Liikkuminen

Home Liikkuminen (Page 16)
Showing: 151 - 160 of 294 RESULTS
Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Iso Hangasselkä (347 mpy) huiputettu – kahteenkin kertaan

Mökin aamukahvipöydässä [taas kerran aika varhain… ]:

P(ehtoori): Mitäs tänään? Mihin mennään? Mennäänkö mihinkään?

M(inä): Joo, mennään. Tietysti. Huomenna ehkä sataa, silloin on Suuri Siivouspäivä, joten huomenna vain mökillä. Mutta ei tänäänkään mihinkään kovin kauas, mulla on se hieroja iltapäivällä, sitä ennen sauna ja pitäis kuitenkin käydä taas kaupassa ennen sitä…

P: Tunturiin, sieneen, pyöräilemään?

M: Johonkin lähelle, ehkä voitaisiin käydä Kultareitillä etsimässä karvarouskuja,…

Ja kellon käydessä jo yhdeksää… Pehtoori heittäydyttyään Wander Führerin -rooliin esittelee kartasta reittiä…

P: Mennään tästä Kultareitille, kohti Tolosjokea, käännytään ja kierretään  Hangasselkä – tai mennään sen rinteitä kohti – tähän ja tästä tähän ja sitten linjaa pitkin takaisin. … Ei oo tunturissa, mutta kävellään, tästä viis kilometriä, tuosta kilometri, muutama tuosta… hyvin ehditään.

M: Ok. Menee tovi, lähdetään sitten.

Ja vartin yli yhdeksän lähdettiin. Ei satanut, ei paistanut, oli hyvä hengittää, luonto kovin keltainen. Iso Hangasselkä huiputettiin metsäautotietä pitkin aika helposti, toki nousua, mutta no problem. Ei sieltä mihinkään nähnyt, eikä sieniäkään näkynyt. Saavuttiin Tolosjoen rantaan, jossa valtavärinä keltainen. Sieniäkin löydettiin, melkein kymmenen. 😉  Ruska, ulkoilma, Lappi ja liikkuminen – patikka jatkuu.

Ylä- ja alakuvan maisemissa ollaan Vihaisen-Seppäsen mailla. Olisipa mukava tietää Vihaisesta Seppäsestä jotain. Miksi hän on jättänyt nimensä Tolosjoen rannoille? Miksi Vihainen?

Historiasta tietämättömänä ja kun Pehtoorin kanssa ollaan liikkeellä, ei turhia pysähdellä, eikä tänään niin kovin vaihtelevia maisemiakaan, että olisin kameran kanssa innostunut, joten taival taittui reippaasti.

Palatessa ylitimme Ison Hangasselän toiseen kertaan, minkä seurauksena syntyi mielenkiintoista materiaalia tutkittavaksi uudesta Garminista. Ilokseni se näyttää myös korkeuserot, nousut ja laskut, tietysti sykkeet, askeleet, kulutetut kalorit, minuutit, kilometrit, ajan ja ties mitä kaikkea. Jossain vaiheessa aloin kyllä huolestua, miten käy iltapäivän aikataulujen.

Mutta hyvin ehdin. Ja mikä ilo kun kolmen tunnin liki tauoton taivaltaminen ei juuri väsyttänyt, pysyin ukkelin perässä ihan hyvin. Ei huolta turvaetäisyyksistä kanssakulkijoihin, näkyi vain muutama ihminen, pari poroa – siinä kaikki mitä reitillä tuli vastaan.


