Ruoka ja viini – Sivu 91 – Tuulestatemmattua

Tietokirja juhlista, historiasta, ruuasta, …?

On herännyt tässä ajatus.

Jo tehdessämme sisareni kanssa Vuorotellen-kirjaa ajatuksena oli koota ”vuodenaikakirja”, ja sellainenhan siitä tulikin. Siinä julkaisin eri kuukausille ”kuuluvia” ruokaohjeita ja niihin liittyviä tarinoita ja totuuksia. Kirjassa sivutaan vuotuisjuhlia, samoin kuin täällä Tuulestatemmatussa, ja muutamissa lehtijutuissa joita olen vuosien varrella kirjoitellut. Ja nyt kun minulla oli se luentokiertue ”Vuotuisjuhlien historialliset juuret”, joka selvästikin herätti kiinnostusta, olen vähän miettinyt uutta kirjaprojektia.

Miten olisi jos tekisi tietokirjan suomalaisista vuotuisjuhlista, osaltaan päivittäisi Kustaa Vilkunan klassikko-opusta Vuotuinen ajantieto, joka nyt kertakaikkiaan on ”so-last-season”. Se on agraariyhteiskunnan vuotuiskalenteri, ja täynnä kansaperinnettä. Sitten on se Seljavaaran ja Kärjän ”Juhlat alkakoot! Vuotuisia tapoja ja perinteitä”, jota olen käyttänyt useinkin ja edelleen Sirpa Karjalaisellakin on vuotuisjuhlaperinteestä kirja. MUTTA, ajattelin erilaista kuin nuo. Vähän olen suunnitellut sellaista, jossa olisi paitsi tietoa juhlien historiallisista juurista mutta myös vuotuisjuhliin liittyvien ruokien perinteistä ja ehkäpä samalla niiden valmistamisestakin eli olisi myös reseptejä. Ja jossa olisi kuvia! Tietysti. Ja joka olisi kaikinpuolin modernimpi kuin Vilkunan makulatuurille painettu, jotenkin ”rukinlapakulttuuriin” viittaava ikiaikainen opus.

Jos tietokirjani olisi sellainen lahjakirjaksikin sopiva, värikuvallinen 150 – 200-sivuinen kirja, jossa kerrottaisiin, miksi pääsiäistä Suomessa kutsutaan pääsiäiseksi ja jossa olisi sellaisia tarinoita, joissa kerrottaisiin, miten loppiainen, Kölnin tuomiokirkko ja Ruotsin maakiekkojoukkueen pelipaitoja koristavat kolme kruunua liittyvät yhteen (tiedätkö?), kiinnostaisiko se? Jossa kerrottaisiin joulutorttujen historiasta ja siitä, miksi Vappuna Helsingissä Ullanlinna kansoittuu piknikin viettäjistä? Sellaisia tarinoita kuin kahden kynttilän polttamisen perinne itsenäisyyspäivänä tai aprillipäivän lyhyt historia (johon minulla on nyt jo paljon lisiä….) .

Olisiko sellaisella kirjalla kysyntää? Se maksaisikin enemmän kuin nuo omakustannekirjaseni, jotka nyt toki ovat ilmaiseksi nettisivulla luettavissa, mutta kuitenkin korkeintaan 30 – 40 euroa.

Alla markkinointitutkimus. Klikkaathan vastauksesi, rehellisesti. Eikä klikkaus todellakaan sido mihinkään, varsinkin kun en edes näe, kuka on klikannut ja varsinkin kun tämä ajatukseni ovat ihan tuhannen alkutekijöissään ja suunnitelmat ohuina haituvina leijuvat. Mutta klikkaahan, pliis.

Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Älä valita!

Olen tässä pari tuntia hokenut itselleni, että olen ansainnut tämän. Että olen tehnyt tarpeeksi, – ja enemmänkin. Ettei tarvitsisi niuhottaa, ja silti tahtoo tunkea jostain takaraivosta ajatusta: no ehditkö lukea ne kandiaihiot, jäikö se kypsäri sittenkin tarkastamatta, entäs ensi viikon sivuainepääsykoe – oletko edes lukenut koko pääsykoekirjaa? (- En, en ole, vielä. Onhan tässä viikonloppu aikaa…, sori), voitko väittää tutustuneesi kaikkeen kokousmateriaaliin, joka aamun koulutustoimikunnassa oli esillä?

