Liikkuminen – Sivu 12 – Tuulestatemmattua

Hyvin erikoinen päivä

Retriittiviikko, hiljentyminen, somen minimointi, Whatsapp tauolle, jotain tällaista meillä oli ajatuksena tälle maanantaille.

Tuskin on montakaan kertaa WA laulanut kuten tänään. Suuntaan jos toiseen. Eikä Kuukkelin tulipalo ole ollut ainoa syy, vaikka onhan se täällä ihan valtavan iso ja surullinen asia. Kyllä minä taas sain silmäkulmia pyyhkiä kun kymmenen aikoihin oltiin katselemassa sammutustöitä ja tuhon jälkiä.

Kuukkeli on ollut minun ja perheen – vanhemmistani Eevikseen asti, neljän sukupolven ajan – legendaarinen kauppa mökkilomilla ihan sen perustamisesta lähtien. Ollaan oltu Kuukkelin kanta-asiakkaita vuodesta toiseen. Se on ollut yksi ”nähtävyys” myös kaikille vieraille, lapsille ja aikuisille, jotka ovat mökillämme olleet. Kuukkeli on vilahdellut myös tässä blogissa tuon tuostakin, onhan se ollut niin olennainen osa mökkieloamme.

Ja tänään siitä (ja Apteekista, postista, Alkosta, pyörävuokraamosta, taksiasemasta, joita kaikkia on käytetty) on jäljellä vain tuhkakasa. Ja savua.

Tämä kuva on puolenpäivän jälkeen ottamani, tulimme silloin pohjoisesta päin kohti Saariselän keskustaa.

Palasimme silloin Ivalosta, jossa oli käytävä kaupassa. Ja apteekissa hakemassa koronatestejä, niillekin ilmeni tarvetta, sillä heti aamulla saimme tiedon altistumisesta.

Emme suinkaan olleet ainoita, jotka olivat jo aamusta ajelleet ruokaostoksille, postiin, Alkoon ja apteekkiin Ivaloon. Melkoinen trafiikki oli sekä mennessä että tullessa, ja kaikissa kaupoissa väkeä kuten tavallisesti ehkä perjantaisin. Me lastasimme kärryyn viikon ruoat, vessapaperia ja muuta ”huoltovarmuustarviketta” paljon enemmän kuin kertaakaan koronan alkuvaiheessa kaksi vuotta sitten. Melkein tuli sellainen hamstrausolo.

Olimme päättäneet varmuuden vuoksi hankkia viikon ruokavaraston, ”josko vaikka sairastutaan ja on eristäydyttävä”. Nythän ei kyllä enää, ainakaan oireettomien rokotettujen, tarvitse jäädä karanteeniin altistumisen jälkeen, mutta ostettiinpa kuitenkin sapuskaa olikein kunnolla. Totta puhuen siksi, ettei tarvi ihan heti uudestaan Ivaloon ajella. Sinne kun on kuitenkin yli 70 kilometrin matka edestakaisin mökkipihasta. Ei ihan kahvipaketin tai broilerfileiden takia viitsi piipahtaa kaupassa.

Testitkin sitten tehtiin, ja ainakin tänään olivat negatiivisia. Joten ei mitään syytä, miksei olisi lähdetty hiihtämään. Sellainenkin poikkeustapaus tänään, että lähdettiin ladulle kimpassa. Yleensähän me lenkkeillään, pyöräillään ja hiihdetään erikseen, koska 1) Pehtoori menee paljon lujempaa kuin minä 2) lenkillä on hyvä tilaisuus olla itsekseen, miettien tai olla miettimättä 3) aika usein olemme lähdössä liikkumaan vähän eri aikoihin. Mutta hyvin se tänään meni. Poroaidalla (Inari-Sodankylä paliskuntaraja) jopa pieni hengähdystauko, ja sain Pehtoorin kiinni. 😉

Mökille palattua taas paljon viesteilyä nuorten kanssa.

Nyt väsy, on ollut kaikenlaista muuta kuin mielenrauhaa. Mutta kyllä tämä taas tästä tasaantuu.

Isovanhemmuus Liikkuminen Mökkielämää

Mökkieloa viikkotolkulla!

Mökkielo tuntuu nyt ihan erityisen hyvälle. Nyt ei ole sellaista huolta kuin monta kertaa aiemmin viimeisen parin vuoden aikana. Muutaman kerran on lähdetty aiemmin kuin oli aie, ainakin kerran mökkireissua on siirretty ja kerran peruttu kokonaan – minä kun en ole osannut olla levollisena ja/tai on ollut oikeasti tarve jättää Hangasoja odottamaan huolettomampia ja vähemmän kriittisiä aikoja.

Tällä kertaa on aikeena olla kaksi viikkoa, ja vielä pari päivää päälle! Milloinhan ollaan viimeksi oltu pois kotoa kaksi viikkoa? Ehkä keväällä 2011, kun olimme Umbrian lomalla. Ei ole taidettu 10 päivää kauempaa olla reissussa 10 vuoteen.

