Ruoka ja viini

Joutilas kesäpäivä

Illansuussa kun aurinko jo meni pilveen ja oli hyvä dekkari Vera Vala, Sisilialainen puolustus kesken, keksin taas palata kuvatauluprojektini äärelle. Roomasta ja Madeiralta vai Krotiasta kuvia pyöristä ja ”taiteilinpa” niistä sitten tuollaisen sisustustaulun. Albert Einsteinilta löytyi elämänviisaus tekstiski.

Viimeiset viisi vuotta olen kyllä ollut valmis allekirjoittamaan tuon vaikka isoilla kirjaimilla.

Tänään ”tasapainoilin” Oulunsalon Vihiluotoon, määräpäänä uimaranta. Sää olisi ollut ehkä kesän paras uintiin, eikä biitsillä todellakaan ollut ruuhkaa, vaikka mittari näytti + 29 C, mutta enpä uimaan sitten kuitenkaan mennyt. Kunhan nautin istuskelusta laiturilla.

Vihiluodon valitsin kohteeksi, koska siellä on merenrannassa, pyörätien varrella toinen toistaan hienompia, aika uusia (10 vuotta vanhimmat?) taloja. Vähän sellaisia ulkomaalaisen näköisiä taloja, ja niiden pihat laitettu kauniiksi, monia kivoja yksityiskohta ihailtaviksi. Ja rantatien varrella on sellaisia isoja mäntyjä kuin merenrannassa usein on; korkeita, komeita, tummia. Nämä yhdistettynä tuuleen, jollaista me Pehtoorin kanssa nimitämme – kesän 1977 Tanskan telttareissun muistona – ”Odensen tuuleksi”, tuntui melkein siltä kuin olisin pyöräillyt ulkomailla.

Sää oli myös syynä siihen, että lähdimme ulos syömään. Kirjaimellisesti ulos. Toppilansalmessa, tuossa parin kilometrin päästä tästä meiltä, on kerrostalojen keskellä Konttiravintola Punainen Mylly, sen vieressä kahvila ja jäätelökioski.

Miljöö on ihan mukava, ainakin tällaisella säällä. Palvelu toimi, ja tilaamamme kanaquadesillat pikku salaatin kera (16,50 €) maistuivat.

Naapuripöydässä vähän häiritsevä, melkein surullinenkin juttu. Siihen tuli meidän kanssa yhtä aikaa noin 50-vuotias mies, jonka kanssa hänellä oli tapaaminen parikymppisen tyttärensä kanssa. Jutustelivat lukukauden ja opiskelujen alkamisesta, tyttären paluusta opiskelupaikkakunnalle, ja juuri kun heille ja meille tuli ruoka, miehen puhelin soi.

Hän vastasi, ja laittoipa puhelun vielä kaiuttimelle: ei me, eikä mitä ilmeisimmin tytärkään, oltais haluttu kuunnella jotain ihmissuhdejuttua, jota soittajanainen miehelle selitti. Olikohan jonkin yhteisen tutun, työkaverin, jopa sosiaali-alan asiakkaan perhedraamaa tai jotain. Ja muuta siinä ohessa. Ja mies vain jatkoi puhelua, – tytär oli vähän orvon näköisenä. Ja puhelua kesti ainakin sen vartin, parikymmentä minuuttia, kun annoksemme söimme. Ei mukava. Varsinaisesti ”ei-muita-huomioon-ottava” -tyyppi oli tämä mies.

No mutta kaikkinensa joutilas kesäpäivä kulunut mukavasti.

Kaikkea mukavaa – Oi, ihana elokuu

Tänään ehkä tämän kesän viimeinen aamubrunssi muksujen [ja Miniän] kanssa.

Pehtoori pohti tuossa, että jolleivät lapsenlapset näistä vuosista mummilassa muuta muista, niin nämä aamubrunssit.

