikon päästä on paistinkääntäjien kapituli Rovaniemellä, ja kun minulla ei ole siellä mitään varsinaista pramilla oloa, en ole kovastikaan vaivannut päätäni, mitä tänä vuonna laitan päälleni. Ja kapituleissa on oltava ainakin kolme asukokonaisuutta, joista yksi on iltapuku. Tämä on meille kymmenes kesäkapituli, johon osallistumme, ja kun todellakaan en ole joka kerraksi uutta pukua laittanut, itse asiassa ”vain” kaksi ihan vain kapitulin Grand Dineria varten hommattua, ja sitten olen käyttänyt ja muokkauttanut akateemisia juhlia varten hommaamiani pukuja.

Laskin tänään, että minulla on kuusi iltapukua, joita olen kierrättänyt vuodesta toiseen karonkoissa ja kapituleissa, ja parissa muussa juhlassa. Ensimmäinen on oman karonnkani puku vuodelta 2004. Pari pitkää pukua on ollut ns. saattohoito-osastolla jo pitkään. Tänään otin asiakseni käydä garderopiani läpi ja voilá – sieltä löytyi sovellettavaa. Toinen saattohoitopuku mahtui kuin mahtuikin päälle, ja yhdet ”kultahousut” vien ompelijalleni muokattavaksi. Mitä opimme tästä: ihan kaikkea ei kannata laittaa heti kiertoon, ei varsinkaan kalliita kamppeita. Ja toiseksi: hyvä ompelija on enemmän kuin hyvä asia naisen elämässä.

Eevis jäi tänään eka kertaa vain veljensä kanssa meille vanhempien lähtiessä asioille. Eikä mitään ongelmaa, vaikka tyttö on niin äitinsä perään, ettei mitään rajaa. Ihan huomattamatta katseltiin kaappiakelloa, käveltiin mummin taluttamana ympäri huushollia, papan laulaessa ihmeissään katseltiin maailmaa ja koetettiin olla piittaamatta isoveljen ilmiselvästä mustasukkaisuudesta.

Kaikesta kylmyydestä huolimatta tänäänkin 30 km pyöräillen. Kuva on viime viikon joltain aamulenkiltä Poikkimaantien (Saarelan) sillan luona olevalta kääntöpaikaltani. Tänään tärkein ja pisin pysähdys Caritaksessa.