Aina on huono omatunto! Aina!

Mutta sitten — keskiviikkoiltana Yliveskasta kotiin ajellessa vatvoin juuri noita ja monia muita asiota. Tunsin riittämättömyyttä. Ja sitten. Liki välähdyksenomaisesti! Mitä hittoa minä taas oikein valitan!? Kaikki on hyvin. Enemmänkin. Kuuntelin isolla kun radiosta tuli Egotripin uusi biisi: Uusi aamu. https://youtu.be/0Ej0UdmSPnc

kun nyt uusi aamu nousee
kääntyy uusi lehti vihdoinkin
– – –
ja olin niin epätoivoa täynnä
olin valmis luopumaan
seisoin yksin risteyksessä
mietin onko minusta jatkamaan
mutta nyt katson ikkunasta
ja näen jotain kaunista
on uusi aamu, uusi aika
verhojen raoista tulvii vaan
se tulvii huoneesta huoneeseen
ja kun mä katson ympärilleni
uskon pieneen ihmeeseen – – –

Kaikki on hyvin. On syytä olla iloinen, kiitollinen. Onnellinen ystävistä, siitä että on vara valita, työstä, omasta miehestä, keväästä. On syytä lopettaa urputtaminen. Terveys, lapset, viikonloppu, sittenkin päälle mahtuvat farkut, Esikoisen kaverin tapaaminen Linnanmaan käytävällä ja juttuun jääminen, kollegan samanmielisyys, opiskelijan sähköposti ”tarvisin sua vielä”, yhteinen nauru jatkokoulutettavan kanssa, parkkipaikan asfaltti (versus liukkaus ja talvi), kokouksen nauru ja uudelleen nauru (”me ollaan hyviä”), musiikki youtuben kautta, Manuaalin toimitustyön loppuunsaattaminen – sittenkin, aurinko töistä lähtiessäkin. On niin paljon hyvää, lopeta urputtaminen, ihminen!

Lopetin. Tulin kotiin. Pehtoori avasi kuohuvan, ja tein mieleiseni päivällisen. Pitkän aikaa on tehnyt mieli äyriäisiä. Pakasteestahan ne on täällä(kin) etsittävä. Jättiscampeja ja kampasimpukoita (vihdoin alan osata niiden paistamisen… ;)) laitoin.

On turha kysyä, miten nuo tein… ei voi muistaa, soveltaminen on se juttu, The Thing.

Jotensakin näin: kulhoon oliiviöljyä, pari murskattua valkosipulikynttä, pieneksi pilkottu chilipalko, yhden sitruunanmehu, korianterin puutteessa silekälehtistä persiljaa, suolaa (kai?), vähän pippuria myllystä, soijaakin. Puolisen tuntia marinadissa, ja sitten pannulle: kuumaa oliiviöljyä, ja minuutti, pari puoleltaan paistamista. Ja sitten flambeeraus. Kun ei ollut Pernodia tai muutakaan anisviinaa avattiin muutaman (neljän?) vuoden takainen Alsacen ostos: Framboise Riquewihristä.

Sehän on ihan silkkaa viinaa. Ja juuri siksi meillä jäänyt juomatta ja siksi mitä oivallisin flambeerausaines. Neljä senttiä riitti oikein hyvin. Myös Koskenkorva tai Pernod käyvät. Pernod (tai Pastis) parempi. 😉 Joka tapauksessa flambeerus viimeisteli ruoan. Ohessa pari kampasimpukkaa, ohrattoa, parsaa ja hollandaisea (hyvä on, se oli valmistavaraa, mutta gourmet-sellaista).

Siinähän se perjantai-ilta meni. Perjantai. Se on tänään oikein hyvä sana.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kilpi-illallisella

Myöhästyminen on minusta kertakaikkisen kurjaa. Jos joku myöhästyy, saatikka jos itse myöhästyn, se on minusta hermostuttavaa. Joskushan vaan niin käy. Ja minulle kävi eilen. Kertakaikkinen töpeksintä ja vieläkin nolottaa.