Nyt ei ole tiedossa kuvauskeikkoja (se yksi, joka olisi ollut 12.2., olisi pitänyt antaa jollekin toiselle kuvaajalle hautajaisten vuoksi, mutta onneksi tapahtuma siirtyi koronan vuoksi huhtikuulle), ei perhepäivähoitoa, ei äidin sairaalajaksoja tai muuta huolehdittavaa. Nyt on mahdollisuus mökkeillä hulppeat reilut pari viikkoa; vasta ke 3.3. on oltava Oulusssa (magneettikuvaus ja lääkäri). Siis ihan vain ja ainoastaan ”oma vika” kun lähdetään takaisin ”alas”.

Eikä täällä nyt ole to-do-listalle juuri mitään pakollisia etähommia tai -töitä. Vähän vielä äidin lähtöön liittyviä asioita, mutta aika vähän.

Tämän mökkiloman ajoitus sattui ja ”satutettiin” vielä hyvään aikaan siten, että Juniori ja R. saivat järkätyksi talviloman tälle viikolle ja Apsullakin on mahdollisuus olla pois eskarista pari päivää ja Eeviksellä kerhosta, joten me saamme pienet tänne huomenna! Tiedossa on siis odotettu ja toivottu pidennetty viikonloppu heidän kanssaan talvisella Hangasojalla. Vähänkö on tänään valmisteltu heidän tuloaan. 😀

Ja ensi viikoksi me jäädään Pehtoorin kanssa taas jatkamaan sosiaalista erakoitumistamme, nukkumaan ja liikkumaan tänne Koilliskairaan.

Tänään sää on ollut aika suosiollinen. Aamusella herätessä -23 C, mutta puoleenpäivään mennessä oli jo pudonnut alle kymmeneen. Suksikin luisti paljon paremmin kuin eilen. Minä kävin perinteistä hiihtelemässä ja Pehtoori kokeili eka kertaa liukulumisuksia, jollaiset vävy oli tänne ostanut ja ”unohtanut” kaikkien käytettäväksi. Aika mukava vävy, ja aika mukava unohdus. Aion minäkin unohdusta hyödyntää joku päivä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Mökkiloman aluksi

Perhe (Tyär erityisesti) toivotti ja toivoi, että Hangasojan ”taika” olisi voimissaan, että maahiset toisivat rauhaisan olon, soisivat öiset levolliset unet. Ja kyllä itsekin kerroin lähteväni tänne mökkimaisemiin, paitsi ulkoilemaan, myös nukkumaan. Ja kyllä! Heräsin tänä aamuna yhdeksältä!!! Vaikka yöllä meni pari tuntia valvoessa, onnistuin nukahtamaan uudelleen, nukkumaan yhdeksään! Tämä on siis mainos: Napapiirin pohjoispuolelle kannattaa hakeutua, jos on ollut unettomuutta. Univelkaa on vielä maksettavaksi, mutta kunhan tuo nytkin mökkipirtin ikkunasta mollottava täysikuu alkaa antaa periksi, …

Toisaalta., aamuyhdeksään nukkuminen vie päivästä ison osan, ja tänään onkin ollut melkein kiire. 🙂

Sikäli erikoinen mökille asettumisen päivä, että se on ollut Pehtoori, joka on yksin huolehtinut lumitöistä, enkä minä kuten tavallisesti (olkapää etc. ovat nyt minulle syy välttää mieluista puuhaa); onneksi uutta lunta ei ihan mahdottoman paljoa. Sehän oli vasta torstai kun tytär ja J. täältä lähtivat, joten lumikertymää on poistettu jatkuvasti.

Olipa minulla sitten kauppareissun ja muun päivittämisen lisäksi aikaa ladulle. Pakkastahan oli aamusella yli – 20 C, mutta iltapäivällä Kakslauttasen suunnalla vain vähän toistakymmentä astetta. Ja edelleen on niin kaunista, niin hiljaista, pehmeää, rauhallista.

Ainoa vaan että luistoa ei karvapohjista huolimatta juuri ollut – ehkä liikaa pakkasta, mutta tulipahan liikuttua. Onhan täällä ladut ja niiden huolto jotain ihan toista kuin Niittyaro – Risuniitty – Auranmaja etc …

Tänään olin Sivakkaojalla. Se on nyt mun lemppari. 🙂

Kolmen jälkeen aurinko jo matalalla, kultaisia säteitä, kimmeltäviä hankia.

Rantasauna taas kerran paras ikinä. Ruoka hyvää (Mac & Cheese, ohjeen kukkakaalin vaihdoin parsakaaliin, hyvää tuli).

Hyvä päivä tänään.

