Tuulestatemmattua

Verhojuttuja mietin. Ei en aio pitsiverhoja laitella. Kuva on Langin Kauppahuoneen ikkunasta Pekkatorille. Eli viikon takaisen reissun kuvasaalista, joten olen tänään ”kehittänyt” ja toimitellut eteenpäin. Mutta tähän työhuoneeseeni haluaisin vaihtaa verhot. Nuo nykyiset ovat olleet kai sen kymmenen vuotta, ja vaikka ne on monen mielestä aika hienot, ne eivät ole koskaan olleet ihan minun makuuni. No itseä voin vain syyttää… Ihan itse valinnut kankaat ja tilannut ompelun ja ostanut. Mutta nyt haluaisin vaihtaa.

Muutoinkin sellainen ”ylöspanon” päivä. Ei paljon ajatuksia, vain kaikkea pientä tekemistä sekä palelemista ulkoillessa. Pieni päivä.

Jotta emme unohtaisi.
Oli kuvattava jopa horsmia, jotka itseasiassa olivat oikeinkin kauniita joen syvänsinistä väriä vasten.

Syvä keskikesän värimaailma ilahdutti, ja se, että vielä oli aika lämmintä. Heinäkuinen kesäsunnuntai kului pääosin kotihommissa. Ajattelin kun – vihdoin, monen vuoden jälkeen – vaihdoimme Festan isoihin kukkaruukkuihin mullat, samalla luutusin lattian ja muutenkin jo Kalaaseja(kin) varten siivoilin, että kirjoitanpa sitten blogiin siitä, miten VALTAVA urakka on tullut tehdyksi. Kun sitten katsoin kellosta kuinka monta tuntia hillitön raadanta olikaan kestänyt,  niin hädin tuskin parituntinen oli puuhassa kulunut. Mutta omassa päässä tämä tekemättömänä ollut homma oli taas kerran kasvanut ajatuksissa paljon todellisuutta isommaksi. Mutta siis. Pukki ja oikeinmerkki: done! Ja siitä hyvä mieli.

Tiedättkekös, mitä aamun tein? – Istuin tietokoneella ja surffailin pitkin Eurooppaa. Ihan hillitön matkakuume. Ensi kesän perhelomaa suunnittelin; mitään sellaista lomaa ei varsinaisesti ole päätetty viettää, mutta so what!  Etsin vuokrattavia taloja ja sopivia lentoja Ranskasta, Kroatiasta, Como-järveltä. Hyviä pyöräilyreittejä Alsacesta ja Champagnesta. Patikkareissuja Andorrasta ja Alpeilta. Ja sitten vaihdoin matkakohdetta ja ajankohtaa kahden hengen talvilomaksi: Madeira on aina hyvä vaihtoehto. Mutta toisaalta jos lämmintä haluaisi, mutta ei kovin kallista reissua, eikä pitkiä lentoja, niin miksei sittenkin Kanaria.

Parin tunnin seikkailun jälkeen luovutin. Mikään ei kolahtanut ratkaisevasti. Kuume laski, mutta en epäile hetkeäkään, etteikö se pian jälleen nouse. Varsinkin jos nämä lämpimät kelit tästä hiipuvat.

Brunetti avasi silmät ja katsoi Massimoa. ”Hyvä”, hän sanoi,

Noin se loppuu. Donna Leonin viimeisin dekkari ”Maalliset jäännökset”.

Juuri tällainen päivä, tällainen helle, kuin tänään on ollut, on varattu kesän Donna Leonin dekkarille. Kesään kuuluu Brunetti. Ja sitä ei kuulu kuunnella kuulokkeilla pyöräillessä pitkin Oulun ja sen ympäristön pyöräteitä, vaan sitä kuuluu lukea kirjana iltasella kotipihalla, lukea kirjana, jossa on kirjanmerkki ja jossa on paperia, kannet ja tuntuma. Eikä haittaa vaikka aurinko laskee naapurin korkeiden pylväshaapojen taakse. Pihalla on vielä lämmin, päivän auringossa ollut iho hehkuu lämpöä ja ruskettunutta oloa, kroppa on raukea liikkumisesta, kesäruoasta. Pihalla tuoksuu ja tuntuu siltä kuin Umbrian, Toscanan, Katalonian vuokratalojen pihoilla vuosia sitten. Kirja auttaa unohtamaan ympäröivän maailman ja huolet, on lämmin, on kesä, on dekkarin aika. Eikä hetkeen mikään häiritse olemista.

