Merenrannalle. Uimarannalle. Sinnehän se tänään matka vei.
Haukiputaan Meriniemen biitsillä oli sitten viimekesäisen käyntini tehty parannuksia. Siellä on nyt pukukoppi, penkkejä, muutoinkin siistiä rantaa oli siistitty vielä lisää.
Tämän näkymän vieressä viivyin kauan. Onko yksinäinen rannalla istuskelija ollut tarkoituksella valon ja varjon rajalla? Ja kuinka kauniin kuvion puun varjo hiekalle tekikään! Oranssinruskean hiekan ja kimmeltävän meren sekä sinitaivaan värit yhdessä viehättivät.
Entäs tämä?
Olisipa lapsena kodin lähimetsässä joskus tullut vastaan tälläinen puu! Ihan täydellinen majan rakentamista varten. ISON majan! Me teimme pieniä majoja kuusen alaoksien alle, tai sitten majan kaikesta romusta, mitä kodin pihapiirissä olleiden onnikkatallien reunamilla, varastoissa ja takapihoilla oli.
Virpiniemen Meriniemen rannalla ei lisäkseni juuri muita ollut, pari äitiä muksuineen.
Pehtoorin nimpparipäivän aamiaisen (brunssin) katoin melkein ( 🙂 ) yhtä runsaaksi kuin muksuille silloin kun he tänne mummilaan jo aamusella joskus tulevat, mutta lounas oli varsin tavallinen. Paitsi jälkkäri. Nyt kun kaikki muut lienevät tehneet ”Maisemakahvilan raparperipiirakkaa” jo pari kesää, minä leivoin ”viraalihitiksi” nousseen piirakan vasta tänään.
Oman penkin raparperinvarret olivat juuri sopivan solakoita piirakkaan pilkottaviksi. Vuosikausia, tai siis vuosikymmeniä, olen tehnyt kookos-raparperipiirakkaa tai anopin versiota, joka tehdään pullataikinapohjaan. Mutta nyt tämä uusi kyllä syrjäyttää nämä entiset! Maisemakahvilan piirakan tarina ja sen ohje linkkien takana. Vähän jäähtyneenä ja Ingmanin Madagasgarin vaniljajäätelön kanssa oli mehevää ja makoisaa.
