Ruoka ja viini – Sivu 87 – Tuulestatemmattua

Kokeilemisen arvoisia…

Nyt on uusia tuotteita Tuulestatemmatun keittiössä, ja onpa niistä ilosanomaa levitettävä teillekin.

Olen koko syksyn syönyt Alpro-jukurtteja. Viilit ja paljolti rahkat ja Skyrit ovat jääneet kauppaan, mutta Alpro-tuotteita on tullut testatuksi. Ehdoton lemppari on kookoksella maustettu perusjukurtti. Sitä ja mysliä aamiaiseksi, jo vain lähtee päivä käyntiin.

Kun viikonlopuksi (tyttären iloksi) tein aika valtaisan satsin lappuskaa (= lappa/vispipuuro) niin kokeilin myös sen kanssa tuota kookosjukurttia (kuvassa tavisversio). Siitähän tuli gourmettitason herkku. Vaikka jälkkäriksi. Tyär ja Pehtoorikin söivät noin mielummin kuin kuohukerman kanssa (ne kalorit, ne kalorit!).

Sitten toinen alpro-viritys oli mökillä; tein pannarin Alpro-makumaitoon. Muutoin ihan ”Kujan paras pannukakku” -ohjeen mukaan, mutta maidon tilalla tuoremantelijuomaa. Kuvassa alla tosin on kookosta, ja varmasti sitäkin vois varmasti käyttää pannarin tekoon. Vielä en ole kokeillut, millaista tulisi jos tekis kaakaon tuohon – ehkä kohta kun istahdan telkkarin ääreen katsomaan Cartier-Bresson -dokkaria, voisin iltapalaksi nauttia kookos-kaakaon.

Niin mutta siitä pannarista vielä: tuli vähän mantelinen maku siihen, ei tarvinnut sitten hilloa tai sokrua niin paljoa. Nuoretkin tykkäs. Varmaan noita muitakin makuja vois testata. Suklaamaidosta tehty pannari ja siihen satsuma-viipaleita ja vaahdotettua alpron vispiä päälle. Ei varmaankaan kovin huono.

Pehtoorin aamujukurttina on Creamy Mustikka. Huolimatta, että jukurtti on ”creamy” siinä ei ole tavallista jukurttia enemmän kaloreita. Sitten jotain, missä on kaloreita, mutta muutoin pitäisi olla huipputerveellistä ja on meidän keittiössä aika uusi juttu, on tämä:

Kookosöljyä olen käyttänyt mm. herkkusienten paistamiseen, tulipa wokkiruoan oheen oivallinen lisuke. Ja sitten broilersuikaleita olen siinä paistellut. Rypsi- ja oliiviöljyn tilalla olen tuota ruvennut laittelemaan, ja kyllä se maistuu hyvälle, – huolimatta siitä, että sen pitäisi olla kovin terveellistä! Sen sanotaan olevan niin terveellistä, että kehotetaan lusikallakin lappamaan, jollei keksi, mihin ruokaan sitä laittaisi. En minä nyt niin terveelliseksi ala, että öljyä ihan itekseen lusikoisin syötäväksi. Mutta kokeilehan – yksi edellytys tykkäämiselle on tietysti se, että pitää kookoksen mausta.

Liekö nämä ”terveyssapuskat” osaltaan olleet vaikuttamassa siihen, että keväällä äkäisenä aamuöisin vaivannut mahakatarrini on nyt ohi. Itse asiassa se taisi jäädä sinne Ligurian vuorille, sillä reissun jälkeen ei ole enää oireita ollut. Ehkä aika paransi. Pehtoori on kyllä huomautellut, että olisikohan pitkien työpäivien poisjäämiselläkin osansa asiassa. Niin tai näin, ohi on.

Ja sitten tähän loppuun jotain vähemmän terveellistä: kinkku-juustopiirakka! Eiliselle herraseurueelle tarjoamani Quiche Lorraine -mukaelman ohjeen lupasin, ja tässäpä se.

Pohja:
150g voita
4½ dl vehnäjauhoja
½ dl vettä

Nypi rasva ja jauhot (joihin olet sekoittanut leivinjauheen ) ryynimäiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna levätä hetki jääkaapissa. Painele taikina irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle ja hiukan reunoille. Esipaista pohjaa 15 minuuttia parisataa-asteisessa uunissa.

