Niitä näitä

Kaksin humputellen

Kesäteatterissa tänään – milloin edellisen kerran? Mustiossa joskus vuosikymmen sitten? No, okei, sittenkin Oulussa: Möljällä kävimme monena vuonna. Piiparista, Laiva Toivoa, Kaunista Veeraa, … etc. katsomassa. Kesällä 2005 edellisen kerran Hupisaaran kesäteatterissa, jossa silloin ”Kuningaslohi”. Muistanpa, kuinka meidän Juniori ja naapurin Ottopoika, molemmat teinit, nauroivat niin, etteivät meinanneet penkillä pysyä.

Onko se niin, että kesäteatteriin kuuluu hulvaton kohellus, kohtuullisen posketon huumori, jopa vähän kyseenalaiset jutut (humalaiset toikkaroijat, kolmannet pyörät, yhteisön poloiset…. ) ? Ja että laulu raikaa ja nauru on herkässä. Ehkäpä juuri niin. Näitä aineksia oli tänäänkin mukana, eikä menty mauttomuuksiin, oli helppo ja hyvä nauraa.

KOLMAS PYÖRÄ -musiikkikomedia on tunnettujen suomalaisten hittien täyttämä mukaansa tempaava tarina” – näin lukee mainostekstissä. Ensimmäinen kokemus mukavan lämpimässä, aurinkoisessa teatterissa, vain pari vuotta vanhassa, siis uudessa rakennuksessa oli hyvä. Kyllähän ihan kympillä tykkään tällaisista keleistä kaupungissa. Vaikkei mihinkään draamateatterin huippusaavutuksiin päästykään, oli mukava iltapäivä.

Eikä siinä vielä kaikki: Pehtoori tarjosi päivällisen teatterin jälkeen. Ajelimme Heinäpäähän: De Gamlas Hem oli meistä taas kerran oikein hyvä. Alkuun marinoitua ankkaa, pääruoaksi risotto ja jälkkäriksi vadelmasorbet.

”Elämä on”, ja ”hyvä ruoka, parempi mieli”, mitä muita sloganeita niitä nyt onkaan? Joka tapauksessa olipa mukava rauhassa syödä, taas kerran jonkun toisen laittamaa ja oikein hyvää ruokaa… Olla ravintolassa, kun ravintolat ja teatterit ovat auki, kun aurinko paistaa, kun on kesä, kun on terveyttä ja kun on aika huoletontakin. Kesä.

Niitä näitä

Hyvällä tuulella humputellen

Aurinkoinen, hyväntuulinen, liikkuva, naurava päivä vietetty lapsenlasten kanssa. Aika pitkän aamiaisen jälkeen katseltiin Blippiä telkkarista ja jo ennen kymmentä olimme matkalla Liikennepuistoon. Koska ”siellä on kuitenkin kohta hirveä ruuhka ja paljon ihmisiä”, huolehti seitsemänvuotias. No ei siellä ollut ruuhkaa, hyvin mahduimme mukaan. Ja nyt Eeviskin osasi ja jaksoi tunteroisen kulkea ja polkea, pillimehut varikolla välissä ja taas mentiin. Nelivuotias ajeli isoveljensä perässä ja huuteli ajo-ohjeita, mm. ”A., et näyttänyt suuntamerkkiä”, mihin systerin päsmäröintiin tuskastunut isoveli huuteli takaisin: ”Sinä ja sun suuntamerkkis”. Kyllä meillä Pehtoorin kanssa  näiden kahden sananvaihtoa seuratessa pokka aika hyvin piti. 😀

Seuraavaksi ajeltiin torinrantaan, ja mentiinkin ensin kirjastoon, kun muksut sinnekin halusivat. Eevis varsinkin. Kassillinen kirjoja vietiin auton peräkonttiin, josta sitten pikkuinen kylmälaukku mukaan ja torille ja Halliin. Apsun nykyinen herkkuruoka mummilassa on lohi, joten ilmoitti: ”Haetaan Hallista M:lta kallaa, ei muuta kallaa ku lohta”. Torilta kyllä sitten vielä perunat, kantarellit, mansikat, kirsikat. Kesä! Ja kesäruoat! Pehtoori grillasi kalan hiilillä, ai, että!  Maistuivat kaikille.

Aika pienen taivuttelen jälkeen annoimme periksi ja ajelimme vielä Nalskuun Minigolfaamaan. Sää edelleen mitä paras: aurinkoista, vähän tuulista, kesäistä. Eeviksellä golfmaila ei vielä kovin hyvin käteen sopinut, mutta se ei estänyt yrittämästä! Ei todellakaan!

