Tuulestatemmattua

Kesäteatterissa tänään – milloin edellisen kerran? Mustiossa joskus vuosikymmen sitten? No, okei, sittenkin Oulussa: Möljällä kävimme monena vuonna. Piiparista, Laiva Toivoa, Kaunista Veeraa, … etc. katsomassa. Kesällä 2005 edellisen kerran Hupisaaran kesäteatterissa, jossa silloin ”Kuningaslohi”. Muistanpa, kuinka meidän Juniori ja naapurin Ottopoika, molemmat teinit, nauroivat niin, etteivät meinanneet penkillä pysyä.

Onko se niin, että kesäteatteriin kuuluu hulvaton kohellus, kohtuullisen posketon huumori, jopa vähän kyseenalaiset jutut (humalaiset toikkaroijat, kolmannet pyörät, yhteisön poloiset…. ) ? Ja että laulu raikaa ja nauru on herkässä. Ehkäpä juuri niin. Näitä aineksia oli tänäänkin mukana, eikä menty mauttomuuksiin, oli helppo ja hyvä nauraa.

”KOLMAS PYÖRÄ -musiikkikomedia on tunnettujen suomalaisten hittien täyttämä mukaansa tempaava tarina” – näin lukee mainostekstissä. Ensimmäinen kokemus mukavan lämpimässä, aurinkoisessa teatterissa, vain pari vuotta vanhassa, siis uudessa rakennuksessa oli hyvä. Kyllähän ihan kympillä tykkään tällaisista keleistä kaupungissa. Vaikkei mihinkään draamateatterin huippusaavutuksiin päästykään, oli mukava iltapäivä.

Eikä siinä vielä kaikki: Pehtoori tarjosi päivällisen teatterin jälkeen. Ajelimme Heinäpäähän: De Gamlas Hem oli meistä taas kerran oikein hyvä. Alkuun marinoitua ankkaa, pääruoaksi risotto ja jälkkäriksi vadelmasorbet.

”Elämä on”, ja ”hyvä ruoka, parempi mieli”, mitä muita sloganeita niitä nyt onkaan? Joka tapauksessa olipa mukava rauhassa syödä, taas kerran jonkun toisen laittamaa ja oikein hyvää ruokaa… Olla ravintolassa, kun ravintolat ja teatterit ovat auki, kun aurinko paistaa, kun on kesä, kun on terveyttä ja kun on aika huoletontakin. Kesä.

Aurinkoinen, hyväntuulinen, liikkuva, naurava päivä vietetty lapsenlasten kanssa. Aika pitkän aamiaisen jälkeen katseltiin Blippiä telkkarista ja jo ennen kymmentä olimme matkalla Liikennepuistoon. Koska ”siellä on kuitenkin kohta hirveä ruuhka ja paljon ihmisiä”, huolehti seitsemänvuotias. No ei siellä ollut ruuhkaa, hyvin mahduimme mukaan. Ja nyt Eeviskin osasi ja jaksoi tunteroisen kulkea ja polkea, pillimehut varikolla välissä ja taas mentiin. Nelivuotias ajeli isoveljensä perässä ja huuteli ajo-ohjeita, mm. ”A., et näyttänyt suuntamerkkiä”, mihin systerin päsmäröintiin tuskastunut isoveli huuteli takaisin: ”Sinä ja sun suuntamerkkis”. Kyllä meillä Pehtoorin kanssa  näiden kahden sananvaihtoa seuratessa pokka aika hyvin piti. 😀

Seuraavaksi ajeltiin torinrantaan, ja mentiinkin ensin kirjastoon, kun muksut sinnekin halusivat. Eevis varsinkin. Kassillinen kirjoja vietiin auton peräkonttiin, josta sitten pikkuinen kylmälaukku mukaan ja torille ja Halliin. Apsun nykyinen herkkuruoka mummilassa on lohi, joten ilmoitti: ”Haetaan Hallista M:lta kallaa, ei muuta kallaa ku lohta”. Torilta kyllä sitten vielä perunat, kantarellit, mansikat, kirsikat. Kesä! Ja kesäruoat! Pehtoori grillasi kalan hiilillä, ai, että!  Maistuivat kaikille.