Kävipä nimittäin näin: tulin eilen töistä viiden pinnassa, ja Pehtoori kysyi jo eteisessä: ”Moneltako se Puistolan kilpi-illallinen alkaa?” , johon minä vastaan: ”Vasta seitsemältä, en kyllä ymmärrä, miksi niin myöhään ja minulla on sitä paitsi sietämätön nälkäkin”. Pehtoori vielä kummastelee, että ootko varma, että vasta seitsemältä. Ja minä tupisen, että kai minä nyt tiedän, koska olen itse Paistinkääntäjien tiedottajan ominaisuudessa kutsut ko. tilaisuuteen laatinut ja lähettänyt. Hyvänen aika, kai minä nyt tiedän, moneksiko sinne mennään.

Ja vielä kun voutimme soittaa kymmenen yli kuusi kysyen: ”missä te oikein olette, kun teitä ei näy? Eihän ole mitään sattunut?” – Vielä hänellekin selitän, että sehän alkaa vasta seitsemältä!

No niin, arvaatte loput. Kaikki muut olivat siellä kuudelta, odottivat meitä ja minua erityisesti kuvaamaan kilven luovutustilaisuutta. Ja minä vielä tukutan puhelimessa vastaan, että eihän siellä vielä kuulu olla.

Pehtoori hälytti pojan viemään meidät heti! eikä vasta puolen jälkeen. Poika ajoi Pateniemestä vauhdilla, sillä aikaa minä julkaisin tekeillä olleen, vähän vielä kesken olleen blogipostauksen, vaihdoin vaatteet (onneksi olin jo muuten kuosissa ja laukku kameroinen pakattu valmiiksi) ja me olimme kaupungissa ja Puistolassa puolelta. Että nolotti!!!

Mutta sen jälkeen kaikki menikin hyvin, erinomaisesti. Saatiin nauttia erinomainen illallinen, ja olla hyvässä seurassa.

Puistola on ollut (ja erityisesti Pehtoorille sen Bistron lounas) ja on edelleen meille mukava ja mieluinen ravintola. Ja ravintoloitsijapariskunnan kanssa jo kestiystävystyttykin. Muitakin tuttuja tietysti, ja pöytäseurana pääsin tutustumaan myös Suomen nykyiseen valtavoutiin. Kaikkinensa oikein mukava ilta.

Mutta kyllä tänään aamulla ennen kuutta noustessa, töihin lähtiessä ja tuossa tovi sitten Ylivieskasta luentomatkalta palauduttua tuntuikin, että eilen kotiuduttiin vasta yhdentoista kieppeissä. Arkijuhliminen ei enää suju jälkiä jättämättä. Erinomaisessa harrastuksessa on joskus pieniä heikentäviä sivuvaikutuksia.

Menu kuten muutkin kuvat suurevat klikkaamalla…

Lampaankieli, upeine lisäkkeineen sekä sen kanssa tarjottu Cotes du Rhone olivat minulle makoisin annoskokonaisuus. Ihan ylivertaisen hyvä.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Olipa ilo tehdä ruokailta…

Ensin parsojen keitto (suolaa ja ripaus sokeria) al dente, sitten valutus ja seuraavaksi kastaminen voisulaan, pyöräytys pecorino/parmesanraasteessa, prosciuttoon kääriminen, sitten vuokaan, pinnalle vielä juustoa ja voisulaa ja sitten uuniin (225 C, noin 10 min.). Alkuperäisohjeessa (”Intohimona Italia” -kirjassa) kehotetaan laittamaan kääröt paahtoleipien päälle. Siihen en ryhtynyt, vaan meillä oli ohessa tarjolla pataleipää. Ei valittamista, kenelläkään.

