Ruoka ja viini – Sivu 109 – Tuulestatemmattua

Lauantai harrastellen

Tähän mennessä parhaan valokuvaus/digikurssin opettaja PP ohjeisti meitä kuvaamiseen hurahtaneita viimeisellä luentokerralla, että ryhtykää keräämään portfolioita, kansioita, joihin otatte kuvia jonkin teeman mukaan…

Ajatus jäi itämään, ja sitten totesin, että niinhän minä olen jo kauan tehnyt: minulla on jo epälukuinen määrä teemoista, jotka voisi nimetä seuraavasti: Fiat (Italiassa ja Suomessa olen kuvannut Fiateja. Nyt kelpo kuvia alkaa olla kymmenkunta), pyörä [olen kuvannut pyöriä talvella, kesällä, hylättyinä, näyteikkunoissa], no kuvausrepertuaariini kuuluvat myös ruoka, tietysti, ja Lappi (yllättikö ketään?) ja sitten hautausmaat.

Oulun Stooleporin (kirkkoherra Ståhlin (1700-luvun lopulla) mukaan) nimetty vanha hautausmaa on minulle edelleen mieluinen lauantaiaamupäivien kohde. Haudallahan sitä tulee siis vieläkin käytyä… Mutta niin monia Suomen ja muidenkin maiden hautausmaita on tullut käytyä ja kuvattua, että olenkin ajatellut kuvista tekeväni ”gallerian”. Sen aika ei ole ihan vielä, mutta tältäkin päivältä jäi muutama otos tuohon kansioon. (kuvat kannattaa klikata isommiksi)

Näin?

Vai näin?

Sitten vielä paluu eiliseen …

Lainaus omasta Paistinkääntäjä-tiedotteestani:
”Chez Jouni, Jouni Törmänen, on vierailevana keittiömestaritähtenä
ravintola Puistola Diningissä helmikuun alussa.”

Eilen illalla olimme siis Puistolassa syömässä, illastamassa.
Paistinkääntäjiäkin mukana oli, mutta me olimme VMP:n kanssa.
Ystävien seurassa nautimme aivan ylivertaisen hienon illallisen. Yksi parhaista ikinä.

Minähän en ostereista pidä. Paitsi jos ne tuodaan tarjolle näin: samppanja-sabayon gratinoituna!

Hummeri ja risotto ovat suuria herkkujani, eikä eilen tarjolla olleet mitenkään vieneet mieltymystäni niihin. Taivaallisia olivat!

Tämä ei ollut jälkiruoka vaikka pinnalla olikin tomusokeria ja kanelin tuoksu huumaava! Kyyhkypastilla, marokkolainen!
Sanoinkuvaamattoman erinomaista. Mausteista, pehmeää, ei kuivaa, makoisaa, täyteläistä. Haulejakaan ei sattunut kohdalle 🙂 .
Sanoinko jo, että mausteista ja ennenkokemattoman hyvää.

Väli- ja jälkiruoat samoin kuin viinipaketti, jossa mm. tokaiji, joka ei ollut turhan ”leipämäistä” eikä liian makeaa, maistuivat meille. Seura, tarjoilu, ruoka ja miljöö ja fiilis ihan erinomaista. Arkeen hieno katkaisu. Chez Jouni on Puistolassa vielä viikon, mene jos mahdollista.

Entä onko lauantaina ollut muuta kuin aamupäivän normaali kierros? Ei tavattomia, pari tuntisen ulkoilun ja Caritaksen jälkeen kauppaan ja sitten kokkailuharjoituksia, viesteilyjä vaikka ja minne, vähän lukemisia, muutama power point ensi viikoksi. Illalla Putous? Niinhän se yleensä kai on, mutta meillä juuri äsken pitkä skype-yhteys suoraan Monterreyhin. Hyvä juttu.