Meidän kotipihalla jaksettiin vielä tovi juosta ja pelata.

Hyvä päivä tänään. Humputtelupäivä kerrassaan.

Niitä näitä

Paljon uusia juttuja

Tänään perhepäivähoitopäivä. Ja kyläilypäivä, tai tarkemmin ottaen viinimaisteluilta.

Vaikka ”mummi-papalla” ei ollut kuin neljän tunnin ”huki”, ehdittiin yhdessä liikkua ja touhuta enemmän kuin aikoihin. Lasten ”humputtelutoivelistalla” oli aamukymmeneltä niin paljon vaihtoehtoja, että ensimmäinen puolituntinen meni neuvotellessa ja karsiessa enimpiä pois listalta. Tänä kesänä on aika vähän päästy olemaan yhdessä, keskenään, sillä lomat ristiin rastiin päällekkäin ja erillään sekä sitten vielä korona-mokoma ovat pitäneet tapaamisten ja yhteisten päivien määrän aika vähäisenä. Ehkä juuri siksi tänään olikin oikein mukavaa. Nallikarissa käytiin puistossa, kahlailemassa, kiipeilemässä ja jätskilläkin. Ja koko ajan, ihan koko ajan Eevis puhua pärpättää, kertoo juttuja, nauraa rätkättää ja hymyilee kauniisti.

Meidän kotipiazzalla sitten tennistä (Apsun ja minun tämän kesän ”juttu”), vesileikkejä, kukkien kastelua ja lounasta – siinä ohessa taas rupatellen pitkät tovit. Tai siis Eevis pulputtaa. 😀

Illansuussa pilvistyi, mutta lämpö säilyi. Oli hyvä pyöräillä keskustaan. VIinikerhon tapaaminen heinäkuussa on aika harvinaista, mutta mukavaa näinkin. Ihan Oulun keskustan ytimessä, kerrostalon pihalla aloitimme samppanjalla ja mansikoilla….

Ja mitä seurasikaan? Viinejä mm. Albaniasta ja Kosovosta. Ja lisäksi ruokaa noiden maiden tapaan. Taas opimme paljon uutta, nauroimme, viihdyimme, olimme iloisia tuttuudesta, ystävyydestä, viineistäkin, jos kohta viimeisten kohdalla oli vähän pohdittava, mitä oikein olikaan lasissa… 🙂

Hyvissä ajoin kotiuiduimme, sillä huomenna aamulla saamme pienet tänne jo aamiaiselle. Lupasin että ”teen taas sellaisen hyvän hienon aamiaisen, smoothiet ja leivät ja kaikkea”. Eevis totesi ykskantaan: ”Ai, miks?” Sanoin, että eikös ole mukava yhdessä rauhassa syödä, mihin lapsi jatkoi: ”Hyvä juttu”. Huomiseen.

Luettua

Kirja kolmessa päivässä tekee hyvää

Bookbeatin äänikirjapalvelun aloitin keväällä 2019 tyttären suosituksesta. Sen jälkeen kuunneltuja kirjoja on 372. Ja ehkä 15 kirjaa tänä aikana lukenut paperisena. Jollei lasketa lasten kirjoja, niiden kanssa määrä nousisi varmaan viiteenkymmeneen. Ainakin.

Edellisen ”luettua”-postauksen jälkeen (18.4. – > ) on tullut luetuksi yksi kirja ja kuunnelluksi 26 kirjaa. Kuusi (tai seitsemän) elämäkertaa, kolme dekkaria, melkein kaikki kotimaisia (19/27), samoin 19/27 naisten kirjoittamia, muutama hömppä/feelgood/rakkaus/ihmissuhde-kirja ja muutama muu pettymys (”miksi minä en lopeta tätä kesken?”), sentään monta nelosen kirjaa (4/5) ja oikeastaan vain kolme todella hyvää (Kolbe, Garmus, Tamminen)

Nyt (ja ehkä vastaisuudessakin) kirjoitan vain lyhyet luennehdinnat, kommentit, suositukset. Voin kyllä kommenteissa kertoa enemmänkin jos kysellään…

Kirjat ovat tässä ”takaperoisessa” järjesteksessä. Siis ensimmäisenä viimeksi luettu.

Maijastina Kahlos, Rooman viimeiset päivät         4

Tämä kirja aiheutti valtaisan nostalgian aallon. Ei, ei Roomaan, vaan Oulun Kasarmintielle vuosina 1978 – 1981. Opiskeluajan kolmena ensimmäisenä vuonna luin pääaineena yleistä historiaa ja sivuaineina mm. Klassillista arkeologiaa ja Aate- ja oppihistoriaa ja suoritin latinan alkeis- ja jatkokurssia (ja suoritin jopa kielikokeen siitä!!). Kahloksen selkeä ja sopivan seikkaperäinen antiikin Rooman viimeisten vuosisatojen historia on hyvä kirja. Yleisteos Rooman valtakunnan vaiheista, sodista ja rauhasta, uskosta ja arjesta, perheistä ja politiikasta.