Aika pienen taivuttelen jälkeen annoimme periksi ja ajelimme vielä Nalskuun Minigolfaamaan. Sää edelleen mitä paras: aurinkoista, vähän tuulista, kesäistä. Eeviksellä golfmaila ei vielä kovin hyvin käteen sopinut, mutta se ei estänyt yrittämästä! Ei todellakaan!

Meidän kotipihalla jaksettiin vielä tovi juosta ja pelata.

Hyvä päivä tänään. Humputtelupäivä kerrassaan.

Tänään perhepäivähoitopäivä. Ja kyläilypäivä, tai tarkemmin ottaen viinimaisteluilta.

Vaikka ”mummi-papalla” ei ollut kuin neljän tunnin ”huki”, ehdittiin yhdessä liikkua ja touhuta enemmän kuin aikoihin. Lasten ”humputtelutoivelistalla” oli aamukymmeneltä niin paljon vaihtoehtoja, että ensimmäinen puolituntinen meni neuvotellessa ja karsiessa enimpiä pois listalta. Tänä kesänä on aika vähän päästy olemaan yhdessä, keskenään, sillä lomat ristiin rastiin päällekkäin ja erillään sekä sitten vielä korona-mokoma ovat pitäneet tapaamisten ja yhteisten päivien määrän aika vähäisenä. Ehkä juuri siksi tänään olikin oikein mukavaa. Nallikarissa käytiin puistossa, kahlailemassa, kiipeilemässä ja jätskilläkin. Ja koko ajan, ihan koko ajan Eevis puhua pärpättää, kertoo juttuja, nauraa rätkättää ja hymyilee kauniisti.

Meidän kotipiazzalla sitten tennistä (Apsun ja minun tämän kesän ”juttu”), vesileikkejä, kukkien kastelua ja lounasta – siinä ohessa taas rupatellen pitkät tovit. Tai siis Eevis pulputtaa. 😀

Illansuussa pilvistyi, mutta lämpö säilyi. Oli hyvä pyöräillä keskustaan. VIinikerhon tapaaminen heinäkuussa on aika harvinaista, mutta mukavaa näinkin. Ihan Oulun keskustan ytimessä, kerrostalon pihalla aloitimme samppanjalla ja mansikoilla….

Ja mitä seurasikaan? Viinejä mm. Albaniasta ja Kosovosta. Ja lisäksi ruokaa noiden maiden tapaan. Taas opimme paljon uutta, nauroimme, viihdyimme, olimme iloisia tuttuudesta, ystävyydestä, viineistäkin, jos kohta viimeisten kohdalla oli vähän pohdittava, mitä oikein olikaan lasissa… 🙂

Hyvissä ajoin kotiuiduimme, sillä huomenna aamulla saamme pienet tänne jo aamiaiselle. Lupasin että ”teen taas sellaisen hyvän hienon aamiaisen, smoothiet ja leivät ja kaikkea”. Eevis totesi ykskantaan: ”Ai, miks?” Sanoin, että eikös ole mukava yhdessä rauhassa syödä, mihin lapsi jatkoi: ”Hyvä juttu”. Huomiseen.

Pitkästä aikaa sellainen, ”mitä ihmettä minä tänään tänne kirjoitan”.

Jos kirjoitan jotain mitä tänään on elämässäni tapahtunut, mitä olen nähnyt, kokenut, maistanut, tehnyt, tuntenut niin menee (taas) linjalle ”laiska töitään luettelee”.

En aio ruveta luettelemaan, mutta jos kuitenkin mainitsen, että leivoin pullaa. Sitä teen kesäisin tosi harvoin, enkä oikein tiedä, miksi tänäänkään siihen ryhdyin.

Ehkä lohdutukseksi? – Siis onko jotain ikävää tapahtunut? – Ei ole, ei. Paitsi että menin aamulla lukemaan artikkelin putinismin vyörystä yli koko Venäjän väestön. Ahistaa. Mutta jo aiemmin on tullut todistettua: pulla auttaa.

Onko mitään mainitsemisen arvoista tälle päivälle?