Muutoinkin päivä vietettiin Rantapellossa. Aamun tihkua uhkailevassa säässä askarreltiin, leivottiin ja tehtiin kardemummaputkesta hernepyssy. Ihan uusia asioita 2010-luvulla syntyneille. Jo kuivatut herneet olivat varsinkin Eepille iso ihmetyksen aihe. Hänhän toki tietää, miten herneenpalot mummin yrttipenkissä kasvavat, mutta mitä ihmettä ovat kivikovat pikkuiset herneet, joita voi puhallella/ampua kardemummaputken läpi! Yritin kertoa, että kun me papan kanssa oltiin pentuja, herneitä ammuttiin koiranputkien läpi, — siinä vaiheessa lapset jo olivat ihan pois kartalta. 🙂

Ja pullataikina! Apsun kanssa on joskus vuosia sitten leivottu, mutta tänään saivat – melkein – keskenään itse tehdä taikinankin. Kovasti molempia hämmästytti, kuinka monia aineksia pullaan laitetaan ja kuinka hillitön olikaan riemu, kun sanoin, että voidaan tehdä ”Nutella-silmäpullia” (vrt. voisilmäpullat). Ja kun taikinasta tein yhden pikkuisen leetapullan (leeta, ~ pitko, oulun murre) katselivat ihmeissään. Hämmästyttää, kummastuttaa…

Yhden askartelujutun olin bongannut jostain Insta-kelasta. Laitetaan kaksi pahvimukia päällekkäin ja ensin toiseen leikataan hahmon ääriviivat ja sitten alempaan voi piirtää erilaisia ”tyyppejä” [vas. A:n tekemä Käärijä-figuuri). Kun alempaa mukia pyörittää tulee uusia hahmoja… Yllättävänkin kauan molemmat näitä jaksoivat värkkäillä.

Sitten tehtiin vielä ”nimikortteja”. Mummin uudet akryylivärit saivat lapsetkin innostumaan.

Katseltiin vielä kuvia Järvenpään pienestä serkusta, oltiin vesisotasilla ja pelattiin. Kesäelämää. Oi että, sanoi Eepikin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Illansuussa, lasten jo lähdettyä, meillä kahdella oli ruoka-aika. Eilisen jälkeen nyt eka kertaa edes pieni nälän tunne. Keräilyeriä, ja uudenlainen fetavaahto! Meillä oli porkkanoita ja paprikoita, leipää ja broilermakkaraa, ja salaattia. Ja niiden kaikkien kanssa tämä varsin työläs lisuke 🙂 maistui mitä parhaimmin. Epäilemättä toimii myös savukalan kanssa.

Simppeli fetavaahto

½ pkt fetaa (Patros tai Olympos)
ja 1 dl Arlan Limonello-kermaa.
Murustele feta, lisää joukkoon kerma, sekoita sauvasekoittimella vaahdoksi.
Se on siinä!

Sitten vain lempeästä, leppeästä, täyteläisestä, vihreän vehreästä kotipihan tunnelmasta nautistellen, pikkuisen tulevia miettien. Oi ihana elokuu!

Ja pyöräilijöille mieluinen kuohuva. Italialainen, alle 10-prosenttinen rosekuohuva, jota parempaa 13 eurolla toki saa, mutta tällä kertaa ”etiketti edellä”: Summer Collection. Ei huono.

Rotissöörit Ruoka ja viini

Rotissöörien 12. piknik on nautittu!

Piknik!

Jo sana lupaa paljon. Jos siihen liittyy vielä ammattilaisruokaihmisiä ja intohimoisia harrastaja-ruoanlaittajia, osaavia ja sellaiseksi oppineita ja opettelevia, lisäksi perinteitä, välitöntä yhdessäoloa, ystävyyttä, iloa ja mukava miljöö, jonne kaikki tuntevat olevansa tervetulleita, ei mikään voi mennä pieleen.

Ei mennyt. Yksi vuoden kohokohdista on koettu.

Ihan sama, että oli vähän sadetta, aluksi ainakin, ja vähän vilpoista, varsinkin lopuksi, mutta piknik oli 12. kerran mahdottoman mukava ja niin makoisa.

Tässä listassa ja videossa ei edes ole jälkiruokia!

Meitä oli melkein 40 henkeä, ruokaa olisi riittänyt sadalle.

Oli puhetta ja halauksia, syömistä paremmin kuin missään muualla olisi ollut mahdollista ja oli viinistä nauttimista, naurua ja kuulumisten vaihtamista.

Seuraavan kerran nälkä on ehkä joskus huomen illalla, mutta aamuksi on tulossa brunssivieraita, joten nyt unille. Palaan ruoka-asiaan vielä…

Reseptit Ruoka ja viini

Karppaajan herkkuruokaa

Jostain, joskus, – lehdestä, netistä, instasta? Joskus aika päiviä sitten olen törmännyt ohjeeseen tai tämän kaltaiseen ruokaan, sen aihioon, ja silloin muistikirjaani raapustellut joitakin tärppejä sellaisen tekemiseksi. Tänään sitten rohkeasti kehittelin reseptin. Ja jopas olikin hyvää. On kolesterolit ja kaikki rasvat kohdillaan, mutta kyllä on hyvää. Eikä mitään turhia, täyttäviä hiilareita.