Virpi Hämeen-Anttila, Paino 3

Tämänkin kirjan äärelle vei kaksi aiemmin kuunneltua kirjaa (ks. seur. ja Laura Kolbe). ”Erilainen” kirja kehosta, ylipainosta, itsensä hyväksymisestä, naiseudesta. Elämäkerrallinen tietokirja. Elämäkerrallisuuteen osuuteen monta samaistumiskohtaa…

Milly Johnson, Teetä auringonkukkien kahvilassa      3

Periaatteessa sellainen kesäromantiikka-kirja, jonka olisi voinut niellä ihan purematta, mutta minua rupesi viimeistään jossain puolivälissä häiritsemään se, miten tärkeää ihmisten ulkonäkö on tässä kirjassa. Se miten ulkonäkö määrittää ihmistä ja asemaansa. Ja se että liikakilojen pudottaminen oli yksi, hyvin tärkeä avain ja keino päästä happy endiin. Tai ainakin annettiin kuva, että kun ihminen saavuttaa ns. normaalipainon, kaikki elämässä loksahtaa hyviin uomiin. Auts!

Veera Nieminen, Kottikärrykaruselli        4

Minä en ole koskaan ollut ”heppatyttö”, minä itse asiassa melkein pelkään hevosia, olen niille sitä paitsi hyvin allerginen, mutta tämä oli hyvä kirja. Minttu Mustakallio on tähän paras mahdollinen lukija. Tämä oli oikeasti hauska. Hirtehinen, sarkastinen.

Sauli Miettinen, Muska       4

Muskan elämäkerta oli myös koko Babitzinien perheen ”historia”. Siitä syystä nostin arvosanan kolmosesta neloseen. Aika vaiherikas elämä hänelläkin ollut. Pidin siitä, ettei tässä jääty junnaamaan, elämä ja kirja eteni.

Patricia Harman, Kätilön koettelemukset       3

Synnytyskertomuksia liian paljon, liian paljon kaikkea sellaista, joka ei vie kirjaa eteenpäin millään lailla, mutta kirja sentään paranee loppua kohti.

Katriina Järvinen, Kaikella kunnioituksella KLIK         4

Tartuin sen jälkeen kun Laura Kolbe (ks. alla) oli tähän monta kertaa viitannut. Järvinen kysyy, onko helpompi vain todeta: ”Onhan ne silti mun vanhemmat.” Vastauksiakin kirjasta löytyy paljon. Jotkut vastaukset tuntuvat oikein hyviltäkin.

Laura Kolbe, Keho, matkoja ikään, mieleen ja minuuteen (KLIK)     5

Sain kirjan keväällä lahjaksi Pehtoorilta. Hyvin ja perusteltu valinta kirjan antamiseen minulle. Samaistumiskohteita Kolben kanssa on paljon muitakin kuin se, että olemme samanikäisiä, olemme molemmat historioitsijoita (hän H:gin yo:ssa prof.), äitejä, tyttäriä, … Lämmin suositus!!

Suvi Vaarla, Westend         4

1970-luvun nuoren elämässä paljon samaistumiskohteita. Napakasti ja tarkasti ajankuva kerrottu.

Lucinda Riley, Italialainen tyttö       3

Taas kirjavalinta ”kun en parempaakaan äkikseltään löytänyt”. Kirjan nimi houkutti, mutta se on vähän harhaanjohtava. Siis kirjassa ei ole paljonkaan ”italialaisuutta”, noh, tapahtumat siellä, mutta jollei paikannimiä olisi, ei ihan heti selviäisi, että ollaan juuri Italiassa. Ja kirjassa ”tyttö” on kyllä melkein koko ajan aikuinen nainen. ”Riley-maista” on että tarinaa venytetään, tarpeettomasti.

Emma Hamberg, Seuraavaksi Rosengädda         4

Tämän luokittelen sarjaan ”aikuisten satukirja”. Sellaisena oikein mukava.

Satu Rämö, Hildur KLIK        4

Matkakirjoja ja perheensä elämästä Islannissa kirjoittanut Rämö on nyt kirjoittanut ensimmäisen dekkarinsa. Pidin tästä. Luonnollisesti siksi, että tapahtumat ovat Islannissa ja Rämö kertoo maasta ja sen luonnosta kirjassa, mutta myös koska juoni on hyvä, ei ennalta-arvattava. Suositus!