Puolelta päivin aurinko tuli näkyviin…

Pääsin hierojalle, nyt taas yläselkä ja olkapäät toimivat, ”hengittävät”. Kaupassa kävin sen jälkeen, ja mikä hula-baloo kylillä olikaan! Kuukkelissa telttoja parkkipaikalla, niissä iltapäivätanssit ja Souvarit soittaa! A-oikeudet ja ohjelmaa, ja turvavälit tietysti. Jonoja neljän aikaan iltapäivällä! Aivan ennennäkemätöntä  – vaikka eräskin ruska-aika täällä on tullut oltua. En osallistunut, vaan mökille joutuin…

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

”Tunturien, metsien ja aapojen maa”

Mutta vielä kauempaa, Nattastunturien tuolta puolen, siintävät mahtavat Raututunturit sekä Saariselän pitkä taivaanrannan täyteinen juonto. Ne kumottavat pohjoisen ääriltä kohta kuin maanrajoilta. Siellä onkin, valtatunturien yöpuolella, jo toinen Lappi, Taka Lappi, Inarinmaa, yöpuolenmaa, josta päivä ensiksi pakenee. Toinen on täällä päiväpuolella, päiväpuolenmaa.

Tämä päiväpuolen suuri erämaa, tunturien, metsien ja aapojen maa, on Sompio, ikivanha Sompion-Lappi…

             (Samuli Paulaharju, Sompio)

Sodankylän ja Inarin rajalla, paliskuntarajalla, Kiilopään rinteillä.

Aamupäivällä pilvistä ja riittämiin mökkipuuhaa, jotta patikalle lähtö siirtyi siihen, että aurinko jo rohkeni näyttäytyä. Sen myötä kultaiset, oranssit, punaiset, ruskean- ja ruosteenpunaiset tunturien rinteet leimahtivat väreihin, paikoin melkein liekkeihin.

Päivän patikaksi valikoitui taivallus Kiilopään juurelta kohti Luulampea ja takaisin. Ajelimme Kiilopään juurelle, eikä koskaan, ei koskaan Suomen ladun pihalla, Kiilopään keskuksessa ole ollut sellaista määrää autoja! Ei edes pääsiäisten aikoihin. Iso parkki täynnä, ja autoja vielä tiensivussa monta sataa metriä. Retkeily ja kotimaan matkailu ovat nyt in!

Luulammella ei kovin taajaan ole käyty, ehkä kerran vuodessa tai joka toinen vuosi, mutta tämän päivän jälkeen se on nyt minun suosikkireittini. Aiemmin suosikkina oli ensin Iisakkipää, sitten Pikku Tankavaara, seuraavaksi Pyhä-Nattanen, lopylta Jorpulipää, ja Kiilopään huipulle kapauaminen on aina, kesät, talvet, hyvä ”pikkuinen lenkki”,

Mutta siis: Luulammelle kannattaa ehdottomasti kulkea niin päin, että ensin lyhempi, suorempi, profiililtaan jyrkempi reitti kohti Luulampea ja paluu pidemmän kautta. Siten näkee paremmin, on helpompi kulkea. Aika hyvä kulku-ura sinne ylipäätään on, tosin palatessa paikoin sorakiveä niin, että ei paljon maisemia voi katsella, vaan on katseltava sitä, ettei kompastu.

Lammen rannalla on taukotupa ja kahvila, ja iloksemme olimme jo etukäteen hoksanneet, että se on auki, joten emme ottaneet eväitä mukaan. Liki täydellä tuvalla päädyimme lettuihin ja kahviin, – kahvi hyvää, mutta, mutta … kyllä siitä letusta sentään sen verran energiaa, että paluumatkan kuusi kilometriä jaksoimme … Semminkin kun minulla matkalla oli kymmeniä hidastuksia, = kuvaustaukoja. Neljän tunnin patikalta 161 kuvaa! 🙂

Melkoinen etelätuuli puhalsi, ahavoitti kasvoja, teki ilmasta raikkaan, muttei kylmän. Hieno syksyinen sää.

Tässä tunturipuron alku, lähde pulppuaa jostain …

Hullun hienoa kulkea, katsella, hengittää, liikkua, olla kiitollinen tästä kaikesta, nauttia. Päiväpuolen maalla tänään … eikä huomisesta tiedetä.

Kohti ääretöntä ja sen yli!

