Ruoka ja viini – Sivu 109 – Tuulestatemmattua

Olipa mukava lauantai

Vieläkin linnut laulavat ihan hurjasti! Mahtavan kuulosta!

Lauloivat aamullakin. Olin jo kahdeksan jälkeen Kauppahallin kupeessa, – kun kuitenkin saimme ruokavieraita tälle päivälle. Koskapa kokkailujen piti sujua suht nopeasti ja ilman pitkiä kypsymisaikoja, koskapa vieraat (ex-naapurit ja nuoripari) ovat kalaruoka- ja Italia-ruoka-ystäviä suuntasin kalakauppaan Pekurille, Juustokuuhun (tiedättehän, että siellä myydään Oulun parasta Parman kinkkua?) ja vihannespuotiin.

Sen jälkeen kameran kanssa kiertelemään kaupungille. Aurinko paistoi ja oli hulppeaa käveleskellä ristiin rastiin. Piipahdin Valvellakin, pari valokuvanäyttelyä tsekkasin; ei olleet minun juttujani. Eivät hevoset eivät ahdistavat naiskuvat. Jatkoin kävelyä jokirantaan… Hurahtihan siinä toista tuntia, ja kuvia toistasataa. Sitten Stockan Herkkuun täydennyksille.

Puolenpäivän jälkeen kotipihalla niitä siivoiluja ja istutuksia, jotka eilen jäivät tekemättä. Sekä Festan että pääoven kukkatolppiin orvokit istutettu.

Jälkkäreiden teko vähän vasemmalla kädellä… . Pöydän kattaminen lennosta, tulos ei silmiäni hivellyt… mutta ei estänyt mukavaa iltaa. 😉

Viideltä tulivat Juniori ja J., mukanaan heidän naapuritalossaan asuvat meidän eksnaapurit, joita on vaikea uskoa 75-vuotiaiksi! Söimme verraten hyvin. Ei mitään kovin uutta, mutta erityisesti jälkkäriomenapiiras – johon voisin palata huomenissa – oli oivallista…

Myös guacamole kaikkien italialaisten herkkujen keskellä maistui.

Samoin erinäiset kaapintyhjennysnapostelut.

Toinen jälkkärikakku oli ”Tompan suklaaruudut”;
enpä ole aikoihin tehnyt. Ohje on LappItaliassa… (KLIKS)

Aina vaan ihmiset niistä pitävät. Niitä aion viedä maanantaina töihinkin…

Mutta ruokaa parempaa oli seura. Kyllä, kyllä meillä on paljon yhteistä muisteltavaa, paljon yhteistä naurua, paljon levollista yhdessäoloa.

Lauantaina highlighteja

Mikä ihana italialainen päivällinen! Kävin aamulla normaalin lauantaikierrokseni ja toin siltä reissulta ainekset meidän ylivertaisen hyvälle sapuskalle. Kun perusainekset ovat hyviä, ruoasta tulee erinomaista ilman mitään isompia kikkailuja ja keittämisiä, laittamisia, kokkailuja, kommervenkkejä.

Eipä olla varmaan koskaan ennen syöty vasikan-entrecote-vartaita, mutta tänään Pehtoori sellaiset meille grillasi. Minä tein niille herkkusieni-aurinkokuivattu-tomaatti -lisäkkeen ja salaatin. Kaupassa oli ihanaisia pihvitomaatteja, joten vihdoin ”in salata capresen” aika oli tänään. Oi, kuinka se toikaan mieleen muistoja ja kesän maun.

Tuo sieni-juttu on suht simppeli, ja helposti varioitavissa. Laita kattilaan reilusti (= 2 rkl? oliiviöljyä, yksi tai kaksi murskattua valkosipulin kynttä, pilkotut (tummat) herkkusienet, sekoitttele, alenna lämpöä, anna sienten hautua, kypsyä, suolaa ja pippuroi, lisää joukkoon 1 – 2 rkl aurinkokuivattua tomaattia palasina. Hauduta vielä. Tarjolle vietäessä ripottele sekaan ja päälle parmesan-raastetta ja basilikasilppua.

Kaiken kruunasi Amarone. Minun ehdoton lempiviinihän on Amarone. Siinä ei ole muuta vikaa kuin että se on turhan tyyris, mutta hyvää ja halpaahan harvoin tapaa … nyt voi sanoa, että olen tavannut ”halvan” amaronen. Alkon uutuushyllyssä oli uusi amarone, joka on sieltä halvimmasta päästä, aika nuori (vk 2009) amaroneksi, mutta silti ihan tavattoman hyvää. Amarone Armigero (Cantina Valpantena) http://www.alko.fi/tuotteet/fi/478047 on varmasti toistekin meidän päivällispöydässä.