Ruoka ja viini

Tervaporvareiden herkkupöydän makumaailmassa

Sunnuntai-iltana raportti lauantain Tervaporvari-päivällisiltä ei millään suostunut tallentumaan nettiin: www-hotellissa joku ongelma, joka nyt on onneksi hoidettu, joten tässäpä makoisammat palat lauantailta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sokerisuolattua siikaa, siianmätiä sekä savuvoikastiketta ja kylmäsavustettua nieriää kotimaisen Carelian-kaviaarin kera olivat alkuun parhaita. Savuvoikastike tehdään – kuulemma – sellaisella ”savupiipulla”, pientä, viileää, siistiä ja aika savutonta 😉 kuulosti helpolta, mutten usko, että on. Papinniemen kyyttö ”kolmella tavalla” oli minun – ja monen muun – suosikki kylmistä liha-alkuruoista. Maksa erityisesti maistui. Porukalla totesimme että alatoopin, ”tytinän” tekeminen makoisaksi ei ole helppo juttu, mutta keittiömestareilla se oli onnistunut.

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Hevosenliharillette oli myös makuuni ja nuo kuvassakin näkyvät ”karpalopisarat” – ne ovat molekyyligastronomiaa – maistuivat hyvälle. Mutta ehkä minä en sittenkään – viime kädessä – ole moisen kikkailun ystävä. Sen sijaan alussa tarjottu ”hummerishotti” (paksua, melkein makeaa, voimallisesti hummerille maistuvaa keittoa pikkulasista tarjottuna) miellytti kovastikin: ja keittiömestarit lupasivat laittaa ohjeen www-sivuilleen.

Pääruoan mokkakastike kruunasi karitsanniskan, ja jälkiruokien monista mahdollisista useimmat pöytäkunnassamme tuntuivat pitävän eniten cointreaulla liekitetystä uunijäätelöstä, minulle karpalo rocky roadit olivat iloinen ja makoisa yllätys, lasin pohjalle jääneen punaviinitilkan kanssa pienet makeat suklaiset herkut maistuivat.

Viimevuotiseen verrattuna buffetin ylöspano oli onnistuneempi, ruoat kauniimmin ja paremmin esille tuova. Tunnelmallisempi, juhlallisempi oli nyt. Tarjoilu ja yleinen viihtyvyys vähintäänkin viime vuotista korkeaa tasoa.

Meitä paistinkääntäjiä oli enemmän kuin viime vuonna. Ja meillä oli vähintäänkin yhtä mukavaa, ehkä jopa hauskempaa (kaviaari ja muut pakkikalat sekä Pekka-Paulatyttö! – hulvatonta sopivan hölmöä höpötystä).

Kuten eilisessä postauksessa päätin, EN sitten ottanut järkkäriä mukaan, mutta pienen digipokkarin kuitenkin…On edes joitain, edes jonkinlaisia kuvia.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuvia olin sunnuntainakin ulkona ottamassa; juurikin sen tunteroisen kun olin Nallikarissa ja muualla kuvaamassa paistoi keväisesti.

Iltapäivällä nuoripari syömässä, muutoin päivä ja ilta kuluivat temppuilevan netin (harvoin jää nämä postailuni julkaisematta, nyt jäi) ja kaikenmoisen lukemisen parissa.

Niin se aika rientää.

Historiaa Niitä näitä Ruoka ja viini

Perjantaita ja guacamole

Luentoa tehdessäni, yhtäkkiä tajuan, että se riojalainen viini, jota joskus syksyllä täällä kehuskelin, viini, joka on nimeltään QP, tarkoittaa äpärän äitiä.

Siis mitä ihmettä?

Minäpä kerron: 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla aviottoman lapsen synnyttäneiden naisten kohdalle merkittiin kirkonkirjoihin qp (kvinnperson = ”naisihminen”? ja avioton lapsi sai kirkonkirjaan merkinnän oä (=oäkta = avioton), mikä pysyi hänen statuksenaan – kuten ehkä nykykielenkäyttö sanoisi – aina ripille pääsyyn asti.

Avioliiton ulkopuolisen ”äpärän” [kuten 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kirkollinen kirjaamistapa kuului] synnyttäneen naisen kohdalla kirkonkirjoissa merkintä qp tai yleisimmin gp säilyi vaikka hautaamiseen asti, jollei nainen avioitunut. Kirkollinen vihkiminen ”pelasti” qp-merkinnältä. Ja miten merkittiin aviottoman lapsen siittäneen lapsen isä? No ei yhtään mitenkään, tietenkään.