Pannierin samppanja (2002! Blanc de Noir) hupeni ohessa ja puolen vuoden tauon jälkeen alkoivat ”tilapäivitykset” eksnaapureiden kanssa. Oli korkea aika tavata. Ja edelleen on vaikea uskoa, että ovat 77 v. Mietin, että sekö että pitää kunnostaan huolta (3 x 2-3 t./vko salilla tai pitkiä kävelylenkkejä) vai positiivinen elämänasenne pitävät noin nuorena… . Olisi otettava mallia… Luulen että sekä asenne että fyysinen huolenpito ovat SE juttu. …

Parsojen jälkeen pääruokana hiiligrillatuja entrecote-suikaleita yrttiöljyssä ynnä monia lisukkeita ja jälkkäriksi pavlova (kermavaahto oli baileys-vaahtoa), – pavlovasta tuli liian laaja ja merkillisen sitkeä, mutta se oli ihan tavattoman hyvää…

Pieni juhlailta oli …

Ruoka ja viini

Viiniasiaa

Verraten topakan työviikon jälkeen on aika viinille. Olen taas keräillyt viinikokemuksia ja kuvia…

Ensinnäkin tälläinen – – erinomaisen hyvä prosecco, joka kuuluu kyllä tilausvalikoiman tuotteisiin, mutta silti sitä on ollut mm. Stockan Alkon hyllyssä. Tavattoman hedelmäistä, olematta makea. Maku viipyilevä. Ja hinta vähän toistakymppiä. Bueno!

Sitten – kun vähän ollaan haeskeltu läksäreissäni (sellaiset kuitenkin päätin järjestää) tarjottavaa valkkaria – palasimme maistamaan vanhaa, hyvää tuttavuutta. Olkoonkin, että samainen viini oli Juniorin lakkiaisten ruokaviininä, se on hyvää. Kokeile vaikka. Muista että sen pitää tarjotessa olla KYLMÄÄ! Jo etiketti on hauskan eeppinen, tai vähän melankolinen. Sopii siis läksäreihin.

Ja sitten äsken syödessämme nautimme uuden uutukaista punaviiniä, Barbaglio, josta pidimme hyvin paljon. Siitä ”Viinihullun päiväkirja” -blogissa kirjoitetaan näin:

Koska viini on vain laatikoittain tilattava, monet kuluttajat ovat vähän sen armoilla, onko lähi-Alko sattunut ”löytämään” viinin ja ottamaan sen hyllyynsä. Viinin laadun ja suosion puolesta sen kyllä soisi olevan perusvalikoimassa – harvoin nimittäin löytyy yhtä luonteikkaita ja ihastuttavia viinejä näin kohtuulliseen hintaan.

Kyllä allekirjoitan tuon ihan kokonaan. Tämä Italian saappaan korosta (Apuliasta) tuleva vuosikerran 2009!! viini on ”Täyteläinen, tanniininen, kypsän karpaloinen, viikunainen, kevyen lääkeyrttinen, mausteinen, hennon tamminen” eli se on hyvin hyvää, ja maksaa 14 euroa. Mutta se, mikä jäi meitä mietityttämään oli, että laatuluokituksen kohdalla luki Indicazione Geografica Prodetta. Se ei siis ole IGT-viini (Indicazione Geografica Tipica = typical regional wine), joita on erityisesti Toscanassa, vaan IGP! Mitä tarkoittaneekaan. No mutta, niin tai näin: jos kohdalle sattuu, niin osta ja nauti pois.

Ja sitten vanha, kunnon, aina niin miellyttävä, Peppoli is Back! Nykyisin tämän Chiantin klassikkoviinin hinta on arveluttavan korkea (liki 20 euroa), mutta onhan se lihakastikkeisen pastan kanssa edelleen ihan ylivertainen viini.
http://www.alko.fi/tuotteet/400897

Ja muista viinilöydöistä on vielä mainittava Etelä-Afrikassa KWV:llä tehty Tawny. Se on vallan edullinen (14 €) ruoka-, juusto-, suklaakakku-, lohtu-, lasillinen-vain- viini. Ei liian makea, mutta lasillinen on oiva pikku jälkkäri. Juuri nautin. 🙂 Tämä säilyy avattuna viikkoja. Siinä on lämpöä ja makua, välittämistä ja juhlan tuntua. Ei ihme että se on valittu vuoden 2015 jälkiruokaviiniksi.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Monenlaisia kulttuuriharrastuksia

Jokainen itseään kunnioittava oululainen seuraa parhaillaan Kärpät – Tappara -matsia. Minä en. Kyllä minä – periaatteessa – ihan mielelläni lätkää katson. Varsinkin MM-otteluita tulee joskus seurattua, mutta liigaa en juuri katso. Suunnilleen tiedän Kärppien sijoituksen, mutta siinä kaikki. Viimeksi olen käynyt Raksilassa katsomassa ottelua reilut 10 vuotta sitten. Pitäisi varmaan joskus mennä. Ehkä sitten ensi talvena sellaistakin voisi kokeilla.