Tiia Rantanen, Suurin piirtein         4

Nuoren naisen aika sympaattinen, ja hauskakin, omakohtainen kertomus siitä, kuinka ”oma paikka” löytyy. Kuinka milleniaali-sukupolven asenne elämään, työhön on erilainen kuin vanhemmillaan.

Johanna Venho, Martti Suosalon tähänastinen elämä        3

Suosalo on käynyt samaa koulua, melkein samaan aikaankin, kuin minä. Hänen elämänvaiheessa Oulussa ovat – tietysti – kiinnostavia. Teatterikoulu Turkan aikana ja näyttelijän työtapojen kuvaus tuo uutta tietoa, mutta loppua kohti kirja kävi puuduttavaksi.

Kate Atkinson, Kaikkein vähäpätöisin asia       3

Atkinsonin dekkarisarjan toinen osa ei saanut minua innostumaan, ei ehkä ”vähäpätöinen”, mutta sarjaa tuskin enää jatkan.

Frida Skybäck, Lukupiiri maailman laidalla       3

Kirjailijat kirjoittavat kirjakaupoista, kirjallisuuden opiskelusta, lukupiireistä, kirjoista … (vr. Kirjakauppa Thamesin rannalla). – ”Kirjaromantiikka” on joskus ihan viehättävää, hyvin kirjoitettua, kiehtovaa, mutta tämä ei sitten ollut parhaasta päästä. Ei huonokaan, mutta…

Akseli Heikkilä, Hiljainen vieras         4

Akseli Heikkilän toinenkin romaani luokitellaan ”fantasiaksi” ja ”kauhuksi”. Minä en käyttäisi kumpaakaan sanaa. Tässä on minusta mytologiaa, ehkä kansanperinnettä, suomalaisen maaseudun nurkkakuntaisuutta. Sai jännittämään, mutta ei mitään kauhua. Kieli on kaunista.

Bonnie Garmus, Kaikki on kemiaa KLIK     5

”Kaikki on kemiaa on riemastuttava romaani vakavista asioista: naisten oikeuksista, tieteen merkityksestä, ja omien valintojen tärkeydestä. Omapäinen Elizabeth Zott on raikas tuulahdus sovinnaisessa 1960-luvun taitteen Amerikassa, jossa älykkäälle naiselle on tarjolla vain kahvinkeittäjän osa.”  Juuri näin. Tykkäsin tosi paljon.

Kai Kortelainen, Jippu, Jippu – Kun perhonen lakkaa hengittämästä         4

Aloitin tämän asenteella: ”kun nyt kerran olen melkein kaikki muutkin suomalaisten artististien uudet elämäkerrat kuunnellut, niin menköön…. ” Olipa hurja. En ole kovin paljon Jipun julkista elämää seurannut, joten tässä oli paljon uutta. Aika rankkaa… Rehellisyydestä ja katkeroitumattomuudesta paljon arvostusta.

Enni Mustonen, Tekijä       3

Kokonaisuudessa ”Syrjästäkatsojan tarina” (10 vai 8 osaa) on hieno historiallinen lukuromaanisarja. Pari viimeistä vähän hiipuvat tasosta. Mutta luonnollisesti oli luetteva tämä viimeinkin.

Pekka Sauri, Huominen, eilisen sanelema KLIK   5

Että minä tykkäsin tästä kirjasta!!! Saurin pehmeä, rauhallinen, ymmärtävä ääni pukemassa sanoiksi sitä kaikkea, mitä tässä on tullut mietityksi.

Pekka Sauri, Onnen harha         4

Ks. yllä.

Eve Hietamies, Numeroruuhka         4

Pasasen poikien seuraan oli ilo palata. Paavo Pasanen on jo nelosluokkalainen, isä pärjää pojan kanssa entistä paremmin, mutta töissä on ongelmansa. Tässä neljännessä kirjassa oli enemmän surua ja huolta, siksikö niin paljon kirosanoja. Oikeasti ne rupesivat häiritsemään. Mutta kyllä minä vielä Pasasten fani olen.

 

Petri Tamminen, Mitä onni on KLIK    5

Harvoin luen kirjoja kahteen kertaan. Tämän luin tai siis kuuntelin (mielelläni koska lukijana Virmavirta) toiseen kertaan. Ja tällä toisella kerralla se oli vielä parempi kuin ensimmäisellä. Ehkä johtuu omasta elämäntilanteesta. Tammisen kanssa olen tullut aika lailla samoihin aatoksiin, siitä mitä onni on.