Sunnuntain kesäkurpistaruoka

1 iso tai 2 pientä kesäkurpitsaa

1–2 rkl oliiviöljyä
1 mieto punainen chili
1–2 valkosipulinkynttä
½ dl kermaa
2 rkl ketsuppia
cayennepippuria, peperinconoa tai rouhittua cihilipippuria
100 g Aura-murua
150–200 g katkarapuja

Kuumenna pannulla oliiviöljy, lisää joukkoon paloiteltu chili ja valkosipuli.
Sekoittele tovi ja lisää joukkoon kuutioiksi paloiteltu kesäkurpitsa.
Lisää kema ja ketsuppi, sekoittele niin että kesäkurpitsa kypsyy, mutta jää mukavan napakaksi.
Lisää joukkoon Aura-muru, ja anna sen sulaa ja imeytyä kurpitsaan.

Ihan lopussa lisää katkat, sekoita joukkoon, kuumenna, älä keitä.

Valmistuu aika nopeasti, ja on täyteläistä ja hyvää.

Tätä ennen onneksi pyörälenkki Bauhausiin. Kyllä minä tupisin ja itsekseni kiukuttelin säästä, kylmästä kelistä, – toki minulla oli hanskat ja anorakki ja takaritsillä sadeviitta varuilta, mutta silti tuntui epäreilulta moinen myrtti sää. Kunnes aikani tupistuani ymmärsin lopettaa moisen marmattamisen. Jos ongelmat on NÄIN suuria, niin eiköhän kannattaisi sittenkin olla vain tyytyväinen. Semminkin kun koko matkalla ei satanut, ja sain hyvinkin melkein pari tuntia liikuttua.

Illansuussa ystävät tulivat omalla pyörälenkillään piipahtamaan: asiantuntija-apua mökin pikku projektiin saatiin. Suunnittelun ohessa ehdittiin vaihdella kuulumisia ja eilisen juhlan rääppiäisiä nautiskella. Mökille alkaa jo taas ollakin kaipuu. Tattejakin voisi jo olla…

Kyllä tässä ennen ruskasesonkia sinne ehkä suuntaammekin. 🙂

Isovanhemmuus Ruoka ja viini Vanhemmuus

Juhlapäivä tämäkin

Juhlan aihetta tälle päivälle …

Joskus – aikoja sitten – oli Juniorin & Miniän kanssa sovittu, että tänään mennään Kurkelaan syömään – (R:n) synttäreitä juhlimaan. Ja sitten perheeseen – tosin Järvenpäähän – syntyi pieni uusi jäsen ja lisäksi Oulun nuoripari saikin VIP-liput Qstockiin, joten pieni aikataulujen kalibrointi oli tarpeen. Mehän Pehtoorin kanssa ollaan aika lailla helposti mukautuvaisia suunnitelmien muutoksiin… Eipä ole kovin paljon sitoumuksia ja velvotteita nykyisin. 🙂

Siis: tänään on täällä Oulussa vietetty varpajaisia ja Miniän synttäreitä, ja Juniorikin on päässyt elämänsä ensimmäisille festareille.

Peruttiin varaus Kurkelaan (= siirrettiin myöhemmäksi) ja sovittiin, että mie teen jotain syötävää ennen kuin nuoripari lähtee Qstockiin.

Vähän innostuin. Semminkin kun Juniori oli luvannut tuoda samppanjan. Ja kuten osasin odottaa, tulossa ei ollut mitä tahansa Champagnen alueen kuplivaa.

Kyllä varpajaissamppanja (joka on sama kuin vauvan vanhempien kihlajaissamppanja reilu vuosi sitten) oli aika ikimuistoista. Dom Ruinart Rose 2002!

Ehkä joskus ennen on saatu jotain näin hyvää juoda. Kerran tai kahdesti korkeintaan.

Ihan alkuun juuri tuon samppanjan kanssa vähän mansikoita, pikku croissanteja ja vuohenjuustoa. Aika täydellistä.

Sitten alkupalalautasella gazpachoa, lohikakkusia, bataattisipsejä.