Täyte:
200 g Emmental-raastetta
2 pkt filepekonia (punainen HK:n pekonipaketti)
4 dl kevytkermaa
4 munaa
mustapippuria (aika paljon pyörittelin myllystä)
1 rkl tuoretta timjamia silputtuna

Pinnalle kirsikkatomaatteja (oli monenvärisiä)

Pilko pekoni pieniksi suikaleiksi ja paista pannulla rapeaksi, valuta talouspaperin päällä.
Sekoita täytteen ainekset ja kaada esipaistetut vuoan päälle. Painele tomaatit pintaan.
Pistä piirakka takaisin uuniin, ja paista vielä noin 45 minuuttia.
Laita hyvissä ajoin (toisin kuin tuossa minun versiossani) leivinpaperi päälle, ettei pinta tummu liikaa.

Huolimatta että ruoassa on aika paljon kananmunaa, ei se ollut punaviinin ohella ollenkaan huono yhdistelmä. Päinvastoin tuhti juustomäärä teki siitä punaviinille hyvän parin.

Ruoka ja viini

Bordeaux-ilta meillä

Marraskuinen tiistai, joka oli pimeämpi kuin moni muu päivä vuodessa. Pimeämpi ja sateisempi kuin moni muu. Mutta nyt on mukava, liki valaistunut, olo.

Meillä oli Bordeaux-ilta. Tai itse asiassa ”Bordeaux maailmalla” -ilta. Minullahan on ilo olla ”vanhojen herrojen viinikerhon” toinen naisjäsen. Tämä maskuliinijäsenistä koostuva seura kokoontuu neljä kertaa vuodessa, ja kuinka ollakkaan nyt jo kolmannen kerran marraskuun kokoontumiselle ei tuntunut löytyvän mitään kokoontumispaikkaa, joten ilmoitin, että toki meidän Festaan voi tulla, jollei muualle päästä.

Ja meille tulivat. Minä ja yhdeksän viinimiestä maistelimme viinejä, jotka on tehty Bordeauxin ulkopuolella, mutta bordeauxilaisista rypäleistä. Missään vaiheessa en ollut luvannut, eikä missään vaiheessa edellytetty, että olisin tehnyt muuta kuin avannut oveni vieraille, mutta eihän se oikein meitsin maailmaan sellainen sovi. Joten pientä köksäilyä harrastelin.

Ja huolimatta siitä, että ranskalaiset viinit saatikka ranskalainen keittiö olisivat ominta aluettani, niin teinpä piirakan [Quiche Lorraine – laittelen joku päivä ohjeen…] , ja hieman muita tykötarpeita. Ja niistä huolimatta – vai niidenkin avittamana – oli todella mukava ilta. Kahdeksan miesvierasta ja Pehtoori viihtyivät pöydän ääressä useammankin tunnin.

Umbriasta liki neljä vuotta sitten tuotu Sangrantino Passito sai ansaitsemaansa huomiota. No sehän ei kuulunut illan teemaan, mutta sen halusin juuri näille ihmiselle tarjoa. Eikä turhaan.

Illan varsinaisen teeman mukaisesti viinit olivat viinejä, jotka on tehty Bordeaux-rypäleistä, mutta jossain muualla kuin Bordeauxissa. Mielenkiintoisia kaikki olivat, mutta edelleen tuli todettua, että Ranska viinimaana – ja sen jäljittelijät, seuraajat, matkijat etc., – ovat minulle viinimaailma, jota en opi, eikä siitä tule minun kohteeni.

Mutta taas on yritetty oppia. Ja kuten sanottu: viini on hyväksi. Joskus jopa tiistaina. Hyvässä seurassa, oppien ja mukavia jutellen.

Joutsenia, liturgian lopulla, kuvahaasteet – ja valpolicella

Olin tänään ortodoksikirkossa, siellä oli ”ylienkelien ja muiden ruumiittomien voimien juhla” [on otettava selvää, mitä tuo tarkoittaa… ]. Ystävän luvalla menin kuvailemaan; tämä oli nyt kolmas kirkko, jota yritin (paino sanalla yritin) kuvailla yhtä etätehtävää varten. Ei sittenkään tarpeeksi aikaa, ei mahdollisuutta keskittyä.

Ja kun vielä olen deletoinut Turkansaaressa jo kuukausi sitten ottamani kirkkokuvat ja Saariselän kappelin kuvissa on monta ongelmaa, niin on todettava, että ei nyt onnistu kirkkokuvaus minulta. Minä, joka niitä olen kuvaillut iät ajat, maailmalla ja kotona. Nyt ei onnistu. Kun nyt niiden kuvaaminen on läksynä!!!

Se, mitä yritän sanoa, on, että olen kuin paraskin opiskelija ennen etätehtävien palautusta: selityksiä surkean tuloksen vuoksi on repullinen! Että minäkin – paatunut opiskelijoiden seli-seli-selitysten kuuntelija – olen nyt itse samassa tilanteessa. Niinpä päätin, etten selittele: palautan tehtävät ajallaan, pää pystyssä (vain itsekseni häveten), enkä selittele. Olen kuvatessa oppinut paljon, ja yritän kestää palautteen.