Ja nyt menisi monta elokuvaakin, jotka kiinnostaisivat: ”Armi elää”, ”Tuhkimo”, Asterixia mieluusti lähtisin katsomaan . Ja Galleria Kajasteessa olisi J.-P. Metsävainion huikeita avaruuskuvia. Se on onneksi vielä ensi viikollakin, ja Juniorin kanssa on suunniteltu kimpassa menevämme katsomaan.

Kulttuuririentoja en siis ole saanut varatuksi, mutta lentoliput Helsinkiin kesäkuun alkuun varasin: mennään paitsi tyttären luo, myös ystäväperheen tyttären häihin.

Tänään meidän esikoisella on ensimmäinen hieno työillallisjuttu. Ja illan ohjelmaan kuuluu kuulemma myös viininmaistiaiset. Eilen naureskeltin porukalla, että tyärhän voi kertoa omaavansa pitkän viininmaistamiskokemuksen, sillä jo kesällä 1995, kun oltiin Kataloniassa pariviikkoisella vuokrataloreissulla, kävimme myös Torresin viinitilalla, lapset tietysti mukana.

Voi noita vyölaukkuja!

Ja siellä markkinointi oli viety varsin pitkälle. Myös lapset otettiin huomioon: sekä meidän pikkuisille että ystäväperheen tyttärelle (juurikin sille kesäkuussa avioituvalle) tarjoiltiin alkoholitonta rypälemehua ja annettiin sarjakuvakirja ”My First Winebook”, jossa kuvien kera oli selitetty, miten viiniä valmistetaan.

Lapset saivat myös Torresin pikkuiset mustat härät sieltä matkamuistoiksi. Niinpä käynti viinitilalla jäi muksuille hyvin mieleen, ja kun olin saman vuoden joulun alla neljä ja kuusivuotiaan kanssa Alkossa hakemassa joulupöytään tarjottavia, mutikaiset Rasavillin toppahaalareissa ja Kuoma-kengissään tepastelivat Alkon hyllyjen välissä ja kuinka ollakkaan tunnistivat jotain ennen nähtyä ja ilahtuneena kailottivat: ”Äitiiiii, täällä on niitä Torresin härkiä!” – Just. Jotta kokemusta on.

Lappi Liikkuminen Ruoka ja viini

Lankalauantai Lapissa

Eihän meitä aurinko tänään(kään) ilahduttanut, mutta pilvinen, ajoittain sateinen sää ei ollut este liikkumiselle. Minäkin jätin tänään hiihtämättä, lähdettiin koko porukka ja koirat kävelylenkille.

Ja ketkä odottavatkaan, että Miniä & Juniorikin tulevat ulos ja että lähdetään!

Ensin käytiin Kiilopään juurella katsomassa jääveistoksia, jotka eivät oikein päässeet oikeuksiinsa pienessä pyryssä.

Muumi- ja Angry Birds -hahmoja siellä kuitenkin bongasimme.

Ja sitten Saariselälle ja lenkille ja kauppaan.

Pihapiiriin palattua kokeilimme uusia aktiviteetteja. Lumikenkäily ei ole ihan niin yksinkertaista kuin saattaisi olettaa. Juniorilla onnistui paremmin kuin minulla, Pehtoori ja Miniä eivät edes kokeilleet. Mutta liikuimmepa taas tovin.

Iltapäivästä iso osa kului juhlaruokaa tehdessä. Saimme vieraita, Helsingistä asti. Meidän Helsingin ystävät ovat näillä seuduin lomailemassa, ja vihdoinkin saimme heidät myös tänne mökillemme käymään. Kalaasiystävävistä kaikki muut ovatkin käyneet, nämä vuosikymmmenien ystävät eivät uudessa mökissämme ole. Nyt oli siis erikoishyvä syy tehdä hyvä illallinen.