Ja kun viiniä ruoalta vielä vähän jäi, oli hyvä nauttia jälkkäriksi pala juustoa. Ihan nimen perusteella ostin palasen … ja se nimi oli? – Vuorikiipeilijän juusto. Patikoija ja tunturien ja Alppien huiputtuja minussa heräsi, ja juusto löysi tiensä ostoskärryyn aika helposti. Saksalainen miedohko (Appenzellerin pikkuveli?) juusto sopi viinipullollisen loppujen kanssa erinomaisen hyvin.

Eikä siinä vielä kaikki! Lukulampun alla odottaa hemmottelulehti.

Minä kun voin ryhtyä loikoilemaan ja lukemaan, sillä lenkillä on tullut jo käytyä, Aamupäivän räntäsateeseen en rientänyt, mutta kun pehtoori ja poika lähtivät iltapäivällä kiertelemään autokauppoja [harrastuneisuus, johon koskaan en ole mukaan lähtenyt] lähdin samalla kyydillä kaupungille kameran kanssa. Hitto että oli kylmä. Tuuli oli raaka ja kavala.

Mutta kuvia otin. Muutama sopii läksykuvakansioon…
Ilman tehtävänantoa en olisi tällaisia koskaan tullut ottaneeksi, mutta aika jänniä ovat.
Uusi näkökulma, klikkaamalla isommiksi…

Niitä näitä Ruoka ja viini

Rantapellon koekeittiöstä

Keittiöelämää edelleen… ja digikuvausta. Että minä tunsin itseni viisaaksi kun puolelta päivin seisoin kujallamme kumpparit jalassa keskellä kuralätäkköä ja naapurin rouva oli juuri reippaana lähdössä kävellen Hulareille (joista minä edelleen kieltäydyn…). Kuvailin heijasteita. Tiedättehän, lätäköistä saa kulkaa hienoja heijasteita… mutta ehkä on sittenkin parempi, etten selittele enempää, vaan kerron toisista harjoitelmista, joita tänään oli ohjelmassa.

Lohipastrami, talvisalaatti marinoidun palsternakan kanssa, possun filettä suolakuoressa, ja sitten jälkkäriksi vanha juttu: mantelikakkua… Kaikki meni muuten hyvin, mutta toivoinpa kovasti, että tytärkin olisi ollut tulolla syömään. Mutta pianpa on sentään Skype!

Lohipastramia tein ensinnäkin Hesarin ohjeen mukaan ja samalla oman sovelluksen siitä.

200 g lohta, noin 1 rkl karkeaa merisuolaa,

1 tl roseepippuria

1 tl viherpippuria

1/2 tl mustapippuria

Tuo pippuriversio oli Hesarista, toinen versio muutoin sama mutta pippureiden tilalla Viskaalin kaupassa myytävä Kalamauste, jossa on monia yrttejä…

Leikkaa ison lohifileen pääpuolesta pitkittäin kaksi noin 20 sentin mittaista ja 4–5 sentin paksuista tankoa.
Ripottele suola lautaselle. Pyörittele lohitangot tasaisesti suolan peittoon.
Pyöritä kalat tiukasti kelmuun. Sulje kelmut pyörittämällä molemmista päistä kuin karamellipaperi. Nosta paketit jääkaappiin tunniksi.
Rouhi pippurit ja siemenet morttelissa. Sekoita mausteseokset valmiiksi.
Ota lohitangot jääkaapista ja huuhtele ne suolasta. Kuivaa. Kierittele tangot mausteseoksessa.
Paista tankoja kuumalla pannulla ilman rasvaa yhteensä runsaan minuutin ajan tasaisesti kaikilta puolilta.
Pyöritä tangot uudelleen tiukasti kelmuun. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään tai vähintään neljä tuntia.

Pakastimesta löytyi puolikas saaristolaisleipä (kuvassa sen päällä kevätsipulihakkelusta ja suolaista voita), lisäksi keittelin viiriäisen munia, ja sinappikastikettakin oli jäänyt ties miltä kekkereiltä. Kaikki komponentit lautasella ja hyvää oli. Äänet Hesarin pippuriohjeen ja Viskaalin kalamaustetun kesken menivät jotensakin tasan. Mutta lopultakin me kaikki pidimme molemmista versioista.

Sitten pääruoalle ajattelin tehdä siitä viime viikolla ostamastani jamssista pyreen, muussin, soseen tai jotain, mutta mokoma oli aika ruskeaksi pilaantunut kun sitä rupesin kuorimaan. Siispä salaattia, talvisalaattia, sellaisena kun saimme sitä Laanilan Kievarissa. Alle ihan normi salaattipohja jossa roscoff- tai muuta mietoa/marinoitua sipulia ja sitten päälle marinoitua palsternakkaa.

Eilen illalla kuorin ja keitin palsternakkasuikaleet, niiden ollessa vielä rapsakoita ja lämpimiä, kaadoin niiden päälle liemen, jossa oli pari ruokalusikallista hunajaa ja saman verran omenaviinietikkaa, sekä silputtua tuoretta timjamia, vähän pippuria. Etikan määrä olisi voinut olla vähäisempi,,… mutta muutoin olivat oivallisia, ja salaatti sopi oikein hyvin possun fileen kanssa.