Sitä paitsi ortodoksiliturgian loppupuolella oli jännittävää käydä. Jos pitäisi sanoa yksi adjektiivi, joka kuvasi tunnelmaa kirkossa, se oli ”familiääri”. Siellä oli tavattoman läheinen tunnelma.

Tai ehkä vain olin siinä ”moodissa”. Olin juuri vienyt Esikoisen lentokentälle. Taas kerran tyttären hyvästellyt. Koskapa minulla oli aikaa ennen liturgian päättymistä ja kirkkoon menoa, ajelin autolla ja kävelin Heinäpäässä ja muualla yhteensä parisen tuntia, ja satuinpa Kempeleessä ajelemaan ohi pellon, jossa joutsenet, kymmenet, olivat yöpyneet. Heräilivät jo. Kaukaa pitkällä objektiivilla tavoitin heräämisensä: monet nukkuivat, osa oli jo hereillä, osa jo kaulat kauniisti koholla, olivat kuin nuotteja viivastolla. (klikkaamalla kuvat suurenevat)

Lentokenttä, Kempeleen pellot, Heinäpään, Etu-Lyötyn ankeat marraskuiset kadut ja ortodoksiliturgian jälkeiset kuvat ja tunnelma…. Näiden jälkeen kotiin. Kaksin olemme sunnuntain viettäneet.