Liikkuminen Vanhemmuus

Tunnelmia tehden

Nyt kun maailma on taas kutistunut aika lailla kodin seinien sisälle, okei – myös ruokakauppaan ja ladulle, on tullut tehtyä kodista mahdollisimman viihtyisä – ja maistuva. 🙂

Maanantaina kertakaikkisesti retkahdin nettishoppailuun: tilasin Festaan uuden maton ja lisäksi uuden Reisenthelin korin (rotissöörilogolla 🙂 ) – vanha joutaa auton perään tori/hallikoriksi, uusi palvelkoon edeltäjänsä tavoin Festan ja sisäkeittiön välisessä roudauksessa. Hyviä, kestäviä, pestäviä, ryhdikkäitä koreja ovat nämä.

Ja sitten ihan uudenlainen turhuus, arjen ja juhlan somistaja: olen pitkään seurannut ”@sari_rantanen” -instaa (hän on ammattivalokuvaaja, sisustus/lehtikuvaaja, sisustaja) ja sivuillaan olen katsellut – kateellisenakin – kauniita talolyhtyjä. Sellaisia vilahteli joulun alla yhdessä sun toisessakin yhdeydessä, somessa ja joululehdissä, mutta ne loppuivat kai koko maasta ennen kuin ehdin meidän joulukotiimme sellaisia hankkia. Mutta nyt niitä taas saa! Eivätkä ne ole vain joulujuttuja, minusta ne sopivat kotiin (tai pihalle/puutarhaan) ympäri vuoden. En ole vielä löytänyt niille pysyväissijoituspaikkaa. Tilasin neljä, joista ehkä yksi lähtee mökille. Laitan kaikista kuvia kunhan kotiutuvat paikoilleen.

Jäätävän kylmästä luoteistuulesta ja toissayön myrskystä, joka katkoi oksia ja levitteli neulasia ja käpyjä laduille, huolimatta suoriuduin hiihtämään. Eikä se lopultakaan ollut ollenkaan vaikeaa: metsässä ei juuri tuuli tuntunut, – ja latu aika puhdas. Kirja kuuntelussa kulki ja liikkuminen oli hyväksi. Liike on lääke, kroppa kiittää. Mieli koettaa taas kaikesta toipua.

Kolme edellistä viikonloppua ruokapöydässämme on ollut enemmän ja vähemmän väkeä – minimissään kolme, joten olen mieluusti kokkaillut jotain ”ainakin vähän tavallisesta parempaa ja enemmän”. Tänään kun oltiin kaksin, mutta kuitenkin on perjantai, on sentään viikonloppu, olikin pohdinnassa ”mitäs tänään”. Ja juuri tuo päivän hiihtosuoritus vei ajatukset Lappiin: siispä poronkäristystä pitkästä aikaa. Puikulamuusi, paistikäristys Menesjärven porotilalta, puolukkasurvos, Aura-muru. Oi, että! Me hiihtäjät tarvitsemme välillä tällaista gourmeeta! 🙂

Ja nyt pitkästä aikaa viinisuositus. Perheen valikoimamestari (Juniorin nyk. titteli) suositteli käristykselle, ”kun kerran ei punaviiniä”, uusseelantilaista tuhtia chardonnayta, Sileni. Sopii varmasti moneen, vaalealle lihalle, miksei lohelle, juustoille – ja punaviinirajoiteisille poronkäristyksen kanssa. 🙂 Ehkä vuosi sitten olisin vieroksunut tammisuutta, tuhtiutta, mutta tänään se maistui käristyksen kanssa oivallisesti.

Hassua, miten kolmessa viikossa ehdin tottua siihen, että Tyär asustelee täällä kanssamme: on työhuoneessa kaverina, ruokapöydässä, iltaisin höpöttelykaverina, – nyt sitten on ollut pikkuisen muisto ”tyhjän sylin syndroomasta” tai siis vähän selittelen itselleni, että hyvähän tämäkin tilanne: hyvää on ainakin, edes !!!! se, että voin taas polttaa kynttilöitä.

Jouluna nimittäin selvisi, että esikoinen on pahasti allerginen kynttilöille: silmät liki muurautuivat umpeen, joten suosiolla sammuteltiin kaikki kynttilät, tuuleteltiin, ulkoiltiin.

Tänään minulla on ollut kynttilöitä aamiaispöydässä, työpöydällä, keittiössä, Festassa. Tuovat rauhaa, levollisuutta.

Liikkuminen Reseptit Ruoka ja viini

Juhlan tuntua vuoden aluksi

Vaikka maailma muuttuu ja vuodet vaihtuvat on asioita, jotka pysyvät. Se tuntuu hyvälle.

Vihdoin tänään ladulle. Kun uudenvuodenaaton juhlinta oli hyvin maltillista ja kun yöunikin oli ollut levollista ja takana parin päivän ja yön lumisadekertymä, jonka turvin myös perinteisen ladut oli eilen ajettu sekä lisäksi Pehtoori oli huoltanut sukseni jo toissaviikolla, ei mikään pidätellyt enää minua lähtemästä hiihtämään. Pakkasta oli toki vähän turhan paljon (- 13 C), mutta laitoin kampetta monta kerrosta, joten vain kasvoja paleli alkumatkasta. En kovinkaan pitkästi hiihtänyt, – varovainen kuuden kilsan lenkki Kuivasjärven rantaan ja takaisin, mutta se oli just sopiva aloitus tälle vuodelle.