Mutta siis: gp tai QP, joka tapauksessa kirjoitusasu vanhoilla käsialoilla näyttää hyvin samalta… siitä se assosiaatio kai tuli… Edelleenkin viini on hyvää. Suosittelen.

Päivä on siis mennyt aamupäivällä (kotona!) luentoa tehdessä ja iltapäivällä kaupungilla kahdessa palaverissa: kanditöiden tilaustöiden merkeissä.

Kahden kokouksen välissä oli 40 minsaa aikaa ja niinhän minä käytin tilaisuutta hyväkseni ja ampaisin Stockan Herkkuun kuvitellen, että olen siellä jotenkin ”off-season”. Mutta siellähän oli about sata muutakin töistä karannutta, kokousten välillä piipahtajaa, vuorotyöläistä, eläkeläistä, muuten vain perjantai-iltapäivänä vapaana olevaa… Siinä ja siinä että ehdin sieltä ajoissa arkistolle.

Kokouksen jälkeen olin kotona poikkeuksellisen ajoissa, hyvissä ajoin ennen neljää, ja nälkä hirmuinen.

Ainekset lohi-avokado-wasabi -salaattia (ohje täällä) varten olivat hankittuina (lue: pehtoori oli myös käynyt kaupassa) mutta kun salaattiin kuuluu laittaa avokadoa viipaleina, ajattelinkin tällä kertaa hieman varioida.

Löysin Safkaa-kirjasta myös nopean guacamole-ohjeen, ja kun tytär nyt on Meksikossa, on minun jo paluutaan varten harjoiteltava meksikolaisen keittiön herkkujen kokkaamista (tai ihan muuten vain ;)), joten aloitin tekemään ko. ohjeen mukaan salaatille lisuketta, mutta niinhän siitä sitten tuli oma variaatio. Tämä oli jo aika lähellä sitä jumalaista guacamolea, jota saimme neljä vuotta sitten Rosa Mexicano -ravintolassa NY:ssä.

Tätä voin suositella erityisesti paistetulle lohelle; leikkaa lohi ohuiksi viipaleiksi, kuumenna paistinpannu todella kuumaksi, ”vuoraa” pohja suolalla ja paista lohiviipaleita minuutin verran puoleltaan. Tarjoa em. salaatissa, tai muuten ja oheen tätä:

Nopea guacamole a la Rantapelto

1 valkosipulinkynsi
½ punaista chiliä (siemenet poistettuina)
1 tl karkeaa merisuolaa
2 kypsää (kaupassa on ready to eat -merkinnällä varustettuna, osta niitä) avokadoa
2 rkl oliiviöljyä
1 limetin mehu

Pilko mortteliin valkosipuli ja chili, lisää joukkoon suola. Pusertele tahnaksi ja lisää joukkoon yksi paloiteltu avokado, oliiviöljy ja limetin mehu. Murskaa ja sekoita tasaiseksi.

Leikkaa toinen avokado palasiksi ja sekoita massaan. Jätä palaset ”sattumiksi”, älä soseuta. Maistuu leivälläkin, mutta sopi erinomaisen hyvin paistetun lohen kumppaniksi.

Huomenna on – tehtävä töitä – mutta myös antiikkimessut ja pääsee ulos syömään!! Ja skype!!

Ruoka ja viini Valokuvaus

Ruoka-asiaa ja vähän muutakin

Ensi syksynä järjestetään Oulussa Pohjoiset maut -seminaari, jonka järjestelyissä olen murusen verran mukana. Ja osallistumassa koko ruokaharrastuneisuuteni innolla, sikäli kuin syyslukukauden aloitus ei aseta esteitä. Tämän tapahtuman www-sivut on avattu ja markkinointi ja mainonta on alkanut. Järjestäjät kysyisivät, josko saisivat linkittää blogini www-sivuilleen, nimenomaan ruokaan liittyviä juttujani haluttiin. Hmmm .. ja minähän lupailin, eikös se vähän ole tämän bloggaamisen ideakin, että julkisia juttujen kuuluu olla ja että lukijat ovat ilo.