Pääruoaksi laitoin viljapossun ulkofilettä. Ja valmistin sen suolakuoressa. Suolakuoressa on tehty ja tarjottu kalaa useinkin, mutta että possua! Ohjeen nappasin Jokihaka kokkaa -blogista, jonka tapa yhdistää kuvia ja tekstiä ihastuttavat minua. Ja nyt sieltä lainattu ohjekin ihastuttaa. Hyvää oli. Ei ollut possu kuivaa, timjami maistui, mutta suolaa ei ollut liikaa.

Fileelle tein kastikkeen, jossa oli ½ litraa Puljongin lihalientä ja puoli purkkia Creme Bonjour Välimeren yrtit -seosta. ja vähän suurustelinkin.

Minulla oli niin iso file kokattavana, että siitä jäi pehtoorille Lappiin vietäväksi huominen ruoka. Ja jälkkäriäkin jäi, ei paljon, mutta jäi.

Mantelikakku on hyvää, mandariinilohkot ”kuvausrekvisiittaa” 🙂 Ohje tämän helpon kakun/jälkkärin tekoon on mm. täällä KLIKS. sivulla 64. Tein tätä mm. pojan lakkiaisiiin gluteenittomana vaihtoehtona, ja kakku loppui paljon ennen kuin muut ”viralliset” lakkiaiskakut.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja samaan aikaan toisaalla: tyttärellä oli eilen illalla ollut jonkin sortin kekkerit kämpillään… ja lapsi oli sitten päättänyt oikein satsata tarjoiluun ja tehdä mikro-popcorneja…

Kieltäydyn tuntemasta huonoa omaatuntoa siitä, että lapsi on päästetty maailmalle ilman alkeellisintakaan ruoanlaittotaitoa. 😀

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kevätkokkailuja …

Vesisateesta huolimatta, tai ehkä sen tuoman toivon (lumen sulamisesta) myötä ja kunniaksi, tänään parsaa. Kevättähän se tarkoittaa. Tämä vanha hyvä ohje KLIKS oli tänäänkin lyömätön. Parsan rinnalle paistelin makkaraa, Wigrenin JuustoBratwursti oli erinomaisen hyvää tässä(kin) yhteydessä.

Ruotsalaista Limoncelloa? Mitä ihmettä? Nythän on niin, että olen jo vuosia sitten kehitellyt oman reseptini ”Limoncello di casan” valmistamiseksi. Italialainen sitruunalikööri on ollut meillä usean kesän vakiotarjottava jälkiruokien keralla tai niiden jälkeen, täytekakkujen kostuke, boolien perusaines, aperitiivien pohja-aines, pieni hyvä …

Ohjeeni juju on ollut se, että pohja tehdään suomalaiseen Finlandia-vodkaan, mutta mikä lie piru nyt tänään Alkossa iski, kun skippasinkin kotimaisen laatutuotteen, ja ostinkin pullollisen länsinaapurin vodkaa, pullollisen Absolutia. Ehkäpä se oli tuo Citron, joka pisti miettimään, jotta josko likööriin tulisi entistäkin situruunaisempi vivahde tämän myötä? Tiedä häntä, mutta nyt prosessi on alussa. Kerron kesällä, miten onnistui. Jollet halua riskeereta, tee varman päälle, ja osta Finlandia Limeä ja tee liköörisi siitä. Alkuperäinen ohjeeni on täällä KLIKS . Kesävieraasi kiittävät kun nyt teet! 😀

Näitä safkoja ja monia huomisen kokkailuja varten olin aamuvarhain hallissa ja huitelin muuallakin asioilla – ja tietysti läksyjä tekemässä. Kuvailuja kuitenkin aika vähän. Mutta kukkakaupassa kävin, ja Decorassa: tilasin Festaan uuden kaitaliinat! Viisi vuotta Festa on ollut lime/harmaa/valkoinen, mutta nyt tulee uudet kauniit taivaansiniset liinat! Ui-jui…. Mukavaa. Kaunis mattokin siellä olisi ollut, mutta olin tiukkana, enkä sortunut. Festa olkoon matoton.

Iltapäivän ja illansuun olen siivoillut. La Festa on kuurnattu, ja kevättä sinnekin vaihdeltu. Pehtoori on saanut piazzan putsatuksi lumesta, jota muutoin riittää koko pihapiirissä vielä yllin kyllin…

Lauantait ovat leppoisia.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus Yliopistoelämää

Mukavia päiviä

Eilinen vapaapäivä tuntui ihan hurjan mukavalle. Eikä korkealta paistava aruinko yhtään vähentänyt sitä ilon tunnetta, joka jo aamulla ”työttömästä” päivästä oli.