Perusteellinen ”kotispa” hiihdon jälkeen. Kun ei ole kiire mihinkään.

Ja lisää ”asioita joista tulee turvallinen olo”: Wienin filharmoonikkojen uudenvuoden konsertti. Jostain syystä se tuntui tänään erityisen merkitykselliseltä, toivoa tuovalta.

Johann Strauss´n ”Champagner-Polkan” jälkeen Tyär tarjoili lasilliset roseskumppaa aperitiiviksi ja meillä oli taas pienen juhlan tuntua: glamouria telkkarissa, hyvää seuraa, kaikinpuolinen vapaapäivä, ja tiedossa pientä juhlaruokaa.

Meidän kolmen hengen päivälliselle laitoin uunipuikuloita ja neljää erilaista täytettä – oiva tapa kerätä jääkaapista ja pakkasesta joululta jääneitä pieniä jämiä tahnoiksi: homejuusto-cremefraiche, katkarapu-maustettu-tuorejuusto, graavilohi-smetana-mäti ja poro-piparjuuri-kerma-cremefraiche. Lisäksi salaatti ja poronvasanmaksaa ja voissa paistettua sipulia, jonka seassa myös omenaa. ”Huru-ukkojen” resepti oli innoittajanani, kerman kyllä jätin pois.

Leikkaa kuoritut sipulit ohuiksi viipaleiksi, ja paista niitä voissa, kunnes ne ovat pehmenneet ja ruskistuneet vähän. Kuori omenat ja raasta ne, lisää pannulle sipulien joukkoon. Hienonna joukkoon tuoretta timjamia ja mausta suolalla. Pidä lämpimänä, kunnes olet paistanut maksan.

Sekoita vehnäjauhoin suolaa ja valkopipuria. Kierittele maksasiivut jauhoissa ja paista ne runsaassa voissa molemmin puolin muutaman minuutin ajan. Maksa saa jäädä vähän roseeksi sisältä. Huom! Ylikypsä maksa ei ole hyvänmakuinen!

Ystävän vinkkaama omenalajike Honey Crunch on mahtavan raikas, mehukas ja makeakin, ja sopii leivontaan ja ruoanlaittoon hyvin. Juuri sellaista tähän tänään käytin, jätin mukaan vähän isompiakin paloja, purutuntumaksi. Tuli hyvää. Tuota sipulilisuketta voi varmasti käyttää vaikka nakkien oheen tai vaikka verilättyjen kanssa.

Liikkuminen

Pyöräilykesä 2021 poljettu

Kolmas pyöräilykesä päättyi tänään.

Tavoitetta en keväällä asettanut, en muuta kuin että polkisin paljon. Toiveena ei ole ollut jotain tiettyä kilometrimäärää vaan että voisin nauttia, saada hyvää tekevää liikuntaa, pitää kuntoa yllä, tehdä päivittäiset liikkumiset lihas- eikä hevosvoimilla. Jo keväällä arvelin, etten kahden edellisen kesän kilometrejä (4200 km 2019, 4500 km 2020) saisi mittariin, mutta hyötyliikunnan, mieluisen endorfiinin hankkimisen keinon ja fyysisen kunnon ylläpidon toivon jatkuvan. Nimenomaan halusin pyöräillä enkä sitä, että pitäisi pyöräillä. Tänään Vuoksista äidin luota palattua kotipihaan mittarin lukema oli selkeästi yli 3700 kilometriä, joten nyt riitti.

Tänä vuonna ajelin paljolti samoja reittejä kuin kahtena edellisenäkin kesänä, tosin valtateiden/maanteiden pientareilla ajamista oli paljon vähemmän. Se ei houkuta, joten Muhos, Raahe, Vaala jäivät kulkematta, Koitelissakin kävin vain pari kertaa, Iissä kerran. Tämän vuoden keväällä ja kesällä ei ollut ”pakottavaa” tarvetta päästä äänikirjojen avittamana pois omista ajatuksista, ei ainakaan samalla tavalla kuin edeltävänä kesänä. Heinä- ja elokuussa lähes joka toinen päivä lenkki on lyhempi kuin tavallisesti, koska yhdeksi menin kaupunginsairaalaan. Ensilumi ja liukkaat tulivat jo kolmisen viikkoa sitten, mikä teki melkein kahden viikon tauon sykkelöintiin.