Pääruoaksi olin tehnyt perulaista broileria. Sitä siksi, että ensi viikonloppuna on rotissöörien piknik ja teemana on ”Amerikan manner” [hieman vaikea määritelmä minusta] ja pitkän pohdinnan jälkeen ajattelin viedä nyyttäripöytään juuri tämän ruoan. Siksi halusin vielä testata sen. Ja kokeilla tarjoiluun pieniä annoksia, kylmänä, etc. Toimi se ainakin tänään.

Ja jälkkäriksi synttäreiden vuoksi ”kakku”. Itse asiassa mustikkapiiras. Sepä olikin aika hyvää. Ohjeen perusta on Valion sivuilta. Vaihdoin vanilja-tuorejuuston mascarponeen ja kaurahiutaleiden sijaan käytin neljä pussillista mansikka-pikakaurapuuroa (jotka eivät ole kaapistamme käyttöön muutoin kulkeutuneet. Nyt toimivat tässä piirastaikinassa oikeinkin hyvin.) Muutoin ihan Valion alkuperäisohjeen mukaisesti.

Varpajaiset ja synttärit – ainakin tältä erää – vietetty. Aina kannattaa juhlia kun on hyvä syy. Nyt on ollut.

Isovanhemmuus Ravintolat Ruoka ja viini

Eilisen ja projektin jälkeen

Eilisen jälkeen.

Ketään ei hämmästyttäne, että olen tänään etsinyt äitiyskorttini ja esikoisen neuvolakortin. Selaillut vanhoja kuvia.

Kyllä me yhdessä niitä jo tuossa juhannuksen tienoilla – vai jo jouluna, jolloin saimme kuulla kesävauvan olevan tulossa – katseltiin.

On jo pian 34 vuotta tuosta.

Edelleen on vähän epätodellinen olo, vaikka pienestä, uudesta, nyt jo vähän ”omalta” tuntuvasta, olemme nähneet monta kuvaa ja olen jutellut tyttären kanssa vauvan elämän alkuvaiheista.

Niin erilaista, mutta niin paljon samaa, niin paljon muistoja vyöryy yli.

On niin erilaista kun tytär on synnyttänyt kuin että poika saa lapsen.

Kyllä minä edelleen yritän olla tyrkyttäytymättä, neuvomatta turhia, vain kuunnella ja kysellä kuulumisia ja tuntoja, olla tavoitettavissa, jos on tarve.

Jotenkin sellainen on omalle kohdalle kaikissa elämänvaiheissa ollut mieluista, tarpeellista, hyväätekevää, eteenpäin auttavaa…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään pääsin (avec myös 🙂 ) työn merkeissä tarjotulle päivälliselle. Pitkään aikaan ei ole ollutkaan mitään rotissööri- saatikka yliopistoelämään liittyviä juhlia, karonkkoja, eikä muita ruokajuhlia, mutta tänään – hyvin pienimuotoinen ”karonkka” – kuvaus- ja konsulttihommien vuoksi tai paremminkin ansiosta.

Olimme Istanbulissa syömässä, ajatuksena oli ollut, että voisimme nautiskella kesäillasta patiolla, mutta eipä sitten todellakaan houkuttanut. Kertakaikkisen kylmää on Oulussa sää ollut; hanskat olivat keskipäivän (turhankin pitkäksi venyneellä) pyörälenkillä.

Mutta maistuihan se ruoka tänäänkin. Seura hyvää, erinomaista. Hyvä päivitellä kuulumisia nuorempienkin kanssa. Ja nauttia ruoasta. Helposti ilta vierähti, tilaa ja aikaa jutella.

Ja onnikkapysäkillä, kotimatkalla jo, kaupunkimaisema oli urbaani, kotoinen. Uhkaava, muttei kuitenkaan.

Tiistai? Tavallisen elämän tiistai?

– Ehei! Paljon enemmän kuin tiistai. Paljon enemmän elämää, kaikkea.

Ruoka ja viini Valokuvaus

Sadepäivän aikaansaannoksia

Kalliiksi kävi tämänpäiväinen vesisade!