Tyttären lähettämä posti nosti hyvän fiiliksen vielä yhden levelin ylemmäs. Saatuani tuon eilisen pitkän postauksen valmiiksi oli vielä reippaasti pakkasta, joten lähdin ensin kauppaan.

Meidän ”lähikauppa”, Välivainion K-market, rempattiin viime vuonna, laajennettiinkin sitä, mutta ei miksikään valtaisaksi peltomarketiksi. Linnanmaan Prisma ja muut jättikaupat eivät ole mieleeni, mutta tämä uudistettu Välivainio on. Sen hallitsee, siellä on sopivasti kaikkea ja nyt jo kohtuullinen liha- ja kalatiski. HeVi-osasto on petraantunut: ostin eilen jamssia. Onko ideoita mitä ihmettä sillä tekisin? 😉

Siellä oli myös Peronia, italialaista Lageria, jota Umbriassa oli jääkaapissa viime toukokuussa usein ja josta sekä pehtoori että poika pitävät… Kaikenmoista muutakin kokeiltavaa tulin ostaneeksi, ehkäpä kuulette niistä vielä. Tänään syötiin karitsanfileitä sipulin kera, hhhmmmmm

Kaupasta toiseen. Lidlistä kävin ostamassa hurjan ”taskulampun”. Mihinkö moista tarvin? ”Valokuvastudiooni”! Eikä maksanut kuin 22 €. Suosittelen kaikille kuvaajille. Minullekin sitä suositeltiin, ja kun ”kerran halavala sai” niin tietty se oli hankittava. Ja nyt vasta eka kertaa tutustuin Lidlin paljon kehuttuun ”leipäkaappiin”. Siellähän oli vaikka ja mitä! Croissanteja ja Pretzeleitä (ihan kuin Alsacessa!!) ja vaikka ja mitä. Suosittelen. Niitäkin.

Seuraavaksi Puutarhalle. Aleniuksella ovat jo avanneet puutarhan ovet. Siellä on vaan niin kiva käydä… ihan vaan katselemassa. Ja ylikastelemani traakkipuun tilalle ostin pienen palmun ja sitten Festaan jo ”kesäkukkia” purkillisen.

Sitten lenkillä Nallikarissa ja Möljällä. Auringossa.

Iltapäivällä lähdimme kaupungille syömään – Istanbuliin Leenan ja Bahrin hyvään huomaan: edelleen olen sitä mieltä, että se on yksi Oulun kolmesta parhaasta ravintolasta.

Ja sitten leffaan. Maggie Smithin tähdittämä ”Kvartetti” on mutkaton, viihdyttävä, ei-niin-tavattomasti-ajattelemisen-aihetta-antava elokuva. Mutta kepeää, kaunista, hyväntuulista viihdettä, jossa parasta olivat näyttelijäsuoritukset. Ilman Maggieta leffa olisi vähän hengetön. Maggie Smith on Lady Grantham Downton Abbeyssä ja professori Minerva McGarmiwa Harry Potter -leffoissa. Hänen myötään Dustin Hoffmanin, joka hänkin on jo kohta Maggie Smithin ikäinen, ohjaama Kvartetti oli mukava, enemmän kuin ”ihan kiva”.

Tunnelman vaihdos eläkeläisten musiikkitalo -leffasta opiskelijabileisiin Tetralle oli aika iso. Eilen oli fuksien järjestämien bakkanaalien aika. Tänä vuonna ohjelma ei ollut parhaasta päästä, mutta ei mikään floppikaan: antiikkiräppiä ei ihan joka paikassa kuulekaan. 🙂 Juttuseuraa riitti. Hyvä niin. Palautetta opetuksesta ja olemisesta, hyvin hyviä vinkkejä vastaisen varalle, keskusteluja opiskelijoiden jännityksestä ja laskettelusta, professorien eläköitymisestä, uudesta kandisemmasta, elämästä, tulevasta. Mukava kun moni kävi sanomassa että ” kiva ku tulit”. Kaikenmoista.

Tänään? Kun koko aamupäivän kaikenmoisen järjestelyn, pesemisen, vatuloinnin, ruoan esivalmistelujen, mukavan puuhastelun parissa kulutin, olikin puolenpäivän jälkeen jo aurinko pilviverhon takaa näkyvissä. IPod ja kävelysauvat völökkiin ja eikun menoksi. Väistämättä reitti vei merenrantaan. Näkyi kauas. Oli liki lämmin. Hyvä mieli. Kevät.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Granaattiomenasta on moneksi

Pitkästä aikaa reseptiikkaa tänne Temmattuun.

Tai noh, ehkä enemmänkin vinkki. Meidän tämän talven ehdoton ykkösuutuus on ollut granaattiomena.