Isovanhemmuus Liikkuminen Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini Vanhemmuus

Liikkeellä ja liikkeessä

Näissä merkeissähän se meni tänäänkin pari tuntinen kun olin saanut kotitöitä ja varautumista loppuviikon juttuihin tehdyksi. Vähän on aina kodin irtaimiston (kukkien, pikkuliinojen, etc.) vaihtamista näin vuoden aikojen vaihteessa. Kynttilät esille, sääskikarkottimet piiloon, villasukat läpsyttimien tilalle, kangaskäsilaukun vaihto nahkaiseen, … kaikkea pientä. Enää lukukauden aloitus ei näitä muutoksia säätele, säiden ja valon muuttuminen vaikuttaa värien valintaan.

Kuva on Lintulan kohdalta, jossa on saatu pitkä pätkä uutta baanaa valmiina. Baanaverkkosuunnitelman toisena vuonna Mäntybaana!  (Kartta suurenee klikkaamalla.)

Pitkästä aikaa, tänään noutoruokaa. Tuiraan Valtatielle avattiin kevätkesällä uusi pizzeria Johnny´s Heist, jossa on vain muutama asiakaspaikka, mutta oikea pizzauuni – joten nimenomaan ulosmyyntiin sieltä. Paljon ”somepöhinää” sen ympärillä oli avaamisen aikana, mekin yritimme jo silloin testata, mutta jonot olivat turhan pitkät. Tänään sitten tilasin, Pehtoori haki ja nautimme Huvilassa.

En tiedä, kuuluiko pizzojen olla pehmoisia, löysiä. En tiedä, annetaanko edes toista yritystä… Näyttivät aika hyvälle, rustiikkisia, artesaanin oloisia. Minua kyllä hieman jo riepoo tuon ”artesaani”-termin käyttäminen vähän kaiken ”käsintehdyn”, ei-teollisen tekemisen yhteydessä. On artesaani-pizzaa, -jäätelöä, -leipää, -makkaraa… No kyllähän se yleensä merkitsee myös hyvälle, maukkaalle maistuvaa. Mutta ainakaan tänään nuo pizzat eivät olleet mieluisia: no eipähän tullut syötyä liikaa. Mutta ainahan se on tylsää heittää ruokaa pois.

Iltasella vielä vähän muuttopuuhissa, ei enää Iissä, vaan ihan tässä lähellä. On muuttojen ja muutosten aikaa.

Ja revontulten aikaa. Ensi yönä pitäisi näkyä täällä Oulunkin korkeudella.

Liikkuminen Niitä näitä Oulu Vanhemmuus

Kesän lopulla, vähän haikeana

Kuten jo todettua, saimme eilen ystäviä ruokavieraaksi … siitä ilosta, yhteisten elokuisten Toscana-muistojen vuoksi ja laidunkauden lopettajaisiin, ostin ruokakaupasta kimpun auringonkukkia – tuomaan valoa ja iloa.

Tänään ne kyllä tuntuivat viestittävän, että tämä kesä oli nyt tässä. Kerta kaikkiaan ”ei enää jaksa edes yrittää”!

 

Ja totta puhuen ilman lurpahtaneita auringonkukkiakin tänään sellainen ”kesä-on-mennyt” -fiilis. Toisaalta: ei niin kovin riemullinen kesä ole ollutkaan, joten joutaa mennä. Elämä on: se on välillä helpompaa, välillä täynnä iloja ja helppoa eloa. Tämä kesä, tämä vuosi, ei ole ollut… Aika syvissä vesissä on tullut uitua… Nämä ”joka-toiset-sunnuntait” ovat vähän vaikeita, mutta onneksi on liikkuminen, tekeminen, aurinko.

