Showing: 381 - 390 of 414 RESULTS
Yliopistoelämää

Tulevaisuus?

About kymmenes kerta kun humanistisen tiedekunnan väki kokoontui päiväksi (tällä kertaa) Lasarettiin ”Missä mennään” -tilaisuuteen. About kymmenes kerta kun meille kerrottiin, että ollaan muutosvaiheessa, ollaan osa kehitystä, strategiat muuttuvat, tulosten mukaan jaetaan rahoitus (onko jaettu?!), …  (vrt. viime vuosi) Tänään puhuttiin enemmän tutkimuksesta kuin opetuksesta, joten en antanut itseni tuohtua.  Kuuntelin vain. Jossain välissä mietin, kuinka paljon tämä kaikki tulee oikeasti vaikuttamaan minun työhöni?

Ehtoollakin hieman huolta tulevasta. Lähellä ja vähän kauempana huolen aihetta. Vai luulenko vain?

Niitä näitä Yliopistoelämää

Tavispäivä

Tavallinen päivä tänään. Vaikka väsytti aamulla kovin, heräsin ajoissa ilman kellonsoittoa. Kuten tavallisestikin. Olin töissä ajoissa, kun en salille jaksanut lähteä. Opiskelijoita jo piipahti ja muutama viivähti. Opetusohjelmaa hienosäätelin, koodeja ja korvaavuuksia, webbailua ja tiedotteita. Sopimista ja kirjalistakehotuksia – professorit mutisivat jotain että huomaa kuka on palannut reissusta ja ottanut ohjat … No jonkunhan se on komenneltava 🙂  Tavallista sekin.

Tuiki tavallista sapuskaa perheelle: jauhelihapihvejä ja kukkisgratiinia.

Siispä kovin tuiki tavallista tänään.

Yliopistoelämää

Kivikaudella palaverissa

Päivä kivikaudella. Oltiin opiskelijoiden ja opejen kans Kierikissä koko päivä. Tutustuttiin Kierikki-keskuksen näyttelyyn ja kivikautiseen kylään. Kirjaimellisesti ”vanhoja tuttuja juttuja”. Mutta aika ajoin niitä sietää käydä katsomassa.

Palautepalaveri pidettiin myös. Kelpo keskustelua. Yksi linjaerimielisyys opiskelijoiden kanssa kuitenkin on edelleen: opiskelijat haluavat kirjallista, henkilökohtaista palautetta kirjatenteistä sähköpostitse mutta mihinkään automaattipalautteeseen opettajat eivät halua ryhtyä. Tästäpä taas keskusteltiin. Yritin olla hiljaa, mutta pari kertaa oli osallistuttava. Keskustelu on hyväksi. Erinomaista on se, että asioista voidaan keskustella kunnioittaen ja kuunnellen toista osapuolta. Keskusteltiin monesta muustakin asiasta.

Luennostani saamien poikkeuksellisen useiden lankettien perusteella uskon, että minun lisäkseni opiskelijatkin ovat oppineet. Molemmin puolin hyvä juttu. Sellainen lämmittää.

Yliopistoelämää

Kevään käännekohdassa

Heräsin aamuneljältä. Ei, ei siihen ollut mitään tarvetta. Ei enää pitäisi olla ylikierroksia töidenkään takia. Sain toimitustyön alla olleen kirjan painoon tänään. Rojekti on ohi. Homma hoidettu. Suoritusmerkintä ansaittu omaan sisäiseen työkalenteriin. Sellaisesta saa hyvän olon. Vieläkin. Tämä vaihe merkitsee myös siirtymistä opetuksesta ja ohjauksesta, byrokratiasta ja papereiden pyörittämisestä hiljalleen tutkimukseen tekoon, artikkelin kanssa ahkerointiin. Voi aamulla kampukselle mennessä jo valita, mitä tekisi ensimmäisenä, eikä vain ryhtyä purkamaan tekemättömien töiden pinoa kiireellisyysjärjestyksessä. Nyt voi pohtia asiota. Voi jäädä höpöttelemään opiskelijoiden kanssa. Laittaa jonkin asian sivuun ja tehdä välillä toista. Tai vaikka lusmuilla. Lusmuilu on välillä hiton mukavaa.

Yliopistoelämää

Yhteen työpäivään mahtuu paljon!

Työpäivässä vuoristorata. Turhautuminen, ihan ehta kiukku, jonka pidän sisälläni, sitten yhtäkkiä taas into ja usko opetukseen ja sen kehittämiseen, ehkä olinkin oikeassa. Sitten tulee tylsä nonsaleeraaminen, joka koskee. Vieläkö minä annan tuollaisen koskea? Päätän olla välittämättä. ”Kaikkeni yritin, mutta eihän se mihinkään riittänyt…”  🙂

Aukaisen mapin ja tiedostot ja mietin, hitotko minä kaikesta turhasta: ”Teen vain oman suoritukseni”.

