Oulu – Sivu 3 – Tuulestatemmattua

Muistikuvia hiipuu historiaan

Taas on ollut minun Muistikuvia-yritykseni viimeinen keikka! Perhe ei oikein enää usko, että oikeasti lopetan ne vähäisetkin valokuvaussessiot, joita olen vielä tänä vuonna tehnyt. Nyt vaan en voinut kieltäytyä kun pyydettiin.

Kun neljä minua puolenkymmentä vuotta myöhemmin aloittanutta historianopiskelijaa, jotka aikanaan valmistuivat historianopettajiksi ja jotka ovat pitäneet yhteyttä keskenään 80-luvulta asti, ottivat yhteyttä, lupauduin kuvaamaan. Heillä oli vuotuinen (?) tapaamisensa Oulun suvessa. Nämä minun näkökulmastani nuoret naiset olivat päättäneet pukeutua kansallispukuihinsa ja halusivat tulla ikuistetuksi ”kaverikuviin” meidän yhteisen opinahjomme tienoilla Kasarmintien huudeilla, ja Hupisaarilla. Totta kai lupasin tällaisen kuvauskeikan tehdä.

Olipa kyllä mukava päättää pikkuruisen firmani toiminta tällaiseen kuvaussessioon, – vähän ehdittiin yhteisiä opiskelumuistojakin kertailla. Tuli mieleen merimaskulainen sanonta: ”Sulkeuduttuaan ympyrä on ummessa.” Jotenkin eiliseen aamupäivään kiteytyi paljon: oikein hyvä päätös minun pienen ja aika lyhytikäiseksi jääneen valokuvausyritykseni kahdeksanvuotiselle taipaleelle.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Minullakin on ollut kansallispuku, Kaukolan puku. Eilen olin pahoillani, että olen sen myynyt. Mietin, että miksiköhän? – Oli ehkä tarve kartuttaa matkakassa tai olin ehkä kasvanut sekä henkisesti että fyysisesti kansallispuvusta yli ja ohi? Tai ehkä sittenkin silloin ajattelin, että minun karjalaisuuteni on niin heikkoa, että on paras luopua tuosta sen vähäisestäkin ilmentymästä. Onneksi löysin puvulle hyvän uuden kodin.

En ole varma, olisinko sitä koskaan tarvinnut/käyttänyt myynnin jälkeen? Vaikea ajatella, että jossain karonkassa tai rotissöörien kapitulissa olisin kansallispuvun ylleni laittanut. En kenenkään häihin saatikka hautajaisiin tai lasten lakkiaisiin tms. olisi sitä pukenut. Ehkä jollain esitelmäreissuilla/juhlapuhujana olisin saattanut käyttääkin, kuten olin joskus 1980-luvulla tehnytkin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään olen muutaman tunnin editoinut eilistä kuvamateriaalia, ja käynyt pyörälenkillä kuvailemassa helteistä Oulua. Nyt ihan vaan omaksi ilokseni. Ei enää kortteja tai kalentereita varten, ei markkinointiin, ei kuvapalveluun myyntiin. Mutta tänne blogiin, tietysti.

Sieluntila-niminen moduulirakennus on siirretty tuomiokirkon edestä Tervaporvarinrannan venesataman rannalle. Siinä se on ensi viikolla alkavien asuntomessuvieraiden katseltavana ja käytettävissäkin. Se tarjoaa rauhallisen paikan esimerkiksi hiljentymiseen, ehtoollisen viettoon tai keskusteluun papin kanssa. Kuutionmallisen rakennuksen kaksi seinää on peilimäistä lasia. Sisään ei näe, mutta sisältä näkee ulos.

Asuntomessualueesta laittelen varmasti kuvia, kunhan sinne pääsee.

Niitä näitä Oulu

Kukkainen kotikaupunki

Hiljalleen alkaa kummalliset ”syksy-fibat” hiipua tasatahtia sen kanssa, että viime viikon flunssa jo hellittää (ääni vain tavallisen matala) ja että nenän niistäminen ei keskeytä pyörälenkkiä. Sadettakaan ei sitten maanantain jälkeen ole enää ollut, ja lämmintäkin jo selvästi yli +10 C. Tosin aamupäivällä vastatuuli vallan kylmä. Mutta paistaa. Ja ennuste lupaa hyvää. Viileähköstä säästä (ja flunssasta huolimatta) huolimatta pyöräily on ollut ilomme. Tänään jopa kaksikin pientä pätkää yhdessä.