En oikeastaan tarkkaan ottaen tiedä, missä tänään kuljin, mutta pyörän matkamittari näytti liki 50 km poljetuksi. Kertoo siitä, että liike on tärkeää, hyvää tekevää… Muistan käyneeni Kaakkkurin Cittarissa ostamassa lankoja, kuvanneeni ihan ruotsalaisen näköistä merenrantamaisemaa, … ajatelleeni taas kerran, että sitten kun olen vanha, TOSI vanha, haluaisin nähdä ikkunastani meren, edes veden … aamuin, illoin, öin, päivin. Liikkuvan veden. Joen, meren, suiston, salmen, puron, lahdenpoukaman, – kunhan on vettä. Joka liikkuu… Eikä lakastu (vrt. auringonkukat).

 

 

Isovanhemmuus Liikkuminen

Lähellä kaikkea hyvää

Yön valjut, ahtaat painajaiset kävin hukuttamassa Perämereen heti aamusta. Toppilansaaren Möljällä on viime viikkoina ollut tienrakennushenkilöitä (onkohan oikea sana), – olen ohiajellessa heitä nähnyt ja eilen kävin jo tsekkaamassa, mikä on ollut rakentamisen tulos.  Ja kuinkka ollakaan: Möljälle on valmistuneet portaat.

Minun oma pysähtymis/hiljentymispaikkani (Ilokivet aallonmurtajalla, Toppilansaaren kärjessä) on siis saanut mieleiseni uuden ulottuvuuden. Sinne pyöräilin tänä aamuna. Uikkarit kamppeiden alle, pyyhe, uimakengät ja kuivat vaatteet reppuun ja pyörällä merenrantaan. Aallonmurtajan kainalossa, joen ja meren kohtaamispaikassa, murtoveden syleilyssä oli hyvä uida tovi, ei kovinkaan kylmää, liki tyven, kesä, onni uida! Se teki niin hyvää!

Möljän rannalla on bajamaja, jossa kävin uinnin jälkeen vaihtamassa kuivat ylle, ja sitten vauhdilla polkien kotiin ja lämpimään suihkuun. Hyvä kokemus. Siitä voimaa tähän päivään, oloon ja eloon.

Tänään meillä pieni ”perhepäivähoitohuki” – Apsun kanssa kävimme kirjastossa: Apo Apposia ja muuta mukavaa lainailtiin. Ilo katsella, kuinka viisivuotias etsii ja löytää mieluista lukemista. Yhdessä, vuorotellen toisillemme sitten luettiinkin.

Ja sitten syötiin hyvin, pelattiin pihatennistä, oltiin ja jutskattiin. Paljon oli puhumista. Ja liki oloa.

Onni on, kun voi olla lähellä.

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

EDIT 23.8. aamulla

Sain eilen iltasella tutulta tällaisen viestin: ”Moikka. Laitan sinulle tiedoksi että Möljälle tehdyt portaat ovat vainajien tuhkan sirottelua varten tehdyt. Paikalta puuttuu vielä kyltti mikä paikka on kyseessä. Eihän se tietenkään estä uintia kunhan ei vaan satu samaan aikaan!” Siispä ei taida sittenkään olla paras mahdollinen uintipaikka.

Kyltti olisi kyllä pitänyt laittaa samantien. Koirien uintipaikaksikin sitä muutamat ohikulkijat toissapäivänä ihastelivat ja koiriaan uittivat. Taidankin nyt suunnata Tuiran rantaan …. Ehkä sitten toisessa olomuodossa tuonne – tai tuntureille.

Historiaa Liikkuminen

Elokuun aurinkoinen lauantai

Kesä. Siltä on – onneksi – tänään tuntunut. Liki iltaan asti aurinkoa.

Iso osa päivästä kulunut eilistä kuvasatoa peratessa, tehdessä ja julkaistessa. Ehkä ei-rotissöörejäkin kiinnostaa millaista on nauttia hyvästä ruoasta ja seurasta rennosti, syöden paremmin kuin missään ravintolassa, hyvillä mielin. Kuvakooste eiliseltä valmiina täällä KLIKS.