Uuden linkityksen vuoksi tuossa oikeassa palkissa olevista kategorioista vaihdoin vanhan ”reseptit” uudeksi ”ruoka ja viini”- kategoriaksi. Noita viiniarvioita, vinkkejäkin kun on viime aikoina tullut kirjoiteltua, ja nyt voisi ne harvat ravintola- ja keittokirja-arviotkin linkittää tuohon. Jos klikkaat ruoka ja viini -kategoriaa, aukeavat blogistani VAIN ne postaukset, joissa on näitä teemoja käsitelty. Siis myös ruokaohjeet. Ruokakolumnit pidän edelleen myös erillisenä aihealueena.

Arctic flavours – tapahtumastakin tulet varmasti vielä täällä näkemään juttuja.

Pohjoiset maut – Arctic Flavours -seminaari 4.-6.9.2013 Oulussa

http://www.arcticfla.fi/

Pohjoiset maut – Arctic Flavours -seminaari on kansainvälinen ruokamatkailualan tapahtuma, jossa ovat esillä terveellinen ja turvallinen ruoka, pohjoiset maut ja raaka-aineet, uusimmat alan tutkimukset sekä slow food – kiireetön ruoan valmistus ja nauttiminen paikallista ruokaperinnettä kunnioittaen. Tapahtuman tavoitteena on tuoda yhteen elintarvikkeiden tuottajat ja jalostajat, matkailupalveluiden tuottajat ja kaikki seminaarin aihepiiristä kiinnostuneet.

”Uuden julkaisufoorumin” innoittamana kuvailin pätkän kirjahyllystäni, Ehkä neljännes kaikista keitto-, ruoka- ja viinikirjoistani on tässä.

Joululahjaksi sain systeriltä Oulu – a la carte -kirjan. Se on aika hieno, kuten saman sarjan kirjat yleensäkin. Vielä en ole sen ohjeilla mitään tehnyt, vain kuvia ihaillut, tutuista ja tuntemattomista oululaisista ravintoloista ja ravintoloitsijoista lukenut.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sitten muutama otos viime lauantaisista tulppaaneista. Ihan vaan osoittaakseni (Katrille, joka kommenteissa hieman epäili … 😉 ) että perunajauhot ja vähän veden -kikka toimii. Varret varsin ryhdikkäinä, eikö?

Pyryttää. Ihan valkoisena on ikkunasta näkymä.
Lähden sytyttämään takkaan tulen, ja yritän olla nukahtamatta lukiessani…

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kiisseleistä ja mascarponekastike

Suureen Kiisselikyselyyni (täällä) vastaili (ainakin) 28 henkilöä, ja vain yhdellä oli niin epämieluisia muistoja lapsuuden jälkiruokakiisseleistä, etteivät ne maistu vieläkään.

Puolet vastaajista ilmoitti syövänsä/tekevänsä kiisseliä (ainakin/suunnilleen) kerran kuussa, ja hieman alle puolet tekee muita jälkkäreitä. Vain kolmen huushollissa ei kotitekoisia kiisseleitä tai muitakaan jälkiruokia tai ”perämakeita” kuten asia murteella ilmaistaan, juuri harrasteta.

Kolmannes vastaajista tiesi, mitä on kuutamokiisseli. Maitokiisselihän se on, suurusteena joko vehnä- tai perunajauhoja. Olennaista – ainakin minusta – on kunnollinen vaniljan maku.

Maitokiisselin sukulainen on suklaakiisseli, josta minulla on kansakoulusta niin karseita muistoja, ettei mistään muusta ruoasta siellä. No, ehkä rössypottu oli kuitenkin vielä enempi inhokkiruoka. Koulun suklaakiisseli oli sellaista ruskeanharmaata, yleensä haaleaa niljakasta vellin ja kiisselin välimuotoa, johon oli kertynyt limainen ketto kulhon tai lautasen päälle. uuuuuh. Vieläkin puistattaa. Monien mielestä se oli herkkua, pojat saattoivat kinuta keittolan tädeiltä kolmannenkin lautasellisen samaan aikaan kun meitsi yritti saada niellyksi sen ensimmäisenkään.