Kun muutama vuosi sitten Oulun kaupunki teki päätöksen, että teiden pientareita ei enää ajeta, ei kukkaniittyjä parturoida, olin vähän ihmeissäni ja aattelin, että ´ei hyvä´, että tulee sellaista hoitamattoman näköistä, vähän niin kuin ”ennen oli” tai niin kuin oltaisiin jossain maaseutupitäjässä.

Mutta tänä vuonna kun sateet ovat saaneet kaiken mahdollisen kukkimaan runsaana, on kaupunkimaisemassa kukkaista ja kaunista. Kaupunkimaisemassa! Paljon. Niittyleinikkipeltoja, apilalammikoita, puhalluskukiksi muuttuneita voikukkaketoja, koiranputkipitsien reunustamia baanoja, päivänkakkarapälviä, ja siellä täällä väleissä vilahtelee violetteja ja liloja hiirenvirnoja, tupakkakukkia, horsmia, ohdakkeita ja lupiiinejakin.

Pientareiden lisäksi olen katsellut taivaita, – ja jatkanut pilvibongausharrastustani. Ja maanantaina jo luulin nähneeni sen kaikkien pilvibongareiden kokoelmien hienoimman helmen: Kelvin-Helmholtsin aaltopilvet (ks. kuvia).

Noh, melkein. Mutta mietin, että olisikohan tuohon Toppilansalmen maisemaan sellainen voinut syntyä?

Ostin vastikään Pilvibongarin taskuoppaan. Siinä on pistetaulukko, johon voi havaintonsa merkitä ja kerätä pisteitä! Ihan mahdottoman mieluista juttu minulle! Vähän kuin pientä kilpailua (ihan itsen kanssa) ja häivähdys suorittamistakin.

Pikisaaressa ”bongailin” lintujakin.

En tiedä mikä näiden idea tai tarina on, mutta monta kertaa ovat saaneet hymyn huulille.

Iltapäivän lopulla meillä (myös Pehtoori) oli pizzatreffit ystävän kanssa Tubassa. Ei huono, mutta en ehkä tavoittele toiste. Pizzaa siis. Ystävän kanssa toki tavataan mieluusti tiuhempaankin. Ja meillä oli sitten vielä liput kesäteatteriin Hupisaarille: Juurihoitoa siirtolapuutarhassa. Huonompaakin on nähty, mutta toki paljon parempaakin. Kepeää, kuplettimeininkiä, kohellusta, mutta ei mitään kipeää. Ja kesä, kesäilta, kesäteatteri. Hyvä näin.

Joulu Oulu

Kaupungilla ja keittiössä

Pitkäperjantai? Eikun pitkä perjantai. Päivään on mahtunut paljon! Aika varhain heräsin, aika varhain olin kaupungilla kameran kanssa. Talvinen aamu, valoja ja joulua pitkin Oulun keskustaa. Kiertelin pitkästi toista tuntia pitkin poikin keskustaa.

Ensimmäistä kertaa on Rotuaarille (kävelykatu keskustassa) tehty joulumetsä. Kun siinä tovin pyörin ja kuvailin, tuli mieleen kuinka pentuna, lapsuudessa siis, samoilla sijoilla oli tärkeää päästä käymään. Silloin ei ollut kuusimetsää, vaan tässä samaisessa kohtaa oli Sokoksen aukio (= parkkipaikka). Ja Sokoksen jouluikkunaa päästiin joka joulu katsomaan, ehkä parikin kertaa. Ei ollut liikkuvia osia, kuin ehkä yksi, mutta kaikki näyteikkunassa oli satumaista, jouluista. Tuliko siihen jostain äänetkin, vai kuvittelinko vain?

Parin päivän lumisateet ovat tehneet kaupunkimetsänkin tunnelmalliseksi. Ja kun kerran on metsä niin on tietysti myös laavu!

Melkein pitäisi patikointiharrastuksen vuoksi käydä tulistelemassa joku päivä tulla. Makkaratikutkin näyttävän olevan valmiina. Hassua, mutta aattelen että tunnelma olisi vähän eri kuin vaikkapa Sivakkaojan tai Aittajärvien laavulla. 🙂 Mutta toisaalta, ihan mukava idea ja vaikka lapsiperheille mukava ulkoiluhetki käydä retkellä.