Tommi Saarela, On elämä laulu, Esa Niemisen elämäkerta       3

Lukija on huono, eikä lukunopeuden lisääminen ei parantanut kokemusta.  Esa Niemisen elämäntyö ja hänen asenteensa tulevat selviksi, paljon mukaviakin vaiheita ja sattumuksia, mutta … vähän pettynyt olin tähän.

Kate Atkinson, Ihan tavallisena päivänä       3

Atkinsonin dekkarisarjan toinen osa ei saanut minua innostumaan, ”ihan tavallinen” kirja.

Emmi-Liia Sjöholm, Virtahevot         4

Kaksi nuorta (minun näkökulmastani nuorta) keskustelevat. Kirja on kirjoitettukin äänikirjaksi, se on siis vähän kuin kuunnelma. Ja se on sellaisena hyvä. Samuli Niittymäki ja Pihla Viitala ääninäyttelevät (onkohan oikea sana) tämän niin hyvin, että tuntuu kuin istuisi heidän seurassaan. Tunnelmallinen, ilmava kirja. Pidin tästä aika lailla.

Lukemisiin!!

Niitä näitä

Blanco

Pitkästä aikaa sellainen, ”mitä ihmettä minä tänään tänne kirjoitan”.

Jos kirjoitan jotain mitä tänään on elämässäni tapahtunut, mitä olen nähnyt, kokenut, maistanut, tehnyt, tuntenut niin menee (taas) linjalle ”laiska töitään luettelee”.

En aio ruveta luettelemaan, mutta jos kuitenkin mainitsen, että leivoin pullaa. Sitä teen kesäisin tosi harvoin, enkä oikein tiedä, miksi tänäänkään siihen ryhdyin.

Ehkä lohdutukseksi? – Siis onko jotain ikävää tapahtunut? – Ei ole, ei. Paitsi että menin aamulla lukemaan artikkelin putinismin vyörystä yli koko Venäjän väestön. Ahistaa. Mutta jo aiemmin on tullut todistettua: pulla auttaa.

Niitä näitä

Kotimaanantai

Onko mitään mainitsemisen arvoista tälle päivälle?

  • Pehtoori on pessyt ikkunat.
  • Minäkin olen touhunnut jotain kodin viihtyvyyden (lue: siisteyden) lisäämiseksi.
  • Olen tehnyt kaksi taulua. Valokuvista metallitauluiksi. Lahjoiksi nuo.
  • Oravat ovat (edelleen) läsnä elämässämme! Argh!
  • Ei yhtäkään kilometriä pyöräilyä.
  • Tein oikein hyviä juuresröstilettuja meille ruoaksi. Kaupassa on nyt niiiin paljon kaikkea hyvää tarjolla.
  • Nyt lähden kutomaan viime kesänä!! aloittamani kesäneuleen valmiiksi ja katsomaan samalla elokuvan ”Toscana”.

Jotenkin hassusti sellainen ”vanhan ajan kesälomapäivän” tunnelma.

Niitä näitä

Jotain tekemistä sentään

Sellainen välipäivä-olo.

En oikein tiedä, minkä välissä, menneen ja tulevan?  Vai olisiko jopa niin, että minulla alkaa vähitellen katse ja ajatukset kääntyä menneestä tulevaan, tai ihan vaan tähän päivään. Ehkä. Olisi kyllä jo aika.

Kesäpäivä joka tapauksessa. Aamulla tein huonekaluostoksia. Tilasin meille uudet tuolit keittiöön. Vanhat ovat, noh, ne ovat vanhat, tai siis reilut 20 vuotta tehdyn keittiöremontin aikoihin ostetut, ainakin osa niistä on jo kerran korjattu, mutta eivät ne ole sellaista vuosikymmeniä kestävää sorttia – aika kulahtaneiksi ja huteriksi ne ovat jo käyneet. Joten siis tänään tilasin uudet. Ne todennäköisesti ovat vuosikymmeniä kestävää sorttia. Kunhan ne Tanskasta joskus kuukauden, parin jälkeen tänne kotiutuvat, lähetän kuvan. Kauan olen mieluisia etsinyt, liikkeistä ja netistä, nämä ovat olleet merkittyinä kauan, tänään tilasin. Siis jotain merkittävää olen saanut aikaiseksi. Ja tuhlatuksi aika lailla rahaa, olkoonkin, että Finnish Design Shopissa on nyt 15 %:n kesäale.

Kävin myös Kempeleessä, varmana siitä, että kirkonmenojen aikaan pääsisin ehkä sisällekin monta vuotta remontissa olleeseen vanhaan kirkkoon. Mutta ei. Siellä on edelleen remppa menossa. Neljäs kesä jo?