Toinen puoli päivästä ulkosalla. Turkansaari kutsui taas. Nyt kun minulla on myyntilupa siellä ottamilleni kuville, oli hyvä syy vaihteeksi sykkelöidä sinne. Totta puhuen, tämä ei ollut ainoa, eikä edes tärkein syy, vaan minusta siellä vaan on niin hyvä käydä, olla. Merkillinen lepo. Toisaalta, liikkumisen ilo: 45 kilometriä ja kaksi tuntia pyörän selässä. Hyvä niin.

 

Isovanhemmuus Liikkuminen Niitä näitä

Elämää koko päivä

Aamulla pitkästä aikaa tunne siitä, että meillä on ollut juhlat, että olemme valvoneet.

Mutta hyvä mieli, ja kuuden tunnin uni tuntui riittäneen. Väsymys jossain taustalla, siitä viis. Ja kun kerran oli aurinkoa, sateen jälkeinen huumaava tuoksu ja happirikas ilma ei ollut mitään syytä olla suuntaamatta Oulujokivartta ”jonnekin”. Edelleen Leikolan ”Teidän edestänne annettu” -kirja kesken, joten sen kera ensin Madekoskelle, jossa pohdinta, jatkanko vielä Pikkaralaan, ovatko pilvet todellinen uhka? – Mikseipä matka voisi jatkua, kun kerran kulkee. Mutta niin siinä kuitenkin kävi, että kunnon sadekuuro tulla ryöpsähti. Jonkinlainen viitta pyörän laukussa, joten no problem.

Lossi oli tänään toiminnassa, sain kyydin joen pohjoispuolelta eteläpuolelle, Pikkaralan Shellillekin pääsin ja sain lounaskahvit. Matka jatkui halki yllättävän maalaisten maisemien: hevosia, lehmiä, lampaita – niiden tuoksuja, hajuja, ääniä. Punamullattuja maalaistaloja, tuleentuvia viljapeltoja, uusia jokivarren hienoja, arkkitehtien ja hyvän rahoituksen aikaansaamia omakotitaloja, jokinäkymiä, tyventä ja tuulta. Mukavan ajatuksetonta kulkemista.

Iltapäivällä saimme pienet meille, – kyllä mummi ja pappakin noteerattiin, mutta ennen kaikkea etelästä tulleen (kummi)tädin seura, ja osaava Lego-kaveruus olivat kova sana, Apsulle varsinkin. Eeviksen kanssa minä opettelin kommunikointia. Miten 1 v. 8 kk. osaakaan ”esittää”. Oi, että. Välillä vaikea pidätellä naurua meidän pienen ”draama queenin” touhuja, ilmeitä ja eleitä katsellessa.

Hyvä päivä tänään.

Liikkuminen Niitä näitä

Koiteliin – ja sieltä pois

Ukkosen uhka iltapäiväksi ja jatkuvan sateen ennuste huomiseksi merkitsivät minun tämän päivän ohjelmassani ”varastoon” liikkumista ennen näitä uhkia.

Siispä tänään Koiteliin. Olenhan monta kertaa sitä kehunut, ja taas voisin suositella. Siellä kannattaa käydä, autolla tai pyörällä ihan miten vain. Olenpa kerran käynyt siellä moottoripyöränkin kyydissä: oi, niitä aikoja. Meidän eksnaapuri-isännän kanssa käytiin siellä ajelemassa, eikä siitä ole kuin 20 vuotta? 😀

Harmi että tänään olin liikkeellä niin aikaisin, ettei Sahansaaressa oleva Tunnelmatupa ollut vielä avoinna (aukeaa klo 11), joten oli tyytyminen matkakahviin ja kosken rannalla istuskeluun. Laiskasti kuvailin.