Lapaksia, poronfilettä ja monia pieniä jälkkäreitä (lemon posset, leipäjuustoa karpalosiirapilla, ChocoChilin konvehteja ja pääsiäisunelmista).

Lapakset olivat kauniita, ja pikkukipoissa uusi sovellus: avokadoa (sitruunamehulla muhennettuna) ja poron kylmäsavuhakkelusta ja koristeeksi muutama siivu. Hyvä yhdistelmä oli. Sitten tavallista savupororieskaa juustokukilla ja ”uusia” rautuveneitä.

Kyllä minulle ruoka ja sen tekeminen ovat sosiaalinen tapahtuma.

Huomiseksi on luvannut aurinkoa. Jee!!!

Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Mökin pirtissä

# Hashtag ladun varrella! Tänään oli hyvä aamu hiihtää.

Tänään on ollut hyvä päivä muutoinkin. Leppoisa ja levollinen.

Ulkoilua, lukemista, vähän kirjoittamistakin, kuvaamista, ruoan laittamista. Teinpä erinomaisen hyvän lammaskastikkeen pastalle. Sellainen mitä kaapista löytyy soosi; olennaista pitkä kypsytys ja yrtit. Valkosipulia ja minttua paljon.

Ja Miniän kanssa tekaisimme pääsiäisunelmista. Unelmatorttu on perheessä klassikko, mutta moneen vuoteen en ole sitä pääsiäiseksi, enkä paljon muutenkaan tehnyt, mistä Juniori aamulla esitti paheksuntansa. Niinpä päätimme sellaisen tehdä. Perinteinen, äidin ohje, löytyy Riemusta ruuanlaittoon -kirjastani (viimeinen ohje, ja HUOM. ohjeen ½ pkt tomusokeria tarkoittaa noin 150 g).

Tänään jäi vähän vaaleaksi (ei ollut Ögön tai Van Hauten -tai muuta tummaa kaakaota, vaan tehtiin Oboylla). Ja sitten täytteestä tein ”pääsiäisemmän”, keltaisemman lisäämällä muutaman tipan keltaista karamelliväriä.

Istuimme ruoan ääressä pitkään, paljon puhuen. Menneestä ja tulevasta.

Ja tässä ”tutkielmani” lasimunista.

Pääsiäiskuvia

Pääsiäiskuvia-4

Pääsiäiskuvia-2

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kohti pääsiäistä

Kun Jarkko Ahola laulaa Nessun dorma, niin silloin ei voi kuin kuunnella ja liikuttua ja nauttia. – Tähdet, tähdet on nyt ”The telkkariohjelma”, jota seuraan. Ainoa tällä hetkellä.

Olen ollut koko päivän jotenkin väärällä raiteella. Ja väsynyt. Ei liki puolille öin bileissä roikkuminen ole mikään pikkujuttu ikäiselleni. Mutta vielä hyvillä mielin olen ollut.

Tein appelsiinimehua.

Pitäisi tehdä useamminkin. Nautittiin sitä jälkkäriksi. Ja appelsiinirahkaa. [Gastriitti on oireillut aika vähän viime päivinä, joten heti piti mennä kokeilemaan sitrusten sietokykyä… ;)]

Sekä töiden että pääsiäisen vieton osalta kaikenmoista valmistelua tänään. Juttuhan on nimittäin niin, että huomenna lähden iltapäivällä ajelemaan pohjoiseen. Vetäydyn korkeanpaikanleirille kirjoittamaan ja kokoamaan opiskelijaopasta.

Ja viettämään perinteistä pääsiäisviikon retriittiäni.

Pehtoori ja nuoripari tulevat sitten torstaina perässä. Tyär ei tule, eikä sitten tule Meksikosta Danielkaan: 10 000 km:n etäisyys ja seurustelu ei ole toimiva yhtälö.

Pääsiäisestä ja pääsiäissapuskoista puheenollen: Pieni pääsiäisruokakirjanen on edelleen olemassa. Klikkaile tästä. Katsohan jos jotain sen ohjeista pääsiäiseksi soveltelisit.