Jatkoin kirkolta matkaa Zeppeliiniin: Espresso Housessa tuhdin puoleinen lounas, ei mitään terveellistä (?) hibiscus-jääteetä, vaan Frapino (mansikka-valkosuklaa)! Kyllä jaksoi hyvin myötätuulessa polkea kotiin. 🙂

Vasta vihitylle tyttärelle soittelin, halusin kuulla vielä hääpäivästä 🙂 ; uusi sukunimensä näkyi puhelimen näytöllä. Se tuntui — oudolta. Ei pahalta, ei hyvältä, vaan oudolta. Oli tytär itse tovin pohtinut, miten nimen kanssa tekisi: säilyttäisikö ”tyttönimensä”, ottaisiko yhdistelmän vai vaihtaisiko miehensä kanssa samaksi? Päätyi viimeiseen vaihtoehtoon. Niin minäkin tein 39 vuotta sitten, enkä isommasti edes miettinyt. Kaksoissukunimi olisi ollut kaikkein mahdottomin vaihtoehto minulle, – tyytyväinen olen edelleen päätökseeni.

Lapissa on kuulemma reilusti itikoita, vähän mökkitienoolla väkeä, levollista, vielä koronan jälkeistä väsymystä, äänikin oli kovin tukkoinen vielä. Me Pehtoorin kanssa uskaltanemme nyt tällä erää huokaista helpotuksesta, että emme Italian tuliaisena, eikä perhealtistuksena koronaa saatu. Läheltä liippasi, mutta ohi meni. Tällä kertaa ainakin.

Niitä näitä Vanhemmuus

Matka eiliseen

Eilinen ”tahdoin”-puhelu tyttäreltä oli yllätys, josta olemme jo hyvinkin toipuneet.

Kaksi oululaista Helsingin yliopistossa tietotekniikkaa opiskelevaa löysivät toisensa kolmisen vuotta sitten, riiaamiseksi opiskelukaveruus muuttui aikana joskus ennen koronan puhkeamista. Melkein naapureina asuivat Hakaniemessä, kunnes viime vuoden loppupuolella muuttivat virallisestikin yhteen – odottamaan Järvenpään uuden rivitalokodin valmistumista.

Korona-aikana nuoripari vietti monta kertaa kuukauden tai reilunkin Hangasojalla, – opiskellen ja töitä tehden, etäillen. Hiihtäen ja patikoiden. Koronaa väistellen. Vävykin tykästyi näinä aikoina Lappi-eloon, Tyärkin kaksin verroin enemmän kuin koskaan perheen kanssa. Seura ilmeisestikin on ollut parempaa viime vuosina. 😀

Mistä tunnet sä ystävän
Onko oikea sulle hän
Anna tunturin selvittää
Kuka viereesi jää
Kun on kaukana kaikki muu
Ja kun päättyvät pitkospuut
Kuka rinnallas ruikuttaa
Takaisin mennä saa

Korona-ajan opiskelut ja työprojektit (fifty-sixty) sujuivat yhdessä, kevättalvella muuttivat Hakaniemestä Järvenpäähän ja kun tytär sai toukokuussa maisterin paperit ja ekan pätkän kesälomasta, koronauhan jo hellittäessä  he lähtivät keskenään reissuun, josta tuli perhechattiin tieto kihlautumisesta! Tytär taisi olla kaikkein yllättynein kosinnasta, me muutkin toki, mutta ehkä olimme osanneet vähän jo aavistella … 🙂

Kyllähän minulla läikähti isosti ja iloisesti: tyttärellä on NYT hyvä. Vävy on mainioksi, kotoisaksi ja turvalliseksi todettu, joten enemmän kuin ilahduimme kihlauksesta. Mitä muuta vanhempi voi toivoa kuin että lapsensa on onnellinen, paikkansa löytänyt ja saanut vielä rakkaan rinnalleen.

Tätähän sitten pääsimme Lombardiassa porukalla juhlistamaan, Pekan päivänä franciacorta roseeta kilisteltiin. Siellä tyttären kapeaa, kaunista punakultaista sormusta kommentoin: ”Onpa kaunis, yksinkertaisuudessaan sulle just sopiva”. Mihin Tyär vastasi: ”Joo, aateltiin, että ehkä tähän tulee joskus toinen rinnalle, niin ei liian isoa kannata…. ” Olivat siis samalla kertaa jo tilanneet myös vihkisormuksen!