Kaupungintalon edusta on (sekin) lämmitetty, joten lunta ei paljon näy, mutta komea kuusen oksilla kuitenkin. Ja se, mikä tässä kuvassa on uutta, on tuo tornissa näkyvä luku: 377. Arvaatko/tiedätkö, mihin se viittaa? – Sen verran on vuoden 2026 alkuun ja se merkitsee, että Oulusta tulee Euroopan kulttuuripääkaupunki!

Loppupäivä onkin sitten mennyt keittiössä ja kotona jouluun valmistautuessa. Järvenpäästä tulee huomenna Emmiliini ja vanhempansa, joten kun kerran aikaa on, olen laittanut heille vierashuoneen ja yhtä sun toista muuta valmiiksi: mainostin, että täällä on All inclusive -palvelu, suklaat tyynyille. 🙂 Että odotanko? No ehkä vähän. Olen koettanut pidätellä riemua siitä, että ”kaikki” ovat aattona täällä. Pidätellä siksi, että tiedän kokemuksesta, että aina voi sattua jotain. Jos on yksi päiväkotilainen, yksi eskarilainen, yksi alakoululainen, kaksi jouluruuhkaisessa palveluammatissa olevaa ja koko Suomi vilisee tauteja, niin …. Mutta päivä kerrallaan.

On jo joulunaika! 🎄

Joulu Oulu

Joulua kohti

Toppilansalmessa satamapaikkaa pitää symppis pikkuhinaaja ST355, jolla on sellainen laivaprofiili, että se on äänestetty maailman kauneimmaksi jossain laiva-alan lehdessä ja jonka vuoksi laivatyyppi on saanut lempinimikseen “Mikki Hiiri-” tai ”Aku Ankka -hinaaja”.

Tuulestatemmatun vakilukijat ovat nähneet siitä kuvia kesät talvet vuosien varrella. Ja nytkin se pääsee taas esille. Eilen pakkasaamun kuutamossa ja jouluvaloissaan se oli ehkä entistäkin mukavamman näköinen.

Vaikea uskoa että se oli työssä ja toimessa Normandian maihinnousussa. Kaksi kertaa se on osallistunut maihinnousun vuosijuhallisuuksiin: ensimmäisen kerran kerällä 2004 ja toisen kerran tänä kesänä.

Oulu-laiva on tämän talven salmen eteläpuolella.

Salmenrannalla on uusia, aika hienoja kerrostaloja.

Tänään en ole ehtinyt ollenkaan ulkoilemaan; tonttuilua ja terveysasioita hoidellen kului aika pitkälle iltapäivään.

Olen saanut sekä eilen että tänään mahdottoman mukavaa postia: eilen tuli kirje ”vanhalta” blogini seuraajalta, – kylläpä ilahdutti ja tänään tuli rotissööriystävältä paketti kotiovelle! Sellainen lämmin läikähdys sydänalassa tuli ja jäi näistä. Päinvastainen tunne, huoli, joka ei ole ihan häivähdys, tuli yhden ”virallisen” viestin jälkeen. Noh, aika näyttää ja kerron sitten, onko huoli aiheeton tai ainakin saatavissa pois päiväjärjestyksestä. Ja ystävältä sain kirjan, tai ainakin käsikirjoituksen. Se on ilon asia. Monestakin syystä. Siis plussan puolella tänään.

Joulu Oulu

Aamulla jouluvalopihalla

Eilen kävimme lapsenlasten kanssa autolla pyörähtämässä Toppilan Tuulentiellä. Sen päässä on Jalmarin jouluvalopiha. Tänään menin aamulla uudelleen ja yksikseni kameran kanssa. Kiertelin puu-Toppilassa ja Jalmarin kotipihan ympärillä. Tänään pakkasaamuna (-17 C), kun maassa oli jo vähän lunta ja kuutamotaivas syvän sininen, piha loisti ja tuikki todella kauniina.

Jalmari nyt 13-v., vai jo 14-v.? Hän on monta vuotta käyttänyt taskurahansa kotipihansa jouluvalaisuun.