Ei niin, ettenkö olisi joskus ennenkin syönyt ja johonkin sen siemeniä käyttänytkin, mutta nyt tätä herkkua on liki joka viikonloppu tarjolla. Ensimmäistä kertaa opin laittamaan sitä salaattiin reilu vuosi sitten kun oltiin La Gomeralla patikkareissulla (käyhän katsomassa sitä vehreyttä, maisemia, kaikkea! KLIKS). Siellä oppaamme Outi näytti, miten sitä kannattaa vähän kaikkiin salaatteihin ripotella. Ja hän myös opetti että kypsän, muttei ylikypsän, granaattiomenan pitää vähän kiiltää. Mattapintainen on jo vanha…

Ennen kuin halkaiset omenan, puristele sitä käsien välissä tai pyöritä pöytää vasten – siemenet irtovat sen jälkeen vähän helpommin. Valkoista maltoa (onkohan sen nimi malto?) ei syödä (se maistuu pahalle). Siemenien irti kuoputtaminen sotkee aika lailla, joten valkoinen paitapusero päällä tätä hommaa ei kannata touhuta.

Jouluksi tein meille Ulla Svenskin ohjeen mukaan kakun, johon tuli koristeeksi granaattiomenan siemeniä. Ja tarjosin niitä lisäksi vielä eri kipostakin. Kun luet ainesluettelonkaan voit arvata, miltä maistui.

Granaattiomena-Baileys-kakku

Muropohja

125 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

Täyte

2 dl kermaa
500 g mascarponejuustoa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl Baileys-likööriä
150 g omenamarmeladia

Kostutus

½ dl vahvaa maitokahvia
3 rkl Baileys-likööriä

Koristeluun granaattiomenan simeniä

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmuna joukkoon hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan ja paista pohjia leivinpaperilla vuoratuissa halkaisijaltaan nin 20 cm:n ittopohjavuoissa uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Valmista täyte: vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää mascarponejuusto, mausta täyte sokereilla ja liköörillä. Sekoita maitokahvi ja likööri keskenään. Kokoa kakku kostuttamalla alimmainen murupohja. Levit päälle puolet omenamarmeladista ja sen päälle puolet täytteestä. Aseta toinen murupohja päälle, kostuta ja levitä päälle loppu omenamarmeladi ja täyte. Koristele pinta granaattiomenan siemenillä ja sitruunamelissan lehdillä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kun kansalaisopiston kamerakerho/kurssi alkaa olla lopuillaan, oli tänään illalla hyvä aloittaa uusi digiverkkokurssi, eli sen viime vuotisen haasteellisen, Pekka Punkarin opastaman kurssin jatkokurssi. ”Luovaan ilmaisuun” yritetään nyt oppia. 😉

Niitä näitä Ruoka ja viini

Teemana Italian maakunnat

Lauantaina oli meillä ”illanvietto”, jonka teemana oli ”Italian maakunnat”. Oli meidän vuoro järjestää viininmaistiaiset ja minä halusin tällä kertaa tarjota tavallista iltapalaa reilummin ruokaa, ja niinhän sitten La Festassamme nautittiin kaikenmoista.

Alkupaloina monia perjantain sapuskalta kierrätettyjä lapaksia = lappilaisia tapaksia minun tapaani: mätinapposia, poronfileviipale inkiväärivaahdolla, jääkellarinlohta ja sinappikastiketta (näihin samoin kuin tarjolla olleeseen saaristolaisleipään ohjeet täältä), Iivarin muikkuja (Tertin kartanosta) ja granaattiomenasalaattia.

Ja pääruokana Arezzon ankka. Olen tehnyt tätä ainakin kymmenen kertaa, ja kyllä nyt oli ylivertaisen hyvää. Mistäkö johtuu? Uusi joululahjapata?

Vai ehkä sittenkin se kerrankin itse tehty kanaliemi? Kun tammikuussa pehtoorin kanssa tehtiin tyttären läksäreihin niitä kanawrappeja jäi broilerin luita ja muita roippeita kattilallinen ja keittelin niistä lientä pari litraa. Nyt hain paikastimesta sitä, ja siitäkö se aiempaa täyteläisempi maku? Ehkä se, että hieman tuhlailin tatteja, pistin kaksinkertaisen määrän? Tiedä häntä, mutta hyvää ja helppoa pataruokaa on tämä!

Eilen tarjoilin annoskipoista pojalle ja miehelle, mitä isosta padasta jäi… Tein lauantaiksi meidän kymmenen hengen porukalle tupla-annoksen ja se riitti hyvin. Tämän padan voi tarjota pastan, riisin, risoton tai polentan kanssa.