Yhteinen Lombardian loma sujui kihlaparin ja toisen nuoren parin kanssa kuudestaan hyvin. Tasan kaksi viikkoa sitten Milanon kentällä oltiin palailemassa koti-Suomeen, halailtiin jo kentällä ennen koneeseen menoa heipat, sillä järvenpääläiset ja me Ouluun palautujat emme ehkä näkisi Helsingin kentällä yöllä… Eikä nähtykään. Mutta oli sovittu, että tiistaina, kun pienetkin ovat jo isänsä luona lomailemassa ja tytär tehnyt työhaastattelun kolmosvaiheen tehtävät, nähdään täällä meillä. Niin nähtiin.

Tytär ja Vävy tulivat viime viikon tiistai-iltana junalla Ouluun. Juniori ja lapset olivat asemalla vastassa ja meillä oli illalla vielä mansikkakakkukekkerit (Apsun myöhäiset nimpparit): kummitäti sai nähdä lapset, juosta ja touhuta pihalla näiden kanssa.

Keskiviikkoaamuna Tytär ja Vävy pakkasivat (juuri tänään 10-vuotissynttäreitä viettävään) Beetleeni kamansa ja lähtivät kohti Hangasojaa. Ajatuksena viettää loppuloma ja kuun lopun työviikot Lapin mökillä.

Ja samaan aikaan viime viikon keskiviikkoaamuna Pehtoori vei Juniorin, Miniän ja lapset lentokentälle: edessä kolmen päivän Helsingin loma lapsille, isilomalla yhdessä reissuun. Tiedossa dinosaurusmuseoa (Luonnontieteellinen), Korkeasaarta, ratikka-ajeluja, ehkä Lintsiä, Lego-kauppa etc yhteishumputtelua ”Hessoissa”.

Ja kuinkas sitten kävikään? Keskiviikkoiltana Tyär lähetti mökiltä kuvan kahden viivan koronatestistä! Helsingissä Juniori, joka oli luullut allergiaoireiden tekevän kurkun karheaksi, teki sitten hänkin testin. Ja kyllä, positiivinen. Milanon lentokenttää, jossa ei edes ollut kovin pahoja ruuhkia, veikataan tartuntalähteeksi, mutta mistäs sen tietää…

Onneksi Helsingissä oli myös Miniä, joka jo keväällä sairasti koronan, joten hän ja – myös jo keväällä koronan sairastaneet – muksut saattoivat käydä mm. Korkeasaaressa. Muksuille hieno juttu, ja minullekin. Olin niin pahoillani, kun lapset eivät päässeet isilomalla tekemään yhdessä kaikkea aiottua, mutta kuten sanottua, onneksi sittenkin.

Tyär oli melko kipeä viikon. Juniori toipui nopeasti, mutta viime viikonloppuna –  jo Ouluun palauduttua –  Eeviksellä positiivinen tulos. Onneksi koronan toiseen kertaan sairastanut tyttö oli vain päivän kipeänä, lievässä kuumeessa ja tukkoinen, ja se oli siinä. Myös Hangasojalla altistuminen aiheutti taudin: viikkoa ennen suunniteltuja ja valmisteltuja häitä sulhasella positiivinen tulos. Mutta oireet vähäiset, suunnilleen niin, että vain nuhaa.

Inarin kappalainen suostui tapaamaan parin jo viikolla, maskeineen tietysti 🙂 . Ja eilen hän vihki parin. Pappi oli kertonut, että keskimäärin kerran viikossa Saariselän kappelissa on vihkitoimitus. Tyttären paras kaveri, kaveri jo ekasta tarhapäivästä lähtien, oli miehensä kanssa tullut (Leviltä) todistajaksi ja valokuvaajaksi. Kiitos A:lle!!

Pienen pieni hääjuhla, kuulemma – ehkä – vietetään Oulussa, – joskus. 🙂

Vanhemmuus

Onnen päivä

Olen tässä jo monta tuntia miettinyt, miten tämän täällä kertoisin.

Onhan paljon, mitä en täällä blogissa kerro, useinkin on pohdittava, mitä haluan ja mitä voin kertoa.

Mutta nyt on lupa ja ilo kertoa.
(Eikä korona tätä estänyt – vaikka läheltä piti!)

Iltapäivällä Tyär soitti mökiltä:
Me tahdottiin!

Saariselän tunturikappelissa meidän lapsi on tänään vihitty!

Rakkautta riittäköön koko loppu elämäksi!

Lokakuussa 1989.

 Tänään.

Olen niin hyvilläni.

Yllätyshän tämä. Ihan niin kuin toukokuinen kihlauskin,
jota ehdittiin jo Lombardiassa pienimuotoisesti juhliakin.

Nyt on hyvä.

Tämä hetki. Aika vähän on sanoja.
Mutta mieli on hyvä, luottavainen,
rakkautta on.