Menomatkalla menin Jäälin ja Kiimingin kautta (= hyviä kevyenliikenteen väyliä koko matka, tie nro 20 Kuusamontie), ja tarkoitus oli palatakin samoin tein, mutta sitten kuitenkin päädyin reitille Kiiminki (C) – Alakylä (B) – Oulu, koskapa suosin ja tykkään ”ympyrälenkeistä” ja koska Kiiminki – Alakylä on kaunis katsella ja hyvä pyörätie ajella Kiiminkijokivartta pitkin. Tiesin kyllä että Alakylän jälkeen on tylsä liki 10 kilometrin, kapea, olemattoman penkereen taival, jonka varrella puolivälissä on isot hiekkamontut, mikä merkitsee isojen hiekkarekkojen huurruuttelua, – ihan liian läheltä. Pelottan läheltä. Tosi kiva!

Mutta oma vika. Miksi piti taas hankkiutua kotiin tuota kautta. Olisi pitänyt tietää, ja tiesinkin, kokemuksesta. Seuraavalla kerralla ajelen sieltä vain viikonloppuna, jolloin ko. liikennettä ei toivottavasti ole. Tai sitten eestakaisin Kuusamontien varretta pitkin – sitä siis suosittelen.

Metsätaipaleilla koetin kurkistella mäntykankaille ja suonreunoja: onko mustikoita, onko hilloja, onko herkkutatteja? Niitä kaikkia ovat tutut ja ystävät jo löytäneet ja poimineet roppeet ja ämpärit äärilleen. Me ei olla. Tänään sentään yhdeltä innokkaalta hillanpoimijaystävältäni tilasin muutaman kilon ensi talven tarpeisiin. Olen hillastanut. Tämä on se minun tapani. Ja sieni- ja mustikkameträän ehkä sinne elokuun mökkireissulla.

Iltasella leivoin jo pohjat yhtä hillakakkua varten; torstaina saamme ruokapöytään uuden vieraan, kauan odotettu tapaaminen …

Liikkuminen Oulu

Nostalgiaa hakemassa

Pohjoispuolen Oulujokivartta Lapinkankaalle asti, – lossiranta tulee aina vähän yllättäen kohdalle.

Aamusella lähtiessäni ajattelin, että tänään olisi hyvä jatkaa tästä ”mennyt maailma” -sarjaani (Kempeleen kotiseutumuseo, Turkansaari, Eevilä, — ). Lossit kuuluvat lapsuuteni kesiin. Niitä oli matkalla Oulujärven Manamansaloon, jossa käytiin perheen kanssa karavaanariaikana, sellainen oli Särkisalossa, joka oli Perniön mummulareissuilla vakiokohde ja niitä oli jossain Keski-Suomessa matkalla etelän sukulaisiin ja takaisin. Tykkäsin losseista.

Tänään siis toiveissa nostalginen lossikyyti Oulujoen yli Lapinkankaalta Pikkaralaan, ja sitten Pikkaralan Shellillä lounaskahvit. Shelliinkin liittyy muistoja: kun ajoin ajokorttia (ABC heti kerralla) oli Shell ajotunnin kääntöpaikka silloin kun harjoiteltiin ”maantieajoa” ja takapihalla oli treenauspaikka peruutuksille. Ja Shellillä käytiin joskus riiuuaikana kahvillakin. Jäälin Shellillä oli ensimmäiset treffit. 😀

No mutta, eihän nyt mennyt tuo tämänpäiväinen reissu ihan niin kuin olin toivonut. Matka lossirantaan (about 26 km?) sujui mukavasti melkein tyvenessä kelissä ja kuuntelussa oleva uusi, merkillinen, järkälemäinen kirja (Markus Leikola, Teidän edestänne annettu) koukutti aika pian. Palaan asiaan kunhan olen sen saanut kuunnelluksi, mikä ei ole ihan pian (liki 1000 sivua, lähes 50 tuntia).

Ylemmän kuvan kohdalla ajelin rantaan, ja hitto!

Että tuo ”toistainen” piti olla juuri tänään.