3 rkl oliiviöljyä
800 g ankkaa fileinä
1 sipuli kuutioituna
1 porkkana kuutioituna
1 sellerinvarsin kuutioituna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
½ pkt amerikanpekonia tai pancettaa
3 dl kuivaa valkoviiniä
1 prk tomaattimursketta
3 dl kanalientä
30 g kuivattuja tatteja
2 laakerinlehteä
2 rkl tuoretta salviasilppua
suolaa, mustapippuria

Kuumenna öljy padassa. Ruskista ankanpalat. Lisää paloitellut juurekset, valkosipuli ja pekoni. Anna ruskistua. Kaada viini mukaan ja anna kiehahtaa. Lisää tomaattimurske ja kanaliemi. Sekoita mukaan liotetut sienet ja yrtit. Pippuroi, suolaa, Jätä pata liedelle pariksi tunniksi. Sekoittele välillä. Tarvittaessa lisää nestettä.Poista laakerinlehdet ennen tarjolle vientiä. Bon appetito!

Lauantaina meillä oli ankan kanssa tarjolla pastaa, mutta myös papuja. Sain Umbria-kaupasta kaupanpäällisenä pussillisen uudenlaisia papuja, ja halusin testauttaa ne viinikerholla. Bene! Annoin itseni ymmärtää, että me kaikki pidimme kovastikin. Näitä tilataan ensi kerralla monta pussillista. http://www.kauppa.umbria.fi/tuotteet.html?id=35/66

”Tämä herkullinen pieni papu on parhaimmillaan perinteiseen tapaan sellaisenaan keitettynä ja maustettuna hyvällä extra-vergine oliiviöljyllä ja ripauksella suolaa. Sopii lisukkeeksi ateriaan kuin ateriaan. Pienen koonsa vuoksi helppo ja nopea valmistaa, ei vaadi liotusta ennen keittämistä. Ennen keittämistä pavut tulee huuhdella vedellä. Keittoaika noin 45 minuuttia.”

Papujakin jäi vähän, ja ”jatkojalostin” ne itselleni evässalaattiin sekoittamalla joukkoon tomaattia ja roscoff-sipulia, huljuttelemalla sekaan vähän lisää oliiviöljyä, tilkan balsamicoa ja rouhittua mustapippuria. Muistuipa mieleen sellainen valkopapujuttu jota harrastelin Toivoniemen vegetaristikaudellani. Ihan kelpo evästä.

Sitten sekä perjantaina että lauantaina oli tarjolla kaarnikkakakkua. Sen omakehittelemäni ohjeenhan olen julkaissut jo viime vuonna. Nyt sellainen parannusehdotus tuohon reseptiin, että pohja kannattaa tehdä puoliksi wilhelmiina- ja puoliksi digestive-kekseistä. Taas vähän lähempänä sitä aitoa Kaunispään huipun kaarnikkakakkua.

Oli meillä sitten myös italialaista suklaakakkua (yksi minun iänikuisista bravuureistani, ohje löytyy keittiöstä), ja sen kanssa (lappitalia-henkeen) tarjosin hillashottia. Lapin jängän hillakastiketta shottilasiin ja pieni loraus limoncelloa siihen. Ei huono. Mutta kuten serkku totesi, olisi ehkä kannattanut laittaa se kastikkeeksi, peiliksi, lautaselle, eikä tarjota shottina. Hyvä idea, ja ensi kerralla taidan tehdä niin, että vatkaan vispikermasta löysän vaahdon ja laitan siihen hillakastiketta ja lorauksen limoncelloa, ja sitten siitä kakulle kastike.

Sitten meillä oli viinejä: juuri niiden perusteella illan teemana oli Italian maakunnat. Näitä olimme ostelleet Italian matkoilta, pari valkkaria haettiin Alkosta ja sitten olin yhden hieman erikoisen punaviinin tilannut Umbria-kaupasta. Erikoinen siksi, että eihän syrah nyt mikään Italian perinteinen rypäle ole.

Vahinko, että tuo viimeinen Summus jäi vaille ansaitsemaansa huomiota. Se on kuitenkin klassikkoviini ja minusta ja lähimmän pöytäseurani mielestä illan paras… Olisi pitänyt laittaa se pöytään vähän isompien mainesanojen saattelemana, mutta ehkäpä illan myöhäisyys ja runsas syöminen ja maistelu olivat jo vieneet innostuksen …. 🙂

Carmen Puthod 2007, Teruzzi & Puthod (Toscana) 23,- (ostettu kesällä 2010 San Gimignanosta) 8- (tämä on siitä jännä viini että se punaisista Sangiovese-rypäleistä tehty valkkari)
Vesevo Fiano di Avellino 2010 (Campania) 14, – (Alko) 7½
Planeta Chardonnay 2010 (Sisilia) 20,- (Alko) 8½
Che Syrah sarà IGT 2009 (Umbria) 18, – (tilattu netistä (kauppa.umbria.fi) 8,50
Serralunga d´Alba Barolo 2006 (Piemonte) 40,- (ostettu Rooman lentokentältä 2010) 8,36
Brunello di Montalcino 2005, Fattoria Barbi (Toscana) 44,- (ostettu Montalcinon viiniexposta 2010) 8,25
Summus 2005 Banfi 2005 (Toscana) 35,- (ostettu Orvietossa toukokuussa 2012) ei kerätty pisteitä

Niinhän siinä sitten kävi että Umbrian syrah (”pehmeä”, ”liki kosiskeleva”, ”lämmin”, ”helppo olematta tylsä”) voitti nuo arvokkaammat Brunellon ja Barolon, jotka olivat vielä raakoja! Ainakin pari, kolme vuotta vielä olisivat kestäneet kellarointia. Ei ne huonoja olleet nytkään. 😉

Kyllä se Italia on minun ruoka- ja viinimaani!