Olen/olemme pitkin syksyä maistelleet ja nauttineet viinejä pitäen mielessä, että pian on aika tehdä Tuulestatemmatun viinisuositukset joulupöytään (ks. esim. viimevuotinen). Sen vuoksi muutama maistettu viini, joka muutoin olisi päätynyt tänne kehuttavaksi, on jäänyt mainitsematta. Mutta nyt ei voi pantata tätä: italialainen, Veneton Valpolicella avattiin kahden hengen sunnuntaisafkalle. Ja vielä nautiskelen tässä ohessa … Siinä ”mikään-ei-pistä-vastaan”. Se on kertakaikkisen hyvä, terve, peruspunaviini, jossa ei happamuus häiritse makua. Se ei ole yltiömakea, ei turhan kosiskeleva. Se on hyvä. Osta pikkujouluviikonloppuun kokeeksi, ehkä päädyt hankkimaan sen joulupöytäänkin: Valpolicella, per favor.

~~~~~~~~~~~~~~

On sunnuntai ja se tarkoittaa sitäkin, että on uuden kuvahaasteen aika. Tulevan viikon kuvahaaste on ”Kaupungin valot” ~ joko konkreettisesti tai vertauskuvallisesti. Aika mukava haaste, minusta ainakin. Myös kännykuvaajat ovat tervetulleita mukaan!

Kuvahaasteeni siis lähti kuin lähtikin käyntiin. Haastesivulla on jo kolme kansiota ja lisäksi tämä uusi, yhteensä 14 kuvaa ja ainakin parikymmentä kommenttia. Keskustelussa on päästy jo asian syvimmän olemuksen äärelle:

Harrastaja eli amatööri tarkoittaa rakastajaa, intohimoisesti asiaansa suhtautuvaa. Töissä voi olla vain töissä, puolinukuksissa, harrastuksen parissa ei koskaan!

Olen niin samaa mieltä!:)

Tein muuten tuohon blogisivun ylävalikkoon uuden klikkauskohdan ”Kuvahaastesivu”, sieltä pääset suoraan haastesivulle. Viikon aikana siellä on käyntejä jo parisataa. Klikkauduhan katsomaan, millaisia kuvia lukijat ovat lähettäneet. Ja lähetä omasi.

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Ruokaa ja seuraa

Ruokapäivä tänään. Ja perhepäivä.

Näiden kahden teeman ympärillä, niihin liittyen, niissä aikaa kuluttaen on päivä mennyt.

Ja hyvä on: lenkillä ja muutama junakuva. 😉 Niin ja käväisimmepä äsken viininmaistiaisissakin.

Iltapäivällä ruokapöytään tulivat molemmat lapset (ja miniä luonnollisesti ja Aapeli, of course), jotka olivat isälleen hankkineet perinteiset lahjat: ceedeellinen Kari Tapion musiikkia ja pokkari. Perinteet on hyväksi.

Ja sitten istahdimme pöytään; aika kunnianhimoisen menun olin suunnitellut, ja aika lailla onnistuikin, mutta vähän turhan monta komponenttia siinä oli.

Joka tapauksessa pääruokana oli karitsanfileitä ja oma kehittelemäni stout-kastike, ja kyllä se oli tänään ihan erinomaisen hyvää. Siihen oheen salaattia, myskikurpitsaa, ohrattoa, palsternakkaa, alkuun leipää ja sienisalaattia (hei meillähän on tyär käymässä; sieniruoilla hemmotellaan Esikoista). Ja sitten jälkkäriksi tyrnipannacottaa, jota sain sisareni luona jokunen aika sitten.

1-2

Kyllä siitä pitivät tänäänkin kaikki. Ja sekin on kovin helppo!

Tuon alla olevan ohjeen tein kaksinkertaisena meille viidelle:

Tyrnipannacotta
1 dl vispi- tai kuohukermaa
1/2 dl tyrnitäysmehua (makeuttamaton)
3/4 dl sokeria
1 liivatelehti
1 dl turkkilaista jugurttia
Laita liivalehti likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan kerma, tyrnimehu ja sokeri. Kiehauta ja anna poreilla hiljalleen kunnes sokeri on sulanut. Kun liivatelehti on pehmeä, purista sitä nyrkissä liika vesi pois ja laita se kuumaan seokseen samalla voimakkaasti vispilällä sekoittaen. Lisää jugurtti ja sekoita tasaiseksi. Kaada kahteen, kolmeen tai neljään jälkiruokamaljaan, peitä tuorekelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Tarjoa pannacotan kanssa jotain rapeaa: pähkinärouhetta, suklaalastuja tai esimerkiksi kaurakeksi – rapea lisäke tuo mukavaa tasapainoa pehmeälle jälkkärille. [tänään oli noita suklaatikkuja, passeleita olivat].

Isänpäiväkuva: poika ja pojanpoika.

Pitkään istuskeltiin pöydässä. Höpöteltiin.

Sitten illan tullen nuoret lähtivät Patelaan: sisar lähti veljensä luo vierailulle, yökylään. – Ja? Ja pelaamaan Mario Kartia!!! Juniori oli ostanut [tilannut Ranskasta!!] pullollisen samppanjaa ja ladannut vanhat pelit valmiiksi ja sisarukset aikoivat viettää illan – ja yön – pelaten ja samppanjaa nautiskellen. Jotenkin minä muistelen, ettei meidän varttivuosisatavaiheeseen kuuluneet koti-illat samppanjan äärellä. 🙂

