”Oi, Juutua” – Inari-päivä tänään

Lauantai Lapin syyskuussa. Mitäs tehtäisiin, mihin mentäisiin? – Jo se, että voi esittää tuollaisia kysymyksiä, on etuoikeus ja tekee mökkeilystä erinomaisen mukavaa.

Tänään olisi Inari-päivä, – niin päätimme.

Aamulla vähän ”mökkihoidollisia” toimenpiteitä ja saimme sinniteltyä, että starttasimme vasta kymmenen jälkeen. Ivalon isossa kaupassa käytiin (onneksi oli kylmälaukku mukana) hakemassa kalaa ja muuta sellaista, mitä lähikaupasta ei saa. Pimentos-paprikoitakin siellä oli! Ei ole Oulussakaan näkynyt.

Ja sitten kukkakaupasta Tuulentuvan ulkoseinälle uusi kranssi ja muuta mukavaa mökille (laitan kuvia joku päivä). Kaijan kukkakauppa on ihan omanlaisensa, sellaista ei oikeastaan uskoisi näiltä leveysasteilta, Ivalosta, löytävänsä. Mutta onpa sieltä usein tullut jotain mökille haetuksi. Onneksi on sen rakkaus kukkiin ja yrittämiseenkin muuallakin tajuttu: valittiin tämän vuoden kukkakauppiayrittäjäksi. Oltiin me juuri silloin Helsingissä kukkakauppiaiden pitäessä vuotuista tapahtumaansa. Mutta siis: Kaijan kukka, suosittelemme.

Matka jatkui kohti Inaria, kuutisen kilometriä sitä ennen kääntyy tie vasemmalle: Tuulispäällä on käyty muutaman kerran, mutta ei koskaan lähdetty patikoimaan sieltä. Nyt lähdettiin. Eihän se lenkki ole mutkin kuin kolme kilometriä, mutta oikein mukava lounaspatikka se oli. Kävelimme Tuulijärvelle, matkalla ruskaa ja tyyniä lampia. Hiljaisuutta. Liikkumista. Järvenrannalla mustikkapiirakka-kahvit lounaaksi, ja tovi nuorten kanssa chattailyä (olisivatpa täällä!!). Ja sitten paluu samaa reittiä.

Seuraavaksi ajelimme Inarin keskustaan ja auto parkkiin Siidan pihalle. Ei, tänään ei ollut museopäivä. Tänään oli patikkapäivä. Siis Juutuan reitti. Pätkiä siitä on kuljettu aiemminkin, tänään mentiin koko 6,5 km. Ja kyllä kannatti. Tietysti Jäniskoski on reitin kohokohta, mutta olipa siellä monenlaista muutakin. Aarniometsää, huikeita siirtolohkaretaipaleita, leveitä kävelyreittejä, polkuja koskenrannalla. Reitti on hyvin merkitty, ja kun se on paljolti uudeksi tehty, se ei ole kulunut kiville ja juurakoille kuten monet Saariselän ja Tankavaaran polut. Kauniita, korkeita mäntyjä, pieniä polkuja metsän siimeksessä, rakkaa, hiljaisuutta ja koskenkuohuja. Että minä tykkäsin!

Ja sitten pari pysäyttävää hetkeä: kaksi komeaa, todella isoa, komeaa hirvasporoa tuli vastaan. Onneksi ei  ihan vielä ole porojen rykimäaika, löydettiin myös sieni, joka näytti ihan pesusieneltä (sienientuntijaystävän kanssa konsultoimme ja se oli ehkä keltahaarakas, – harvinainen, hyvä ruokasieni, jota ei sitten poimittu) ja sitten! En kehtaa kuvaa laittaa, mutta olemme aika lailla varmoja, että karhun jätöksiinhän me törmäsimme. Oikeasti se läjä oli iso! Ei, ei pelottanut. Ihan vaan vähän nopeammin menimme loppumatkan. 😉

Kaikkinensa hieno patikka oli. Välillä ripsautteli vähän vettä, mutta enimmäkseen koko päivän on ollut hieno keli.

Siidan pihaan palatessamme kello alkoi olla puolineljä, ja jo vain hyvinkin nälkä. Siispä Aanaar (~ Inari) !

Ravintolaa Aanaar hotelli Kultahovin yhteydessä on ollut meille yhden sortin pyhiinvaelluspaikka; ensimmäisen kerran kävimme systerin ollessa mukana, sitten kaksistaan, viimeksi VMP:n kanssa ja nyt sitten Juutuan patikan jälkeen kohtuullisen nälkäisinä.