Juuri kun olin lähdössä – parin tunnin aikeilun jälkeen – lenkille, alkoi satamaan aika lailla. Kuuroluontoisesti kylläkin, joten vetäydyinkin pyöräkatoksesta takaisin sisälle, ja tulinpa sitten eksyneeksi rauta- ja lamppukauppojen sivuille. Meillä kun on ollut aikeena uusia pihalamput, jotka ovat jo hyvinkin tummenneet, jatkuvasta pesusta huolimatta (tai sen takia?) patinoituneet, himmeät ja moni on jo latvasta poikki eli pahimmilla myrskytuulilla pihalampun varjostin osa irtoaa ja lentelee ties mihin. Pehtoorin korjaustoimetkaan eivät enää auta.

Ja siinä sadetta pidellessä tilasin 700 eurolla lamppuja! Toisaalta kannatti ostaa kun (verraten) halvalla sain. Sama lamppu maksoi muutamassa toisessa kaupassa kaksinkertaisesti.

Se on siinä ja siinä, ovatko nuo vähän liian rustiikkiset tai kartanotyyliset tms. meidän pihapiiriin, mutta nyt on tilattu, – enää ei auta rutista. Syksyn pimeisiin ehtinevät.

Sadekin taukosi hetkeksi ja lähdin kuin lähdinkin ulos, mitä jo todella kaipasin. Kaksi päivää sisällä ei ole minulle hyväksi. Ja pääsinkin melkein kahden kilometrin päähän ennen seuraavaa kuuroa. Sinnillä oli kolme varttia kuitenkin poljettava. Teki hyvää, osittaisesta kastumisesta huolimatta.

Ja sain haetuksi Lidlistä voicroissanteja. Ja mansikoita. Mansikkaöverit alkavat olla jo lähellä, mutta vasta lähellä. Joten taas tämmöinen setti oli ehdolla, – alkupalaksi tai jälkkäriksi. Lounaaksi? Sunnuntaibrunssille. Minä söin sekä ruokaa tehdessä että sen jälkeen. Joka tapauksessa. Kuohuviini olisi sopinut tähän yhteyteen.

Tai eilinen valkkari, jonka Juniori toi tullessaan. Aika erikoinen viini: Latourin kuuluisan, kunniakkaan, kalliinkin viinitalon tuottama Viognier-viini, joka ei sitten ollutkaan kallis. Sopi oikein hyvin grillatun Perämeren lohen kumppaniksi, ja epäilemättä olisi viihtynyt voicroissantien parinakin. Pullo on tyylikäs ranskalainen. Niin tyylikäs että kuvailin sen jo eilen keittiössä – tein uudella appsilla kuvasta akvarellin.

Sadepäivät eivät ehkä ole kaikkein reippaimpia. Mutta saahan sitä leikkiä ja kokeilla. Tällä appsilla voi kyllä saada aikaan vaikka aika mukavia kortteja… Tai bannerikuvia blogiin.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

In vino veritas – ystävyys on hyväksi

Ei me ihan kaikkia näitä pullollisia saatu nautittua,

mutta me saimme vietettyä – kaikista negatiivisista sääennusteista huolimatta – oikein mukavan kesäisen illan. Ruoan ja viinin parissa. Ystävien läsnäollessa.

Ja minä osasin olla. Noin vain. Se on paljon se.

Vuosikymmeniä kokoontunut viinikerhomme ei ole KOSKAAN ennen maistellut – ei ainakaan näin yhdessä, ei ihan oppimismielessä – roseeviinejä. Muttta niin vain tänään maisteltiin.

Ja alun hämmennyksen jälkeen kaikki alkoivat vähitellen lämmetä: eivät näe niin huonoja olekaan. 🙂 Piedra negra oli minun mieleeni ylitse muiden. Ja muidenkin mielestä se ansaitsi kiitettävät pisteet.

Tässä menu:

Oulu on monin tavoin mieluisa, rakas, kaunis kotikaupunki, mutta siinä on yksi huono puoli: se sijaitsee syrjässä silloin, kun on lähdössä lentäen ulkomaille, koska on lähes aina mentävä ensin Helsinkiin ja silloin kun haluaa matkailla kotimaassa, – varsinkin eteläisemmässä Suomessa, koska ensin on ajeltava Jyväskylään (tai Kokkolaan) ennen kuin pääsee lähellekään toivottuja kohteita. Oulu – Jyväskylä (tai Pihtipudas) väli on tyyyyyyylssääääää. Onneksi tiellä ei aina ole sentään ruuhkaista, ei ainakaan tänään.

