Huipulta toiselle

Myötätuulen terassilta peräkamariin bloggailemaan. Tiistaiko tänään on? Vaikea uskoa. En tänään mökin lähikaupan kassalla muistanut pankkikorttini PIN-koodia. Mistä se kertoo? Siitä, että tunturissa ja niiden kupeessa voi todella unohtaa kaiken ilmanaikuisen, turhan. Kassallakin sain savupororieskan ja mansikat maksettua käteiselläkin.
Ikkunat – ja mökki muutenkin – pestiin aamupäivällä. Sen jälkeen, puolilta päivin lähdimme nousemaan tunturin laelle. Iisakkipää on huiputettu, mikä ei tarkoita hissillä laskettelurinteen yläasemalle nousua, vaan patikointia kaunista reittiä tunturin laelle (454 mpy). Aurinko. Ei sääskiä. Ei paarmoja. Legendaa koko Lapin sääskisyys! Meille uusi reitti, hieno reitti. Rinnettä alas laskeutuessa – jolloin ei kuulunut ääntäkään, mistään – mietin, että onko se valtion virkanaisen ura sittenkään sen väärti, että täältä taas lähtisi kohti maalikyliä?

Mökin nuotiopaikalla myöhäinen lounas, jonka jälkiruoalle (oikein mökkimansikkapläjäys!) kutsuttiin naapuritkin. Sitten ehtoolla saunaan ja vähän illallista, viiniä. Leppoisaa yhdessäoloa.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.