Lappi Ruoka ja viini

Lenkillä Kievariin

Aurinkoinen pakkaspäivä Hangasojalla. Päivän antina ulkoilu [ja kuvaaminen] ja brunssi. Säästän ulkoilu- ja luontokuvat [yksi ihan huippuotos!!] huomiseen, mutta brunssista on kerrottava.

Laanilaan – puoliväliin mökiltä Saariselän keskustaan – on avattu Laanilan kievari. Näin historioitsijan näkökulmasta se kyllä mikään uusi asia ole. Olihan Laanilassa kievari ennen kuin edes maantie Rovaniemeltä Ivaloon saatiin valmiiksi. Samalla paikalla on ollut kievari pian (2015 vai 2016?) sata vuotta.

Kun kullankaivosyhtiö Prospektori lähti paikalta 1910-luvulla sen vanhoihin ”kartanoihin perustettiin Laanilan kievari, jossa asui Max Peronius sotiin saakka. Kievarin(kin) saksalaiset polttivat mennessään ja sitten paikalle asettui Metsäntutkimuslaitos (jonka rakennuttama vasemmalla näkyvä punainen rakennus ymmärtääkseni on). Siinäkin oli 1970-luvulla mahdollista yöpyä; muistan kuinka keskikoulun kuviksen ope asui siinä perheineen aina hiihtolomilla, silloin kun meidän perhe asui Laanihovin takapihalla asuntovaunussa. 😉

Mutta siis tähän päivään: kun aamupäivän olin lueskellut harkkoja ja puolenpäivän jälkeen pakkanen hellitti ja lämpö nousi lähelle -10 astetta, lähdimme kävellen kohti uutta Laanilan Kievaria. Olin lukenut, että siellä olisi brunssia tarjolla, ja ajattelimme että NYT me kerrankin mennään sellaiselle. Aina vaan puhutaan ja aiotaan. Vain kotona ja täällä möksällä niitä on tullut harrasteltua. Joskus harvoin jossain ulkona käyty mutta kovin vähiä ovat brunssikokemuksemme.

Niinpä ajattelimme menevämme ulkoilun lomassa buffet-pöytään nauttimaan vähän graavikalaa, salaatteja, pahimmoillaan perunasalaattia ja prinssimakkaroita, ehkä skumppaa ja täytekakkua. Odotukset eivät siis olleet kovin korkealla.

Käytiin kävellen Kuukkelissa asti Kalevaa hakemassa, mutta eihän se tänään tänne raukoille rajoille asti tullutkaan. No aurinko paistoi, oli tyven, taivas kirkas ja korkealla, joten olipa hyvä tepastella. Puolentoista tunnin jälkeen olimme Kievarissa. Familiaari, rustiikki pirtti oli mukavan ja rennon näköinen. Ainoa huono puoli olivat nuo penkit: jos olisimmme olleet illallisella olisin kaivannut selkänojaa.

Klikkaa isommaksi näet mitä kaikkea gourmettia oli tarjolla.

Mehän maistoimme tietysti kaikkea, ja KAIKKI oli maukasta. Erinomaista oli savurautu, talvisalaatin marinoitu palsternakka (osaisinkohan itse tehdä?), poromousse (josta pehtoori kyllä sanoi, että maistui samalta kuin kotona ;), frikadellit (lihapullat). Ne eivät olleet mitään kumipalloeineksiä, vaan käsintehtyjä, alusta asti paikan päällä kokattuja ja tehtyjä. Ei mitään jauhekastikkeita tai teollisuussooseja. Omassa keittiössä leivottu rapeakuorinen ruisleipä oli pehtoorin makuun erityisen paljon.

Brunssilla oli – vastoin ennakko-odotuksia – lämmin ruoka: hirven filettä pekoniin käärittynä, suppilovahveroilla peitettynä ja jumalaisen kastikkeen kanssa tarjottuna oli ylivertaisen maistuvaa. Olkoonkin kliseistä, mutta se oli ”raaka-ainetta kunnioittaen tehtyä rehellistä hyvää ruokaa”.

Ja oliko moinen brunssi kallis? Meidän mielestä tuo pääruokana ollut hirven filee yksistään maksaisi Oulussa tai Helsingissä valkoisten pöytäliinojen-, ovenpielen kilven omaavissa, fine dining -paikoissa sen, mitä maksoimme koko brunssista (35 €).