Emmekä ajelleet ihan Jyväskylään asti, vaan Viitasaarelta poikkesimme sivuun nelostieltä. Pieni nähtävyyskierros Viitasaarelle, joka on järvisijaintinsa aina ollut minusta mukavan oloinen paikka. Kahvipaikaksi emme kelpuuttaneet ABC:tä, vaan lähdimme nousemaan kohti näköalapaikkaa, jossa viittojen mukaan piti olla myös kahvila. Olikin, mutta aukeaisi vasta puoleltapäivin.

Katselimme kauniit Savivuoren maisemat ja laskettelurinteen, sellainenkin Viitasaarella!! ja jatkoimme matkaa. Mennään kahville jonnekin etelämmäs. Ja Karstulassa näimme kyltin jossa luki ”Wanhat Wehkeet” – automuseo ja kahvila.

Poikkesimme reitiltä muutaman kilometrin ja siinä oli meille kahvipaikka, vaihtui kyllä jätskitötteröiksi ja museokäynniksi. Noh, molemmathan ovat mieluisia: jätski ja vanhat autot (ja muu ihan suunnaton määrä museokamaa, paljon pyöriä, koneita, radioita, ja paljon kaikkea arjen historiaa… ).

Pieni museoihminen minussa kyllä vähän kärsi kaikesta sekamelskasta, eikä siis millään muotoa edukkaasta esillepanosta, mutta olihan siellä paljon mielenkiintoista ja nostalgista. Ja oikeastaan tämän reissun ”teemaan” liittyvääkin.

Matka jatkui Keuruulle – ennen kokematon paikka. Olipa viehättävä. Pysäköimme kahden kirkon väliin, konditorian viereen.

Nyt sitä kahvia! Meille riitti kahvi, lasi vettä, poropiirakka ja täytetty croissant = 9 €. Olemme pois turistirysistä. Ja sitten kirkkoon. 1700-luvun puolivälissä rakennettu, paanukattoinen puukirkko oli varsin viehättävä, samoin kuin ympäröivä kirkkotarha.

Siellä muutama mielenkiintoinen hauta, palaan kotosalla asiaan.

Kuinka kauniisti kesäiltapäivän valo siivilöityi sakastin pöydälle.

Matka jatkui leppoisasti pikkuteitä kohti Mänttää.

Majoituimme, ja lähdimme kävellen Joenniemelle, Göran museoon, jossa kävimme kesällä 2020. Nyt kovin erilaisin tunnoin, nytkin siellä oli heinoa. Lorna Simpsonin teokset olivat jotenkin ”isoja”. Serlachius-museot!

Serlachius-museoiden Göraniin kävelimme hotellilta, samoin paluumatka kävellen. ”Lemmenpolkua” kuljimme, hämmästelimme itikattomuutta, nautimme lämmöstä, tyvenen järvenselän vilahdellessa polun varrella, tepastelukin oli hyväksi päivän autossa istumisen jälkeen.

Oli aika lähteä syömään.

Kolme vuotta sitten näillä seuduilla kulkiessamme löysimme Vuorenmajan, joka silloin oli kiinni. Tänään ei!!

Toissapäivänä tein kotosalla Tarte flambeeta, joka Rheinin itäpuolella (tai siis Saksassa tunnetaan nimellä flammen küchen) ja Mäntässä tuttavallisesti ”flammi”. Sehän meitä houkutti, ja sekin että Vuoristomaja on profiloitunut myös viinitupana. Eikä turhaan.

Siellä on poikkeuksellisen paljon viinejä laseittain, eikä mitä tahansa viinejä, vaan huolella valittuja. Lämmin suositus, semminkin kun paikka on mielettömän upealla paikalla ja ravintola on oikein mukavan näköinen, alppimaja. Ja flammi, viinilasillinen ja tarjoilu olivat vähintäänkin odotuksia vastaavia!

Ja missäkö asumme? Minähän tässä joku viikko sitten täällä blogissa kyselin vinkkejä majapaikoista Keski-Suomessa, – ja täällä olemme!! Kuvassa meidän ranta!! Myös kansikuvassa meidän Art Hotel Honkahovin rannalta kuva.

Olemme ArtHotel Honkahovissa! Ei mikä tahansa ketjuhotellin bunkka.

Kyllä täällä kelpaa.

Tässä funkishienostelussa jotain Kekkoslandian tunnelmaa, mutta onpahan väljää, hiljaista, tyylikästä, rauhallista, ainutlaatuista… Ja biitsi. Meillä on ranta. Ehkä aamulla olen uimassa. 🙂

(semminkin kun nyt KOLMANNELLA kerralla sain tämän postauksen valmiiksi ja lähetetyksi. … )

Huomiseen, matka jatkuu huomenna Lounais-Suomeen, ja sääkin suosinee. On hyvä.