Ja sitten toinen pääsiäisruokavinkki on Beach House Kitchen -blogi: siellä on nyt menossa ruokahaasteen äänestys. Minun karitsapateeni ei ole oikein hyvin sijoittunut 🙁 . Siellä onkin ihanan näköisiä pääsiäispöytään sopivia herkkuja. Käyhän kurkkaamassa ja äänestämässä. KLIKS.

Ruoka ja viini

Pikkulauantai

Iltapäivällä koulutusneuvoston kokouksessa opetusten välissä ja jälkeen, pitkän päivän, jo viikonkin väsyttämänä, ajatukset harhailivat ruokaan (mitä tänään syötäisiin) ja siihen, että tälle illalle ei olisi mitään kotiin kannettavia valmisteltavia asioita, … Mutta olisi pitänyt käydä kaupassa, sillä muutoin edessä nuudelisoppasafka. Enkä viitsinyt Pehtoorille, jolla on tämä(kin) päivä ja viikko ollut taas remppa- ja muuttoasioita hoidettava, tekstailla kauppalauppua.

Ja niinpä tuli mieleen, että on pikkulauantai. Moinen käsite ei ole kuulunut sanavarastoon aikoihin, mutta tänään pieni huoahduksen paikka ja kotiin palatessa ehdotin, että lähdetään Tuiraan testaamaan nuudelibaari ja sitten elokuviin. Ihan selvästi pikkulauantain tunnusmerkit: lukio- ja opiskeluaikana mentiin tosin ensin leffaan ja sitten vasta makkarakopille.

Merikoskenkadulla on ollut pian vuoden verran thaimaalainen ”Noodle Bar 9”, eikä kertaakaan ole tullut käytyä tai haettua sieltä take-away-pakettia. Olen toki kuullut ja lukenut positiivisia kommentteja paikasta. Karuhko, mutta siisti paikka. Paistettua riisiä ja paistettuja nuudeleita eri höystöin tai nuudelikeittoa listalla. Pehtoori otti nauta-possua, minä rapu-tofua. Annokset kympin molemmin puolin.

Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa, ruoka hyvää ja edullista, ja sitä oli vähintäänkin riittävästi.

Ja sitten elokuvateatteri Stariin. Kun istahdimme penkkiin, Pehtoori hoksasi kysyä, ”mitä me tultiin katsomaan?” – ”Edelleen Alice”. – Ai se kirja? – Just se.

Lisa Genovan samannimisen romaanin luimme neljä vuotta sitten syksyllä, olin juuri jäänyt vuorotteluvapaalle – miettimään, palaanko takaisin yliopistoelämään. Siinä elämäntilanteessä luin kirjaa, jossa kirjan päähenkilö, ikäiseni (vähän nuorempi) professori luopuu opettamisesta, opiskelijoista, tieteentekemisestä, olemasta hyvä työssään, luopuu muistoistaan, hyvästä elämästään ja hänen suhteensa aikuisiin lapsiin on ”kasvuvaiheessa”. Tuon kirjan lukemisen aikoihin oman äidin ja appivanhempien vanhenemisen vaikutukset olivat yhä enemmän omaa arkea, joten tuo kirja kosketti syvästi. Pisti ajattelemaan ja olemaan kiitollinen. Alzheimerin taudin etenemisen kuvaaminen oli hyvin todentuntuista, jopa myötäelämistä ja paljon ymmärrystä lisäävää.

Kun elokuva tuli, ajattelin, että tässäkin käy – kuitenkin, väistämättä, kuten tavallista – niin että leffa ei yllä kirjan tasolle. Hollywoodin pehmodraama traagisesta aiheesta? – No ei ihan niinkään: ensinnäkin elokuvan käsikirjoitus ei noudattanut orjallisesti kirjan tekstiä, ja hyvä niin. Elokuva oli hyvä, koskettava, olematta ahdistava. Ja se oli merkillisellä tavalla hyvin kaunis, olematta imelä. Ja osastaan Oscarin saanut Julianne Moore oli huikea. Hänen varassaan ja ansiosta elokuva ylsi kirjan tasolle, tai paremminkin niin, että oli elokuvana hyvä. Suosittelen.

Tuolla Starin sivulla on leffan traileri.
http://www.elokuvateatteristar.fi/naytosajat/edelleen-alice.html