Niitä näitä

Retkellä Hailuodossa

Oltiin retkellä tänään. Tornio – Haaparanta (lounas Kukkola Forsenilla), Lumijoki – Raahe (lounas Langin kauppahuoneella) vai Hailuoto (lounas Luotsihotellin Aava-ravintolassa)?

Pehtoorille sopivat kaikki ehdotukseni, joten lopulta päätin, että Hailuoto. Säätiedotus lupasi sade- ja ukkoskuuroja, mutta eipä tällä kertaa ollutkaan tarkoituksena kulkea luonnossa, ei pikkupatikkaa, ei isonvihan pakopaikkoja etsimässä, ei hautausmaakierrosta, ei edes lyhyttä luontopolkua (vrt. esim. tämä tai tämä kerta), vaan ihan vaan ajella ja katsella pari ”tärppiä”.

Yks sun toinenkin on minulle vinkannut siitä, että Hailuodossa on Tuulesta Temmattu -kesäkahvila. Luonnollisesti se oli ensimmäinen rastimme: aie käydä aamupäiväkahvit siellä nauttimassa. Mutta: kiinni. 🙁 Eikä se paluumatkallakaan ollut auki.

Seuraavaksi olin merkinnyt retkiohjelmaan Luovon Puojin. Siellä olisi myös Galleria Luoto ja Peräkamari, jossa minua kovasti kiinnostava Art Kirjameren näyttely. Valokuvagallerian näyttelyssä (Pehtoorin tutun Esko Pitkäsen näyttely, joka tietysti katseltiin. Ja todettiin, että kuvaaja on ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Aika hauskojakin lintukuvia.

Ja sitten Art Kirjameren näyttelyyn: voin väittää pitäneeni kaikista töistä, sekatekniikalla tehdyistä veistoksista, pienistä viehättävistä kirja-aiheisista töistä, sidotuista kirjoista. Onhan minun tämänvuotinen, ensimmäinen bujo-kalenterinikin yksi näistä (kuva ei tee oikeutta).

Yllä tarvikkeita kirjansidontaan ja pienoisveistosten tekoon.

MeriTuuli Calamnius, Tallessa

Vanhan kaupan tiloissa on edellisten lisäksi myös Pariton kuppi -kahvila, jossa saimme tuoreet kahvit, kotoisat paakkelsit. Niiden ääressä tehtiin myös kauppaa: minun korteistani ja Kirjameren töistä. 🙂 Tulette näkemään mitä hankin, kunhan mökkimaisemissa taas ollaan.

Luovon Puojin takapihalla on Hailuodon Panimon rustiikkinen ”Pubi ja Puoti”.

Pahimmoilleen juuri tuolloin oli (reissun ainoa) sadekuuro, joten pihapiirissä ei voitu olla/kuvailla, eikä meillä oikein oluttietoutta, mutta olihan se nyt edes vierasvaraksi ostettava ”laakereita” ja monen kehumaa ”Pellon maitua”.

Marjaniemen Luotsihotellin Aava-ravintolassa (jonka ´a la cartea´ ja näköalaa on parikin rotissöörituttua kehunut) nautimme lounaan. Lounasbuffetti nyt ei häikäissyt, lohisoppa kelvollista, mutta onhan näköala hieno. Ehkä joskus saadaan aikaiseksi yhden sortin ´stay cation´ ja hankkiudutaan hotelliin yöksi ja illalliselle ravintolaan. Monta vuotta on ollut aikeena, mutta onhan mm. yksi pandemia näitä lähireissuaikeitakin torpedoinut.

Hailuodossa on nyt viikonloppuna Bättre Folk -festari, mikä näkyi kalasatamassa monin tavoin. Festarialueen kartasta tykkäsin kovasti: murre ilosesti käytösä.

Koska oltiin hoksattu (Pehtoori hoksasi) ottaa kylmälaukun patruunoineen mukaan, käytiin vielä Hailuodon Halstarista ostamassa kylmäsavustettua lohta iltapalaleipiä varten. Kyllä kannatti. Sekin.

Hailuotoon liittyy niin paljon muistoja menneiltä vuosilta, monissa eri ”rooleissa” olen siellä ollut, muutamia viikkoja asustellutkin. Olen ollut ainakin tutkimusassistenttina, jatkotutkijana, haastattelijana, tilausajokuljettajana, opettajana, matkaoppaana, juhlapuhujana, kirjajulkkkareissa, kaivauksilla joka paikan hanslankarina, marjastajana, päiväreissaajana, lomalaisena… Paljon on, ja enimmäkseen, oikein hyviä muistoja. Tämä päivä tulee sinne plussapuolelle ehdottomasti.