Jo rauhallisena pakerran, yksikseni duunaan. Ei huolta. Asiat ovat taas oikeissa mittasuhteissa.

Ja sitten yhden hetken – yllättävänkin pitkäksi venyneen hetken – myötä muistan, miksi työni on mukavaa, mielekästä, miksi se ei aina edes tunnu työltä.  Nyt minä taas muistan – ihmiset ovat työni tärkein ja paras osa. Olleet ja olevat ihmiset.

Ynnämerkkinen tuli tästäkin päivästä.

Yliopistoelämää

Ymmärtäväinen, ymmärrettävä

ATK-ammattilainen (mies),

  • joka ei lähtökohtaisesti pidä humanistia tietotekniikkaa ymmärtämättömänä
  • joka ei lähtökohtaisesti pidä naista toivottomana asiakkaana
  • joka tekee työnsä nopeasti ja selvästikin suunnitellusti
  • joka ei puhu käsittämätöntä ammattislangia
  • jonka kanssa on helppo keskustella
  • joka haluaa kertoa, mistä on kyse
  • joka haluaa ja osaa neuvoa
  • joka on muutenkin mukava

Onko sellaisia olemassa? Minä olen tänään tavannut  sellaisen!

Töissä sain olla sellaisen kanssa tekemisessä. Yksikkömme ATK-vastaavana (mitä se ikinä tarkoittaakaan!) olen vuosien varrella ollut tekemisessä yhden jos toisenkin organisaatiomme ja sen ulkopuolisen tietoliikenne-, tietokone-, ohjelma- jne. ammattilaisen kanssa. Yleensähän tämä joukko koostuu nuorista miehistä, jotka puhuvat omaa kieltään ja elävät aivan omassa maailmassaan, jossa kaltaiseni oppimattomattomat – joskin aina innokkaat oppijat – ovat selvästikin jonkinlainen riesa, rajaton rasite.

Tänään minut on kuitenkin yllätetty: minua on ymmärretty, minulle on tehty asioita ymmärrettäväksi. Töissä sorviini asennettiin uusia yhteyksiä, ohjelmia, tehtiin päivityksiä ja rempattiin yhtä sun toista juttua – ja kaikki sujui ja kaikki toimii ja minä osaan käyttää kaikkea – minua on neuvottu. Ymmärsin mistä puhuttiin.  Olen yllätetty. Kiitokset siitä!

Yliopistoelämää

Kokouksissa kiintiönä

Kokouksissa harvoin viihtyy ja virittyy. Harvoin on sellaisen työryhmän palaverissa, jossa aika vierähtäisi huomaamatta, jossa ajatuksen ja älyn säihkeessä sekä kehittämisen kuohuissa pääsisi osalliseksi jostakin joka kiehtoisi ja veisi tärkeäksi koettuja asioita eteenpäin niin, että vaivoin voisi hillitä innostustaan. Tuntisi, että olisi osallisena työssä tai työryhmässä, joka saa jotain merkittävää aikaiseksi pelkästään palaveeraamalla.

Eihän sitä sellaiseen virkanainen monta kertaa urallaan tupsahda. Joskus kuitenniin. No tänään ei todellakaan ollut sellainen päivä.

Tänään oli kaksikin sellaista tavallisempaa kokousta. Sellaista kokousta joissa puuduttavien puheenvuorojen aikana havahtuu siihen tosiasiaan, että on taas kerran tullut nimitetyksi työryhmän kiintiönaiseksi, kiintiöhumanistiksi, kiintiöopettajaksi, kiintiöwwwnörtteilijäksi, kiintiökehittäjäksi, kiintiö joksikin…  Yliopistoelämän byrokratian ja raporttien määrän noustessa käsittämättömiin korkeuksiin joutuu yhä useammin viettämään tehollista työaikaa tehottomissa sessioissa.

Eipä ole ollut häävi päivä tänään. Ei ole.

Historiaa Yliopistoelämää

Historia lyömäaseena?