Ideastaan hän kertoo näin: ”Idea valopihasta syntyi, kun halusin laittaa valoja pihalle. Enemmän ja enemmän. Ostin alennusmyynnistä lisää valoja. Ohikulkijat tykkäsivät niin innostuin lisää.”

Valonauhoja pihalla on yhteensä viisi kilometriä. Tämä ja paljon muuta mukavaa tietoa löytyy sivulta: Jouluvalopiha.fi ja Instassa #jouluvalopiha. Valopihasta on tehty lyhyt joulusatukin, joka löytyy YLE Areenasta.

Alla olevan aamusella kuvaamani gallerian kuvat aukeavat isommiksi kun klikkaat ensimmäisen kuvan auki. Kannattaa klikata.

Pakkasesta huolimatta kävin vielä Toppilan satamassakin ja aamuruskon kajastaessa taivaanrannassa ihmettelin, missä vaiheessa olen luopunut aamulenkeistä. Tai siis siirtynyt puolenpäivän ulkoiluihin. Pitäisi taas useammin olla aamuisin liikkeellä.

Isovanhemmuus Oulu

Maanantai-iltapäivä tonttujen kanssa

Tässä tänään kolmen jälkeen otetussa kuvassa kiteytyy kolme tämän päivän keskeistä asiaa.

Maassa on lunta! ❄ ❄❄ Maanantaina pojantytär (kuin myös veljensä) oli meillä. 🥰 Eepi on jo niin iso, että haluaa ja nimenomaan osaa jo huolellisesti pitää tähtisädetikkua omassa kädessä. ✨

Muksujen kanssa sovittiin jo joulukuun alussa, että kun on sopiva välämä, niin haen heidät ihan vaan keskenään meille. Syysloman Kalajoen reissun jälkeen ei olla paljoakaan oltu keskenään. Ei vaikka Eepi viimeksi itsenäisyyspäivän aikaan ilmoitti, että minä voin ”jäädä tänne vaikka tuhanneksi yöksi”. Tänään kun Apsu pääsi jo yhdeltätoista koulusta, haettiin hänen kanssaan yhdessä Eepi eskarista ja ajeltiin meille. Maanantaina, arkena, lapset ilonamme ja puuhailemassa mukavia.

Joulukalenterissa, jota minä edelleen heille täytän, kuten Apsu varsin hyvin tietää ja johon liittyen Eepikin jo arvelee jonkin sellaisen olevan mahdollista, oli pieni paketti pieniä tähtisädetikkuja. Ja kun niitä pihalla muutama polteltiin, hoksasin, kuinka lapset ovatkaan jo isoja, kaukana mistään taaperoista/leikki-ikäisistä. Yhtäkkinen kasvupyrähdys – tai ehkä se yhtäkkisyys onkin vain mummin mielessä.

Leivottiin joulupullaa. Aika kätevästi sekin jo kävi, varsinkin ”insinööri-kolmannessa-polvessa” Apsulta. Ja Eepi piti ihan omaa showtaan: laulelikin välillä, papan kanssa duettonakin.

Pullista, joista ei kuitenkaan tehty mallia laskiainen, kuten A. olisi halunnut, tuli hyviä, lämpimänäkin niitä syötiin, mutta kolmen jälkeen oli jo oikeakin nälkä ja olin luvannut, että mennään jonnekin ulos syömään: Mäkkäriä en kelpuuttanut vaihtoehdoksi, ja sain suostuteltua, että mennään ”oikeaan ravintolaan”: Amarilloon siis. Milloinhan me on Pehtoorin kanssa oltu siellä viimeksi? 10 vuotta, 15 vuotta sitten? Lapset eivät koskaan, mutta sanoivat, että voidaan mennä toistekin.

Rotuaarin aukioilla oleva ”joulumetsä” oli siinä sopivasti hollilla: varsinkin loputtoman eläinrakas Eepi tykkäsi eläinhahmoista ja kierteli kuusien lomassa mielellään. Jouluiselta tuntui, mielessäkin.

PS. Menomatkalla kaupunkiin kävimme ihailemassa ”Jalmarin jouluvalopihaa”. Me kaikki neljä ihmeteltiin ja ihailtiin – palaan huomenna asiaan.

Joulu Oulu

Jouluisia juttuja

Joulun etkot jatkuu … joulusta jo etukäteen nauttien paljosta hyvästä.