Ei muuta kuin hetken huilaus, juomatauko, vessaakin olisin tarvinnut, mutta … muutama kuva, tyvenen joen ja maiseman ihastelua ja eikun takaisin samaa reittiä.

Madekoskella päätin siirtyä siltaa pitkin eteläpuolelle, siellä kun olisi sellainen pieni kioski-kahvila, ja se vessa! Muuten hyvä Plan B, mutta kuppila avautuu vasta klo 11, ja kello oli 20 vaille. En jäänyt odottamaan. Matkalla Konttisen pienellä uimarannalla tiesin olevan bajamajan, joten siellä oli poikettava.

Nostalginen lossireissuni vaihtui vessan etsinnäksi.

Pilviä alkoi kertyä, tummia, ukkospilven näköisiä, mutta poikkesinpa kotimatkalla vielä Nallikarin kautta. Kesän ensimmäinen kokonainen (Apsun kanssa puokkiin syöty aiemmin) tötterö! Ingmanin suola-karamelli. Ainakin minulle uutuus, – ja pienoinen pettymys. Kun on talvella ja keväällä syönyt lähinnä kaiken maailman ”artesaani”/gourmetjätskejä, Jymy, Kolme kaveria, Maatalo, Valion Jäätelöfabriikki ja Aino (Ben & Jerry´s on nykyisin pois mun suosikkilistoilta) niin tuntui vähän ”ohuelta” tavallinen tötteröjätski. Mutta onhan tässä vielä kesää jäljellä ja aikaa testata muitakin.

Liikkuminen Oulu

Pieniä ja isompia matkoja

Ruusulimpparia ja historian havinaa, menneen maailman tunnelmaa, pinkkejä nalleja ja Aakkos-puoti. Nekin vielä, sen lisäksi että Villa Eevilä nyt vaan on mukava kesäpäivän pyörälenkin kohde.

Aamupäivälläkin olin pyörällä liikenteessä, – ei järin kesäinen keli, ei ainakaan turhan lämmin, mutta sadekuurot kirittivät kulkua Caritaksen ja kauppojen välillä. Pakkoko se on pyörällä lähteä? – Pakko. 🙂 Tai noh, se vaan on edelleen mieluista.

Illalla, kun jo taas, pitkästä aikaa tuntui kesälle, ja muutenkin melkein toiveikkaalle, istuksimme kotipiazzalla ja suunnittelimme meidän tulevaa kesälomareissua. Tulipa sellainen pieni deja vu! Paperiset kartat ja matkaopaskirjaset esillä. Melkein kuin joskus 70 – 80 -luvun vaihteessa. Tosin nyt ei niitä rajamuodollisuuksia eikä valuutan vaihtoja tarvitse miettiä.  Mutta reittisuunnitelmaa kuitenkin tehtiin.

Toissapäiväisen kyselyni perusteella näyttää siltä että meidän suhtautuminen reissaamiseen on aika lailla samanlainen kuin muidenkin, ei ulkomaille, ehkä kotimaan lentoja ja kotimaassa reissaamista kuten ennenkin.

 

Meillä tuo ”ehkä lennetään” kyllä eilen vähän hiipui: me kun olimme ajatelleet että syyskuussa (ehkä) lennetään Helsinkiin tyttären luo JA Elton Johnin konserttiin, jonne ostin liput kuunneltuani äänikirjan jo viime vuoden puolella. Eilen tuli tieto, että konsertti on siirretty vuodella, syksyyn 2021. Onko Sir Elton (synt. 1947) enää silloin Euroopan kiertue -vedossa. Millainen maailma on sitten? Ollaanko me enää kiinnostuneita lähtemään? – Aika näyttää. Ja miksei oltais. Ja ehkä menemme tyttären luo vierailulle autolla ja samalla konserttiin. Ehkä, jos, mahdollisesti, jollei ”toista aaltoa”, jos, ehkä, – tällaiseksi, entistä enemmän ehdolliseksi maailma ja elämä on mennyt.