• Pehtoori on pessyt ikkunat.
• Minäkin olen touhunnut jotain kodin viihtyvyyden (lue: siisteyden) lisäämiseksi.
• Olen tehnyt kaksi taulua. Valokuvista metallitauluiksi. Lahjoiksi nuo.
• Oravat ovat (edelleen) läsnä elämässämme! Argh!
• Ei yhtäkään kilometriä pyöräilyä.
• Tein oikein hyviä juuresröstilettuja meille ruoaksi. Kaupassa on nyt niiiin paljon kaikkea hyvää tarjolla.
• Nyt lähden kutomaan viime kesänä!! aloittamani kesäneuleen valmiiksi ja katsomaan samalla elokuvan ”Toscana”.

Jotenkin hassusti sellainen ”vanhan ajan kesälomapäivän” tunnelma.

Sellainen välipäivä-olo.

En oikein tiedä, minkä välissä, menneen ja tulevan?  Vai olisiko jopa niin, että minulla alkaa vähitellen katse ja ajatukset kääntyä menneestä tulevaan, tai ihan vaan tähän päivään. Ehkä. Olisi kyllä jo aika.

Kesäpäivä joka tapauksessa. Aamulla tein huonekaluostoksia. Tilasin meille uudet tuolit keittiöön. Vanhat ovat, noh, ne ovat vanhat, tai siis reilut 20 vuotta tehdyn keittiöremontin aikoihin ostetut, ainakin osa niistä on jo kerran korjattu, mutta eivät ne ole sellaista vuosikymmeniä kestävää sorttia – aika kulahtaneiksi ja huteriksi ne ovat jo käyneet. Joten siis tänään tilasin uudet. Ne todennäköisesti ovat vuosikymmeniä kestävää sorttia. Kunhan ne Tanskasta joskus kuukauden, parin jälkeen tänne kotiutuvat, lähetän kuvan. Kauan olen mieluisia etsinyt, liikkeistä ja netistä, nämä ovat olleet merkittyinä kauan, tänään tilasin. Siis jotain merkittävää olen saanut aikaiseksi. Ja tuhlatuksi aika lailla rahaa, olkoonkin, että Finnish Design Shopissa on nyt 15 %:n kesäale.

Kävin myös Kempeleessä, varmana siitä, että kirkonmenojen aikaan pääsisin ehkä sisällekin monta vuotta remontissa olleeseen vanhaan kirkkoon. Mutta ei. Siellä on edelleen remppa menossa. Neljäs kesä jo?

Jatkoin kirkolta matkaa Zeppeliiniin: Espresso Housessa tuhdin puoleinen lounas, ei mitään terveellistä (?) hibiscus-jääteetä, vaan Frapino (mansikka-valkosuklaa)! Kyllä jaksoi hyvin myötätuulessa polkea kotiin. 🙂

Vasta vihitylle tyttärelle soittelin, halusin kuulla vielä hääpäivästä 🙂 ; uusi sukunimensä näkyi puhelimen näytöllä. Se tuntui — oudolta. Ei pahalta, ei hyvältä, vaan oudolta. Oli tytär itse tovin pohtinut, miten nimen kanssa tekisi: säilyttäisikö ”tyttönimensä”, ottaisiko yhdistelmän vai vaihtaisiko miehensä kanssa samaksi? Päätyi viimeiseen vaihtoehtoon. Niin minäkin tein 39 vuotta sitten, enkä isommasti edes miettinyt. Kaksoissukunimi olisi ollut kaikkein mahdottomin vaihtoehto minulle, – tyytyväinen olen edelleen päätökseeni.

Lapissa on kuulemma reilusti itikoita, vähän mökkitienoolla väkeä, levollista, vielä koronan jälkeistä väsymystä, äänikin oli kovin tukkoinen vielä. Me Pehtoorin kanssa uskaltanemme nyt tällä erää huokaista helpotuksesta, että emme Italian tuliaisena, eikä perhealtistuksena koronaa saatu. Läheltä liippasi, mutta ohi meni. Tällä kertaa ainakin.

Oltiin retkellä tänään. Tornio – Haaparanta (lounas Kukkola Forsenilla), Lumijoki – Raahe (lounas Langin kauppahuoneella) vai Hailuoto (lounas Luotsihotellin Aava-ravintolassa)?