Samaan aikaan toisaalla: me kävimme keskikaupungilla pienimuotoisissa viininmaistiaisissa. Poikkeuksellisen pienimuotoisissa. Hyvä niin.

Nyt väsy.

Oulu Ruoka ja viini Valokuvaus Yliopistoelämää

Pizzapalaveri ja Oulun valot

valoVOIMAlaitos

Tänään palaveri tohtoriopiskelijan kanssa, – viimeinen ennen kuin käsikirjoitus lähtee esitarkastukseen. Olen kyllä jotensakin satavarma, että keväällä saadaan vielä väitöstilaisuuskin, ja erkaantumiseni yliopistomaailmasta vahvistuu koko ajan…

Kun meillä kummallakaan ei enää ole lipastolla työhuonetta päätimme mennä Puistolaan pizzalle; sellainen myöhäinen työlounas. Mukavastihan se meni, ruoan ääressä on hyvä palaveerata. Ja nyt kun Oulussa on Cantina, minäkin syön pizzoja muuallakin kuin Italiassa. Aika leuhkasti sanottu, eikö? – mutta en paljon oikeasti ole pizzerioita Oulussa harrastellut. Noh, Cantina ei olekaan ihan tavis pizzeria.

Vaikka päivällä tein pitkähkön lenkin jäin meetingin jälkeen vielä kaupungille, Tuiraan, kävelemään ja kuvailemaan. On päiviä, jolloin ajattelen, että olisi kiva asua lähempänä keskustaa. Tämä 5 – 6 kilometrin matka ei innosta piipahtelemaan, noh, kesällä pyörällä, mutta ei näin marraskuussa iltasella. Nykyään kun iltasellakin saatan lähteä ulos, mitä ei kyllä tavallisesti ole tapahtunut… Ei ole tullut pieneen mieleenkään.

Raatinsaaressa ”toisella puolen”.

Ja kaupunkinäkymien lisäksi kuvailin junia! Tänäänkin. Monta kertaa. Tulette vielä kuulemaan.

Pian on taas Valoa Oulu -tapahtuma, – sitä jo odotan. Tässä viimevuotisen tapahtuman huippuja: Resonassi, joka on Oulun Energian toteuttama ja Leevi Lehtisen suunnittelema.
Pidän siitä hyvin paljon…

Niitä näitä Ruoka ja viini

Mocca Panna Cotta!

Vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin sää jatkuu …

Todettiin radiossa. Ja kyllä sen tunsin lenkilläkin. Ihan liikaa vaatteita päällä, tuli kuuma, vauhti hiljeni, eikä liikkumisessa sitä tavallista riemua, – oli kuuma! Mutta aurinkoa, hyvää happea hengittää, – kuitenkin.

Ulkoilun lisäksi tänään ruokapäivä: Aapeli vanhempineen tuli syömään.

Kehittelin jauhelihasta uudenlaiset pihvit: 8oo g jauhelihaa, taikinaan desi kuumaa vettä, yksi Beef-fondi siihen liukenemaan, suolaa, pippuria, ½ dl korppujauhoja, pari, kolme murskattua valkosipulin kynttä, paprikan ylijäämät silputtuna, ei kananmunaa, nopea vaivaaminen taikinaksi. Sitten isohkoja pihvejä (8 kpl), joiden päälle paprikarengas ja ympärille pekonviipale. Sitten uunivuokaan, ja uuniin 200-astetta ja noin kolme varttia. … Chilimajoneesin, paahdettujen juuresten ja linguine-pastan kanssa upposivat aika äkkiä.

Ja jälkkäriksi Mocca Panna Cotta. Moccapannacotta. Eli kahville maistuvaa hyytelöityä kermaa. Nam.

Valion ohjetta en muuttanut mitenkään, ainoastaan sen, että korvasin kahviliköörin Itävallan tuliaisina tuodulla Mozart Dark Chocolate -liköörillä. Jos erikseen menet ostamaan likööriä tätä varten, osta Kahluaa. Se on kyllä yksi niistä harvoista likööreistä, joita mielellään juo. Tai noh, ei sitäkään juoda voi, mutta lasillisen siemailla. Ja sitä voi käyttää kahvidrinksuihin, ja -kakkuihin, ei maistu esanssille, vaan oikeasti kahville. Ja makealle! 😉 Sopivasti makealle.

Mutta palatkaamme pannacottaan, jota ensimmäisen kerran maistettiin sisareni luona, ja nyt sitten omakohtainen kokeilu.

Mocca Panna Cotta

Valmistusaineet

2 liivatelehtea
2 dl Vispikermaa (Eila)
1½ dl vahvaa kahvia
2 rkl kahvilikööriä
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria

Valmistusohje

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 min.
Kuumenna kerma, kahvi, kahvilikööri ja sokerit kattilassa kiehumispisteeseen. Nosta kattila pois liedeltä.
Sulata valutetut liivatelehdet kuumaan seokseen. Jäähdytä samalla sekoittaen esim. kylmässä vesihauteessa. Näin ehkäiset jälkiruoan kuorettumisen. (Tämä oli minulle uusi niksi, ja se kyllä toimi.)