Olipas sellaisiakin päiviä, että itse olin sen verran heikossa hapessa tai paremminkin voipunut mahaongelmien kanssa, että kymmenien kilometrien päivämatkat eivät houkutelleet. Niinhän se on, että urheilija ei tervettä päivää näe, ja se on kyllä ketuttanut! Periaatteessa olen ollut paremmassa kunnossa kuin aikoihin, paino on laskenut reilusti ylipainon alarajan alle, hapenottokyky ja lihaskunto parantuneet, mutta olen ollut oikeastaan koko kauden kipeä. Kun vatsa- (ja ainaiset hammas)ongelmat) alkoivat helpottaa (joskaan ruokavalio ei ole vieläkään mikään ”normaali”), alkoivatkin muut kivut, joita on nyt pari kuukautta tutkittu. Huomenna taas uusia testejä. Että se siitä liikunnan terveydelle hyvää tekevästä vaikutuksesta! 😀 Mutta katsotaan nyt. Luulen, että olisin ollut paljon sairaampi, jollen olisi päässyt pyöräteille.

Niinpä taas pohdin, mistä saisi liikkumisen iloa talven yli. Hiihto oli kyllä viime talvena sen verran mukavaa, että varmaan sitä taas heti kun mahdollista. Joka tapauksessa nyt Helkama siirtyy talviteloille, Pehtoori on luvannut huoltaa sen odottamaan huhtikuuta ja pyöräteiden sulamista, kevätauringon paistamista. Nyt aion nauttia takkailloista, kynttilänvalosta, monista tapahtumista, ystävien tapaamisesta, talven tulosta ja jos hyvin käy, ensi viikolla mökkielostakin! Pyöräilykausi on ohi.

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Patikkapoluilla

Viime viikolla yksi puolituttu kyseli patikoinnista, ja nimenomaan patikoinnista Lapissa, ja vaihtelimme tietoja ja kokemuksia siihen liittyen. Tarkoitukseni oli ja on sen pohjalta tehdä tähän jonkinlainen kooste vinkeistä…

Meillähän Pehtoorin kanssa aika aktiivinen patikointitaival on jatkunut (vasta) vähän toistakymmentä vuotta. Sinä aikana on melkein kerran vuodessa käyty ulkomaillakin patikkareissuilla (Kitzbühel, Madeira (2 x), Kanaria, Liguria, Lanzarote, Bad Gastein, Mallorca, Kroatia ja mitä näitä nyt on. Linkkien takana kuvakansiot noilta patikkareissuilta). Ohjatut patikointimatkat Alpeilla opettivat paljon – sekä kokemuksena että wanderführereiden opettamana.

Viime viikon ruskareissulla otin paljon kuvia poluista, jotta voin näyttää, kuinka erilaisia polkupohjia pelkästään Saariselällä (ja Inarissa) on. Helppoja ja haastavia, pehmeitä ja rakkakivisiä…

Nyt vain aloitin taas niin massiivisen postauksen tekemisen, että ei tälle illalle enää jaksa tehdä loppuun, kun huomenna mummin kalenterissa on aamutuuri pienten kanssa, mutta tässä nyt edes niitä polkukuvia.

Ehkä palaan polulle huomenna…

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Polulla ja päivällisellä

Aamupuuron äärellä päivän agendalla ensimmäinen päätettävä asia oli, mennäänkö patikalle ja mihin? Äänin 2 – 0 päätimme lähteä, ja yllättäen kahdelta eri taholta sama ehdotus kohteesta: Jorpulipää. ”Ei olla pitkään aikaan käyty” (PP:n kanssa edellisen kerran).

Ajelimme 30 km etelään, Tankavaaraan ja juuri kun olimme kohteessa, alkoi sataa, vähän enemmän kuin tihuuttaa. Viitsitäänkö lähteä ollenkaan? – Kävellään edes vähän. Siis sadeviitat ylle ja menoksi.

Alempi reitti olisi vienyt suoraan tunturin laelle, mutta koska tuuli, tihuutti ja koska oli epävarmaa, viitsitäänkö edes kauaa tepastella, käännyimmekin ylemmälle reitille: Geologiselle polulle, jota emme koskaan aiemmin ole kokonaan tepastelleet. Se nousee hiljalleen ylös, korkeuskäyrät eivät kovin tiuhassa kuitenkaan. Käveltyämme pari kilometriä sade hiipui ja maisema alkoi vihdoin muuttua edes vähän ”geologiseksi”.

Koiranjuomalammen rannalla oli aika lounastauolle ja samalla hetkellä, kun Elovena-keksipatukan paperin sain auki, istui kuukkeli laavun kelopenkillä: ”Ai, oiskohan täällä evästä meillekin?”

Ja saatuaan keksimuruja oli vähän sen näköinen, että tässäkö kaikki?

Enempää ei ollut meillekään tarjolla, joten jatkoimme matkaa.

Jorpulipään paljakka sumun peitossa, joten lähdimme paluumatkalle kohti Tankasuota. Se on jylhän, kauniin karu. Siinä on minusta kansallismaiseman aineksia. Se on jotenkin kotoinen, merkillisellä tavalla turvallinen. Mun lempparisuo.

On ylitettävä suo.
Kahlaa,
rakenna pitkospuut.
Tilaa silta, maalauta kaistat.
Lennä, ja kun olet kuivalla taas,
mieti.