Tänään Kempeleessä joulumarkkinat. Ajelin sinne aamupäivällä, – ja kuinka kaukana Kempele onkaan!! Kesällä ajelin sinne pyörällä harva se viikko, ainakin joka toinen viikko joko/tai hautuumaalle toviksi tai kauppakeskus Zeppelinin Robert´s Coffeen lounaskahville. Tänään autolla tuntui, että matka on hyvinkin pitkä (oikeasti 20 km suuntaansa). Mutta kannatti tänäänkin autolla ajella.

Paikan päällä oli paljon käsityöläisiä, leipureita, leirikoululaisia, yhdistyksiä, seuroja … huolimatta hyytävän kylmästä tuulesta ja pakkasesta (enemmän kuin – 10 C) paikalla oli paljon väkeä.

Kalapuohista ostin meidän tämän päivän sapuskaksi siika- ja ahvenpihvejä, toisesta puodista lisäksi yhden koristellun katuharjan, josta sain ideaa ja vinkkiä mökin harjojen maalaukseen sekä kolmannesta kojusta pienen tonttuoven. Mökillekin sellainen tarvitaan. Luonnollisesti. Riddareita, saaristolaisleipiä, joulukortteja, joulukakkuja en kotiin tuonut; niitä syntyy täällä ihan omin avuin. 🙂

Iltapäivällä meillä oli Pehtoorin kanssa talkoot: lanttu- ja porkkanalaatikot, jouluruukkuvuoat ovat nyt pakastamista vaille valmiit. Leivinuunin lämmössä niistä tulee niiiin hyviä.

Otsikkokuva aamuselta. Ennen kuin ajelin Kempeleeseen kävin kameran kanssa kaupungilla. Etsimässä täysikuuta linssin eteen. Näin sen kotipihalla lähtiessäni, mutta missään en sitä kaupungilla nähnyt. Taivas kuitenkin huikean värinen. Ihan sävy sävyyn lyseon, tuomiokirkon ja kolmiotalon kanssa.

Muistikuvia Oulu

Vielä yksi keikka!

Tämä oli nyt VARMASTI viimeinen kuvauskeikka. Melko varmasti. 😅 Asiakas oli sellainen, jolle olen tehnyt kuvauksia ennenkin, yhden aika isonkin projektin, joten aattelin, että voinhan minä vielä. Perhe kyllä jo nauraa tälle mun vetkuttelulle tämän firmani lopettamisen alasajon kanssa. Mutta kyllä tämä tästä hiipuu.

Kuvaus ja kuvaeditointi, jota jäi kyllä huomisellekin ihan kylliksi, olivat hyvä syy vältellä lenkille lähtemistä. Tänään oli hyytävä pohjoinen ilmavirtaus ja kylmä tuuli, joten ei ollutkaan mitään intoa ulkoiluun. Eilen aamusella ei ihan niin paha, ja silloin oli aika pitkään lenkkiin Meri-Toppilan ”teletappikukkuloilla”, merenrannassa. Valo ja lumeton maisema olivat jotenkin maagisia, kaikkea muuta kuin jouluisia. Klikkaamalla kuvat suurenevat.

Joulu Oulu Ruoka ja viini

Jouluinen lauantai

Hyvä päivä tänään. Eikä vähäisin syy siihe ole se, että pitkästä aikaa olen nukkunut sen, mitä tarvitsen = kahdeksan tuntia. Olkoonkin, että tunnen nähneeni vain painajaisia. Mutta ne olivat unia – ja minä nukuin!

Päivään olin aatellut kuvaeditointia (ja reseptiikkaa) kuluneen viikon varrelta, mutta meni sitten kuitenkin nettikaupoilla, kävellessä, perhechatissa (montakohan kymmentä viestiä yhden sun toisen kombinaation parissa, joulujuttuja ja muuta).

Iltapäivään meni ennen kuin sain lähdetyksi ulos. Theodorin puistossa oli tänään joulutapahtuma, ja koskapa tämä puisto on hyvinkin kävelymatkan päässä meiltä, valitsin sen tepastelun kohteeksi.