Postauksen kommenttilootaan tuli paljon, ennätyspaljon, kommentteja ja kiisselimuistoja: Esterin kertoma kaljavelli (kaljaa, rusinoita, leipäjuustoa) ja Annen kodissa nautittu yhdistelmä – perunamuusi ja mustikkakeitto – eivät kyllä saaneet minullekaan vettä kielelle.

Kyselyn kommentteihin oli tullut tällaiset:

– Työpaikan ruokalassa on kerran viikossa kiisseliä, harmi vaan kun on klimppistä.

– Karpalokiisseli on ihanaa, sekaan vadelmia ja päälle nokare kermavaahtoa! 😉

– viikonloppuisin näitä tulee tehtyä

– Lapsuuteni k:t: Maito-, suklaa- ja marjakiisseli. Hyviä. Kamalaa ei ollut.

– Maitokiisselin osasin jo koululaisena tehdä

Kun kiisseleiden menneitä vaiheita viime viikolla hieman koetin etsiä, selvisi mm., että Helsingin Kasvatusopillisen talouskoulun kursseilla ei sotien välisenä aikana opetussuunnitelmaan kuulunut kiisseleiden tekoa, vaikka kaikkea tavallista ja tavatonta siellä näyttiin opetettavan. Sitten kun selailin ja muistelin tietoja kansainvälisistä keittiöistä niin eihän niitä kiisseleitä juuri ranskalaisesta, italialaisesta, kiinalaisesta, thaimaalaisesta tai mistään muustakaan keittiöstä löydä. Skandinaviassa niitä on tarjolla. Meidän hienot marjat ovat tietysti yksi syy siihen, että ”kiisselikulttuuri” on niin vahva.

Viime sunnuntaina meilläkin oli pitkästä aikaa kiisseliä. Tyttären läksiäissapuskalle tein lakkakiisseliä, siilasin jopa kivet pois, ja kermavaahdon sijaan tarjosin sen kanssa mascarpone-kastiketta (vaahtoa). Se on hyvä jälkiruokakastike milloin vain. Ja JOS sitä sattuu jäämään niin loput pakkaseen, seuraavana päivänä on mascarpone-jäädykettä.

Mascarpone-kastike

250 g mascarponea
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
6 rkl sokeria
12 rkl Amaretto-mantelilikööriä

Amarettoa myydään minipulloissakin, ettei tarvitse isoa yhtä jälkiruokaa varten ostaa. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, ilmavaksi vaahdoksi. Lisää mascarpone-juusto. Lisää vaahdoksi vatkattu kerma. Mausta liköörillä. Vatkaa valkuaiset
vaahdoksi ja sekoita kevyesti käännellen juustomassaan.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Oikea lauantai

Asioilla, lenkillä (ylivertaisen hieno keli!!), ruokaa. Luentoa EN ole tehnyt.

Onpahan nyt sitten myös valomaalausta harjoiteltu: äsken seisoin pihalla puoli tuntia ja kokeilin vaikka ja miten. Ja tässä tulos! Tämä EI ole se mihin pitäisi pyrkiä. … 😉

Ehkä ensi tiistaiksi yllän tällaisiin saavutuksiin: KLIKS Nuo ovat sellaisia jotka ovat tavoitteena.

Samalla pihallaololla kuitenkin muutama perinteisempi, onnistuneempi otos.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja teinpähän huomiseksi tämmöisiä.

Jos tykkää sitruunasta, jos tykkää lakusta, niin tykkää näistä. Minä tykkään, hyviä ovat.