Jostain kaukaa kuuluu – kun osaa kuunnella – musiikkia. Onhan Qstock-viikonloppu. Qstock ei ole meitä ennenkään houkutellut, mutta vuosia juuri tämä heinäkuun viimeinen perjantai on ollut paistinkääntäjien piknikpäivä. Nyt se on siirretty ensi perjantaiksi, jotta myös ammattilaiset, jotka tänään palvelevat festarikansaa pääsisivät mukaan. Ja vuoden päästä on sitten piknikin 10-vuotisjuhla. Siihen minulla on suunnitelma… mutta katselemmepa.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Aamuun heräsin pienen tuhisevan pojan vierestä. Me olimme nukkuneet hyvin. Lapsi jäi vielä unille, kun mummi lähti suihkuun ja puuron keittoon. Yökyläläinen heräsi sitten tuntia myöhemmin, ja käytti edelleen oikeuttaan olla ”mummin lellipentu” ja söikin aamiaiseksi vain paahtoleipää unohtaen puuron. ”Meillä ei oo tämmöistä”.  Ja sitten selvisikin, että kotona paahdin on musta ja mummilla harmaa, – ei sittenkään niin erityistä moinen herkuttelu. 😉

Ja aamutoimien – ja datailujen – jälkeen mietimme, että voisi olla hyvä käydä katsastamassa Hugo-puisto kesäkuosissaan. Sinne siis. Autolla, mistä mummi oli kyllä vähän ihmeissään, mutta Apsu kyllä juoksutti leikkipuistossa niin paljon, ettei pyöräilyn skippaaminen haitannut. Yhteistuumin päätimme kyselemättä keneltäkään, että terveellisen lounaan voi korvata kunnon jäätelöllä, ja lähdimme yksissä tuumin Merijalinrannan jäätelökioskille. Suklaata ja soleroa, – molemmille kippoon, Apsulle iso, mummille pieni. Eikä minun kirjallinen taitoni riitä kertomaan siitä onnentunteesta kun istuimme Hartaanselän rannalla penkillä jätskejämme syöden… Ei siinä ollut mitään ihmeellistä, ja silti oli niin paljon.

Puoleltapäivin ”palautin” Apsun kotiinsa, jossa kohtaaminen pikkusiskon kanssa oli hellyyttävä. Kumpi oli onnellisempi? Eevis vai Apsu? Joka tapauksessa kotiin meno ilman itku-potku-raivareita. Ja luvattiin, että huomenna nähdään ja pian mennään Tietomaahan.

Mummi kotiutui, ja erinäisten puhelujen jälkeen lähti polkemaan kohti Haukipudasta. Olihan melkein koko matkalle valmistunut uusi asfaltti. Jihuu. Mutta kyllä helle tuntui polkiessa. Ja uusi asfaltti on ”takkuista” poljettavaa… OIkeasti se tuntuu tahmealta, ja hidastaa kulkua. Mutta en valita. Aurinkoa, lämmintä, liikkumista. Ja takaisin.

Kotipiazzalla aika herkuttelulle. Pehtoori oli käynyt kaupassa (vain vähän ohjeistettuani 😉 ) ja meillä vähän sovellettu paellasapuska. Erityisesti mustekalat olivat herkkua. Ja oli kaikki.

Olisko tähän helteeseen sopinut mikään paremmin? Vaikea kuvitella.

Illan tullen vielä viestejä ja tapaamisia (huolta ja tekemistä). Ja pihalla vielä lämmin, nytkin.

Paripäiväisen yksinolon jälkeen tänään paljon kontakteja, puhumista, tapaamisia. Ja tänään nukuttuani viime yönä paremmin ja kauemmin kuin kuukauteen tai kahteen ja oltuani liikkumatta mitenkään erityisesti (ei kilometriäkään pyörällä) olen väsyneempi ja saamattomampi kuin aikoihin.

Aamukymmeneltä oli kampaaja – vihdoin ja onneksi. Sieltä kaupan kautta äidin luo, ja perinteinen ”kesälomamatka” saattoi alkaa. Kävimme hautausmaalla aika pitkällä pyörätuoliajelulla, luennoin Oulun historian henkilöistä niistä omasta mielestään juurikaan kiinnostumattomalle äidilleni, joka kuitenkin kyseli koko ajan lisää. 😀 Jatkoimme kaupungille, pienelle saitterille autolla, ja sitten  taas ”jalkauduimme” vilkkaseen torielämään. Ja rullailimme Sokeri-Jussin Kievariin Pikisaareen.

Pehtoorikin tuli seuraksemme syömään. Leppeä kesätuuli helpotti hellettä, ja oli oikein hyvä iltapäivän hetki. Ainolaan ei tällä kertaa menty, vaan palautin aika väsyneen kesälomamatkalaisen kotiinsa. Ja mietin, miksei vanhusten taloihin (aika uusiinkin, jollainen äitini talo on) tehdä jo valmiiksi kunnon ilmastointia, jossa myös viilennyksen mahdollisuus. Onhan helle erityisesti vanhuksille kovin riskialtista.

Kun illansuussa kotiuduin, tulikin pikkuperhe käymään ja Apsu oli kovin innostunut jäämään yökyläänkin. Sovimme kuitenkin että huomenna vasta. Mutta ehdittiin kyllä jo tänäänkin läträtä veden kanssa, olla nurmella hippasilla ja vähän herkutella vesimelonilla etc. Huomenna sitten humputtelupäivä, joten mummin on parasta piakkoin lähteä keräämään voimia ja nukkumaan toinenkin kymmentuntinen yö. 😉