Aika jännä, että tämä Theodorin puisto on tullut tietoisuuteeni vasta muutama viikko sitten, vaikka olen ihan sen kupeessa syntynyt, sen läpi ja reunoilla lenkkeillyt ja hiihtänytkin 80-luvun alussa, viime vuosina pyöräillyt sen läpi liki päiväittäin, siellä aika paljon kuvaillutkin … Mutta nyt vasta tiedän, että sen nimi on Theodorin puisto.

Theodorin puisto on Tuiranpuiston vieressä, Tuiran terveyskeskuksen ’takana’, ihan lähellä Toivoniemeä, jossa reilun puolenkymmentä vuotta ehdittiin asuakin. Se on ns. kuurojen kodin ympärillä ja siellä oli tänään taidenäyttelyitä, leipomo avoinna, käsityöpuotien avoimet ovet jne.

Mm. Petra Kaminen Mosherin teoksia katselin, ja tämä alla oleva pysäytti: siihen on kiteytetty Oulun murteen ydin. Ei niin kaunista ole kotimurre.

En ostanut taidetta, en koruja, en käsitöitä, mutta leipomo Ryytin hapanjuurileipä mahtui pikkureppuuni oikein hyvin. Ja lämmin leipä tuoksui koko paluumatkan herkullisesti.

Kotiin palattua eilisen rääppiäisiä ja leipää meille kahdelle. Ja teinpä meille ”lauantaidrinksut”. Kesältä jääneen Aperol-pullollisen loput jalostin talvi-aprerol-spritziksi.

Olin jo viikolla laittanut pakkaseen jäätymään jääpaloja, joissa oli appelsiineja, rosmariinia ja tähtianista. Sitten vain lasiin 8 cl Aperolia, 20 cl kuohuviiniä, 5 – 10 cl kuplavettä, appelsiinipalasia ja em. jääpaloja. Hyväähän siitä tuli. Kun juoma oli ollut pidemmänkin tovin lasissa alkoi jäätyneestä tähtianiksesta irrota mukavasti makua. Siis kannattaa varmastikin upottaa yksi tähtianis aperoliin jo edellisenä iltana, tulee joulun makua. Luulisin.

Ja kun on kova ikävä ja halu nähdä muksuja ’koko ajan’, keksin kutsua heidät huomenaamulle ”perhebrunssille”. Niinpä olen tässä jouluwienereitä leiponut ja pöytää jo kattanut. Riisipuuroa siis jo huomenna!

Joulu Muistikuvia Oulu

Photarilla lunta!

Niinhän siinä sitten on käynyt, että en enää kotiolkkariin rakennettavaan valokuvastudiooni saanut Apsua ja Eepiä kuvattavaksi. En ainakaan tonttukuviin. Eepi, joka on luontaisesti loistava poseeraaja, olisi ehkä voinut – jopa mielellään – ryhtyä kuvattavaksi, mutta kun A. ei enää sellaiseen alkanut, niin ei sitten siskokaan, ja minun oli mietittävä joulukorttikuviin jotain muuta.

Sikäli jännä, että olen viimeisten neljän vuoden aikana myynyt yli kolmetuhatta joulukorttia, mutta nyt ei itsellä ole mitä lähettää. Korttejani taitaa vieläkin olla TaitoShopissa Aseman vieressä, mutta enhän nyt niitä lähde ostamaan. 😂

Perjantaiaamuna olin kaupungilla etsimässä jotain jouluista näkymää, joulukorttikuvaan uutta näkökulmaa, mutta eihän seepra raidoistaan, eikä Oulun arkkitehtuurin kuvaaja vanhoista, kauniista taloistaan. … Kaupungintalo, joka monivuotisen remontin jälkeen, on entistäkin arvokkaamman näköinen, oli tietysti perjantainakin taas monissa kuvissani. Mutta eipä kovin jouluista, eikä minulle mikään uusi juttu. Tein sitten kortin ihan muusta aiheesta.

Mutta ettei kaupungintalon kuvaus ihan hukkaan menisi, päätin kokeilla ja harjoitella, osaisinkohan vielä tehdä lumisadetta ihan itse? Photoshopin parissa ja vanhoja muistiinpanoja penkoen homma palautui mieleen. Ja otsikkokuva syntyi. Tässä alla sellaisena kuin se nytkin suunnilleen on. Ilman ”photari-lunta”

Mutta lumisadetta osaan tehdä vain kuviin. Osaisinpa uloskin!