(Juice Leskinen)

Minä lensin ja mietin. Paljon mietin tänäänkin. Mutta hyvillä mielin mietin, ’lentäen’.

Ja pysyin tukevasti patikkapolulla. 🙂

Tänään korkeuseroa sopivasti, patikan pituus melkein liian lyhyt (7 km), mutta kyllä taputeltiin toisiamme olalle, että polulle edes lähdettiin alkumatkan sateesta huolimatta. Taas tänään tuli mieleen, kuinka on hienoa, kun (nykyisin) on niin hyviä kamppeita, varusteita, kenkiä, reppuja, eväitä, että joka säällä on kelpo kulkea.

Iltapäivällä perhe-chatissa viestit kulkivat vilkkaasti ja niitä oli paljon, systerin ja ystävienkin kanssa viestien vaihtoa. Ja kuinka iloiseksi tulinkaan, kun äiti soitti. Hän soitti, en minä.

~~~~~~~~~~~~

Illansuussa lähdimme ulos syömään. Minusta on täällä Saariselällä tullut aika huono lähtemään ulos syömään, koska ravintoloiden ruokalistalla on yleensä (vain) niitä samoja ruokia, joita itse kokkailen mökillä. Näitä samoja silloin kun meillä on perhettä tai ystäviä täällä ”vieraina”: poroa, nieriää, lohta, puikulaperunoita, sieniä, puolukoita, hilloja. Toisaalta yritän ajatella, ettö on hyvä tukea paikallisia ja oppia jotain uutta noiden raaka-aineiden valmistukseen liittyvää, joten tänään ulos syömään!

Kaunispään huipulla on reilut puolenkymmentä vuotta ollut Star Arctic Hotel, jota me nimitämme Kiinan muuriksi, koska kaukaa se näyttää muurilta, koska osa sen rahoittajista on kiinalaisia ja koska se(kin) on suunnattu paljolti aasialaisille matkailijoille. Olemme kerran käyneet ravintolassa sisällä (PP:n kanssa kaakaolla ja proseccolla), mutta nyt halusimme testaamaan hotellin Kaunis-ravintolan ruokatarjontaa.

Maisemat on hienot. Selkeällä kelillä varmaan vielä paremmat.

Otimme molemmat alkuun ”Ylikypsää hirven lapaa, savu-selleripyrettä sekä pikkelöityä selleriä”. Annos oli kaunis, siinä oli monia tekemistä vaativia komponentteja ja se oli hyvää, oikein hyvää. Mutta oliko liha hirveä, ei se ainakaan ollut ”ylikypsää”, vaan se oli palvattua lihaa. Harmittaa, etten siellä tajunnut, miksi annos lopulta oli pettymys. Siis siksi, että se ei ollut mitä luulin saavani.

Pääruoaksi olisi voinut valita mm. ”perinteisen käristyksen” tai ”poron filettä”, mutta kun teen niitä itse – aika usein vielä – ja muutenkin olen nykyisin entistä enemmän kalaruoan suosija, tilasin paistettua haukea. Se oli paneroitu hyvin, rapeaksi, mutta jäimme miettimään, miltä se kala maistui, perunat ja porkkanat al dente, melkein liiankin raakoja ja punajuurikastike perushyvää. Näin kirjoitettuna kuulostaa tylymmältä kuin olikaan, ehkä minulla odotukset olivat liian korkealla, mutta soveltaen ystävän aikaa sitten lausumaa mainiota arvostelua eräästä viinistä voin todeta: ”Voin syödä toistekin, mutten tavoittele”.

Laanilan Kievari tai Kaltio, tai ehkä Pirkon Pirtti, voivat ensi kerralla olla meidän valintamme täällä. Tai Petronella, jos oikein haluamme gourmetia ja olemme valmiita maksamaan siitä. 🙂

Tästä huolimatta, kaiken kaikkiaan hyvälle maistuu olo täällä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Paluu Otsamolle

Inarin aamussa

Hyvin nukuttu yö Inarinjärven rannalla, ja herääminen uuteen patikointipäivään ja aamiainen Hotel WIlderness Inarin isossa ravintolasalissa ikkunapaikalla. Minä en ole niin kovin perso ole hotelliaamiaisille, mutta tänään iloitsin monipuolisesta tarjonnasta. Paljon hyvää tarjolla, myös minun ”rajalliselle sietokyvylleni”. Koskapa tiedossa kunnon patikka, oli tankattava proteiineja, pelkkä kaurapuuro ei tänään riittänyt.

Otsamolle