Jaa pannacotta kahvikuppeihin tai laseihin. Pidä peitettynä jääkaapissa n. 3 – 4 tuntia.
Tarjoa kylmänä ja ripota pinnalle pipari- tai keksimuruja tai vaihtoehtoisesti suklaapapuja (huom. sis. laktoosia).

Helppoa kuin heinänteko; tyylikäs, ei liian täyttävä jälkkäri on tämä.

Ja Aapelin kanssa olemisen jälkeen, kun Juniori lähti lukemaan fysiikan kokeisiin ja vei perheensä mennessään, kun minä mietin, lähtisinkö vielä ulos vai vetäytyisinkö lukemaan takkatulen ääreen, samalla tyttären kanssa whatsappeilen, olen niiiiiiiin iloinen, että huomisia kanditöitä ei ole pöydällä yhtäkään 😉 ja niinpä päätän sittenkin vain jatkaa surffailua. 😉

Historiaa Niitä näitä Ruoka ja viini

Kekrin henkiinherättäminen?

Kaarnikkakakusta pyhäinpäiväksi jälkkäri?

Ohje on ollut täällä ennenkin. Viime viikonloppuna mökillä tein uudenlaisen version, kevyemmän: vaihdoin tuorejuuston rahkaan. Ja pohjaan käytin Fazerin Keksimurua, mikä ei ollutkaan ollenkaan huono ratkaisu.

Tänään meillä ei kyllä tuota syödä, sillä olemme juuri lähdössä sadonkorjuujuhliin. Ouluun avattavan uuden Lapland Hotellin Oula-ravintolassa on tänään paistinkääntäjien Juhla. Lokakuun lopussa on rotissöörien kesken milloin milläkin teemalla kokoonnuttu hyvän ruoan äärelle, ja vuonna teemana on kekri. En voi kuin itseäni syyttää, että minulla on juhlassa myös ”huki”.

Kekrin, halloweenin, pyhäinpäivän (ruoka)historiaa koetan vähän avata. Sen tekemiseksi olen viettänyt melkein koko päivän koneella.

Ja tässä sitten lainaan itseltäni (ja SKS:n sivuilta edelleen):

Syöminen kuului tärkeänä osana kekrin viettoon. Oli kunnia asia, ja uskon asia, että pöydän oli notkuttava ruokaan aamuvarhaisesta yömyöhään, se kun takasi, että talosta ei ruoka seuraavana vuonna loppunut. Sadonkorjuujuhlassa oli myös viinan virrattava: uskottiin näet, että isännän hyvä humala vahvistaisi viljan kasvua tulevalla satokaudella. Toisilla seuduin humaltuminen, tai ainakin sammuminen, oli tosin tiukasti kielletty, jottei vilja menisi lakoon.
Kekrinä syötiin monenlaista ruokaa alueen perinteistä riippuen, mutta eniten merkitystä oli kekrilampaalla. Muita kekriruokia – yleensä teurasruokia – olivat muun muassa lammaskeitto ja veririeskat, ja sitten makkarat, limput, kalat sekä muut tavanomaiset ruuat. Perunoita ja nauriita kannatti kuitenkin välttää, jos ei halunnut itselleen paiseita ja ajoksia. Kun kekri kristinuskon myötä alkoi menettää merkitystään vuoden tärkeimpänä juhlana, monet kekriruoat siirtyivät jouluun. Suomalainen jouluruokahan on sadonkorjuuruokaa jos mikä.

Hyvät pyhät, hyvät ihmiset! Mitä sitten juhlittekin – kekriä, pyhäinpäivää, halloweenia tai ihan vain syystalven viikonloppua – syökää hyvin, on sadonkorjuun aika.

Historiaa Niitä näitä Ruoka ja viini

”Jakoaikana” kurpitsaa

Pyhäinpäivä, kekri, halloween … sehän tässä on taas edessä. Kaltaiseni halloweenia vierastava on taas törmännyt kurpitsaan, kurpitsoihin. Ja olen lupautunut perjantaina puhumaankin halloweenista – tai siis sen historiallisista juurista (vrt. kevään luento”kiertueeni” teemat). Jospa sitten jo huomenna tai viimeistään perjantaina laittelen asiasta juttua tännekin.

Mutta sitä ennen ruokavinkki ensi viikonlopun ruokapöytään, oivallista pyhäinpäivän ruokaa. Paahdettua kurpitsaa, per favor!

Jo vuosia sitten Etelä-Afrikan reissulla törmäsin butternut pumpkiniin, jonka nimi suomeksi on, jostain herra-ties-mistä-syystä, myskikurpitsa. Reissun jälkeen ainakin kerran syystalvesta on tehty tätä Pampoenmoes -lisuketta, siihen kyllä kannattaa käyttää tätä ”voipähkinä”-kurpitsaa, jota nykyisin jo saa Oulustakin.

Nimenomaan halloweenin aika tuo nekin Stockan hevi-tiskille. Sieltä sellaisen siis kotiin kannoin vakaana aikeena tehdä jotain uutta kurpitsaruokaa.

Ja muistuipa mieleeni hyväksi kehuttu resepti, jonka näin joku viikko sitten Option Makujen maailma -sivustolla. Paahdetut vihannekset kun ovat meillä tehneet kauppansa, ja korianteri kuulosti hyvältä ”ryhdistäjältä” muutoin vähän makealle ja pehmoiselle kurpitsalle.