Kaksi artikkelipyyntöä ja yhden väitöskirjan ohjaajaksi nimittäminen yhdelle päivälle. Toisesta artikkelista oli mahdollisuus kieltäytyä. Niin tein. Haluaisin kovastikin kirjoittaa, tehdä tutkimusta, mutta millä ajalla? Nyt on taas duunissa sellainen vaihe, jotta hyvä jos saan kiireelliset ja ajankohtaiset asiat tehdyksi ajallaan. Ja sitten soittaa joku huru-ukko joka uskoo löytävänsä historiasta perusteita toivomalleen Suomen ulkomaalaispolitiikan jyrkälle muutokselle. Hän halusi pistää Suomen ovet ja ikkunat kiinni. Ja perusteena pakolaisten poispitämiselle armaasta kotimaastamme hän halusi minun (lue: historian) olevan kanssaan samaa mieltä mm. seuraavista väitteistä: ”Eihän täältäkään ole koskaan kukaan toisten leipää menny syömään.” Yritin selittää, että ”onhan niitä suomalaisia lähtenyt leivän perään muille maille melkein miljoona, ensin Amerikkaan 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa ja sitten 1960-luvulla rapiat 400 000 Ruotsiin”. Näitä tämä historianharrastaja ei laskenut samaksi asiaksi, ei hän näitä halunnut kuulla. Yritti sitten toista kautta: ”Eihän niiden [puhui somaleista, otaksun] kotimaassakaan joka kantilla sodita ja vainota, menisivät semmoisille alueille, joissa ei sodita. Eihän Suomestakaan kukaan sodan aikana lähteny pakoon?”  Niin että ei vai? Ruotsiin ja Tanskaan lähetettiin kymmeniätuhansia lapsia. Paljon  aikuisia, kokonaisia perheitä muutti mm. Ruotsiin. No sitten kun yritin mainita Karjalan evakot, kahteen kertaan kotoaan häädetyt, ilmoitti tämä pakolaispolitiikastapanikoiva, että ”se oliki ryssän vika…” En käynyt kiistämään, mutta sotaa pakoon nekin lapset ja karjalaiset lähtivät, ”vaikkei Suomessa joka paikassa sodittukaan”. Tässä vaiheessa soittaja totesi, ettei hän saisi minusta ja mielipiteistäni prinsiipeilleen puolustajaa ja tukijaa ja katsoi parhaaksi läjäyttää luurin korvaani. Parempi niin, ei haaskaantunut enempää meidän kummankaan aikaa.

Voi kun tietäisitte, mihin kaikkeen historiaa tarvitaan, ja millaisia puheluita saamme, millaisiin kysymyksiin vastata. Kerron joskus.

Historiaa Yliopistoelämää

Päivä pulkassa

Oikeastaan luento pulkassa. Pohjoinen paikallishistoria -luento on onnellisesti (? toivottavasti myös opiskelijoiden mielestä!) ohi. Minusta tämänvuotinen luentoporukka oli hyvä. Ja minustahan on mukava luennoida. No, silti mukava kun urakka on ohi.

Mistä sanonta ”päivä on pulkassa” tulee? Sillä on juurensa isäntä-torppari (renki) -työsuhteessa. Kuvan mukaisessa puukapulassa = pulkassa oli kaksi osaa, toinen isännällä, toinen torpparilla. Kun päivän työt (taksvärkki) oli tehty veisti talollinen torpparinsa ja omaan palikkaansa loven merkiksi tehdystä työstä. Pulkkapalikka oli siis eräänlainen työkalenteri tai kellokortti: pulkkaan merkittiin päivän työt. Merkkien piti palkanmaksun tai työvuoden lopuksi olla yhteneväiset.

Nyt voin merkitä tämän lukukauden luennon omaan pulkkaani, homma hoidettu. Palautetta odotellessa…

paivapulkka

Yliopistoelämää

Back to school!

Työ on ihmiselle hyväksi. Ainakin minulle. Ja hyväksi on sekin, että loman jälkeen töihin mentyä joku sanoo, ”hyvä että oot jo täällä. Tarvin sua.”

Iso osa päivästä kulunut (ja jatkuu vielä pitkään) luentosarjan harjoitustöitä, esseitä ja hakemuksia lukiessa ja arvostellessa. Välillä ei tiedä itkeäkö vaiko nauraa. Suunnilleen joka ikinen opiskelija on kirjannut harkkoihinsa jotakin sellaista epäolennaista, jonka olen puolihuolimattomasti, keventääkseni, anekdoottina tai provosoidakseni luennolla paukaissut. Ne on jääneet mieleen. Kaikilla. Isolle osalle on onneksi jäänyt mieleen asiaankin.

Jetlag ei juurikaan vaivaa: sen pitäisi tuntua lännestä itään lentäen pahempana kuin esim. Suomesta pois, länteen päin, siis vaikka Nyciin lentäessä, mutta minä olen ennenkin pitkien lentojen jälkeen (Thaimaa, Kiina, New York) hoksannut, että minuun ei tämä sääntö päde. Johtuuko se siitä, etten nytkään viikon aikana ehtinyt tottua uuteen aikajärjestykseen, että viikosta jäi rutkasti univelkaa, jonka olen nyt parina kotiyönä kuitannut? Tiedä häntä. Univelasta huolimatta tänään töissä oli virtaa, ja olo lomasta levännyt.