Me olemme käyneet Otsamo-tunturilla kerran aiemmin. Juhannuksena 2011. Joten kymmenvuotisjuhlaa tänään siellä vietettiin. Viimeksi menimme Riutulan ja Rovajärven kautta, siis pohjoispuolelta. Se on sikäli parempi reitti, että se on vain 2,6 km suuntaansa. Tänään teimme sitten pitemmän kaavan mukaan. Ajelimme Inarin keskustasta Jäniskoskelle, ja lähdimme siitä. Kilometrejä Otsamon huipulle (417 mpy) ja takaisin tuli liki 15 km, ja aikaa kului vähän yli viisi tuntia. Tänään pysähdeltiin, syötiin huipulla päivätuvassa eväät, välilläkin istuskeltiin, kuvailin tai hengähdettiin. Loppunousu oli tymäkämpi kuin eilinen nousu Joenkieliselle, mutta kyllä taas kannatti.

Huipulla tuuli. Oikeasti tuntui, että pieni päivätupa voi nousta lentoon hetkenä minä hyvänsä, ja laella seisoskellessa oli oltava huolellinen käänteissä, ettei tuulenpuuska vienyt mennessä.

Otsamon laelta on mielestä oikeastaan vielä hienommat näkymät kuin Joenkieliseltä. Enemmän vettä, maisemassa enemmän korkeuseroja, kontrasteja, taitaa näkyä Norjaan asti. Mutusjärvelle eli Muddusjäevrille ja Inarille näkyi hienosti.

Kun tuuli oli pitkästi yli 10 m/s oli hyvä kun voitiin tovi huilata päivätuvalla. Aihku (minun ”terveystalismaanini” 🙂 kesäkuulta) silminnähden nautti retkestä.

Tänään ei ollut rengasreittiä vaan palasimme samoja polkuja kuin olimme tulleetkin. Tänään polkupohjat ehkä vähän helpommat kuin eilen, mutta kyllä rakkaa, juurakoita, kosteikkoja, vieriviä kiviä ja kaatuneita puita poluilla oli tänäänkin. Mutta muutamia kilometrejä myös lempeän pehmeää polkua, jolloin ei koko aikaa tarvitse katsella, mihin kenkänsä asettaa.

Riekonmarja on ehdoton suosikkini ruskan värittäjistä.

Aion palailla vielä näihin Inarilla tehtyihin patikoihin, viimeistään kotosalla postailen lisää kuvia ja ehkä juttuakin patikoinnista ja sen syvimmistä olemuksesta.

Jo nyt voin todeta, että se tekee hyvää, tasaannuttaa, saa ajattelemaan asioita vähän omaa pientä piiriään laajemmin, ottamaan etäisyyttä. Se tekee hyvää sielulle ja ruumiille.

Jäniskoskella vesi alhaisempana kuin koskaan on nähty, mutta kosken kuohunta on aina sykähdyttävä.

Iltapäivän lopulla ajelimme Inarista kohti Hangasojaa, jossa tänään oli satanutkin, Inarin retkellä ei paljon paistanut, mutta ei kyllä satanutkaan.

Mökille palattua tuntui kuin olisimme olleet pidemmälläkin patikkamatkalla. Hyvä matka se oli. Oikein hyvä. Nyt taas kotituntureiden huomassa.

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Mökiltä matkailemaan

Lomamatkalla Saamenmaassa

Mökiltä hotelliin!

Nyt ollaan pohjoisessa, keskellä Saamenmaata. Ulkomaat ovat pari vuotta olleet meidän saavuttamattomissa, eikä tänään olla edes Helsingissä, vaikka niin oli tarkoitus. Tarkoitus oli olla Elton Johnin konsertissa. Samalla kertaa oli tavoite tavata ystäviä ja tietysti tytärtä, käydä jossain hienossa ravintolassa juhlistamassa hänen synttäreitään, ja viettää kaupunkilomaa. Lopulta olin hyvin tyytyväinen kun konsertti taas peruuntui. Niinkuin peruuntui meidän alkukuuhun suunniteltu mökki-ruska-patikkareissumme. Se oli nyt mahdollista monien vaiheiden jälkeen siirtää tälle viikolle.

Nyt ei olla edes mökillä, vaan ollaan Inarissa, ollaan oikein hotellimajoituksessa, vähän niin kuin ulkomaan patikointilomasella. 😊

Wilderness-hotelliketjulla on Utsjoella, Inarissa, Nellimissä ja Muotkassa (vai Muotkalla?) uusia majoituskomplekseja. Me valitsimme Inarin, koska halusimme patikoimaan uusiin maisemiin, uusille tuntureille, Saamenmaan sydämeen. Siis Wilderness Inari: tarjolla hotellihuone-, iglu/revontulikota-, chalet- ja kelomökkimajoitusta. Vähän mietimme ”aurora cabinia”, mutta saunallinen, olohuoneellinen chalet tuntui paremmalta meille.

Tänä vuonna on päätetty, ettei ostella hääpäivä-, synttäri- saatikka nimpparilahjoja toisillemme, kuten meillä kyllä yleensä on tapana, vaan humputellaan ravintolaillallisilla ja ehkä toistekin tällaisella ex tempore -hotellielämällä.

Eilen illalla varasin tänne yösijan. Kuvasatoa on tulossa, mutta nyt ei pysty, ei jaksa,… . … Hyvä tämä on!