Olimme ajatelleet syövämme vain pääruoat, mutta kun listalla oli matsutakea, oli se  testattava, jotta oppisimme jotenkin uudella tavalla sitä valmistamaan: viimevuotista satoa on vielä sekä täällä mökillä että kotona Oulussa vaikka kuinka paljon. Pehtoori valitsi ravintolan listalta alkuruoaksi ”Matsutakesieniä, luomumunia ja matsutake-marjanversolientä”. Minäkin sitten siitä maistelin. Voi olla kyllä ihan hurjan vaikeaa kehitellä mitään yhtä hyvää, mutta matsutake-pyreetä testailen tässä lähipäivinä! Minun valintani  oli ”Punajuuri-vuohenjuustokaalikääryle, väinönputkikastiketta ja porkkanapyrettä”. Hyvä valinta. 😀

Koska halusin taata, jotta ilta-auringon valossa Inari – Ivalo -välillä (joka usein mainitaan yhdeksi Suomen kauneimmista reiteistä) saisin ottaa kuvia ja jotta meillä olisi aikaa pysähdellä, kehotin Pehtooria nauttimaan ruoan kanssa viiniä. Halusin olla kuskina kotimatkalla, että varmasti voisin kuvata, missä haluaisin. Pehtoori kun ei turhan päiten kesken matkan tuppaa pysähtelemään. Siispä kolme kuvaustaukoa syyskuun ihanassa lauantai-illassa. Inarinjärvi ihan tyven, ei niin hirveän lämmin, mutta aurinkoa ja ruskaa reitillä.

Paluu Hangasojalle ilta-auringossa… ja tässä kuvat edelliseen… Aikajärjestyksessä nekin etenevät. Tällä kertaa näin erillään (läppäri hiiiiipuuuu….).

 

Kaijan kukka

Menomatkalla aamupäivällä.

Matkalla Tuulijärvelle.

Tuulijärvi


Paluumatkan lampi

Juutuan reitti lähtee Sajoksen takaa.

Oi, Juutua!

Reitti oli hyvin vaihteleva. Hyvä niin.

Korkeallakin käytiin.

Jäniskosken kuohut ovat aina vaikuttavat, kohina huikea!

Riippusilta keinuu, ei pelottavasti kuitenkaan.

Pesusieni.

Siirtolohkareita, aarniometsää, sieniä, mustikoita, karjun jätöksiä (?!!), hiljaisuutta, tihkusadekuuroja, aurinkoa, …

Aanarin ajatonta tyylikkyyttä.

Alikoski näkyy ravintolan ikkunoista.

Matsutakeruokaa.

Kasvisannosten aatelia.

Ja lopuksi Inarin tyyneyttä.

 

Jo vain.

7 kommenttia artikkeliin ””Oi, Juutua” – Inari-päivä tänään”

  1. Huikeaa valokuvataidetta. Älä vaan muuta mitään näkemyksessäsi, se on siinä, nyt. Jälleen kerran, olen mykistynyt.

    Vastaa
  2. Lappi näyttää tarjoilevan teille siellä parastaan.
    Mekin täällä lauantai- itaa viettämässä mökillä ja huomasin juuri, että eilinen vesisade on tullut pirttiin asti! Mm. reilu kuukausi sitten asennettu uusi keittiö sai osansa sateesta, voihan V … Uusix meni (katto + osa keittiöstä).

    Vastaa
    • Kyllä Lappi ja sen luonto hellivät. On ilo kuvailla ja kulkea. Nytkin kaunis, kirkas aamu.

      Teidän remonttijuttu ei kuulosta kyllä hyvälle. Ei muuta kuin toimeen…

      Vastaa
  3. Mielenkiintoista tekstiä ( aina opin sinulta uutta) ja aivan upeita kuvia!
    Minä ymmärsin viime kesänä eka kertaa myöntyä pyyntöihin lähteä kesällä Lappiin. Sattui se heinäkuun hyhmäisin viikko, mutta jokin mystinen atmosfääri (aiempaan kirjoitukseesi viitaten) , joka siellä Ivalo-Inari seudulla oli, lumosi kyllä. Luulenpa, että palaamme.

    Vastaa
    • Soile, kiitos blogiin piipahtamisesta, kiitos kommentista.

      Kuulostaa siltä, että Lappi on jo vienyt pikkurillin, ja kyllä, kyllä se sitten taitaa viedä koko käden. Mutta älä välitä. Kyllä se on sen arvoista. Hyhmäistä on välillä, mutta enemmän tämä Lapinmaa antaa kuin ottaa. Aina. Kannattaa palata.

      Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.