Uusia kokemuksia

Prologi

Eilisessäkin Master Chef´n semifinaalissa Anna Perho kovasti innostuneena kertoi vietnamilaisen ruoan maukkaudesta, mitä Tomi Björck hyvillä mielin hymisteli ja mielipiteellään mukaili. Eikä tämä ollut ensimmäisen jakso, jossa näin kävi. Vietnamissa ei ole tullut käytyä, eikä sen keittiöön muutenkaan tutustuttua, joten olenkin jäänyt pohtimaan, mitenhän se poikkeaa muista aasialaisista keittiöistä, joista on kokemusta sekä paikan päällä, suomalaisissa ravintoloissa että kotikeittiössä. Mutta vietnamilainen keittiö?

Prologi 2

Tiedän, että monilla oa tapana valtiollisten ja kunnallistenkin vaalien aikana, kansalaisvelvoitteen suorittamisen jälkeen käydä kahvilassa tai kotona serveerata ”vaalikahvit”. Ja kirkonmenojen jälkeen on Suomen maaseudulla kautta aikain tarjoiltu kirkkokahveja, joko kotona tai kirkolla. Katolisissa maissa – ainakin Italiassa – on varsinkin erityisten kirkkopyhien aikana tapana aamupäivämessun jälkeen mennä paikalliseen trattoriaan lounaalle koko suvun tai ainakin perheen kesken.

Rokotelounas

Tänään minulla ja Pehtoorilla oli ilo päästä Oulu-halliin rokotukselle:  Pfizerin Comirnaty (~Pfizerin kehittämä mRNA-rokote, jonka kauppanimi on Comirnaty) on nyt vasemmassa käsivarressa, mikä kyllä vähän tuntuukin. Oulu-hallissa homma hoitui, eikä siellä turhia tupuloitu tai hosuttu. Hyvin oli järjestetty. Siinä kun istuskeltiin varttitunti pistoksen jälkeen – kuuntelemassa live-hammond-musiikkia, jota rokotettujen viihdyttämiseksi tänään oli tarjolla (siellä on kuulemma jatkuvasti vapaaehtoisia musiikkiharrastajia musisoimassa), etsiskelin puhelimella, olisiko Oulussa yhtään vietnamilaista ruokaa tarjoavaa ravintolaa. Voitaisiin mennä ”rokotelounaalle” johonkin aasialaiseen. (Kökkö ajatukseni: Aasiasta tulleen koronan vastaiskuksi saadun rokotteen jälkeen voitaisiin mennä ja ”laittaa pistekin” aasialaisissa merkeissä. Tiedän: tosi kökkö juttu, 😀 mutta kuitenkin.)

Hämmästyksekseni Oulussa on kuin onkin ”vietnamilainen” ravintola Hoa Phuong. On ollut jo pian 20 vuotta, olen pyöräillyt usein ohikin, mutta enpä ole hoksannut, että se on nimenomaan vietnamilainen. No sinne siis!

Tosi siisti, tosi kiinalaisen näköinen, paljon muovikukkia, hieno akvaario, mielettömät verhot, oikea!! jukeboxi, jossa näytti olevan Jamppa Tuomista ja Paula Koivuniemejä päällimmäisinä ehdolla.

Buffetkin on. Lounasbuffan hinta on tasan 11 €. Siinä oli kevätkääryleitä (pienen pieniä), possua osterikastikkeessa, härkää chilissä, kanaa ja kasviksia hapanimelässä soosissa, riisiä (myös paistettuna), mutta ei nuudeleita – mietin, että mitenhän tässä nyt näkyy se vietnamilainen keittiö? – Ehkä se oli makkarapalaset ja lihapullat, joita myös oli tarjolla. 🙂 En tiedä, oltiinko huonoon aikaan (lounasaika jo vähän ohi? klo 14) mutta makkara ja tarjolla olleen kahvin/teen kanssa ollut Marianne-Domino olivat kaikkein maukkaimpia juttuja. Ruoka oli aika mautonta, ei huonoa, mutta ei siinä kyllä ollut juuri makuakaan. Mutta siisteys ja ”aito”, huikea kitsi-sisustus nostivat rokotelounaan arvosanaa, joka ei kyllä hääppöinen ole sittenkään. 😀 Nälkä kuitenkin lähti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ruoasta puheenollen, ja jos vaikka kaipaat vappuviikonloppuun suolaisen piirakan ohjetta! Taas kerran, viime- vai toissaviikolla, löysin Soppa 365 -reseptisivuilta ohjeen, joka sai kokeilemaan. Tällaisia suolaisia piirakoita harrastelin aika paljon meidän keittiössä ensimmäisten 10 – 20 vuoden aikana. Ne taisivat olla vähän ”maan tapa” tai ainakin yleisiä vegetaristien ja opiskelijoiden kokkailuissa ja sitten myös lasten juhlissa, tai paremminkin niillä lasten synttäreillä, joissa oli aikuiset, kummit, kaimat, mummut ja papat käymässä. En itse ole voileipäkakkujen ystävä, joten en ole niitä juuri koskaan edes opetellut tekemään.

Mutta tässä, kuten ohjeen nimikin jo kertoo!

ITKETTÄVÄN IHANA SIPULIPIIRAKKA

1 (380 g) pyöreä piirakkapohja suolaisille piirakoille (pakaste)
700 g sipuleita
50 g voita
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 ruukku tuoretta timjamia

Päälle

2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
2 tl hunajaa
½ tl mustapippuria
300 g juustoraastetta (esim. Västerbottenia tai muuta voimakasta juustoa)

(Minä laitoin puolet punaleima-emmentaalia ja puolet Aura-murua)

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori ja hienonna sipulit. Sulata voi isolla paistinpannulla ja lisää oliiviöljy. Pehmennä sipulia pannulla noin viisi minuuttia. Lisää suolaa ja sokeria ja jatka paistamista keskilämmöllä noin 30 minuuttia, kunnes sipulit ovat kauniin ruskeita ja karamellisoituneita. Hienonna timjami joukkoon.

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Sekoita kerma, munat, hunaja, mustapippuri ja puolet juustoraasteesta keskenään.
Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä sipulit päälle. Kaada päälle kermaseos ja ripottele loput juustoraasteet pinnalle. Laita uuniin noin 35 minuutiksi, kunnes pinnasta tulee kullanruskea.

Kyllä tämä oli ihanaa. Ainoa mikä itkettää, niin se että eihän tämä mikään keveä keväteväs ole. Mutta eihän sitä tarvitse lautasen kokoisia palasia nauttiakaan. Hyvä salaatti (jäävuorisalaattia, cantaloupemelonia, tomaattia, kurkkua, hillosipuleita) oheen niin onhan hyvä lounas tai vappupiknikille pakattava eväs. Kylmänäkin tosi, tosi hyvää.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.