Viime torstain Hesarista ohjeen hiffasin ja suoraan tähänkin kopioin. (Ehkä ei kannata paistaa noin kauaa kuin ohjeessa on; tulee aika tumma ja kuiva pohjasta. Riippuu tietysti uunista… ) (niin ja klikkaa kuvat isommiksi, herkku näyttää paremmalta siten ;))

Sitruuna-lakupalat

(17.1.2013 Helsingin Sanomista kopioitu)

20 palaa

200 g voita
3 sitruunan mehu (1½ dl)
1 sitruunan raastettu kuori
4 kananmunaa
3 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl lakritsinjuurijauhetta

Lakritsikinuski:
2 dl kuohukermaa
10 (à 19 g) Kick-patukkaa (silloin kun ne oli Maraboun ne olivat Käck, nyt Malacon Kick – kaikki muuttuu… )

Koristeeksi:
nonparelleja (minulla oli salmiakkimurusia, parempia ovat kuin nuo siniset hileet)
Paloittele voi kattilaan. Raasta yhden sitruunan kuori. Purista sitruunoiden mehut (1½ dl) kattilaan, lisää joukkoon kuoriraaste. Kuumenna, kunnes voi sulaa. Jäähdytä kädenlämpöiseksi. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita munavaahdon joukkoon vuorotellen voiseosta ja jauhoseosta. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 30–35 minuuttia. Jäähdytä kakkupohja. Mittaa kattilaan kuohukerma ja paloitellut Kick-patukat. Keitä hiljalleen poristen 5–10 minuuttia, kunnes seos on kiiltävän mustaa ja kinuskimaisen paksua. Levitä kakkupohjan päälle. Koristele halutessasi nonparelleilla. Anna jähmettyä huoneenlämmössä. Leikkaa annospaloiksi.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Suuri Kiisselikysely

Tässä suunnittelen uutta kolumnia, ja vähän on ruoka-asiat ja ruokahistoria ollut muutoinkin ajankohtaista, joten ajattelin järjestää täällä Tuulestatemmatussa Suuren Kiisselikyselyn!

Kiisselireseptejä ei kovinkaan viljalti ruoka- ja naistenlehdissä enää ole, harvoin kiisselikippoja on enää lounasruokaloissakaan tarjolla, liekö niitä koulussa vielä on ruokalistalla, päiväkodeissa kai ainakin on?

Monelle lapsuuden kiisselit ovat edelleen ruokamuistoissa jotain todella vastenmielistä [meidän nuoret puhuvat edelleen kauhunsekaisin tuntein tarhan aurinkokiisselistä (= aprikoosikiisseli)] tai sitten kiisselit ovat niitä kotiruokaherkkuja, joita kaipaa (kyllä minä voisin kuutamokiisseliä nytkin syödä) …

Kiisselit ovat nyt vähän out, vai ovatko? Ovatko rahkamössöt, smoothiet ja jäädykkeet vieneet kiisseleiden paikan kotikeittiöissä?

Lapsuuden ruokamuistot -kyselyn, josta olen kirjoittanut usein ennenkin ja jossa haastateltiin liki 2000 suomalaista (1920 – 1980-luvulla syntyneitä) lapsuuden ruokamuistoista, perusteella kiisselijälkiruoat olivat perheissa arkisin hyvin tavallisia vielä 1970- ja 1980-luvullakin, mutta ovatko enää?

Emännän tietokirjassa vuodelta 1931 todetaan, että

Kiisseli (crême) on kylmä jälkiruoka, joka tarjotaan lasimaljasta ja jossa on hyydykkeenä käytetty joko liivatelehtiä tai peruna- ja maissijauhoja. – – Jauhoilla valmistetaan kiisseleitä marjoista, hedelmistä, maidosta ja kermasta. Väliin saatetaan kiisselit myöskin panna vuokaan, josta ne kaadetaan vadilla, mutta ne eivät yleensä ole hyvänmakuisia koska ne täytyy tehdä koviksi.

Palaan tähän kiisseliasiaan, kunhan kyselyn tulokset ovat valmiit.

Olkoot kysely tuossa viikon verran, mutta sinähän voit vastailla kysymyksiin jo nyt, eikös vain? Hienoa, kiitos. 😉 Ja ilahtuisin kyllä kovin, jos kommenttilaatikossa kertoisit joko lapsuuden tai tämän päivän jälkkärikokemuksista… Paras ja karmein muisto/kokemus?

Niitä näitä Ruoka ja viini

Päivän pääosassa ruoka

Sain joululahjaksi – paitsi ison Le Creuset-padan – pieniä punaisia annospatoja. Ne on kuin luotu meidän tammikuun pakkasajan vakioruokaa varten. Vielä kun jääkaapissa oli mureutumassa joulun alla Viskaalista tilaamani Limousin-ulkofilepaketti, niin tänään ei ollut oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin tehdä Tatti-lihavuokaa.