Palvelu oli rentoa ja lappilaisen mutkatonta, vaikka yrittäjäperhe, joka paikkaa pitää, onkin vastikään Kaakkois-Suomesta tänne pohjoiseen tullutkin.

Takan reunalla bongasin jättikokoisen tohottimen, jolla ei kuulemma creme brûleiden pintoja rapeiksi poltella. 😉

Sitten siellä oli tämmöinen; tietääkö joku mitä tämmöisellä tehdään? Mitä se on? Kievarin väki ei tiennyt, eikä tiedetä mekään. Tietääkö joku?

Niitä näitä Ruoka ja viini

Tavallinen sunnuntai

Aurinkolasit. Hämärästi muistin, mitä niillä tehdään! Ja tänään niillä oli käyttöä! Jei! Aurinko veti merenrantaan lenkille. Ihan niitä samoja rantoja, Toppilan kukkuloita, polun pätkiä kuin niin monena aiempanakin kevättalvena kuvailin.

Mutta mitä sillä väliä vaikka samoja olivatkin. Oli vaan niin hienoa. Siellä olisi voinut olla paljon kauemminkin kuin tunnin. Ja hieno iltaruskokin on nyt.

Surullista on, ettei Juniori saanut töistä kymppiviikolle lomaa; sellaista se on uusien, nuorten, vakinaistamattomien työelämä. Ei voi mitään. Mutta onneksi olivat syömässä. Minulla oli hienoja raita- ja keltajuureksia, porkkanoita, sipulia ja palsternakkaa, (luomua ja kotimaisia olivat), paria salaattia, hollandaisea ja nieriää.

Jossain vaiheessa näytti, ettei tunnin uunissa olo riittäisikään juureksille, mutta riitti se. Erinomaisen makeita ja hyviä olivat. Huljuttelin päälle puolisen desiä avokado-öljyä, Provencen yrttisekoitusta, suolaa ja sitten uuniin (220 C), jossain vaiheessa peitin foliolla.

Jälkkäriksi oli valkosuklaamoussea ja mansikkamelbaa (joka minttuineen meinasi kyllä peittää mousseun maun).

Eikä sunnuntai riitä iltaan asti, huomisen kandisemman paperit viihdyttävät siihen asti, että tyär Monterreyssä heräilee ja soittaa. 😉

Italia Niitä näitä Ruoka ja viini

Cantuccineja, Vin Santoa ja muistoja

Tuhnuisen kelin vuoksi jätin aamulenkin väliin, ja sään selkenemistä odotellessa innostuin leipomaan muiden kotitöiden ohessa. Pitkästä aikaa tein (mm.) cantuccineja ja hoksasin juuri, etten niiden ohjetta ole tänne blogiin vielä koskaan postannutkaan. Niinpä hain LappItalia -keittokirjastani kopion tähän (klikkaa isommaksi, näet ohjeen paremmin).

Tuo ohjeessa mainittu Cassonen kylä on Gardajärven rannalla ja siellä olimme kesällä 1997 (vuokratalosta ks. enemmän täältä). Alla olevassa kuvassa olemme lasten (meidän mutikaisten ja ystäväperheen ainokaisen) kanssa menossa juuri tuohon pikkukauppaan josta niitä cantuccineja sai ostaa.

Tässä kuvassa ollaan Villa Paolan parvekkeella… ystäväperhe oli tuona päivänä/iltana Milanossa, me ei pienten kanssa sinne päiväreissulle haluttu/jaksettu lähteä.

Ja tässä vielä kuva Cassonen kylästä viime huhtikuulta, jolloin matkalla Umbriaan kävimme fiilistelemässä 15 vuoden takaisissa maisemissa… Vasemmalle kääntyvän pikkutien varrella pikkukauppa, ja korkealla rinteessä ”meidän” talo.

Kuvan keskellä ”meidän talo”, Villa Paola.

Mutta palatakseni muistoista tähän tuhnuiseen lauantaihin. Tässä tämän päiväisen leipomuksen tuloksia.

Cantuccinit kuuluu kastaa Vin Santo -jälkiruokaviiniin, pyhään viiniin. Alkon listoilla näkyy olevan vain yksi Vin Santo, ja kun meilläkin juuri tuo kyseinen viini kaapissa oli, niin ihan taas vain tämän blogin vuoksi, se oli avattava ja cantuccineja siihen topattava. Toki mantelikorput ovat erinomaisen hyviä kahvin kanssakin. Tai ihan vaan sellaisenaan. Tuoreena varsinkin hurjan hyviä…

Onneksi tuli sitten käytyä lenkilläkin, kaksintaan (!!) käveltiin kaupunkiin ja halliin hakemaan kalaa… ja Juustokuusta leikkeleitä. Niistä kerron joku päivä. Nyt takkatuli jo houkuttaa äärelleen, ottanen lasillisen Vin Santoa ja lukemattomat lehdet …