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini Viini

Hengen ja ruumiin ravintoa

Jos kesään kuuluvat museot, taidenäyttelyt, mansikat, yhdessäolo läheisten kanssa, leppoisa oleilu, rose-kuohuva, hyvä ruoka ja sateeton sää, niin tänään on kaikki kesän tunnusmerkit täytetty.

Pienet – tai ei Apsu enää niin ”pieni” ole – tulivat vielä aamupäivällä iloksemme. Ja pitämässä liikkeessä.

Myöhäisen brunssin jälkeen päätimme pienen pohdinnan jälkeen suunnata torille – sittenkin. Josko pelipaitakauppias tänään olisi paikalla. Jee! Kyllä!

Entäs mihin sitte? – Liikennepuisto lauantaina kiinni, mitä en vieläkään voi ymmärtää… Ja sittenhän me keksittiinkin! Se Lasikesä 2023-näyttely Pikisaaressa! Ja kyllä olivat lapsetkin tohkeissaan: Eepi varsinkin! Ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, teokselta toiselle, – ja minunhan olisi pitänyt pysyä vauhdissaan mukana. 😀

Luulenpa, että käyn toistamiseen, yksikseni, ihan eri silmin katsomassa todella kiinnostavia, helposti ihastuttavia, erilaisia, ajatuksella tehtyjä lasitaideteoksia.

Teokselta toiselle kameran kanssa kuljin: ”Mummi, tuu kattoon”. Luonnollisesti tämä oli Eepin lemppari.

Viimeksi eilen Potna-Pekan kyydissä Pikisaaren läpi mennessä, Merimiehenkotimuseon ohi ajellessa ja siitä kertoessani, muksut totesivat ”mennään sinne joskus” ja ”milloin sinne mennään” … ja tänäänhän se oli hyvä sinnekin poiketa.

Kyllä olin hiljaa mielessäni aika iloinen, kun hoksasin, etten ole heille museokammoa luonut, vaikka on vuosien varrella humputtelupäivinä ja muutenkin monissa, monissa museoissa kuljettu ja monta kertaa.

Varsinkin Apsu oli taas innostunut: varsinkin Pikisaari/Oulu ennen/nyt kuvat ja videoesitys kiinnostivat kovasti, jopa niin paljon, että vielä mummilaan palatessa etsittiin netistä lisää tietoa mm. Oulun Pammauksesta. Ja olipa mukava näyttää Eevikselle rukki ja kehrättyä lampaan villaa kun sellaisesta oli juuri eilen ollut puhe. … Vain museokaupan nekut olivat pettymys.

Puolenpäivän jälkeen oli taas aika heipata, vähän halatakin. Pian taas nähdään.

~~~~~~~~~~~~~~

Tein ehkä parasta tarte flambeeta ikinä. Siis oma tekemänä parasta. Ihan sama vanha ohje, mutta uudehko uuni, jossa on ”pizza-paistoasetus” ja tein pohjan todella huolella, vaivasin ainakin sen 10 minuuttia. Taikina sai nousta aika kauan kun kävin lenkillä etc. ja tuloksena ohut, rapea pohja.

Tåytteet enimmäkseen ”mitä kaapista sattuu löytymään”, – tällä kertaa juustoa tavallista enemmän, sekä mozzarella- että emmental-raastetta, mutta ei hillittömän paljoa.

Alsacen Pinot Noir- viini olisi ollut tälle ehkä paras mahdollinen makupari, mutta kun sitä ei nyt ollut saatavilla, niin avattiin Les Carabènes Pinot Noir. Sehän sopi oikeinkin hyvin.

Viineistä puheenollen. Koska etiketissä lukee ”Limited Edition” niin ehkä kannattaa olla ajoissa hankkimassa: onhan tämä ehdottomasti löytö. Codorniu on tuttu, tunnettu ja taattu cava-tuottaja, jolta on nyt tullut Alkoon rose, joka kyllä kannattaa kesän vielä jatkuessa nauttia. Classico Rosada maksaa 13 €. Jääkylmänä kauniina kesäpäivänä, tai iltana. Yhdessä ruoan kanssa, tai ehkä ilman. Joka tapauksessa. 🙂