Siemenien putsaaminen ja paahtaminen on ehkä vähän tarpeetonta, ainakaan tässä yksilössä eivät olleet mitään kulinaarisia tähtimakuja, mutta ovathan ne kauniita. Ja onhan niissä varmasti jotain hyväätekeviä juttuja, vaikka antioksidantteja tai hivenaineita tai jotain – sovitaan niin kun kerran moisen pipertämisen tulin tehneeksi. 😉

[klikkaamalla kuvat suurenevat ja melkein voit tuntea huumaavan tuoksun.]

Tämä oli ihan tavattoman hyvää. Vähän mietimme, kuuluuko kuoret syödä? – Vähän kai sama kuin uuniperunoissa, voi syödä tai jättää syömättä.

Ohje noihin ylläoleviin täällä, ja lisäksi jo viime vuonna postaamani ihanan gourmet-kurpitsakeiton ohje, jonka olen saanut paistinkääntäjäystävältäni.

Pyhäinpäivän tienoo, kekrin aika, sadonkorjuujuhlan aika on vuodenkierrossa ollut vuoden vaihtumisen aika. Satovuoden päättyessä on katsottu vuoden päättyvän. Tähän vanhan loppumiseen ja uuden alkuun liittyy käsite ”jakoaika”, eräänlainen välitila. ei enää vanhaa vuotta mutta ei vielä uuttakaan. Silloin tehtiin paljon ennustuksia tulevasta, ja siihen liittyi myös työkieltoja: pyykinpesu, teurastus, kehrääminen ja vaikka lampaiden keritseminen olivat kiellettyjä.

Minulle tämä ”jakoaika”-käsite sopii nyt paremmin kuin hyvin, mutta työkielto ei oikein pure. Huomenna kun on tohtoriseminaaria ja sekä perjantaina että lauantaina esitelmän kaltaista puheenvuoroa käytettävä. Joten ihan selkeästi olen vielä uuden ja vanhan välissä.

Uuteen liittyen kurpitsat kummittelevat myös koulun etätehtävissäni.
Koulutuksen viikkohaasteeseen (”kontrasti”) vastatakseni
tulin ottaneeksi ehdolle tämmöisenkin kuvan.

Huomenna teen tuolle jotain! 😀

Bloggailu Niitä näitä Ruoka ja viini

Lukijakysely 2015 – ja vastaus haasteeseen

Ensiksi vastaukseni haasteeseen, jonka tässä viikolla sain. ”Kotihengetär”? No minusta ei hengetärtä saa tekemälläkään, mutta kyllähän osa kysymyksistä minua hyvin läheltä liippaa… Siispä rohkeasti vastaamaan.

Mitä reseptiä et uskaltaisi kokeilla:
Jotain suffleeta tai siis kohokasta, joka pitäisi tarjota illallisilla. Tai jotain hienoa kakkua, jossa kakku on ”myös päältä kaunis”. (esim. hääkakku)

Onnistuu-aina-reseptisi:
Vaikkapa poro-lasagne ja italialainen suklaakakku. Ne olen tehnyt niin monta kertaa, että eivät petä. Ja molemmat ovat erinomaisia. Viikon paras syömäni ateria oli tänään kaksistaan nautittu kala-kampasimpukkapäivällinen.

Taloustyö, josta oikeasti tykkään:
No ruuanlaitto! Vaan onko se taloustyö? Entäs pöydän kattaminen? Siitä tykkään kovasti. 😉

Taloustyö, mitä vältän viimeiseen asti:
Ikkunoiden pesu. Mutta olen selvinnyt siitä
a) avioitumalla miehen kanssa, joka tekee sitä usein pyytämättä, liki mielellään,
b) koska tytär teki sitä työkseen lukiovuosina, ja sain aika helposti ja edullisesti palkatuksi hänet (lapsityövoima rulettaa!) pesemään ikkunoita
c) jos plan a) tai b) ei onnistu, niin olen voinut ulkoistaa homman; meillä on tarvittaessa maailman paras siivooja käytettävissä.

Hyvät tapani:
Koetan järjestellä asiat tapahtumaan ajoissa, ajallaan, siten että kaikki sujuisi, hoituisi, tulisi tehdyksi. Sellainen suorittajahan minä. Se ei kyllä ole pelkästään hyvä tapa. 😉

Huonot tapani: Kun alan järjestelemään jotain suurta (esim. kalaasit) niin silloin ei ole mitään määrää ajalla, työn määrällä, kustannuksilla, joka hommaan kuluu. Aina teen liikaa, liian paljon, liian kauan, liian paljon rahaa käyttäen, liian sotkuisesti, liian … kaikkea. Muttaku. Muttaku minä innostun.

Kekkerit pelastava niksini: Samppanjaa ja vaahtokarkkeja! Kun tarjotaan hyvää, ollaan juhlatuulella ja kuunnellaan kaikkia, otetaan kaikki huomioon, niin mikään ei voi mennä pieleen. Tai voi, mutta ainakin on yritetty tehdä hyvät pilheet.

Ärsyttävä etikettivirhe:
Toisten jättäminen huomiotta, välittämättömyys, välinpitämättömyys. Jos ei ota toisia huomioon, niin myöhästyy, ei muista kiittää, on suuna päänä äänessä, nonsaleeraa tehdyn työn, ei arvosta muita ja siten kaikki menee mönkään. Ehkä se on enemmänkin kuin vain etikettivirhe.

Mottoni:
Yritän parhaani, enempää ei voida vaatia.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

No niin, nyt minä olen vastannut. Ajattelin, että olisiko nyt teidän, hyvät blogiystävät, vuoro vastailla.

Pitkään aikaan en ole tehnyt lukijakyselyä. Nyt kun blogissa kävijöiden lukumäärä on tässä alkusyksystä ollut hivenen laskussa,

[Klikkaamalla taulukko suurenee]

on minun tutkiskeltava, mistä moinen johtuu? 🙂 Tai no sanotaanko niin, että minua kuitenkin vähän kiinnostaa, millaisia kävijöitä Tuulestatemmatussa on. Viimeksi näin laajan kyselyn olen tehnyt viisi vuotta sitten. Joten korkea aika uusia se. Klikkailethan vastauksesi…

Kiitokset!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Tingitään mistä tingitään, muttei hyvin syömisestä

Vapaaherrattaren (joksi välillä mielelläni itseäni nykyään tituleeraan, heh! 😉 ) perjantai on ollut mieluinen: pitkien unien jälkeen herääminen lähempänä työtätekevän kansan työhön rientämistä kuin aamuyön ylikierrosten ylösnousuun pakottamaa sudenhetkeä. Puolikahdeksan on ideaali heräämisen hetki, harvoin siihen ylletään, mutta tänään kuitenkin.

Aamu aurinkoinen, joten ei mitään syytä välttää aamulenkkiä. Silti tein sen, – jätin väliin. Eikä edes kovin huono omatunto, … hiljalleen opin.

Kaupungilla luuhailin pari tuntia, kaikkea tarpeellista hankin, ja sitten tuli ihan mahdottoman hyvä mieli, kun löysin jotain lahjaksi, yllätyslahjaksi, äidille vietävää. Toivottavasti kelpaavat, sopivat.

Ja ostin ruokaa. Paljon ruokaa. Sallin sen, sillä nyt on alkamassa syyslomaviikko, mikä entisessä elämässäni tarkoitti aina hyvin syömistä, joko kotona tai maailmalla, ja ei ole mitään syytä, miksi moisesta tavasta luovuttaisiin. Viikolla 43 syödään hyvin; mökkieloa nuorten kanssa on tiedossa, joten siksikin einettä vähän runsaammin hankin, ja tänään jo kaksin aloitimme ”lomasyömisen”.

Viime viikolla huhuilin täällä blogissa pataruokien perään ja systeri vinkkasi tämmöisen: lohi-katkarapu-pata. Sitä siis tänään. Pikkuisen piti taas päästä päsmäröimään ohjeen kanssa. Muuten noudattelin aika tarkasti, mutta saadakseni ruokaan vähän potkua, ytyä, lisäsin lopuksi shirachaa.

Lähtökohta oli tämä:

Valmistusaineet


	2 dl	kuivaa valkoviiniä
	1 rkl	limetti- tai sitruunamehua
	2	kaffirlimetinlehteä
	500 g	kirjolohifileetä
	ripaus	suolaa
	pala (150 g)	purjoa
	1 (75 g)	suolakurkku
	1 prk (200 g)	Viola® kylmäsavulohi tuorejuustoa
	1 tl	sokeria
		mustapippuria myllystä
	1 pussi (180 – 200 g)	katkarapuja (pakaste)
	1 dl	tuoretta tilliä

Valmistusohje

Mittaa kattilaan valkoviini, sitrusmehu ja kaffirlimetinlehdet. Keitä hiljaa poreillen 10 min.
Paloittele sillä aikaa ruodoton ja nahaton lohifilee reiluhkoiksi paloiksi. Ripottele palojen päälle hieman suolaa.
Viipaloi puhdistettu purjo. Leikkaa suolakurkku suikaleiksi.
Lisää tuorejuusto, purjo, suolakurkku, sokeri ja mustapippuri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi.
Lisää kalapalat. Kuumenna hiljaa poreillen kannen alla 3 – 5 min, kunnes ne ovat kypsyneet.
Lisää katkaravut ja hienonnettu tilli. Kuumenna – älä enää keitä.

Ja se, missä muutin ohjetta, oli tuo chilisoosin lisääminen ja se, että käytin ”oikeaa” lohta ja vaihdoin kylmäsavulohijuuston rapujuustoksi. Tätä voi varmasti varioida jokainen makunsa mukaan. Varmasti Ruohosipuli – Creme Bonjour on tässä myös mitä oivallisin vaihtoehto.

Ja viini tämän kanssa? Löytyipä Alkon hyllystä Greco di Trufo. Ei ole usein ollut Suomessa tätä myynnissä, mutta olipa ilo, että nyt oli. Sattuipa olemaan oikein hyvä kumppani tälle ruoalle.

Se on perjantai.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ai niin, Ligurian patikkaviikon kuvasivusto on vihdoin valmis. Nauti hetki auringosta ja maisemista, Italiasta ja ruoasta. Monta sataa kuvaa, joukossa muutama oikeastikin hyvä:

http://www.satokangas.fi/Matka/Liguria/