Talvinen (tatti-)lihavuoka

herkkutatteja (pakaste) n. 600 g tai herkkusieniä
kolme sipulia, pari valkosipulin kynttä
puoli kiloa naudan ulkofilettä
paprika tai kaksi
voita, oliiviöljyä
mustapippuria, suolaa
vehnäjauhoja n. 1 rkl
2 prk smetanaa
1 prk ranskankermaa
emmentalia ja/tai mustaleimaa

Sienihakkelus ja sipulisilppu kuullotetaan voissa ja liha ja paprika paistetaan öljyssä. Liha on kypsennättävä valmiiksi. Sen jälkeen molemmat seokset yhdistetään ja pannulle lisätään vehnäjauho, smetana ja ranskankerma, ja lopuksi maustetaan.

Laita seos annoskuppeihin (tai yhteen vuokaan). Ripottelle pinnalle raastettu juustoseos ja laita 250-asteiseen uuniin.

Kun juusto saa väriä, vuoka on valmis. Uunin jälkeen päälle persiljaa. Miniäkokelaan annos on merkitty tomaatilla – tarkoittaa sienitöntä versiota… meillä muilla sieniä (paketillinen herkkusieniä ja pussi Pirkka-kuivattuja sieniä/tatteja (25 g) liotettuna). hyvää oli.

Tarjolle patonkia ja hyvää salaattia, riisiä tai ruusukaalia, porkkanoita ja perunoita – ihan mikä parhaalta tuntuu.

Erityisen paljon kuullotin itselleni valkosipulia; auttaisiko hillittömään nuhaan, joka alkoi lenkin jälkeen. Ihan järjetöntä aivastelua ollut koko iltapäivä – ei nyt oikein sopisi ohjelmaan moinen tauti.

Juuri kun olen saanut draivin luennon tekoon … Ja kun on jo pakko saada homma kulkemaan. Ja huomenna alkaa opetus muutoinkin…

Niitä näitä Ruoka ja viini

Pikkuisen parempi perjantaipöperö

Viini-lehden eilen tulleessa uutiskirjeessä oli siikafile-ohje, joka herätti mielenkiinnon, – ja niinhän pehtoorin kauppalappuun kirjoitin piipahduksen kauppahallissa: tuo siikafileitä ja scampeja.

Ja ohje menee hieman soveltaen näin:

Mausta siikafileet suolalla ja pippurilla. Jätä maustumaan siksi aikaa kun teet lisäkkeenä tarjottavat jättikatkaravun pyrstöt.

Kuivaa sulatetut jättiscampit talouspaperilla. Kuumenna oliiviöljy ja freesaa hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Lisää joukkoon katkaravunpyrstöt ja jatka vielä paistamista. Purista joukkoon limemehua, mausta pippurilla ja ripauksella suolaa.

Viimeistele lisuke leikkaamalla joukkoon runsaasti kevätsipulin vartta ja persiljaa. Lusikoi joukkoon smetanaa ja kiehauta. Tarkista maku.

Paista siikafileitä voissa rapeiksi. Nosta siika lautaselle ja lusikoi ravunpyrstösoosia kalan päälle.

Eihän se huonoa ollut. Lisänä oli voilla muhennettuja puikalaperunoita. Hmmm… .

Ja kun ruoka oli normia parempaa, katsoin tarpeelliseksi etsiä viinikaapista jonkun vähän tavallista paremman viininkin: Dreissigacker Bechtheimer Riesling 2007. Ostettu meille jouluviiniksi pari vuotta sitten. Muistaakseni silloin ostettiin kaksikin pullollista, joista toinen todella nautittiin jouluna jokunen vuosi sitten – ja joka tapauksessa tänään nautittiin yksi. Hyvinkin jo kypsynyt oli tämä.