Miksi Inariin?

Saariselän ”kotitunturit” on tullut vuosien varrella patikoitua ristiin rastiin, moneen kertaan, monet kerrat vuodessa, joten ovat jo tutut, jotain uutta kaivattiin.

Saariselällä (puu)ruska on jo hiipumassa, ja Inarissa on ”aina” lämpimämpi kuin etelämpänä, lämpimämpi kuin meidän mökkimaisemissa. Olemme kerran käyneet Otsamotunturilla ja monta kertaa on aiottu lähteä uudelleen, mutta kun matka!

Ja sitten lisäksi Pehtoorin hyvä kaveri, joka on Inarin (Lemmenjoen) Menesjärvelta kotoisin, vinkkasi, että Joenkielinen on hieno tunturi kavuttavaksi, koettavaksi, neuvoi vielä, mistä aloittaa patikka ja miten päin rengasreitti kannattaa kiertää. Samalle ruskalle ei kyllä viitsisi ajella sekä Otsamon että Joenkielisen huiputukseen, mutta entäpä jos yhdistäisi peräkkäisille päiville ja yöpyisi Inarissa? – Niin tehtiin.

Aamukahdeksan jälkeen lähdimme Hangasojalta kohti pohjoista: Ivalo – Inari – Menesjärvi – Njurgulahti – Lemmenjoki ja auto parkkiin.

Joenkielinen huiputettu

Siitä polulle kohti Joenkielinen-tunturin huippua, joka on 535 metriä merenpinnan yläpuolella. Sen korkeammalle ei Suomessa ole koskaan patikoitu.

Sää pilvinen, eikä turhan lämmin, tuulinen, mutta meillä noustessa myötätuuli, vasta alaspäin tullessa vastainen. Lopultakin ihan hyvä keli, joskin ruska olisi auringossa ollut vielä leiskuvampi. Toki nytkin ihan mahdottoman hieno, ei moista ole ennen nähty.

Reitin ensimmäiset 5 – 6 kilometriä kulkivat metsässä, aika tasaisella, kosteikkoja, juurakkoja, kauniita isoja mäntyjä, muutama aihki.

Hiljalleen alkoi nousu… ja Juurakkajoen laavulla pysähdyimme ensimmäiselle tauolle, välipalalle. Nuori nuoripari (lauantaina vihityt) olivat yhtä aikaa kodassa evästelemässä. Jutustelun jälkeen matka kohti huippua jatkui.

Koivut heleämmän keltaisia kuin Saariselällä ja maaruska alkoi punaisena hallita maisemaa yhä enemmän.

Kohti tunturin lakea, paljakassa, rakka lisääntyi, mutta ei ollenkaan niin paha kuin olimme muiden matkakertomuksista lukeneet. ja vähitellen maisema avartui: Lemmenjoen kansallispuisto, Hammastunturit, pian 360-astetta Saamenmaata, sen tunturimaisemaa jalkojen juuressa. Emmekä koskaan ennen ole nähneet sellaista leiskuvaa ruskaa, mustikan- ja juolukanvarvuista punaisena hehkuvia rinteitä, välillä jotain keltaisen kirkkautta, riekonmarjan syvää tummanpunaista. Henkeäsalpaava voi olla kliseistä, mutta en epäröi käyttää.

Lopulta huipulla! Eikä enää kuin puolet matkasta taivaltamatta.

Eikä alaspäin meno aina ole helpompaa kuin nouseminen, ei tänäänkään. Varsinkin viimeiset kolme kilometriä tuntuivat loputtomilta.

Njurgulahteen palattuamme Garmin näytti, että matkaa oli kertynyt 19 km, aikaa kulunut kuusi tuntia ja että syke oli ollut sopiva. Kameran muistikortilla melkein 200 kuvaa ja eväistä puolet syömättä. Mehän istahdimme toisen kerran (evästelemään) vasta viimeisen viiden kilometrin kohdalla. Pehtoori kun ei paljon pysähtelyistä piittaa. Minulla onneksi kamera, joka on hyvä ”tekosyy” hengähtää välillä. Toki sen + telen raahaaminen on vähän hullun hommaa. Muttaku!

Vaati voimia, vei voimia, mutta hyvänen aika, kuinka paljon patikka toikaan voimaa. Sanoisin, että voimaannutti, jollen vierastaisi moista ilmausta. 🙂

Hotelli-chaletin sauna oli hyvä, samoin ravintolan ruoka. Ainakin pääruoka. Palaan kaikkinensa tähän päivään ja sen kokemuksiin tuonnempana. Nyt on vähän venyteltävä ja nukuttava, – huomenna Otsamolle.

PS: Vinkki. Instagram-tililläni julkaisen satunnaisesti kuvia (vähän kuin näyteikkuna valokuvauksen tasooni, siis markkinointi mielessä), mutta Instastooreissa julkaisen aika usein enemmän henkilökohtaista, videoita, vinkkejä… Siispä seurantaan? https://www.instagram.com/tuulestatemmattu/