Pehtoorille sopivat kaikki ehdotukseni, joten lopulta päätin, että Hailuoto. Säätiedotus lupasi sade- ja ukkoskuuroja, mutta eipä tällä kertaa ollutkaan tarkoituksena kulkea luonnossa, ei pikkupatikkaa, ei isonvihan pakopaikkoja etsimässä, ei hautausmaakierrosta, ei edes lyhyttä luontopolkua (vrt. esim. tämä tai tämä kerta), vaan ihan vaan ajella ja katsella pari ”tärppiä”.

Yks sun toinenkin on minulle vinkannut siitä, että Hailuodossa on Tuulesta Temmattu -kesäkahvila. Luonnollisesti se oli ensimmäinen rastimme: aie käydä aamupäiväkahvit siellä nauttimassa. Mutta: kiinni. 🙁 Eikä se paluumatkallakaan ollut auki.

Seuraavaksi olin merkinnyt retkiohjelmaan Luovon Puojin. Siellä olisi myös Galleria Luoto ja Peräkamari, jossa minua kovasti kiinnostava Art Kirjameren näyttely. Valokuvagallerian näyttelyssä (Pehtoorin tutun Esko Pitkäsen näyttely, joka tietysti katseltiin. Ja todettiin, että kuvaaja on ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Aika hauskojakin lintukuvia.

Ja sitten Art Kirjameren näyttelyyn: voin väittää pitäneeni kaikista töistä, sekatekniikalla tehdyistä veistoksista, pienistä viehättävistä kirja-aiheisista töistä, sidotuista kirjoista. Onhan minun tämänvuotinen, ensimmäinen bujo-kalenterinikin yksi näistä (kuva ei tee oikeutta).

Yllä tarvikkeita kirjansidontaan ja pienoisveistosten tekoon.

MeriTuuli Calamnius, Tallessa

Vanhan kaupan tiloissa on edellisten lisäksi myös Pariton kuppi -kahvila, jossa saimme tuoreet kahvit, kotoisat paakkelsit. Niiden ääressä tehtiin myös kauppaa: minun korteistani ja Kirjameren töistä. 🙂 Tulette näkemään mitä hankin, kunhan mökkimaisemissa taas ollaan.

Luovon Puojin takapihalla on Hailuodon Panimon rustiikkinen ”Pubi ja Puoti”.

Pahimmoilleen juuri tuolloin oli (reissun ainoa) sadekuuro, joten pihapiirissä ei voitu olla/kuvailla, eikä meillä oikein oluttietoutta, mutta olihan se nyt edes vierasvaraksi ostettava ”laakereita” ja monen kehumaa ”Pellon maitua”.

Marjaniemen Luotsihotellin Aava-ravintolassa (jonka ´a la cartea´ ja näköalaa on parikin rotissöörituttua kehunut) nautimme lounaan. Lounasbuffetti nyt ei häikäissyt, lohisoppa kelvollista, mutta onhan näköala hieno. Ehkä joskus saadaan aikaiseksi yhden sortin ´stay cation´ ja hankkiudutaan hotelliin yöksi ja illalliselle ravintolaan. Monta vuotta on ollut aikeena, mutta onhan mm. yksi pandemia näitä lähireissuaikeitakin torpedoinut.

Hailuodossa on nyt viikonloppuna Bättre Folk -festari, mikä näkyi kalasatamassa monin tavoin. Festarialueen kartasta tykkäsin kovasti: murre ilosesti käytösä.

Koska oltiin hoksattu (Pehtoori hoksasi) ottaa kylmälaukun patruunoineen mukaan, käytiin vielä Hailuodon Halstarista ostamassa kylmäsavustettua lohta iltapalaleipiä varten. Kyllä kannatti. Sekin.

Hailuotoon liittyy niin paljon muistoja menneiltä vuosilta, monissa eri ”rooleissa” olen siellä ollut, muutamia viikkoja asustellutkin. Olen ollut ainakin tutkimusassistenttina, jatkotutkijana, haastattelijana, tilausajokuljettajana, opettajana, matkaoppaana, juhlapuhujana, kirjajulkkkareissa, kaivauksilla joka paikan hanslankarina, marjastajana, päiväreissaajana, lomalaisena… Paljon on, ja enimmäkseen, oikein hyviä muistoja. Tämä päivä tulee sinne plussapuolelle ehdottomasti.