Rheinhessenin valkoviinit ovat lemppareitani (heti Alsacen jälkeen) ja tässäkin takuuvarmasti kukkaisuutta, makeaa sitruunaa, ja raskasta [positiivisessa mielessä] suuntuntumaa. Oli siialle ehkä aavistuksen liiankin tuhti, mutta toisaalta niin oli siialle tehty rapusoosikin. Mutta varsinkin ravut ja viini sopivat toisilleen… Mutta siis: kannattaa muistaa, että Rheinhessen ja Rheingau tuottavat (heti Alsacen jälkeen :)) erinomaisen hyviä riesling-viinejä.

Ja minä kun olin alunperin ajatellut tässä illan päälle vielä hieman toimitustyöhommia tekeväni. Saahan sitä ajatella!

Luulen, että Jää vie minut, Mamma Mian kun olen jo nähnyt: sekä leffassa että Broadwayllä (tuliko hieman leuhkittua, no joo, mutta oikeasti Broadwayllä [ainoan kerran elämässä] Mamma Mia nähtiin, ja samana päivänä paljon muutakin, jota on enää vaikea uskoa todeksi! Ks. vaikka. KLIKS)

Huomenna pääsen ulos! Jo nyt siitä hyvä mieli.

Italia Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Uusia ja vanhoja kuvia: Umbrian kuukausi kuvina

Olenpas vastoin tapojani tehnyt yhden uuden uudenvuodenlupauksen. Teen kuvakirjan tästä vuodesta. Jokaisen kuukauden highlighteja tai tavanomaisuuksia kuvailen; muutaman sivullisen verran kuvaan jotain omasta ja perheen elämästä ja sitten teen niistä (Ifolorilla tai muulla kuvapalvelulla) kuvakirjan. Onhan minulla tämä blogi jo päiväkirjana, mutta enhän minä tänne juuri henkilökuvia laittele, en niitä ainutkertaisia juttuja nettiin tulosta. Paljonhan tänne kirjoittelen, paljon kuviakin laitan, mutta se ”elämä” ei ehkä näy ihan todellisena… Niinpä nyt aloitan tai ainakin yhden vuoden tallennan järjestelmällisesti jotain jokaisesta kuukaudesta.

Ajatus on kypsynyt tässä kun tein (syksyllä ja ) joulun alla kuvakirjaa meidän viime toukokuusta. Meidän Umbrian matkastamme tein liki satasivuisen kuva(ja teksti)kirjan lahjaksi nuorisolle ja ystäville, kaikille niille, jotka Villa Francossa luonamme kävivät (= kahdeksan kirjaa yhteensä).

Yläkuvassa meidän makkari, alhaalla keittiö.

Perkasin 3000 kuvaa ja niistä noin 300 kelpuutin muokkauksen jälkeen kirjaan, ja editoin blogimerkinnät vihkoseksi, 50-sivuiseksi matkapäiväkirjaksi (täällä se on) ja lisäksi laitoin kuvasivustolle liki 600 kuvaa koko matkalta. Videopätkä talolta on vielä julkaisematta mutta tullenee piakkoin….

Umbrian matkasivu matkapäiväkirjoineen ja kuvalinkkeineen on täällä. Sieltä pääset myös kuvapankkiin: tervetuloa kevääseen ja valoon: KLIKS.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Uutena vuonna Espanjassa syödään viinirypäleitä muodossa jos toisessa. Ei ihme. Ovatkin nyt erinomaisen hyviä. Josko tarvitset loppiaiseksi hyvän jälkkäriohjeen niin kokeilehan tästä… Edellyttäen ettei tipaton tammikuu ole alkanut…

Viinirypälesalaatti

1 kg tummia ja vaaleita rypäleitä

4 dl vettä
1½–2 dl sokeria
2 kanelitankoa
1 dl sitruslikööriä

kastike

300 g ranskankermaa
½ dl sokeria
2–3 rkl sitruslikööriä

Irrota rypäleet tertuista, pese ne ja aseta lasimaljaan. Keitä vettä, sokeria ja kanelitankoja noin 15 minuuttia. Mausta liemi liköörillä ja kaada kuumana rypäleiden päälle. Anna maustua viileässä pari tuntia. Vatkaa ranskankerma ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi ja mausta kastike liköörillä ja tarjoile se erikseen.