Lappi

Olen nähnyt niin hienon suon etten ikinä. Ahopään rinteitä laskeutuessa se näytti viheriäiseltä niityltä, Kiilopään tummaa silhuettia vasten oli merkillisen kaunis. En vain osannut kuvata sen kauneutta. Kuvissa se näyttää tavalliselta pieneltä Lapin suolta. Luontopolku oli muutoin aika vaativa: paljon rakkaa ja kapeita muhkuraisia, kurujen pohjilta nousevia polkuja. Tälle kesälle on huiputettu Kaunispää, Iisakkipää, Kiilopää ja nyt Ahopää. Ei mitään Veikka Gustafsson suorituksia, mutta onpahan liikuttu. Voimannuttaako se? En tiedä. Hyvältä se joka tapauksessa tuntuu. Se rauhoittaa – pitkäksi aikaa. Ruskaa on jo vähän, sieniäkin vähän, mustikoita hyvin vähän, hilloja muutama eikä puolukoita yhtään. Eihän niitä (puolukoita siis) vielä kuulu ollakkaan. Nyt kun olemme syöneet (savurautua ja sienimuhennosta, ruisleipää ja Trimbachin Pinot Gris niiden seurana – ei voi valittaa) ja tästä läppärin yli kuvatessa ulkona näyttää tuolta

(klikkaa kuva isommaksi) ja siellä on lämmin (+ 18 C) en taida sittenkään ottaa arvosteltavana olevaa väitöskirjan käsikirjoitusta pöydälle, vaan otan puukon ja korin ja lähden metsään: onhan ne vähätkin suolasienet haettava sieltä pois.

Myötätuulen terassilta peräkamariin bloggailemaan. Tiistaiko tänään on? Vaikea uskoa. En tänään mökin lähikaupan kassalla muistanut pankkikorttini PIN-koodia. Mistä se kertoo? Siitä, että tunturissa ja niiden kupeessa voi todella unohtaa kaiken ilmanaikuisen, turhan. Kassallakin sain savupororieskan ja mansikat maksettua käteiselläkin.

Ikkunat – ja mökki muutenkin – pestiin aamupäivällä. Sen jälkeen, puolilta päivin lähdimme nousemaan tunturin laelle. Iisakkipää on huiputettu, mikä ei tarkoita hissillä laskettelurinteen yläasemalle nousua, vaan patikointia kaunista reittiä tunturin laelle (454 mpy). Aurinko. Ei sääskiä. Ei paarmoja. Legendaa koko Lapin sääskisyys! Meille uusi reitti, hieno reitti. Rinnettä alas laskeutuessa – jolloin ei kuulunut ääntäkään, mistään – mietin, että onko se valtion virkanaisen ura sittenkään sen väärti, että täältä taas lähtisi kohti maalikyliä?

Nukuimme kellon ympäri! Kello yhdeksältä heräsimme! Yhdeksältä! Hienoa. Puuroaamiaisen jälkeen vaelluskengät jalkaan ja reput selkään. Rumakurulla olen käynyt about 22 vuotta sitten, enkä koskaan aiemmin kesällä. Täytyy kävellä näin; kelpo kierros! Reilut kolme tuntia tunturissa tekee citylihaksille hyvää. Rantasauna ja ruoka vielä parempaa :). Voiko ihminen muuta kaivata!

Järjettömän huonosti nukutun yön jälkeen oli ilo nousta aamulla ylös ja autoon – ja ajaa mökille. Myötätuuleen hujauksessa – ei juuri liikennettä haittana kesäsunnuntaiaamuna. Puolelta päivin sateettomalla, sääskettömällä Hangasojalla. Rönkönlammen lenkki ja rantasaunan lämmitys ensimmäiset projektit. Ja sitten varauduin pitkään sessioon ja tuskailuun mutta yesh: wlan toimii kuin toimiikin. Eikä paljonkaan oltu pohjatöitä minulle valmiiksi tehtynä! Nyt kun nettiyhteys on suht edullinen ja nopea voinen muuttaa etätöihin tänne? No ehkä en, mutta pari, kolme päivää pehtoorin kanssa aiomme täällä viihtyä.

Leppeä tunturituuli ja hiljainen sunnuntain aurinkoinen iltapäivä Ahopään rinteillä: mukavasti uuvahtanut olo kun tepastelimme ja poimimme korillisen korvasieniä. Ah onnea! Molemmat omissa ajatuksissaan, hiljalleen rinnakkain kulkien. Aika on suhteellista mutta eikö se voisi nyt hieman hidastaa kulkuaan…

K & M lähtivät aamupäivällä; lähteminen ei ole niin hienoa kuin tuleminen. Pehtoori jatkaa siitä, mihin torstaina jäi: jatkaa yksinpuheluaan. Minä kuuntelen, kommentoinkin.

Haluanko huomenna lähteä kotiin? Jollei teinejä olisi jo ikävä, ei varmaan lähdettäiskään.

Viipyilevä aamiainen (niistä minä pidän! pidän hyvin paljon!), sateen uhka ilmeinen, mutta rohkeasti uhmasimme ja lähdimme pienelle vaellukselle katsomaan, mistä Hangasoja alkaa. Matkalla korvasieniä! Paljon korvasieniä. Minulle kuin pieniä koruja… Jääjärviltä Ruijanpolulle, sää suosi ja oli huikeaa: vain taivas kattona.

Myötätuulen terassilla tovi ennen saunaa ja pitkää illallista. Tietämättömyys tuntui olevan monin tavoin yllättävää (meriorvokki, upporentukka, teris, ovat aivan uusia Lapin luonnosta löytyviä kasvi- ja eläinkunnan lajeja, joista vain tietämättömät voivat tietää ;)) . Montako tuntia me istuimmekaan höpötellen? Vakaviakin puhuen. Viihtyen. Pitkän ystävyyden helppous mukavaa.

Vielä keskiyön kävelylle, nyt nukkumaan.

Juhannusaatto tunturissa ja kuruissa. Kiilopää huiputettu ja Hangasojan kultamailla käyty. Aurinkoa ja tyventä. Hiljaisuutta ja huoletonta naurua. Hyvin syömistä, tunturipuron vettä ja kuplivia. Uhrilahja auringolle jotta huomennakin sen näkisimme. Elämisen sietämätön keveys yöttömänä yönä hiekkamontun reunalla…

Hangasojalla ei ole juuri muita kuin me – ainakaan vielä. Rönkönlammen lenkillä ei ketään. Pehtoori juttelee itsekseen, – minunkin vuorosanani – minä kuuntelen ja mietin, että tämmöistäkö se sitten on kun ollaan oikeasti kaksistaan … Siihenhän ei varmaan mene kuin muutama vuosi. Meneehän se näinkin. Mutta silti on hienoa, että saamme vielä tänään tänne ystäviä seuraksi.

Onhan kuukkelilla ruma ääni. Sitä kuuntelin ja mietin nuotiopaikalla taukoa pitäessä. Mietin samalla, että ei siitä ole kuin neljä vuotta kun palkintolaatan saatuamme oikein lehtihaastattelussa sanoimme yhteen ääneen, että me mitään mökkiä tarvita tai laiteta, riittää kun pidetään kodista ja sen pihasta huolta. Nautitaan kun on kerran saatu piha priimakuntoon ja taloremonttikin tulossa …

Ei pitäisi mennä sanomaan. Talo on remontoitu, ja laajennettukin, rempattu vähän vanhaa mökkiä ja tehty uusi mökki. Ja nyt on sitten kolme päivää laitettu mökin pihapiiriä … eikä se oikeastaan edes ollut huonossa kunnossa, kunhan vielä trimmattiin. Ja jo nyt riepoo kun huomenna pitää lähteä täältä, …

Ollaanhan me nautittu, tässä vain hommailtu. Työleiri numero kuustoista tai jotakin… Tänään on ollut hieno sää. Ihan tyven. Melko lämmin (+ 14 C). Aurinkoa illansuuhun asti. Teinit kuleksineet, höpötelleet, käyneet välillä syömässä. Ajelleet, näyttäneet uudelle kaverille paikkoja. Yritän pitää hyvin, jotta tulevat toistekin.